Tämän artikkelin ymmärtämiseksi kannattaa muistella kolme ajatussuuntaa:
1: Empirismi, joka on oppi että tieto tulee kokemuksesta, a posteriori. Äärimmillään tämä edustaa John Locken näkemystä, jonka mukaan mieli on aluksi tabula rasa eli tyhjä taulu, johon kokemus piirtää merkkinsä. Empirismi lievempänä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Valmista tietoa ei voi olla, vaan totuutta täytyy etsiä ja koetella.
2: Rationalismi, jonka mukaan tieto on jo saavutettu a priori eli ennen kokemusta. Se on saavutettavissa nojatuolissa istuskelemalla.
3: Postmodernismi, jonka mukaan tietoa ei voida saavuttaa. On vain erilaisia, sinänsä arvokkaita, katsantotapoja ja ajattelukulttuureita.
Empirismiä on historiassa piinannut kauan yksi asia: Se, että kun se on asettanut hyväksyttävälle tiedolle jonkin määritelmän, se itse ei täytä sitä: Tästä on muutama esimerkki: Humen induktion ongelma osoitti, että jos havaitseminen on vaatimus, silloin itse induktio eli yleistys jota empiriassa käytetään olisi epätieteellinen, kun sitä ei voida havaita. Sama päti tietenkin myös loogisen positivismin verifiointiperiaatetta: Se vaati että asiat olivat havaittavissa ja mitattavissa objektiivisesti, mutta verifiointiperiaatetta ei voida havaita ja mitata, se olisi siis epätieteellistä. Popperin falsifiointikriteeriä ei voida kumota havaintoaineistolla, joten falsifiointiperiaatteen mukaan se ei ole tieteellinen periaate. Näyttää siis siltä, että empiria on vaatimuksena siitä erikoinen, että se kritisoi puhdasta rationalismia, mutta se kuitenkin rakentuisi nimen omaan ratinaalisen päättelyn päälle. Sillä olisi siis myös nämä rationalismin heikkoudet.
Kun havaittavuusvaatimus muutetaan testattavuusvaatimukseksi, tilanne muuttuu. Tässä kohden avuksi tulee pragmatismin tai instrumentalismin periaatteet : Niissähän korostetaan sitä että merkitys ei ole niinkään totuudessa vaan siinä, että se on hyödyllistä:
1: Instrumentalismissa ei välitetä ovatko itse käsitteet epätosia, kunhan ne ovat hyödyllisiä välineitä, "instrumentteja". Jos ne selittävät ja ennustavat ilmiöitä, niillä voidaan kontrolloida elämistä ja ratkaista ongelmia.
2: Pragmatismissa ajatellaan että kieli ja äly eivät kenties lainkaan kuvaa todellisuutta, mutta jos ne tuottavat hyötyä ihmisille, niiden käyttö on rationaalista. Se, mikä toimii, toimii. Tieto saa merkityksen vain sovellusten kautta. Tämä taas itse asiassa tekee tiedosta arvosidonnaista.
Näissä olevaa tausta -ajatusta voidaan soveltaa empiriasysteemin kokeelliseen, kokemuspohjaiseen, empiiriseen, testaamiseen :
Aluksi otetaan vaihtoehtojen listaus. Käytännössä kokemusperiaatteen, empiria, joko on osittain tai kokonaan oikeassa tai sitten se on täysin väärässä. Voidaan siis sanoa karkeasti että meillä on kaksi hypoteesia:
1: Tieteelliset teoriat ja empirismin mekanismit pitävät melko hyvin paikkansa. Todellisuus on ainakin osittain tietoisuuden havaitsema tila.
2: Tieteelliset teoriat ovat subjektiivisia konstruktioita, jotka eivät puhu todellisuudesta. Todellisuus on tietoisuuden rakentama kuva.
Näkemyksiä voidaan testata sen mukaan miten ne toimivat käytännössä. Kuten kaikessa empiriassa, tässä ei haeta absoluuttista totuutta, vaan painotetaan todennäköisyyttä vaihtoehtojen välillä. Toisin sanoen empiriaan sovelletaan empirian omia periaatteita. Tämä on nimen omaan vahvuus, koska olemme "lähteneet leikkiin" juuri sen takia että toisaalta rationalistit vaativat empiirikoilta perusteluja, mutta eivät kuitenkaan hyväksy niitä jos ne ovat rationalismin perusteluja - niiden on siksi oltavakin nimen omaan tälläisiä empiirisiä perusteluja.
Pragmaatismin kautta voidaan havaita että tieteen menestys viittaa vahvasti empiirisyyden uskottavuuteen. Tämä perustuu pitkälti postmoderniin - ja siis itse asiassa empiriaa kritisoivasta lähteestä johdettua - ajattelua. Se perustuu siihen että jokainen selitysmalli on rajoittunut, mutta rajoittuneisuudessa on tiettyjä luonteita: Vaikka jokainen selitysmalli onkin sellainen, että se löytää vain sellaisia ratkaisuja, jotka se sallii, olennaista on kuitenkin se, että jos tätä sen sallimaa ei voida löytää, sitä ei silti löydy. Jos luonnossa ei olisi mitään jota voidaan kuvata lainomaisuuksilla, jo yksin gravitaatioteorian kautta ennusvoima olisi aika epätodennäköistä: Minulla on Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto" -kirjasta kaapattu vitsi, jolla esittelen asuntoani: Viittaan ikkunasta ulos auringon valoon ja sanon että "valaistus toimii", sitten otan kynän käteeni ja tiputan sen lattialle ja sanon "maan vetovoima toimii". Pienen tauon jälkeen sanon että "kaiken muun kanssa onkin sitten vähän niin ja näin" . (Tämä on tietysti liioittelua, jonka pääasiallisena tarkoituksena on olla viihdettä ja saada vieras katsomaan muuta kuin sitä että en taaskaan ole siivonnut.)
Tuntuisi että olisi erikoinen yhteensattuma, että kynä todella näyttäisi käyttäytyvän kuin gravitaatio olisi, mutta gravitaatiota - tai mitään muutakaan luonnonlakia joka ohjaisi tälläiseen säännönmukaisuuteen - ei kuitenkaan olisi. Vaikka gravitaatioteoria kumoutuisi, tuntuisi että jonkin selittävän säännön eli lain putoava kynä vaatisi.
Tämä on itse asiassa yllättävän kova tuki: Filosofisesti luonnonlakien löytäminen ei ole välttämätöntä, vaikka kuinka etsisimme niitä. Tässä suhteessa "Tyhjästä on paha nyhjästä." jos tutkimusnäkökanta on soveltamiskelvoton, ei saada yhtään tulosta, ja jos se on heikko, se tuottaa vain vähän ja vaikeasti tuloksia. Eugene P. Winger kirjoittaakin Osmo Pekosen toimittamassa "Symbolien metsässä" -kirjassa siitä, kuinka matematiikan lainomaisuuksien sopivus fysikaalisiin tieteisiin on erikoislaatuisen hyvä. Tuo luku, joka on korskeasti nimetty "Matematiikan käsittämätön tehokkuus luonnontieteissä" vihjaa sisällöstä. Tietenkin tässä yhteydessä on syytä mainita myös David Deutsch, jonka "Todellisuuden rakenne" -kirjan mukaan matematiikka ei ole sitä mitä matemaatikot luulevat, vaan että sen perusteet ovat puhtaasti fysikaalisia. Teistisessä, Jumalaan uskovissa, käsityksissä taas ajatellaan että ihminen ymmärtää maailmaa, koska Jumala on rationaalinen ja on siksi tuottanut ymmärrettäviä sääntöjä. Yhteys, eli lainomaisuuden välinellinen tehokkuus tieteen sovelluksissa, on siis niin vahva, että sitä ihmetellään, sille haetaan selitystä tai pidetään muutoin merkittävänä. Mikä taas tarkoittaa sitä, että empiria onnistuu testissä paremmin kuin hyvin.
Empirian puolesta puhuminen on siis tässä suhteessa juuri sama, kuin löisi vetoa sen puolesta että kynä -ilman mitään heliumlisäyksiä - ei seuraavan kerran sitä pudottaessani putoakaan lattialle. Empiristihän ei väitä että näin todella tapahtuu, hänhän ei väitä löytävänsä absoluuttista totuutta, vaan ainoastaan löytävänsä hyvin perusteltuja uskomuksia. Joten vedonlyönti toimii hyvin tausta -ajatuksena: Empiristin mukaan asiasta kannattaa lyödä vetoa (voiton odotusarvo on plussan puolella.) Postmodernisti taas ei voisi olla varma, että takana ei olisi vain uskomus. Ja rationalisti voi päätyä kumpaan tahansa lopputulokseen - riippuen siitä mitä oletuksia hän ottaa. Ja oletuksiahan ei tietenkään voida napata empiirisellä perusteella havaintoaineistosta, koska tällöin rationalisti sortuisi empiriaan, eikä suinkaan osoittaisi rationalismin vahvuutta.
Mutta jos et ole vakuuttunut, olen valmis lyömään vetoa asiani puolesta. Ja jotenkin jaksan uskoa, että jonoa ei riitä kassavirtaani kartuttamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti