Kun olin pieni, oli esillä lelujunia joissa oli sellaisia palikoita joissa oli magneetti. Niissä oli punaisest tai siniset reunukset. Kun rakensi junaa ja pisti aina sinisen magneetin ja punaisen magneetin vastakkain, jolloin ne etäältäkin tarrasivat kiinni toisiinsa kuin vartija pultsariin. Näin voi varovasti ujuttaa toista junaa lähemmäs, kun toinen matkan päästä syöksyy suoraan pahki, käsin koskematta. Mutta jos yritti kohdistaa sinisen magneetin toiseen siniseen tai punaisen punaiseen, niin jopa hylkivät toisiaan. Väkisin yrittivät erilleen. Siitähän ilmiöstä tietysti riemastui ja rakensi junan, jonka perässä oli punainen magneetti suoraan taaksepäin lukittuna, ja kun sitten kädellä sojotti toista punaista magneettia, niin juna lähti käsin koskematta liikkeelle. Äänettömästi kuin ninja, kun eivät törmänneet tai kalahdelleet!
Tämä oli kuin taikuutta - Paitsi että tämä oli tiedettä, kertoivat.
Mutta sitten kun keksin parannella ideaa ja lasautin auton perään erityisvahvan sinisen magneetin ja kiinteällä aisalla peräkärryn, johon sen toisen sininen magneetti. Ja sitten laitoin auton eteen sinisen magneetin ja aisan auton eteen ja siihen punaisen. Niin eihän se auto liikahtanutkaan minnekään. Vaikka piti toimia kuin ikiliikkuja. Näin maailma lannistaa jo lapsesta asti. Tosin tämän tein eilen, joten maailma kyllä lannistaa aikuistakin. Tämä opettaa miten innovatiivisuus ei kannata! Naapurikin vain valitteli että joku oli muka tärvellyt hänen autonsa liimaamalla siihen roskaa kiinni hitsauslaikalla, kuin kelmi yössä!
Kelmi!?!!!? Ja se oli aamupäivä!!
Sen sijaan pitäisi keksiä jotain toisenlaista. Kuten korviin laitettavaa valoa. Se on kuulemma hieno suomalainen innovaatio, että annetaan valkeeta maailmalle joka kaamosmasennuksessa vaeltaa. Eivät kuitenkaan tykänneet kun esitin toiseksi vaihtoehdoksi silmien piilolinsseihin liitettävät stereomusiikkilaitteet, joilla voi tarjota silmille musiikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti