Mistähän sullekin saatais?

Markkinatutkimuksen ytimessä on etsiä, mitä ihmiset pitävät haluttavana ja toivottavana, ja mikä heistä on huonona systeemissä. Usein asiaa helpottaa se, että tutkittava kohde on olemassa ; Jokaisella on mielipiteitä. Ja näille saadaan erilaisia jakaumia ja frekvenssejä - ja jopa rypäytymistä jossa yksi mielipide korreloi vahvasti toisten mielipiteiden kanssa.

Ihmisiltä kysellään melko hyvästä syystä. Mainosmiesten tai firman johtajien ennakkokäsitykset siitä mitä "ihmiset ja massat haluavat" ei ole välttämättä oikea käsitys. Ihmisillä voi olla ennakkoluuloja, turhia stereotypioita ja muita harhaluuloja. Näiden tarkistaminen on tärkeää, koska "siitä riippuu raha". Erehtyminen on taloudellisesti haitallista.

Yleistilanteesta voidaan saada kyselyillä ihan hyviäkin tuloksia. Surowieckin "Wisdom of Crowds" -käsite kun muistuttaa, miten ryhmä voi osata asian paremmin kuin keskiverto yksilö. Ja miten keskivertojen ihmisten ryhmä saa hyvälaatuisia tuloksia. Onkin havaittu, että ryhmiltä saadaan hyvä tulos, jos heidän keskiarvonsa otetaan. Esimerkiksi NASA onnistui pikakoulutetulla maallikkoryhmän tuottamaan tuloksia erilaisten kraatereiden luokittelussa. Tämä taas on taito, johon ekspertin kouluttaminen vie aika paljon aikaa. Ekspertit olivat toki parempia kuin kukaan ryhmän yksilö. Mutta ryhmän keskiarvo oli tarkempi kuin yksinäinen ekspertti.
1: Tämä näkyy jopa "Haluatko miljonääriksi" -televisiosarjassa, jossa kaverilta kysyminen tuottaa 65% oikean vastauksen, ja paikallaolevilta kysyminen antaa 91% oikean vastauksen. Toki tästä ei välttämättä kannata innostua, koska usein yleisöltä kysytään alkuvaiheessa. Ja kysymykset vaikeutuvat prosessissa tavalla jota on vaikeaa mallintaa kaavaan. "Ryhmän viisaus" voikin johtua joko osittain tai kokonaan siitä että kysymyspiinapenkissä olijat "halveksivat rahvasta". Silti oikea vastaus on prosentuaalisesti hyvä, kun muistetaan että oljenkorsia käytetään jos ollaan epävarmoja. Yleisö ryhmänä osaa paremmin kuin yksilö piinapenkissä.

Riskinä on se, että on olemassa myös "Stupidity of herd", joka Surowieckin mukaan syntyy silloin kun yksilöiden individualismi särkyy. Näin esimerkiksi ryhmäpaine sotkee pakan.
Voidaankin sanoa että massatuotteisiin saadaan helpommin vastauksia. Joskus tuotteet täytyy kohdentaa sitä ostavaan ryhmään. Tällä on merkitystä etenkin ns. focus groupeissa, joissa ryhmäkeskustelutilassa on ihmisiä kasvokkain. Karismaattinen hahmo keskustelijoiden joukossa voi viehättää muut komppaamaan ja nyreä ja ärsyttäväkin voi ajaa ihmisiä vastustuskannalle. Näin syntyy vakaviakin vääristymiä tuloksiin.

Näin ollen markkinatutkimuksissa keskitytään usein siihen että saataisiin jotenkin kartoitettua sitä, mitä ihmiset haluavat. Tässä kysellään ihmisiltä eri tavoin. Usein tässä on kahta päätyyppiä : Kvantitatiivista ja kvalitatiivista. Sen lisäksi on erilaisia näiden välimaastossa olevia lähestymistapoja. Ja toisissa kvalitatiivisen tuloksia tarkistetaan vertaamalla sitä kvantitatiiviseen aineistoon.
1: Kvantitatiivista tutkimusta pidetään usein varsin luotettavana. Tutkimuksissa keskitytään lähinnä otoskokoon ja siihen, onko otoksen ottamisessa jokin systemaattinen virhe (eli onko otos riittävän satunnainen.) Selviin kysymyksiin saadaan numeerisia vastauksia, joiden tulkinta on melko yksiselitteistä.
___1.1: Sen ongelmana on korostetusti esimerkiksi internetissä se, että otoksien satunnaisuutta ei voida juurikaan hallita tai varmistaa. (Mutta netti on aineistonhankintavälineenä halpa, joten tietyssä määrin se voi olla perusteltua.) Lisäksi kysymyksen muotoilu voi vaikuttaa tuloksiin hyvin paljon ; Kysymyksessä sanan synonyymeillä voi olla hieman erilaisia konnotaatioita jotka muuttavat tulosta.
2: Kvantitatiivisessa tutkimuksessa lukujen sijasta korostetaan tutkittavien henkilöiden näkökulmia ja kokemuksia. Näin saadaan ilmiöön liittyviin ajatuksiin, tunteisiin ja vaikuttimiin. Ideana on se, että ihmisillä joilla on kokemuksia autoilusta osaavat kertoa siitä jotain - ja jos ei aja autoa, niin tähän on jokin syy. Molemmista voi olla hyötyä jos halutaan myydä autoja.
___2.1: Kvalitatiivisen tutkimuksen kohdalla on vaikeuksia joita on mietittävä ; Esimerkiksi ryhmätutkimusten otoskoot ovat usein aika pieniä. Moni näkee että tämä ei ole riittävä jotta sen pohjalta voitaisiin tehdä yleistyksiä. Monitulkintaisuuden kohdalla vaikeutena on se, onko otoskoko peräti 1, eli että tutkija peilaa ryhmän kautta lähinnä omia ennakkokäsityksiään.
___2.2: Riskiksi mainitaan usein myös se, että ihmisiltä kysytään usein asioita joista heillä ei ole välttämättä suoraa kokemusta. Näin he voivat antaa rehellisen vastauksen jossa he ovat miettineet mitä he tekisivät, mutta elämässä he tekisivät muuten. Behavioral Economics:iin liittyvät perustelumateriaalit näyttävätkin että ihmiset ovat mielikuvissaan siveämpiä ja rationaalisempia ja vähemmän tunteiden vietävissä kuin mitä he ovat ; Ostoksia kuvataan helposti rationaalisen kaavan mukaan, selittämällä halvasta hinnasta ja muista vastaavista asioista. Mutta harkitsemattomat impulssiostokset ja epäsiveys ovat kuitenkin arkipäivää. (Takana on varmasti myös assimilaatiota. ~ Huonon ostoksen tekeminen nostaa taatusti kognitiivista dissonanssia. Asia selitetään parhain päin, järkeily liitetään impulssiostokseen jälkikäteen, ja tämä sitten selitetään muille, ja siihen uskotaan itsekin.)
___2.3: Ongelmana on kuitenkin myös laatu : Etenkin ulkomailla ei ole tavatonta, että mainosmiehet pistävät ryhmän kokoon, eivät ota riskejä huomioon, ja kutsuvat tätä kvalitatiiviseksi tutkimukseksi.

Kuitenkin jos esimerkiksi etsitään, onko jokin kohderyhmää, tai pohjalla on uuden liikeidean muotoilu, ei suora kvantitatiivinen kysely ole välttämättä kovin helppoa ; Pitäisi osata kysyä oikeita kysymyksiä juuri oikealla tavalla. Avoimempi muoto voi nostaa esiin uusia asioita, jotka voivat olla after the fact ilmiselvä, mutta joka ei muuten olisi tullut tutkijan mieleen.

Näin voidaan saada selviä hyötyjä. Näiden saamiseksi kvalitatiivista tutkimusta on aina yritetti kalibroida. Usein apuvälineenä ovat olleet kvantitatiivisen varmistus/tukiaineiston rakentaminen sekä psykologian hyödyntäminen. Nykyään tietoja verrataankin usein esimerkiksi erilaisiin ostotilastoihin ja brandien vertailtuun suosioon. Myös kysymyksiä mietitään niin että ne eivät olisi ohjailevia.
1: Näin apuvälineitä onkin vuosien varrella löytynyt monenlaisia. Sosiaaliantropologian, semiotiikan, keskustelijoiden ilmeiden tunnistaminen ja liittäminen sanottuun, etnografian ... lisäksi apuna on käytetty esimerkiksi psykoanalyysiä ; 1950 -luvulla markkinatutkimuksissa muodissa oli käyttää apuna psykoanalyyttistä näkemystä, jonka mukaan alitajuiset voimat olivat konfliktissa ja alensivat yksilöiden toiveita, jolloin tutkimukseen saatiin jopa terapeuttinen sävy ; Lopputuloksen henkenä on likimain "Osta itsesi mielenterveeksi ja onnelliseksi".

Hyvin tehtynä molemmat menetelmät ovat hyödyllisiä, joskin hieman eri yhteyksissä ja tilanteissa.

Tämän jutun lukeminen voi johtaa indoktrinoitumiseen.

Kreationistit ovat olleet huolissaan siitä että evoluutioteorian opettaminen on homoseksuaaliseen agendaan indoktrinoimista. (Varoitus teksti on itsessään jotain, jota ei pidä lukea siinä vaiheessa kun on juomassa kahvia.)

Argumentin ytimen mukaan opetus on indoktrinoimisväline ; "the best way to transform societies and change the way people traditionally think is by indoctrinating children from the earliest stages of education." Tässä ei tietysti puhuta pyhäkouluista, joka olisi asiaankuuluva huomio, vaan sen sijaan evoluutionopetusta jota pidetään jumalattomana. Asian varmistaa natsikortti jossa muistutetaan miten epädemokraattista on opettaa kyseistä teoriaa ylipäätään ; "In the last century, this methodology was effectively employed by those who held the atheistic ideologies of Nazism in Germany and Communism in countries such as the Soviet Union, where the state assumed total control of the educational system - even to the extent of turning children against parents. Of course, both of these worldviews fully embraced Darwinian evolution as a way to justify their actions and nullify the beliefs of their largely Christian populations." Evoluutio on ideologinen ase, jolla hylätään maan uskonnollinen perusta ja tätä kautta hylätään vanhempien oikeus kouluttaa, ja samalla hylätään maan kulttuuri ohittamalla ihmisten rakkaina pitämät näkemykset ; "the adoption of evolution in our schools has paved the way for the introduction of the gay agenda. Those pushing it understand that nothing will more thoroughly and quickly undermine the traditional biblical foundations of our country than the normalization of homosexuality among our nation's school children, regardless of their parents' beliefs.". Ja kun tekstissä huolestutaan siitä miten evoluutiossa myydään homomyönteistä ideologiaa "under the banner of "tolerance" or "equal rights"" herättää tietysti myötähäpeää jokaiselle joka on kuullut sanat "Intelligent" ja "Design" yhdessä.

Sitten on kuitenkin otettava esiin Ilkka Niiniluoto. Hän nimittäin 1980 -luvulla varoitteli sekoittamasta evoluutioteoriaa ja evolutionismia keskenään. Hänen mukaansa kreationistit eivät yleensä erota evoluutioteorian kannattajaa ja hänen uskomustaan toisistaan, jolloin evoluutioteoria ja evolutionismi sekoittuvat. Näin evoluutiokritiikki ei osu teoriaan vaan on evoluutioteorian kannalta olkiukkomainen. Tämä ajatuksen ja puhujan sekaantuminen onkin vakava virhe, enkä siksi minäkään saa sitä tehdä.

Tästä päästäänkin sujuvasti evolutionismiin. Tämä on sosiologinen kompleksi, jonka liitos evoluutioteoriaan on itse asiassa yllättävän löyhä. Moni evolutionisti osaa tietysti evoluutioteorian hyvin, mutta moni on enemmänkin kreationisteja vastaan kuin keskittynyt opettelemaan evoluutioteorian sisällön. Näin he kannattavat jotain jolla on enemmänkin mielikuva "tieteen kannattamasta teoriasta" ja he katsovat boostaavansa ja kannattavansa tätä vaikka eivät tarkalleen ottaen tiedäkään mitä kaikkea se pitää sisällään. Näin evolutionismissa on mukana jotain jota voisi sanoa "aidoiksi skeptikoiksi" että "pseudoskeptikoiksi". (Heittomerkit ovat olennaiset ja paikalla siksi että kyseessä ei ole aito skeptismi ja pseudoskeptismi vaan vain niitä kovasti muistuttavat ilmiöt.)

Evolutionismia tarkastellen on selvää että kyseessä on liikehdintä jossa on rypäytyneenä monia ajatuksia jotka eivät suoraan teoriapohjalta linkity evoluutioteoriaan. Näistä muutaman mainitakseni mukana ovat esimerkiksi homoseksuaalien oikeuksien ajaminen, liberalismi, abortin kannattaminen.

Syy, miksi tämä rypäytyminen on tapahtunut on miltei ilmiselvä. Lähes kaikki evolutionistien mielipiteet ja aiheet on uskonnollistettu. Niitä yhdistää se, että kreationistit vastustavat niitä kaikkia ja vahvasti. Henkenä on se, että jos olet näitä asioita vastaan, et ole kristitty. Tämä johtaa hyljeksyntään ihmisenä - joka näkyy vahviten kreationistien suosimassa (tappo)uhkailussa, mutta joka ei yleensä esiinny näin radikaalisti, vaan on enemmänkin ignoraatiota ja seurasta ajamista. Tämä johtaa tietysti "vastarintameininkiin". Näin evolutionismin sosiologinen sisältö syntyy siten kuten se tämänlaisissa tilanteissa syntyy, vastaankirjoittamisen periaatteella. Tämä ilmiö johtaa näkemysten polarisoitumiseen.

On hyvä huomata, että vastaankirjoittamisen periaatteessa voimanlähteenä on nimen omaan se, että näkemykset on uskonnollistettu. Konservatiivi-kreationistien valtapeli on USA:ssa niin vahva, että siellä kerettiläisyyskortti viuhahtaa ja sillä on siellä suunnaton poliittinenkin valta. Näin aiheet on omittu siten että keskusteluja käydään uskovaisten ehdoilla. Ja ehto on yhtä dikotominen kuin uskovaisten maailmankuvakin. Eli joko puolella tai vastaan. Kun muuta ei sallita, niin on selvää että näkemys polarisoituu, koska vaihtoehtona olisi erimielisyyden totaalinen vaientaminen - joka on sekin toki kreationistien mieleen, kuten esimerkiksi jo "Wedge dokumentin" kaltaisten suunnitelmien esiintuominen todistaa, mutta siihen heilläkään ei ole riittävästi valtaa.

Näin ollen uskallankin sanoa että uskovaisten indoktrinaatio ja käännytysinto on varmasti johtanut siihen että evolutionismi tarkoittaa homomyönteisen agendan suoltamista.

Evoluutioteorian oma suhde homoseksuaalisuuteen on tietysti mielenkiintoinen. Esimerkiksi Matt Ridley on käsitellyt sitä miten homoseksuaalisuus on synnynnäistä. Tälle on paljon hyviä argumentteja, eikä juuri kukaan evoluutioteoriaa aidosti ymmärtävä voikaan väittää -kuten alkuun laittamassani linkissä on- että "Of course, in a purely evolutionary world, homosexuals would naturally be bred out of existence." Syynä on esimerkiksi se, että vaikka homoseksuaali ei itse lisäänny, sukulaisvalinnan eliminoiminen ei onnistu pelkästään sillä että ei tuota jälkeläisiä. Samoin unohdetaan se, että evoluutio ei ole täysin karsinut esimerkiksi vammaisuutta. Evoluutioteoriahan ei suinkaan väitä että maailma olisi kaikilta osin adaptiivinen ja virheetön - päin vastoin, asioissa voi olla lokaali optimi, ei täydellinen vaan vain kohtuu kelpo ratkaisu, jolla voi olla sivutuotteena jotain ongelmia. Näin voi syntyä sellaisia piirteitä kuin perhosen lentäminen liekkiin.
1: Ilmiön pitäisi olla uskovaisille tuttu, sillä he kovasti vastustavat Dawkinsia joka väittää että uskonto on juuri tämänlainen perhosen liekkiin lentämisen kaltainen ominaisuus, joka on itsessään haitallinen ; Hänestä hyöty on vanhemmille kuuliaisuudessa, Jumalalle kuuliaisuus on samanlaista mutta haittaava piirre. Eihän ketään voi kritisoida jos ei tunne hänen argumenttejaan. Eihän?

Tämä kuitenkin tarkoittaa vain sitä että homoseksuaalisuus on synnynnäistä eikä opetettua. Ridleykin muistuttaa että is-ought -ongelmasta ei pidä vetää liian pitkällisiä johtopäätöksiä. Homoseksuaalisuuden synnynnäisyys ei tarkoita samaa kuin sen eettinen hyvyys.

Moni kuitenkin hyppää tähän "luonnollista=oikein" -perusteluun. Syy ei ole evoluutioteoriassa, vaan homoseksuaalisuuden ilmenemisen sosiologiassa ; Homoseksuaaleja vastustetaan siksi että se on opittu ja synnynnäinen. (Mikä on perusteluna vähintään outo, jossa itse asiassa tehdään is-ought loikka siinäkin. Minä opin ajamaan polkupyörällä, vanhempani indoktrinoivat minut kannattamaan tämänlaisia liikuntamuotoja eikä polkupyörällä ajamista ole tämän eisynnynnäisyyden ja "luonnottomuuden" vuoksi kielletty.) Kun ihminen oppii että tämä oikeutusvetoomuksen takana oleva tosiasiaväite on väärin, he helposti olettavat koko argumentin eettisen sisällön olevan yhtä väärin. (Eivätkä tajua että väitteen esittäjät ovat mahdollisesti paitsi vääriä tosiasioita esittäviä myös logiikaltaan idiootteja.)

Ja kun "joko puolella tai vastaan" -henki on värittänyt koko keskustelukentän, ei ihmiselle itse asiassa jää tilaa tämän ulkopuolelle. Jos hän ei ole laatikossa, joku ystävällinen "huolestunut kreationisti" kyllä laittaa karanneen lampaan laatikkoon ja muistuttaa että kunnon kristitty on joko tätä mieltä tai ajaa ateistien asiaa, on joko puolella tai vastaan. Ja jos ei myönny niin kohdellaan kuin olisi vastaan.

Homoseksuaalisuuden uskonnollistaminen johtaa siihen että homoseksuaalisuuden synnynnäisyyttä kannattava joutuu väistämättä vastaankirjoittamisen tilanteeseen. Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että syntyy vastaankirjoittamisen periaatteella vastustava sosiologinen järjestelmä.

Tilanne on tietysti varsin koominen. Mitä kovemmin ja valtaakäyttävämmin uskonnollis-konservatiivinen arvojuntta toimii, eli mitä kovemmin se uskonnollistaa eri aiheita ja toitottaa miten uskonto on keskeinen päätäntäasia ja merkittävä ja arvokas mielipide ties missä, niin sitä enemmän he kohtaavat vastustamista. He huomaavat tämän vallankäytön, mutta eivät tajua mistä se johtuu. Näin he päätyvät pahentamaan tilannetta entisestään ; He toimivat juuri kuten diktaattori, joka huomaa että kansa nurisee ja päätyy tätä kautta lisäämään kontrollia ja lakeja. Tulee liikkumiskieltoa, vallankumousryhmien valvontaa, vakoilua, poliisien lisäämistä, erimielisten vangitsemista ja muita vallankäyttökeinoja. Jotka kuitenkin itse asiassa lisäävät sitä vihaa jota diktaattoria vastaan tunnetaan. Näin vallankumous tulee väistämättömäksi juuri sen takia että sitä on haluttu kontrolloida.

En voi sanoa konservatiivi-kreationisteille muuta kuin että "Onneksi olkoon!" ja "siten makaa kuin petaa!" sekä aiheen vuoksi asiaankuuluvan homovitsin "minkä taakseen jättää, sen perseestään löytää".

Sillä USA:n uskovaisten valtapelin voimakkuuden näkyy esimerkiksi siinä minkälaisessa asemassa iskulause "One Nation Under God" on. Uskovainen konservatiivioikeisto on yksinkertaisesti määritellyt omista arvoistaan kaikille pakollisia arvoja, jossa ateisti ei voi olla kansanystävä tai "aito patriootti". Tämä demokratian väärinymmärrys, jossa massan tahdolle ei nähdä mitään variaation tilaa (yrittäminenkin johtaa siihen, että syytetään siitä miten vähemmistö tekee omille arvoilleen tilaa epädemokraattisesti enemmistöstä välittämättä) on valtava totalitarisointikoneisto, joka ilmenee suomessakin lähes sellaisenaan juuri homoseksuaalikysymyksessä. ; Jakauman sijasta otetaan keskiarvo ja tätä kutsutaan Kansan Tahdoksi ja sillä sitten mennään.

Jälkiviisaasti voisin jopa huomauttaa, että sitä vallantahtoa ei ehkä olisi kannattanut toteuttaa niin että se tunkee sormiaan joka paikkaan. Sillä ihmisillä on mielipiteitä, ja mitä useammassa paikassa vastaankirjoittamiseen pakottaminen on, sitä useammin ihmiset törmäävät siihen. Jos uskonnon linkittäminen suoralta kädeltä ainoaksi tärkeäksi teemaksi asian kohdalla, sitä useammin joku on erimielinen ja saa vastustusta ja kokee tämän pahana ja voi suivaantua koko ideologiaa kohtaan. Jos tilanne on se, että vain sen vuoksi että jokin uskonto määrittää asian X synniksi, päädytään siihen että muut eivät voi käsitellä X:ää enää mitään muuta kautta, vaan kysymys on aina siitä uskonnosta jonka mielestä X on syntiä ja koko X -keskustelu on joko tämän uskonnon puolella olemista tai sitä vastaan olemista, on selvää että synnytetään vastarintaa uskontoa kohtaan. Mielipiteet pakkopolarisoidaan asian X kohdalla. Ja mitä useampi "X" uskonnolla on mukana, sitä useammin ihminen huomaa miten uskonto on väärässä. Tästä seuraa asioita, ja tämän pitäisi olla jokaiselle täysjärkiselle (oppimattomallekin) ihmiselle ilmiselvää.

Ja jos vastarinta saa riittävästi inertiaa, ei enää mikään lepyttely auta. - Aiemman esimerkin diktaattorinkin olisi aivan turha pyydellä anteeksi vasta siinä vaiheessa kun vihaiset kyläläiset ovat talikkoineen kolkuttelemassa ovia ja henkivartioiden päitä. Uskoisin että kreationistien anteeksipyynnön ja totaalinen tapojen ja heidän kylvämänsä asenneilmapiirin korjaamisen aika olisi suunnilleen nyt. Ellei aiemmin.

Tavallisen tunnistaminen.

Olen aiemmin kirjoittanut tiedonhakemistavoistani. Heuristiikkani logiikka on maksimaalinen altistuminen ja karsiminen. Suurin osa ohitetaan olankohautuksella ja muutamaan keskitytään tarkemmin. Toisin sanoen : On helppoa saada huomioni, vaikea kiinnostukseni.

CollegeNET -keskustelun kaltaiset ovat tietysti oikein hupaisia. Samanlaisia löytyy tietysti "radikaali.netin" puolelta runsaastikin. Toistuvuudet ovat niin runsaita, että on vaikeaa jopa sanoa ovatko keskustelut toistensa käännöksiä ja jos ovat, niin kumpi on käännetty. Kun Raamatunlauseesta löydetään paradoksi, jota lähdetään aukomaan ja vastaukseksi tulee "Sinun tulisi lukea Raamattua" ovat asiat tietysti varsin tolaltaan. Tämänlainen sepeäminen jossa varsinainen asia ohitetaan mitä koomisemmilla käsienheilutteluilla on jotain joka muuttuu ajan mittaan tylsäksi. Karkeasti voisi sanoa että kun olet lukenut pari sataa tämänlaista ketjua, olet nähnyt ne kaikki muutkin. On oikeasti syytä ignorata valtaosa tämänlaisesta.
1: Osaa niistä voidaan toki pitää varastossa varoittavina esimerkkeinä ja jos tulee olo että haluaa ylenkatseellisesti hihittellä jollekin itseään varmasti typerämpänä. Jolloin olennainen kysymys onkin ; Kun taso on noin matala, kuinka matalalla joutuu olemaan että turvautuu siihen?

Tunnistaminen on itse asiassa mahdollista. Esimerkiksi monet näkemykset ovat rypäytyneet, joten jos kohtaat konservatiivisen fundamentalistikristityn on varsin viisasta arvata että hän vastustaa evoluutioteoriaa. Syynä on se, että nämä asiat liittyvät todella voimakkaasti yhteen. Olemme rypäytyneitä ja vähemmän yksilöllisiä mielipidekokonaisuuksinemme kuin haluaisimme uskotella. Kenties koko ihmisestä ei voida saada selkoa, mutta tässä ollaankin kartoittamassa mielenkiintoisia uusia aiheita ja juttuja. Tämä on tietysti ihmisen välineellistämistä jotta saataisiin itselle halpahintaista filosofista viihdykettä. Mutta se on suunnilleen se, mitä näen ihmiskunnan kanssa törmäämisessä muutenkin.

Koska tämä koko strategia perustuu nopean yleiskäsityksen saamiseen, ollaan helposti ensivaikutelman varassa. Tämä johtaa tietysti siihen että itse asiassa joudun kamppailemaan maksimaalisesti ennakkoluulojen ja stereotypioiden riskin kanssa. Vaikeutta asiaan tuo että varsin suuri osa yrittelijöistä yrittää peittää kompetenssinpuutteensa ja jotenkin imitoida vakavasti otettavia asioita. Kun ne matkivat vakavasti otettavaa retoriikkaa voi olla vaikeampaa huomata että sisältö on kornia. Sisältöanalyysi tarvitsee kiinnostuksen, tarkempi analyysi vaatii aikaa ja resursseja.

Esimerkiksi yksi omituisimmista strategioista on ns. "JAQing off" -strategia, jossa joku esittää pseudotieteellisiä ja varsin korneja juttuja ja vetoaa epäonnistuttuaan siihen että hän oli vain esittämässä kysymyksiä "Just Asking Question". Kyseessä on halpamainen vastuunvälttelyargumentti jossa epäonnistunut argumentti muutetaan "vain mielipiteeksi" josta halutaan keskustella vaikka ennen epäonnistumista se on ollut tietysti jotain joka kaikkien pitäisi ottaa vakavasti. Tämä itse asiassa sekoittuu todella helposti aitoon uteliaaseen epätietoiseen. Tunnistaminen vaatii tarkkailua, eli asiasta pitäisi kiinnostua tarkempaan analyysiin asti.

Koska Just Asking Questions -tekosyy on hyvin yleinen ja käytetty tulee tietysti into heittää kaikki siltä haiskahtavatkin tyypit ohi ja siirtyä mielenkiintoisimmille vesille. Tämä on tietysti kauhea tehdä, koska tosiasiassa juuri ne parhaat tyypit löytyisivät niistä joita JAQ -strategikot imitoivat. Tässä kohden on siis valittava tyyppi jona hakee tietoa.

Itse olen sitä koulukuntaa että heuristiikka saa olla puutteellinenkin jos se on kuitenkin suhteellisen nopea ja tehokas. Osa ajattelee tietysti niitä yksilöparkoja. Heillä on enemmän seulomista, mutta he tietysti voivat löytää jotain joka minulta menee ohi. Sen jälkeen kun he ovat työnsä tehneet, voin minäkin tietysti saada asian tutkaani.

Tyhjänrohkeat salaliittoteoreetikot.

"Muistamisenarvoisia päähänpistoja" viittaa erikoiseen rypäytymiseen. New Worl Order -salaliittolaiset, Illuminatus -salaliittoteoreetikot -ja omana lisäyksenä myös esimerkiksi saatanapaniikkiin liittyvät roolipelivainot- ja muut vastaavat toimijat ovat nimittäin hyvin omanlaisiaan. He ovat kristillis-konservatiiveja.

Useinhan tämänlainen toiminta liittyy assosiaatiossa New Age -tyyppiseen toimintaan. Karkeasti sanoen voisi sanoa että kristillis-fundamentalismiin liitetään "hihhulointi", ja New Ageen "hörhöily". Salaliittoteoriat ovat enemmän hörhöileviä.

Mutta New Age on ideologialta ja sosiaaliselta rakenteeltaan liian maailmaasyleilevä ollakseen "kunnolla läpitunkevan paranoidi". Hehän yrittävät nähdä hyvää jopa avaruusolentojen abduktioissa joissa humanoidit tarinoiden mukaan tunkevat sondeja vasten tahtoaan kaapatun ihmisen anukseen ja teetättävät näille lapsia ja tunkevat nämä täyteen avaruusmikrosiruja jotta voisivat lukea kaapattujen ajatuksia ja jotta tietäsivät missä tämä heidän arvon homo sapiens sapiens -lajin koe -otus milloinkin luuhaa.

Kunnon New Ageri vastustaa systeemin jämähtämistä kahlitsevana, NWO -salaliittolainen näkee tässä itsensä vihtahousun kannattajien juonen. Asiaa hoidetaan tietysti maanpäällisten toimijoiden kautta. NWO -salaliittoteorioiden ytimessä taas on se, että valtava saatanallinen toimija vetää naruista ja yrittää saada aikaan totalitaarisen helvetin. Tämä muutoksen pelko sopii yhteen konservatiivisen kanssa, koska molemmissa on voimakas muutosvastarintainen efekti. Näin ollen useimmat konservatiivit eivät toki ole NWO -salaliittoteoreetikkoja. Mutta useimmat NWO -salaliittoteoreetikot ovat konservatiiveja.
1: Ei ole yllättävää, että salaliittoparanoijat esimerkiksi juutalaisen "rappeuttavan kulttuurin" vastaisuus Suomessa, ovat olleet konservatiivisten toimijoiden.

Useinhan salaliittoteorioita lähestytään aika karkeasti vain (1) ne rakentavan luovuuden ja mielikuvituksen ja oman ajattelun ja muiden positiivisten asioiden kautta ja (2) karkeana taikauskoisena pseudotieteenä. Ne toimivat tietysti molemmat omalla tavallaan ja rinnakkain, koska ne käsittelevät samaa aihetta eri näkökulmasta.

NWO -Salaliittoparanoian kohdalla kysymykseen tulee kuitenkin myös pelko ja projisointi. Kristillinen konservatiivi rakastaa käännyttävää julistusta, joten hänen ihanteensa on yhden aatteen maailma. On hyvin helppoa kuvitella "vihollinen" ja muut samanlaiseksi. Ja jos tämä ei toteudu, on helppoa kuvitella että he ovat kaksinaamaisia valehtelijoita jotka juonivat pinnan alla.
1: Uskallan sanoa näin, koska olen itsekin aika herkkä tämänlaiselle yliampuvalle paranoialle.

Salaliiton pelon ytimessä on demonisoinnin psykologia : Toimiva pelottelu toimii ajatuksella "vihollinen keskuudessamme". Vihollisen täytyy muistuttaa hyviä.
1: Kunnon pelotteleva ja pelkääjää kahlitseva demonisointi ei synny Tolkienin "Taru sormusten herrasta" -örkeillä, vaan "Battlestar Galactican" Cyloneilla.

Olennaista on se, että samanlaisuus tuo mukanaan "omia syntejä" projektioon, ja tuo samastumisentunnetta. Tämä antaa kokemuksen siitä että vihollinen on järjellinen ja ymmärrettävä toimija, joka tekee kuvitellun toimijan tahoista tietyllä tavalla yksilölle itselleen uskottavampia. Ja samalla vedotaan myös suoraan omiin pelkoihin, kuten vieraudenpelkoon.

Nämä yhdistämällä syntyy voimakas salaliittotunne, jossa itse nähdään egoistisesti harvinaisena erikoistapauksena, joka näkee tämän ovelan juonen taakse. Samalla on ymmärrettävää, miksi salaliittoteoriat ovat usein niin kovin ekstreemejä ; Salaliittoteoriassa yhdistyy varmuus siitä, että asiat jotka ovat vastaan salaliittoteoreetikon omaa maailmankuvaa ja mielipiteitä on paitsi ikävää, epäeettistä ja inhottavaa. Ja niiden kannattaminen valheellista tai typeryyttä. Tämän lisäksi asian on oltava ultimaattisesti haitallinen ja erimielisen tulee olla säälittävän halveksittava aivoton sätkyukko. Ja vastakkainen mielipide lisäksi masinoidaan osaksi suurta koneistoa, kaikkien aikojen suurinta pahaa. Ja samalla saadaan ylpeydentunnetta siitä, että vain salaliittoteoreetikko ja hänen fiksut ja valaistuneet aatetoverinsa ovat selvillä tästä totuudesta. Äärimmäinen rohkeus vaatii pelon sietämistä. Salaliittoteoreetikkoja kuvaakin eräänlainen tyhjänrohkeus joka kumpuaa paranoiasta.

Pulsun euro ja "tiedostaminen."

Paholaisen Asianajaja -blogissa ilmestyi kommentoimaan "noora", jolla on asiaa. Hän nostaa esiin vähemmistöjen osan. "Minun puolestani homot saavat tehdä ihan mitä lystäävät mutta ei kai minun tarvi heistä erityisesti tiedostua tms. En minua kiinnosta tiedostaa esim. taekwondon harrastajia."

Nyky -yhteiskunnassa vallitsevassa näkemyksessä vähemmistöjä pidetään tärkeänä. Intellektuellit ovat lukeneet "vasemmistolaista viisautta" ; Vasemmiston synty on Marxilaisessa kommunismissa, joka keskittyi köyhien oikeuksiin. Kun työstä ja investoiduista laitteistoista on menty muihin aiheisiin, on köyhän korvannut vähemmistö. Monet älyköt, kuten Foucault, edusti itsekin homoseksualista vähemmistöä. (Tätä kautta valtapeli ikään kuin vahingossa muuttuu pahuudenteon synonyymiksi.) Tätä kautta yleinen tila näyttäytyy normina, ja sorretut ovat tätä kautta luontevasti vähemmistöjä.

Case -esimerkki tiedottamisesta ja pakkotiedostumisesta:

Yleisesti ottaen tämänlainen ajattelutapa liittyy myös tiedottamiseen. Tämä näkyy katukuvassakin. Esimerkiksi minun aivan normaalina työmatkalla kohtaan esimerkiksi feissareita, jotka pyytävät apua - eli rahaa - ties mihin : ihmisoikeuksiin kaukana, köyhäinapuun lähellä, ilmaston pelastamiseen, kodittomien koirien auttamiseen, mummojen yksinäisyyteen lähtien ... aina Jeesuksesta kertomiseen ulkomailla.

Ja osa haluaa vain debattia ja aikaa: Esimerkiksi erilaiset uskovaiset haluaa minun kommentoivan jotain Jeesuksesta tai HareKrishnasta ja käyvän heidän ideologiakeskuksessaan.

Lisäksi erilaisia vetoomuksia on aina silloin tällöin. Nimeä laitetaan jotta jonkun poliittinen ura lähtisi liikkeelle, jotta jokin lakialoite otettaisiin esille - tai jotta hikipedia saataisiin pois internetistä. Internetissä on tietysti sama, joskin isommalla ja sekavammalla volyymillä.

Eikä siinä vielä kaikki : Bonuksena minulla täytyy olla mielipiteitä ties mistä asiasta. Esimerkiksi eräs vapaa -ajattelija -aktivisti oli miltei loukkaantunut kun minulta ei tullut mitään kannanottoa Israelin jupakasta, jossa he ampuivat avustuslaivaa. En ollut edes kuullut koko jutusta, mutta minulta pumpattiin alle viiden minuutin lähteettömällä -ja luultavasti ideologisesti värittyneellä- selostuksella mielipidettä asiasta. Ei tullut mielipidettä. Muutoin minun täytyy tietysti tiedostua vaikkapa maahanmuuttokriitikoiden mielipiteistä.

Kaiken kukkuraksi ties ketkä pseudotieteilijät ajavat minut reagoimaan lääketieteeseen ja vaihtoehtohoitoihin. Ja vaativat perusteluja. Samoin minun täytyisi selvittää onko evoluutioteorian suosion takana kansainvälinen hyvin kätketty tutkijoiden salaliitto ja kreationismi supertiedettä jonka kannattajat vain älyn ja Jeesuksen mahdissa ylittävät kyvyissään kaikki muut maailman tiedemiehet, sellaiset jotka ovat huipulla ja jotka ovat erimielisiä.

Minulta vaaditaan huomiota, rahaa ja kannanottoja Jumalan olemassaolosta mummojen varpaankynsien leikkuuseen, sekä siihen pitääkö minut ajaa pois internetistä. (Eikä tässä listassa ole mitään vitsikästä.)

Kaiken kaikkiaan olen myös informoitu ties mistä. Jokainen kannanottaja nimittäin pyrkii myös informoimaan, vaikuttamaan siihen minkä vastauksen saa. Minulta siis odotetaan ja halutaan mielipiteen lisäksi myös tiettyä mielipidettä, ja erimielisyyden tapauksessa minun tulisi keskustella jotta voisin "kääntyä".

On vähemmistöjä joita en ole tiennyt olemassakaan ja minun täytyisi spontaanisti päättää mitä niistä tuen. Asiaan lisäävät vääntöä vaikeat asiat, kuten romanikerjäläiset joille annettu euro voi olla vaikka mafian 80 senttiä. Tai sitten ei.

Tämä on itse asiassa määränsä vuoksi häiritsevää. Ihminen ei ehdi kunnolla tutustumaan näihin aiheisiin. Tämä johtaa keskustelun polarisoitumiseen. Aktiiviset toimijat saavat ääntä, kun taas normitoimijat jäävät pimentoon. Näin ollen esimerkiksi kristinuskossa valtaosa kristityistä on hiljaista massaa. Ja kuulemme ja näemme muutaman prosentin kristityistä, fundamentalistit. Näin keskustelukenttä värittyy. Samoin homoseksuaalit tiivistyvät helposti paraateissa kulkeviin ja erottuvaa pukeutumista käyttäviin nahkahomoihin, eikä tajuta että se avulias kotikaupan kassa voi olla "täys homppeli, takatuuppari ja suklaajunan kuski".
1: Tästä seuraa epäsymmetria. Uskonto "tiivistyy" fundamentalisteihin, ateismi vapaa -ajattelijaänkyröihin, maahanmuuttokriittisyys natseihin, tasa -arvokeskustelu telaketjufeministeihin, eläinten oikeuksien puolustaminen turkistarhaiskuihin, islaminusko terrorismiin...
___1.1: Nämä ovat vähemmistöjä harmaassa isossa massassa. Ja sitten toisaalta näihin kohdentaminen ei ole väärin, koska näille annetaan yllättävän paljon sananvaltaa ja äänitilaa mediassa. Näin vähemmistö tavallaan muuttuu enemmistöksi. Vähemmistöinen aktivismi edustaakin koko keskustelukenttää.

Tiedottaminen ei näin ollen lähennä totuuteen: Se ei lisää harmaasävyjä ja tee asioista mutkikkaita. Sen sijaan se tarjoaa välineet mustavalkoistamiseen, jossa pikaisesti tuomitaan kompleksinen ilmiö juuri tiettyyn lokeroon. Muunlainen mielipiteenmuodostus on itse asiassa yllättävän vaikeaa.

Tiedostaminen ~ aikamme leimallisin merkki.

Meiltä vaaditaan tätä kaikista eniten. Jos nykyajasta pitäisi etsiä yksi hegemonia, jota vastaan ei käydä, se on suunnilleen tämä : Tiedostuminen on aina tärkeää. Kaikki asiat on kohdattava ja kommentoitava. Jos sanot "ei kiinnosta", edustat massan junttaa Junttaa jota edustaa aina "vastapooli".
1: Esimerkiksi kreationistit näkevät että tiedemaailma on suuri itseriittoinen ja evoluutikko korostaa uskovaisten populistista aktivismia joka perustuu pelkkään aktivisti-kaduntallaajien määrään.
2: Maahanmuuttokriitikot korostavat kaikenkattavaa intelligentsian ylivaltaa ja maahanmuuttomyönteiset syyttävät kriitikoita populismista..

Se, mikä näkyy ei ole yleinen mielipide vaan aktiivistien mielipiteet.

Se, mikä tässä huomataan on kuitenkin Näkyvyyttä, ei Olevuutta. Voinen tähän lainata "nooraa" : "Minua vain hieman epäilyttää motiivin aitous, jos ei-homo on erityisen kiinnostunut homojen oikeuksista. Samat ihmiset harvoin kuitenkaan ovat kiinnostuneita esim. vammaisten esteettömästä kaupunkiympäristöstä. No se ei olekaan kovin mediaseksikästä tiedostavuutta."

Näin ollen vähemmistöt päätyvätkin usein syyttämään toisia vähemmistöjä siitä että nämä yrittävät muuttaa yhteisön arvot sen sijaan että mukautuisivat niihin. Mutta silti tehdä itse samoin ja toimia aktiivisesti poliittisena vaikuttajana niissä omissa vähemmistömielipiteissä.

Kuitenkin paradoksaalisesti demokratia on tausta -ajatuksissaan juuri enemmistön valtaa. Nykyisin vähemmistöt kuitenkin saavat paljon aikaan koska he ovat innokkaita. Tavallaan tämäkään ei ole demokratian vastaista, koska tässä asian tärkeys korostuu: Jos jokin lakimuutos merkitsee muutamalle paljon ja valtaosalle sillä ei ole mitään väliä, on ihan demokraattista että tämä laki muutetaan. Se kenties auttaa vain vähemmistöä mutta ei kuitenkaan haittaa enemmistöä, joten utilitaristisesti katsoen muutos on hyvä.
1: Eli innostuksen kautta pelkkä kannattajamassa korvataan hienovireisemmällä ja mutkikkaammalla ja vaikeammin tajuttavalla utiliteetilla. Aktiivisuus kannattaa, mikä on hyvä asia ja kehottaa ihmiset tekemään jotain : Yksilön toimilla on merkitys. Varjopuolena tässä on tietysti se että myös aktivismi kannattaa.

Aktivismi kuitenkin myös vääristää ihmisten "saaman otoksen maailmasta". Tätä kautta he tekevät päätelmiä sellaisen informaation kautta, joka ei perustu satunnaisesti arvottuihin otoksiin. Arkikokemus päätyykin siksi helposti polarisoitumaan. Syntyy jopa leirejä, joissa jaetaan tietyt mielipiteet : Syntyy rypäytymistä, jossa ihmiset kokoavat samankaltaiset mielipiteet ja nivovat ne ajattelutavalla "kun tuo on kanssani samaa mieltä asiasta A ja B ja hän on samaa mieltä asiasta C, olen minäkin mieltä C". Ihmisillä ei ole satunnaisia mielipiteitä, eikä mielipiteitä yhdistä mikään hienostuneempi taustateoria. Toiset vähemmistöt muuttuvat näin eriarvoiseksi kuin toiset.

"Autettavan" rooli ja "Vastustajan" rooli valikoidaan omaa egoa varten.

Tosin mukana on vielä vahvempi asia. Vähemmistöjä ei kovinkaan usein palvonnasta huolimatta pidetä samanarvoisina. Heihin kohdistetaan sääliä. Tästä saa hyvin kuvaavan esimerkin "nooralta" "vammaisryhmä oli pitänyt ihan hupimielellä taidenäyttelyn, jossa oli heidän maalauksiaan. Kukaan heistä ei ollut kummoinen maalaaja, mutta tärkeintä heille olikin yhdessä tekemisen into, ei taito tai menestys. Ko. vammainen oli hyvin hämmentynyt siitä, että kaikki ns. normaalit olivat kuitenkin koko ajan ylistäneet hurmoshenkisesti heidän maalauksiaan, vaikka he tiesivät, että kyse ei ole mistään mestaritaiteesta. Vammaisesta oli tuntunut aika...no vammaiselta." Vammaisten pilkkaamisesta tulee tavallaan tabu, koska he ovat vähemmistö. Samalla heitä ei kohdella kuin he olisivat tavallisia ihmisiä - mikä voi tuntua heistä hyvinkin loukkaavalta.

Tässä tulee mieleen vahvasti Sami Vesannon lausunto kasvissyöjistä. Hän oli päätynyt siihen tulokseen että he tarvitsivat lihansyöjiä, koska muutoin he eivät voisi kokea olevansa parempia ihmisiä. Ihminen päätyy tämän vuoksi helposti auttamaan jotta voisi olla statukseltaan ns. "hyvä ihminen". Tämä tarkoittaa sitä että toiseuden olisi jatkuttava, jotta autettavaan voidaan jatkossakin kohdistaa sääliä. Sääliä joka puhdistaa ihmisen.

Itse olenkin päätynyt siihen että ignoroin valtaosan asioista. Toki tästä blogista voisi saada kuvan että touhotan nenineni paikkoihin joihin sitä ei kannattaisi työntää. Aihevalikoima on sillisalaattia eikä teemallista. Syynä on se, että en jaksa klusteroitua monomaanisen leimallisesti tiettyyn aiheeseen ja määrittyä tiettyyn klusteriin.

Kuinka voin heittää omat ensimmäiset euroni?

Minunlaiselle ihmiselle, joka haluaa aidosti tietää, informaatiotulva korostaa sitä, miten vaikeaa kaikki on. Sille joka haluaa vain tukea omaa kuortaan, kyseessä on paratiisi jossa on kaikenlaista ja ainut mitä tekee on seuloo erimieliset pois ja jäljelle jää se, mikä tukee omia ennakkoluuloja ja auttaa rakentamaan oman vähemmistön rahallista/ideologiallista ... kerjäyspakettia. Mutta minut tämä kaikki tekee minut hulluksi (joka on täysjärkisen ainut fiksu temppu hullussa maailmassa.)

Tämä ei tarkoita että en auttaisi mitään toimijoita.

Paikoin avustustoimintani on vain outoa. Esimerkiksi viime viikolla eräs pulsu sammui keskelle Helsingin Kamppia. Kävin katselemassa että hän hengittelee, ja laitoin kylkiasentoon että juttu sujuu sammuksissa_mutta_elossa -vaihteella seuraavaankin päivään. Kun pyysin paikallista hyväntekeväisyysfeissaria vähän katsomaan perään, hän selitti että "en mä oo mikään vartija" ja selitti miten "en muutenkaan voi kun oon töissä".
1: Katsominen ei montaa sekuntia vie - oma toimituksenikin kesti varsin lyhyen aikaa. Olen tässä suhteessa mieluummin veljeni vartija ja edustan tätä anarkistien vihaamaa ammattiryhmää - koska se liittyy noin vahvasti siihen että tekee oikein.

Annan esimerkiksi rahaa Mustalle Teräsmiehelle. Koska hän ei teeskentele mitään heikkoa ja säälittävää autettavaa, raha on ikään kuin palkka siitä että hän jaksaa värittää Helsingin Kamppia.

Ja sitten tapahtuu sellaista, kuin viime perjantaina. Eräs pultsari pyysi minulta kahta euroa. Päädyin antamaan sen rehellisyyden vuoksi : Hän esiintyi rehdisti, eikä esittänyt säälittävää autettavaa. Sanoi, että "jallupulloon menee". Mikä tuollaisessa muka voisi olla "Tottahan toki kun noin tärkeeseen asiaan menee." Sain kiitokseksi mörinää jossa toivotettiin että saisin "paljon pillua".

Epätiedotus.

Luulen että tiedotustulvan vuoksi valtaosa avustuksista menee eteenpäin vähemmällä ja epämääräisemmällä informaationkäsittelyllä kun tuo pulsun parieuroinen. Silti en usko että tämä informaatiotulva ja tiedottaminen ja tiedostamisen tärkeyden korostaminen vähenee : Sillä tiedostuminen on vain ihanne joka ei toteudu käytännön tasolla.

Kun äänenkantajat ovat valtapelissä mukana, heillä on arvovaltaa josta ei tietysti ole kiva päästää irti. Siksi kukaan heistä ei kannusta omia joukkojaan hiljaisuuteen. Äänekkyys ja häiriö on jotain joka voidaan hyväksyä jos ja vain jos sen harjoittamisesta voidaan syyttää vastapuolta. Hiljaiseksi ryhtyminen tarkoittaa samaa kuin tappio ja häviö omille asioille : Hiljainen ei edes jää jalkoihin, koska näkymätöntä ei ole olemassa. Tästä suosta voi nousta vain korottamalla ääntä ja vaatimalla tiedostumista omista asioista.

Toisiin takertumisesta.

"I can see it in your face, the fear, the conflicted yearnings. A subconscious desire to find fulfillment through another. Intimacy through co-dependency."
(X files, "How the Ghost Stole Christmas")

Ihmiset ovat laumaeläimiä. Me tykkäämme kokoontua samanmielisten keskuuteen. On myös mukavaa kehitellä näitä yhteisiä ajatuksia. Tätä kautta poliittiset puolueet ja kirjakerhot ovat sellaisia että hakeudumme mielellämme niihin. Mukana on toki muutakin.

John Pieret kirjoitti käytännön tapaukseen viitaten siitä miten konservatiiveillä on vahva taipumus kiinnittää huomiota sanojaan sanottavan asian sijasta. Liberaaleja lähteitä ei tarvitse ottaa vakavasti, koska ne ovat liberaaleja. Täsmälleen sama ajatus löytyy toki muualtakin: Juha Leinivaara kirjoittelikin homeopaatikoista. Homeopaatikkojen strategia on tiivistettävissä tokaisuun : "Jos tiede ei todista homeopatian ihmeitä, niin tieteen täytyy muuttua." Ja miten "Siinä samalla sanotaan, että ihotulehdus johtuu vauvalle annetusta rokotteesta. Sitä ei tarvitse erikseen selittää, sillä homeopaattien parissa rokotteet ovat kyseenalaista toimintaa, joka liittyy allopaattiseen lääketieteeseen."

Tämä liittyy vahvasti rypäytymiseen. Erilaiset näkemykset eivät ole ihmisillä satunnaisesti, vaan yksi mielipide ikään kuin ohjaa ottamaan toisista asioista mielipiteitä. Se, mikä jää ehkä huomaamatta on se, että tässä muodostuu ideologinen oppijärjestelmä. Siinä on intressejä.

Intressistä syntyy oikeaoppisuuskäsitys, ja tähän liittyy vahvasti taistelu vääräuskoisia vastaan ; Toisin sanoen itseen kohdistettua kritiikkiä otetaan vainona, mutta toisiin suhtaudutaan vihamielisesti. Kysymys on tällöin oikeaoppisuudesta. Tämä on tavallaan loikkaus menneisyyteen. Sillä katolinen kirkko vastusti Galileo Galileitä koska hän keskittyi teorioihin ja testaamiseen, empiriaan, sen sijaan että olisi kiinnostunut siitä onko asia kristillisteologisesti oikeaoppinen vai ei.

Nyttemmin kaikki pseudotieteet käyttävät postmodernistisia ajatuksia. Vastustajat dekonstruoidaan ja kiinnitetään huomiota pelkästään heidän intresseihinsä ; Ikään kuin se, että henkilöllä on vakaumus estäisi häntä olemasta oikeassa. Omaan näkemykseen tätä dekonstruktiota ei tietenkään tehdä. Sillä erilaiset tulkinnat olisi hyväksyttävä. Pennock onkin huomauttanut tämän strategian erikoisesta piirteestä. "shows in a striking manner how radical postmodernism undermines itself and its own goals of liberation. If there is no difference between narratives - including no differ- ence between true and false stories and between fact and fiction - then what does liberation come to? Are scientific investigations of human sexuality really no more likely than the Genesis tale of Eve’s creation from Adam’s rib? Those original goals - the overthrow of entrenched ideologies that hid and justified oppression - that motivated the postmodern critique were laudable." Itse sanoisin saman siten että kun postmodernismi on kehitetty taistelemaan ideologioita vastaan, ja keskittyy suvaitsemaan erilaisia tulkintoja, vedetään tieto pois mahdottomana tavoitteena ja jäljelle jää pelkkä valtapeli. Sillä tulkinnantekijä ei välttämättä keskity tutkimukseen vaan tulkinta voi syntyä pelkästään oikeaoppisuutta tavoittelemalla. Näin ollen postmodernismi ei onnistukaan olemaan "Galileimainen" valtapelien murskaaja vaan sen avulla palataan esi -Galileilaiseen aikaan jossa on vain ja ainoastaan erilaisia dogmia, jotka ovat ideologisia, eivät tietoa vaan pelkkiä uskontoja ja niiden dogmaattisia oppijärjestelmiä.

Oppijärjestelmä on siitä hyvä, että sen kautta voidaan tavallaan etsiä mitä jo valmiiksi tiedetään. Näin oppirakennelma hioutuu havaintoaineistojen edessä jos sille tulee vaikeuksia jolloin sitä paikataan ad hoc -oletuksin tai muuten anomalioita keräämällä. Mutta se on silti näidenkin jälkeen sisäisesti koherentti. Tälläiset dogmaattiset oppijärjestelmät kun eivät välitä itsekritiikistä - ja vielä vähemmän falsifioinnista joka mahdollistaisi näkemyksen kumoutumisen. Tätä kautta niitä voidaan rakennella koherentiksi ikuisesti. Ne kestävät minkä tahansa vastaesimerkin.

Näin kritiikin perinteet kokevat ison muutoksen. Siinä missä ennen on varottu huolimattomuutta, virhettä tai valehtelua, antaa postmodernismi luvan varoa kerettiläisyyttä ; Jokaisellahan on lupa tulkintaan, ja kaikki tulkinnat ovat samanarvoisia. Näin kriitikon moite voidaan aina lakaista alas sillä että kriitikko edustaa argumentoijalle kerettiläisyyttä, jotain joka on "suppeakatseinen", kun ei hyväksy Oikeaoppisuutta.
1: Minunlaiseni skientisti tietysti on sitä mieltä että tulkinnat ovat kiinnostavia vain jos ne luovat tutkimusta. Pelkkä "perinteeseen sopiminen" itsessään on hyvin epäkiinnostavaa, tulkinnoilla saivartelu on enemmän kuin väärin - se on turhaa. Tämä ei toki kiellä oletuksia: Esimerkiksi fysiikka nojaa oletuksiin, kuten esimerkiksi foundationalistiseen oletukseen jossa ulkopuolellamme on maailma jonka jaamme samanlaisena muiden kanssa. Tämä on kuitenkin "mielenkiintoinen työhypoteesi", joka on merkittävän hyvä koska se tuottaa paljon tutkimusta.

Asia on melko suuri ja näkyvä. Ilmankos olen kirjoittanut tämänkaltaisesta toiminnasta aikaisemminkin - joskin aiheen rajaus oli aiemmin erilainen. Ja Unkurissakin kirjoitetaan puolileikillisesti käsityksistä sivistyksen kuolemasta, jossa on huomattu miten "humanistit ovat osoittautuneet aurinkokuninkaan lipeviksi hovimiehiksi, jotka heittelevät kulttuurin kirjavia palloja toisilleen ja kumartelevat taidokkaasti. toisilleen. jää nähtäväksi, kaipaako uusi sivistys heitä narrikseen." Toki tämä kertoo enemmän kulttuurin tekijöistä ja sivistyneistöstä kuin kulttuurista ja sivistyskestä itsestään. Mutta käyttötapa ja toiminta on kuitenkin hyvä nostaa esiin. Sillä ne liittyvät olennaisesti niihin pelottaviin intresseihin.

Haluaisin kuitenkin jatkaa tästäkin vielä eteenpäin : Sillä laaduntarkkailu on aina jonkinlaista sensuuria. Tätä kautta päädytään esimerkiksi siihen, että jos pseudotieteilijä haluaa "Nature" -lehteen, hän voi yrittää. Kun vertaisarviointi ei mene läpi, saa tästä kokemuksen sensuroimisesta, ja tämä tuntuu helposti vainolta: Paperiin laitettuun asiaan on sidottu omaa identiteettiäkin, jolloin julkaisun torjunta tuntuu hieman samalta kuin oman itsen torjunta.

Se, mikä innostaa pseudotieteilijöitä tähän toimintaan on merkityksen saaminen elämään. Kirjakerho tuo yhtenäisyyttä ja hallinnan tunnetta. Kokemus ymmärtämisestä joka on "niin paljon parempi kuin tiedemiehillä" sisältää pakosti aimo annoksen itseriittoisuutta ja ylpeyttä. Tämän vuoksi tulee luontevana systeeminä vaatia julkaisukäytännön muuttamista. Sehän on vain vainon poistamista. Huomaamatta jää kuitenkin se, että "Nature" -julkaisulla on väliä koska se on laadukas lehti. Ihmiset pitävät "Natureen" pääsyä saavutuksena ja luottavat että siinä julkaistu materiaali on hyvää. Jos sen laaduntarkkailuun puututaan, muuttuisi samalla juuri se asia, jonka vuoksi "Natureen" pääseminen on ollut tärkeää in first place. - Ellei julkaisija sitten tunnusta että halu päästä "Natureen" johtuu vain siitä, että siinä olevia arvostetaan ja julkaisu halutaan tehdä ensisijassa valtapelillisistä syistä, se olisi omalle ideologialle hienoa PR:ää ja mainosta. Tätä kautta voidaan tehdä vaikkapa seuraava tulkinta taustalla olevista piilevistä ideologioista : "'Cause you're a lonely man. A lonely man chasing paramasturbatory illusions that you believe will give your life meaning and significance and which your pathetic social maladjustment makes impossible for you to find elsewhere."
(X files, "How The Ghosts Stole Christmas")

Tarkkaavainen huomaa, että teen dekonstruktion dekonstruktion, ja käytän samoja psykologisoimisen keinoja kuin näissä tiedevastaisissa puheissa. Jos argumentaatiotapa toimii, on tämäkin pakko hyväksyä. Ja jos ei hyväksy ajattelutapaa on reiluuden vuoksi kohdeltava muitakin samaa ajattelutapaa käyttäviä samalla tavalla.

---

Kuvan ylämaski kuvaa sitä miten oikeaoppisuus varustaa niin että asiat nähdään rajoitetusti. Samoin kuin metallihansikas takaa että toiseen ei tarvitse koskea paljaalla kädellä, vaan kovaa metallilla, jolla voidaan tarttua "viholliseen", vääräoppiseen. Molemmat ovat samanaikaisesti suojautumista varten. Intressin sisällä opiskelukin on lähinnä oman kuoren vahvistamista ja vastustajaan tutustutaan vain jotta tämä voitaisiin päihittää.

Fatalismin seuralaiset.

"Epiphenom" -blogi uutisoi siitä miten suomalaiset ovat tehneet mielenkiintoisen psykologisen löydön. Annika Svedholm, Marjaana Lindeman ja Jari Lipsanen ovat tehneet tutkimuksen joka on julkaistu nimellä "Believing in the purpose of events-why does it occur, and is it supernatural?"

Se tutki yhteyksiä erilaisten taikauskoisten luokitusten kohdalla. Takana on se, että moni ihminen näkee järkeä asioissa jotka ovat satunnaisia. Eli kuten "Lost" -sarjan mainoslause tuntee "Everything happen for a reason". Esimerkiksi lottovoitto voi kertoa Jumalan tahdosta. Erilaisissa tapahtumissa nähdään yliluonnollinen tai paranormaali ohjaava käsi. Nämä uskomukset ovat melko yleisiä, joten niiden tutkiminen on varsin mielenkiintoista. (Tavallaan ei tutkita jotain poikkeuksellista tautia, vaan ajattelutapaa jonka vallassa hyvin suuri osa ihmisistä elää.)

Ihmiset näkevät järkeä satunnaisuudessa. Ihmiset uskovat luonnontapahtumien takana olevan älyllisen voiman, ja pelästyvät esimerkiksi heiluvaa pensasta ja luulevat sen hirviöksi. Yhdessä ajatuksessa korostetaan arkipsykologiaa, jossa ihmisellä on ikään kuin ajattelu siitä mitä toisen mielessä liikkuu ja tätä sitten sovelletaan vähän sielläkin missä ei pitäisi - esimerkiksi sen vuoksi että jos luulet että pensas on leijona, näytät hassulta pari sekuntia mutta et kuole, mutta jos luulet pensasta jonka takana on leijona, pensaaksi, kuolet. Evoluutio laskee lisääntymistä, hömpät hösöttäjät lisääntyvät ainakin joskus, kun taas leijonan suussa eivät lemmenleikit maistu. Näin ihmisen olisi ihan turvallista ylireagoida.

Ihmisen mieli myös toimii siten että vaikkapa lottorivin häviämisessä voidaan hyväksyä "tilastollinen sattuma", mutta voittaminen lotossa sen sijaan kertoo jostain erikoisesta. Ikään kuin paranormaali ilmiö sallisi tietyn rajan satunnaisuutta, mutta jos muutos on merkittävä, sitä ei selitetä sattumalla, vaan taakse ujutetaan "täytyy olla mekanistinen tai älyllinen syy". Tätä kautta jos joku pelastuu auto -onnettomuudesta, tämä on Jumalan tahto ja "henkilökohtainen merkki", eikä nähdä että moni on kuollut auto -onnettomuudessa.

Mutta siihen tutkimukseen.

Svedholm ja kumppanit esittivät että yllä luetellut, antropomorfismi ja monet monet muut vastaavat ovat peräisin vain yhdestä ajattelussa olevasta "perusvirhetyypistä". Eli kun ensin tekee yhden virheen johtaa se kasaan monenlaisia erilaisia virheitä. Siksi he keskittyivät katsomaan ajatuksia siitä miten maailma erilaisten ihmisten mielestä toimii. Fatalismi on vain paranormaali harha, joka johtuu siitä että maailmaan ei ikään kuin mahduteta "satunnaisia ja merkityksellisiä tapahtumia".

Svedholm tutki yli tuhatta suomalaista. Suurin osa koehenkilöistä oli naisia, mutta he olivat monen ikäisiä. Kysymyksillä kartoitettiin miten he näkivät satunnaisuudessa merkityksiä, näkymättömän toimijan toimia tai järjellisyyttä tai kohtaloa. Sitten kyseltiin kysymyksiä heidän paranormaaleista uskomuksistaan.

Lisäksi oli kysymyksiä joilla mitattiin sitä miten hyvä käsitys maailman toimnnasta oli. Esimerkiksi kysymyksissä kartoitettiin sitä, kykenevätkö ihmiset erottamaan metaforia. Esimerkiksi kyseltiin kantaa kodin kykyyn tuntea asukkaansa, tai miten planeetoilla on tietoisuus, tai haluaako kukka auringonvaloa. Näitä kysymyksiä oli paljon sen vuoksi että lähes kaikki vastaisivat muutamiin näistä "kyllä". Mutta kun kysymyksiä on iso lauma, on selvää että saadaan parempi yleiskuva siitä miten paljon tai vähän tälläisiä asioita henkilöllä on yleisesti ottaen.

Tutkimus näytti että käytännössä usko paranormaaleihin ilmiöihin ja tarkoituksen näkeminen korreloivat todella voimakkaasti. Näin ihmiselle voidaan saada yleinen "paranormaaliin uskomisen taho" mittaamalla vain toista, ja se uskottavasti ennustaa miten toisen kanssa asiat ovat. Ja mikä erikoisinta, heidän perususkomuksensa olivat samalla vahvasti korreloivia. Näin ollen paranormaaliin uskovat ottivat esimerkiksi tavallisessakin kielenkäytössä olevat metaforat "kovasti kirjaimellisesti". Fatalismi, kohtalousko, kietoutui mukaan kuvioihin. Voidaan siis sanoa että "joko uskot sen kaiken tai et mitään siitä."

Tätä kautta voidaan sanoa että uskossa jonka jokin mysteerinen taho aiheuttaa älyllä on vain yksittäistapaus. Svedholmin esitys johtaa siihen että on varsin mahdollista että ei ole mitään erityistä joka pakottaa etsimään juuri intentiota ilmiöiden takana. Joillain ihmisillä on vain vaikeuksia ymmärtää miten maailma toimii.

Omat kokemukseni sopivat yllä olevaan tavallaan oikein hyvin. Olen huomannut että erilaisten asioiden välillä on vahvaa rypäytymistä. Jos ihminen uskoo yhteen, hän uskoo toiseenkin. Skeptikotkin ovat yleensä varsin homogeenista sakkia, eikä homeopatiaa mollaava kovinkaan vahvasti puolusta avaruusolentoja. Toki tässä on kulttuurin välistä kuilua, mutta näihin on ideologinen syy joka usein peräti ääneen kerrotaan: Esimerkiksi kristillinen monenlaisiin paranormaaleihin asioihin uskova vastustaa usein noituutta - koska se edustaa väärää uskontoa. Tosin tämäkään ei kaikilla riitä: Esimerkiksi "Harry Potterinkin" kohdalla hankalaksi tekee se, että Potterin taikuutta ei välttämättä kutsuta epätodeksi, vaan sitä korostetaan ikään kuin toteutuvana. Okkultiikka ja noituus on totta ja vaarallista tietoa. Spiritismikin on leikkimistä aidolla Saatanalla. Ne ovat näissäkin kielloissa vaarallista koska ne nähdään totena ja saatananpalvontaa. Toki suuri osa vastustaa niiden toteutuvuuttakin: Vain Jeesus tarjoaa aidon kyvyn käsilläparantaa, muut ovat puoskareita (fake and fraud).

Toinen, mikä tässä kohden on kuitenkin ehkä se kiinnostavampi yhteensopiminen. "Fatalistisessa kohtalouskossa" hyväksytään "järkeväksi" ainoastaan joko älyllisesti ohjattu, maaginen, paranormaali tai sitten mekaaninen tiukka determinismi:
1: Usein paranormaalia ajatusta hellivä esittää vastakohtana totaalisen satunnaissumun, jota tämä moittii epäuskottavana. Tällöin maailma siis nähdään vain joko täysin säännönmukaisena tai täysin satunnaisena ilman mitään välimuotoja. Toisin sanoen tässä määräytymisestä sallitaan vain yksi perusmuoto.
2: Ja toisaalta usein älyn vastapariksi laitetaan deterministinen luonnonlaki joka "ehdottomasti ja 100% varmasti" toteuttaisi jonkun vaaditun ilmiön, joka viittaa siihen että luonnonlakien ja tieteellisen selittämisen perusluonnetta ei ymmärretä, vaan ikään kuin luullaan että kaikki selittävät sillä "samalla tavalla". Tällöin determinismiesitys onkin vain "kilpaileva taustatarina jonka uskotaan/katsotaan/nähdään/vaaditaan edustavan samanluonteista fatalismia". Tästä omasta "reason" -ajattelusta ei kyetä nousemaan. Eikä tämä välttämättä ole ihme, jos jo metaforatasosta ylös nouseminen tuottaa vaikeuksia. Mielenkiintoisena kysymyksenä tästä seuraa se, onko osa skientisteistä itse asiassa samalla tavalla fatalisti. Omien kokemusten pohjalta tiedän että moni skientisti ei pidä selitysmaailmaansa fatalistisena, mutta tälläisten skientisti-fatalistien löytyminen ei ole ollenkaan mahdotonta! (Tosin tämä tarkoittaa sitä että he eivät usko tieteeseen, vaan mielikuvaansa siitä.)

Eli jos nielet kohtaloajattelutavan, tuntuu ikään kuin automaattisesti että ollakseen "järkeenkäypä" olisi oltava juuri tietynlainen. Tieteen odotetaan olevan järkevää joten sen selittäminen luullaan samanlaiseksi kuin tämä oma ajattelutapa. Arkijärki ja tieteenteko eivät siis aina ole kovinkaan samanlaisia ajatusprosesseja. Vaikka minäkin tietysti jossain määrin pidän Einsteinin esityksestä jossa tiede on vain jalostettua arkiajattelua, se ei toimi aivan kaikkien ihmisten kohdalla. Koska arkiajattelussakin on selvästi kahta mallia ja niiden välissä on suuri kuilu.

Dogmattomuus, Luovuus ja Mielikuvitus, NOT.

Unkurissa käsiteltiin muutama päivä sitä, miten erikoisia asioita ihmiset uskovat. Ensiesitys oli se, että "voisiko siis kuka tahansa ilmoittaa tulkitsevansa vaikka varpu-nimisen hajuolennon viestejä, puhua kaksi tuntia ja kaataa sitten kolehtihaavin sisällön taskuunsa? luultavasti voisi. rajatiedon perussääntö on: anything goes. ei kyseenalaistamista. ei kahlitsevaa dogmaattisuutta. ei kilpailuasetelmaa rajatiedon eri haarojen välillä."

Kuitenkin kun katsotaan maailmaa, on selvää että se mitä Eco esitti "Foucaultin heilurissa", on totta. Jotta rajatietoinen tai maagiseen maailmankuvaan perustuva selitys tulisi hyväksytyksi, sen tulee olla ensisijassa osana jo olevaa traditiota.

Esimerkiksi homeopaatikko on kertonut minulle että häntä viehättää jos jokin näkemys on eräänlainen "ikuinen totuus". Dan Brownin kirjoissa on kuulemma paljon tietoa jonka "oikeat tyypit jo tietää" ja niitä on yhdistelty, mikä on kiinnostavaa. Tässä hengessä ilman traditioihin sitomista tilanne ei saa suosiota. Tätä kautta pseudotieteet ja rajatieto ei todellakaan ole luonteeltaan relativistista. Se myy itseään avomielisyydellä, mutta se on sitoutunut perinteisiin ajatteluihin, ja sen piirissä on tietyt ehdot joita niiden on noudatettava. Mukana on siis itse asiassa isohko liuta erilaisia dogmia, joita saa yhdistellä mutta ei pilkata.

Perinteiden lisäksi suosiota saadaan olemalla monisäikeisiä. Tämä taas tuli esille, kun puhelin skeptikkohenkisen työkaverini kanssa junassa erilaisista salaliittoteorioista. Häntä ihmetytti erityisesti se, että mikään salaliittoteoria ei ole "uskottava", eli niissä ei ole vain yhtä erikoista tahoa jota perustellaan. Ei riitä että asiaan liittyy yksi erikoinen ilmiö. Näitä ilmiöitä pitää yhdistää toisiin vastaaviin erikoisiin ilmiöihin. Lopputuloksen täytyy tätä kautta muistuttaa "X -files" -sarjan tarinoita, joissa esimerkiksi enkeleiden kohtaaminen selitetään avaruusolentojen vierailulla, ja samaan vyyhteen saadaan geneettisesti manipuloituja hirviöitäkin. Ja kaiken takana on tietysti hallituksen salaliitto. Yksi taho voisi vielä olla uskottava ulkopuoliselle, mutta sisäpiiriläinen innostuu vasta kun ulkopuoliselle tilanne alkaa näyttämään varsin erikoiselta ja vielä tätäkin epäuskottavammalta.
1: Jos mukana on vain yksi outo ilmiö, kuten isojalka, se on paljon uskottavampi kuin jos siinä on samanaikaisesti isojalka ja USA:n salaliitto joka yrittää tehdä supersotilaita yhdistämällä ihmisen ja avaruusolennon perimää ja näin syntyy joskus jotain joka näyttää isojalalta. Jos yksi asia on varsin "extraordinary", on niiden nippuuntuminen todella ihmeellistä ja outoa.

Toisin sanoen ilmiöön liittyy vahva rypäytyminen. Jos kannatat yhtä on todennäköistä kannattaa myös toista. Ilmiön kenttää tietenkin hämmentää myös se, että valtaosa toimii siten miten "Naisen kanssa" -sarjakuva esitti naisten horoskooppien lukemisestsa. Siinä kerrottiin että siinä missä mies haluaa tietää uskooko nainen horoskooppiin, nainen lukee horoskooppia ja uskoo niissä olevan viisautta, vaikka toisaalta hän voi kertoa että ei usko niihin. Miehen lähestymistapa on tässä kohden ikään kuin liian lokeroiva. Ja tätä kautta suuri osa uskomisesta on viihteellistä, jolloin rypäytyminen on vain samankaltaisten ensisijassa viihteellisten palveluiden yhdistelyä, eikä niiden ostamiseen liity usko siihen että ostetaan jotain joka olisi edes totta.

Unkurissa tämä rypäytyminen esitettiin humoristisesti "lundin yliopistoon perustettiin reilu vuosikymmen sitten parapsykologian professuuri. ehkä ne siellä tutkivat energiahierontaa, bach-kukkaterapiaa, digitaalista hiuspohjan mittaamista ja kalevalaista jäsenkorjausta ja saavat tulokseksi yhdysvaltain entisten presidenttien henkimaailmasta välittämiä viestejä? "tämä viesti tuli kennedyltä" , silmälasipäinen mies sanoo ja ojentaa paperiliuskan, jossa vaaditaan YK:ta poistamaan maailmasta sodat ja muut ongelmat. mies kertoo, että kuolleet suurmiehet pitävät henkimaailmassa suurta konferenssia ja välittävät toimintaohjeita obamalle ja kumppaneille. myytävänä on viestejä kaikilta USA:n presidenteiltä abraham lincolnista lähtien. "maailman johtajien pitäisi ymmärtää, että näitä viestejä tulee" , mies huokailee."

Tämän jälkeen on mielenkiintoista miettiä mitä "mielikuvitus" oikeastaan tarkoittaa. Useinhan skeptikkoihin yhdistetään sellainen sana kuin "mielikuvituksettomuus". Kuitenkin kun vaikkapa tontut ovat myös skeptikoiden tuntemia satuhahmoja, ei niiden laittaminen tekstiin vaadi kovin kummoista mielikuvitusta. Ja ryvästämisen kykykin kertoo lähinnä lukeneisuudesta ja siitä että yhdistää jo kirjoitettuja asioita yhteen. Tämä ei ole kovin luovaa tai mielikuvituksellista toimintaa. Mutta tämän maininnan tullessa esiin on selvää, että muistutetaan että kysymys on kuitenkin niistä ikuisista totuuksista.
1: Joihin ei tiukan paikan tullen "edes sillei uskota", ja tätä kautta skeptikoilta katsotaan puuttuvan leikkimielisyyttä. Tämä on sinänsä erikoista, koska yleensä skeptikko perustelee vain sen, miksi se ei ole totta. Harmittomissa tapauksissa ei yleensä kerrota että se olisi tylsää, vaan että siihen uskominen itsessään on tyhmää.

Loukkaavat puskuritarrat.

Manu Ryösö kirjoitteli evolutionismista. Lähestymistapa on seuraava : "Prof. Tapio Puolimatka osoittaa, että evoluutioteoriaan on liitetty monia uskonnollisia piirteitä. Tällaista maailmankuvaa Puolimatka kutsuu evolutionismiksi. Nämä Puolimatkan ajatukset palasivat mieleeni, kun kiinnitin huomioni edelläni ajavan auton "kala-tunnukseen". Kalatunnus on aina ilahduttanut minua. Tämä alkukristittyjen Kristus-symboli todistaa Jeesuksen voitosta yli kärsimyksen ja kuoleman. Tällä kertaa koin kuitenkin pettymyksen. Kun pysähdyn liikennevaloissa edelläni ajavan auton taakse, huomasin "kalatunnuksen" sisällä lukevan Kristuksen nimen sijasta Darwin. Lisäksi kalalle oli piirretty pienet jalat. - Tämän auton omistaja halusi tunnustaa uskoaan Darwinin kehitysoppiin. - Tunsin itseni loukkaantuneeksi. Pienen nikotteluni jälkeen huomasin tässä "antikristillisessä" symbolissa kuitenkin joitakin aidon rehellisyyden mahdollisuuksia. Kalan sisälle sijoitettu Darwinin nimi kertoo jonkin ihmisen uskosta. Tuossa viitekehyksessä Darwinia ei voi ajatella tieteelliseksi tosiasiaksi, vaan nimenomaan uskonvaraiseksi "hypyksi tuntemattomaan"."

Olen itse sitä mieltä että evoluutioteoriaan on liitetty tiettyjä sosiaalisia asioita. Voidaan aivan täysin järkevästi puhua evolutionismista. Kunhan vain muistetaan, että mitä tämä tarkoittaa ja missä rajoissa.

Avuksi voidaan ottaa vaikkapa Ilkka Niiniluodon esitykset. Hänen mukaansa "evoluutioteoria" ja siihen liittyvien toimijoiden keskenään jakamat arvomaailmat eli "evoluutionismi" sekoitetaan usein keskenään. Olen itsekin sitä mieltä että tässä näitä asioita käsitellään kuin ne olisivat olennaisesti samat eikä evoluutioteoriaan uskomiseen olisi vaihtoehtoja evolutionismin ulkopuolella. Ismiin viittaamalla saadaan koko teoria kuulostamaan uskonnolta.

Tämä ei ole argumentatiivisesti järkevää. Sehän on väitteenä aivan sama, kuin sanoisi että Jeesusta ei voisi olla olemassa vain sen kautta että tämän väitteen ympärillä on uskonnollista liikehdintää.

Väite että puskuritarra tarkoittaisi sitä että evoluutio olisi uskontoa, on erikoinen. Se on sama kuin väittäisi että jos joku löytäisi arkeologisen löydön Raamatussa olevasta paikasta, että löydössä ei ole kyse arkeologiasta tai historiallisesta tieteestä, koska siihen liittyy uskonnollista toimintaa. Jeesuspaidan kantaminen uskonnollisessa mielessä ei kumoa sitä mahdollisuutta että historiallista Jeesushahmoa lähestyttäisiin. Toki tämä paita ei tee historiallisesta Jeesuksesta automaattisesti yliluonnollista toimijaakaan.

Argumenttinahan "uskovaiseksi" leimaaminen ei tässä ole noin käytettynä sosiologinen huomio. Aina kun evolutionisteista puhutaan, niihin liitetään "hairahtuneen" ja "väärässä olevan" leima. Uskoa ei nähdä hyvänä asiana, kuten kristinuskon kohdalla. Päin vastoin, sitä käytettään ad hominem -argumenttina. Hieman samaan tapaan kuin se että joku fyysikko on ylipainoinen, hänelle sanottaisiin että hänen teoriansa on väärä koska hän on niin läski. Mainitaan tosiasia mutta siitä vedellyt asiat kiistävät itse asian sitä kautta minkälaisia sitä kannattavat henkilöt ovat. Ihmisen näkemys väritetään vääräksi sen takia että ihmisellä on siihen emotionaalinen suhde tai koska ihminen itse on jojo ajatuksiltaan tai muilta ominaisuuksiltaan "inhottava".

Oikeasti emootio on irrelevanttia. Tärkeämpää on esimerkiksi se, onko se tiedettä vai ei.

Ryösön jutuissa herätti ihmetystä myös sana "loukkaantuminen". Puolimatkan kannattajanhan tulisi kannustaa erilaisten maailmankuvien esittelyyn ja diskurssiin. Jos minä kuljen kadulla ja näen "Jeesus Tulee" -T -paidan, minulta vaaditaan "kunnioitusta". En saa loukkaantua. Jos loukkaannun, tai ilmoitan vain erimielisyydestä, syntyy poru ja suru. Tämä reagointini katsotaan silloin "loukkaavaksi".

Eli jos minä tekisin niin että aina kun näen ihmisen kaulassa ristin tai muuta vastaavaa ja menisin sitten tänne blogiin puhisemaan kuinka minua "ensin loukkaa" se että joku noin ilmaisee näkemyksensä julkisesti, niin minua syystä sanottaisiin pikkumaiseksi, sulkeutuneeksi, änkyräksi ja ties miksi muuksi vastaavaksi.
1: Minuahan yleensä ärsyttää vasta siinä vaiheessa kun tämä Jeesus T -paita -tyyppi tulee komentamaan että mihin minun on uskottava. Tai suosittelemaan että "olisi parasta". Ja pyrkii saamaan mukaan toteuttamaan systeemin rituaaleja, eli toimimaan heidän vakaumuksensa mukaan ja ilmaisemaan itseäni sitä kautta.

Tätä kautta tuo "loukkaantuminen" ja uskontoon liittyvä vihjailu on jopa evolutionisteja kunnoittamatonta. Juuri sellaista jota ainakin "virallisen PR -totuuden mukaan" ei ole kyse Puolimatkan puheissa. Hänhän haluaa että erilaisia näkemyksiä kerrotaan ja esitellään toisille jotta saadaan aikaan keskustelua. Tämä vaatii sen että joku jollain tavalla kantaa sitä Darwinkalaa. Keskustelun vaatiminen ja sen vihjaaminen että jollain tavalla olisi hyvä jos mielipiteitä ei mitenkään ilmaisisi ovat toistensa kanssa täysin yhteensopimattomat tilat.

Teoriasta ja takeesta: Onko luonnontieteet Jumalan takaamaa tietoa vai onko luonnontieteet "oletuksia ja uskontoa":

Huvittavaa tässä on tietysti Puolimatkaan liittyvän diskurssin suhde luonnontieteisiin. Olen aikaisemmin kirjoittanut kritiikkiä sen verran paljon että en nyt toista itseäni. Nostankin esiin tällä kertaa vain sen, että jos meillä on tae, voimme luottaa tieteisiin. Evoluutio on selvästi tiedettä. Ne "oletukset" joita siihen liitetään ovat pääasiassa metodologisia. Ne ovat induktioita, eli siinä määrin arvauksia kuin mitä muutkin teoriat. Sitäpaitsi uskovaiset ei selviä takeesta muuta kuin esioletuksin ja "evolutionisteilla" on "TURVA", toisin kuin kristityillä. Onkin jänittävää miten Puolimatka esittää että se on uskontoa. Metodologia on kuitenkin pohjimmiltaan identtinen. Eli jos meillä on tae, voimme luottaa tieteeseen ja silloin voidaan luottaa evoluutioteoriaan. Ja teoriasta on kysymys silloin kun puhutaan siitä tietämisprosessista joka evoluutioon liittyy. Tämä on sitä "teoriaa koskevaa aineistoa". Se on juuri niin luotettavaa kuin ne meidän aistimme, kiitos vaan. Jos luonnontiede on uskontoa, niin evoluutioteoria on uskontoa. Jos luonnontiede ei ole uskontoa vaan tietyin alkuoletuksin pelaavaa induktiota jossa "tae antaa luoton siitä että totuus löytyy", niin sitten evoluutio on samassa asemassa kuin muukin tiede. Vai onko kaikessa tieteessä kyse "uskonnosta"?

Tässä onkin takana "uskon" uudelleenmäärittäminen ja näiden määritelmien vaihtaminen tilanteen mukaan niin että eri kohdissa sama sana "usko" on eri sisällöissään. Eli kyseessä on ekvivokaatio. Tämä käy hienovaraisimmillaan seuraavasti:
1: Siinä missä arki -ihmisellä arkikielessä uskonto -sanasta tulee mieleen se että palvoo jotain Jumalaa, eli usko liittyy uskonnollisuuteen, on tässä usko sisällöltään erilainen. "Alkuoletusten tekeminen" on "uskoa". Tästä seuraa tietysti se että matematiikka, jossa on aina todistamattomia aksioomia, on uskoa. Tätä kautta kaikki tieteen tekeminen jossa on metodologia, on uskoa. Logiikkakin perustuu tiettyihin päättelysääntöihin jotka valitaan a priori, joten siinäkin on kyse uskosta.
2: Evolutionismin kohdalla oikeampi sana on ideologia. Uskonnoille tyypillinen ritualisoitu käyttäytyminen ja tuonpuoleisen rakentaminen, hengelliset jumalat joita palvotaan ja joilta odotetaan vastapalveluksia... puuttuvat. Eli tässäkin mielessä "usko" sana on joka tapauksessa käytetty liian laajasti, niin että siitä tulee suoraan sanoen harhaanjohtava. Utilitarismikin on ideologia, joten sitä pitäisi kutsua uskonnoksi.

Tätä ja sen kaikkien seurauksia ei riittävän tarkasti eritellä, joten takana on propagandamainen ja/tai älyllisesti laiska tapa käyttää kieltä ohjailuun. Tapa on joko tahallinen tai sitten pelkästään apinoitu, eli sitä on käytetty "koska muutkin fundamentalistikristityt" käyttävät.

Kun kieltä käytetään tällä tavalla huolimattomasti, lukija manipuloidaan ottamaan usko -sanan arkimerkityksen konnotaatiot, kun virallisesti voidaan kuitenkin "livahtaa" verkosta viittaamalla että "uskon määritelmä on toinen". Tämänkaltainen kielenkäyttö on tietenkin tyypillistä ideologiselle agitointitoiminnalle, ja sinällään hyvin odotettavaa. Laajemmin katsoen evolutionismikin on enemmän ideologia kuin varsinainen uskonto. Siinä on tiettyjä ideologisia piirteitä, ja se ilmenee pääasiassa ateistisen toiminnan, pseudoskeptismin sekä muun vastaavan sosiaalis -kulttuurillisen toiminnan kautta. Josta darwin -kalat ovat tietysti yksi näkyvä piirre.
___1.1: Hauskaa on että Ryösökin käyttää viitteenään Rusea. Ruse, kuten minäkin, myönnän evolutionismin olemassaolon, ja sen voimakkaan yhteiskunnallis-ideologisen sekä ateistisen hengen. Samoin kuin myönnän sen että metodologiassa tehdään alkuoletuksia, koska se on tieteenfilosofian mukaan pakko tehdä joka ikisessä logiikkaa sisältävässä järjestelmässä. Mutta Ruse, kuten minäkin, uskomme evoluutioteoriaan. Tämä jää blogin kirjoittajalta tietysti mainitsematta. Koska se toisi mieleen juuri sen saman hengen, jonka toin teinipoikana esiin Jehovan Todistajille. Kun heidän kirjansa lainasi ahkerasti Gouldia, ja ne näyttivät olevan hengeltään evoluutioteoriaa vastustavia, niin miksi ihmeessä Gould sitten oli tunnettu evoluution puolustaja joka vastusti erilaisia luomisoppeja kovaäänisestikin? Tästä seuraisi jännittäviä hiljaisuuden hetkiä.

Teoriasta ismiin.

Evolutionismi on eri asia kuin evoluutioteoria. Itse asiassa olen törmännyt sellaisiin evolutionisteihin jotka eivät esimerkiksi kykene käymään yksinkertaista keskustelua adaptationistisen ja Kimuran neutraaliteorian eroista tai muusta vastaavasta. Eli evolutionismi on heidän kohdallaan sidottu evoluutioteorian tutkimisen sijasta eräisiin ikonisiin diskursseihin ja evoluutioteoriasta pyöriviin yleisiin harhaluuloihin. Evolutionistin ei tarvitse osata evoluutioteoriaa, koska hän puolustaa ideologista mielikuvaa. Tässä taas yhtenä linkkinä on ehdottomasti ateismi, arvona sekulaari humanismi. Ja aborttiakin on kannatettava siksi että "uskikset" sitä vastustavat. Eli Heillä asia todellakin palautuu tyypillisesti ateismiin. Heille ehkä vahvin syy olla evolutionisteja on se, että uskovaiset dissaavat sitä.

Ei ole vaikeaa tietää mistä tämä ärsyyntyneisyys taas kumpuaa. Sillä ihmistä ärsyttää "vastustajien symbolit" tietyssä määrin. Eli siinä mielessä missä "ensivilkaisulla" darwinin kala on loukkaava, on sama loukkaavuus siinä kun katujulistaja tunkee käteen lapun, pistää laulamaan koulussa virsiä ja kirkkoon, pistää ennen ruokailua ruokarukoukseen ja pistää radiosta uskonnollishenkistä aamunavausta.

Tässä kohden onkin jännittävää miettiä sitä miten kovasti evoluutio ja siihen liittyvät asiat on uskonnollistettu.

Uskonnollistamisen kohdalla on ehkä hyvä valaista ilmiötä hieman. Abortti itsessään ei ole välttämättä uskonnollinen aihe. Periaatteessa voisit puhua abortista mainitsematta Jeesusta tai jumalia. Mutta käytännössä jos otat siihen kantaa olet ikään kuin pakotettu keskustelemaan "kristittyjen ehdoilla" : Abortin kannattaminen on uskovaisille kuin isku vasten kasvoja. Ei siksi että aihe olisi uskontoa vaan siksi että he ovat omineet aiheen määrittelemällä uskontonsa siten. Abortin kannattaminen "loukkaa" heidän uskoaan. Heille kysymys on uskontoon sidotusta asiasta ja he keskustelevat kuin se olisi juuri sellainen pakosti kaikille muillekin. (Aivan kuin maailma pyörisi heidän säälittävien pikku napojensa ympärillä.) Tätä kautta abortti on uskonnollistettu. Tämä on köyhdyttänyt diskurssikenttää suunnattomasti, kun kaikki on pakko kalvaa tämän ei_loogisesti_pakollisten_dikotomisten_vaihtoehtojen kautta. Kysymys siirtyy itse abortista siihen "oletko meidän uskovaisten puolella vai meitä vastaan". Pitää rakentaa leiri, jossa on iso kasa ryvästyneitä näkemyksiä.

Tästä päästäänkin siihen jännittävään asiaan, että evoluutioteorialle on tehty ihan sama. Evoluution kannattaminen "loukkaa" koska siihen on liitetty vastaava siihen kuulumaton asia. Aihe on uskonnollistettu. Minusta mitään velvoitetta tässä ei ole. Jos joku väittää että mikään kenenkään Jumala koskaan missään ei voi luoda evoluution avulla, hän voi sanoa että evoluutio on "ateistinen". Tosiasiassa evoluutiota moititaan ateistiseksi siksi että on sallittu vain yksi Jumala, joka on yleensä Kristillinen. Ja tästä on sallittu vain yksi tulkinta, joka ei evoluutiota käytä. Tämä on vain fundamentalistien kannattama Jumalakuva, joten valtaosa kristityistäkin on rajattu "ateistiseksi". Fundamentalisti tietysti näkee nämä vääräuskoisina. Mutta tosiasiassa tässä on takana vahva ja väärä dikotomia. Fundamentalisti näkee vain oman suppean näkemyksensä ainoana mahdollisena uskontona ja muut ovat "ateisteja". Mielestäni tämä kahtiajako on loukkaavaa. Se loukkaa ateisteja, koska tässä yritetään määritellä valtaosa luterilaisistakin ateisteiksi. Se loukkaa niitä luterilaisia joiden mielestä evoluutio on uskottava Jumalan keino. Ja se loukkaa kaikkia niitä eikristillisiä tahoja jotka voivat luottaa evoluutioon. Sillä heidän näkemyksensähän on määritelty ateismiksi, heidän jumalansa on määritetty paitsi vääräksi jumalaksi myös ei_jumalaksi.

Itse asiassa koko evoluutio-evolutionismi -diskurssissa on toinenkin erikoinen piirre, joka näyttää että evoluution kannattajille ei missään muodossaan haluta antaa mitään mahdollisuutta ottaa osaa keskusteluun sellaisessa muodossa että tämä voisi voittaa. Evoluutio ei luonnontieteellisenä teoriana sinällään sisällä ideologiaa, eikä tätä kautta elämänsisältöä. Tästä seuraa se että evoluutikon elämää voidaan syyttää "köyhäksi". Evolutionismin kohdalla taas heitetään peliin että kyseessä on maailmankatsomus ja uskonto. Kyse on selvästi laajamittaisesta "Kruuna me voitamme - klaava te häviätte" -pelistä. Vain voittoon vaadittavat osat mainitaan siinä kontekstissa ja toisessa erilaiset. Tämä on propagandatoiminnassa yleistä.

Itseäni huvittaa lähinnä se, että uskovaiset ovat aina yhtä typeriä tässä kohden. Ensin he moittivat jotain tahoa uskonnon nimissä, ja sitten ihmettelevät että tästä tahosta tulee uskonnonvastaisempi. Minä en ihmettele sitä että USA teki kostoiskuja ja poltti rahaa kiusatakseen niitä kohteita jotka ensin lensivät WTC -torneihin. Kokemuksieni pohjalta väitän että fundamentalistien kaikki puheet vihasta ja siitä että ei olla avoimia keskusteluille ovat alusta loppuun projektioita. Omia virheitä ei suostuta hyväksymään. Tämän todistaa kaikenkattava kaksinaamaisuus, jossa ensin loukkaannutaan jostain Darwinkalasta, joka on yksityishenkilön normaalielämää ja itseilmaisua, ja sitten seuraavaksi vaaditaan ruokarukouksia kouluihin joka pakottaa kaikki lapset vakaumuksesta riippumatta osallistumaan tällaiseen itseilmaisuun, mikä vastaisi sitä että kaikki uskovaiset pakotettaisiin laittamaan omaan autoonsa Darwinkala.
1: Kokemuksieni mukaan tasapuolinen diskurssi on "uskonnollistetussa evoluutiokeskustelussa" jotain jota vaaditaan aina evoluutikoilta, mutta johon ei itse olla halukkaita eikä kykeneviä. Avomielisyys ja eri vaihtoehtojen harkinta ja kuuntelu on "evokriitikoiden puolella" vain jotain jota vaaditaan muilta. Kaikilla on lupa kuulla heidän mielipiteensä. Ja se on että kaikki evoluutioteorian kannattajat ovat aina ja kaikkialla sekä ateisteja että natseja. Ja moraalittomia. Ja jos ovat kristittyjä, niin ovat lisäksi harhaoppisia. Ateismi leimaus ja natsismi herjaus. (Seuraavaksi ihmetellään miksi heistä ei tykätä ja vaaditaan "kunnioitusta".) He kyselevät oikeutuksia evolutioteoriasta puhumiselle: He vetoavat toistuvasti siihen miten heidän intonsa ja vakaumuksensa tekee keskusteluun hakeutumisesta "ymmärrettävää". Evoluutioteorian puolustaminen vain asian kiinnostavuuden vuoksi "ei kelpaa". Selitykseksi määrätään "evolutionismi". Olisi mielenkiintoista kysellä heistä miten he suhtautuvat hyönteisistä keskusteluun. Pitääkö sekin keskustelu oikeuttaa erityisellä uskonnollisella vakaumuksella? Mielestäni tässä yritetään vain rajoittaa sananvapautta. Eräskin nainen yritti ystävälliseen sävyyn rajoittaa minun sananvapauttani sanomalla että "voithan sinä uskoa evoluutioon", mutta yritti komennella hiljaiseksi vetoamalla siihen jos "keskustelun seurauksena joku kääntyy". Mielestäni mielipiteenvaihtaminen on jokaisen oma asia. Ja avoimessa keskustelussa on aina se riski. (Tosin nykyään en uskalla, koska saamani tappouhkaus kertoo että asiaan liittyy tiettyjä riskejä. Minulla ei ole mitään evolutionismia, joten en yksinkertaisesti halua olla marttyyri. Minua tällainen postittaminen loukkaa. Samoin kuin se, että asiasta ilmoittaminen ei johtanut sen isompiin kyselyihin heidän sisäpiirissään.)
___1.1: Ryösökin on valmis näkemään evoluutiossa yhtään mitään hyvää vain ja ainoastaan oman dikotomisuutensa kautta. Häntä itseään, kommenttien puolelta, lainaten "Blogini iloitsee siitä, että Darwinin nimi on sijoitettu kalan (uskontunnustus) sisälle. Se puhuu sen puolesta, että kaikki ovat lopulta uskosta riippuvaisia." Evoluutio on positiivinen jos ja vain jos se on uskoa. Evolutionismi on siis ilmeisesti jossain määrin hyväksyttävää. Evoluutioteorian kannattaminen tieteellisen argumentaation kautta taas on kammotus. Tosin vakaumuksesta loukkaantuminen tulee ehdottomasti mainita ääneen, jotta kaikki tietävät että evolutionisti on kuitenkin epäkunnioittava koska "joku" voi loukkantua. Tämä joku on tietysti joku joka on "vähemmän kestävä", joka antaa itsestä boostaavan kuvan. Tämänkaltainen retorinen strategia on propagandassa ja pelottelustrategioissa paljon ja kaikkialla käytetty. Ja toimiva.

Eli evoluution kannattaja nähdään heti "evolutionistina", jolla on elämäntavatkin ateistisen mallin mukainen ja kanta aborttia myöten määrätty. Näitä on paljon, mutta mikään yleispätevä laki se ei ole. Mielestäni tämä rinnastus on kaamea ja väärä. Se on myös avomielisyyden vastainen koska siinä kielletään valtava määrä erilaisia näkemyksiä. Niitä joista Puolimatkan mukaan pitäisi niin avoimesti voida keskustella ja joita pitäisi kunnioittaa. Toki Puolimatkan näkemykset vaikuttavat siitä erikoiselta, että niissä on ensin perustelua sille miten erilaisten näkemysten kunnioitus ja asioiden paremmuusjärjestyksen selittäminen on tärkeää. Tosiasiassahan jos on erilaisia maailmankuvia ja niiden kautta rakennettuja loogisia rakennelmia, ne ovat yhteismitattomia. Tällöin ne voidaan kaikki hyväksyä koska ne ovat yhtä hyviä. Jos näiden paremmuusjärjestystä voidaan vertailla ei avomielisyyttä tarvita mihinkään. Toinen on huono ja väärä, epätieteellinen.... malli.

Ryösön tapa suhtautua tilanteeseen poistaa tämän ongelman. Sillä avomielisyys ei tarkoita sitä että toisen näkemyksiin tarvitsisi suhtautua vakavasti. Kysymys on vain siitä asenteesta jolla toiset saadaan suostuvaiseksi. Kysymys onkin vain siitä strategianvalinnasta jolla vääräuskoista tulee lähestyä. Uskovan ei tarvitse ryhtyä uhraamaan tai riskeeraamaan omaa vakaumustaan eikä edes harkita sitä että hän olisi itse väärässä. Toisen valheita tulee vain lähestyä ystävällisesti. Maailmankuvaa ei tarvitse kunnioittaa, vain ihmistä tulee kunnioittaa. Aivan kuten ihmisille oikeasti voisi sanoa että "mielipiteesi, kaikki mitä elämäntapasi ja arvosi edustavat ovat paskaa, mutta o brother how much I love you." Tämä on mahdollista jos keskustelun kohteella on arvoa vain potentiaalisena käännynnäisenä.

"Toisen ihmisen usko on aina herkkä asia. Toista ihmistä ei saa pilkata, vaikka hänen uskonnollinen näkemyksensä tuntuisi kuinka kummalliselta. Kaikkea toimintaa ei tarvitse hyväksyä uskonnonkaan nimissä, mutta uskontunnustusten takana oleviin totuuskysymyksiin pääsee käsiksi vain molemminpuolisen kunnioituksen hengessä. Kunnioituksella en tarkoita mahdollisten uskonnollisten valheiden kunnioitusta, vaan toisen ihmisen kunnioitusta. Jos toinen ihminen on minulle tärkeä, mietin millä asenteella arvioin hänen vakaumustaan. Olisi epärehellistä väittää, ettemme kukaan arvioi läheistemme erilaisia vakaumuksia. - Mutta arvioimmeko rakkaudella vai ylimielisyydellä? - Tätä samaa minun pitää kysyä myös suhtautumisessani niihin läheisiini, jotka turvaavat tieteelliseen pukuun kiedottuihin uskonnollisiin katsomusjärjestelmiin."

Tuo on tietysti hyvä ohje, jos tavoitteena on pitää oma usko muuttumattomana ja saada toiset myötämielisemmäksi käännytykselle. On selvää että julistustyö sujuu hedelmällisemmin kun se kätketään ystävällissävyiseen keskusteluun kuin jos sanottaisiin suoraan siitä vihasta ja loukkaantumisesta joita ne "väärän uskon" puskuritarrat ja uskonjulistukset tuovat mieleen. Kun muistaa että puskuritarrat ovat "uskontunustus" ja että ne kertovat uskon tärkeydestä, ja siitä miten darwin on vain Jeesuksen "kurja korvike" ja "valheellinen väärä uskonto", josta voidaan eheytyä, se tietysti auttaa tälläisen asenteen saamista. "Avomielisyyden" taustalla onkin siis psykologinen ihmisten mielipiteisiin vaikuttaminen keskustelussa, valtapeli argumentaation sijasta. Colour me unsurprised!

Silti ihmetyttää. Ainakin se, miten paljon uskontoa myydään rakkauden nimissä, mutta se kuitenkin ilmenee lähinnä tuomitsemisena. Ja kuinka tämän jälkeen ihmetellään että tuomitut tahot muuttuvat yleisesti ottaen uskonnonvastaisiksi. Ehkä nämä uskonnosta kasautuvat hyväksyvät kristinuskon periaatteet niin paljon että tietävät että "Hedelmistään puu tunnetaan."

Punahilkka ja muut ihmisaiheet.

Tiede, tieteellisyys ja tutkimus nostavat mieleen ensisijassa mieleen "kovat" luonnontieteet. Tietenkin niiden piirissä tehty kvantitatiivinen tutkimus on arvokasta. Niissä käytetyt kaavat ja tilastot ovat tieteitä, ja niiden käyttäminen antaa paljon tietoa ja ne ovat tehokkaita. Kuitenkin pelkästään siihen jämähtäminen olisi hieman liian tiukkaa : Esimerkiksi historiantutkimuksessa tutkitaan vaikkapa luokkatietoisuutta ja luokkatietoisuuden kehittymistä keskiajalla. Joku toinen voi tutkia vaikkapa Tuomas Akvinolaisen näkemyksiä sielusta. Kolmas voi tutkia Raamatun käännöksien sanamuotoja. Niissä käytetään paljonkin kvalitatiivista tutkimusta, ja ne lasketaan silti tieteiksi.

Luonnontieteelliseen metodiin nojataan usein, koska kaavan käyttö on ihmisille yleensä "ymmärrettävää" (Vaikka he eivät osaisi niitä). Samoin se sopii siihen näkemykseen joka ihmisillä on tieteistä. Ja toki on myönnettävä että kvalitatiivisen tieteen läpimurrot ovat usein "vähemmän konkreettisia", eikä niitä näy ainakaan Nobel -jakotilaisuudessa. Toki luonnontieteiden teema, jonka voisi (tässä yhteydessä julmasti karkeistaen) tiivistää vaikka "input-output" -laatikoksi, jossa teoria on umpinainen laatikko, jota ei voi avata ja sen päällä on "nimilappu ja kaava". Ja sitten laatikon sisään laitetaan syöte ja katsotaan mitä tulee ulos. Ja jos tulos ei vasta "nimilapun kaavaa", laatikkoa ei avata, vaan kaavaa muokataan. Ja tätä toistetaan. Tämä "mustalaatikkomalli" ei tietenkään sovi sellaisenaan historiaan.

Kuitenkaan ihan mikä tahansa ei tässäkään ole tiedettä. Historia ei ole "puhdasta relativismia". Esimerkiksi sotien alkamissyyt voivat tietysti vaihtua eri aikoina, ja tämä johtuu siitä että toiset tulkinnat hylätään koska ne eivät ole yhtä hyviä kuin muut. Sotien alkamisvuodet taas ovat yleensä vähemmän muuttuvia. (Täälläkin on vakaampia ja vähemmän vakaita alueita. Tässä mielessä yhteneväisyyksiä luonnontieteisiin löytyy.)

Ehkä yksinkertaisinta on lähteä lähestymään retoriikan kautta. Tieteellisellä tutkimuksella on tietynlainen muoto, joka tukee sitä tavoitetta että "kuka tekee kenelle". Tähän liittyy tietysti erottelu esimerkiksi runoteoksista: Runoudessa on usein tulkinnanvaraisuutta, kun tieteissä pyritään yksiselitteisyyteen. Tämä yltää tietysti lähteiden merkitsemiseen.

Tähän liittyvä, mutta osin erillinen asia on esimerkiksi lähteiden käyttö, ja niiden painoarvon määritteleminen, lähdekritiikki. Lähteet tulee merkitä niin että kyseinen tieto löytyy, ja kertoo miten tieto on päätynyt esitykseen. Tietenkin jos kyse on tutkimuksesta, se on peräisin laboratoriosta. Ja jos kyseessä on vaikka keskiaikaisen miekkailumanuaalin tutkiminen, se viittaa johonkin painokseen joka on esimerkiksi museon varastossa, kokoelmassa, kirjastossa tai esittelyssä. On hyvä huomata, että lähteen kohdalla esillä on vahva kysymyksenasetteluriippuvaisuus. Esimerkiksi jos aiheena on USA:laisten ZEN -keskusten näkemys, lähteeksi voi kelvata vaikka paikallisen ZEN -palveluja myyvän hipin haastattelu. Sillä ei ole väliä, onko hipin näkemys yhtenevä japanilaisen ZEN -näkemyksen kanssa vai ei, tai onko hän edes lukenut yhtään ZEN -kirjaa. Tutkimuksen aihehan ei ole tämä. Jos aihe taas on laajempi ZEN -filosofia, tulisi tutustua etenkin japanilaisiin teoksiin, ja mielellään alkuperäiskielellä. Hipin haastattelu tässä kohden voisi olla jopa typerä virhe.

Tästä päästään oikeastaan siihen varsinaiseen asiaan. Aiheen valinta, näkökulma ja muut vaikuttavat paljon siihen, mitä on järkevää ottaa lähteiksi ja millä tavalla sitä on viisasta lähestyä. Ja vasta kun metodi, näkökulma ja tulkinta ovat yhdessä sopivat, voidaan tulosta kutsua tieteeksi. Tähän on eräänlaisia karkeita ohjeita, joiden kautta sitä voidaan lähestyä helposti.
1: On oltava tutkimuskohde. Määritelty, eksakti ja tunnistettava sellainen. Tutkimuskohde sisältää määrittelyn, jonka on peräti oltava sellainen että se voidaan tunnistaa niiden kautta. Tutkimuskohde voi tietysti olla vaikkapa karhu, mutta myös sellainen "ei reaalinen yksikkö", kuten vaikkapa potenssiinkorotus voi olla matemaatikon tutkimuskohde. Samoin punahilkka voi olla tutkimuskohde. Silloin on kuitenkin määriteltävä ehdot, joilla punahilkka tunnistetaan. Tämä on tärkeää, koska esimerkiksi luokkayhteiskunnan luokista puhuessa kyse on tilastollisesta karkeistuksesta. Ja tämän karkeistuksen määrä vieläpä kasvaa jos aletaan puhumaan siihen liittyvistä rypäytymisilmiöistä. Kun määritelmä tehdään, voidaan puhua järkevästi vaikkapa kommunismista, vaikka jokainen kommunismia kannattava yksilö on yksilö, jolla saattaa olla erimielinen mielipide tai muutamakin, joita kukaan muu kommunistiksi itseään kutsuva ei tee. Vaikka kukaan ei ole "puhdasoppinen kommunisti mitään lisäämättä ja/tai mitään pois jättämättä", siitä voidaan tutkia kun se on määritelty.
___1.1: Tässä on hyvä muistaa että esimerkiksi punahilkkaa tutkiessa on määriteltävä, onko kyseessä kirjallinen esitys. Eli tutkitaanko satuhahmon "esimuotoja" ja versioita kansanperinteessä, ja sadun eri versioita. (Ja miltä ajalta.) Silloin kukaan ei välitä vaikka punahilkka olisi puhtaasti fiktiivinen hahmo. Jos kuitenkin haluat käsitellä punahilkkaa historiallisena hahmona, sinun olisi viitattava vaikka tehtyyn hautalöytöön. (Tai muuten se ei ole kovin järkevää.) Teologian kohdalla tämä on tietysti mutkikasta, koska esimerkiksi Buddha tai Jeesus uskonnollisena hahmona on hieman eri kuin Jeesus tai Buddha konkreettisena historiallisena henkilönä ja nämä molemmat eroavat siitä mikä Jeesus ja Buddhan "Jumalallinen piirre" on, mikäli sellaista on. Jeesus ja Buddha "kokemuksellisena yksikkönä" vaikka uskovan tai ateistinkin mielikuvissa taas voi erota kaikista edellisistä (Jeesus on Raamatussa ja/tai Jeesus oli historiallinen hahmo ei vielä johda siihen että Jeesus olisi meidät pelastanut hahmo. Eri piirit eivät välttämättä todista toisiaan. Sama koskee tietysti Buddhaakin. Ja tietenkin punahilkkaa)
2: Tutkimuksen on esitettävä jotain jota ei ole ennen sanottu. Matematiikassa tämä tietysti tarkoittaa sitä että jos todistat jotain jo todistettua, se sopii ehkä harrastelijan kirjaan, mutta ei työhön. Luonnontieteissä on tietysti joskus järkevää toistaa testejä, jotta varmistetaan niiden lopputulokset ja "estetään filunki". (Esimerkiksi kylmäfuusio jäi vahvistamatta koska vain yksi laboratorio sai tulokset ja missään muualla sitä ei saatu toistettua.) Sen piirissä jonkin verran joustetaan tästä kohdasta. Kuitenkaan sielläkään ei pidetä järkevänä esimerkiksi sitä että menisi toistamaan Galileo Galilein pudottelukokeet. Ne ovat sen verran runsaasti toistettuja, että "ei ehkä ole ihan järkevää" keskittyä siihen vaan kannattaa ennemmin tehdä jotain muuta ja palata pudottelukokeisiin vasta sitten jos tulevaisuudessa tutkimus tuottaa jotain erityistä syytä epäillä anomalioita tässä. Sosiaalisissa tieteissä ei samasta syystä "välttämättä kannata" lähteä tutkimaan Hitlerin syntymävuotta. Sen sijaan kahden ideologian vertailu, vaikka se sisältäisi vain tunnetut tosiasiat, olisi uutta tietoa, koska se samanlaisuuksien ja erilaisuuksien esiintuominen vanhasta asiasta on uutta tietoa.
___2.1: Tässä kohden on kuitenkin hyvä muitaa että myös kompilaatiot ovat tutkimusta. Vaikka ne vain kokoavat erilaisia näkemyksiä siitä mitä muut ovat olleet mieltä jostain teemasta, ne ovat hyviä jos alalta ei ole tehty sen kaltaisia. Kompilaatiot voivat olla jopa melko työläitä tehdä ja niiden kokoaminen voi vaatia tarkkaa näkemystä. Ja niiden kautta saadaan aikaan yleiskuvia, joita voidaan käyttää tulevissa muunlaisissakin tutkimuksissa apuna.
___2.2: Toinen mielenkiintoinen asia on tietysti jonkun filosofin tai hänen näkemyksiensä tutkimus. Sillä tästä voidaan löytää uusia kannanottoja. Sellaisia joita ei ole ennen tiedetty. Eli vaikka filosofi on ollut mullan alla vaikka kuinka kauan, on mahdollista löytää häneltä uusia näkemyksiä. Aina välistä löydetään myös näkökantoja, joita "filosofi olisi mitä luultavimmin sanonut, jos oltaisiin kysytty." Tästä malliesimerkkinä pidetään melko usein Tuomas Akvinolaisen näkemystä estetiikan tajuamisen luonteesta. Koska hänellä ei ollut intuitiota, hänen mukaansa kauneuden näkemys olisi varmasti kuulunut arviointejen piiriin. Hän kuitenkin kirjoituksissaan vain ohittaa estetiikan, koska hän piti muita asioita tärkeämpänä. Mutta johdonmukaisuuden vuoksi hän varmasti olisi ollut estetiikasta juuri sitä mieltä.
3: Tutkimuksesta on oltava hyötyä. Tämä ei tarkota välttämättä sitä, että tulos tuottaa rahaa (edes kirjoittajalle.) Yleisesti hyödyllisyys tieteessä tarkoittaa likimain "ohittamattomuutta". Eli mitä enemmän tutkimuksesta on hyötyä, sitä tärkeämpää siihen viittaaminen on, jos tekee alan tutkimusta. Tätä kautta osalla tutkimuksista on tietysti vähemmän hyötyä kuin toisista, mutta jos siihen viittaamalla voidaan sanoa jotain, eli se tarjoaa esimerkiksi uutta tietoa jostain asiasta, se on "hyödyllinen". Esimerkiksi jos jostain löytyisi Fiore dei Liberin kauppalista, ja siinä kerrottaisiin munien ja maidon ostamisesta, se voisi olla arvokaskin tieto siitä, miten keskiaikaisessa miekkailussa on harjoiteltu ja miten ruokavalio on liittynyt siihen. (Useampi kauppalista olisi tietysti parempi. Tuskin näitä kuitenkaan on.) Silloin tämä pieni asia olisi hyvinkin tärkeä. Tähän liittyy arkeologiassa oleva näkemyshajonta: Tavallinen ihminen pitää kulta -aarteita erityisen mielenkiintoisina. Kuitenkin tutkijan kannalta jokin arkipäiväisempi esine voi tarjota paljon enemmän tietoa.
4: Tutkimus tarjoaa välineitä jatkotyölle. Eli jatkotutkimus voi tarjota jatkamisen mahdollisuuden. Tämä tarkoittaa - useille hieman epäintuitiivisesti - sitä että tarjotaan keinoja joilla siinä esitettyjä väitteitä voidaan joko tukea ja kritisoida. (Toki moni ymmärtää että jos tutkimus tarjoaa lisää keinoja joilla sen väitteitä voidaan tukea, se on arvokas koska se pumppaa sitä tukevaa tutkimusta. Mutta jos se tarjoaa myös keinoja kritiikille, se on itse asiassa monin verroin arvokkaampaa.)

Tässä näkemyksessä korostuu näkökulman valinta ja sen rajat. Tutkimusmenetelmät voivat vaihdella paljonkin : Lähteiden valinta ja tulkintojen laajuus on ne asiat, joihin tulee keskittyä erityisen paljon, ja ne ovat molemmat sellaisia että "oikea tapa" riippuu olennaisesti "siitä mitä kysytään". Moni voisi ajatella, että "olisi helpompaa" tehdä esimerkiksi historian tutkimusta. Kuitenkin voidaan ajatella, että jos maailma on "redusoituvissa fysiikkaan", ja kemia edustaa mutkikkaampaa versiota, ja biologia vielä mutkikkaampaa, on ihmistieteiden tutkimus itse asiassa kompleksisemman asian piirissä penkomista. Tämän pitäisi tarkoittaa sitä että myös sen kanssa pitää olla myös erityisen huolellinen.