torstai 7. maaliskuuta 2013

Rotukysymys

Olin junassa, kun sinne tuli matkalippujen tarkastus. Tämä ei ole poikkeuksellista. Minulla oli myös lippu. Kaikilla ei ollut. Tämäkään ei ole poikkeuksellista. Eräs sakon saanut keskiluokkaiselta vaikuttava keski-ikäinen nainen yritti maanitella armoa. Että vahinkoja sattuu ja hän oli unohtanut. Tarkastusmaksu kuitenkin rosahti.

Lipuntarkastajien poistuttua hän alkoi tietysti pahoitella tilannetta kaverilleen, joka oli luultavasti niin mielenkiintoinen että lippu oli oikeasti unohtunut jutellessa. Valittamisessakaan ei ole mitään poikkeuksellista - onhan 80 euron sakko varsin suolainen yllätysmaksettavaksi loppujen lopuksi pienestä hairahduksesta tahi unohduksesta joka voi ihan rehellisesti käydä vahingossa.

Esiin nousi se, miten sakkojärjestelmä on rotukysymys. Tämäkään ei olisi uutta. Onhan sakko jotain joka ulkomaaneläjälle kertoo siitä että lipuntarkastaja on rasisti. Mutta tämä oli poikkeuksellista koska sakon saaja oli valkoinen. Valituskin muokkautui rodun mukaan ja lopputulos oli erikoisen tavallinen.

Pääteemaksi nousi nimittäin se, että maahanmuuttajilla on useita vääriä ulkomaanpasseja joista näyttävät itsensä. Näin sakot eivät koskaan tule heidän maksettavakseen. Matkalippujen sakottaminen onkin vain järjestelmä joka on tarkoitettu tavallisten rehellisten suomalaisten kiusaksi, kuten verotkin.

Ei kommentteja: