hypostasioijat

Syksy Räsänen kirjoitti "Helsingin Sanomiin" siitä miten "Todellisuus on outo". Hän edustaa tieteen edistymisestä kulmaa joka eroaa monien ns. skientistien vastaavasta. Hän toki näkee tieteen jonkinlaisena arkijärjen jatkeena. Mutta korostaa tieteen tulosten epäintuitiivisuutta. "Päättely, jossa jokainen askel on arkijärjellä ymmärrettävissä, on vienyt meidät sen tosiseikan äärelle, että todellisuus on perusteiltaan arkiajattelulle vieras. Fysiikan suurimpien saavutusten, kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian, mukaan arkiset käsityksemme jopa sellaisista perustavanlaatuisista asioista kuin ajasta, avaruudesta ja olemisesta ovat pohjimmiltaan virheellisiä." Tämä tietysti korostaa ihmisen nöyryyttä. Ihmisen käsityskyky on pienempi kuin hän itsekään uskoo.

Itse sanoisin asian niin, että ihminen ei ole järjen huippu vaan idiootti. Räsänen sanoo asian hieman koristeellisemmin "Maailmankaikkeutta ei ole rakennettu meidän säännöillämme, me olemme sattumalta syntyneet epäinhimilliseen todellisuuteen. Tämä on vapauttava totuus, jonka edessä sopii olla nöyrä. Olemassaolollamme ei ole kosmista tarkoitusta, teoillamme on vain se merkitys, minkä niille annamme, ja olemme vastuussa niistä vain toisillemme." Tämä teksti on ilmeisesti ärsyttänyt hyvin monia uskovaisia. Otan tästä nyt vain yhden karkean esimerkin alle;

Kommentti on hyvin klassista kristillistä eksistentialistissävyistä ajattelua. Eikä se ole saanut kovin suurta tukea. Lausunto onkin enemmänkin statement kuin argumentaatiota. ; Siinä henkenä on että ilman kosmista tarkoitusta ei ole mitään tarkoitusta. Ja tämä argumentaatio ei ole kovin laadukasta. Itse asiassa se on yleisyydestään huolimatta yllättävän asenteellista ja huonoa. (Eikä Syksy Räsänenkään aseta nihilismiä kosmisen merkityksen automaattiseksi seuraukseksi. Hänellä on humanistinen ihmislähtöinen merkitys.) Ja eettisesti ikävin asia siinä on se, että se vaatii ihmisen merkityksen itseisarvon hylkäämisen. Usein korostetaan että teismissä ihmisillä on absoluuttinen itseisarvo, mutta tosiasiassa jos Jumalan puute tuhoaa itseisarvon, on selvää että ihmisen arvo on alisteinen jollekin muulle, joten se on perimmiltäänn by definition välinearvoa. Ja onkin hyvin ihmeellistä olettaa että merkitys voi syntyä vasta jos Jumala sen antaa.
1: Se, että kysytään "kuka sen moraalin säätää" ei ole muuta kuin moraalin premissointia jossa väitetään että moraali on mahdollista vain auktoriteettiin vetoamisen kautta. Että ilman tätä kysymystä ja siihen vastauksen saamista ei ole moraalia. Ja jos tämän jälkeen väittää että johtopäätöksenä on että moraali voi tulla vain Jumalalta ollaan syvissä kehäpäätelmällisissä vesissä.

En kuitenkaan tartu tähän tämän enempää tällä kertaa. Sillä olen mielestäni käsitellyt tämän "Jumalan puute johtaa nihilismiin" -väitteen riittävän hyvin. Sen sijaan tartun Syksy Räsäsen tekstistä asiaan jota on itse asiassa hyvi vaikeaa demonstroida juuri minkään muun kautta.

Nimittäin usein ihmiset elävät maailmassa jossa "käsitettävä" ja "ymmärrettävä" ovat "samoja asioita". Tällöin "epätodennäköinen", "yllättävä" ja "outo" viittaavat hyvin samanlaisiin käsitteisiin. Eli jos jokin rikkoo arkijärkeä se on myös ihmeenomaista ja tieteelle vaikeaa. Syksy Räsänen kuitenkin demonstroi että tiede, joka selvittää mitkä asiat ovat todennäköisiä, on toistuvasti epäintuitiivinen. Eli yllättävä (counterintuitive/surprising) ja todennäköinen (impropability) eivät oikeastaan ole sama asia.
1: Kvanttifysiikka tunnetusti sopii heikosti ihmisten arkijärkeen. Se mikä on tieteen mukaan todennäköistä on silti arkikokemusmaailmassa yllättävää. Toisaalta kääntäen salaliittoteoreetikoista UFOjen ystäviin ja pseudotieteilijöihin sopii ylipäätään se, että heistä ilmiselvää ja arkijärjenmukaista on jokin joka on tieteen mukaan hyvinkin epätodennäköistä.

Kemppinen demonstroi asiaa mielestäni hauskasti tuoreessa blogauksessaan kun hän käsitteli hypostasian käsitettä.

"Ajatus oli kohdata erämaa erämaan ehdoilla, mutta ilman hypostasiointia. Pyydän anteeksi tuota teologian ja filosofian termiä. Se tarkoittaa, että pidetään olemassa olevana jotain sellaista, joka on vain ajatuksissa. Meidänkin aikamme hypostasioitu kohde on ”Luonto”. Mennään luontoon. Ihaillaan luontoa. Kirjoitetaan luonto isolla alkukirjaimella, koska se on joknkun nimi. Luonto kostaa. Luonto palkitsee. Luonto lääkitsee. Takaisin luontoon. Ei ”luontoa” ole olemassa. Tuo sana tarkoittaa sitä vähää, minkä käsitämme ympäristöstämme, ja romantiikan aikakaudella sille on kehittynyt sivumerkitys eli ilmiöt, jotka eivät ole ihan selvästi ihmisen tekoa. Järvi on luontoa, säännöstelyallas ei. Tuo ajatusvirhe aiheuttaa jatkuvasti hirvittäviä onnettomuuksia esimerkiksi asussa ”kansan tahto” tai ”historiallinen välttämättömyys” tai ”luonnonlaki”."

Kemppisen käsitettä mukaillen voidaankin sanoa että hyvin vahvasti intuitioidensa varassa elävä saattaa elää koko elämänsä hypostasiamaailmassa. Utopia, mielikuvat ja toivekuvitelmat sävyttävät maailman. Tässä maailmassa on hyvinkin helppoa vajota ajatukseen jossa omat ennakkokäsitykset voittavat tieteen totuudessa ja varmuudessa. Tässä maailmassa Jumalan olemassaolo muuttuu hyvin helposti joksikin asiaksi jonka on oltava tosi koska se on toivottavaa. Tämän seurauksena syntyy helposti antitieteellistä ajattelua jossa maailmankuvaa ei korjata tieteen tulosten mukana. Ja jossa tietoa saatetaan rakastaa, mutta ehdoin. Sillä kaivataan enemmänkin varmuutta.

Eli kaiken kaikkiaan arkijärkensä varassa hyppivien päätelmissä syntyy helposti nimenomaan aluksi lainaamaani Syksy Räsäsen moittimista. Sellaista, jossa henkenä on se, että helposti vedotaan tieteen puutteellisuuteen, koska Jumala ylittää tieteen. Samanaikaisesti omalta maailmankuvalta ei sitten kuitenkaan odoteta nöyryyttä vaan siltä haetaan nimenomaan hybristä, sitä että syntyy varmuuden tunne. Että yksilö saa kokemusmaailmaansa ajatuksen ikuisuudesta ja erehtymättömyydestä, että heillä on Totuus Absoluuttinen.
1: Suhtaudun asiaan huvittuneisuudella. Minulla on immersiivinen suhde todellisuuteen, ja nauran liian pömpööseille kysymyksille ja hybristä odottaville vaatimuksille. ; Suoraan sanoen tiedon puoliintumisaika kertoo asian varmistelusta, ja jos jokin perinne ei muuta faktojaan ripeästi, se on todennäköisesti ideologiaa. Jos rakastat tietoa, sinun on päinvastoin vihattava hybristä, jopa halveksittava sitä halaavia hupsuja olentoja joiden toiveet vääristävät havainnot ja saa heidät halaamaan epätotuutta vain koska intuitio ja lapset ovat luotettavimpia. Intuition kohdalla helpot asiat on jo toistuvasti keksitty ja ne ovat todennäköisesti jo koetellusti hedelmättömiä.

Jostain syystä se, että tiede on epäintuitiivinen eikä tarjoa lopullista varmuutta nähdään siten että tiede on epäonnistunut. Että se ei tarjoa ihmiselle merkitystä tai mitään muutakaan. Mutta sitten toisaalta jos joku selittää että todellisuus on mysteeri jossa pitää katsoa syvemmin ja syvemmin että saa vihjeitä jostain ikuisesta Platonin ideamaailmaan verrattavasta asiasta, se nähdään syvällisenä ja henkisenä. Kuitenkin "luonnonlaki" on myös nähtävinä ajatuksena tämänlaisesta Platonisesta ideasta.
1: Ajatuksen summan voi tiivistää hyvin avaruusolentoihin uskovien perusteluista. Kun he näkevät jotain mitä he eivät ymmärrä, he kutsuvat sitä UFO:ksi ja seuraavaksi he olettavat että sen täytyy viitata vahvasti avaruusolentoihin. Eli joksikin joka tunnettaisiin. Eli se, että ei tiedetä varmistaa että todellakin tiedetään. Teismin kohdalla vastaavaa roolia ajaa ns. aukkojen Jumala -argumenttivirhe. UFO:n ja Jumalan kohdalla yhteistä on se että "outo", "yllättävä" tai "mysteerinen" "ymmärretään" intuitiolla ja näin syntyy ristiriita. Siitä että ei tiedetä päätellään että tiedetään. Logiikkaa tästä on tietysti turhaa hakea ; Kontradiktio ei yksinkertaisesti ole argumentteja arvostavien tie.

Syynä on todennäköisesti juuri se, että tässä ollaan konservatiiviselle ajattelulle tyypillisellä "think less" -asenteella liikenteessä. Asioita ei mietitä vaan uskotaan intuitioihin, joten konsistenttiutta ei ikään kuin viitsitä tarkistaa kun asiat tuntuvat omaan mieleen järkeviltä ("make sense"). Kuitenkin perusnäkemys on sidottavissa hieman eri tavalla kuin voitaisiin ajatella. Itse kritisoisin Räsäsen ajatusta siten, että hän korostaa "Kosmoksen tarkoitusta" kun se mihin hän tosiasiassa viittaa on se, että kosmoksen lait eivät sovi kovin hyvin yhteen arkijärjen kanssa. Tässä kohden Syksy Räsänen sitoutuukin lähinnä sellaiseen teologiaan joka on Alvin Plantingalle tyypillistä ; Hänen mukaansa luonnontieteet ovat mahdollisia koska Jumala on antanut meille luotettavat aistit ja järjen joka sopii hyvin kosmoksen ymmärtämiseen. En itsekään toki luota Plantingan päättelyyn oikeastaan yhtään. Mutta Räsänen tekee sen virheen minkä moni muukin tekee. Eli pitää tätä warrantinkaltaisuutta kriteeriattribuuttina "kosmoksen tarkoitukselle". Tämänlainen ajattelu on samaa kuin jos sekoittaisi epistemologian ja ontologian täysin yhdeksi ja samaksi. Niissä kuitenkin on eroa. Kenties meillä on kosminen tarkoitus. Mutta kosmos ei selvästi sovi yhteen ymmärryksemme kanssa joten meille ei selvästi ole annettu järkeä joka sopisi hyvin maailman tieteelliseen selittämiseen. Jumala ei siis ole antanut meille luontaista tieteellistä ajattelua.
1: Toki Quinelaisena pidän tätä jaottelua epistemologian ja ontologian välillä harmaasävyisenä, en kannata tiukan dikotomista analyyttiseen ja synteettiseen jakamista mutta se on silti olemassa juuri harmaansävyisenä. "Vaalea ja tumma ovat jossain määrin arvioitavissa". Joten vaikka ne eivät tiukassa mielessä ole eri asioita, niin eivät ne tiukassa mielessä ole sama asiakaan.