Filosofiassa tietäminen on aina ollut tärkeää. Se on ollut itse asiassa jopa niin tärkeää, että Alexander Rosemberg teki perustellusti jaon filosofisiin kysymyksiin. Hänen mukaansa on vain kahdenlaisia filosofioita:
1: Niitä joihin luonnontieteet - eli biologiset ja fysikaaliset tieteet- ja sosiaalitieteet eivät pysty vastaamaan.
2: Ja niitä jotka käsittelevät sitä miksi nämä eivät pysty ratkaisemaan tiettyjä asioita.
Moni -minä heidän mukanaan- haluaisi kuitenkin täsmentää, että itse asiassa myös mainitut tieteet nojaavat erilaisiin perusteltuihin systeemeihin, joten kyllä niidenkin takaa löytyy argumentatiivinen perusta. Eli sieltä löytyy filosofiaa. No, ostaako argumentin tai ei, tietäminen kuitenkin joka tapauksessa näyttelee keskeistä osaa filosofiassa - jos ei muutoin, niin tietämättömyyden perustelemisen vuoksi.
Esisokraattisten sofistien mielestä kysymys totuudesta ei ole selvitettävissä argumentaatiolla, vaan demokratialla. Tämä johti siihen, että argumentin todellinen looginen totuudenmukaisuus ei ollut tärkeää, esityksen oli oltava ainoastaan vakuuttava, ei perusteltu. Jos sofisti vetosi ennakkoluuloihin ja tunteisiin, hän sai haluamansa vaikutuksen, ja tämä keino johti siihen että hänen puolustamansa kannanotto oli lopulta tosi. Sofistit olivat enemmän lakimiehiä ja pappeja kuin filosofeja. Sokrates kritisoi sofisteja - vaikka hän toki myönsi että ei tiennyt mitään, mutta oli kuitenkin sitä mieltä että lopulta jotain voidaan tietää. Skeptikot epäilivät tietämisen mahdollisuutta. René Descartes taas epäili, mutta pyrki kuitenkin saavuttamaan tiedon. Valistusaikana uskottiin että käytännössä aivan kaikki voitaisiin tietää. Luonnontieteiden sen aikainen hurja esiinmarssi näytti siihen aikaan tarjoavan loputtomasti mahdollisuuksia. Tätä vastaan taas kritisoi romantiikan ajan trendit, kun monet kyllästyivät "mekaaniseen, ilottomaan, elottomaan, hengettömään maailmankuvaan", joka valistuksen aikana syntyi. Toisaalta valistuksen jälkeen esiin nousi myös looginen positivismi, joka tavoitteli nimen omaan objektiivista aitoa tietoa, joka oli riisuttu kaikesta metafysiikasta.
Käytännössä kiista on käynyt kautta aikojen, ja nuo mainitsemani ovat vain minusta mielenkiintoisia ja edustavia esimerkkejä. Sillä tänään nostan esiin luonnontieteellisen metodin kritisoijan, filosofian piiriin kuuluvan anarkistisen rakkikoiran, postmodernismin. Sen tärkeimpiä tekijöitä ovat Jacques Derrida ja Paul de Man
Postmodernismin mukaan emme voi loppujen lopuksi tietää mitään. Heille kaikki on vain tulkintaa, ja eri tulkintoja tulee tukea eikä niitä saisi tukahduttaa. Tosin sen mukaan voimme toki tehdä hienompia kontekstisidottuja tulkintoja (jokin asia on enemmän kristinuskon mukainen tai tieteellinen), mikä ei tarkoita että jokin toinen kontekstisidottu tulkinta olisi sen parempi(kristinuskoa tai luonnontieteitä ei voida laittaa arvojärjestykseen, ne ovat vain monilta kohdin erilaisia.) Voidaan sanoa että postmodernismi on niin paljon rationalismin ja valistuksen antiteesi, kuin on mahdollista sortumatta täydelliseen irrationaalisuuteen. Postmodernistejen kielenkäyttö on usein "fakkista", eli ammattitermien läpitunkemaa, josta on vaikea saada lainkaan selvää. Tähän voi olla muutamia syitä - joista itse uskon useimpien toteutuvan, joskin eri tilanteissa ja eri henkilöiden toimesta:
1: Postmodernistit käsittelevät tietämistä ja sen rajoja, he puhuvat tulkinnasta ja aiheena ovat myös sosiaaliset tieteet. Siinä missä kvanttifyysikko tutkii atomeja, kemisti puuhaa monimutkaisempien rakenteiden parissa koska niiden sisällä on myös se mitä kvanttifyysikko tutkii. Tämä taas monimutkaistuu biologiassa, joka monimutkaistuu psykologiassa ja tämä sitten näkyy kaikessa tekstissä.. Eli puhutaan erittäin monimutkaisista asioista (EMM). Kun taas normaali ihmiskieli on erittäin epäeksaktia, tarkkuuteen pääseminen vaatii uusia termejä ja käsitteitä. Koska aihe vaatii tarkkuutta, niitä tarvitaan harvinaisen paljon.
2: Terminologian tarkoitus on hämmentää, ei perustermien tapaan selkeyttää tilannetta. Tämä tehdään sen takia että saataisiin mahdollisimman paljon eri tulkintoja siitä mitä teksti tarkoittaa.
3: Ammatillinen laiskuus, joka johtuu siitä että vaikeaa asiaa ei viitsitä lähestyä huolellisesti. Tällöin helpoin tapa peittää se on olla hämärä.
Postmodernismin henki tulee selvästi esiin dekonstruktivismissa, joka on kirjallisuuskritiikin tekniikka. Siinä ajatellaan että jokainen kirjoittaja on ainutlaatuinen yksilö. Hänellä on ajatuksia joita kaikki eivät voi ymmärtää. Myös tulkitsija on yksilö, joka taas ei voi objektiivisesti tietää kaikkea kirjailijan tarkoittamaa, jolloin hän voi vain tulkita. Arvioijan tuotoskin taas voi olla arvioinnin kohteena, jolloin tulkitaan tulkintaa. Kun tätä jatketaan syvälle, huomataan että myös tieteelliset julkaisut ovat kieltä. "Il n'y a pas de hors-texte" -kuten Derrida asian ilmaisi (tai suomeksi. "Tekstin ulkopuolella ei ole mitään.") Derridan mukaan käy siis niin, että tuo Korkeasaaressa ollut -pienen hupimaineen saanut- paperinen ilmoitus "Oikotie paviaaneille" on yhtä oikeutettua tulkita esimerkiksi että:
1: Korkeasaaren vierailijoille tarkoitettu reitti, jota pitkin pääsee nopeasti katselemaan kädellisiä ihmeölliöisiä.
2: Kyseessä on polku, jota pitkin korkeasaaren henkilökunta kuljettaa paviaaneja.
3: Saaren henkilökunta on kyllästynyt siihen että vieraan tallaavat nurmikoille "sudenpolkuja", eivätkä kulje tietä pitkin, "paviaani" -sanassa kyseessä on siis herja niille jotka eivät käytä teitä.
Lisäksi postmodernistit noudattavat analyyttistä oivallusta - tämä on mielenkiintoinen lähestymistapa, koska jos kannatat analyyttistä logiikkaa, sen seuraamiksien esiintuonti on kätevä keino pakottaa reagoimaan - on se, että jokaikinen perustelu on pohjimmiltaan systeemi, joka sanoo että jokin asia on parempi kannanotto kuin toinen. Jokainen näistä toisin sanoen rajoittaa väitteitä. Meillä ei ole perusteluja näille rajoituksille. Ja jos keksimme niille sellaisen, tämä perustelu vaatii uuden perustelun. Tai sitten perustelemme sen millä perustelemme jollakin joka on perusteltu, jolloin taas sorrumme kehäpäättelyyn. Se taas on joko argumentaatiovirhe - tai sitten jos se sallitaan, siihen turvautumalla voidaan sallia mikä tahansa asia. Tätä emme voi paeta empiriaan, tai logiikkaan tai edes matematiikkaan. Tämä on mukana kaikessa jolla perustellaan ; Toisin sanoen, mikä tahansa looginen systeemi on aina rajoittava, eikä täysin perusteltu. Matematiikassa "kielletään" eimatemaattiset vastaukset - ja tämän tuloksena jotkut saavat huonoja numeroita matematiikasta, kun tulokset ovat "väärin". Tämä tarkoittaa postmodernisteista sitä, että todellisuus on tietoisuuden rakentama kuva, eikä mikään tietoisuuden havaitsema tila.
Postmodernistien totuus on subjektiivista, yksilöllistä - kuitenkaan "olematta pakosti antiintellektuellista". Kukin luo sisäisen maailmansa hyväksymällä ja hylkäämällä "lingvistisiä merkkejä", eli jonkinlaisia ajatuksia ja kannanottoja. Älyä ohjaavaa kiinnepistetä ei ole, ellei sellaista itselleen kehitä - ja tällöin ainut varmuus on se, että kiinnepiste on pysyvä, ei että se olisi oikea. (Tosin tämä ehdottomasti ei tarkoita että se olisi vääräkään. "Epäilyttävä" tai "Mahdollinen" ovat parempia sanoja tähän.) On vain erilaisia tapoja katsoa maailmaa. Tulkitsijalla on rajattomat mahdollisuudet joista valita, eli "luoda kommentaarioita". Kirjailija on kuollut, ainoastaan tulkitsija voi tuoda tekstiin elämän.
Kun postmodernistit soveltavat systeemiään etiikkaan, syntyy ajatus siitä että jokaikinen kulttuuri on yhtä hyvä kuin toinen. Jokaisella etnisellä ryhmällä tai seksuaalisella vähemmistöllä on sama oikeus. Heidän mukaansa myös poppamiehet ja lääkärit ovat yhtä hyviä, heillä on vain erilaiset kriteerit. Postmodernistit ajavatkin sitä, että nämä ansaitsevat yhteisön tuen ja niiden on oltava esillä koulussa, koska ne ovat olemassa. Postmodernisteista muu olisi sortoa, joka on heistä suurin vika.
Kun he soveltavat tätä tieteeseen, he ajattelevat että astrologia, eli se joka liittyy horoskooppejen rakenteluun, on yhtä hyvää kuin astronomia, joka taas on sitä jossa tutkitaan mustia aukkoja ja kvasaareja. Postmodernisteista tieteen ei saisi määrätä, koska kaikki on ihan yhtä hyviä. Heille "Tiede on pääasiassa länsimaisten valkoihoisten miesten juttu".
On kuitenkin hyvä huomata, että
1: Postmodernistit eivät suinkaan vastusta tiedettä tai tue astrologiaa, koska se on heille tiede aivan yhtä arvokas systeemi kuin astrologiakin.
2: He eivät väitä että astrologia olisi tiedettä, koska jos näin tehtäisiin, tapahtuisi rajoitetta, jossa toinen käsite pakottaisi toisen tiettyyn muotoon, mikä oli postmodernismin suurin synti. Tietään loppuun asti kulkevat postmodernistit päin vastoin vastustaisivat tälläistä manipulaatiota, koska se on heistä yhtä vastenmielistä, kuin se jos kristitty menisi sanomaan muslimille, että kun he molemmat ovat uskontoja, muslimien olisi pakko ottaa kristittyjen uskon sisältö oman uskonsa sisälle ja uskottava tähän.
Toisaalta postmodernismilla on muutama merkittävä ongelma selvitettävänään:
1: Derridan paradoksi, joka tarkoittaa sitä, että emme voi tietää tarkoitaako Derrida yhtään mitään siitä, mitä tässä esitän. Moni postmodernisti toki on sitä mieltä, että sitä voi ymmärtää, mutta toisaalta heidän pääpointtinsa on kuitenkin se, että ei ole ymmärrystä vaan ainoastaan tulkintaa. Seurauksena on hieman valehtelijan paradoksia vastaava tilanne: "Minä valehtelen nyt." Jos se on totta, valehtelen, eli puhun totta, eli... tai jos se on valetta, puhun totta, jolloin valehtelen, jolloin puhun totta, jolloin...
2: Postmodernistejen on pakko hyväksyä se, että on mahdollista tulkita että postmodernistit ovat tarkoittaneet tekstinsä "obskurantiksi proosaksi" tai "jeu d'espritiksi", eräänlaiseksi vitsiksi. Postmodernismin mukaan näiden tulkintojen rikkaus on arvo sinänsä, joten heidän tulisi tukea näitä, muuhan olisi sortamista, synneistä suurinta.
3: Ilkka Niiniluoto nosti esiin, nimen omaan relativismia, eli postmodernismille tyypillistä ajattelua jonka mukaan "kaikki käy", sen, että hän voi aina sanoa että hän ei välitä relativismista, jolloin relativistien tulisi kunnioittaa tätä mielipidettä ja tulkintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti