Yhtenä syynä on se, että supersankarigenreä pidetään kaikista pinnallisimpana sankaruuden luokkana. Efektit korostuvatkin hyvin helposti ja tämä itse asiassa on genren todellinen ongelma. Yliluonnollisuus ja luonnollisen arkitodellisuuden ylittävä ja "tilan antaminen muillekin vaihtoehdoille" ei tarkoita samaa kuin syvällisyys. Ja monet supersankarielokuvat ovatkin olleet varsin pinnallisia. Puhumattakaan sarjakuvista.
Kuitenkin toisaalta tämä väistämättä muistuttaa siitä mitä arvostetaan. Myyttejä. Mutta jos oikeasti katsomme vaikka antiikin heeroksien seikkailuista kertovia tarinoita, niin mitä ne itse asiassa ovat? Menneiden aikojen supersankareita. Niiden lukemista pidetään kuitenkin sivistyneenä. Niiden tunteminen on jopa jossain määrin yleissivistystä. (Se, että ei osaa Turtleseista mitään on sen sijaan jonkinlainen ylpeilynaihe.) Ja jos niiden heerokset ovat yksinkertaisia, on tähän keksitty suojaus. Hahmot eivät olekaan hahmoja joissa ei ole syvyyttä stereotypioiden alla. Ne ovat arkkityyppejä. (Mutta on tietysti hirvittävän naurettavaa luokitella ihmisiä sen mukaan ketä Turtlesia hän muistuttaa eniten.)
Esimerkki klassisesta heerostarinasta.
Mutta jos katsomme sitten vaikkapa tarinaa Bellerofonista (Βελλεροφῶν). Hän oli antiikin kreikan heeros. Hän on hahmo jonka seikkailut voidaan sitoa paikkaan Turkin läheisyyteen. Ja hän on samantyyppinen hirviöidenlyöjäsankari kuin Herakles. Tai Herkules (sama tyyppi, eri kulttuuri) tai Akilles (eri tyyppi, sama kulttuuri). Bellerofon on vain sankarihahmona ajaltaan varhaisempi kuin yksikään näistä mainituista.
Heeroksemme saikin kuninkaalta erilaisia mahdottomia tehtäviä joita hän sitten ratkaisi. (Vähän samalla tavalla kuin suuri osa roolipelihahmoista.) Ja asiat sujuivat seikkailullisesti hyvin kunnes kuningas syytti häntä tyttärensä (kuninkaan, ei Bellerofonin tyttären) raiskaamisesta. Kuningas sanoi että rikos voitaisiin antaa anteeksi jos Bellerofon tappaisi Kimeiran, suuren pedon. Ja niin Bellerofon otti Pegasoksen, siivekkään hevosensa. (Joka tässä vaiheessa ei ollut yleisnimi kaikille lentäville hevosille vaan se oli erisnimi tälle partikulaarille siivekkäälle hevoselle.) Ja sitten hän taivaalta ampui Kimeiraa nuolella, turvallisen etäisyyden päästä. (Tai sitten toisissa versioissa hän ei ottanut hevosta vaan laittoi keihääseensä ison kasan lyijyä ja tunki tämän Kimeiran kurkkuun ja kun lyijy suli Kimeiran hengityksen kuumuudessa, niin että peto tukehtui.
Ja sitten myöhemmin Bellerofon todisti että hän ei ollut alunperinkään yrittänyt raiskata ketään. Ja kostoksi hän istutti kuninkaan viihdyttävälle retkelle Pegasoksella. Ja sitten hän kuningas putosi mereen. Myöhemmin Bellerofonin maine kasvoi ja hän halusi ryhtyä Jumalaksi. Hän päätti lentää Olympokselle Pegasoksellaan mutta Zeus pisti paarman puremaan Pegasosta ja Bellerofon putosi mereen. (Kuten kuningas aikaisemmin.) Ja loppuelämänsä tämä heeros eli rampautuneena.
Onko moderni supersankaritarina samanlainen?
On selvää että supersankaritarinoita on helppo nähdä yksinkertaisina jos ne mukailevat samaa tarinankerronnan tapaa kuin Bellerofonissa. Niissä on varsin yksinkertainen "opetus" ; Esimerkiksi tässä tarinassa voidaan nähdä papiston ja hengenmiesten suosima ajatus siitä että Jumalat - ja tätä kautta uskonto - hallitsevat ihmisiä ja että ei pidä lähteä kikkailemaan. Ja tämä tietysti varoittaa myös ylpeydestä ylipäätään. (Ja syvällisimmillään se on kannanotto kompensaation filosofiaan. Jos sankariteko on rangaistus rikoksesta, niin onko sankariteko jokin joka ostaa kompensaatiota etukäteen niin että kosto on oikeutettu.)
Nähdäkseni juuri näin ei ole. Supersankaritarinat ovat nykyään järestään mutkikkaampia kuin vaikkapa Bellerofonin tarina. Itse asiassa jos käy katsomassa elokuviin suollettuja massaviihdesupersankarielokuvia, oppii varsin pian että supersankarielokuvat ovat äärimmäisen pluralistisia. Supersankarit riitautuvat keskenään ja synnyttävät lyhytaikaisia liittoutumia. Yleensä ottaen "korostetusti juuri hyvien" hahmojen välillä on eettisiä vääntöjä.
1: "Avengers" -elokuvat elävät sen varassa että hyvyydellä on hieman eri sävyjä ; Samaan tilanteeseen reagoidaan erimielisyydellä siksi että oikea toimintatapa näyttää hieman erilaiselta riippuen siitä oletko Kapteeni Amerikka vai Thor.
2: Toisaalta myös tiedot asioista voivat vaikuttaa. "Spider man" -elokuvissa esimerkiksi tieto Green goblinin kuolintavasta muuttaa entiset viholliset ystäviksi ja saavat heidät yhdistämään voimansa. Kaikilla ei siis ole samaa informaatioita ja kaikki tulkitsevat tilanteita eri tavoin riippuen siitä mitä he tietävät. Ja tämä on usein jopa se pääero joka muuttaa pahan hahmon hyväksi tai toisin päin.
Itse asiassa on väärin luokitella supersankarit täysin samaksi kuin vanhat heerosmyytit. Sillä tosiasiassa se lajityyppi johon supersankarielokuvat tuppaavat nykyään lokeroitumaan ovat nimenomaan erilaisia juonitteluelokuvia. Niitä joita on tavattu kirjoittamaan esimerkiksi renessanssi-italian hovijuonitteluihin. Ei pidä antaa erikoisefektien ja ympäristön hämätä. Se, että ihmiset eivät pukeudu sukkahousuihin ja ympärillä ei ole hovia ja puutarhoja ei tarkoita että juonittelun kaavat eivät ole samoja.
 |
| Sinä saatanan kaunainen korpikepulainen korkkiruuvijuntti et vain tajua valtiomiestason laatuproosan päälle Ei ole tässä maassa mitään uutta. Pian omia itsetyytyväisyyspierujaan haistelevat tekstikriitikkohipit pystyttävät giljotiininsa Senaatintorille keisarin patsaan tilalle. Ja sitä pystyttäessä tulee teilläkin, arvoisat kaunakot, liekehtivä khimaira vastaan. |
Ja ei. Tämä ei tee supersankarigenrestä syvällistä. Ei kieroilu ja sosiaalinen peli takaa hienostuneisuutta. Jokainen pinnallisia pukudraamoja seurannut tietää ainakin tämän. Niiden pinnallisuuden tapa on kuitenkin hyvin erilainen kuin vaikkapa minä Tim Burton niitä pitää. Kenties tämän mielikuvan muuttamiseen tarvitseekin oikaestaan tehdä se yksi asia. Lukea yksi vihattu pinnallinen sarjakuva. Sen jälkeen osaa vähintään dissata aihepiiriä oikeista ja todellisista syistä.
2 kommenttia:
Zatoichi ei luonnollisesti ole supersankari, mutta onko hän narri, antisankari, protagonisti vai nemesis...?102
En ole tutustunut, mutta pikaluvulla päättelisin että vastaa kohtuu lähelle monia George Clooneyn hahmoja. Eli lähestyy jonkinlaista veijarihahmoa. (Jotka nekin ovat olleet suosittuja aina.)
Lähetä kommentti