Isovanhempani käyttivät suhteestaan vitsiä, jossa isoisäni oli isäntä mutta isoäitini oli isännän mies. On selvää että tämä ei liittynyt heidän biologisiin tai muihinkaan sukupuolisuuksiinsa, vaan se oli enemmän se muistutus siitä että jos mies on perheen pää on nainen niskalihas.
Kyseessä on jonkinlainen sukuperinne. Tänään nimittäin päädyimme puolisoni kanssa tilanteeseen jossa sanoin että "sinä olet mies" ja vastaus oli "ja nytkö vasta sen huomaat". Syynä oli "Takkiraudan" teksti ns. "man caveista". Kyseessä on sisustusratkaisu, joka perustuu sille että nainen sisustaa kodin joten mies tarvitsee erillistilan jonne naiset eivät tule. Tämä ei yleensä ole mikään valtaistuinsali vaan joku sivussaoleva sekundaarinen laitos, kuten vaikkapa autotallinnurkka tai kellaritila. ; Meidän perheessämme on yleinen talo ja sitten on vaimoni työhuone. Jonne minulla ei oikein ole menemistä. Itselläni ei ole tälläistä eristettyä luolaa. Tietokoneenikin on televisio-pelikonsoli jne. tiloissa ja sen liki kuljetaan esimerkiksi jos on tarve käyttää WC:tä. Syynä on se, että minä olen sisustanut talomme. (~ Lue : Seinillä on teräaseita.)
Tämä muistuttaa siitä että perherakenne ei ole tavallaan koskaan seurannut perinteistä parisuhdemallia sen kliseisimmissä muodoissaan. Siinä on aina ollut joustoja, ja itse asiassa seksuaali-identiteetin normistapoikkeavuus on nähty joksikin joka on kaikkea muuta kuin anomaalista. (Tästä kertoo esimerkiksi ajatus naisesta joka kääntää sitä perheen päätä ; Se on hauska koska ihmiset tunnistavat että virallisen normin mukaan miehellä on ylin päätösvalta. Ja sen että tosiasiassa näin ei ole, eikä tämä riko perhettä ja sukupuolirooleja.) Se korostaa että normi ja normaali ovatkin hieman eri asioita. Virallinen ajatus ja ideaali eivät ole mitään kovinkaan konkreettista. Tämä tarkoittaa sitä että tosiasiassa jos mietitään perhettä ja sen suhdetta mieheen ja naiseen ja rooleihin, anomaalisuus on sääntö eikä poikkeus.
Tämä kertoo siitä että oikea tapa käsitellä asiaa on Wittgensteinin "family resemblance" . Hän tarkoitti tällä sanoja joilla on samoja kriteeriattribuutteja siinä määrin että niitä ei voida erottaa toisistaan millään tietyllä kriteerillä. Perhemalleissa on joukko erilaisia tilanteita jotka vaativat hienojakoista erittelykykyä joka ylittää monien ihmisten analyysikyvyt. Sanoja jotka ovat "family resemblancen" piirissä sekoitetaan helposti toisiinsa koska erottelu pitää tehdä hienojakoisesti. Näin ollen "perheen sukupuoliroolit" ja "perinteiset sukupuoliroolit" ja "kulttuurin määrittämät sukupuoliroolit" ovat jotain joilla on paljon yhteistä, mutta joiden tarkempi erittely ei onnistu sanakirjaa tuijottamalla. Asiat on tarkasteltava paremmin. Ja tämä on jotain joka tuntuu olevan nykykulttuurissa erityisen vaikeaa. Tunneilmaisuissa argumentit heijastelevat ja jopa ylikorostavat hienovivahteita - kuten sanojen konnotaatioita - mutta family resemblance -käsitteiden välisissä kiistoissa konnotaatiot hylätään ja asiat yritetään tiivistää pelkkiin kriteeriattribuutteihin, denotaatioihin, ja vastaaviin. Sekä niiden pyörittelyyn.
1: Esimerkiksi Stanfordin filosofian sanakirja erittelee agnostismin ja ateismin suhdetta toisiinsa sitä kautta että ne ovat "family resemblancen" piirissä. Agnostismi taas on tunnetusti sana jota uskovaiset ja ateistit käyttävät omissa sodissaan varsin ikävästi. Agnostismi on se tyyppi joka on "meidän puolella ja meitä vastaan" aina siten miten se on kulloisenkin keskustelutilanteen kannalta näppärintä omalle agendalle. Näin esimerkiksi kun tässä juttelin uskonnon valvonnan puutteesta sain kuulla olevani uusateisti jolle ateismi on uskonto. Toisaalta ateistit ovat kutsuneet minua "pelkuriateistiksi joka ei tunnusta ateismiaan". Ja sitten on tietysti niitä tilanteita jolloin agnostikot ovat "etsijöitä" ja siksi mystikoihin liitettäviä hengellisistä asioitsa kiinnostuneita ja täten uskonnollisuutta tukevia tyyppejä. Tämä kertoo siitä että asioita ei käsitetä vaan on luotu karkeat poterot joita ei käsitellä kovinkaan järkevästi. Se menee toki idiooteille läpi koska pelkästään kriteeriattribuutteja tuijotteleva arugmentaatio on esitettävissä kielellä joka näyttää hyvin fiksulta ja on jopa periaatteessa koherenttia. Se kertoo kuitenkin siitä että älykkyys ja agendan ajaminen kikkailuin on ylittänyt viisauden ja tilannetajun ja inhimillisyyden.
Avaan tätä toisilla toisiinsa kytkeytyneillä käsitteillä. Valtiolla ja yhteiskunnalla. Yhteiskunnassa on sääntöjä ja normeja. Toiset ovat lakia ja toiset ovat käytänteitä. Usein ihmiset eivät tiedä että mikä on mikäkin ; Monesti sitä ajattelee että jonkin asian on pakko olla laissa koska se olisi reilua. Näin ei ole. Ja yhteisö toimii silti sen mukaan. (Valtaosa käytöstavoista toimivat yllättävän usein.) Toisaalla taas on lakeja, mutta ihmiset eivät niitä noudata. (Esimerkiksi tekijänoikeuslakia tiemmä kierretään pirusti. Ja alkoholin jakamisen ikärajojakin.)
Eri nimi - samat oikeudet. Miksi tarvitaan redundanttia toistolainsäädäntöä?
Asialla on sinänsä merkitystä, että viime päivinä on puhuttu paljon homojen adoptiosta ja siihen liittyvistä ratkaisuista. Otan tässä nyt esille vain sen, että osalle on hyvin tärkeää että avioliitto on määritelty tietyllä tavalla. He eivät halua oikeasti estää mitään oikeuksia, vaan haluavat antaa sille eri nimen. Aikaisemmin ehdotuksena oli että avioliiton oikeudet myytäisiin "rekisteröidyn parisuhteen" kautta. Tämä koettiin hyvin loukkaavaksi koska rekisteröimisen konnotaatiot olivat asiattomia. Koiria, autoja ja esineitä rekisteröidään. Siksi tehtiin oleellinen jousto jonka mukaan homot pääsevät "käytännössä samoilla" oikeuksilla tekemään miltei mitä vain niin kauan kuin tämän toimenpiteen nimi on "pariliitto" eikä "avioliitto".
Esimerkiksi Niikko selitti televisiossa siitä, että kun hän sanoo että hän on naimisissa, niin se tarkoittaisi sitä että hän haluaa että kaikki tietävät että hän on naimisissa naisen kanssa. Ilmeisesti tässä kohden ahdistavinta on se, että itse voi sekoittua homoihin, eikä se mitä homot tekevät tai ovat.
1: Usein tämä perustellaan perinteillä jotka kumpuavat Raamatusta. Se luultavasti myös kumpuaa tästä. Se ei siis käsittele konseptia uskontoneutraalisti vaan on samalla arugmentti uskonnonvapautta vastaan. Tietyt uskonrakenteet saavat määritellä parisuhteen myös niiden puolesta joilla ei tätä tiettyä uskontoa ole. Tähän en sano muuta kuin että Suvivirteen osallistuminen on itselleni perkeleen ahdistavaa koska joku voi sekoittaa minut kristityihin, ei minua haittaa mitä kristityt tekevät tai ovat, mutta jos minut sekoitetaan sellaiseen.... Ja tässä vaiheessa huomaa että asiassa (a) on järkeä kokonaisuutena (b) vie järjellisyyttä molemmista.
Juridisella tasolla tilanne on tietysti se, että jos kaikilla on samat oikeudet, on tilanne tasapuolinen. Tässä vain unohdetaan hyvin oleellinen seikka. Valtio ei ole yhteiskunta ja yhteiskunta ei ole valtio. ; Moni tekee yhteiskuntatulkinnoissaan saman virheen mikä uskontojen kohdalla usein tehdään. Eli niitä katsotaan pelkästään kirjoitettujen uskondogmien mukaan eikä katsota sitä mitä tapahtuu.
Itse olen tässä suhteellisen joustava. En itse asiassa koe että lakimuutos on se keino jolla homojen asetelmia muutetaan. Otan tästä esimerkiksi Jukka Hankamäen joka kertoo että "American Vagabond" on totta myös Suomessa. Hän kertoo että "Minä tiedän kymmeniä nuoria homomiehiä, jotka kärsivät asunnottomuudesta Suomessa. Kukaan asuntoja omistava hetero ei myönnä heille vuokra-asuntoja, koska kiinteistöjen omistajat ja muut asuntokeinottelijat ovat yleensä ahdasmielisiä kristillisiä kapitalisteja. Sitten nämä maalta muuttaneet homot asuvat toisten nurkissa eli käytännössä taivasalla. Maaseudulla pysyminen taas on homoille mahdotonta, koska siellä ovat vastassa yksinäisyys, sorto ja henkinen kuolema. Siksi moni homo muuttaa kehäkolmosen sisäpuolelle. Se on Suomessa ainoa legitiimi alue, jolla homo voi elää. Tiedän kokemuksesta, että 16-vuotiaasta asti maaseudulla asuvien homonuorten mielessä ei pyöri mitään muuta kuin se, ”miten täältä pääsee mahdollisimman nopeasti pois”." Tämä tarkoittaa sitä että jos samat oikeudet ovat eri nimillä, iskee vastaan se että ihmiset ovat muuta kuin lakia noudattavia robotteja. On paljon hiljaista tietoa ja kirjoittamattomia sääntöjä jotka toteutuvat. Ja jotkut ovat sellaisia että jos ne eivät toteudu, niin sitten asiat pistetään toteutumaan. Valtio ei ole yhteiskunta eikä yhteiskunta ole valtio.
Siksi se, että olisi samat oikeudet eri nimillä on huonoin mahdollinen tila juuri homojen oikeuksien vuoksi ; Heillä ei ole arvokeskustelussa mitään helppoa kohtaa johon vaatia parannusta. Mutta he ovat paikanneet vain valtion ja yhteiskunta jatkaa menoaan. Homojen pääongelma ei ole lainsäädäntö vaan siinä elävät ihmiset. Jos aviosäädyille laitetaan jokin lomake jossa on rasti ruutuun, niin ihmiset saavat tätä kautta tiedon siitä että onko henkilö homo vai ei. Tämä tieto auttaa jos halutaan kohdella homoja huonommin kuin muita. Onhan sitä sellaisia lausuntoja kuultukin joissa korostetaan että erillinen rasti tälläisissä kysymyksissä on tärkeä koska se auttaa ihmisiä noudattamaan omaa vakaumustaan ja esimerkiksi tyystin välttää sellaisten ihmisten kanssa toimimista jotka edustavat jotain omalle vakaumukselle vastenmielistä.
1: Kyllä. Tämä on kuin pahin mahdollinen sekularismi jossa on vapaus uskontoon ja vapaus uskontoon niin että elämä on tyystin sensuroitavissa mieleiseksi. Ja johon liittyy rekisteri jossa valvotaan "vääräoppisia ihmisiä" joka on itse asiassa tärkein askel vainoamisen mahdollistamiselle. Natsit antoivat erillistunnuksia ja juutalaiset kantoivat niitä jopa ylpeydellä aluksi. Merkkien kantaminen on sama kuin tietokanta. Ja mitä selkeämmin eritelty tietokanta, sitä helpompaa tämä on. Natseilla toki valtio ohjasti yhteiskunnassa sen vainon. Ilman valtiota syntyy lynkkaushenkeä ja mielivaltaa. Niin kauan kuin maailmassa on yksikin idiootti jota esimerkiksi perussuomalaiset suojelevat ylilyöntejä sanomalla että "höhöö, kännissä oli, puhui alakulttuurinsa ronskia kieltä ja onhan kaasun valitseminen koominen ase eikä sellainen kuin puukko, joka olisi sekin vain äärivasemmistolainen mainostempaus."
Tämä huomio nollaa tyystin sen tyyppisen ajattelun jossa homojen erinimisyys on tärkeää koska se avioliiton luonne nousee kuitenkin surinan aiheeksi. Esimerkiksi "Unkurin" kommentti siitä, että "Säätämällä avioliitto käsittämään kaikenlaisia muitakin suhteita kuin miehen ja naisen välinen käy käytännössä niin että näitä suhteita piilotellaan tuon avioliiitto-sanan taakse, jätetään luurangoiksi kaappiin jopa. Kohta tullaan kuulemaan, hiukan ääntä madaltaen, keskustelunpätkiä malliin: Joo, se on “semmonen” avioliitto, sä tiiet..? Hys ..! Avoin, itsensä oikeuttava, kaikkien ymmärtämä ja myös helpommin hyväksytyksi tuleva tapa olisi sanoa suoraan: Joo, mull on lesboliitto ton Raijan kaa …, tai pariliitto tai vastaavaa. Piste. Hetken se tuntuisi oudolta mutta pian siihen totuttaisiin. Eli kaapista ulos, oikeasti!" Se toimii jos ihmisissä ei olisi vikaa. Sitä vikaa on kuitenkin monissa ja aivan helvetisti onkin. Rasti ruutuun levittää tämän paheksutun infon suoraan. Enää ei tarvita arvailuja, vaan voidaan toimia.
Lopputulos muistuttaa turhankin alleviivatusti sitä "South Parkin" jaksoa jossa hattukäsinen mr. Garrison tulee ulos kaapista. Kaikki ovat iloisia, ja hymyileviä. Sitten kun Garrison puhuu siitä että hän voisi palata opettajaksi, on lausunto se että kouluun ei palkata homoseksuaaleja töihin. Että suvaitaan ideaalitasolla mutta eriytetään samanaikaisesti käytännössä.
Näin ollen valtaosa aiheeseen liittyvästä keskustleusta nojaa "sanakirja-argumentointiin" joka on hyvin karkeaa ja alkeellista. Se on kyvytöntä tarttumaan Wittgensteinin "family resemblancen" piirissä oleviin käsitteisiin. Ja koska tämä on juuri niitä aiheita, sen valitseminen argumentoinnin välineeksi on jo menetelmänvalintana väärä. Eli argumentti on oikeastaan irrelevantti jo ennen kuin se on muotoiltukaan. Suora vetoaminen "Raamattuunkin" toimisi siis tätä paremmin, vaikka siihen on luultavasti päädytty juuri siksi että on tajuttu että sekulaarit eivät välitä Raamatusta ja että siksi heihin olisi vedottava epäsuorin ja manipulatiivisemmin tein.
1: Sen lisäksi takana on aika iso määrä ns. "argumentum ad oculumia", eli "onhan minulla silmät päässä" -mallista vetoamista. Joka on pohjimmiltaan tilanne jossa lähinnä sanotaan että "olen oikeassa koska minä sanon niin". Se ei ole argumentti, se on lähinnä verbaalinen vastine väkivallalle. Se on toki parempi kuin aito väkivalta. Mutta luulisi että tämänlaisesta rautakautisesta pullistelusta oltaisiin jo vapauduttu.
Tämä ei nyt käsittele sitä "mutkun perhe on lisääntymisyksikkö" -teemaa. Sillä se ei ole tämän aihe. Tämän aihe oli eri. Olen kirjoittanut tästä lisääntymisteemaaiheesta aiemmin useinkin, enkä jaksa toistaa itseäni. Muistutan vain että hedelmättömät parit eivät menetä avioliittostatustaan vaikka yhteiskunta tarvitsisi lapsia ja siksi pitäisi vaihtaa potentiaalisesti hedelmällisempään ihmiseen. Ja muutenkin ajatus lisääntymisestä ja lapsista perheen ytimessä näyttää olevan sellainen että siihen kyllä vedotaan mutta pääsäännöstä löytyy niin paljon poikkeuksia että jäljelle jää vain homoseksuaalisuus, jotka ovat siitä poikkeuksellisia että ne osuvat tähän perusteluun toisin kuin ne kaikki muut sallitut avioliittomallit (vaihdevuosi-iän ylittäneiden naisten avioliitto esimerkiksi) joissa ne eivät toteudu. Ja heteroseksuaalinen polyamoria jossa tämä perustelu unohdetaan ja kaikki muukin heittää häränpyllyä. Eivät vaikka ne ovat helposti tarkistettavissa olevia piirteitä. Näyttääkin siltä että tässä on valikoitu sääntö joka on ikään kuin räätälöity juuri homoja vastaan. Tämä on indikaattori siitä että se ei ole oikeasi argumentti. Se on tekosyy, jota toistetaan koska ei olla kovin fiksuja ja halutaan epätoivoisesti vaikuttaa rationaalisilta keskustelijoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti