Riittävän hyvät vastaukset.

"But for that future expedition Van Richten needed more knowledge. He needed facts, not rumors or folklore or tall tales".
(P.N. Elrod, "I, Strahd - The Memoirs of a Vampire", sivu 6)

Ihminen on aina elänyt maailmassa, ja käytännössä hänen elämänsä ja kuolemansa on kivikaudesta eteen päin pitkälle riippunut siitä, miten hyvin hän on voinut ennakoida tulevia tapahtumia. Evoluutiossa keskeisintä on kuitenkin hengissä selviäminen, joten objektiivinen havainnointi ei ole niin tärkeää, kuin riittävän hyvä toiminta. Hengissä selviäminen ratkaisee, ei se analysoiko tilanteen tarkalleen siten kuin se Todella On.

Ihmisen aisteja voi itse asiassa huijata useilla erilaisilla illuusioilla. Ne taas ovat aistitoimintojen heuristiikan harmittomia sivutuotteita, ja niiden virheajatteluun ei joko törmää fysikaalisessa luonnossa tai ne ovat siellä vaarattomia. Ne ovat vaarattomia ja hauskojakin, mutta ne kuitenkin näyttävät että emme havaitse tai ajattele oikein, koska illuusio kertoo pohjimmiltaan että joko tietomme paperin luonteesta tai havaintomme ovat epäluotettavia. Mutuenhan emme saisi niiden välille ristiriitaa. Ja ilman havaittua ristiriitaa ei ole käsitystä illuusiosta.

Ihmisen on ollut tärkeämpää toimia "riittävän nopeasti ja kohtuu hyvin" - ja hänellä on aika usein ollut puutteelliset ja vajavaiset tiedot tilanteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että on tärkeintä että on hyvät nyrkkisäännöt, jotka toimivat yleensä, kuin hienovireiset ja aikaavievät laskutoimitukset; Niissähän hienovireys muuttuu usein tilannekohtaisemmaksi, jolloin korostuu "garbage in - garbage out" -ilmiö, eli jos ajattelu lähtee vääristä tiedoista, seuraa väärä lopputulos: Tarkkuus muuttuu, yleissääntö muuttuu tilannekohtaisemmaksi sääntöjen kesken valitsemiseksi. Näiden aivojen nyrkkisääntöjä kutsutaan heuristiikaksi samaan tapaan kuin tietokoneohjelmien hakualgoritmeja kutsutaan heuristiikaksi. (Heuristiikka -sanaa mielen toiminnan yhteydessä käyttivät ensimmäisenä psykologi Daniel Kahneman ja kognitiotieteilijä Amos Tversky vuonna 1974 heidän prospektiteoriansa yhteydessä. Teoriassa keskityttiin päätöksentekoon epävarmoissa olosuhteissa, ja siinä korostui riskien pelko voiton odotusten sijasta eikä se keskittynyt siihen asti käytettyyn "odotetun voiton" laskentaan. Teoria oli niin uskottava, että se toi heille taloustieteen Nobelin palkinnon.)

Lisäksi on syytä huomata, että ilmiön tunteminen on elossa pysymisen kannalta tärkeämpää kuin oikea selitys sen takana: Jos raatoja syövä sairastuu, on yhtä tehokasta päättää että raadot ovat epäpyhiä ja niiden syömistä seuraa Jumalan kosto, kuin ajatella että raadoissa on taudinaiheuttajia. Ihmisen historiassa nämä muistisäännöt ovat kuitenkin olleet tärkeitä muistiinpalautuksen keinoja, ja niistä on muodostunut muistisääntöjä, joiden käyttö on molemmassa tilanteessa auttanut hengissä selviämisessä. Aivoille tärkeämpää on ilmiön ennakointi ja tunteminen ja tästä seurannut tilanteen hallinta ja oikea toiminta kuin se, että toiminnan takana on oikea selitysmalli. Esimerkiksi minulla on possujen ruokintaan erilaisia muistisääntöjä, jotka ovat enemmänkin vitsikkäitä: Oikeat syyt löytyvät kuitenkin tutkimussuunnitelmasta, ja ne ovat aivan erilaisia kuin muistisääntöni. Muistan ruokinnan yksityiskohdat kuitenkin paremmin muistisääntöjen kuin oikean selityksen kautta.

Tämän johdosta ihminen ei ole objektiivisen luotettava havainnoitsija. "Wit", "cunningness" ja "common sense" ei siksi ole totuuden mittareita, ne vain toimivat elämässä melko hyvin. (Itse asiassa niin hyvin, että monessa taidossa - etenkin itsepuolustuksen yhteydessä olen huomannut - että aluksi henkilön kyky selvitä tilanteista jopa huononee, koska hän joutuu opettelemaan eroon luonnollisista reagoinneista, jotka toimivat välttävän hyvin. Tilalle taas syntyy aluksi epävarmaa toimintaa. Toki myöhemmin harjoiteltu taito päihittää synnynnäiset nyrkkisäännöt suvereenisti.) Tavallisesti heuristiikka toimii siis erinomaisesti, se säästää paljon aikaa ja vaivaa, ja toimii epäselvemmissä olosuhteissa. Se johtaa kuitenkin suuriin ja systemaattisiin virheisiin, joille koko ihmiskunta on altis. Psykologiassa onkin huomattu, että ihminen on synnynnäisesti erityisen huono tilastomatematiikassa ja differentiaalilaskennassa. (Minulla on hassuhko harrastus jota teen silloin tällöin: Käyn asemaravintoloissa ja muissa paikoissa pelaamassa pokeria. Tilanteet ovat ennen kaikkea sosiaalisia, eli pidän jutut "tosi kepeinä". Kun on epätodennäköistä että näkee henkilöä toista kertaa, eikä pelaa rahasta, tilanne on aika vapauttava. Olen huomannut että henkilöt harvoin tietävät esimerkiksi kahden parin todennäköisyyttä, tai tarkkaa todennäköisyyttä jolla voi olla "parempi kuin seiskapari". Silti ihmiset tietävät että heillä on "kohtuullinen käsi". Ja jokainen osaa sanoa että täyskäsi on parempi - ja samalla epätodennäköisempi - kuin kolmoset. Ihmiset osaavat yleensä pokerin "pääpiirteittäin" ja silti he voivat pelata ihan kohtuu hyvin.) Ihmiset eivät arvioi todennäköisyyksiä oikein ja he näkevät "patterneja" eli säännönmukaisuuksia ja hahmoja, jopa satunnaisuudessa (katso vaikka television kohinaa.) He ovat taipuvaisia ylianalogisuuteen, eli he korostavat samanlaisia piirteitä ja löytävät näistä hahmoja: Eli näkevät olemattomia yhteyksiä ennemmin kuin jättävät olemassaolevat yhteydet huomaamatta. Samoin Monty Hallin ongelma tuottaa monelle päänvaivaa: Siinähän kyseessä on yksinkertainen tehtävä, jossa on kolme ovea, joista yhden takana on palkinto. Kun henkilö valitsee jonkun oven, avataan sellainen ovi, jota hän ei ole valinnut ja jonka takana voittoa EI ole. (Toisin sanoen valitaan juuri tietty ovi niistä kolmesta, ja se riippuu täysin siitä minkä oven hän on valinnut.) Ihmiset eivät yleisesti ottaen vaihda ovea, vaikka se tilastollisesti olisi kannattavaa. Itse asiassa tämän voi todistaa melko yksinkertaisella tilastomatematiikalla, mutta olen havainnut että selityksen näkeminen ei muuta ihmisten näkemystä. Lisäksi, vaikka moni intuitiivisesti luulee että vaihtaminen on yhtä kannattavaa, kuin pitäminen, he silti pitävät oven useammin. (Tästä aiheesta on suomenkielinen viihteellinen Aapo Puskalan ylläpitämä sivu.)

Tarkemmin asiaa on käsitellyt C.R. Hallpike, jonka julkaisu "The Foundations of Primitive Thought" käsittelee ajattelumme ilmiöitä ja kertoo että:
1: Intuitiivisuus ja dogmaattisuus ovat ihmiselle luonteenomaisia ja se liittyy emootioihin, eikä suinkaan logiikkaan tai fysikaaliseen kausaatioon. Ihmistä ohjaavat enimmäkseen tunteet, logiikan suhte emootioihin on lähinnä se, että ihminen keksii rationalisointeja oikeuttaakseen tuntemuksensa, joita hän ei kuitenkaan ole valmis vaihtamaan, selitys keksitään ikään kuin etukäteen ja etsitään mitkä tosiasiat saadaan sopimaan siihen ja miten. (Tämä näkyy erityisen selvästi paradigman vaihdoksissa: Edes tiedemiehet eivät yleensä vaihda näkemyksiään faktojen edessä, he vain korvautuvat uuden paradigman tutkijoilla. Kun erityiskoulutetut ihmiset ovat näin sitoutuneita - ja usein peräti ateisteja - ja tutkimusten mukaan koulutus vähentää ja uskonnollisuus lisää sitoutumista, voimme vain kuvitella sitä, miten sitoutuneita vähemmän koulutetummat ovat..)
2: Ihminen keskittyy muutoksiin, eikä käsittele loogisia abstraktioita.
3: Ihminen ei käsittele vaihtoehtoisia hypoteeseja, vaan pyrkii käyttämään mahdollisimman vähiä nyrkkisääntöjä, joita miettii. Toisin sanoen ihminen hakee luonnostaan ratkaisut "suosikistaan", eikä suinkaan mieti vaihtoehtoisia tapoja ajatella.
4: Kieli on sosiaalisen suhteen hallinnan ja manipuloinnin, ei totuuden selvittämisen väline. Kieli ei ole eksakti ja syitä etsivä, vaan monimutkaisempi ja laumaelämän tarpeisiin suunnattu. Kieli on enemmän sosiaalisuuteen kuin käsitteenmuodostukseen sopiva.
5: Kvantifiointi on rajoittunutta: Ihmistä kiinnostavat eniten karkeistukset tai erikoisen harvinaiset muodot. Eli karkeimmat nyrkkisäännöt ja harvinaiset poikkeustilanteet ovat kiinnostavia.
6: Ihminen ei opi logiikkaa helposti, vaan se on vaikeasti opittava taito. (Itse asiassa vain harva kulttuuri on kehittänyt logiikkaa kovin pitkälle. Ja parhaiten kehittynytkin logiikka vaatii edelleen kovasti miettimistyötä - se on kaikkea muuta kuin valmis.) Samoin esimerkiksi kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria, aivojen toiminna teoriat ja monet muut tieteen teoriat ovat siitä erikoisia, että tavalliseen arkijärkeen ne sopivat huonosti. Ilman kokeita tavallinen ihminen pitää niiden tuloksia kummallisina ja epäuskottavina. Toisin sanoen: Ihminen ei ole luonnostaan rakentunut ymmärtämään fysikaalista todellisuutta, olemaan looginen ja tieteellinen, eikä ymmärtämään aivojensa toimintamekanismia. (Niistä ei olekaan evolutiivista hyötyä. Nyrkkisäännöt toimivat hyvin.) Lisäksi logiikan opettelukaan ei auta kaikessa: Wasonin korttitehtävässä normaalitkin ihmiset onnistuvat huonosti silloin, kun tehtävässä käytetään symboleja - he sortuvat ilmiöön jota kutsutaan "kaksoisvarmistukseksi" sen sijaan että ratkaisisivat itse ongelmaa - mutta surullista kyllä loogikot onnistuvat tälläisen ratkaisussa vielä heitäkin huonommin.

Ja nämä ominaisuudet ovat tyypillisiä myös moderneille ihmisille. Tulosten mukaan voimistuvat uskonnollisissa ja niissä ihmisissä joilla ei ole tietoa asioista. Kun oletusten ja havaintojen välille tulee ristiriita, ihminen ajautuu kognitiiviseen dissonanssiin. Teorian mukaan kognitiivinen dissonanssi syntyy silloin, kun ihmisen tiedot ja asenteet ovat ristiriidassa. Ihminen taas pyrkii aina vähentämään kognitiivista dissonanssia, ja tämä tapahtuu reagoimalla. Käytännössä ihmiset reagoivat epätietoisuuteen ja uuteen tietoon siten että heidät voidaan jakaa kahteen päätyyppiin (itse asiassa eräs ihmisen heuristiikan): Transsendentalisteihin ja empiirikkoihin:
1: Transsendentialistit uskovat siihen, mitä he tuntevat ja miten he kokevat. He luottavat mielensä heuristiikkaan, "nyrkkisääntöihin". He edustavat näkemystä, joka seuraa pikku prinssin kuuluisaa periaatetta "Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä". Heidän pääasiallinen kognitiivisen dissonanssin konstinsa on assimilaatio, eli uusien havaintojen sovittaminen ennakko -oletuksiin. He voivat jopa kiistää havainnon oikeudellisuuden. Tämä on ihmiselle luontainen, koska ihminen on tyypillisesti Lake Wobegon effectin vallassa eli olotilassa, jossa hän kokee olevansa keskimäärin parempi, loogisempi ja oikeammassa. (Tämä nousee usein esiin psykologisissa tutkimuksissa. Esimerkiksi enemmistö autoilijoista uskoo olevansa keskimäärin parempi kuski.) Ihminen myös näkee helposti juuri sen mitä hän odottaa näkevänsä: Mielemme ikään kuin automaattisesti karsii "epäolennaisena" havaintoja jotka eivät sovi maailmankuvaamme. (Olemme tälle kaikki alttiita.) Itsepetoksen räikein muoto on transsendentaalinen illuusio, jossa ihminen kokee, että juuri hänelle on annettu lopullinen totuus, ja että juuri hänellä on erityistehtävä - esimerkiksi Jumalan antama missio - paljastaa ja repiä alas eri tavoin asioista ajattelevien huijaukset ja itsepetokset. Tämä on erityisen yleinen erilaisissa uskonnollisissa kulteissa, ja itse asiassa kognitiivisen dissonanssin idea syntyi kun psykologit tutkivat sitä mistä syistä erilaiset väärät ja erittäin uskomattomat näkemykset olivat erityisen sitkeitä UFO -kulttilaisilla. (Koska he olivat nähneet vaivaa ja aikaa kuuluakseen ryhmään heillä oli ikään kuin "vested intrests", joka tuo etuja joihin ei saanut kajota. Ilmiötä voi verrata siihen kuuluisaan kertomukseen, jossa insinööri ilmoittaa projektinjohtajalle että lentokone, jonka siivet räpyttelevät ei voi onnistua ja jossa projektinjohtaja sanoo että projektia on jatkettava, koska siihen on jo uhrattu miljoonia, eikä ole enää varaa lopettaa. Uskonasioissa pieni usko johtaa siihen että henkilö näkee pieniä ihmeitä ja näiden ihmeiden näkeminen taas johtaa uskon syvenemiseen joka taas johtaa siihen että nähdään lisää ja suurempia ihmeitä. Ilman uskoa taas ei nähdä ainuan ainutta ihmettä.) Transsendentialismiin liittyy olennaisesti myös valemuistot, jotka ovat muistikuvia tapahtumista joita meille ei ole tapahtunut. Ihmisen muistihan on taipumus tuottamaan virheellisiä muistikuvia. Näitä voidaan tuottaa ulkopuolisen voimin mutta tuotamme niitä myös ihan itse. Tavallaan muistimme toiminta mahdollistaa Ben Furmanin hokeman "Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus.")
2: Empiirikot luottavat siihen mitä he havaitsevat ja mistä he voivat varmistua. He noudattavat enemmänkin "keisarin uusien vaatteiden" ajatusta, jossa silmillä näkeekin kokolailla hyvin. Heidän pääasiallinen keinonsa kognitiivisessa dissonanssissa on akkomodaatio. Tämä metodi on ihmiselle epätyypillinen maailmankuvan vaihtaminen faktojen pohjalta.

Tärkeintä onkin huomata, että kumpikaan puoli ei pyri irrationaalisuuteen, vaan nimen omaan koherenttiin, yhtenäiseen ja ehjään, maailmankuvaan. Keinot vain ovat päinvastaiset. Transsendentialistit katsovat ikään kuin olevansa valmiiksi maalissa, eli jos mittaustulokset ja heidän maailmankatsomuksensa ovat ristiriidassa, "käsikirja on oikeassa ja havaittu todellisuus väärässä". He tuntevat tämän sydämellä, mikä itse asiassa tekee vakaumuksesta erittäin syvän ja palkitsevan. (Kenties he ovat onnellisempia. Tämä on jopa luultavaa.) Empiirikot taas katsovat että juoksu on kesken, ja että "mistäs he voivat oppia, jos eivät virheistään?". Heillä jatkuva epävarmuus lopullisesta on aina mukana. Tämän johdosta eteneminen on mahdollista vain "empiirisyyden" kautta. Transsendentialismilla taas on tarjota lähinnä "valkoista lippua rationalismille", joka tarkoittaa sitä että he esittävät että jokin asia on niin monimutkainen ja haastava, että sen tutkiminen on mahdotonta. He tyytyvät vain tietämään ja kritisoimaan empiirikkoja ja vaatimaan empiirikoilta perusteluja. (Itse he eivät perustele omaa tietämistään, koska se on niitä asioita joita ei tiedetä tieteellä vaan sydämellä.) Ehkä heitä jopa tarvitaan tähän kritisointiin. Sillä ilman rakkikoiria empiirikot luultavasti sortuisivat luonnollisen mielen toiminnan kautta assimilaatioon. On kuitenkin syytä huomata, että jos empiirikot olisivat menneisyydessä kunnioittaneet näitä "tutkimuskieltoja" ja pessimismiä, emme todennäköisesti tietäisi edes sitä, mitä nykyään tiedämme, emme olisi edistyneet yhtään. Tämä taas ei tarkoita, että pessimismi olisi kaikissa kohdissa väärää: Kenties emme voi tietää kaikkea kaikesta. Mutta silti tietä voidaan jatkaa ikään kuin tämä pessimismi olisi väärässä - näin saamme tietää sen minkä voimme tietää. (Emmehän voi olla varmoja siitäkään että emme voisi tietää jostain aiheesta jota meille mahdottomaksi väitetään.) Siksi kunnon filosofi toimii periaatteella "Ei jätä kiveä kääntämättä eikä käännettä kivittämättä."

Eli voidaan sanoa että päädytään perusasiaan arkitiedosta ja tieteellisestä tiedosta ja niiden suhteesta : Tieteellinen tutkimus ja tieto toimii arkitiedon jatkeena ja se pyrkii minimoimaan arkiajattelun heikkouksia (epäluotettavat ja valikoivat havainnot, liiallinen yleistäminen, puutteellinen päättely, lyhytjänteisyys, epäeksaktius..) Tiedettä tarvitaan enimmäkseen siksi että emme osaa toimia luotettavasti ilman. Tiede kasvattaa truthlikenessiä, totuudenkaltaisuutta, koska emme luonnostamme tiedä, ja ajattelumenettelymmekin ovat ilman tieteellistä kritiikkiä taipuvaisia heikkouksiin. Toisaalta on lohdullista ajatella, että toimisimme ilman tieteellistä tietoakin käytännön tasolla "riittävän hyvin".