Heta Lampinen kirjoitti Helsingin Sanomiin opiskelurytmityksestä. Hän kuvasi kokeisiin valmistautumista tietobulimiaksi. Asiota tankataan ylioppilaskirjoituksia varten. Tämä vertaus oli mielestäni osuva, koska koulutusjärjestelmä kannustaa siihen että kokeisiin kannattaa lukea edellisenä iltana ja ladata lyhytaikainen muisti täyteen knoppeja juuri ennen koetta. Usein kokeiden idea onkin se, että osataan lyhytaikaisesti pukeltaa iso tietomäärä ja sitten tämä unohdetaan jotta voidaan siirtyä tekemään jotain aivan muuta.
Koulu on toki elämää joten jako siihen että elettäisiin koulua eikä elämää varten on osittain väärä. Mutta tässä luetaankin kokeita varten. Ja kokeet ovat kouluelämässäkin poikkeuspäiviä. ; Toki usein ihmiset selittävät että kokeissa pärjää parhaiten pitkäaikaisella pänttäämisellä. Tämä on valitettavasti kuitenkin usein enemmänkin ihannetta kuin todellisuutta. Itse pidin tärkeimpänä saavutuksenani sitä että kehitin Systeemin. Siinä saadaan kohtuulliset tulokset ehdottomasti minimaalisella kokonaismäärällä työtä. En usko olevani ensimmäinen peruslaiska teini tahi opiskelijanuori. Tähän strategiaan päivittäinen harjoittelu ei itse asiassa sovi.
Toinen vastaava opiskelijamaailman ongelma liittyykin sitten kokeiden sijasta esitelmiin. Niissä lyhytaikainen strategia on huono. Et tee hyvää esitelmää kertaistumalta tahi kertarysäyksellä. Tässä kohden Long Play:n teksti kertoo, että on huomattu ongelmia. Sitä voisi kutsua "tietoanoreksia". Opiskelijat eivät osaa soveltaa ; Koululaiset hakevat googlella tehtävänantoa itsessään. Tietenkin vain harvoin löytyy jotain suoraan sovellettavaa. Samoin opiskelijat eivät osaa arvioida lähteiden laatua.
Tässä erikoista on se, että diginatiiviuden ja kädettömyyden yhteys näyttää monista ällistyttävältä. Monihan ajattelee että maailma on nykyään sitä että google, tiedon valtatie ja alati parantuva wikipedia ratkoisivat ongelmia. "Diginatiivit" ovat kuitenkin tosiasiassa melkoisen kädettömiä tiedon arvioijia. Sillä se ei ole sitä mitä he netissä tekevät. ; Itselläni on toki taipumusta Carrin "Pinnalliset - mitä internet tekee aivoillemme" -kirjan pessimistisille sävyille koko internetilmiötä kohtaan. Mutta tosiasiassa tätä ei edes tarvita - on takana sekin, että ihmiset ovat aina olleet pinnallisia ja siksi he myös käyttävät internettiä pinnallisesti.
Nykyajan eidiginatiiviopettajatkin tuntuvat olevan pihalla koko tietotekniikan kanssa. Moni ajattelee että ihmiset ovat tottuneita "käyttämään tietokoneita". Ja tästä syntyy epämääräinen "tietokonenörtin ja velhon" status joka yltää aivan omituisiin mittoihin. Moni on tottunut käyttämään tietokonetta nettisurffailuun, facebookpäivitysten tekemiseen, youtuben katseluun ja nettikissavitsien levittelyyn sähköposteissa. He eivät välttämättä osaa edes tekstinkäsittelyn vaikeampia temppuja. Ja vaikka tämä taso onkin vielä varsin monelle tuttu, exelin tapaisten ohjelmien kohdalla vaaditaan erityisharjoittelua. Hyvin harva osaa enää mitään tämän mutkikkaampaa.
1: Ja olen itsekin päätynyt omituiseen tilanteeseen, kun kerroin koodanneeni muutamia pikkupelejä qbasicilla ja että minulla on ylläpitäjästatus hikipediassa. Tämän jälkeen ihmiset vain keksivät että osaisin tehdä miltei mitä tahansa - esimerkiksi rakentaa tietokannoille käyttöjärjestelmän. Hyppy on uskomaton. Toki osaisin koodata yksinkertaisen matopelin - ja osaan klikata minulle avattuja aivan näkyviä hikipedian "temppunappeja" joita en ole koodannut ja joiden toimintamekaniikasta minulla ei ole mitään hajuakaan - mutta tästä on aikamoinen loikka olettaa että osaisin tehdä tietokoneella kaikkea hakkeroinnista käyttöjärjestelmien rakentamiseen. Että asia olisi "yksi taito" joka joko on tai ei ole, ja sen oivalluksen jälkeen essenssinäsi olisi se että voisit halutessasi hakkeroitua Pentagoniin.
Puolisoni onkin huvittunut siitä että ATK -taitojen keskeisyyttä modernissa maailmassa ei väheksytä. Niiden vain oletetaan olevan jotenkin "helppoja". Että niitä ei tarvitse opettaa nuorille jotka jo osaavat koska ovat "diginatiiveja". Siksi ajatellaan että nämä taidot opitaan muiden aineiden ohella. Miten ne muka voitaisiin opettaa kun ne ovat äidinkielenopettajille aivan yli. Matematiikkaa ei mennä opettamaan maantiedon opettajan taidoilla (vaan vasta jos on kaksoistutkinto ja tätä kautta osaaminen myös matematiikasta.) ATK:n ajatellaan olevan helppoa. Mikä on omituista koska likimain kukaan ei selvästi osaa tätä helppoa ATK:ta hallita. Ihmiset eivät ymmärrä edes sitä että bloginkirjoitus ei ole mitään ATK:taitojen osoittamista. Kaikkea muuta. Se on vielä sitä että joku tekee työt ja sinä painat nappia joka sanoo PIIP.
Tässä perusongelmana on se, että lähdekriittisyys ja muut vastaavat ovat itse asiassa tiettyjen filosofian suuntausten taitojen sovelluksia elämässä. Usein filosofiaa kuitenkin opettavat teologit, jotka pitävät tätä kulmaa "naturalistisena, kolkkona ja kylmänä". Filosofiassa korostuukin usein "humaanimpi puoli" - jopa ja kenties jopa etenkin silloin kuin filosofianopettaja on fenomenologihippi tai vasemmistkommunisti. Näin ollen filosofiasta tulee "eräänlainen uskonnon jatke".
Tämä hyvään elämään keskittyminen ei ole itsessään huono asia. Sen ongelma on siinä että jos näitä taitoja ei saa filosofiasta, niitä ei oikeastaan saa mistään. En myöskään moiti sitä että näitä ei saisi opettaa. Ongelma on siinä, että filosofiaa opetetaan itse asiassa hyvin vähän. Ja kun siitä menee iso siivu tämänlaisiin taitoihin, ei opettajalla edes teoriassa ole aikaa opettaa sellaisia konsepteja kuin lähdekriittisyys ja tiedon arviointi. Skeptisyyden perusvälineet, yksinkertaiset deduktiot ja induktiotkin jäävät raapaisuiksi - kunnollisesta ja hyvin varustetusta tieteenfilosofisesta työvälinepakista puhumattakaan. Opettajat tekevät varmasti hyvää työtä sillä ajalla jonka he saavat. Tämä aika vain on vähän kuin elämän aika ; Eihän se tuppaa oikein mihinkään riittämään, aikaa ei tunnu olevan tarpeeksi siihen mitä haluaisi aikaansaada.
Kun taitoja ei saada filosofian puolelta ja luonnontiedeaiheet menevät tietobulimian sairastamiseen, ei näitä lähdekriittisyyden vaativia ja syvällisiä ja vaikeita taitoja saada mistään. Paitsi äidinkielestä. Ja tämä näyttääkin olevan se puoli joka tupataan helposti unohtaa. Jos mietitään missä aineessa pohditaan syvimmin esimerkiksi sitä miten uskoa uutisiin, ovat nämä tunnit omassakin historiassani olleet nimenomaan äidinkielen tunneilla. Äidinkieli on kuitenkin enemmänkin kirjallisuutta ja siihen liittyvää. Eli se keskittyy helposti taiteeseen ja siihen elämispuoleen. - Sekin on "vähän kuin uskonnon jatke".
Tiedonhaku ja lähdekriittisyys eivät tietysti aivan suoraan liity dataamiseen. Niitä ja ATK -taitoja yhdistää kuitenkin se, että niiden oletetaan vain syntyvän sivutuotteena. Ja eivät ne synny
Äidinkielessä opetellaan syviten ja kurssimäärällisestikin eniten tekstinmuotoilua (soveltavat ATK -taidot), esitelmien kirjoittamista ja niiden esittämistä (lähdekriittisyystaidot, tiedonhakutaidot) ja monia muita vastaavia taitoja. ; Olen joskus ihmetellyt ja paheksunut sitä miten postmoderni filosofia siirtyi kirjantutkimuksen kautta. Että miten Derrida oli kirjallisuuden tulkintaan keskittynyt. Ja olen vähän paheksunut sitäkin miten eksistentialistit, kuten Sartre ja Camus, hylkäsivät logiikkaan ja empiriaan perustuvan opin ja siirtyivät esittämään näkemyksiään taiteen ja kirjallisuuden puolelta. Nykyään tämä ei enää ihmetyttäisi. ~ Huvittavinta on se, että äidinkieltä on pidetty - ja minäkin olen pitänyt - taideaineena joka on hauska ja turha mutta kulttuurillisesti kiinnostava ja inhimillisesti merkityksellinen aine. Näyttää kuitenkin siltä että helposti juuri äidinkielenopettajat päätyvä paljon vartijoiksi. He ovat ne voimat jotka voivat parantaa tietoanoreksiaa ja tietobulimiaa. Esimerkiksi itse pitämäni tiedeaineet kannustavat helposti vääränlaiseen lukutapaan, tietobulimiaan, ja tämä johtaa siihen liittyviin ongelmiin. ; Äidinkielestä on vähän kuin salassa tullut digitaalisessa informaatiovyörymaailmassa elävälle se kaikista tärkein oppiaine.
Kirjoittaja varoittaa kaikesta huolimatta myös siitä että ei sairastuisi tieto-ortoreksiaan.
1 kommentti:
Aiheesta kirjoitettiin myös "Unkurissa". Mustanaamion rinnalla salama on hidas etana. Ja teknologian edistymisen rinnalla evoluutio on hidas etana.
Ihminen on tavallaan se hyvä ajattelun "rajoitetuin osa ja heikoin lenkki". Mutta se oleellisin. Siksi hienoista vemmelkasoistamme huolimatta pelaamme yhtä fiksua peliä - ja samoista aiheista - kuin joku Aristotelesvainaa.
Lähetä kommentti