kronoksesta kairokseen

Arhi Kuittinen kuvastaa sitä miten ihminen on homo religiosus seuraavalla tavalla : "Ihminen on homo religiosus. Ei uskonnollisuus koskaan poistu vaikka valtionkirkko voikin haihtua. On paljon terveellisempiä uskonnollisuuden muotoja kuin Mooseksen sotilas-Jahven palvonta valtion sokeana tukemisena - ja vaihtoehtoja niitä kannattaa esitellä. Ihminen on elastinen olento ja sosiaalisesti merkitystä etsivä. Skeptikot suuntaavat tulevaisuususkonsa eli uskonnollisuutensa eri tavalla kuin verimagiaan uskovat jeesususkovaiset." Sen hyvänä puolena on se, että se ei leimaa uskonnottomuutta tai ateismia typeryydeksi tai että näihin uskova menettäisi uskonnon hyvät puolet. Ateismia ei siis voida vastustaa sitä kautta että se tuhoaisi jotain inhimillistä. Tässä lausunnossa on jotain sellaista joka tuntuu vaivaavan kaikkia niitä selityksiä jotka yrittävät suvaita uskonnottomia : Niissä uskonto ja Jumaluus määritetään uudestaan. Tässä tapauksessa ajallisuuteen ja sosiaalisuuteen. Olen asiaan liittyen hieman epäkohteliaasti joskus todennut että tottakai Dawkins ja muut äärimmäiset uusateistitkin ovat uskovaisia jos paskalla käyminen määritellään uskonnolliseksi rituaaliksi. Nähdäkseni juuri uskonnon merkitys mutatoidaan näissä rakenteissa oleellisesti.

Sen sijaan se on arvokas muistutus siitä että enemmän kuin uskonnollisia, ihmiset ovat kuitenkin ajallisia olentoja. Tässä kohden Eero Ojasen "Ajan filosofia" on mielenkiintoinen mukaanotettava. Hän ei filosofoi ajasta kovinkaan paljoa sen fysikaalisesta puolesta käsin. Sen sijaan hän huomauttaa kääntävänsä nykyhetken keskiöön : Monestihan aikaa katsotaan ikään kuin "objektiivisesti ulkopuolelta" jolloin siitä tulee aikajana jossa ihmisen elämä on olemattoman mittainen. Ja jokainen ajanhetki on niin pieni rippunen että sitä hädin tuskin on. Ojanen sen sijaan korostaa että jos näkökulma on eksistentiaalinen ja subjektiivinen, ihminen elää koko ajan nykyhetkessä. Mikään tulevaisuus ei koskaan ole ja menneisyyttäkin vain muistellaan. Nykyhetki on siis äärettömän kokoinen ja mennyt ja  tulevaisuus ovat tähän nähden illusionaarisia.

Ojanen puhuu jonkin verran kiireestä. Mietteissä esiin nostetaan esimerkiksi se, että miten suuri ja merkityksellinen ero on lauseiden "nyt on aika tehdä jotain" ja "nyt on aikaa tehdä jotain" välillä. Molemmissa on tietysti teleologisuutta, päämääräsuuntautumista. Mutta ensimmäisessä on helppo nähdä telos, sen luontevin ja paras tapahtumahetki ja toisessa vain kiire jossa asia tehdään siinä välissä missä se on mahdollista. Ojanen korostaakin että muinaisikka kreikkalaisilla tavallista aikaa kuvasi kronos, kun taas juuri oikeaa hetkeä kuvasi aivan eri termi kairos.

Ojaselta löytyy miellyttävä Platonin perushyveisiin - hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen - perustuva tapa katsella aikaa. Tarkalleen ottaen mennyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Ojanen korostaa että historia on jotain joka on osittain unohdettu ja kadottamisprosessin alla. Tulevaisuus taas on mysteeri. Nykyhetki on hänelle siksi totuuden aika. Eläessään nykyhetkessä ihmisen täytyy tehdä oikeita asioita jotta hän voi selvitä. Menneisyyttä taas kuvaa kauneus. Kertomuksia peilataan esteettisin mittarein. Ja tulevaisuuden kohdalle tulee tietysti hyveellisyys, kolmikon jäljelle jäänyt osio. Tulevaisuutta voimme muuttaa, siihen liittyy potentiaalisuutta ja näin tulevaisuuden kohdalla on kysyttävä sellaisia asioita, kuin millä ehdoin tulevaisuus on olemassa.

Pidän tavallani tästä Ojasen lähtökohdasta ja prosessoin asiaa hieman itse.

Tietenkään kolmijako aikaan ei ole tiukka jako. Se on nyrkkisääntö, ei anomaliaton teoria todellisuudesta. Sitä voi käyttää, kun muistaa sen nyrkkisääntöluonteen.
1: Tosiasiassa kun ihminen miettii menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta, hän ajattelee niitä "nykyhetkessä. Ajatus onkin juuri siinä että kun mieli suuntautuu tulevaisuuteen, eli nykyhetkessä harkitsemme tulevaisuutta, on parasta keskittyä eettisyyteen. Ja kun nykyhetkessä keskitymme senhetkiseen on tieto ja viisaus paras strategia ja menneisyyttä miettiessä on hyvä olla esteetikko.
2: Toisaalta se ei tarkoita että menneisyyden olisi oltava kaunis. Se voi olla myös ruma. Historian epäonnistumiset tarjoavat tällöinkin esteettisen heijastuman. Samoin voimme elää nykyhetkessä ignorantteina tai väärässä tiedossa, mutta tämäkin tarkoittaa vain epäonnistumista ideaalissa.
3: Ihmiset voivat lisäksi ajatella hyvin monella muullakin tavalla. Mutta jos tulevaisuuteen suhtautuu tunteella, tekee helposti lyhytjänteisiä ratkaisuja. Eli tästäkin seuraa epäonnistuminen.

Toisaalta itse en voi olla sovittamatta tätä omaan tietoisuusajatteluuni ; Moni on ihmetellyt että mihin tietoisuutta oikeastaan tarvitaankaan. Etenkin kun tutkimus tuo esiin esitietoisten puolten valtavan kirjon. Eaglemanin "Incognito" -kirjassa pääteemana on se, miten asiat joita emme tiedosta vaikuttavat tekemisiimme yllättävän vahvasti. Tietoisuus on vain marginaalinen osa ihmisen aivojen prosessointia. ; Eagleman nostaa tietoisuuden rooliksi ratkaisun vain vaikeissa ja poikkeuksellisissa asioissa. Rutiiniasiat menevät "selkäytimellä" ikään kuin automaattiohjauksena. Aivojen plastisuus, eli oppimiskykymme, on peräti siitä jännittävä että voimme sen avulla oppia uusia tämänlaisia rutiineja. ~ Kuitenkin tietoisuuteen voidaan huomioida se, että se ei ole pelkkä ärsyke. Datan ja data miningin välillä on ero. Siksi on evolutiivisesti kannattavaa olla jonkinlainen joustava prosessointijärjestelmä joka käsittelee asioita kontekstisidonnaisesti. Pelkkänä algoritmina tämä vaatisi joka tilanteen erikseenohjelmointia.

Pieni ideologiakriittinen sovellus

"Suhtaudun vieroksuen oikeistolaisilla tahoilla löpinään yhteisöllisyydestä jo siksikin, että kyseessä ei ole sellainen asia, joka mielestäni kuuluisi oikeiston asialistalle ollenkaan. Jos oikeistolla on jokin tolkun tehtävä yhteiskunnassa, se on huolehtia siitä, että ihmisillä on mahdollisuus toimia itsenäisesti taloudessa yrittäjinä ja noin yleisesti ottaen toteuttaa itseään omien kykyjensä ja taipumustensa mukaan valtion liikoja häiritsemättä. Yhteisöllisyys ei yksinkertaisesti ole oikeiston alaa. Suutarin tulee pysyä lestissään ja jättää kollektivistisen maailmankuvan edistäminen vasemmiston asiaksi."
("Panuhuoneesta kolisee", "Yhteisöllisyys eli kiusaaminen")

Ajatus menneisyydestä on helppo sitoa aatehistoriaan. Suomessa esimerkiksi Snellmann edusti tyypillistä 1800 -lukulaista ajattelua (jolla on paljon yhteistä uuskonservatiivien kanssa.) Hänen työnsä ytimessä oli idealismi, jota kuvasi poliittinen varovaisuus. Näin keskityttiin kulttuuriin, joka ei ollut ikään kuin yhtä poliittista. Snellmannilla oli äärettömän vahva suhde historiaan. Suomen historia takasi kansan ja kansan identiteetin. Snelmannille sivistys olikin tietoisuutta tästä historiasta joka antoi oikeutuksen, koska se oli "Suomalaisten puolella". Tähän ajatusrintamaan kuului muitakin ihmisiä. Ja esimerkiksi "Kalevala" voidaan liittää tähän perinteeseen.
Uuskonservatiivien myytti on tästä mallikuva. He ovat hylänneet aika isoja osasia "klassisen oikeistolaisen konservativismin" helposti mieleentulevista teemoista. (Se ei ole "kokoomuslaista vaan perussuomalaista".) Klassinen jako on mennyt siten että oikeisto on ollut konservatiivia ja se on huoltanut sitä että ihmiset voivat toteuttaa omaa potentiaaliaan, ikään kuin toteuttaa telostaan ja tätä kautta tarkoitustaan yhteiskunnassa. Nyt keskitytään myyttiin joka palauttaa yhteisöön. Ja yhteisöllisyys on ollut vasemmiston, esimerkiksi kommunistien, mellastelualuetta. Myytti on se jonka uuskonservatiivi näkee ihmisyyden ja yhteisöllisyyden ytimeen. Heistä se kun on samanaikaisesti molemmat. Se nähdään menneisyyden luomana perinteenä joka eroaa lyhytaikaisesta muoti-ilmeilystä. Se nähdään ikuisena, ja yhteisöä suojaavana. Kuitenkin pohjimmiltaan myytti ja perinne on vain muoti jonka suosio on pysyvää.

Tosin on huomattava että Snellmannin ajatus suomalaisesta identiteetistä on melko vahva. Se ei tunnu keinotekoiselta tai väkinäiseltä. Se myös aikaansai muutoksen. Vahva kulttuuri tuki osaltaan maamme itsenäistymistäkin. Se ei ole selvästi tyystin sovelluskelvoton tai ansioton näkökulma.

Konservatiivien ongelmaksi näen sen sijaan sen, että he toki katsovat tulevaisuuteen eettisesti, mutta heitä vaivaa se, että he eivät erota etiikkaa ja estetiikkaa. Heille perinne on tulevaisuus. Näin he usein ajattelevat menneisyyden säännöin tulevaisuutta. He ajautuvat omituiseen tilanteeseen jossa he yrittävät parantaa maailmaa ja tehdä teoillaan maailmasta paremman paikan. Kun samalla he kuitenkin toivovat juuri sitä että huominen päivä olisi täsmälleen sama kuin edellinen. Siksi heille perinne on sama kuin oikeutus tulevaisuussuunnitteluun. Kuitenkin teknologia purkaa rajoja jotka ovat rakentaneet niitä ehtoja joissa eettisiä ja muita rajoituksia tehdään. Kaczynskin, Unabomberterroristin, teksteissä on yksi järki jota kannatan. Ja se on huomio siitä että konservatiivien ongelmana on se, että he eivät vastusta teknologiaa ja asioiden muuttamista samalla kun he kuitenkin priorisoivat muutosvastarintaan ja muuttumattomuuteen.

Tämän seurauksena voidaankin sanoa että seurauksena on jähmeys. Snellmannin sivistysidean kautta voidaan nostaa kuva siitä että vaikka hän esitti että jokainen ihminen onkin vapaa, hän jotenkin ajatteli että ihmiset tästä huolimatta valitsisivat tietyt asiat totuuksina ja hyvinä. Lopputuloksena on se, että ensin huudetaan "sapere aude" ja sitten ihmetellään kun joku on erimielinen. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluukin siksi konfliktinhoito, joka tehdään usein konfliktin kätkemisellä. Sillä erimielisyys uhkaa itse ideaalia. Tämä kulminoituu siinä miten kulttuurimme suhtautuu rajusti uskonnonvapauskysymyksiin ja on joustamaton muuttamaan pieniäkään rituaaleja. Se, että on itse tehty ja laulettu tiettyjä lapsia on perinne ja osalle vaikkapa "suvivirsi" on irtautunut sen uskonnollisesta perinteestä. Mutta myytti siitä on säilynyt.

Myytin ongelma onkin siinä että se on yleensä utopistis-optimistiseksi rakennettua perinnettä, historiaa joka lavennetaan tulevaisuuteen. Se on tässä mielessä jokin joka tarjoaa mahdollisuuksia (potentiaa) ja lisää aktiivisuutta tekemiseen. Kuitenkaan ei ole helpomaa kuin heittää tässä kohden - Godwinin lain määräämästi - että Hitlerillä oli äärioptimistinen "lopullinen suunnitelma" jossa juutalaiset uhrautuivat korkeamman hyödyn edessä. Mitäpä rajallinen ihmismäärä (muutamia miljoonia) painoi tulevaisuuden suuren Saksan monilukuisten ihmisten vieressä. Hänen lopullinen ratkaisunsa perustui myyttiin, jossa oli sankareita ja konnia, taistelua ja ennen kaikkea ongelmien ratkaisua, sitä että tulevaisuus olisi parempi kuin eilinen mutta pysyisi silti juuri samana kuin se oli ennen ollut.

Uuskonservativismin ongelmana onkin innostumisen ongelma. Innostus on filosofien mukaan potentiaalinen asia - mutta vain ehdoilla. On voitava määrittää mikä on sopiva aihe innostua. Ilman kontrollia myytti on lähinnä muutosta muutoksen vuoksi ja riskinottoja. (Tulkinta historiasta ja sen tapahtumista muuttuu väitteeksi empiirisesti testatusta toimivasta järjestelmästä kuin hilirimpsis vain.) Usein tässä kulminoituu esiin se uuskonservatiivisuutta koskeva paradoksi että vaikka riskejä ja muutoksia yritetään nimenomaan varoa, niin oma toiminta nimenomaan tukee sitä että asioita muutetaan.

Toisaalta menneisyydessä roikkumisessa voidaan nähdä myös toinen puoli. Osa konservatiiveista on enemmänkin trauman kuin toivon asialla. He ovat kokeneet pettymyksiä ja epäonnistumisia. Ja tämä on tehnyt heistä varovaisia. Tällöin mieli ajautuu helposti siihen solmuun joka tekee teokratioista toimimattomia ja itsetuhoisia ; Se, että jokin menee päin persettä ei nähdä todisteeksi siitä että järjestelmä ei toimi. Päin vastoin, se nähdään todisteena että järjestelmää ei ole harjoitettu tarpeeksi. Onnettomuudet ovat niiden syytä jotka eivät ole olleet "riittävästi myytissä". - Tämä selittää osittain omaakin konservatiivisuuttani. Ja ennen kaikkea sen omituisuuden joka tulee vanhan polven kanssa jutellessa joskus vastaan. Jos menneisyydessä oli sotaa, taistelua, nälänhätää, lapsikuolleisuutta, halveksittuja äpärälapsia, kansan sisäisiä kiistoja, nuijasotaa, kansalaissotaa, susi puri perseestä koulumatkalla ja vaatteet piti tehdä itse vaikka ei ollut materiaaleja ... niin miten ihmeessä nämä voisivat olla paremmat ajat? Oikea vastaus on tietysti se, että ne eivät olleetkaan. Mutta jos historiasta tekee myytin jonka laventaa tulevaisuuteen ja tästä tekee olevaisuustarinan, tätä ei hyväksy. Ja siksi kaikki onnettomuudet nähdään "toisenlaisen ajattelun syyksi". Systeemi siis traumatisoi ihmiset olemaan nimenomaan korjaamatta järjestelmää.

Pieni soveltaminen käytännöllisemmin.

"vedän liikkuvat taakse aina kun kuulen vedottavan oikeudenmukaisuuteen (riita-asiassa). ”Minä tahdon vain, että oikeus toteutuu” tarkoittaa ”aion kyykyttää teitä oikein kunnolla”."
(Kemppinen, "Kahvipannu")

Takkiraudassa käsiteltiin sitä, että vasemmistopuolelta on ehdoteltu sitä että abortti saataisiin rajattomaksi. Eli että ainut vaatimus olisi äidin tahto. Tätä mietittiin moraalikadon kautta. "moraalikato tarkoittaa tilannetta, jossa toimija voi käyttäytyä täysin holtittomasti, koska toiminnan ikävät seuraukset eivät koidu hänelle itselleen vaan jollekulle toiselle." ... "Ikävä kyllä kokemus on Rousseau'sta saakka osoittanut, että ne ihmiset, jotka välittävät eniten abstraktista käsitteestä "ihmisyys", välittävät vähimmin konkreettisesta käsitteestä "ihmisyksilö". Heille ihmiset ovat pelkkää harmaata mössöä mutta sensijaan lajiabstraktio menee heille yli kaiken." Abortissa kuvaava tilanne onkin se, että äiti ei menetä henkeään ja vapauskäsite menee ihmiselämän yli, joka voi tuntua omituiselta jos ihmisyys asetetaan humanistisesti ytimeen. Tämän jälkeen aborttia käsitellään sitä kautta, että valtaosa aborteista tehdään jo nyt pääasiassa sen vuoksi että on tullut sähläiltyä ja että aborttia tarvitaan pelotteena ettei seuraisi moraalikatoa. Abortti on siis pelote joka pakottaa käyttämään ehkäisyä edes joskus.
1: Aborttia on oikeutettu ihmisoikeutena, samoin kuin sikiön oikeutta elämäänkin. Onkin erikoisen omituista että molemmilla puolilla on eettinen erimielisyys ja sitten vain oletetaan että se etiikka sattuu olemaan omalla puolella mutta ei toisen puolella yhtään. Näkisin että tässä on ytimessä se, että molemmat puolet ovat yhteisöllisiä ja sosiaalisia mutta eri tavoin. Eli etiikka on vain vääräoppisten kyykyttämistä. Tällöin esimerkiksi kristilliset arvot eivät enää tarkoita sitä mitä Raamattu käskee heikkojen suojelusta, vaan jos täytyy identifioida että arvot ovat kristilliset ne ovat nimenomaan niitä joista ollaan erimielinen. Ja tällöin "kristilliset arvot" latistuvat siihen että homot tuomitaan helvettiin. Eli jos ihminen sanoo että hänellä on kristityt perhearvot hän itse asiassa tarkoittaa pohjimmiltaan että hän on vihainen antiliberaali. Sama puoli on tietysti myös liberaaleissa. On helppoa nähdä vastustaja läpipahana ja itsensä hyvänä. (Harva tunnustaa laillani että kaikki ovat konflikteissa usein lyhytjänteisiä kaikki odysseus -sopimukset unohtavia ihmishirviöitä, jostain syystä.)

Tämä osuu oman etiikkakuvani kannalta ytimeen. Olen ollut hyvin vakuuttunut Matt Ridleyn tekemästä tiivistelmästä jossa moraalittomuus nähdään varsin yleisinhimillisesti tilanteena jossa yksilö on yhteisöä vastaan ja valitsee itsensä. Ja moraalisiksi nähdään ne teot jossa yksilö on yhteisöä vastaan ja uhrautuu. Toisaalta olen kiinnostunut Eaglemanin "Odysseus -sopimuksista" joita tehdään sen vuoksi että lyhytjänteinen tunne vetää helposti vakaat suunnitelmat sivuun.

Tässä kohden rangaistusten suhde toimintaan usein yliarvioidaan. Ja se osa argumentista on oleellinen huomioida.
- Lapsensaantia suurempiakin pelotteita on. Esimerkiksi AIDS.
- Valtaosa ylilyönneistä lisäksi tapahtuvat sellaisessa tilassa jota Dan Ariely kuvaa "Predictably irrational" -teoksessa. Ihmiset ovat huonoja arvioimaan tekojaan. Esimerkiksi teko joka tuntuu normaalitilassa helposti vastustettavana ja jopa kuvottavana voi kiihottuneena johtaa häsläilyyn hyvinkin helposti. Tämä on se syy, jonka vuoksi pelkkään siveyteen pohjaavat järjestelmät ovat epäonnistuneet. Ja moite ja kontrolli eiaborttiaikanakin näytti että henkariabortit ja lapsensurmat kuuluivat kuvioon. Suomen kansanperinne tuntee jopa erityisen kummitustyypin jonka lähteeksi nähdään ennen kastetta surmatut vauvat.
- Vastaavalla pelotekeinoargumentaatiolla ihmiset myös kieltävät papilloomarokotuksia. Nähdään että se suojelee siveyttä. Tätä ei voi pitää kovin eettisenä.
- Lisäksi voidaan aivan suoraan sanoa että eettiset periaatteet on perusteltava jotenkin. Esimerkiksi kuppa muutti siveuskäytänteitä keskiaikaisessa maailmassa hurjasti. Lääketiede joka osaa parantaa kupan muuttaa tämän ympäristön. Joku voisi pitää kupan parantamista törkeänä koska se romuttaa siveysarvot. Mutta tosiasiassa siveysarvot olivat olemassa kupan vuoksi, eivät siitä riippumatta. Aborttikäytänteet ovat kieltämättä muuttaneet tilanentta siten että jos äiti joutuu menneiden aikojen tapaan hoitamaan lasta tai riskeeraamaan henkensä abortissa on siveettömyys iso riski äidin omallekin elämälle. Helppo ja suhteellisen vaaraton abortti on tässä kohden aivan eri asia. Eli voidaan kysyä että kuinka paljon "pelotetta" vaaditaan siksi että siveys. Ja siveyttä vaaditaan koska pelote on elämän pakote.

Tämä itse asiassa kertoo siitä että olemme pirun huonoja tekemään "Odysseus -sopimuksia". Tarvitsemme esteitä. Ja siksi ehkäisyyn lisäpanostaminen auttaa paljon enemmän kuin siveyskasvatukseen panostaminen ; Teiniavioliitot ja teiniraskaudet liittyvätkin vahvasti juuri niihin kulttuuripiireihin jotka tuomitsevat kaiken ehkäisyn ja joissa ainut seksuaalivalistusken muoto on siveyskasvatus.

Kuitenkin on selvää että abortin ihmisenkuolemapuoli on olemassa. Olen toki ajanut asioita sen puolesta että abortin tulee voida olla mahdollinen. Mutta tässä syynä on yleensä se, että alle tiettyjen ikien sikiö ei kärsi jos sillä ei ole tietoisuutta. Sikiö on solupallon ja ihmisen välillä, ja essentialismi on väärä tapa katsoa asiaa koska jos potentiaalinen ihmisyys vaikuttaisi sen säännöin niin "every sperm is sacred". Its asiassa muulla tavalla asian jäsentäminen on aika abstraktia. Kuitenkin tämä on vain puolustus sille että abortti olisi oikeutettu jossan tilanteissa. Esimerkiksi äidin henki on perusteltua asettaa sikiön yli. Kuitenkin jos aborttikysymys ajetaan sen teeman puolelle että "onko abortti murha vai pitääkö se sallia" -jankkaamisen tuolle puolelle, olen itse asiassa yllättävän aborttikriittinen. Olisin itse asiassa valmis jopa rajoittamaan hitusen nykyistä aborttikäytännettä.

Näkisin että alun aikakäsitys on tässä relevantti. Abortti tehdään järjellä ja tunteella. Eli menneisyyden ja tulevaisuuden kautta. Toki tätä voidaan selittää deterministisesti ja kohtalonomaisesti sanomalla että "ei ole vauvan aika tulla", eli raskaus on "kronosraskaus" eikä "kairosraskaus" - joka saa tietysti vastavetona sen että Jumala antaa elämän ja raskaus on siksi aina "kairos". Näkisin että aborttioikeus on olemassa, mutta ei ehdoton ja rajaton perusoikeus. Sille on oltava jotain ehtoja. Sen sijaan tulisi vaikka keventää adoptiopuolen paineita - ja esimerkiksi sallia lesbojen ja homojen tekemät adoptiot.
1: Oma puolisonikin on tähän liittyen sanonut että jos kaikesta tästä ehkäisystä huolimatta tulee vauva niin se on jo niin epätodennäköinen että hän näkee sen jumalallisena. Vauva on puoliksi hänen ja hän on se joka on raskaana, joten joustan. Ihmisillä on lupa olla taikauskoisia.
2: Minua huvittaa aina pistää kunnon konservatiivi miettimään sitä että jos aborttilapset suunnattaisiin kaikki adoptioon niin sallisitko tämän muutoksen ehdoilla homoperheisiin adoption. Tämä paljastaa lähes yhtä paljon kuin se kysymys jossa se, jos abortti kerran on murha, niin miksi he eivät aja sille vankeusrangaistusta joka vastaa murhaa. Se olisi konsistenttia, mutta juuri kukaan ei näe näin vaan selittää enemmänkin että raskaus on rangaistus. Niin paljon kuin komppaankin ajatusta lapsesta rangaistuksena, tässä on jotain kieroutunutta, perverssiä ja omituista.

Näkisinkin että aborttikysymyksessä olisi syytä miettiä etiikkaa eikä pelkkää omaa napaa. Tällä voidaan estää moraalikatoa, joka kulminoituu taloustieteen, yhteiskuntatieteen ja ekologiankin puolella yhteismaan tragediana. Eli jos jokin on yhteistä omaisuutta, ei sitä tarvitse säästellä koska se ei ole itseltä pois. Sen sijaan jos itse ei ota, niin joku toinen ottaa sen. Yhteismaan tragediatilanteet on ratkaistavissa vain jos kaikki ihmiset suhtautuvat siihen eettisesti. Ja se on hyvin vaikeaa tai mahdotonta. Täysin vapaa abortti unohtaa ja hylkää tämän puolen arvon tyystin. (Se ei ehkä ole totaaliseinä, mutta se on jokin jota on hyvä miettiä ja huomioida tekoa harkitessa.)