Paina nappia ja ei-mitään tapahtuu juuri sinulle!

"Useless Machine" tai ultimaattikone on kuuluisa laite jossa painetaan kytkintä ja sitten luukku aukeaa ja kytkee kytkimen pois päältä. Kun painaa nappia luukku aukeaa, luukku sulkeutuu ja sitten kaikki on juuri kuten alussa.

Tämä tuo mieleeni oman kotioveni ja Jehovan Todistajien välisen suhteen.

Hieno mies ei puhu pahaa...

Olen katsonut "Mad Men" -sarjaa. Donald Draperilla on huono maine jota en ole täysin käsittänyt. (Okei, hän juo ja tukapi. Eikä ilmiselvästi hallitse mulkkuaan. Mutta noin muutenhan hän on ymmärtäväinen ja periaatteessa asiallinen 1950 -luvun pomo. Välistä kova alaisilleen, mutta ei kovin häijy.) Sarjan tapahtumissa on eräs tilanne jossa tupakkatehtailija lopettaa yhteistyön mainostoimiston kanssa. Ja Draper kirjoittaa lehteen jotain joka on mielipidekirjoituksen, kilpailijoiden mustamaalauksen, tupakkatuotevalistuksen ja mainoksen välimaastossa. Tästä seuraa myöhemmin sarjassa aika paljon seuraamuksia. ; Pidetään epähienona, että entisiä yhteistyökumppaneita moititaan liike-elämässä. Asiakkuuksien hoito jatkuu siis asiakkuussuhteen päätyttyäkin. Tätä pidetään herrasmiesmäisenä.

Tässä asiassa on ongelmia. Niitä katsellessa asiaan voi vääntää uskontoaiheisen mutkan. "Kotimaan" blogissa kerrottiin Jehovan Todistajista. Näkemys ei ollut tasapuolinen vaan Jehovan Todistajien puolella. (Tämä on relevanttia koska teksti itse esittää että puolenotto kovin selkeästi antaa epäuskottavan vaikutelman.) Teksti onkon Jehovan Todistajan kirjoittama. Siinä puhutaan miehestä joka päätyy Jehovan Todistajien kannattajaksi, joskaan ei jäseneksi. Siinä mainitaan että hän on kokenut erikoisia asioita ei-Jehovan Todistajillisessa kontekstissa. "Olemme joskus keskustelleet Matin kokemuksista hänen aikaisemmissa uskonnollisissa yhteisöissään. Totesin Matin juttuja kuunneltuani, että ”sinähän saisit aikaan melkoisen kohujutun julkistaessasi kaikki tietosi”, sillä joukossa on varsin julkisiakin henkilöitä. ”Minä en varmasti ryhdy hankkeeseen, jonka tarkoituksena on vain mustamaalata uskonveljiäni”, Matti toteaa. Miehessä on paljon hyvää, ajattelee minun lisäkseni moni muukin."

Tämänlainen mustamaalaamattomuus koetaan selvästi herrasmiesmäiseksi. Tälle kohteliaisuudesta vaikenemiselle vastapoolina on sitten se, että monissa uskonnollisissa yhteyksissä on tapahtunut asioita joita ei ole raportoitu poliiseille koska omaa aatetoveria olisi jotenkin erityisen paha lähteä tuomitsemaan. Ollaan oltu kovin armeliaita niille omien parissa oleville syntisille. Ja sitten tämän herrasmiesmäisyyden vastapainoksi lähdetään helposti mustamaalaamaan niitä ihmisiä jotka näitä kohujuttuja tuovat julkisuuteen. Koska se on herrasmiesmäistä kun siinä puolusteaan uskoa ja uskonyhteisöä. Se kun on aina tärkeämpi kuin esimerkiksi ihmiselämä ; Siitä että herrasmiesmäinen ongelmien maton alle lakaiseminen näkyy globaalissa mittakaavassa itsemurhatilastoissa ei tietenkään viitsitä puhua. Koska se loukkaisi ja vahingoittaisi tärkeämpää asiaa, uskontoa. (Se, että lähinnä läpimätä uskonto tuottaa tämänlaista hedelmää unohtuu helposti prosessissa. Koska vain tämä unohtamalla voidaan oikeuttaa se että uskontoa ylipäätään puolustetaan millään...)

Tupakkatehtailijoiden mainostaja ei saisi missään oloissa sanoa että tupakka tappaa. Ei pidä purra kättä joka ruokkii ja jossa kuulemma kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkoja on...

Henkilörekisterittömät käytännölliset tekijät

Jehovan Todistajien erikoisesta suhteesta henkilörekistereihin kuulee silloin tällöin. Turun Sanomat kertoi siitä miten asian parissa käydään juuri nyt taistelua. "Jehovan todistajien puheenjohtaja Jukka Ropponen on haluton kommentoimaan tapausta, koska asian käsittely on kesken, eikä asiassa ole hänen mukaansa tiedotettavaa medialle. Mehän ei mitään tietoja olla sillä tavalla kerätty. Se on ollut meidän kantamme koko ajan. Mitään rekisteriä ei ole olemassa."

Toisaalta on sitten huomattava, miten sama uutinen osaa taustoittaa tilannetta ; "Syyskuussa 2013 tietosuojalautakunta antoi päätöksen, jonka mukaan Jehovan todistajien oli huolehdittava siitä, että yhdyskunta ei kerää henkilötietoja, jos henkilötietojen käsittelyn edellytykset eivät täyty. Jehovan todistajat valitti asiasta Helsingin hallinto-oikeuteen." Kysymys kuuluukin, että miksi Jehovan Todistajat valittivat tästä päätöksestä jos mitään rekisterejä ei edes ole olemassa.

Luultavasti syynä on se, että Jehovan Todistajien järjestö ei keskuskokoa tietoja kuin jäsenistään. Eikä yksityishenkilöiden keräämiä kalenterimuistiinpanoja osata pitää henkilörekistereinä. Niitä ne kuitenkin ovat. Jehovan Todistajilla on toisin sanoen niin monta henkilörekisteriä kuin heillä on aktiivisia ovelta ovelle julistajia jotka yrittävät "tehdä mahdollisimman järkevästi sitä työtä, jonka Jeesus jätti seuraajilleen"...

JT -vandalismi

Jehovan Todistajia voi yleensä moittia lähinnä tylsyydestä, ovikellojen soittamisesta, tylsyydestä, entisten jäsentensä kohtelusta, ovikellon soittamisesta, senhetkisten jäsenten kyyläämisestä ties millä kirjanpidolla, tylsyydestä, erikoisista henkilörekisterijärjestelmistä, höyrähtäneistä Raamatuntulkinnoista ja ovikellon soittamisesta.

Joskus tähän tulee kuitenkin ikonoklastista rytmitystä. Olin hyvin yllättynyt lukiessani siitä miten JT:t olivat vandalisoineet muinaisen, vuosituhansia vanhan, temppelin Meksikossa. Syynä oli se että temppeli "ei ollut kristillinen". (Suomen kaavan mukaan kai "Raamatun mukainen".) Tekoa perusteltiin uskonnonharjoittamisella. Hienoa uskonnonharjoittamista. Etenkin kun tiedostaa että JT:t eivät oikein itse osaa rakentaa vastaavantasoisia temppeleitä tilalle edes nykyteknologiallaan.

Temppu on siitä erikoinen että edes uskonnollisille symboleille allergiset vapaa-ajattelijat eivät yleensä iske ns. kuolleiden uskontojen historialliseen tai arkeologiseen jäämistöön. (Koska uskonnossa symboli ei ole se mille he ovat allergisia vaan siihen vallankäyttöön jota käytetään symbolien kautta elossa olevissa uskonnoissa.) Heidän sekularisminsa ei ole taipunut tämänsorttiseen ikonoklasmiin. Tämän takana lienee JT -läisille yleinen ristiriita : Sitä perustellaan että ollaan valistuneesti tiedolla tuhoamassa esimerkiksi afrikkalaisten taikauskoja. Kun kuitenkin tosiasiassa taikauskoon liittyviin ilmiöihin uskotaan aika vakaastikin ja sitten vain selitetään että oikeasti demonit niissä puhuvat tai viestivät. Eli ilmiölle tarjotaan selitys ja tavan harjoittaminen muutetaan pahuudeksi. Sen sijaan että osoitettaisiin että tälläisiä demonihenkikeskusteluja ei tapahdu vaan niiden takana on erilaisia temppuja.

Kuolleista sieluista

Jehovan Todistajat tunnetaan siitä, että he kiertävät ovelta ovelle voidakseen lukea kirjasista keskusteluja. Heistä tiedetään yleisesti heidän suhteensa verensiirtoihin. Se, mitä heistä harvemmin tiedetään on se, että heillä on äärimmäisen naturalistinen mielenfilosofia. Jehovan Todistajat on itse asiassa lähes ateistisin uskonto mitä sielun määrittelyyn tulee.

Tästä hyvän kuvan saa katsomalla Jehovan Todistajien kirjasta "MITÄ RAAMATTU todella OPETTAA". Se on ollut Jehovan Todistajien "perusoppimateriaalina" vuodesta 2005. Kirjan 6. luku ("Missä ovat kuolleet?") kuvaa että ihmiset lakkaavat olemasta. "Kuoleman merkitys ei ole salaisuus Jehovalle, joka on luonut aivot. Hän tietää totuuden ja Sanassaan Raamatussa hän selittää mikä on kuolleen tila. Siinä opetetaan selvästi, että kun ihminen kuolee, hän lakkaa olemasta. Kuolema on elämän vastakohta. Kuolleet eivät näe, kuule eivätkä ajattele." Tätä ajatusta ajetaan Raamatunjakeilla, kuten "psalmissa 146:4 sanotaan, että kun ihminen kuolee 'hänen ajatuksensa häviävät'. Olemme kuolevaisia eikä meistä jää mitään eloon ruumiin kuollessa." Ja tietenkin vertauksin "Elämämme on kuin kynttilän liekki, kun se puhalletaan sammuksiin se ei mene minnekään. Sitä ei vain yksinkertaisesti enää ole." Tämä ajatus on Jehovan Todistajille tärkeä esimerkiksi jo edellä mainitsemani veriopin vuoksi. Heistä sielu on veressä.

Asia on toki hitusen mutkikkaampi. Sillä kyseisessä kirjasessa on myös liiteosio jossa erotetaan henki ja sielu. Sivulla 208 on liite jossa on väliotsikkona "Mitä merkitsevät 'sielu' ja 'henki'." Ja sen mukaan on harhaoppista ajatella kuten monet. "Monet uskovat, että ne tarkoittavat jotain näkymätöntä ja kuolematonta osaa ihmisessä. He ajattelevat, että kuolemassa tuo näkymätön osa sitten lähtee ruumiista ja jatkaa elämää. Tämä uskonkäsitys on niin yleinen, että monet yllättyvät saadessaan tietää, ettei Raamattu opeta mitään sellaista." Sielu ja henki määritellään keskenään aivan eri asioiksi.
1: "Puhuessaan sielusta raamatunkirjoittajat käyttivät heprean sanaa ne'feš tai kreikan sanaa psy^.chē." Tässä on kyse ihmisistä ja eläimistä liharuumiineen. Raamatunjaenivaskan ideana on korostaa että kyse on enemmän "pääluvusta" kuin kuolemattomasta sielusta. Kuollessa tämä osa lakkaa olemsta.
2: Henki on sitten erikseen. "Puhuessaan hengestä, raamatunkirjoittajat käyttivät heprean sanaa ru'ah tai kreikan sanaa pneu'ma." Tämä viittaa vitalistiseen persoonattomaan elämänvoimaan. Kuollessa tämä lähtee Jumalan luo. Sielun ja ruumiin korostetaan olevan eri asia. Ja tässä vertauksena käytetään radiota. "Valaistaanpa asiaa matkaradiolla. Kun se avataan, sen paristoissa oleva virta ikään kuin herättää sen eloon. Ilman paristoja radio on kuollut - se ei toimi." Sielu tarvitsee henkeä kuten radio virtaa. Sähkö ei kuitenkaan ole radio. Henki on jotain joka "on sähkön kaltainen silläkin tavalla, että sillä ei ole tunteita eikä se pysty ajattelemaan. Se on persoonaton voima".

Ja kuin varmemmaksi vakuudeksi varsin samoja asioita eri sanoin toistava teksti korostaa "Kun henki eli elämänvoima lähtee ruumiista, ruumis kuolee ja palaa maahan, josta se on lähtöisin. Elämänvoima palaa vastaavasti sinne, mistä se on lähtöisin, Jumalan luo. (Job 34:14, 15; Psalmit 36:9)"

Henkioppia tarvitaan monien raamatunkohtien sovittamiseen kuolevaiseen sieluun. Lisäksi sillä on merkitystä Pyhän Hengen kohdalla ; Jehovan Todistajista kolminaisuusoppi on virheellinen. Ja tässä Jumala eli Isä on eri persoona kuin Jeesus eli Poika. Ja Pyhä Henki taas on jotain jolla ei ole lainkaan persoonaa. Se on enemmänkin "Jumalan lapio" kuin jokin persoonallinen voima.

Tämä olkoot valaiseva esimerkki jostain;

Mielenfilosofia on ollut hyvin usein dualismin värittämää. Tässä on usein tapana korostaa sitä että mieli selitetään sielulla joka on se mieli. Mikä ei ole teknisesti ottaen vastaus vaan vastauksen siirtäminen ; 'Miksi sielulla on mieli?' on aivan yhtä mielekäs kuin kysyä että 'miksi ihmisruumiillani on mieli'?'. Periaatteessa aivan yhtä hyvin voidaan jättää askel ottamatta ja liittää se mieli siihen ruumiiseen.

Jehovan Todistajat kiertävät tämän "homunculusongelman". Heille tietoisuutta ei selitetä siirtämällä se metaisemmalle tasolle. Silti heilläkin on mukana dualistinen mauste, heidän näkemyksensä on selvästi vitalistinen. Heistä elämä tarvitsee jonkin erityisen energian muodon ; Kivillä ei ole henkeä mutta eläimillä ja ihmisillä on. On hyvä huomata että kyseessä on yhä se, että elävät erotetaan aivan oleellisesti ja syvällisesti täysin erilaiseksi kuin eloton luonto. Mutta tätä ei tehdä sellaisella tavalla jossa käsiteltäisiin tietoisuutta oleellisesti erilaisena kuin elotonta luontoa.

Syy vitalismiin on periaatteessa hyvin ymmärrettävä. Sillä silmämääräisesti kuolleen ruumis näyttää hyvin samalta kuin elossa olevan ruumis. Itse asiassa jopa modernissa lääketieteessä elävän ja kuolleen välinen ero on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Tämä tarkoittaa sitä että elävän ja kuolleen ruumiin analogisuus on hyvin suurta. Ja kun silmämääräisesti ei näy mitään eroa, niin sitten on helppoa kuvitella että ero on jotain essentiaalista. Jotain näkymätöntä uudenlaista voimaa.

Tämä on varmasti tärkeänä osana sitä kuinka aineen ja energian säilymislaista on rakennettu jonkinlainen analogia kuolemattomalle sielulle. Hautajaispuheissa pidetään kauniina vedota fysiikkaan jossa aineen ja energian säilymislaki jotenkin takaa sen, että voidaan uskoa että ihmisen persoonakin säilyy.

Tämä vastaava ajattelu oli pitkään kemiassa. Siellä ajateltiin että kemia ja orgaaninen kemia olisivat jotenkin oleellisesti erilaisia. Tämä ajatus on sittemmin kumottu. (On tavallaan hauskaa että saamme kiittää tästä tavallaan kusta. Kun virtsa-ainetta onnistuttiin tuottamaan epäorgaanisesti, saatiin ilmoille varsin vahva ajatus siitä että orgaaninen ja epäorgaaninen kemia eivät ole toisilleen irrallisia aivan erilaisia "domaineja".) Biokemiassa vitalismille ei nähdä arvoa. Ja tämä näkyy jopa siinä miten vitalismi on hylätty jopa kreationismissa ; Intelligent Design nojaa siihen että vitalismin sijaan on katsottava miten kemia toimii "mekaanisesti" kuin kone. Ja siksi essentiaalisen ihmisen ja elottoman luonnon totaalisen erilaisuuden luomisen sijaan korostetaan Paleyn kelloseppäanalogiaa jossa ei-elollinen maailma rinnastetaan ihmisiin. Ja tästä vedetään analogioita koneeseen. Tässä suhteessa ID:n suhde biokemiaan on sama kuin Jehovan Todistajien suhde mielenfilosofiaan. (Jumala "rakentaa" meidät tuonpuoleiseen uusiksi, hän muistaa rakenteemme ja toistaa sen muististaan täydellisesti.)

Toki itse näen että kuolleen ja elävän ruumis on epäanaloginen. Jos kuvittelemme kuolevaa, jonka hengitys pysähtyy tiedämme että tämä vaikuttaa oleellisen epäanalogisesti veren happipitoisuuteen. Tästä seuraa muutoksia hermosolouissa. Ja vaikka elvyttäisimme tätä ruumista niin että sen veren happipitoisuus saataisiin oikeaksi, ei tämä peru näitä hermosoluissa olevia muutoksia. Näiden epäanalogia jää jäljelle.

Kuolleen ja elävän välinen ero ei ole tarkastelullisesti suuri ja siksi ne näyttävät samalta. Mutta toiminnan kannalta ero on suuri. Ja tässä ei voida puhua aineen ja energian säilymislaista koska kysymys on atomien keskinäisestä järjestyksestä. Ja itse asiassa kun järjestyksestä ryhdytään puhumaan niin voidaan nähdä että termodynamiikalla on tähän sanottavaa. Sen mukaan ei ole mitään pysyvää järjestystä. Entropian määrä on universumin tasolla kasvussa. Paikallisesti entropian määrä voi kasvaa jos se vaihtaa ainetta tai energiaa ympäristön kautta. Molemmat tapaukset kertovat että kyseessä ei ole vakio.

Kuinka joskus olisi parasta jättää argumentit sanomatta...

Lueskelin ohimennen Jehovan Todistajien "Elämä-Luomisen vai evoluution tulos" -teosta. Se ei ole kunnioitettu edes kreationistien parissa. Huomasin pikaselatessani sitä, että sillä on hyvin erikoinen suhde vähän kaikkeen. Päällimmäinen asia on se, että teos korostaa että se tulkitsee luomispäivät pitkiksi. Se ei siis ole nuoren maan kreationismia (YEC), vaan uskoo miljoonia vuosia jatkuneeseen elämänhistoriaan (OEC). Kuitenkin toisaalla teos kuluttaa melkoisen paljon aikaa siihen että se kritisoi ajoitusmenetelmiä ja pitää tätä tärkeänä osana evoluution epäilyttäväksi tekemistä. Mikä on melko käsittämätöntä, koska ajoitusmeneltelmät eivät ole ongelma jos pitää maata vanhana. Kokonaisuus vaikuttaisi järkevämmältä ilman tätä ajoitusmenetelmäkritiikin osuutta.

Tämä on hyvin omituista. Ja omintakeista.

Sillä jos katsotaan YEC -kreationismia, niin se on yleensä sentään "sisäisesti ehyt". Niiden ongelmat ovat enemmänkin seuraavantyylisiä;
1: Elämän synnyn kohdalla puhutaan Pasteurin kokeista relevantteina. Kuitenkin jos rottia syntyisi räteistä, niin sitten ne eivät olisi kehittyneet bakteereista evolutiivisesti. Pasteurin näkemys ei ole ristiriidassa tai tee YEC -näkemystä omituiseksi. Ainut omituisuus on siinä että asia joka olisi falsifiointikriteeri evoluutiolle nähdään ongelmana evoluutiolle.
2: Toisaalta he haluavat nähdä todisteita pikaevoluutiosta. He haluavat nähdä kuinka kissa muuttuu koiraksi laboratoriossa. Evoluution kannalta heidän kannattaisi kenties lukea sen tyylisiä ikivanhoja klassikoita kuin Richard Dawkinsin "Sokeaa kelloseppää", jossa korostetaan sitä että tuottaakseen hyvin hienostuneita lopputuloksia evoluutio joutuu pelaamaan pienillä muutoksilla. Jos suuret erot olisivat tavanomaisia, luonnonvalinta ei pystyisi kehittämään tarkkaa kuvaa. (Dawkins käyttää tässä ihan hyvää vertausta kuvan tarkentamisesta. Jos mikroskooppia tai kiikaria säätää vain suurin liikkein, kuvasta ei saada tarkkaa. Jotta kuvasta saataisiin joskus uskottavassa ajassa tarkka valikoimalla eikä vain sattumalla, on säätöä voitava tehdä hyvinkin pienesti.) Mutaatioiden on oltava riittävän pieniä.

Mutta OEC tuntuu olevan täynnä tätä.

Olen ihmetellyt miten monet vanhan maan kreationistit rakastavat samanlaisia solmuja kuin Jehovan Todistajien teos. Heitä pidetään ikään kuin "rationaalisimpina" kreationisteina. (Nuoren maan kreationistit taas usein ovat lähinnä sylkykuppeja. Minkä he toki ansaitsevat. Mutta minusta monesti vähemmän kuin vanhan maan kreationistit.) Vanhan maan kreationistit - kuten aika monet "en ota kantaa maan ikään" -tyyliset IDeistit - rakastavat virhekatastrofista puhumista. Eli he korostavat sitä että mutaatiotahti pakottaisi rappeutumaan.

On aivan ymmärrettävää jos nuoren maan kreationisti uskoo että mutaatiotahti ylittää sen mitä luonnonvalinta voi valikoida. Lajit kun ovat olleet olemassa vain lyhyen aikaa. Näin virhekatastrofi ei olisi johtanut sukupuuttoon. Vanhan maan kreationistikin toki vetoaa virhekatastrofiin mahdollisuutena siksi että jos evoluutiossa luonnonvalinta voi korkeintaan hidastaa rappeutumista, jolloin eliökunnan kompleksisuuden syy olisi jossain muualla kuin evoluutiossa. Mutta he olettavat että eliökunta olisi kestänyt miljoonia vuosia. Heillä ei ole selitystä miksi kaikki lajit eivät ole jo ehtineet rappeutua sukupuuttoon asti.

Voidaankin sanoa että jos uskoo että elämä on miljoonia vuosia vanha, on jo pakko ottaa kantaa asioihin hieman samaan tapaan kuin antrooppisen periaatteen siinä versiossa missä Kari Enqvist on sitä kuvannut "jotta maailmankaikkeuden ominaisuuksia voidaan havaita, niiden täytyy olla sellaisia, että havaitsijoiden olemassaolo on mahdollista." Jos miljoonien vuosien jälkeenkin olemme olemassa, voidaan suoraan tästä ajatella lähtökohdaksi se, että virhekatastrofiin ei ole ajauduttu. (Tässä versiossa antrooppinen periaate liitetään Hoylen tapaan jolla hän haki selitystä hiilen olemassaololle. Koska olemme olemassa, hiilen pitäisi syntyä jotain kautta. Joten mekanismi oli olemassa ja se vain piti löytää.)

Nuoren maan kreationistille tämä ei tietenkään ole ongelma. He kun olettavat että elämä on ollut hyvin lyhyen aikaa. Heille rappeutumismalli on luonteva mahdollisuus. OEC joka puhuu rappeutumisesta mutta sallii hyvin pitkäaikaisen elämän olemassaolon kohtaa aivan toisenlaisia ongelmia. Jos YEC on tämän hetken tieteellistä tietoa vastaan mutta sisäisesti koherentti, OEC on muutamassa asiassa vähemmän nykyaikaista tiedettä vastaan. Mutta tehdessään tämän kompromissin se muuttuu sisäisesti ristiriitaiseksi.

Jehovalaiset mainostaa (panettelua ja roskapuhetta)

Ylläoleva kirje ei ole tullut minun kotiini. Se on tullut eräälle toiselle, Järvenpäässä asuvalle, ihmiselle. Pyysin häneltä lupaa käyttää kuvaa ja hän antoi sen. Suomen kirjesalaisuuslaki on siitä mielenkiintoinen että minun ei tarvitse kysyä mitään lupia lähettäjältä. Kyseessä on Jehovan Todistajien mainos ja siihen on mukaan liitetty kirje. Kun ovikello ei soi, on kehitetty muita keinoja. Kyseessä on tavallaan mainos, joten jos ovessa ei ole mainoskieltoa sen lähettäminen tuskin rikkoo mitään lakia. Ihmiset saavat lähettää postia. Keino on kuitenkin asenteellisesti kyseenalainen. Siinä on sellaista irvokasta päämääräsuuntautunutta tuputtamista joka tuskin kantaa tulosta.

Samoin kuin tietysti on asenteellista sekin että en ole pyyhkinyt kirjeen lähettäjän nimeä yli. Sekin voi olla hieman asenteellisesti epäreilua. Mutta kun ihminen on aloittanut toimimisen lain mutta ei hyvien tapojen hengessä, on käytännönläheistä ja emotionaalisesti tyydyttävää palauttaa palvelus lähettäjälle. Miellyttävää on tietysti myös se, että käyttää julkisia tiedonhankintakeinoja ja hankkii selville kyseisen Jehovan Todistajan osoitteen. Hänen ovensa taakse voidaan sitten putkahdella soittelemaan ovikelloa. Ja hänelle voidaan lähettää postia. Postia jossa kerrotaan luonnonvalinnan pelastavasta voimasta. Valaisevaa! Väkevää!

Mutta takana on muutakin.

Jos mietimme Jehovan Todistajia liikkeenä on selvää että he eivät ole "julistuksellisia" vaan "käännytyshenkisiä". Siinä missä moni karismaatikko paasaa monologihenkisesti ja kääntyminen on kaiken huutamisen toivottu sivutulos on Jehovan Todistajilla ideana juuri se, että se on tehnyt uskonnosta - aivan kirjaimellisesti - ovelta ovelle -kauppaa. He yrittävät lähestyä henkilökohtaisesti mahdollisimman monia.

Ja tässä sillä on ongelma. Jos nimittäin kysymme miten Jehovan Todistaja päätyy soittamaan ovikelloasi, syynä on se että he kiertelevät vähän kaikkialla. Itse kutsun Jehovan Todistajia säännöllisesti kotiini nykyään ja he kertovat että Jehova tukee käännytystoimintaa ja jokainen joka päästää heidät kotiin on todiste Jehovan konkreettisesta vaikutuksesta. Mikä on höpöä koska tottakai he näkevät pirusti eiavautuvia ovia, se tuon kirjeen kirjoittamisenkin takana on ollut. Se, että joku avaa oven ei ole mitään johdatusta vaan odotettavissa mistä tahansa toiminnasta jossa ideana on Brute Force.

Mutta jos mietitte miten Jehovat tulevat takaisin, tilanne muuttuu jännittäväksi. Suomi nimittäin suhtautuu hyvin ankarasti henkilötietorekistereihin. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuore oikeudenkäynti jossa halutaan rangaista 50 000 euroa sakkoa satojen ihmisten tietojen keräämisestä. "Syytteen mukaan mies oli kerännyt, ryhmitellyt ja tallentanut muistitikulleen yli 300 henkilön valokuvat ja arkaluonteisina pidettäviä tietoja heidän yhteiskunnallisesta, poliittisesta ja uskonnollisesta vakaumuksestaan. Henkilötiedot oli jaettu noin kymmeneen pääryhmään, jotka oli nimetty muun muassa oikeistoksi, vasemmistoksi, juutalaisiksi, rotupettureiksi ja eliittiseuroiksi". Nämä ovat isoja asioita. Toki tuomioita ei voi saada sillä että opettelee henkilöitä ulkoa. Pään sisäiseen muistiinsa saa toki painaa vaikka puhelinluetteloita, ongelmia onkin siinä että paperille tehdyn tai tietokoneelle talletetun rekisterin voi helposti kopioida ja sähköpostittaa vaikka satoihin eri osoitteisiin muutamalla klikkauksella.

Jehovan Todistajilla on hieman sama ongelma. He eivät toki ole yhtä ison sakkouhan alla. "Tietosuojavaltuutetun mukaan ovelta ovelle -työssä on merkitty muistiin esimerkiksi ihmisten nimiä ja osoitteita ilman lupaa. Henkilötietolain mukaan tietojen keräämiseen tarvitaan ihmisten suostumus." Haasteena onkin se, että Todistajat eivät muista tulla uudestaan tai eivät osaa karttaa osoitetita pyyntöjen jälkeen jos heillä ei ole mitään rekisteriä. Moni haluaa että "jehovalaiset" tulevat uudestaan. Ja erityisen moni haluaa että "jehovat" nimenomaan poistuvat häiriköimästä. Molempia varten tarvitaan osoitetiedot. Joka tarkoittaa sitä että lähes väistämättä Jehovan Todistajilla jotka lähettelevät postia laatikkoosi on henkilötietorekisteriin verrattavissa oleva asia. Jota tuskin käytetään lain vaatimalla tavalla. Mutta ilman sitä he vain kiertelisivät ovilla entistä satunnaisemmin.

Jehovan Todistaja ei voi vähätellä asiaa ilman että hän ilmoittaa halveksivansa lakia. Tämä tie ei tietenkään ole kovin kannattava. Asia johtaa mielenkiintoisiin kiertelyihin. Esimerkiksi meillä vierailleet todistajat sanoivat suoraan Helsingin Sanomien juttuun viitaten että tietorekisteriasia on roskapuhetta ja panettelua. Pienellä utelulla paljastui kuitenkin että todistajamiehellä oli kalenteri johon merkittiin tapaamisaikoja ja tapaamispaikkoja. Jotta hän osaa olla oikeana päivänä oikeissa paikoissa. Hän ei ilmeisesti käsittänyt että lain silmissä tuokin on henkilötietorekisteri. Toki on tärkeää tiedostaa että Jehovan Todistajat mielellään "tulkitsevat" lakia kohdissa jonka juridiset tulkitsijat ovat tietosuojavaltuutetut. Ja asiaan on ohjeistuksia, jotka kiistävät muistiinpanojen rekisteriluonteen ja kiertävät luvansaamispykäliä.
1: Samoin kuin tuon alkuun laittamani kirjeen lähettäjä tuskin tiedostaa että voidakseen tulla tapaamaan niitä henkilöitä jotka tuohon kirjeeseen tarttuvat hän tuottaa rekisteriä. Kirjeen saanut henkilö ei ole kutsunut Jehovan Todistajia kylään tai muutakaan, joten voidaan olettaa että sitä on lähetetty useille, juuri sellaisille joita ei ole tavattu. Joten tämänlainen informaatio on entistä väkevämpää. Hän ei voi vain muistaa missä "Tuomo" asuu. Koska nimi ei sano mitään, avuksi tarvitaan osoite.

Rekisteri kun helposti viittaa vain johonkin exeltaulukkoon tai paperilomakkeeseen jossa on ruudukoita. Mutta jos saisin käsiini tuon henkilön kalenterin tai jos hän hukkaisi sen, kalenterin mukana katoaisi arvokasta tietoa. Varkaita saattaa kiinnostaa sellaiset tiedot kuin että milloin kukakin on kotona. (Siitä saa vähintään vinkkiä milloin ei kannata murtautua taloon.) Ja tämä kulma on se syy miksi rekistereitä yleensä pantataan. Huolimaton käsittely voi johtaa muiden käsiin informaatiota joka ei heille kuulu. Joka vihjaa siihen suuntaan että nuo tietosuojavaltuutetun lausunnot ovat kaikkea muuta kuin panettelua ja roskapuhetta.

Paratiisi ja koeaika

Jehovan Todistajilla on hyvin omintakeinen tuonpuoleinen.
* Ensinnäkään heillä ei ole ajatusta pysyvästä sielusta. Kun ihminen kuolee, hän lakkaa olemasta. Ihmiset heräävät kuolleista koska Jumala muistaa heidät ja osaa rakentaa heidät uudestaan.
* Toiseksikaan heillä on hyvin spesiaali Taivas jonne pääsee rajoitettu 144 000 ihmistä.
* Suurinta osaa ihmisistä koskee pelastus jossa tuonpuoleinen elämä on hyvin tämänpuoleinen. Ihmiset elävät ikuisesti maan päällä ilman sairauksia ja kuolemaa.
* Ja tähän maanpäälliseen pelastusmaailmaan ei pelasteta pelkästään Jehovan todistajia vaan myös ne ihmiset jotka eivät ole kuulleet Jehovan todistajista. Pelastus on itse asiassa niin laaja että tuntuu omituiselta että Jehovan Todistajia moititaan kliseisesti siitä että "taivaspaikat ovat jo täynnä". Kun tosiasiassa kritiikkiä pitäisi hakea siitä suunnalta miltä Kylliäisen "kaikki pääsevät taivaaseen" -mallia on moitittu. Jehovan Todistajat eivät nimittäin esimerkiksi ota kantaa siihen antaako Jehova Adolf Hitlerille mahdollisuuden vai ei.
* Jumala ei herätä henkiin lähinnä niitä jotka ovat tienneet Jehovasta ja kieltäneet vakaumuksensa. Jumalattomat jotka eivät halua muuttaa mieltään eivät nouse. Joten tosiasiassa ovelta ovelle kiertävät julistajat eivät teknisesti pelasta vaan mahdollistavat Gehennaan joutumisen. Joka tarkoittaa sitä että ihminen kuolee ja sitten heitä ei nosteta henkiin. Ei Helvettiin tai muuhunkaan.

Muitakin erikoisuuksia on.

Mutta tässä nostan esille sen miten heillä on tuhatvuotiskausi. Joka on koeaika maan päälle pelastetuille. 144 000 ovat Hallitsijoita ja he eivät elä koeajalla. Mutta maan päälle nostetut saavat sitten harjoitella paratiisielämää tuhat vuotta. Ja sitten osa heistä palaa Gehennaan ja osa jatkaa elämäänsä maan päällä ikuisesti.

Tuhatvuotiskauteen liittyy tiettyjä hankaluuksia jotka ovat yhtä oleellisia ja syviä kuin "kierrämme ovelta ovelle tuomitsemassa ihmisiä Gehennaan" -paradoksi. Sillä kun Jehovan Todistajilta kysytään onko tuhatvuotiskauden jälkeen mahdollista kapinoida Jehovan tahtoa vastaan, tulee vastaukseksi melko lailla se että "ei voi".

Tämä kysymys on vapaan tahdon kannalta oleellinen. Sillä Jehovan Todistajat korostavat että vapaa tahto on ehdottomasti tärkeä asia. Sillä vedotaan siihen että Aatami ja Eeva elivät paratiisissa täydellisinä ihmisinä. Mutta kuitenin tekivät synnin. Mahdollisuus synnintekoon on muualla Jehovan Todistajien teologiassa hyvin tärkeä. Ilman sitä oltaisiin koneita. Jehovan Todistajat eivät arvosta mitään predestinaatiolta maistuvaa. (Mikä selittynee liikkeen Amerikkalaisesta taustasta. Mutta on niitä harvoja asioita jotka ovat aidolla ja syvällisellä tavalla kunniaksi järjestölle.)

Toki Vartiotorniseuran virallisista selityksistä voi huomata että he tunnistavat tämän ongelman. Heidän kysymyspalstansa puolella tätä on kysytty. (Palsta on käytännössä opin päivittämisen kannalta oleellisin tekstiosio heidän tuotannossaan, sen kautta oppimuutokset tulevat järjestöön ; eikä niitä tietenkään yleensä kutsuta oppimuutoksiksi.) Vastaus koostui minun silmiini vahvasti Platonin ihmiskuvan kautta rakennetuksi. He korostivat että tuhatvuotiskauden jälkeen Paratiisissa ihmisillä on tieto tekojen seurauksista ja muista vastaavista asioista. Eli ihmisten synninteko johtuu tiedon puutteesta. Joka taas haastaa ajatukset siitä että Jumala olisi kaikkikykyinen. Ja herättää kysymyksiä siitä miksi Aatamilla ja Eevalle ei oltu annettu kaikkea tätä tietoa Paratiisielämäänsä.

Taustasyy ongelmille.

Näiden ongelmien taustalla on itse asiassa hyvin klassinen ongelma. Kun mietitään Jumalaa kaikkitietävänä ja rakkaudellisena ja täydellisen hyvänä "etiikan mittarina" joudutaan väistämättä painimaan sellaisen konseptin kanssa kuin Leibnizin "paras mahdollinen maailma". Ennen Leibniziä ongelmat olivat toki kenties syvempiä. Sellaisia joissa kaikkivoipaisuus törmäsi ongelmiin kuten "Voiko Jumala luoda niin suuren kiven että ei kykene nostamaan sitä". Leibnizin "paras mahdollinen maailma" käsittelee sen sijaan loogisesti ristiriidattomampia asioita. Siinä kaikkivoipaisuus koskee siis tietyssä määrin "rajoitetumpaa kaikkivoipaisuutta" kuin mikä kiviongelmassa on esitelty.

Tässä rajoitetummassa mielessä paratiisi tuottaa käytännössä väistämättä ongelmia. Jehovan Todistajilla ongelmia tulee paratiisin hierarkioista. Hierarkiat kun paljastavat jotain siitä "mikä ylipäätään lasketaan mahdolliseksi". Heidän maanpäällinen paratiisinsa ilman 144 000 ja koeaikoja olisi itse asiassa hyvä keino kiertää "paras mahdollinen maailma" -ongelmia.

Sillä paratiisin konsepti kertoo mikä on mahdollista. Ja kaikki muut kristilliset järjestelmät kärsivät tästä. Jos maan päällä on syntiä koska meillä on vapaa tahto ja ilman vapaata tahtoa asiat ovat kaiken kaikkiaan huonommin kuin sen kanssa, väitetään että (a) Paratiisissakin olisi syntiä (b) tai sitten Paratiisissa ei ole vapaata tahtoa. Kuitenkin ajatus siitä että paratiisissa olisi syntiä tuntuu monista mahdottomalta. Ja ajatus siitä että vapaa tahto puuttuisi iskee suoraan siihen argumenttiin että maailmassa on syntiä koska Vapaa tahto on niin hieno ja arvokas konsepti että sen nimissä voidaan oikeuttaa monenlaista holokaustista pornorunkkaukseen.

Eli maanpäällistä maailmaa koskevat selitykset voivat olla intuitiivisia mutta ne eivät tosiasiassa käsittele "aitoja mahdollisia maailmoita". Ja koska näin ei ole ei tämä argumentti tosiasiassa paljasta mitään siitä että "ei ole mahdollista ilman". Joten me emme eläisi parhaassa mahdollisessa maailmassa. Joka taas haastaa Jumalan kaikkivoipuuden ja/tai kaikkihyvyyden (ja kenties myös kaikkirakkaudellisuuden). Tämä ongelma on läsnä kaikessa kristillisyydessä joka ei tunnusta heidän Jumalakonseptinsa vajavaisuutta siinä maailmallisessa kontekstissa jonka heidän uskontonsa esittää. Ja tämä ongelma on jotain joka on pahempi ongelma kuin delfiini. Sillä sitä ei oikeastaan voi ylittää eikä alittaa. Moni silti yrittää kieroilla.

Mielestäni helpoin tapa ratkaista asia olisi se, että korostettaisiin että Jumala on kaikkivoipa mutta vain enimmäkseen hyvä. Näin voitaisiin sanoa että Pelastus tapahtuu vain Jumalan kautta. Ja samalla voitaisiin hyväksyä se miten katkeralta, pikkumaiselta ja vastenmieliseltä Vanhan Testamentin Jumala vaikuttaa. Ei tarvitsisi kieroilla vaan olla kuten Martti Luther joka sanoi että jos Jumalaan katsoo Jeesusken ohi, tämä näyttää Paholaiselta.

Kuinka kirkko trollaa seurakuntavaaleilla

Televisiossa, kadulla ja muutoinkin on näkynyt eräs seurakuntavaalimainos. Se kysyy "Avioliitto kaikille vai avoliitto toisille?" Kysymys on hyvin mielenkiintoinen sillä sen takana on kaksi asiaa : (a) homoseksuaalien avioliitto jakaa mielipiteitä ja on tunnetusti vahva syy erota kirkosta (b) avioliiton ehdot ovat yhteiskunnalliset eivätkä kirkolliset. Kirkko päättää häärituaalista ja siitä keille se sallitaan ja ei sallita. Tämä ei ole avioliitto vaan avioliittostatukseen siirtymistä koskeva sosiaalinen symboli.

Kirkko käyttääkin tässä hienoa strategiaa jota itse kutsun "gambiitiksi". Shakissa gambiitti on tilanne jossa nappulalla uhataan kahta nappulaa ja vastustaja joutuu valitsemaan kumman pelastaa tekemällä tätä koskevan siirron. Henkenä on että kaikkea ei voi saada. Mainos johtaakin kirkon kannalta win winiin. Jos mainoksen tunnustaa ja tunnistaa vääräksi, se tavallaan mitätöi valtavan määrän kirkosta eroamisia. In your face. Jos mainos taas on aito se on argumentti kirkkoon liittymisen puolesta. In your face, again.

Valitettavasti tässä strategiassa on se, että se ei vetoa tai vakuuta ketään. Se on täydellinen trollausstrategia. Käytän keinoa säännönmukaisesti. Sellaisissa tilanteissa joissa keskustelu on mennyt solmuun sen vuoksi että vastapuolella on vahva kognitiivinen dissonanssi joka johtuu siitä että hän kannattaa kahta keskenään ristiriitaista asiaa samanaikaisesti, eikä halua luopua kummastakaan niistä. Tästä seuraa yleensä kovaa saivarteloitumista jossa ad hocia ja non sequituria ei säästellä.

Esimerkkinä tämän strategian käyttämisestä voisi ottaa
1: Tilanteen jossa eräs varsin tunnettu kreationisti mielellään selittää sekä ateismin että homoseksuaalisuuden takana on se minkälaisia vanhempia on ollut. Kylmä isäsuhde on hänestä sama kuin kylmä Taivaan Isä -suhde. Hänen argumenttirakenteensa muistuttivat niitä argumentteja joita autistien vanhempiin kohdistettiin aiemmin. Ja hän on toisaalla, itse autistilapsen vanhempana, pitänyt tuota käytöstä törkeänä. Että sitä ei olisi saanut harjoittaa edes historiassa. Teolle ja asenteelle ei kuulemma ole ollut mitään oikeutusta. Kun nämä asiat löi yhteen, siitä luonnollisesti seurasi provosoituminen ja suuttuminen. Hän löi minut pois "kreationistien kirjeryhmästään" ja koki voittaneensa keskustelun koska olin joutunut turvautumaan noin alhaiseen strategiointiin.
2: Toisaalta taas viime päivinä keskusteltiin erään internetryhmän tekemästä bannista. Tässä henkilö oli sitä mieltä että vastenmielistä aineistoa ei saa bannia. Hän näki edustavansa vähemmistönkin asiaa, että hiljaiset saavat äänen. Otin esille hänen aiemmat lausuntonsa joita olin pitänyt törkeinä, koska niissä mainittiin varsin henkilökohtaisia asioita hänen lapsistaan. Hän oli sitä mieltä että asian esiintuominen oli asiatonta ja että minut pitäisi bannia. (Henkilökohtaisuuksista vuotamistempun mauttomuudesta mainitseminen oli siis törkeämpää kuin arveluttavan tiedon vuotaminen.) Käytös joka muiden tekemänä, ilmeisesti hänen omalle lempiasialleen, oli paheksuttavaa "diktaattorimaista" toimintaa jonka kanssa samaa mieltä oleminen oli "lynkkaamishenkistä". Hän ei myöskään kokenut että hänellä olisi tässä mitään ongelmaa. Hänestä oli aivan luontevaa kannattaa samoin tilanne-ehdoin (vähäinen määrä kommenttejen tykkäyksiä sekä minun että tuon bannitun kohdalle jne.) aivan erilaista käytöstä. Hänen argumenttinsa oli että hänestä voi samanaikaisesti kannattaa sekä asiaa A että B. Hän ei edes vaivautunut selittämään miten A ei ole B:n kanssa ristiriidassa. Pelkkä väite riitti. Siirtämällä tilanteen metatasolle, tunnistamalla toisen sisäinen ristiriita, ja hyväksikäyttämällä tätä sain luotua ahdistavan tilanteen jossa tarjolla on vain epämiellyttävyyttä. Henkilö ei luonnollisesti nähnyt että epämiellyttävyyden lähde oli hänen omissa perusnäkemyksissään. Hän näki että epämiellyttävyys oli minussa. (Mikä on kyllä tavallaan ihan totta, koska tiedän miten ihmisen mieli yleensä toimii tässä tilanteessa.)

Gambiitin harjoittamisen tarve onkin itse asiassa hyvin tärkeä osa nykymaailmaa. Se on rakenteeltaan jotain joka korostaa sitä että ihminen ei hyvin usein edes voi olla rationaalinen, järkevä ja hyvin perusteleva ilman että tästä väistämättä seuraa se, että joku kokee että häntä trollataan. Se, että gambiittiin reagoidaan noin ei itse asiassa ole yllättävää. Se on se mitä ihmispsykologiasta olevan nykytiedon mukaan on oletettavaa. Ihmisiä ei ole suunniteltu loogisiksi olennoiksi. Pyrimme voittamaan. Argumenteilla kyhätään tukea omalle kannalle. Eikä mietitä että jos samoja argumentteja sovelletaan erimielisiin niin mitä tästä sitten seuraa. (Sama kritiikin kanssa.) Syntyy kuin huomaamatta kaksoisstandardeja.

Asia on pahimmillaan silloin kun Dunning-Kruger -efekti iskee. Kun ihminen on niin huono, että hän ei enää tiedosta tätä itsekään. Silloin hän kokee vahvasti olevansa oikeassa ja että vika on vastapuolessa. (Hän ei toki osaa tuoda tätä esiin argumentein. Koska sekin vaatisi jo taitoa ja tilannetajua.) Huonoutta voi tietenkin pahentaa ideologisella lukkiutumisella. Psykologiassa on havaittu ns. backfire effect, jossa asiaan lisätutustuminen voi huonontaa osaamistasoa ja ajaa vahvemmin Dunning-Kruger -efektin alle. Tästä sain hieman hupaisan hetken aivan tuoreesti. Päästin Jehovan Todistajat meille sisälle. He toivat esiin sen miten he hylkäävät kolminaisuusopin. Että Jeesus on eri persoona ja toimija kuin Jumala. Pian he kuitenkin korostivat että Jeesuksen uhri oli nimenomaan Jehova Jumalan antama lahja meille. Ei Jeesuksen, vaan Jumalan uhri. Heistä Jeesuksella oli myös vapaa tahto. Otin esiin sen että autonomisuusteorian mukaanhan tässä on ongelma. Jos Jeesuksella on vapaa tahto, hän on perimmillään päättänyt että hän uhrautuu. Lahja on Jumalan tahdon mukainen mutta lahja on perimmiltään Jeesuksen. Jos Jeesuksella ei ole vapaata tahtoa, hän tottelee Jumalan suvereniteettia ja lahja on Jumalalta. Jehovan Todistajat latasivat pöytään vahvan argumentin. "Mutta kolminaisuusopille tuo sanomasi olisi pahempi ongelma." He nyökyttelivät toisilleen päätään tyytyväisinä voittaja-argumentistaan. Paitsi että juuri kolminaisuusopille tästä ei voisi olla mitään ongelmaa. Koska siellä Jumala ja Jeesus ovat saman Jumalan eri osioita. Silloin nimenomaan ei ole mitään ristiriitaa siinä että Jeesuksen vapaalla tahdolla tekemä uhri oli samalla myös nimenomaan Jumalan antama lahja. "koska" -sana muuttui argumentiksi koska, no, Jehovan Todistajat eivät ole asian suhteen ideologisesti neutraaleja, eivätkä he ole kovin fiksuja. He pänttäävät dogmeina kuin ulkolukuna. Jumalauta, koko liikkeen perusjulistuskaava on se että mennään ovelta ovelle ihmisten luo ja sitten luetaan keskustelu suoraan aineistosta.

Ja kun näitä haastetaan, ihminen yleensä assimiloi kognitiivisen dissonanssin. Siinä nykytilasta ei luovuta vaan ristiriitainen asia yritetään sovittaa olemassaolevaan maailmankuvaan. Tässä temput ovat yleensä hyvin pinnallisia ja helppoja, sellaisia joilla ihminen ei huijaa juuri ketään muuta kuin itseään ja aatetovereitaan. Mielipiteen muuttaminen, akkomodaatio, on sen sijaan harvinaisempaa ja se tehdään vain hyvin vakavissa ja vaikeissa tilanteissa. Siksi strategian käyttäminen on sitä älyllistä trollaamista jonka harrastamisesta olen itse ylpeä. Olen tässä mielessä iloinen että kirkkokin harrasti sitä. Mutta samalla on syytä huomata että tämä trollaus ei ole viestintää. Siinä ei vakuuteta tai saada toista muuttamaan mieltä. Sen sijaan tällä tempulla isketään ihmisen mieleen tavalla jossa tämä ei vakuutu tai muuta mieltään. Tämä on temppu joka tehdään lähinnä siksi että haluat omassa kotonasi nauraa siitä kun vastapuoli flameutuu.

Homo religiosus ja epäkunnioittavuus

Areiopagilla otettiin esiin viime aikoina keskustelua herättänyt tutkimus, jonka mukaan uskonnot vaikuttavat siihen miten tosissaan lapset ottavat tietyt uskonnollisiksi koetut tarinat. Siellä eräs esiin nostettu kulma oli itse asiassa eettinen statement "Jos uutisoitu versio olisi totta, se epäilemättä vahvistaisi erilaisia ennakkoluuloja, joissa uskovaiset nähdään herkkäuskoisina. Se voisi myös nostattaa keskustelua uskonnollisen kotikasvatuksen mahdollisista haitoista." Tätä tosiaan kohtaa joskus. Ajatusta siitä että homo religiosus -ihmiskuva olisi sekä tosi että miellyttävä koska sen takana on suvaitsevainen ja uskonnonvapautta kunnioittava ihmiskuva.

En ole itse kritiikistä hirvittävän paljoa erimielinen. Kun ensimmäinen koe todellakin mittaa sitä että kristittyjen lapset uskovat Raamatun kertomusten henkilöiden olevan todellisia useammin kuin muunlaisten perheiden lapset, en voi sanoa muuta kuin että "no shit, sherlock". Tosin ihmettelen Areiopagin tapaa heittää irrelevantiksi sitä että se jälkimmäinen tutkimus näyttää että "uskonnollisten kotien lapset arvioivat todennäköisemmin Raamatun kertomuksia muistuttavien kertomusten päähenkilöt todellisiksi kuin sekulaarien kotien lapset". Huomio ja kontekstointi ovat osuvia. Tämä toki kuvaa vain marginaalista määrää kaikista eri uskonnoista. Mutta ihmettelen miten tämänlaista tulosta pidetään irrelevanttina. Lasten helpommin tekemä päätelmä kun ei kuitenkaan ole kovin tieteellinen, joten jossain määrin voidaan sanoa että se herkistää heistä nimenomaan herkkäuskoisempia. Jos tämä ei ole yhdentyyppistä herkkäuskoisena olemista, en tiedä mikä on. Tosin ajatus siitä että maailmankuva vaikuttaa ihmisen havaintoihin ja tulkintoihin on itsessään sellainen että ei siitä varmaan havaintona kukaan hämmästy. Onhan tuoreesti havaittu että uskovaiset ovat todellakin herkkäuskoisempia siinä mielessä että he esimerkiksi näkevät intentioita ja Suunnittelua satunnaisuudessa.
1: Itse näen että homo religiosus on lähinnä "puoliksi oikeassa". Nähdäkseni molemmat ääripäät ovat väärässä ; Se, että uskonto pitää jotenkin kultinomaisesti ohjelmoida ihmisiin jotta heistä tulisi uskovaisia ei pidä paikkaansa. Ja samoin on väärä luulo uskoa että ihmiset olisivat luonnostaan teistejä. Kuten Pascal Boyer on kuvannut asiaa, on enemmänkin niin että uskonnot on opittava mutta ne kuitenkin opitaan helpommin kuin vaikka matematiikka. (Jonka vuoksi esimerkiksi elävät nuket ja patsaiden kouriminen iskostuvat mieleen ja saavat uskottavuutta.) Tämä ajatus ei liene vieras kenellekään joka tiedostaa sen että lapsille on kerrottava Jeesuksesta ja heidät on vietävä pyhäkouluun. Tämä ns. ydintiedon skeemojen sekasotku voidaan sitten muotoilla teistisesti siten että lapsilla on erityinen valmius oppia uskonto. Tai sitten se voidaan muotoilla skeptikoita miellyttävästi juuri mielen perusskeemojen sekasotkuksi. Kun Marjaana Lindeman toi asiaa aikanaan esiin, sitä pidettiin uskovaisten puheissa loukkaavana asiana ja huonona tieteenä. Koska sanana ei ollut "homo religiosus" vaan että asiat ovat uskottavia jos niihin liittyy "ydintiedon sekasotku". Sanoilla on jännittävä voima. Asiasisällön sijasta vakuuttavuus syntyy siitä mitä konnotaatioita sanat kantavat. (Tälläisiin harhautuvia pitäisi sitten kunnioittaa fiksuina ihmisinä!)

Mutta koska olen pääpiirteittäin yksimielinen esitetyn argumentin kanssa, muistutan että homo religiosus -ihmiskuva ei todellakaan aina tarkoita samaa kuin suvaitsevaisuus. Itse asiassa jos se viedään loppuun asti, siitä seuraa käytännössä ehdottomasti ideologista ja maailmankuvallista alaskatsomista. Tästä voidaan ottaa reiluuden ja avomielisyyden sanoilla itsensä julkisuuteen ponnistanut Tapio Puolimatka. Hänen ihmiskuvansa on äärimmäisen homo religiosus. Voimme suoraan nähdä mihin tämä johtaa. Hänen kirjansa "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" alkaa sillä että hän korostaa Jesse Beringin kuvaamaa jumalvaistoa. Eli ajatusta jonka mukaan jokainen ihminen on syntyjään teisti, ei kristitty vaan jumaluskoinen. Sivut 29-35 on varattu siihen miten ateistien perheissäkin lapsilla on ajatus Jumalasta. Myöhemmin, sivulla 184 Puolimatka korostaa Calvinin näkemystä jossa kaikki ihmiset tietävät että Jumala on olemassa. Tämä on tietysti vain sen kuvaamista että ihminen on homo religiosus. Mutta Puolimatkan päähenki on esittää että ateismi on itsepetosta. Eli ateisti teeskentelee että ei usko Jumalaan mutta että oikeasti hän tietää että Jumala on olemassa. Ideologian joka ikisen jäsenen syyttäminen valehtelijaksi on aika kova teko. Ja Puolimatka tekee tämän väitelauseen ilman ainuttakaan poikkeusta. Väite on pilkallinen, halveksiva ja häijy. Ja se sopii täsmälleen siihen skeemastoon jolla Puolimatka on käsitellyt "naturalisteja" muutenkin.
1: Tämänlaisten asiallisuustaso on ymmärrettävää kun muistaa puolimatkan tavan "kunnioittaa" eri maailmankuviaan. Joka esimerkiksi näkyy hänen tavastaan kohdella Eric Piankaa "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirjassa. Puolimatkan into syyttää ihmistä 95% ihmiskunnan tappamisesta oli niin suuri että hän ei jaksanut tarkistaa lähteidensä uskottavuutta. Kun syytös koskee naturalistia, ei tarvitse olla yhtään tarkka eikä tutustua mihinkään. Kaikki on siitä ironista että Puolimatkan tuo kirja oli uskovaisten marttyyrikorttia heilutteleva teos, ja tässä hän osallistui isoon masinoituun kiusaamiskampanjaan joka oli lahja uskonnolliselta oikeistolta naturalistille. Lisäironiaa tähän saa siitä että "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" on emotionaalis-eettinen teos jossa tunnesanat on kätketty mutta jossa tunteilu on silti vahvasti esillä. Ja sen teemana on että hedelmistään puut tunnetaan. Puolimatkan on siis ikään kuin omien ehtojensa nojalla otettava esille se että hänen oma hyvyytensä nyt kaiken kaikkiaan mitataan lähinnä Pianka -hedelmällä.

On selvää että on omituista väittää että homo religiosus -ihmiskuva suojelisi syrjinnältä tai että siitä poikkeaminen jotenkin lisäisi syrjintää. Ajatus on toki siitäkin relevantti että lapsia ja heidän uskonnollisuuttaan tutkittaessa on havaittu että lapsilla on uskonnollisia ennakkoluuloja, jotka ovat "alitajuisia" siinä mielessä että lapset eivät koe tai kerro kokevansa olevansa ennakkoluuloisia syrjijiä. Teot, eli hedelmät, sitten todellakin kertovat sitten muuta. Jostain syystä nämä asiat ovat niitä joista sitten vaietaan Areiopagilla ja muualla missä uskovaiset ovat kovasti korostamassa suvaitsevaisuutta. Ilmeisesti syynä on osittain se, että ateisteilla ja uskovaisilla on ikään kuin erilliset vaa'at. Ja se mikä on kristityltä "omasta uskosta kertomista" ja "avointa halua keskustella" ja "avomielistä ja reilua" on ateistilta sitten "militanttia" ja "vihaista" ja "tungettelevaa". - Tämmöisen edessä elo on vähän kuin siinä kun tajuaa että Jehovan Todistajat dissaavat Halloweenia ihan sikana, ilmeisesti pääasiallisesti siksi että he eivät osaa arvostaa ovikellojaan soittelevia satunnaisia tuntemattomia ihmisiä.

Kuinka UFO:t ovat "evolutionistisia"

Ajatus siitä että avaruusolentojen uskominen olisi "evolutionistista" on huvittava. Evoluution kannattajat ovat useimmiten skeptikoita, jotka pitävät maassa vierailevia avaruusolentoja epäuskottavina. Ja siksi vastatakseni otsikon vaatimukseen jouduin tarjoamaan todellisen harvinaisuuden, jossa tarkastellaan jotain joka voidaan laajassa mielessä liittää evoluution kannalta oleelliseen kelpoisuuteen ja jälkeläistuotantoon. Otsikossa teemoitettua asiaa voi kuitenkin lähestyä myös vähemmän lennokkaasti ja filosofisemmin. (Joskaan en lupaa että yhtään faktuaalisemmin.)

Kirjoitin eilen kommentointia avaruusolentojen teologiaan. Tällä kertaa ajattelin jatkaa aiheesta ; ottaa siihen hieman erilaisen kulman. Aloitan ottamalla demonstraation "Bwana joen kynästä". Hän nostaa esille ajatuksen siitä että avaruusolennoissa on jotain evolutionistista. Hän reagoi vähän aikaa sitten ilmestyneeseen "yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediaan". Jota on mainostettu skeptikkojamurskaavaksi, onhan sen tekijöinä oikein akateemisia ihmisiä joiden kohdalla on oleellista kertoa että he ovat tohtoreita.

"Bwana -joe" suhtautuu varsin ymmärrettävästi heidän ajatuksiinsa siitä että maan päällä olisi jo nyt vieraillut avaruusolentoja, joista osa näyttää sirkoilta. "Vaikka itse juttu oli kirjoitettu jokseenkin ironisesti, avaruusolennot tuntuvat kiinnostavan monia. Mutta miksi avaruusolioiden pitäisi näyttää sirkoilta? Ehkä siksi, että ne, jotka uskovat ulkoavaruuden elämään, uskovat myös evoluutioon, joskin ehkä hiukan epäortodoksiseen versioon siitä. Meillä ei todellisuudessa ole näyttöä siitä, että yksikään avaruusolento olisi koskaan vieraillut maapallolla. UFOihin vankasti uskovat evolutionistit voivat tietenkin olla eri mieltä, mutta he eivät kykene tekemään olevaksi sellaista, jota ei todennäköisesti edes ole olemassa." Samoin New Age nostetaan esiin "UFO-boomi ja new agen suosio kertovat siitä, että ihmiset tietävät pohjimmiltaan, että fyysisen todellisuuden tuolla puolen on yliluonnollinen maailma. Mutta monelle Raamatun näkemys yliluonnollisesta on liian pelottava. Raamattu kun puhuu synnistä ja parannuksenteosta. New agessä ei tarvitse tehdä parannusta." New Age ja evolutionismi siis kuuluvat jonkinlaiseen klimppiin. Bwana -joen kaltaisille kretationisteille on toki ymmärrettävää luokitella maailma "meihin" ja "kerettiläisiin". Joten en ota tätä yhdistelmää tällä kertaa niin vakavasti. Riittää että olen siihen hitusen ironinen.

Bwana joen ajatus avaruusolentojen uskonnollisesta ulottuvuudesta on itse asiassa varsin perusteltu. Vertailevassa uskontotieteessä niitä laitetaan yhteen. Helsingin yliopiston uskontotieteen yleisen teologian puolella voidaan aivan suoraan lukea miten viljaympyröiden muoto rinnastuu uskontojen kehäsymboliikkaan ja miten avaruusolentojen kaapatuksi tulemisesta jäävät merkit ovat yhteneväisiä stigmoja saavien ihmsten kokemuksiin. "Eräs suomalainen mies löysi herättyään vasemmasta olkapäästään teräväkulmaisen, "kirurginveitsellä" tehdyn haavan, jota hän ei osannut selittää. Mies oli nähnyt unta, että hän oli katsellut kukkulan laella taivaalla lentäviä valopisteitä. Selittämättömän tuntuiset, ufosieppauksissa saadut jäljet (haavaumat, arvet, ym.) kehossa tuovat helposti mieleen stigmat: vahvasti uskonnollisesti motivoituneet henkilöt voivat eläytyessään esimerkiksi Jeesuksen kärsimykseen saada kehoonsa haavoja paikkoihin, joihin Jeesus haavoittui." Ja miten pelastuskin on yksi osa tarinaa "Jumalan huoli ihmiskunnan moraalista on ilmeinen kristillinen teema, joka näyttäytyy myös avaruusolentojen nuhtelevassa suhtautumisessa ihmiskuntaan. Pelastuksen teema esiintyy myös ufokokemuksissa: Voidaan katsoa, että "uudet ihmiset" eli hybridit kestävät tulevan katastrofin - osittain siksi niitä on luotu." Esimerkkejä on toki enemmänkin, mutta idea on selvä. Ja siksi ufokokemuksia selitetäänkin usein siten että ihminen on uskonnollinen ihminen, homo religiosus, ja että avaruusolennot sitten voivat tarkoittaa hengellisen tarpeen ohittamista. Tähän liittyen Jehovan Todistajat korostavat että avaruusolentokokemukset ovat tosia. Mutta että demonit näyttelevät avaruusolentoja, eli humanoidien luonnetta ei ole ymmärretty oikein.

Itse en usko paranormaaleihin kokemuksiin ns. "hallusinaatiolinjaman ulkopuolella". Ja homo religiosus -ihmiskuvakin on sekin kaiken ihmiskognitiosta tietämäni valossa "oikeansuuntainen, mutta ylitulkinta". Ja tänä ylitulkintana oikeastaan "enemmän kuin väärin". Siksi kokisinkin että kenties kysymystä olisikin herttaisen omituista lähestyä "tietyissä piireissä porttokirkoksi" kutsutun katolisen kirkon kautta. Thomas F. O'Meara on tehnyt tulkintaa jossa avaruusolennot sopivat katolisen kirkon kristilliseen teologiaan. Hän on kuvannut kirjansa nimeltä "vast universe". Hänen näkökulmansa nojaa siihen että katolisen kirkon tehtävänä ei ole olla luonnontieteen oppikirja. Avaruusolentojen olemassaolokysymys on siis jotain jota ratkotaan tieteen keinoin. Ja tässä kaiken ytimessä ei ole Raamatun jakeet ja se tulkitaanko niitä "muinaisen astronauttiteorian" mukaan metaforiksi avaruusolentojen laskeutumisesta ja soviteta asioita yhteen. Hän sen sijaan ottaa yhtimeen Draken kaavan ja katsoo että universumin suuruus antaa vakavan tilan mahdollisuudelle että jossain muuallakin kuin maassa on älykästä elämää. Ei kenties maahan vierailevaa. Mutta että tätä pitää tutkia osana Jumalan tarkoitusta.

Itselleni tämänlainen henkinen pyörittely ei tietysti anna uskonnollisesti, hengelisesti tai muutenkaan oikein mitään. Ja tieteellisiähän nämä skenaariot eivät ole. Kuitenkin niillä on yhteys. Nimittäin olen aikaisemmin kirjoittanut universumin koon eksistentialismista. Ja tämän teeman voi yhdistää teologiaan ; Useinhan esitetään että suuri universumin koko mitätöi ihmistä. Eli jos ihminen on pieni tomupartikkeli, hänen eksistenssinsä olisi jotenkin mitättömämpää kuin jos hän olisi hyvin suuri. Monet ovat kuitenkin O'Mearan tapaan ajattelemassa että suuri universumi viittaa voimakkaaseen Jumalan suvereeniteettiin. Tämä nöyryys on kuitenkin historiallisesti ollut liikaa.

Kinan ydinteema ei nimittäin ole ensimmäistä kertaa ilmoilla. Ja sillä on syvä sidos nimenomaan luterilaisuuteen ja protestantismiin. Aikaisemmin universumi ajateltiin paljon nykyistä käsitystä pienemmäksi. Ja täällä kannatettiin maakeskistä näkemystä. Itse Martti Luther näki että aurinkokeskinen malli vähentäisi ihmisen keskeisyyttä ja merkitystä. Ihmisen status vähemmän keskeisellä paikalla olisi sekin vahva symboli joka mitätöisi ja nöyryyttäisi ihmistä. Riittävän nöyryyden edessä usko siis olisi koetuksella. Oikeasti kun havainnot sitten ovat ohjanneet ajattelua niin sitten on vain korotettu sitä miten ihmisen tulee olla nöyrä.

Ateistin on kuitenkin helppo ajatella kuten "Cosmos" -ohjelman juontajan Neil de Grasse Tysonin. Hänelle suuri universumi jossa ei ole elämää on nimenomaan jotain joka rikkoo hänestä keskeisimpiä teologisia argumentteja vastaan. Antrooppisessa periaatteessa ja muissa hienosäätöargumenteissa ei tunnu olevan mitään järkeä kun katsoo miten elämälle vihamielinen paikka suurin osa universumista on. Nöyryys menee siis kenties todellakin pohjasta läpi. Selvästi Lutherin argumentille on siis jotain perusteita. Avaruusolennot uhkaavat ihmiskeskeisiä teologian muotoja vihjaten että ihminen ei olekaan se ihmeellinen ainutlaatuinen lumihiutale jota useissa uskonnoissa ylikorostetaan (ja kutsutaan nöyryydeksi, joka on huvittavaa).
1: Ja tätä kautta on ymmärrettävää myös se miten "Bwana Joekin" näkee humanoideihin uskomisen "evolutionistisena" siitä huolimatta että suuri osa evoluution kannattajista jotka todella ovat evoluutiosta kiinnostuneita ovat nimenomaan skeptikoita, niitä jotka avaruusolentokysymysten kohdalla hokevat kliseissä että "suokaasua". Avaruusolennot ja viljaympyrämateriaalit nähdään skeptisissä piireissä hörhöilynä. Ja jos katsoo miten teistit moittivat ateisteja/evolutionisteja sulkusilmäisyydestä niin täsmälleen samat argumenttirakenteet ja asenteet skeptikko kohtaa avaruusolentovideoiden heiluttelijoilta. Mutta Bwana -joelle

Kaiken kaikkiaan.
* Ja itse asiassa "naturalistiselta" kannalta avaruusolentojen kohdalla on huomattava että moni pitää elämän harvinaisuutta osoituksena siitä että elämä on syntynyt maahan sattumalta. Jos elämän synty on epätodennäköistä - kuten Bwana joe, ja rehellisesti sanoen itsekin katson uskottavimmaksi - niin on todennäköistä että olemme yksin universumissa. Ja olemme olemassa lähinnä siksi että universumi on ällistyttävän suuri. Tällöin Hawkingin argumentaatio ei vaikuta uskottavalta ja Tysonin nähdään osuvan lähemmäs.
* Moni taas katsoo että elämän syntymisen olisi oltava sen verran todennäköistä että elämää tulisi olla muuallakin ja silloin syntyy esimerkiksi aikaisemmassa blogauksessani esittämä Hawkingin käsitys jossa avaruusolennot olisivat vahva syy ryhtyä ateistiksi. Tällöin Tysonin näkemys
* Lutherin ja laajan universumin ongelman ytimessä on sitten tilusta myös O'Mearan tyylisille ajatuksille joissa suuri universumi olisi liian kylmä pelkästään ihmisille. Siinä suuri universumi suorastaan kutsuu itseensä muita elollisia planeettoja. Sillä tämä ikään kuin vihjaisi vahvasti siihen suuntaan että universumi olisi sitten hyvin erilainen kuin Tysonin suuri ja kylmä universumi. Se olisi maailma jossa humanoidit vierailuineen huutaisivat sitä miten universumi on hienosäädetty elämälle.

Ja kaiken tämän aikana universumi on mitä on. Lopulliset arviot ja tulkinnat johtuvat tietysti siitä että emme tiedä onko avaruusolentoja muualla. Ja meillä ei ole eksaktia arviointia siitä kuinka todennäköistä elämän syntyminen unuversumissamme on. Vasta kun ensimmäiselle saadaan frekvenssi ja jälkimmäiselle estimaatti ja päästään vertaamaan miten hyvin nämä osuvat yhteen, voidaan tehdä lopullinen arviointi. Tysonin näkemys kumoutuu jos elämän synty on todennäköistä. Hawkingin jos se on hyvin epätodennäköistä. Teologia ei tietysti heivauta mikään koska Jumala voi hienosäädöllä tuottaa universumin joka tuottaa paljon elämää tai sellaisen jossa niitä kaikesta huolimatta luodaan todennäköisyyksiä vastaan. Joka johtaa jo aiemmin ilmaisemiini asioihin siitä miten vakavasti näitä uskonnollisia näkemyksiä voidaan ottaa.

Ja kaiken aikaa avaruusolennot ovat meidän uskomuksistamme huolimatta. Tai ovat olematta. Ihminen reagoi mahdollisuuteen tai kokee tämän puutteen. Ja tässä tilanteessa niin Bwana joe kuin de Grasse Tysonkin osoittavat että Sartre oli oikeassa siinä että ihminen rakentaa merkityksiä paitsi siihen mitä on, myös siitä mitä hän kokee olemattomaksi. Avaruusolentojen puuttuminen universumista on merkityksenluontia samalla tavalla kuin Jumalan puute on ateistille merkityksen luomista.

Painukaa maailman ääriin asti

Kutsuin tänään Jehovan Todistajaparin sisälle asti. (Meillä on sopimus. He voivat kolkutella kunhan alistuvat täysin mielivaltani ja spontaaneiden aktioideni alle.) He toivat katsottavaksi Jehovan Todistajien DVD -elokuvan. Sen nimi, "Maailman ääriin asti" on alluusio Raamatusta, Apostolien tekojen 1 lukuun, jossa kerrotaan että "Te tulette olemaan minun todistajiani maailman ääriin asti." DVD kertoi Jehovan Todistajien Raamattukoulun, Gileadin, oppilaista ja siellä tapahtuvasta koulutuksesta.

Elokuva noudatti kaikkia klassisen propagandan muotoja. Dokumentissa on vain positiivisia kannanottoja kursseista. Vain kannattavia lausuntoja entisiltä ja nykyisiltä oppilailta. Muotokieli on ehtaa kitchiä. Olin aikaisemmin ajatellut että dokumentissa esitetään aihepiiriä monista eri näkökulmista. Ja että tämä on se mikä on tarpeen kun mietitään mitä asiassa oikein tapahtuu.

Kuitenkin nähdäkseni tämä hyvin yksipuolisesta kulmasta tehty elokuva todella nimenomaan näyttää mistä on kysymys. Enkä joudu edes tulkitsemaan. Voisin toki katsoa että mitä ei sanota. Esimerkiksi kurssien kohdalla ei kerrota kuinka vaikeita kokeet ovat. Jehovan Todistajat tulevat ryhmään, opiskelevat ahkerasti ja valmistuvat. Meille näytetään mukaantulopuheet, valmistumisjuhlat ja pänttäämisdetajeja vaikkapa juutalaisten pappien vaatteiden symboliikasta, ja miten tämä liittyy Jehovan Todistajan oppeihin. Mutta ei kerrota miten vaikeita testit ovat (eli mitataanko oppimista) tai miten epäonnistuneille käy.

Minun ei tarvitse. Riittää että katson sitä mitä siinä sanotaan. Kun katsotaan haastattelua ensimmäisestä Gilead -koulun opintoryhmästä, selvisi että kutsu tuli kirjallisesti. Siitä ei saanut puhua ihmisille, ja matkaan tuli lähteä hyvin kevyesti varustautuneena sillä hengellä että takaisin ei olla palaamassa. Ihmiset siis heittäytyvät kurssille omistaen vain yhden matkalaukun. Kyläilevä Jehovantodistajapari luonnollisesti kyynelehti miten ihana vakaumuksen osoitus tämä oli. Että kun on valmis heittäytymään noin, niin se on todella hienoa ja ihanaa. Itse taas näin että tässä on nimenomaan kovia riskejä ns. vakavalle vallankäytölle.

Toki nykyään asiat voivat olla toisella tavalla. Mutta silti näkyvin asia oli se, mitä ihmisille opetettiin. "Dokumenttiin" oli myös livahtanut aivan eksplisiittinen lausunto siitä mitä näille ihmisille ei opetettu. Ja se miten paljon vaikutusvaltaa heillä todella nykyäänkin on omasta elämästään.
1: Kurssilaiset nimittäin päättöjuhlien jälkeen saavat hyvin pian tietää minne ovat matkalla. Gilead -koulusta lähdetään julistamaan ympäri maailmaa. Päätös siitä mihin maahan mennään ei ole opiskelijan valinta. Tämä on toki siinä mielessä ymmärrettävää että muuten kaikki menisivät Havaijille. Mutta tässä kohdemaahan ei ole minkäänlaista kontrollia. Ja päätös tulee yllätyksenä. Osa tyytyväisistä oppilaista kertoikin jännittäneensä mihin he voivat joutua ja olleensa helpottuneita kun paikat eivät olleetkaan mitään malarian läpitunkemia loukkoja.
2: Mysteeriä syventää se, että Jehovan todistajien Gilead -koulussa ei esimerkiksi opetella kohdemaan kieltä ja tapoja. Dokumentissa pänttäysaiheet ovat suoraan Jehovan todistajien oppia. On vaikeaa käsittää miten näitä ... sanotaan nyt kohteliaisuuden vuoksi "hienouksia" ... oikein välitetään eteenpäin siellä omassa kohdemaassa. Jos kohdemaan kieltä opeteltaisiin Gilead -koulussa ihmiset tietysti tietäisivät ennen juhlaa että mihin he ovat matkalla. Mutta video tosiaan kertoo että Todistajat rohkeina ja täynnä intoa lähtevät ilman kielitaitoa paikallisiin Todistajien toimintapisteisiin. He ovat järjestössä. Ja ilman kieltä on luontevaa että he elävät yhteisössä. Ilman pientäkään mahdollisuutta pärjätä ilman tämän yhteisön tukea. Videoissa näytetäänkin miten ahkerat Jehovan Todistajat kuorivat perunoita ja pesevät ikkunoita osana Järjestön Hyvän Uutisen opettamista. Ja oppivat paikallisen kielen ja tapojen alkeet hyvässä Henkisessä Yhteistyössä muiden Todistajien kanssa.
3: Pesti ei ole määräaikainen. Kun maailmanloppu on tulossa ihan pian jos ei huomenna, ei kannata miettiä sellaisia aikoja kuin määräajat. Henkenä siis on että uuteen pestipaikkaan muutetaan asumaan. Poismuuttaminen onnistuu ilmeisesti terveydellisin syin ("Dokumentti" ei puhu tästä suoraan mutta jotain vihjeitä tästä oli.) Joskin malaria-alueella ollut julistaja toteaa että sairastaminen kuuluu asiaan ja parantumisen jälkeen palataan toimeen uusin voimin. Eli järjestö heittää sinut satunnaiseen paikkaan loppuiäksesi, ilman että osaat kieltäkään.

Tässä kohden en voi muuta kuin lainata erästä Gilead -koulun läpikäynyttä kyseisestä pätkästä. Hän selitti miten hän kokee tekevänsä tärkeämpää työtä kuin lääkärit. Koska lääkäri pelastaa muutaman ihmisen vain hetkeksi aikaa, kun taas hän pelastaa lukuisia ja ikuisuudeksi. Että ei mistään väliaikaisesta jutusta ole kysymys. Joku voi olla tästä tietysti syvästi erimielinen. (Voi olla että itsekin edustan juuri sitä osaa ihmisistä joista tämänlainen kertoo miten prioriteetit voidaan vääristää muutamalla varsin kaukaa haetulla abstraktilla premissillä. Ja en sano että "voi olla että en", koska se olisi valehtelua.) Mutta jos se otetaan todesta. Silloin voidaan sanoa että asiaa koskee ne pääsäännöt jotka hyväntekeväisyyttä koskevat muutoinkin.

Pääsääntönä jolla esimerkiksi uskonnollista hyväntekeväisyyttä voidaan puolustaa on se että jos joku auttaa kärsiviä ihmisiä, motiivit ovat irrelevantteja. Auttamisen ytimessä on usein seurausetiikka. Ja siinä intressit eivät ole niin tärkeitä. Karkeasti sanoen ideana on se, että jos joku auttaa vain jotta saa manipuloida ihmisiä pelleen taikauskoon, niin siitä vaan. Uskovaiset itse sitovat nämä vielä yhteen, kuten käännytystyötä tekevä Jehovan Todistajakin teki. Ylpeys omista tekemisistä kannustaa auttamaan.

Valitettavasti seurausetiikka toimii lähinnä silloin kun oikeasti autetaan. Joku voisi toki tässä korostaa sitäkin että ideologian levitys katastrofialueelle on jotain jota tehdään aivan liiankin usein. Ja että usein mitään muuta apua ei viedä. On esimerkiksi toimijoita jotka lähettävät Raamattuja katastrofialueille, mutta eivät tarjoa lainkaan humanitaarista apua. Se on periaatteessa yhtä idioottimaista kuin jos Richard Dawkins lähettelisi uusateistia tekstejä nälänhätäalueille ja kutsuisi tätä vähäosaisten auttamiseksi. Sitä pidettäisiin aika törkeänä, todellisuustajuttomana, tyhmänä ja ties mitä. Ihan siksi että se olisi.

Mutta olen tätä kulmaa paljon suopeampi. Argumentin vuoksi otan maksimaalisesti joustavan, äärileppoisan, kulman. Jos ideologia sanoo että sanalevitys ja kirjojen lähettäminen on hyvää, niin sitten se on tämän kyseisen ihmisen ja ideologian mukaan hyvä. Richard Dawkinsin kuvitteellinen kirjalähetys olisi ääliömäinen "lähinnä ideologisista ja maailmankatsomuksellisista syistä". Jos näin laaja näkemys hyväntekeväisyydestä otettaisiin seurauseettiseen tarkasteluun, meidän tulisi ymmärtää yksi asia. Ja oikaestaan vain yksi asia. Gilead -koulu opettaa lähetystyöntekijöitä. Heidän arvonsa perustuu siihen että ihmisille voidaan opettaa Jehovan ihana Hyvä Uutinen. Ja että näin monta ihmistä voidaan pelastaa. Koska Gilead on koulutusjärjestelmä, sen pitäisi tehdä tämä mitä vakavimmin. Sillä jos tavoitteena on pelastaminen, on katsottava että viesti menee mahdollisimman tehokkaasti perille. Jos kieltä ei opeteta, on selvää että julistaja ei saa opetettua yhtä nopeasti ja tehokkaasti. Koska asia on tärkeä, tämänlainen torspoilu on huolimattomuutta ja törkeää tilannetajuttomuutta. Se vertautuu aivokirurgiin joka sen sijaan että opettelisi kirurgiaa, opiskelisi ison litanjan ihmisten anatomiaa. Ja sitten hänet laitettaisiin leikkaussaliin. Ilman että hänen käteensä olisi koskaan annettu veistä.

Mutta näyttääkin siltä että Jehovan Todistajat tarvitsevat lähetystyöntekijöitä monin paikoin lähinnä symbolisiin tarpeisiin. Heidän teksteissään toistuu jatkuvasti se, miten monessa maassa heidän oppiaan tavataan. Henkenä on se että Hyvää Uutista "julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu". Huomautuksena saattaa jopa olla että tämä Matteuksen evankeliumin Raamatullinen profetia ei ennusta että kaikki ihmiset kääntyisivät, tai että edes merkittävä osa näistä kansoista kääntyisi. Että pelkkä julistuksen laajuus on merkittävä. Tämänlaisissa ennusteissa on tietysti luontevaa että maailmanlopun läheisyyden merkitystä korostava oppi "joustaa tietyissä asioissa" hyvinkin paljon.

En ymmärrä miten samassa huoneessa kanssani olleet Jehovan Todistajat huokuivat videon aikana liikutusta ja ihastusta. Minä ihmettelin koko ajan että mitä helvetin kädettömiä amatöörejä. En ymmärrä miten kukaan voi kääntyä liikkeelle myötäsukaisemmaksi tämän "dokumentin" kautta. Minua se pelotti. Kuten valtaosa yksikulmaisesta propagandakitchistä on aina pelottanut. Miksi ylipäätään pitää ihailla rohkeutta, joka johtuu siitä että ideologia tunkee ehdot niin vaikeiksi tieten tahtoen? Miten tämänlaista edes voi ihailla?

rikkeitä arvioitakoot yhteisön oikeuskomiteoissa sen mukaan, onko uhri vastustellut tarpeeksi

Tänään törmäsin ihmiseen jota en ollut nähnyt hyvin pitkään aikaan. Muistan hänet jostain 15-16 vuoden takaa. Tarkalleen ottaen hän oli eräs Jehovan Todistaja joka kävi kanssani aikanaan läpi Jehovan Todistajien uskoa. Hyvinkin pitkällisesti. Hän ei ollut tuolloin mitenkään epäkohtelias eikä hän aikaansaanut minulle mitään vaikeuksia. (Mitä ei sitten voi sanoa kaikista muista "jehovalaisista".) Muistelen että hän yritti seurakunnanvanhimmaksi ja muutti toiseen kaupunkiin. Näkeminen ei ollut siis "täysin epämiellyttävä". (Joka voisi olla epäkohteliaisuus jonkun muun kuin minun sanomanani.)

I was getting mixed messages there

Aihe ja tapaaminen sattui "sopivaan saumaan", sillä Jehovan todistajat ovat olleet viime päivinä mediamyllytyksen alla. Etenkin kun hän kertoi että nykyisin hän on eronnut Jehovan todistajista. Että miten hänellä oli joskus ollut ikävä fiilis siitä miten hän oli aikanaan esimerkiksi minua innolla käännytellyt. Hän oli jopa jonkin verran kuullut myöhemmistä vaiheistani ja varmisteli että hänen toimintansa ei ollut ollut lietsomassa vaikeuksia ylleni. (Ei hän ollut.) Hän kertoi myös että hän on nykyisin kristitty, toisin kuin valtaosa Jehovan todistajista eronneista, ja että hän oli saanut kääntymiseenkin innon Pasi Turusen "Vartiotorni - valtakunta uudessa valossa" -kirjasta.

Toki eroamiseen liittyvä karttaminen oli selvästi tehnyt jotain. Oli itse asiassa todella hämmästyttävää miten kyseinen kääntynyt pukeutui ja käyttäytyi hyvin eri tavalla kuin aikanaan. (Tosin 15-16 vuotta sitten minä olin hirveä nössö, että en varmasti ollut yksinäni tässä.) Erikoista oli, että hän selvästi puhui perheestään nimenomaan ydinperheenä. Suku, kuten sisarukset ja vanhemmat puuttuivat. Myöhemmin paljastui että syynä on se, että kontaktia ei pidetä, sillä vaikka virallisessa jargonissa kerrotaan että karttamisessa ei ole kysymys totaalisesta torjunnasta vaan jostain jossa "uskonasioista ei puhuta", niin tosiasiassa kaikki kanssakäyminen katsotaan siltä kannalta että "uskonasioista saatettaisiin ehkä puhua" ja tästä seuraisi riskejä, kuten seurakunnanvanhimpien ja oikeuskomitean edessä juttelemaan joutuminen.

Tätä oli omituista kuulla ihmiseltä jonka on mielikuvissa liittänyt niin vahvasti Jehovan todistajiin kuin voi. (Etenkin kun perusastelmanani on, että ihmiset eivät muutu.) Ja kun nämä karttajat ovat ihmisiä jotka tiedän ja muistan hyvin lapsuudestani, ja jotka ovat aina olleet hyvin kohteliaita ja mukana jopa yhteisissä musiikkiproduktioissa. (Tosin se, että yhteyttä ei ole pidetty vuositolkulla kertoo tietysti siitä että eivät ne nyt mitään kavereita kavereita ole olleet koskaan. Mutta tuttuja.)

Erikoisinta oli tietysti seurata tätä kääntynyttä itseään. Olin havaitsevinani hänessä "tiettyä salamointia", joka on jännittävä mutta ei kovin positiivinen piirre. En ihmettele jos uskosta kääntyneisiin suhtaudutaan kriittisesti, sillä tämän huomaaminen on suhteellisen helppoa. Ikävintä on kuitenkin kenties se, että tunnistan tuon "tietyn salamoinnin" nimenomaan itseni kautta. Minulla on jonkinmoinen aavistus siitä mitä hän on käynyt päänsä sisällä läpi, joten hän tietää mihin hän ei ole menossa takaisin.

Valtionkirkko ~ eli julkisrituaaliuskonto ja positiivisen uskonnonvapauden rajoittamisen päävoima

Perinteisesti valtionkirkko on määritelty kirkoksi jonka oppiin valtio voi vaikuttaa. Suomessa kirkko on tietysti autonominen, joten ev.lut -kirkolla itse asiassa on enemmän julkista ja poliittista valtaa kuin tämän määritelmän mukaisella valtionkirkoilla. En kuitenkaan halua turhaan lausua herran sinun teokratiasi nimeä, joten viittaan valtionkirkkoon sillä toisella valtionkirkkouden käsitteellä. Sillä missä korostetaan että yhdellä uskonnolla on muita uskontoja vahvempi ja suurempi osa julkista tilaa, ja että muille uskonnoille ei haluta myöntää samanlaisia etuoikeuksia. Ja korostan tässä sitä että miten se on nimenomaan valtiollista ja poliittista.

Demonstroin asiaa ottamalla esille henkilön joka on minun silmissäni sekä sankari että uskovainen. "Kirkko ja Kaupunki" kertoi Juntusesta joka on kritisoinut Jalovaaraa ja Melleriä. Esiin nousee esimerkiksi se, että "Kannattajilleen Meller sai käännettyä rikossyytteet vainoksi Raamattujen salakuljettamisesta. Mutta eihän Suomen laki ole milloinkaan pitänyt Raamattujen kuljettamista rikoksena".

Voisin tietysti nostaa esille sen, että "Eräänä päivänä Juntunen huomasi, että hänen autonsa renkaat oli puhkottu. Ensimmäinen ja vielä toinenkin kerta menisi yleisen ilkivallan piikkiin, mutta viisitoista kertaa on Juntusenkin mielestä liikaa. - Tekijöitä ei ole saatu kiinni. En osaa yhdistää tätä muuhun kuin taisteluuni hengellistä väkivaltaa vastaan." Tämä on nimittäin se mihin kreationistien kriitikko helposti saattaa törmätä. Mutta jos kaltaiseni uskonnoton tai ateisti nostaa esiin vastaavia omakohtaisia kokemuksia, käskynä on enemmänkin vaatimus irrottaa silmät Dawkinsista. Sillä kun ateisti nostaa esiin tämänlaiset kokemukset, hänen saamansa tuki ja empatia kristittyjen puolella on todellakin se, että kristinusko ei ole fundamentalismia. Mutta en nyt jaksa ylikorostaa tätä marttyyriyspiirrettä. Sillä tämä näyttää edustavan kirkon uutta linjaa ; Ennen Pirkko Jalovaara oli "yllätys" tai jotenkin "uusi ja ajatuksena hämmästyttävä". Nyt myönnetään että Juntunen on tehnyt kauan asian eteen töitä. Olen varsin tyytyväinen siihen että uskonnollisen väkivallan olemassaolo aletaan myöntämään. Jos linja menee kaikenmaailman ateistien bussimainoksista raivoamisen sijasta ongelmien ratkomiseen, voi olla että muuaman vuoden kuluttua minulle vänkyröimisineni ei ole enää mitään tarvetta.

Siksi otankin esiin Juntusen näkemyksen. Joka sekin näyttää olevan kirkon virallista linjaa. "Karismaattisessa liikkeessä kuitenkin on pimeä puolensa. Siksi olisi hyvä, jos se otettaisiin kirkon rakenteisiin sisään. Kirkko pitäisi karismaattisuuden terveenä." Tämä vaatii kuitenkin sitä että linjan mukana muuttuu myös käytös.
* Sillä mitä MOT:in Jalovaarajakso opetti? Sen, että Jalovaara toimi aivan suoraan sellaisessa paikassa kuin Kallion kirkossa. (Hieno rakennus paskalle ihmiselle.) Samoin tiedän että Hyrylässä "Luomisen lauantai" -niminen iso kreationistitapahtuma ei sattunut osumaan seurakunnan radariin ja tilat saatiin kreationisteilulle. Syynä ei ole se, että mikä on tai ei ole kirkon virallinen linja. Vaan se, että kirkolla ei riitä resursseja ja/tai osaamista valvoa näitä asioita.
* Ja "Kirkon tutkimuskeskus" ei tässä ainakaan minua ole vakuuttanut. Kun Kari Tikkanen aikanaan kannusti heitä tutkimaan kreationismia, mutta selvitykselle ei uskottu olevan tarvetta. Ennen kuin asia kosahti silmille muun journalismin toimesta. Tämän vuoksi kaikenmaailman Jalovaarat tulevat yllätyksenä kirkolle, vaikka ne kaltaisilleni sosiaalisessa mediassa sompaajille ovat ylituttuja. Kenties samasta syystä teistit ovat nykyään lukkiutuneet filosofisiin lokeroihin ja selittävät innolla miten kalvinismi ja kreationismi ovat USA:laisia ilmiöitä, tajuamatta että modernin copy-paste -ajattelun vuoksi moni sitoo uskonnollisen ajattelunsa internetin lähteisiin, eli heidän teologiansa ei ole enää papeilta opittua hyvää luterilaisuutta vaan tankeroenglannista vääristynyttä enemmän tai vähemmän kalvinismia.

Kuitenkin itse asiassa korostan, että uskonnonopetuksella on tärkeä rooli. Suomessa on toki moneen muuhun maahan verrattuna paljon kreationismia (suurelta osin kalvinistisista copy-pasteopeista lainattua sellaista), joten selvästi uskonnonopetus ei ole mitenkään ehdottoman supertehokkaasti karsinut sitä yhteiskunnasta. Ja muutenkin helluntailaisia ja muita fundamentalisteja on melkoisen paljon. Mutta kuitenkin on syytä muistaa että kreationismi näyttää suomessa hyvin omituiselta suurimmaksi osaksi siksi että USA:ssa liikkeen pääpyrkimys on nimenomaan päästä kouluopetukseen.
* Mielestäni kreationismin historiaa ei kannata lähestyä ideologisesti, jolloin paljastuu se mitä Ernst Mayr korosti, eli että se on platonismia. Sen sijaan sen oppisisältöjen muutoksia voi ymmärtää vain sitä kautta että se on juridista fundamentalismia jonka päätavoite on saada uskonto kouluopetukseen ja sitä kautta kaikkien lasten mieliin.

Näen että kirkko on siis jo nyt jossain määrin uskottavasti torjunut kreationismia. Tosin tämä rapsutus on jotain jonka suosittelen nauttimaan with a pinch of salt.
* Kirkon "liberaali linja" tuppaa olemaan sellainen että se pitää rikkautena sitä että sen sisällä on erilaisia fundamentalistikaahottajia. Ja se ei suinkaan yritä torjua näiden oppia tai muuta vastaavaa. Eli jossain määrin se todellakin ajaa myös sitä roolia että ateistejen renkaita viiltelevät pahastuneet fundamentalistit saavat mellastaa rauhassa kun kirkko keskittää kritiikkinsä siihen että ateisti joka nostaa esiin kristittyjen väkivaltaisen puolen (a) joutuu ensin kauheaan piinapenkkiin koska koko tapahtuma on epäuskottava ja sen todistamisen jälkeenkään (b) ei ymmärrä miten runsas ja monisäikeinen kirkko ja kristinusko on, ja siksi ateistin pitäisi pitää pikkuturpa kiinni niistä autonrenkaistaan ja olla suvaitsevainen suvaitsemattomille. Eli fundamentalismi joka muutoin kitkettäisiin poliisin (tai jos rankemmalle itsepuolustukselle sattuu olemaan tarvetta niin esimerkiksi minun nyrkkieni) avulla yhteiskunnasta saavat suojaa kun ne voivat mennä positiivisten leppoistouskovaisten selän taakse.
* Toisaalta kritiikki näyttää olevan hyvin epäreilua. Kuten se, mitä Jiri Nieminen kirjoitti Jehovan Todistajista ja lestadiolaisista näyttää. Nieminen kuvaa miten Jehovan Todistajien sisäiset rangaistusmenettelyt muistuttavat lestadiolaisten hoitokokouksia. Mutta koska Jehovan Todistajien oppi eroaa luterilaisten opista, ja se ei toimi luterilaisen kirkon sisällä, ja koska Jehovan Todistajat eivät äänestä, heidän kritiikkinsä on helppoa. Samanaikaisesti lestadiolaisien annetaan kuitenkin toimia ev.lut. kirkon sisällä ja heidän hoitokokouksiaan ja Jehovan Todistajien karttamiskäytänteitä muistuttavia eristämis/tervehtimismenettelykikkailuita ei todellakaan ole onnistuttu karsimaan koko sinä aikana jona lestadiolaisuus on ollut olemassa. Kirkko ei siis todellakaaan rajoita ja karsi aktiivisesti yhtään mitään. Voidaan jopa sanoa että ev.lut. hyödyt ovat lähinnä siinä että kouluopetus on tietynsisältöistä ja että tämä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. En ymmärrä miten tähän tarvitaan valtionkirkon läsnäoloa. Riippumatta siitä mtien luontevaksi papit ja kirkko itse kokee läsnäolonsa ties missä.

Koen (kaikesta huolimatta) tämän kirkolle (jokseenkin) ansiokkaaksi.

Itse asiassa kun kirkko on selvästi tomertumassa tässä aiheessa voisi olla syytä jopa optimismiin. Mutta valitettavasti tämä asennemuutos sitten kyllä sotkee kyllä suuresti pasmoja liittyen uskonnon roolia yhteiskunnassa ja koulussa. Jos mietimme, mikä on uskonnon rooli "Suvivirressä", koulujen ruokarukouksessa ja koulujen aamunavauksissa on nimenomaan se, että ne ovat julkista rituaalitoimintaa. Jotain joka on "perinteen" nimissä pakotettua kaikille. Tässä henkenä ei ole "fundamentalistinen" emootiopelleily ja hihhulointi, vaan se, että laulun, rukouksen ja rituaalin mukana saadaan arvokkuutta ja jatkuvuutta. Näiden rooli on itse asiassa ev.lut -opissa sen nykytilassa hyvin suuri merkitys.

Sillä jos dogmatiikka unohdetaan voidaan miettiä mikä on kirkon merkitys:
* Ev.lut. on todellakin eräässä mielessä "tapauskovaisuutta". Se karttaa kaahottamista ja emootiopelleilyä ja hihhulointia. Sen jäsenet eivät pidä hirveästi julkisessa elämässä meteliä uskonnostaan. Uskonto kuuluu "äärimmäiseen privaattiin" tavalla jossa yksilöiden julkista positiivista uskonnonvapautta itse asiassa rajoitetaan.
* Käytännössä itse evankelisluterilaisen kirkon rooli on kuitenkin latistunut pelkäksi rituaalintuottajaksi. Joulukirkko ja kenties pääsiäinen ovat perinteiset päivät kirkolle. Ja muutoin kaste, rippijuhla, häät ja hautajaiset eli erilaiset siirtymäriitit ovat ne joiden takia kirkkoon kuulutaan. Muun ajan ollaan "uskossa niin omalla tavalla" että se ei näy julkisessa elämässä mitenkään. Eikä se muutoinkaan vaikuta ihmisiin kovin syvästi.

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että kun kirkko puolustaa tilaansa julkisessa ja poliittisessa elämässä, se itse asiassa taistelee koko olemassaolostaan. Kirkko korostaa miten "heistä on luontevaa olla läsnä" tilanteessa a, b, c, ja d. Näissä ilmiintyvä uskonnollisuus on heidän julkisessa puheessaan nimenomaan positiivista uskonnonvapautta. Mutta sitä on kuitenkin aina myyty nimenomaan sen antiteesinä, jonain joka torjuu positiivista uskonnonvapautta. Eli esimerkiksi juuri fundamentalismia.

Kirkko joka suojelee fumdamentalismilta väittää ajavansa sekulaariuden asiaa.

"Kotimaa PRO";n teksti oikeastaan ylikorostaa tätä. "Uskonto on Suomessa ollut pitkään privaattia. Sitä on jopa pidetty meikäläisen uskonnollisuuden erityispiirteenä. Senpä vuoksi on loogista, että vapaa-ajattelijoiden aktiivisuuden myötä uskonto muuttuu entistä yksityisemmäksi, vai? Kotimaa Pro:n blogissaan Johannes Ijäs kysyy, minne uskonto menee, jos se on kokonaan siivottu pois julkisesta tilasta. Käykö niin, että kun luterilainen kirkko menettää valta-asemansa, tuleekin tilaa uskonnolle, joka saa näkyä julkisuudessa?"

On hyvin mielenkiintoista miten positiivinen uskonnonvapaus on tärkeää, kunnes negatiivinen uskonnonvapaus on hienoa kun torjutaan fundamentalistisia ääriliikkeitä. Oma kantani asiaan on yksinkertainen. Jos kannatetaan positiivista uskonnonvapautta ja uskonnon monikulttuurista läsnäoloa, se tarkoittaa sitä että Jehovan Todistajat ja muut lappuhihhulit ovat luonteva osa katukuvaa. Näissä on kuitenkin aina muistettava se, että vastaanottajan markkinat. Ihmiset voivat kaahottaa aivan vapaasti, mutta yleinen mielipide ja häpeä estävät ylilyönnit. Etenkin jos ainut uskonnon saama tuki tulee kannattajilta ja jäseniltä. Tämä kannustaa ennakkosensuuriin. Valtionkirkon tapa hoitaa asia on sen sijaan tuputtajan markkinat. Tässä toiminnan röyhkeyttä rajoittaa vain vallankumoushenki. Joka selittää sen miksi kirkko on niin pahastunut eropiikeistä eroaville - ja samanaikaisesti niin totaalisen haluton korjaamaan eropiikin takana olevia aitoja virheitä. Valtionkirkko on lempeä vain koska se pakotetaan.

Esimerkiksi kun tänään junassa oli nainen joka penkissä rukoili, niin ei se minua haitannut tai ärsyttänyt kun hän ei pakottanut minua rukoilemaan hänen kanssaan. Tehköön yksinään ja itsensä kanssa mitä sitten tekeekin. Jos positiivinen uskonnonvapaus menisi, suomen katukuvassa näkyisi luultavasti todellakin nykyistä enemmän uskontoa. Ja minusta tämä olisi ihan positiivistakin. Sillä helsinkiläisenä olen kyllä tottunut siihen miten Helsingin asematunnelissa on Jehovan Todistajia standeineen. Kun ihmiset reagoivat tähän positiivisen uskonnonvapauden ilmenemiseen yhteislaulun sijasta ohikävelyllä.

Megakirkot ja muut voisivat tietysti olla lieveilmiöinä. Mutta nämä ovat hallittavissa rahoittamista koskevin rajoittein. Ei niinin valtionuskontoa tarvittaisi. ; Ja nähdäkseni monet ateistit ajavatkin nimenomaan tätä mallia. Jostain syystä uskovat katsovat että jos viralliset uskonnon merkit kouluissa rajoitetaan ja otetaan pois, niin sitten oltaisiin kieltämässä ristikorut, risti suomen lipussa, se että yksilö saa itsekseen hyräillä tahi laulaa virsilauluja kiellettäisiin. Sekularismi jota tässä ajetaan on kuitenkin enemmän juuri sitä että valtio ei tue yhtä tiettyä uskontoa ja sen rituaaleja. Joka tarkoittaa aivan päinvastaista. Ja väitän että jollain erikoisella tasolla valtionkirkon parissa tämä tiedetään varsin hyvin.

Siksi positiivisesta uskonnonvapaudesta puhutaan vain kun aiheena on yhden tietyn instituution valtarituaalit joihin kaikki kansalaiset pakotetaan. Sen sijaan heti kun yksilö toteuttaa itseään ja noudattaa omaa uskonnonvapauttaan julkisuudessa. Niin siinä vaiheessa suvaitsevaisuutta suvaitsevan liberaalin ja suvaitsevan kirkon virallinen kanta osaa toistaa ja huutaa ilmoille sanaa "fundamentalismi". (Kaikissa yhteyksissä, siitä huolimatta sopiiko mikään fundamentalismin akateeminen - tai edes arkikielinen - merkityssisältö tässä yhteydessä käytettäväksi.)

Kenties kirkon linja kuitenkin tästä muuttuu ja uuteen linjaan totuttuaan he ymmärtävät korostaa sitä että tosiasiassa he ovat ajamassa hyvinkin säänneltyä negatiivista uskonnonvapautta. Vapautta fundamentalismista. Joskin epäilen, koska ev. lut. kirkko on olemassa vain sitä kautta että se toteuttaa näitä julkisrituaaleja. Ilman sitä tapaluterilainen ei välitä - fundamentalismi ja ateismi on heille lähinnä naurettavaksi tarkoitettua viihdettä, jotain jonka lappuiluinnolle hihitellä ja jonka ohi kävellä asematunnelissa.

Karttaminen

Uskontojen Uhrit ry on tehnyt selvityksen Jehovan Todistajista. Tämä on tuonut myös julkisuuteen Jehovan Todistajista puhumisen. Tarkalleen ottaen heidän karttamisjärjestelynsä. Järjestöstä irtautuja irtautuu myös sukulaisistaan, sillä keskustelu ja kanssakäyminen on kielletty. Asia on otettu vakavasti myös Virallisten Tahojen Toimesta, sillä oikeusministeriö pitää tätä huolestuttavana, ja Päivi Räsänen on korostanut että myös Jehovan Todistajien kanta asiaan on kuultava.

Varsinaisesti mitään uutta tässä ei ole. Jos tietää jotain Jehovan Todistajista, tietää tai ainakin pitäisi tietää että karttaminen on osa systeemiä. Jehovan Todistajat korostavat, että eristäminen on rakkautta. Ja mykkäkoulu sekä paluuseen liittyvä katumusinitiointi ovat vain katumuksen osoittamista. ; Sama toki pätee koko prosessissa. Jehovan Todistaja "joka päätyy estolistalle" on tehnyt rikkeitä toistuvasti eikä kadu niitä. Siksi esimerkiksi itsemurhan yrittäminen nähdään teon katumisena. Samoin prosessissa on lieventäviä asianhaaroja. Kuten se, että joskus seurakunnasta eronnutta ei tosiasiassa kohtaa karttamista. Jos esimerkiksi asuu samassa taloudessa, ovat rajoitteet lähinnä sellaisia että "uskonasioita ei keskustella".

Ongelmallista on sitten se, että järjestö kohdistaa tämän prosessin nimenomaan apostaatikoihin. Pascal Boyerin mukan huolestuttaviin uskonnollisiin ja fundamentalistisiin järjestöihin kuuluu tyypillisesti nimenomaan se, että pahimpia vihollisia eivät ole harhaoppiset vaan omasta ryhmästä erkaantuvat. Kyseessä ovat tällöin yleensä aktiot joita tehdään yhteisön parhaan nimissä, sitä myydään kovana rakkautena. Mutta kova rakkaus ei tosiasiassa yritä pelastaa tätä apostaatikkoa, vaan väkivallan rakenne nimenomaan pyrkii olemaan niin ikävä että se kannustaa muita pysymään ruodussa. Tämänlainen rakenne onkin huolestuttavan uskonnon oleellisia tunnuspiirteitä. (Läheskään kaikki uskonto kun ei ole "huolestuttavaa". Täsmennys on siksi tarpeen.)
1: Jehovan Todistajat voivatkin, ensin kiemurreltuaan tästä karttamisasiasta, tunnustaa että karttaminen on käytänne. Mutta että sitä tehdään rakkaudesta. Rehellinen mediankäsittely ei kuulu edes rivijäsenien harrastuksiin. Ensin asia täytyy kiistää ja vasta kun siitä antaa todisteita ja tiputtaa nimiä ja kokemuksia, alkaa tapahtumaan asian tunnustamista.

Toinen ongelma on siinä miten pieniäkin asioita on listalla. On tietyssä määrin ymmärrettävää että Jehovan Todistajat ovat järjestö jolla on jäsenyysehtoja. Ja on ymmärrettävää että esimerkiksi murhaajat potkitaan pois kerhosta. Samalla tavalla monessa itsepuolustuspaikassakin pahoinpitelytuomio on riittävä syy potkia ikuisiksi ajoiksi seurasta. ; Toki näissä ei yleensä yritä rajoittamaan muuta elämää. Eli dojon ulkopuolella arvon harrastajat voivat sitten vaikka käydä kaljalla tämän "kerhosta potkitun" kanssa. Jehovan Todistajat taas paitsi potkivat uskonnollisesta järjestöstä (joka on kieltämättä jonkinasteinen positiivisen uskonnonvapauden rajoittaminen) ja se myös koskee sitä mitä yksittäiset Jehovan Todistajat tekevät valtakunnansalin ulkopuolella. Mutta kun syntilistalla on "syntymäpäivän vieton" ja "tupakanpolton" kaltaisia suurrikoksia, voidaan nähdä miten pienistäkin asioista voidaan joutua karttamiseen. Ja jos näin pikkumaisista asioista voi joutua kuulusteluun, voi katumuskin olla hyvin epäaitoa. Kun niuhotus on riittävän pikkumaista, tupakointikieltoa on itse asiassa hyvinkin vaikeaa sulattaa.
1: Eristäminen ei ole kovin yleistä muissa kotimaassamme olevissa uskonnoissa. Tiettävästi Lestadiolaisten parissa voi tulla eristyksiä, mutta muissa uskonnoissa käännytystyö ja kanssakäyminen on jopa rasittavan seuraantuppautuvaa. Ja monelle se, että Jehovan Todistajat eivät kävisi satunnaisin väliajoin häiritsemässä ovikelloa soittamassa olisi palkinto.

Kolmas asiaan liittyvä asia onkin sitten se, että itse prosessi on hyvin omituinen. Oikeuskomitealla ei ole poliisin oikeuksia, mutta silti jäsenen taloon pyritään usein menemään tekemään erilaisia tarkastuksia. Myös arkaluontoiset kysymykset seksuaalietiikkaa koskevien rikkomusten kohdalla ovat tavallisia. Ja osallistuvan katsotaan olevan joko myötämielinen prosessissa tai katumus ei ole riittävää ja karttaminen alkaa. Tämänlainen on repivää myös viattomille. (Kuten silloin kun raiskattua epäillään samanaikaisesti löyhästä seksuaalietiikasta, matalasta siveydestä.)

Oma ehdotukseni asian hoitamiseen olisi karttaminen. Kun aina kun näkee Jehovan Todistajan torjuu heidät ääneen mainiten syyksi karttamisjärjestelmän, ja jossa ei suostu kuuntelemaan heitä koska puolustuspuhuja on itse omassa karttamisjärjestelmässä, niin alkaisi kenties silmät avautumaan. Eikä heidän olisi mahdollista valittaa yhtään tästä epäreilusta tough lovesta, koska se vaatisi sen tunnustamista että heidän toimissaan on jotain väärin. ; Ja kyllä. Minun käsitykseni etiikasta on vastavuoroisuuspohjaista. Toimi sellaisen maksiimin mukaan että kaikki vastapuolen teot ja niiden tekohetkellä odotettavissa olevat seuraukset ovat sellaisia että hän haluaisi häntä itseään ja kaikkia aatetovereitaan kohdeltavan tämän täsmälleen saman maksiimin mukaan. Se ei ole julmuutta kun kohde on aivan itse ensin korostanut että tämänlaatuinen käytös on täysin OK.

Pieni ajatus : Julistajan torjuminen

Uskovaisuuteen kuuluu usein sananlevitys. Tämän vuoksi sananlevittäjät ovat hieman kuten puhelinmyyjiä. Heillä on lupa toimia, he toimivat ja ihmiset kohtaavat heitä silloin tällöin. Ja koska puhelinmyyjillekin on myyntiesteitä, jonka jälkeen toiminta muuttuu laittomaksi, moni painiskelee erilaisten keinojen kanssa jolla he voisivat vähentää julistamista, tai ainakin vähentää sen toistuvuutta. Osa yrittää jopa olla kohtelias tässä prosessissa.

Erään uskovaisen ihmisen mielestä on erikoista että moni torjuu käännyttäjän sanomalla että he ovat ateisteja tai agnostikkoja. Esimerkiksi jos tämän sanoo Jehovan Todistajille, ollaan erikoisessa tilanteessa : "En oikein ymmärrä niiden ihmisten logiikkaa, jotka kuvittelevat, että "olen ateisti" tai "olen agnostikko" tai joku muu vastaava on toimiva tapa karkoittaa jonkun uskonnon levittäjät. Miksi kuvittelette niiden puhuvan teille? Saadakseen selville, että olisitteko tekin sattumalta Jehovan todistajia?" ... "Kristityn näkökulmasta se, että joku sanoo "olen agnostikko" tarkoittaen, ettei halua keskustella uskonasioista on suunnilleen sama kuin veden varassa oleva ihminen sanoisi avuntarjoajalle "olen vedessä" ja odottaa toisen ymmärtävän, ettei halua apua tai edes keskustella asiasta."

Itse näkisin että oman vakaumuksen kertovat haluavat luultavasti korostaa sitä, että ovat miettineet ja ratkaisunsa tehneet ja elävät sen mukaan. Kuitenkaan kristitty ei katso asiaa sanojan näkökulmasta, vaan hän on julistamassa uskontoaan uskovaisen näkökulmasta. Näin ollen tämä viestintätapa ja sen väärinymmärrys vaatii sitä että vakaumuksestaan kertova epäonnistuu koska ei kohdista viestiään kuulijalle. Ja vastaanottaja epäonnistuu koska ei kykene huomaamaan että sanoja ei sano asiaa mistään "kristityn näkökulmasta" koska on ateisti.

Toisaalta vakaumuksen korostaminen voisi olla tehokasta "kristityn näkökulmastakin" jos tämä olisi koherentti kristillinen näkökulma. Useinhan sitä kuullaan että ateismi on fundamentalismia. Ja fundamentalistit eivät käänny. Jos kristityn aitona tarkoituksena ei ole päteä ja riidellä vaan pelastaa ihmisiä, hän varmasti kohdistaa vaivannäkönsä rationaalisesti sellaisiin ihmisiin jotka haluavat pelastua. Kinaaminen vie aikaa jona aikana jokin syntinen voi olla kuulematta Jeesuksesta ja joutuu siksi kadotukseen, ihan vain sen takia että kiukku, ärsyyntyminen ja oma ylpeys on ajanut kristityn vihaan ja riitelyyn ateistin kanssa. Mutta tämä tulkintatapa ei helposti nouse esiin käännyttäjien mieleen, jossa on päällä "se yksi tietty vaihde", ja jossa ei jarruja tunneta.

Mutta tärkeä oppi tästä onkin se, että uskovaisten kanssa kannattaa olla selkeä. Ei antaa helppoja tekosyitä. Puhelinmyyjäkin voi ihmetellä jos heille sanoo että "emme tarvitse tuotettanne" ennen kuin hän edes on ehtinyt kertoa miten hieno lehtitarjous hänellä on. Jollain autistis-loogisella tasolla tämä ihmetys on ymmärrettävää. Mutta on hyvä välttää väärinkäsityksiä. Siksi minäkin selitän asian tavalla joka ei jätä tulkintoja. "Viiltäisin mieluummin kurkkuni auki sahalaitaisella sotilasveitsellä ja vuotaisin vereni lastenne päälle kuin kuuntelisin viittä minuuttia Teidän Jeesuksestanne." Se välittää viestin sellaisella tarkkuudella, että se ajanee hyvän ja tilanteeseensopivan viestinnän ehdot. Siinä ei tarvita mitään "kristityn tai ateistin näkökulmaa" joiden välillä pitäisi sompailla.