Panu Raatikainen nosti tietoisuuteen Pekka Himasen "Sinisen kirjan" laadunvarmistukseen liittyvän kokeen. Siinä otettiin huomioon se, että kirjaa ei ole vertaisarvioitu, mutta toisaalta arvion tekeminen voi olla vääristynyttä koska Himasen kirjaan on liitetty vahvoja ennakko -oletuksia. On selvää että ne vaikuttaisivat jossain määrin arvosteluun. Siksi olikin tehty niin että Himasen teoksesta oli käännetty osia englanniksi ja esitelty englantilaisille ammattifilosofeille. Lopputulos ei ole mairitteleva. Arvioissa Himasen epäillään olevan keskinkertainen filosofian opiskelija, innokas filosofian harrastaja, ehkä teologi, jonkun muun kuin filosofian ammattilainen. Lopputulos oli se, että filosofit, jotka ovat yleensä eri mieltä johtopäätöksien suhteen olivat yksimielisiä tuotoksen laadusta.
Tämä kertoo melko vahvatsi siitä että kirja ei ole laadukas. Se on vähän kuin antaisi kymppitonneja rahaa minulle siitä että kirjoittaisin tätä blogia. (Jokunen kymppi tai satanen kuussa voisi olla oikeudenmukainen palkkio - jos tämä siis olisi työ.)
Kuitenkin Himasen suhteen on tapahtunut jotain muuta. Ja se ei ole filosofista vaan sosiologista. Tämän ottaa esiin Jari Sarasvuo. Hän kuvaa Himasen kohtelua suomalaiselle kulttuurille tyypilliseksi. Ja hän näkee suomalaisen kulttuurin kiusaamiskulttuurina. Siinä ei riitä että asia tuodaan esiin, vaan häpeätuomion saanut tulee nokkia matalaksi. "Minua järkytti perusfiksujen ihmisten kyvyttömyys erottaa kritiikin oikeutusta hekumasta, joka syntyy tilaisuudesta haavoittaa jonkun identiteettiä. Henkilöön keskittyvä sosiaalinen pahoinpitely aiheuttaa kohteessaan identiteettistressiä. Identiteettistressi tarkoittaa rasitusta, joka kohdistuu ihmisen henkilöön, persoonaan ja maineeseen. Identiteettistressi heikentää terveyttä ja todennäköisesti tappaa, ainakin niin on luettavissa useista suurista väestötutkimuksista. Kriisissä käy niin, että tunteet käyttävät ihmistä ja ihminen alkaa ajatella tunteillaan järjenkäytön sijaan." Suuttumus rahanvetämisestä on tietysti ymmärrettävää, mutta se tapa jolla se tehdään on liioiteltu. ; Mika Sipura nostaa tämän kiusaamisteeman esiin jääkiekkovertauksella. Jääkiekossa väkivalta ja taklailu ovat jotain josta seuraa edes pelikieltoja ja potkittua hyysätään. (Sosiaalinen) Media sen sijaan jatkaa taklailuaan niin kauan kuin kohde on elossa tai kunnes väsytään tai tulee muuta potkittavaa. Hän sanoo asiat oleellisimmin ; "Kyllä Himaselle voi sanoa että teit muuten paskan raportin, mutta seuraavan lauseen kuuluu olla jotain tällaista: "Yritetään uudelleen, minä autan". Ei minulla tosin olisi Siniseen kirjaan mitään annettavaa, ei edes valkoiseen." Eikä muuten ole valtaosalla moittijoistakaan. Jos heidän blogitekstinsä, mielipidekirjoittelunsa tai fanittamiensa intellektuellien lehtiartikkelit nostettaisiin vastaavalla tarkkuudella moitteen piiriin, arviot olisivat surkuhupaisia. Himanen näyttäisi tässä seurassa luultavasti supernerolta ja laadun jättiläiseltä. Mutta tämän esiintuominen ei tietysti ole "asiallista". Kuulemma.
Tämä kiusaamisteema ei yllätä. Tämä on jotain joka on ollut uskontokritiikkini pohjalla aina. Esimerkiksi Pirkko Jalovaara -keskustelussa on ollut yllättävä piirre ; Jalovaaran kritiikissä on usein toistunut teema, että on täysin oleellista näpäyttää uusateisteja. Esimerkiksi rajuimmat riehunnat karsineen PR -uskonpuhdistuksen käynyt kotimaa -blogistokin sanoo : "Hengellisyyden saralla toisella laidalla ihan siellä ääripäässä ovat teknisrationaaliset uusateistit, joista jotkut ovat ihan ihme nipottajia." Joka on aiheeseen täysin liittymätön aihe - siis jos ei oteta mukaan sitä että he ovat tienneet Jalovaarasta ja kritisoineet kirkkoa ja tätä kritisointia on pidetty ja torjuttu suoralta kädeltä "epäosuvana" joka ei vastaa sitä tietoa ja kokemusta jota kirkossa valtaa pitävät asiantuntijat ja uskovaiset kohtaavat päivittäisessä arjessaan. Kysymys on juuri samasta ilmiöstä. Identiteettiä kutsutaan latteaksi hedonismiksi, vajaaksi ihmisyydeksi. Lupa - jopa mahdollisuus - onneen ja onnellisuuteen kyseenalaistetaan. Ja tärkeää on tietysti löytää joku Tapio Puolimatka sanomaan - suvaitsevaisuuden, moniarvoisuuden ja pluralismin nimissä peräti - että rationaalinen ateismi on sisäisesti mahdoton asenne ja asema. Ja sitten riviuskovat komppaavat tätä ja tästä seuraa Himaslainen identiteettivaino. On ikään kuin oikein ja jopa velvollista tuottaa nämä asiaankuulumattomat lauseet. Koska ne ovat merkki siitä omasta identiteetistä ja siitä että ollaan tietyllä puolella tiettyjä henkilöitä ja suuntauksia vastaan. ; Ihmisten on hyvin vaikeaa erottaa sitä että mikä on asiallisen kritiikin ja sillä hekumoinnin ero. Koulukiusattuna minun ei ole vaikeaa tunnistaa rakennetta ja strategiaa. Puolimatka onkin kiusaamisen ammattilainen, siis ei opetusalan ammattilaisena vaan kiusaajana. "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirja ei ole muuta kuin erimielisten kyykyttämistä joka on tehty sivistyssanoin.
Tosin on huomattava, että tosiasiassa hyvin harva ihminen on Himasen ja vastaavien kohdalla aktiivikiusaaja. Suurin osa on sivustakatsojia jotka joko hurraavat kiusaajalle. Tai jotka katsovat hiljaa sivusta eivätkä tee mitään ja puolusta maassamakaavaa. Emme ole kiusaajakansaa vaan sääliökansaa. Olemme liian passivisia, latteita ja omiin asioihin keskittyneitä edes ollaksemme kunnolla ilkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti