"Kyllä on maailma kohdallaan ; Vähän kuin luulosairas kävisi valelääkärillä ja saisi lumelääkkeitä."
(Tuomo Hämäläinen)
Puolisoni kävi aikanaan leikkauksessa. Nyt tähän liittyneet sivutuotteet alkavat olemaan "enimmäkseen ohi". Tässä prosessissa erikoista on ollut se, miten moni ihminen on alkanut kunnioittamaan minua sellaisien piirteiden ja asioiden vuoksi joita en ole oikeastaan edes miettinyt. Ihmiset jotka ovat pitäneet minua lähinnä "mukavana luuserina" ovat oikein viitsineet kehua minua. Niin päin naamaa kuin selänkin takana.
Sitä on ikään kuin saanut kunnioituksen kaapua päälle pelkästään sen takia että asiaan asennoitumiset ovat minulle tietyllä tavalla helppoja. Itse olen tietysti äimistynyt koska sankaruuden kokemus vaatisi mielessä jonkinlaisia ponnisteluja, vaivannäköä ja painimista. Muut taas näkevät että tässä on kysymys jostain harvinaisesta. Kerrankin outoudestani on hyötyä.
Karkeasti ottaen näyttääkin siltä että kun asiat ovat hyvin näytän laiskalta hanulta joka ylpeilee sillä miten ei pidä kotitöistä. Ja kertoo paskan puujalkavitsin päälle. Ongelmien tullen parhaat puoleni tulevat joiltain osin esiin. Ja siksi minun kai kaiken järjen mukaan pitäisi toivoa että asiat menisivät koko ajan päin persettä. Aika harvoin ne kuitenkin menevät, ja tosiasiassa monin kerroin hyödyllisempää olisi olla tältä osin huomattavasti tavallisempi.
Koska elämä ei sisällä usein mitään niin mielenkiintoista kuin katastrofeja, on ihmisen luultavasti tärkein taito sietää tylsyyttä. (Jossa olen huono.) Ihmisen tuleekin mieluummin olla vähemmän kuin minä ja enemmän kuin Asikkalan puurattaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti