Kirkon henkilökunta ei tässä kohden ollut ongelma. He ovat luultavasti tottuneet kaikenlaiseen. Muistan kuinka omassa lapsuudessani Järvenpään seurakuntaan tuli humalainen kesken jumalanpalvelusta ja papit pokkana siunasivat eteen asioitaan sanomaan tulleen humalikon. Tilanne olisi monista paheksuttava, että pitäisi poistaa tämänlaisen kohtaamisen sijasta. Mutta mielestäni pappien ratkaisu edusti ns. katutietoista tapaa lähestyä asiaa.
Mutta seurakuntalaiset ovat sitten oma juttunsa. Olin tietoisesti mahdollisimman vähän muuten provosoiva. Olin läsnä kohteliaasti. Minulla oli hattu päässä. Ei mikään pipo, vaan aivan herrasmiehelle kelpaava hattu. Eräs rouva katsoi minua ensin pitkään ja tuli sitten ilmaisemaan että minulla oli hattu päässä. Hän luultavasti oletti että tekoni oli vahinko, unohdus. Päädyin nyökkäämään. Hän vaati minua ottamaan hatun päästä, johon päädyin hymyilemään, katsomaan häntä silmiin ja heiluttamaan päätä sivusuunnassa, vain hieman, sen pari senttiä. Naisen naamanilmeilyä oli tässä vaiheessa hämmästyttävä nähdä. Oli kuin hän olisi törmännyt johonkin jota hän ei voi kuvitella olevan olemassa. Tämän jälkeen nainen päätti panna itse töpinäksi ja hän ojentautui ottamaan hattuni päästäni omin käsinensä. Ja koska luotan ruumiilliseen koskemattomuuteeni, työnsin käden syrjään rennolla tartuntaotteella. Struktuurini oli kunnossa, voimaa en käyttänyt, enkä puristanut hänen rannettaan. (Eli asettauduin siten että jos hän haluaa työntää kätensä hatulleni hän joutuu ensin hajottamaan käteni luut pirstoiksi voidakseen tehdä tätä. Ja tämä taas vaatii niin paljon voimaa että hänen oma kätensä olisi tuskin kestänyt.) Kun liike torjutaan voiman sijasta struktuurilla, se tuntuu hyvin vastaanpanemattomalta ja nainen ilmeisesti tiedostikin tämän eikä yrittänyt toistaa tätä temppua. Päätin kuitenkin poistua paikalta, sillä ärtymys oli sen verran kovaa.
1: En oikeasti halunnut pahoittaa ihmisten mieliä, vaan herättää lievää hiljaista paheksuntaa. Näiden ero on harmaasävyinen mutta olemassa.
Miksi?
Jokainen joka tietää minut, tiedostaa että tämä temppu on jotain hyvin epätyypillistä. Olen yleensä hyvin kohtelias käydessäni kirkossa. Temppuni oli harkittu ja tein sen testatakseni muutamia asioita. Odotin jotain muuta. Ja sen odotuksen vuoksi tein "kokeiluni". Tämä odotus taas syntyi luettuani Terry Pratchettin "FC Akateemiset". Siinä esitetään ihmisten toimintaa hyvin suuresti ohjaava periaate. Se on sellainen, että jokin asia kielletään kuin se olisi jotain josta seuraisi jotain. Mutta sitten tätä "nuijaa" ei oikeasti olekaan. Ja kun ihminen sitten rikkoo tätä, niin siitä ei seuraa yhtään mitään. Tämä periaate ei selvästi koskenut tätä hattuasiaa. Selvästi kirkossa hattupäisyyden kohdalla on nuijaa. Jopa yllättäviin mittasuhteisiin asti.
Mutta miksi?
Tällä viikolla keskustelin erään hyvin hiljaisen ateistin kanssa. Hän on vähäpuheinen jopa Wanhoilla Suomalaisilla mittapuilla. Suuri osa hänet tavanneista ei tiedä edes hänen olevan ateisti. Ja tässä mielessä hän on minulle "erittäin kiinnostava näyte". Hän luokitteli erilaisia uskonnollisia kohtaamisia. Hän ei halunnut kieltää yhtään niistä vaan korosti että hän vaivaantuu niistä eri tavoin. Ja tästä syntyi hierarkia. Esimerkiksi kaduilla lappuja jakavat uskovaiset eivät häntä häirinneet, koska heitä voi väistää ja vähintään lapun voi ottaa ja jättää lukematta. Kukaan ei yksinkertaisesti oikein voi pakottaa lukemaan tekstiä.
Hierarkian ärsyttävimmässä päässä olivat musiikkikonserttejen laitamille tunkevat Jeesusbussilaiset jotka megafoninsa kanssa häiriköivät. Sillä ihmisten aistinelimien kohdalla meillä on silmäluomet joilla voidaan estää näkeminen. Ihminen voi hengittää suun kautta ja estää haistamista. Suuta voi pitää kiinni niin että ei voi maistaa. Mutta korvia ei saa pois päältä. Ja konserteissa pääasia on peräti musiikissa ja keskustelussa, jotka ovat auditiivista toimintaa. Jeesusbussilaiset siis tunkevat suoraan kilpailemaan sen aistinelimen alueelle kuin mitä tässä yritetään käyttää.
Mutta se, että pistetään yhteislaulu on sitten vielä tätäkin häiritsevämpää. Sillä tässä on todellakin pakko ottaa osaa tai ilmoittaa erimielisyytensä. Ateistin on yhteislaulutilanteessa ikään kuin rikottava joko positiivinen uskonnonvapautensa ja otettava osaa rituaaliin tai rikottava negatiivista uskonnonvapautta vastaan ja tunnustauduttava ja identifioiduttava vakaumukseltaan.
Hän muistutti minulle tärkeästä asiasta. Nimittäin kontekstista. Tämä on hyvin vieras asia seurakunnassa. Esimerkiksi kun mietitään suvivirttä, niin suuri osa ateisteista vastustaa sitä suunnilleen samoista syistä kuin mainitsemani hiljainen ateisti. Joka ei toki edes ole kieltämässä suvivirren yhteislauluakaan. Hän vain ärsyyntyy/vaivautuu eri määriä eri tilanteessa. Tämä tuo mieleen Jukka Keskitalon. Hän on "suvaitsevan ja liberaalin asiallisen eifundamentaalin" kristityn maineessa. Ja hän on sanonut asiasta "Seurakuntalainen" -lehdessä seuraavasti : "On äänekkäitäkin tahoja, joiden mielestä usko ja uskonto eivät saisi näkyä yhteiskunnan julkisessa tilassa." Tämä koskenee joitain vapaa-ajattelijoita, ja tuskin edes vapaa-ajattelijoita järjestönä. Ja vielä vähemmän sitten niitä muita ateismin ja uskonnottomuuden versioita joista monet kuitenkin kritisoivat suvivirren yhteislaulattamista. Mutta edes suvivirren torppaamisen kohdalla tämä ei liene merkittävä. Keskitalo ei aivan selvästi ole miettinyt sitä kysymystä että miksi vapaa-ajattelijat eivät ole kriminalisoimassa kaduilla "lappujensa kanssa hihhuloivia". Jos tavoite todella olisi se, että uskonto ei saisi lainkaan näkyä kadulla, niin juuri näin pitäisi tapahtua.
On toki ymmärrettävää että tämänlaisia olkiukkoja esittelemällä Keskitalo saa ihmiset raivostumaan uskonnottomille ja näin takaa suvivirren jatkuvuuden. Mutta samalla hän demonstroi miten vähän ja huonosti hän ymmärtää vastapuolen kannanottoja. Tälläisessä strategiassa täytyy heittää kaikki "asiallisuuden" ja "järkevyyden" muodot pois. Kyseessä on pelkkä (a) opportunistis-strateginen ovelointi, (b) kädettömään amatöriyteen ja tyhmyyteen perustuva ignoranttitorspoilu (+) ja joka tapauksessa olkiukkoluonteen vuoksi väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä. ~ Jos ei tunne vastapuolen argumentteja ja asiaa, ei pidä aukoa suutaan ja kuvitella että sinua tämän jälkeen kunnioitetaan ihmisenä. Kiinnostus on kunnioitusta. Vaivannäkö on kunnioitusta. Olkiukottaminen on tämän vastakohta, osoitus siitä että halveksunta on niin kovaa että näkemyksiin ei edes haluta tutustua.
Mutta hei kamoon - miksi?
Keskitalo kuten muutkin ovat korostaneet positiivista uskonnonvapautta. Ja kuten hiljainen ateismi usein näyttää, se nojaa aina johonkin epäkohteliaisuuteen. Esimerkiksi kun koulujen kevätjuhlassa ei ole mitään suvivirsipakkoa sidottuna lakiin, se tarkoittaa että tässä on mahdollisuus tehdä erilaisia ratkaisuja. Laulua kuitenkin lauletaan hyvin monessa paikassa siitä huolimatta että sen tiedetään harmittavan ja repivän joidenkin mieltä. Tiedetään että monille tulee paha mieli ja laulu lauletaan silti. Positiivinen uskonnonvapaus on hyvä argumentti joka sanoo että tämä oikeus ylittää kohteliaisuuden rajat. Suvivirrestä ei sen nykytilassa mitenkään voi saada kohteliasta. Mutta positiviista uskonnonvapautta sen kautta voidaan ilmituoda.
Ja samat ihmiset sitten kannattavat vahvaa negatiivista uskonnonvapautta. Sillä Suomesta ei tahdota saada ns. jumalanpilkkaan liittyvää lainsäädäntöä pois. Uskontokriittinen näkemyskin on liitoksissa uskonnonvapauteen. (Paitsi jos tunnustaa että ateismi tai uskonnon dogmien kritisoiminen ei ole missään tapauksessa ole eikä voi olla uskontoa. Jota emme tule kuulemaan niiltä piireiltä joista fundisklassikko "evouskovat" ja jopa liberaalipapeille kelpaava "ateistit ovat fundamentalisteja" ovat suosittuja.) Joten selvästi negatiivinen uskonnonvapaus on monissa paikoin hyvä argumentti uskovaisistakin. Mutta tätä ei tietysti koskaan kehdata tuoda esiin tässä suvivirsikeskustelussa.
Itse en lähtenyt suoraan jumalanpilkkaan. Hattu on pelkkä pukeutumisrike. Etikettirikkeet eivät yleensä ole jotain josta tuomitaan juridisesti. Jumalanpilkkaa siitä ei oikein saa tekemälläkään.
1: Tämä on tervettä varovaisuutta. Uskovainen voi haukkua ateisteja ja homoja ja heidän oppiaan, mutta jos ateisti haukkuu heitä, voi siitä seurata jopa puoli vuotta vankeutta. Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivillä vuonna 2013 esittämä lausunto on tässäkohden piristävä muistutus siitä miten tässä mennään ; "Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliumin." Positiivinen uskonnonvapaus johtaa siihen että Darwinisteja saa pilkata miten mielii. Ja siitä ei edes voi saada mitään tuomiota. Ateisteja tuomitaan harvoin ylilyönneistään, mutta heidän yllään on silti koko ajan se mahdollisuus siihen että ollaan kovimman edessä. Ja sitten se tuomio napsahtaa.
Hattu on lisäksi nähtävissä jonkinlaiseksi identiteettisymboliksi. Redditissä on esimerkiksi ihmetelty miksi ateistit kohtaavat fedora -vitsejä. Heistä on rakennettu olkiukkomainen hahmo, ns. fedora -ateisti. Sillä kutsutaan vihaisia ja militantteja ateisteja. "It's not just "angry atheists", though that is a big part of it; the fedora symbolizes basically the entire internet image board subculture and all the negative stereotypes it has picked up, like My Little Pony obsession, hentai, rabid misogyny, social cluelessness, narcissism, casual racism, immaturity, STEM circlejerking, Ayn-Rand libertarianism, and poor hygiene." Tämä on toki ylilyönti. Mutta siinä on totuutta siinä määrin että hattumuoti on vapaamielisissä suuntauksissa palannut muotiin. Ja siihen voidaan liittää paljon merkityksiä. Miksipä minäkin en siis osoittaisi positiivisen uskononvapauden kautta itseäni?
1: Minun hattuni ei muuten ole fedora, vaan pork-pie-hat. Mutta en ole ateistikaan. Ja ennen kaikkea en voi sietää My Little Ponyja. Otsikko on fedora-atheism -alluusion vuoksi mikä on, ja pork-pie-agnostikko menisi liian vaikeaksi.
Etenkin kun minulle oikein erikseen kehotettiin tutustumaan esimerkiksi juuri Jukka Keskitaloon esimerkkinä uskovaisesta johon suhtautuisin positiivisesti. Ja hän on "Suomen Kuvalehdessä" sanonut aivan suoraan että "Toimivaa monikulttuurista yhteiskuntaa ei saavuteta lakaisemalla uskontoa maton alle, vaan ”siedätyshoidon” kautta opettelemalla aitoa suvaitsevaisuutta." Ja jos provokaatio todella tarkoittaa sitä että provosoituja on aggressiivinen. Ja jos todella tarkoittaa niin että positiivinen uskonnonvapaus on niin iso asia että sen nimissä ei oikein yhtään tarvitse miettiä sitä että jos sitä jokin toiminta vaikka ns. lietsoo vastaanottajassa negatiivisia tunteita. Jos todella on niin että jos provokaatiosta provosoituu niin lietsojalla ei ole mitään vastuuta asiasta vaan vaan se toinen taho on "äänekäs" ja "vihainen" ja "aggressiivinen" ja "militantti"... Niin siinä tapauksessa se kirkkobiatch-tantti osoitti että hattu on selvä ongelma joka vaatii ratkaisukseen siedätyshoitoa.
1: Hänen tapansa lähestyä ongelmaa olisi sama kuin jos minä juoksisin kevätjuhlissa omin käsineni sulkemassa "suvivirttä" laulavien suita. Minun röyhkeyteni ei riittäisi tähän. "Suvaitsevaisuutta" ja "positiivista uskonnonvapautta" huudetaankin aina vain kristityille. Muut joutuvat "kunnioittamaan" ja "olemaan loukkaamatta". Missä ei toki ole globaalissa mielessä mitään uutta. Hyvin monille uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että kristitty saa pakottaa muita ja tuputtaa ihan sikana ja jo tämän väistäminen ja siihen osallistumattomuus nähdään vainona - ja myydään sellaisina mediallekin. Ja siksi ei pidä hämmästyä että samoista henkilöistä Raamattujen jakaminen kouluissa on kannustettavaa mutta jos kouluissa jaetaan humanistista kirjallisuutta, on syynä raivoamista tämänlaisen kauheuden edessä.
Joka tarkoittaa sitä että teen tässä nyt lupauksen. Ja ilmoitusluonteisen asian maininnan. Ette enää koskaan näe minua kirkossa ilman hattua. Jos joskus päädyn kirkkoon päin niin että minulla ei ole hattua, en voi mennä kirkkoon koska kirkkohattu puuttuu. Jos menen kirkkoon, päähäni menee hattu. Jos joku vaatii että hattu poistuu päästäni, niin siinä tapauksessa minä poistun kirkosta. Tai siis en edes poistu ennen kuin asia on aivan välttämätöntä. Jos sinun lapsesi kastetaan, jos sinä itse menet naimisiin tai jos haluat minut isoäitisi hautajaisiin, niin arvatkaa mitä minulla on päässäni. Jos haluat minut siivoamaan kirkkoa tai auttamaan konsertinjärjestelyssä lipunmyynnissä, niin päässäni on tällöinkin hattu. Jos haluat että soitan tai laulan kirkossa, minulla on hattu. Jos olen lapsesi kummi (eli maksat minulle niin paljon että liityn tätä varten kirkkoon) olen pitämässä vauvaa riemumielin. Mutta minulla on päässäni hattu. Ja tämä on siedätyshoitoa jolla valmennan ja siedätyshoidan kaikkia ihmisiä monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Että jos on aivan ilmiselvää että kirkko on se paikka jonne minut kutsutaan ja oletetaan että tulen, tai sitten olisin jotenkin moukka. Niin tottakai sitten tämänlaisissa asioissa riemumielin joustetaan.
Joko niin tai kontekstilla on väliä ja sekä minun tämänpäiväinen aktioni että Keskitalon ja kaikkien muiden vastaavien positiviinen uskonnonvapaus-smositiivinen uskonnonvapaus ovat ns. asshatterya johon ryhtyvä tunnustaa olevansa sosiaalinen moukka ja ääliö. ; Eli tekee asioita asenteella jossa juttuja tehdöään siksi että se on laillista, välittämättä muiden tunteista. Prosessissa voidaan tallata kokonainen alakulttuuri jos kivalta tuntuu. Koska ei laitonta, on paitsi mahdollista niin myös suositeltavaa. ~ Joka johtaa siihen, että kirkko - eikä vain marginaalinen fundamentalistipoppoo vaan nimenomaan suuri osa kirkosta ja sen toimijoista - tukee tämänlaista asshatterya. Ja että tämä asshattery on oikeastaan merkittävä osa sen "virallista kantaa" edustavien pappien, piispojen ja vastaavien julkista esiintymistä. Eli kun kirkko pääasiassa ilmenee yhteiskunnassa - siis uskovaisten sisäpiirin ulkopuolella - tämä ilmitulo jotenkin koostuu siitä että kirkko tekee, tukee asshatterya ja osallistuu läsnäollen tämänlaisen asshatteryn tekemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti