Kaksi regimenttiä

Konservatiivisessa maailmassa kunnioitetaan kahden regimentin periaatetta ; Tässä on hengellinen regimentti joka kattaa omantunnonasioita ja arvokannanottoja. Ja maallinen regimentti koskee työtä ja yhteiskuntarakenteita. Konservatiivi näkee tämän siten, että ensimmäinen on valtion ja yhteisön asia, eli arvot määrää perinne joka suojelee yhteisöä. Etiikka ei siis ole yksilön vaan yhteisön asia. Sen sijaan jälkimmäistä kuvaa yritteliäisyys ja omin voimin tekeminen ja selviäminen. Aineellinen osuus on omistettavaa, yksityistä ja ei yhteisön asia.

Zizek moittii tämänlaista lähestymistapaa vahvasti kirjassa "Väkivalta". Hänen ajatuksensa voisi tiivistää siihen, että ihmistä arvostetaan ideana ja abstraktiona mutta kun katsotaan sitä miten ihmistä kohdellaan, sitä leimaa ensi sijaisesti vahva omankädenoikeus. Moitetta saa uskonto : Zizek esimerkiksi esittää että uskontojen sisältämä veljeys on lausuma joka tarkoittaa itse asiassa sitä, että muita kohdellaan joko ei-ihmisinä tai ainakin vähemmän ihmisinä. Uskontojen yhteisöllisyys tarkoittaa siis enemmänkin sitä että ihminen rakentaa heimohenkisen bunkkerin jossa on ylemmyydentuntoinen huonoja ja barbaarisia vääräideologiaisia vastaan. Zizek näkee ateismin tämän vastavoimana ja tätä kautta hän näkee ateistit ihmisyyden asialle. Mutta vahvimman kritiikin saa kuitenkin markkinatalous ja kapitalismi. Kapitalismi on McUskonto joka on nykyään itse asiassa kaapannut valtaosan uskonnoista haltuunsa.

Kaltaiseni on tietysti helppo korostaa sitä että uskonnoissa ja kapitalismissa on ainutlaatuinen ja vahva ja kaikenkattava yhdistelmä jossa ihastuttavat kuplaideait kohtaavat ja karun kyykyttämisen - ja jossa jälkimmäistä ei pidetä kyykyttämisenä koska viitataan edellisiin kuplaideoihin. Uskonto onkin yllättävän usein sitä että toisen ihmisen paska kohtelu määritellään oikeudenmukaiseksi ja rakkaudelliseksi. Vähän kuten lasten piiskaamiseen verrattavissa olevaksi aktioksi jossa "kasvatus" on avainsana eikä julmuus. Ei, vaikka vitsan sijasta käytettäisiin vyötä, vyön solkipäätä, lihakirvestä... Ei ole sellaista rajaa jossa vitsan käyttäjä ei korostaisi näitä yleviä arvoja, ei vaikka ulkopuolisille jokin raja ylittää oikeuden ja kohtuuden. ~ Muutenkin kulttuurissa tuntuu olevan vallalla se, että nimenomaan "oikeilla arvoilla" on merkitys eikä sillä "miten ihmisiä kohtelee". ; Omankädenoikeus on luonteva osa arkipäivää.

Mutta koen pakotteen viitata tässä kohden Torsti Lehtiseen. Hän sanoo "Sika vai Sokrates" -kirjassaan seuraavasti "Ne, jotka vieroksuvat ajatusta jumalanpelosta viisauden alkuna, ilmeisesti uskovat, etteivät he itse pelkää ketään tai mitään. He hylkäävät kristillisen moraalin, koska se perustuu palkkion tavoitteluun ja rangaistusten välttelyyn: hyvin kilvoitelleille luvataan taivasosa ja epäonnistunutta uhataan kadotustuomiolla. Tälläinen palkkiomoraalin kritiikki kuulostaa viisaalta, mutta itse asiassa paljastaa arvostelijan itsepetoksen, sillä nähtävästi hän uskoo, että hänen oma moraalinsa on täysin pyyteetöntä. Olen varma, että jos joku ei tee tekojaan Jumalan edessä, hän tekee ne ihmisten edessä." Tosin muistutan ja täsmennän tämä mainio lainaus ei ole synninpäästö vaan synnintunnustus. Se toimii lähinnä muistutuksena kenelle tahansa niistä jotka kuvittelevat oikeasti olevansa hyviä tahi parempia ihmisiä.

Lehtinen muistuttaa itselleni, että jokaisella on intressejä aina ja kaikkialla. Uskovainen tahi ateisti joka väittää olevansa pyyteetön on siis lähtökohtaisesti joko ignorantti haahuilija tai itsespetoksessa elävä toimija tahi mikä pahinta manipuloiva valehteleva paskiainen.

Zizekin kapitalismikritiikki ja uskontokritiikki koskee tietysti ensi sijassa ihmisten kohtelua. Mutta samalla se tekee yksilön asioista henkilökohtaisia. Tämä muistuttaa siitä, että tosiasiassa kahden regimentin kannattaminen on yleistä myös liberaalilla puolella. Hyvin moni korostaa yhteisöllisyyttä nimenomaan maallisena kontrollina. Tämä selittää miksi esimerkiksi tuotantolaitosten etiikka, verotuskysymykset ja vastaavat ovatkin oleellisessa osassa heidän arvokeskusteluaan. Samalla selviää miksi uskonnonvapaus on käsitetty hyvin eri tavalla eri puolilla kenttää.

Ylläoleva oli alustus.

Presidentti Niinistö on astunut mukaan uskonnolliseen "Mahdollisuus muutokseen" -kampanjaan joka tulee näkymään esimerkiksi Hesburgereissa. "Kotimaan" blogissa aprikoidaan esimerkiksi sitä että onko Niinistö harhautettu mukaan. Nähdäkseni tämä on hieman irrelevanttia, sillä jos häntä on harhautettu hän kertoo olevansa harkintakyvytön, hoopo ja manipuloitavissa oleva. Ja jos ei, niin sitten hänellä on varsin erikoinen näkemys uskonnollisuudesta - ja tämä voi hämmentää monia hänen äänestäjiään jotka ovat toki kristittyjä mutta jotka kuitenkin järkyttyvät Pirkko Jalovaarasta ja muusta vähänkin fundamentaalimmasta touhuilusta. Tässä mielessä Niinistö menettää silmissäni pisteitä olipa hän sitten kumpaa tahansa.

Oma kiinnostuksen kohteeni on siinä että onko presidentti toimimassa yksityishenkilönä vai virassaan. Ero on oleellinen. Sillä -  Himas -kohun ytimen kautta selkeyttääkseni - Jyrki Kataisella saa yksityishenkilönä olla sellainen kanta että Himanen on maailman paras ja siistein filosofi ja kiva ja rehti kaverikin. Mutta jos hän tukee tätä virallisesti ja jättää kilpailutuksia välistä, tapahtuu jotain joka on kenties ehkä jopa suoraan lainvastaista tai jos ei olekaan niin on siltikin vähintään asiatonta ja epäreilua.
1: Usein Presidentin toimintaa on suojeltu ja puolustettu kuvaamalla se suoraselkeisenä yksityishenkilönä toimimisena. Presidentillä on uskonnonvapaus ja hän saa sitä noudattaa. Tällöin noudatetaan kahden regimentin järjestelmää jossa uskonto on yksityisasia. Silloin etiikka ei ole instituutio eikä presidentti voi olla mikään arvojohtaja, koska se ei ole yhteisön asia ollenkaan.
2: Sen sijaan jos presidentti on mukana instituutiona, tilanne muuttuu. Silloin presidentti on arvojohtaja joka valtion päämiehen statuksella suojelee kampanjaa, jossa kerrotaan että minkälaisia mielipiteitä on oltava jotta kelpaa kansalaiseksi. Vertailun vuoksi olisi asiallista miettiä vaikka sitä, miltä tuntuu olla kristittynä niissä monissa maassa, jossa vastaavassa kampanjassa valtiovallan siunauksella kerrotaan. Ei ole tavatonta että islamilaisessa maassa selitetään, että kunhan lakkaat olemasta kristitty niin elämä kääntyy paremmaksi. Tämä koetaan hyvin herjaavana. Kristityt kutsuvat näitä joskus jopa "vainoiksi". (Joka on liioiteltua, ja omituista koska tosiasiassa kristittyjä kohdellaan monissa maissa aivan älyttömän julmasti. Tälläisiä tikkuja ei kannattaisi silloin pitää messissä kun olisi parempiakin viittattavia.)


Oikeasti eroja on tietysti vaikeaa erottaa. Esimerkiksi kun minun puolisoni äiti sai varoitussoittoja. Puolisoani nimittäin syytettiin saatananpalvojaksi. Soitto tuli henkilöltä joka oli virkansa puolesta lapsen opettaja, ammattistatukseltaan myös pappi, ja kuitenkin myös yksityishenkilönä tuttu. On selvää että juridinen oikeus opettajan soittamiseen ei ollut koska puolisoni oli tuossa vaiheessa liian vanha. Kuitenkin kun tälläisen soiton saa, on mahdotonta olla ottamatta sitä jonain jota pappi ja ammattikasvattaja konsultoi auktoriteetillaan. Oma kantani on, että tämänlaisissa pitää olla äärimmäisen varovainen - ja koska ammattitaitoisen ihmisen pitäisi tietää että tilanne on hankala, tätä olisi kohdeltava rankimman mahdollisen kautta. Tekosyille ei pidä edes lähtökohtaisesti antaa tilaa koska ihmisen joka on tuolla koulutuksella ja auktoriteetilla liikkeellä pitäisi tietää.
Onneksi olen sen verran voimaantunut että korostan kuitenkin sitä, että tosiasiassa valta on siellä minne sitä annetaan. Nauran ajatukselle että presidentti voisi olla arvojohtaja. En siis kohtele kampanjaa minään valtiollisena kannanottona joka selittää mitenkään objektiivisesti tai sosiaais-yhteiskunnallisesti että "jos muutut kristityksi olet onnellisempi ja parempi ihminen". Ne ovat pelkkää pään aukomista, subjektiivista mutuilua ja tarinankerrontaa. Ja sellaisena äärimmäisen sallittavia asioita. Nauran lähtökohtaisesti sille väitteelle että yksikään "Mahdollisuus muutokseen" -tarina olisi muuta kuin subjektiivinen anekdootti.

Näin ollen kampanjalla ei ole karismaa eikä valtaa. Valtaa ei ole koska en anna sitä sille. Ja voin tehdä sen siksi että uskonnonvapaus ja muut konseptit joita perustellen nuo mainokset laitetaan esille ja presidentin mukanaolo oikeuttavat ne, jakavat maailman regimentteihin joissa uskonto on yksityisasia eikä mikään jossa kukaan voi tulla toista neuvomaan. Omin uskonnonvapausargumenttejensa mukaan kampanjalaiset ja presidentti ovat vallattomia. Se valitettavasti tarkoittavat myös sitä että ilman valtaa uskonto on minulle turha, epäkiinnostava muiden asia. Merkitys on anekdoottien kertojalla ja minä en jaa tätä tunnetta. Ja mikä parasta - se on minun vapauteni.
1: Ja jos minulta puuttuisi tämä vapaus, ei Niinistö voisi olla muuta kuin arvojohtaja ja kyseinen kampanja ei voisi olla mitään muuta kuin teokraattisen yhteiskunnan rakentamista ja sen etujen ajamista, mahdollisesti vähän dominionismin hengessä (eli piilotellen ja valehdellen näistä motiiveista). Ja silloin ei ole mitään yksilön uskonnonvapautta joka oikeuttaisi Niinistön intervention, koska uskontohan ei silloin ole vakaumuksen asia tai sisäinen asia. Kaikki kampanjan perustelut ja Niinistön mukanaolon puolustukset muuttuisivat kuplaksi välittömästi jos lausuntoni olisi asiaankuulumaton jota ei saisi ja voisi sanoa.

Siksi en aio edes boikotoida Hesburgeria. Sillä Niinistö on niin lähtökohtaisesti eiarvojohtaja että se on nollahypoteesi. Siitä poikkeaminen on todistettava. Ja jos todisteita löytyy, on siinä vaiheessa tietysti tuomittava rankimman mukaan. Tämäkin on sitä kahden regimentin maailmaa. Ja jos uskoo uskonnonvapauteen, se tarkoittaa sitä että uskovaisia on samanaikaisesti siedettävä-sallittava katukuvassa että hakuttava-rajoitettava. (Joskus jopa saman kampanjan tahi muun tekojoukon sisällä.)