Rakkauden rosvosektori

Helsingin Sanomien NYT -liitteessä oli Maria Pettersonin kolumni jossa käsiteltiin sitä miten mukavat kundit haluavat seksiä normaalista ja ystävällisestä toiminnasta. "Olen tytöille kohtelias ja ystävällinen. Kun heillä menee huonosti, olen valmis kuuntelemaan heidän murheitaan. Olen kiltti, ihana ja otan tytön tunteet huomioon. Ja silti hän ei halua mennä kanssani sänkyyn! Hän haluaa mennä sänkyyn väkivaltaisten ääliöiden kanssa! Tytöt sijoittavat minut friend zonelle, ystävyysvyöhykkeelle, ja pitävät minua ystävänä eivätkä potentiaalisena seksikumppanina." Siinä ollut jatku huomautus on mielestäni hyvin oikeansuuntainen. "Nice guy ei ajattele, että kohteliaisuus ja ystävällisyys ovat tavallisia ihmisten kanssakäymiseen liittyviä asioita, jotka eivät velvoita ketään seksiin. Naisesta ei välttämättä ole viehättävää, että toinen on kohtelias vain siksi, että saisi laittaa peniksensä hänen sisäänsä. Mukava mies huijaa, eikä haluakaan olla ystävä. Hän haluaa palkintoseksiä siitä, että käyttäytyy kuin normaali ihminen."

Mutta toki tässä on kysymys siitä että Laasasen kannattajat eivät tosiasiassa ajattele että ystävällisyys vaatisi sääliseksiä. Vaan että kiltit miehet innostavat naisia vain ystävinä, mutta eivät seksikumppaneina. Eli ääliöt saisivat seksiä.

Tästä ei voi sitten kuin vetää huomio konkluusioonsa; Kun kolumnin huomion korjaa voidaan nostaa esille normaalin "laasaslaisen" luonne ja heidän argumenttinsa; Kun katsoo ns. Laasasen faneja huomaa että he korostavat argumenteissaan sitä, että naiset eivät halua mukavia miehiä, vaan äänekkäitä ääliöitä. Ja sitten kun katsoo heidän toimintaansa ei voi kuin ihmetellä että jos tuo heidän teoriansa on tosi, niin miksi he eivät saa seksiä. Heidän mielensä näyttää rakentavan jälkikäteistä teoriaa siitä että koska he eivät saa seksiä niin he ovat kivoja. Olemme jopa päätyneet hikipedian puolella "Kuri":ttamaan laasasen faneja. Jotka eivät lainaa ulkomaisia lähteitä ja toimivat kuin ääliöt. Mikäli heidän alfaurosteoria pitää paikkaansa, niin heillä luulisi todellakin olevan vientiä. Selibaatinvoivottelu näyttää kuitenkin olevan se standardi.

Mutta koska internet on pelottava paikka, en voi jättää asiaa tähän ironiseen huomautukseen.

"Uudessa Suomessa" Juuso Aromaa on nostanut esiin sen, että yllättävän moni feministi on esittänyt että mitään "friend zonea" ei edes ole olemassa. (Nähdäkseni Petterson ei toki ajanut tämänlaista näkemystä, hän viittaa sen olemassaoloon hieman eri sävyssä. Mutta ne muut.) "Verkon keskustelupalstoilla ja blogeissa usein toistuva väite kuitenkin kuuluu, että "there is no friend zone" -kaverisektoria ei ole olemassakaan. Useiden feministien mukaan kyseessä on pelkkä kuviteltu tila, jossa sovinistiset miehet olettavat pääsevänsä harrastamaan seksiä palkkioksi siitä, että käyttäytyvät “normaalisti”, “kivasti” tai jopa “ihanasti” naispuolisen ystävänsä seurassa. Verkon keskustelupalstoilla ja blogeissa usein toistuva väite kuitenkin kuuluu, että "there is no friend zone" -kaverisektoria ei ole olemassakaan. Useiden feministien mukaan kyseessä on pelkkä kuviteltu tila, jossa sovinistiset miehet olettavat pääsevänsä harrastamaan seksiä palkkioksi siitä, että käyttäytyvät “normaalisti”, “kivasti” tai jopa “ihanasti” naispuolisen ystävänsä seurassa.Sitten kun näin ei käykään, alkavat alatyyliset ja naisvihamieliset syytökset naisten kelvottomuudesta ja sielullisesta heikkoudesta, joka ohjaa heitä valikoimaan ainoastaan kusipäisiä seksikumppaneita." Aromaa korostaa (aivan asiallisesti) että friend zone on kuitenkin aivan oikea tila, jossa ei ole kysymys palkintoseksistä. "Siinä ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista, että missä tahansa ihmissuhteessa voi esiintyä tunteiden epätasapainoa. Tällöin on ihan perusteltua sanoa, että syvemmin tunteva osapuoli on joutunut kaverisektorille. Se on yleensä kurja ja ahdistava olotila, jossa oikeastikin kiltit ja kunnolliset ihmiset joutuvat pohtimaan omien tunteidensa ja niiden salaamisen tai tunnustamisen aiheuttamaa ristipainetta." Haluna on romanttinen suhde, sitoutuminen ja vastaava. Ei palkintoseksi.

Kuinka ystävystyä eri sukupuolta olevan kanssa

Kuten itse olen aikaisemmin kirjoittanutkin, friend zoneen ajaudutaan vahingossa ja sieltä poistuminen on vaikeaa. Ja tämän vuoksi kaunautuminen, pettymys ja muut vastaavat tunteet ovat normaaleja ja odotettavia. Toki on myös pirun tyhmää kuvitella että kauhein asia jota sievä ja mukava naisihminen voisi antaa, olisi ystävyys. Ja että tästä voisi jotenkin syyttää. Evoluutiobiologiaa kannattava voisi suorastaan sanoa että kun itsekäs geeni komentaa naista, on turha yrittää marmattamisella vaikuttaa hänen intentioihinsa. Mitään tietoisia tavoitteita asiaan tuskin liittyy. (Kannattipa sitten evoluutiopsykologiaa tahi ei.) Kaikki eivät viehätä kaikkia, ja jotkut viehättävät vain harvoja. Joten omaa seksikkyyttä tai sen puutetta on turha projisoida jonkun muun ominaisuudeksi.

Friend zone on kuitenkin olemassa. Ja tässä kohden on hyvä vilkaista sitä miksi naisille ajatus friend zonesta on vieraampi kuin miehille. Itse koen olleeni friend zonessa muutamankin kerran elämäni aikana. Ja eri mekaniikalla ja eri taustoilla. Ja moni mies tuntuu ymmärtävän "ne haluaa olla vain ystäviä" -tilanteen. Monet naiset eivät tunnu kuitenkaan pitävän tämänlaista kovin relevanttina tilana. Ja siksi koko asiantila voi vaikuttaa jonkinlaiselta petokselta.

Laasanen lähestyy tätä siten että naisilla olisi erikseen pidetyt tiukat luokat ystäville ja seksikumppaneille. "Naiset jakavat miehet tiukasti 1) kavereihin ja 2) potentiaalisiin partnereihin. Se on tikapuuteorian lähtökohta. Toisin sanoen naisilla on kahdet tikapuut, joille he asettavat miehet, eikä kaveritikkailta ole helppo hypätä suhdetikkaille." Miehet sen sijaan pitävät vain yhtä luokitusta kaikille naisille "Miehet eivät jaottele naisia miellyttämään pyrkiviin beta-naisiin ja dominoiviin alfa-naaraisiin (ja jos jompikumpi on korkeammalla tyttöystävähierarkiassa, niin beta-naaras). Miehet jakavat naiset viehättäviin ja ei-viehättäviin naisiin, eikä ystävyys naisen kanssa aseta minkäänlaista jarrua suhteelle." Tässä on toki jonkinlainen huomio. Mutta asiaa voi kenties valaista katsomalla hieman enemmän ns. äijien ystävyyttä. Tosiasiassa näyttää olevan nimenomaan niin että naiset ottavat paljon helpommin miehen ystäväksi kuin miehet ottavat naisia. Äijäporukkaan pääseminen naiselta on saavutus. Tämä tarkoittaa sitä että kenties miehet jakavat "alfanaaraisiin" ja "betanaaraisiin" jo tässä vaiheessa. Näin syntyisi myös epätasainen tilanne jossa naiset harvoin ovat friend zonessa. Jos mies on ottanut heidät jo kaveriksi, he ovat valmiita myös seksiin. Naiset sen sijaan eivät ota miehiä ystäviksi näin tarkasti luokitellen. Ja siksi heillä on kahdet tikapuut. Miehillä on naisten kannalta vain yhdet tikapuut. Siinä ystävyyspuolen tikkaissa on vain miehiä joiden kanssa tämä ei kuvittele harrastavansa seksiä.

Tämän takana on mitä luultavammin biologista perustaa. Esimerkiksi Batemanin periaatteen mukaan, perimiltään oogamian vuoksi, voidaan ajatella että toinen sukupuoli joutuu panostamaan lisääntymiseen enemmän kuin toinen. Nainen esimerkiksi tulee raskaaksi kun mies taas ei. Ja tämä epäsymmetria tarkoittaa sitä että riskit sukupuolten kesken eivät ole samoja. Ja siksi toinen sukupuoli yrittää helpommin ja toinen taas valikoi paremmin. (Ihmiset ovat kuitenkin K -strategikkoja joten molempien sukupuolten kannattaa olla jokseenkin valikoivia.)

Kuitenkin tähän on toisenlainen toimintamahdollisuus. Ja se on omalla kohdallani toiminut melko hyvin. Minulla on tunnetusti omituiset kaverivaatimukset. Mutta sukupuoli ei ole oikein koskaan kuulunut niihin. Toisin sanoen minulla on ollut tapana luoda ystävyyssuhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa tavalla joka on "naismainen". En ole pitäytynyt äijäporukoissa ystävien kesken. Tämä on johtanut jopa siihen että minun kanssani ollaan oltu friend zonessa myös niin päin että minä en ollut kiinnostunut.

Tässä strategiassa on se hyvä puoli, että lukioaikana minulla oli kohtuullisen suuri määrä hyvin lyhytaikaisia deittailukokemuksia. Siihen aikaan omituisuudessani ei ollut edes sitä häivähdystä karismaa mitä nykyään joten ne eivät jatkuneet kovin pitkään. Deittien määrässä salaisuuteni ei kuitenkaan ollut alfauroon tyylinen brute force. En kuluttanut päiviäni flirttailuun. Sen sijaan kun tunkee itsensä naisseurueeseen, huomaa että parittaminen (ei termin prostitutionaalisessa merkityksessä) on monelle naisihmiselle elinkeino. Puhelinnumeroani vuodettiin ja leviteltiin. Olin turvallinen deittikaveri joka oli muiden naisten suosittelema. Eli ideana oli se, että kun naiset olivatkin minun kanssani "vain kavereita" niin heillä oli ystäviä. On yllättävää miten suureen määrään ihmisiä kontaktoituu näin yksinkertaisella keinolla.

Tämä on ihanteellinen tilanne silloin kun (a) itsellä ei ole ketään "kiikarissa" ja (b) ei ole mitään haittaa siitä että kaikki, siis aivan kaikki, detaljit vuodetaan puolen kaupungin kanssa. Oli selvää että jokaisesta deitistä tehtiin raportti kolmena kappaleena ja tieto kulki ryhmässä hyvinkin laajalle äärimmäisen nopeasti. (Tälläisessä tilanteessa alfauroksen tyylinen kusipäistely johtaa ... sanotaanko vaikeuksiin.) Ja minun kohdallani kumpikaan kohta ei ole ollut ihanteellinen oikein koskaan. Minulla on ollut tapana nimenomaan ottaa kiikariin. (Ja minun lähestyminen kosketusetäisyydelle taas on ylen vaativaa. En mielelläni anna sellaisten koskea minuun joihin en luota ja joita en siis tunne melko hyvin.)

Ja tätä kautta voinkin korostaa että on kahdenlaisia friend zoneja.

Kun ihminen ihastuu kaveripiirissään olevaan ihmiseen, hän on ainakin hetken friend zonessa. Ikävä kieroilutaktiikka olisi käyttää ystävyyttä keinona vähitellen ujuttautua, kuin varkain, toisen pöksyihin asti. Tämänlaatuisen manipulatiivisen lähestymistavan ulkopuolella on kuitenkin kaksi, mielestäni jossain määrin eettisesti hyväksyttävää luokkaa. (Joissa molemmissa olen myös itse ollut korkeimman omakätisesti.)
1: Ensimmäinen on ujoa ja diskreettiä friend zonessa olemista. Siinä on romanttinen haave mutta ei siihen liittyviä tekoja. Joten vastapuoli ei tiedä siitä, eikä voi siksi edes torjua sinua. Omakohtaisesti voin sanoa että tämänlainen passiivisuus on sitä joka harmittaa vuosien päästä vain aivan helvetisti. Helpotukseksi voin sitten kertoa sen että tosiasiassa ihmiset lukevat ilmeitä ja jos he eivät ole kiinnostuneita takaisin he ovat kohteliaasti hiljaa. Joten tässä tuskin menettää niin paljon kuin humalassa aamulla kello kolme baarissa yksinollessaan jonkun nykyisen kumppanin kanssa käydyn perheriidan jälkeen saattaa kuvitella. Tämä ei ole seksuaalista häirintää vaikka se on friend zonessa olevalle pelkurille häiritsevää ja siinä on kiistatta seksuaalinen elementti.
2: Toinen on sitä että edellisestä on ottanut opikseen ja edes yrittää. Yrityksestä voi aina seurata pakit. Ja aina pakkien yhteyteen ei pyyntöä siitä että ei nähtäisi missään yhteydessä tämän jälkeen. Tämänlaatuiset tilanteet vaativat pelisäännöistä sopimista ja niissä pysymistä. Eli esimerkiksi pyydetään että torjuttu ei pyytäisi asiaa uudestaan, ja että jos tilanne muuttuu niin se on sitten sen nykyisen torjujan asia ilmoittaa että nyt tilanne on erilainen. Omalla kohdallani tämänlaatuinen avoimuus on johtanut yhteen hyvin omituisella ja syvällisellä tavalla mutatoituneeseen ystävyyssuhteeseen jossa voin avoimesti arvioida tämän poikaystäviä "jos en minä niin sitten paras olla tuollainen hyvä" -mentaliteetilla.

Friend zonessa elämisen kohdalla tärkeintä on tiedostaa että sille joko voi tehdä jotain jolloin sille pitää tehdä jotain. Tai sitten sille on tehty jo jotain ja sille ei voi sen jälkeen enää tehdä. Tai on päättänyt olla toimimatta vaikka voi, jolloin sen kanssa pitää vain elää. Yleensä jos ihminen ei astu soveliaisuuden rajan yli ja sooloile sovittujen rajojen yli niin asia menee ohi.

Ensin pitää kenties ponnistella asian kanssa ja hillitä himonsa ja kahlita kyrpäänsä. Ja jonkin ajan jälkeen se ponnistelu muuttuukin turhaksi. Tässä kohden on hyvä lukea Dan Arielyn "the Upside of Irrationality" -kirjan jossa katsotaan eri strategioita joita ihmiset harrastavat romanssiasioissa. Jos nainen ei pidä kaljusta miehestä hän voi joko torjua miehen ehdottomasti tai sitten vaihtaa preferenssejä ja korostaa että kalju mies voi olla hauska. Ihmiset tekevät tätä aika paljon. Ja tämä on ihan hyväkin asia. Sillä ihmiset kestävät kaatuneita romansseja yllättävän hyvin. Ariely nostaa esille myös Shakespearen "Romeon ja Julian" joka vihjaa että nykypsykologian tunnistamat ilmiöt on tunnettu jossain määrin jo menneinä aikoina. Kirjassahan kaikki muistavat Romeon ja Julian väkevät tunteet. Mutta eivät sitä että kirjan alussa Romeo on epäonnistunut rakkaudessa ja käyttäytyy kuin se olisi maailmanloppu. Sitten hän on nähnyt Julian ja murhe unohtuu.
1: Eli jos tilaa ei ylläpidä jotenkin, eli esimerkiksi stalkkaa kohdettaan tai pidä piilossa mitään pornoa johon on liimattu päiden tilalle näitä ihastuksen kohteen valokuvista leikattuja naamakuvia niin sitten se romanssi etsii jonkun toisen purkautumisreitin. Rakkaus on ikuista, vain kohde vaihtuu.

Ja sitten toisaalta voi olla hyvä tiedostaa sekin että nykyinen ja pitkäaikainen puolisonihan on nimenomaan sitten "se tilastopoikkeus". Olemme tienneet toisemme ensin nimenomaan ystävinä. Ehkä syynä on se, että en diskriminoi kovin pinnallisesti, kuten ei hänkään. Arielyn mainitsemaa kompensoimista ja prioriteettien punnitsemista on varmasti tehty paljon puolin ja toisin. Tällä tasolla ei voi lähteä siitä että jaottelee "viehättäviin ja eiviehättäviin" tai "alfa ja betauroksiin". Eikä siihen voi kyllä meidän perheessämme palatakaan. Siitä ei hyvä heilu.

Tätä häijyä kolauttelua sisältävää lopetusta pehmentämään voidaan sitten katsoa aiheesta Michael Stevensin leppoisa video. Hän kertoo esimerkiksi siitä, miten oikea tekosyy ei ole se, että olemme liian kilttejä, vaan se että idealisoimme ihastuksemme kohdetta. Ja ulkopuolinen näkee että sinulla ja ihastuksellasi ei vain ole kovin paljoa yhteistä. Kiltteyden sijaan kysymys voikin olla siitä että emme ole yhteensopivia ihastuksemme kanssa ja olemme lisäksi häiritsevällä tasolla liian tyrkkyjä.