Ajatus siitä että avaruusolentojen uskominen olisi "evolutionistista" on huvittava. Evoluution kannattajat ovat useimmiten skeptikoita, jotka pitävät maassa vierailevia avaruusolentoja epäuskottavina. Ja siksi vastatakseni otsikon vaatimukseen jouduin tarjoamaan todellisen harvinaisuuden, jossa tarkastellaan jotain joka voidaan laajassa mielessä liittää evoluution kannalta oleelliseen kelpoisuuteen ja jälkeläistuotantoon. Otsikossa teemoitettua asiaa voi kuitenkin lähestyä myös vähemmän lennokkaasti ja filosofisemmin. (Joskaan en lupaa että yhtään faktuaalisemmin.)
Kirjoitin eilen kommentointia avaruusolentojen teologiaan. Tällä kertaa ajattelin jatkaa aiheesta ; ottaa siihen hieman erilaisen kulman. Aloitan ottamalla demonstraation "Bwana joen kynästä". Hän nostaa esille ajatuksen siitä että avaruusolennoissa on jotain evolutionistista. Hän reagoi vähän aikaa sitten ilmestyneeseen "yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediaan". Jota on mainostettu skeptikkojamurskaavaksi, onhan sen tekijöinä oikein akateemisia ihmisiä joiden kohdalla on oleellista kertoa että he ovat tohtoreita.
"Bwana -joe" suhtautuu varsin ymmärrettävästi heidän ajatuksiinsa siitä että maan päällä olisi jo nyt vieraillut avaruusolentoja, joista osa näyttää sirkoilta. "Vaikka itse juttu oli kirjoitettu jokseenkin ironisesti, avaruusolennot tuntuvat kiinnostavan monia. Mutta miksi avaruusolioiden pitäisi näyttää sirkoilta? Ehkä siksi, että ne, jotka uskovat ulkoavaruuden elämään, uskovat myös evoluutioon, joskin ehkä hiukan epäortodoksiseen versioon siitä. Meillä ei todellisuudessa ole näyttöä siitä, että yksikään avaruusolento olisi koskaan vieraillut maapallolla. UFOihin vankasti uskovat evolutionistit voivat tietenkin olla eri mieltä, mutta he eivät kykene tekemään olevaksi sellaista, jota ei todennäköisesti edes ole olemassa." Samoin New Age nostetaan esiin "UFO-boomi ja new agen suosio kertovat siitä, että ihmiset tietävät pohjimmiltaan, että fyysisen todellisuuden tuolla puolen on yliluonnollinen maailma. Mutta monelle Raamatun näkemys yliluonnollisesta on liian pelottava. Raamattu kun puhuu synnistä ja parannuksenteosta. New agessä ei tarvitse tehdä parannusta." New Age ja evolutionismi siis kuuluvat jonkinlaiseen klimppiin. Bwana -joen kaltaisille kretationisteille on toki ymmärrettävää luokitella maailma "meihin" ja "kerettiläisiin". Joten en ota tätä yhdistelmää tällä kertaa niin vakavasti. Riittää että olen siihen hitusen ironinen.
Bwana joen ajatus avaruusolentojen uskonnollisesta ulottuvuudesta on itse asiassa varsin perusteltu. Vertailevassa uskontotieteessä niitä laitetaan yhteen. Helsingin yliopiston uskontotieteen yleisen teologian puolella voidaan aivan suoraan lukea miten viljaympyröiden muoto rinnastuu uskontojen kehäsymboliikkaan ja miten avaruusolentojen kaapatuksi tulemisesta jäävät merkit ovat yhteneväisiä stigmoja saavien ihmsten kokemuksiin. "Eräs suomalainen mies löysi herättyään vasemmasta olkapäästään teräväkulmaisen, "kirurginveitsellä" tehdyn haavan, jota hän ei osannut selittää. Mies oli nähnyt unta, että hän oli katsellut kukkulan laella taivaalla lentäviä valopisteitä. Selittämättömän tuntuiset, ufosieppauksissa saadut jäljet (haavaumat, arvet, ym.) kehossa tuovat helposti mieleen stigmat: vahvasti uskonnollisesti motivoituneet henkilöt voivat eläytyessään esimerkiksi Jeesuksen kärsimykseen saada kehoonsa haavoja paikkoihin, joihin Jeesus haavoittui." Ja miten pelastuskin on yksi osa tarinaa "Jumalan huoli ihmiskunnan moraalista on ilmeinen kristillinen teema, joka näyttäytyy myös avaruusolentojen nuhtelevassa suhtautumisessa ihmiskuntaan. Pelastuksen teema esiintyy myös ufokokemuksissa: Voidaan katsoa, että "uudet ihmiset" eli hybridit kestävät tulevan katastrofin - osittain siksi niitä on luotu." Esimerkkejä on toki enemmänkin, mutta idea on selvä. Ja siksi ufokokemuksia selitetäänkin usein siten että ihminen on uskonnollinen ihminen, homo religiosus, ja että avaruusolennot sitten voivat tarkoittaa hengellisen tarpeen ohittamista. Tähän liittyen Jehovan Todistajat korostavat että avaruusolentokokemukset ovat tosia. Mutta että demonit näyttelevät avaruusolentoja, eli humanoidien luonnetta ei ole ymmärretty oikein.
Itse en usko paranormaaleihin kokemuksiin ns. "hallusinaatiolinjaman ulkopuolella". Ja homo religiosus -ihmiskuvakin on sekin kaiken ihmiskognitiosta tietämäni valossa "oikeansuuntainen, mutta ylitulkinta". Ja tänä ylitulkintana oikeastaan "enemmän kuin väärin". Siksi kokisinkin että kenties kysymystä olisikin herttaisen omituista lähestyä "tietyissä piireissä porttokirkoksi" kutsutun katolisen kirkon kautta. Thomas F. O'Meara on tehnyt tulkintaa jossa avaruusolennot sopivat katolisen kirkon kristilliseen teologiaan. Hän on kuvannut kirjansa nimeltä "vast universe". Hänen näkökulmansa nojaa siihen että katolisen kirkon tehtävänä ei ole olla luonnontieteen oppikirja. Avaruusolentojen olemassaolokysymys on siis jotain jota ratkotaan tieteen keinoin. Ja tässä kaiken ytimessä ei ole Raamatun jakeet ja se tulkitaanko niitä "muinaisen astronauttiteorian" mukaan metaforiksi avaruusolentojen laskeutumisesta ja soviteta asioita yhteen. Hän sen sijaan ottaa yhtimeen Draken kaavan ja katsoo että universumin suuruus antaa vakavan tilan mahdollisuudelle että jossain muuallakin kuin maassa on älykästä elämää. Ei kenties maahan vierailevaa. Mutta että tätä pitää tutkia osana Jumalan tarkoitusta.
Itselleni tämänlainen henkinen pyörittely ei tietysti anna uskonnollisesti, hengelisesti tai muutenkaan oikein mitään. Ja tieteellisiähän nämä skenaariot eivät ole. Kuitenkin niillä on yhteys. Nimittäin olen aikaisemmin kirjoittanut universumin koon eksistentialismista. Ja tämän teeman voi yhdistää teologiaan ; Useinhan esitetään että suuri universumin koko mitätöi ihmistä. Eli jos ihminen on pieni tomupartikkeli, hänen eksistenssinsä olisi jotenkin mitättömämpää kuin jos hän olisi hyvin suuri. Monet ovat kuitenkin O'Mearan tapaan ajattelemassa että suuri universumi viittaa voimakkaaseen Jumalan suvereeniteettiin. Tämä nöyryys on kuitenkin historiallisesti ollut liikaa.
Kinan ydinteema ei nimittäin ole ensimmäistä kertaa ilmoilla. Ja sillä on syvä sidos nimenomaan luterilaisuuteen ja protestantismiin. Aikaisemmin universumi ajateltiin paljon nykyistä käsitystä pienemmäksi. Ja täällä kannatettiin maakeskistä näkemystä. Itse Martti Luther näki että aurinkokeskinen malli vähentäisi ihmisen keskeisyyttä ja merkitystä. Ihmisen status vähemmän keskeisellä paikalla olisi sekin vahva symboli joka mitätöisi ja nöyryyttäisi ihmistä. Riittävän nöyryyden edessä usko siis olisi koetuksella. Oikeasti kun havainnot sitten ovat ohjanneet ajattelua niin sitten on vain korotettu sitä miten ihmisen tulee olla nöyrä.
Ateistin on kuitenkin helppo ajatella kuten "Cosmos" -ohjelman juontajan Neil de Grasse Tysonin. Hänelle suuri universumi jossa ei ole elämää on nimenomaan jotain joka rikkoo hänestä keskeisimpiä teologisia argumentteja vastaan. Antrooppisessa periaatteessa ja muissa hienosäätöargumenteissa ei tunnu olevan mitään järkeä kun katsoo miten elämälle vihamielinen paikka suurin osa universumista on. Nöyryys menee siis kenties todellakin pohjasta läpi. Selvästi Lutherin argumentille on siis jotain perusteita. Avaruusolennot uhkaavat ihmiskeskeisiä teologian muotoja vihjaten että ihminen ei olekaan se ihmeellinen ainutlaatuinen lumihiutale jota useissa uskonnoissa ylikorostetaan (ja kutsutaan nöyryydeksi, joka on huvittavaa).
1: Ja tätä kautta on ymmärrettävää myös se miten "Bwana Joekin" näkee humanoideihin uskomisen "evolutionistisena" siitä huolimatta että suuri osa evoluution kannattajista jotka todella ovat evoluutiosta kiinnostuneita ovat nimenomaan skeptikoita, niitä jotka avaruusolentokysymysten kohdalla hokevat kliseissä että "suokaasua". Avaruusolennot ja viljaympyrämateriaalit nähdään skeptisissä piireissä hörhöilynä. Ja jos katsoo miten teistit moittivat ateisteja/evolutionisteja sulkusilmäisyydestä niin täsmälleen samat argumenttirakenteet ja asenteet skeptikko kohtaa avaruusolentovideoiden heiluttelijoilta. Mutta Bwana -joelle
Kaiken kaikkiaan.
* Ja itse asiassa "naturalistiselta" kannalta avaruusolentojen kohdalla on huomattava että moni pitää elämän harvinaisuutta osoituksena siitä että elämä on syntynyt maahan sattumalta. Jos elämän synty on epätodennäköistä - kuten Bwana joe, ja rehellisesti sanoen itsekin katson uskottavimmaksi - niin on todennäköistä että olemme yksin universumissa. Ja olemme olemassa lähinnä siksi että universumi on ällistyttävän suuri. Tällöin Hawkingin argumentaatio ei vaikuta uskottavalta ja Tysonin nähdään osuvan lähemmäs.
* Moni taas katsoo että elämän syntymisen olisi oltava sen verran todennäköistä että elämää tulisi olla muuallakin ja silloin syntyy esimerkiksi aikaisemmassa blogauksessani esittämä Hawkingin käsitys jossa avaruusolennot olisivat vahva syy ryhtyä ateistiksi. Tällöin Tysonin näkemys
* Lutherin ja laajan universumin ongelman ytimessä on sitten tilusta myös O'Mearan tyylisille ajatuksille joissa suuri universumi olisi liian kylmä pelkästään ihmisille. Siinä suuri universumi suorastaan kutsuu itseensä muita elollisia planeettoja. Sillä tämä ikään kuin vihjaisi vahvasti siihen suuntaan että universumi olisi sitten hyvin erilainen kuin Tysonin suuri ja kylmä universumi. Se olisi maailma jossa humanoidit vierailuineen huutaisivat sitä miten universumi on hienosäädetty elämälle.
Ja kaiken tämän aikana universumi on mitä on. Lopulliset arviot ja tulkinnat johtuvat tietysti siitä että emme tiedä onko avaruusolentoja muualla. Ja meillä ei ole eksaktia arviointia siitä kuinka todennäköistä elämän syntyminen unuversumissamme on. Vasta kun ensimmäiselle saadaan frekvenssi ja jälkimmäiselle estimaatti ja päästään vertaamaan miten hyvin nämä osuvat yhteen, voidaan tehdä lopullinen arviointi. Tysonin näkemys kumoutuu jos elämän synty on todennäköistä. Hawkingin jos se on hyvin epätodennäköistä. Teologia ei tietysti heivauta mikään koska Jumala voi hienosäädöllä tuottaa universumin joka tuottaa paljon elämää tai sellaisen jossa niitä kaikesta huolimatta luodaan todennäköisyyksiä vastaan. Joka johtaa jo aiemmin ilmaisemiini asioihin siitä miten vakavasti näitä uskonnollisia näkemyksiä voidaan ottaa.
Ja kaiken aikaa avaruusolennot ovat meidän uskomuksistamme huolimatta. Tai ovat olematta. Ihminen reagoi mahdollisuuteen tai kokee tämän puutteen. Ja tässä tilanteessa niin Bwana joe kuin de Grasse Tysonkin osoittavat että Sartre oli oikeassa siinä että ihminen rakentaa merkityksiä paitsi siihen mitä on, myös siitä mitä hän kokee olemattomaksi. Avaruusolentojen puuttuminen universumista on merkityksenluontia samalla tavalla kuin Jumalan puute on ateistille merkityksen luomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti