Skeptikon tien mielekkyys (eli kuinka paljon järki ohjaa ajatuksiamme ja elämäämme?)

Jos katsomme länsimaista kulttuuria, voimme huomata että siinä on ajateltu että ihminen on järkiohjautuva tai kohtuullisen helposti järkiohjautuvaksi opetettava. Tätä kautta logiikalla ja perusteluilla on uskottu saavutettavan tehoa niin käännytyksessä kuin ihmisten ohjailussakin. Ja ideologiat ohjaavat etiikkaa ja käyttäytymistä.
* Teologiassa on suosittu ajattelua jossa Jumala on antanut meille järjen ja havainnot ja olisimme jotenkin hienoviritettyjä Totuuden havaitsemiseen, olisimme ikään kuin synnynnäisiä tiedemiehiä.
* Valistusaatteessa uskottiin että tietämättömyyden karsiminen johtaa ihmisten hyveellisyyteen ja järkevään toimintaan. Pahuus on tyhmyyttä ja tyhmyys tuhmuutta.
* Talousteoriassa on ajateltu että ihmiset ovat rationaalisia kaupantekijöitä ja näkymätön käsi pitää kaiken kunnossa.
* Arvokonservatiivit ovat ajatelleet että perinteet pitävät yllä arvoja ja etiikkaa ja ohjaavat ihmisten käyttäytymistä. Siksi uudistukset murentavat yhteiskunnan säilyvyyttä
* Jopa postmoderni Feyerabendilainen asenne jossa ihmiset eivät tarvitse akatemiaa tai ammattiajattelijoita on nähtävissä siihen että ihmiset osaavat ajatella itse.

Tyhmyyden yl(e)istys

"Contributoriassa" on mielenkiintoinen kooste siitä miten ihmisten toiminta ja päätökset ohjautuvat. Teksti edustaa monelle perinteiselle ajatustavalle vierasta näkemystä. ; Se nostaa esiin sen, että viime vuosikymmeninä monessa eri tieteenalassa on noussut esiin se, miten ihmiset eivät ole tällä tavalla ohjautuvia. Eikä edes ohjailtavissa.
* Tätä linjamaa edustavat esimerkiksi talousteorian puolella vaikuttava Dan Ariely "Predictably irrationalin" kirjoittajana. Ostopäätöksemme ja toimintamme ovat irrationaalisia. Peräti hyvin ennustettavalla tavalla. Emme ajattele vapaasti emmekä rationaalisesti.
* ja David McRaney "You are not so smart"in kanssa korostaa että emme opi hyvin, emme tunnista huijaamisia ja olemme muutenkin aika tampioita.
* Esiin nostetaan jopa konservatiivien, ja arvokonservatiivienkin, arvostama Haidt, jonka tutkimukset demonstroivat miten moraalipäätöksiä ohjaa intuitio ja ihmiset rationalisoivat päätökset jälkikäteen. Eli päätöksiä ei tehdä ideologian kautta vaan ideologia toimii lähinnä jälkikäteen toimivana saivartelukoneistona jolla oikeutetaan ties mitä. (Joka selittää miten kristinuskossa apologeetikko ja moraalipuheiden syvä ystävä Craig voi naama näkkärillä selittää miten "kansanmurha ehdoilla" voidaan tehdä ilman että tämä on paha asia. Koska hänen täytyy oikeuttaa se miksi "Raamatussa" Jumala käskee tappamaan viholliskansasta niin naiset kuin lapsetkin.)
* Artikkeli viittaa sovelluksiin myös rangaistusten kohdalla. Esille nousee omituisia korrelaatioita. Vaikka rankaisu ja etenkin ylirankaisu on jotain jonka tulisi toimia pelotteena, niin ne eivät ole. Sillä tekijät eivät ajattele jäävänsä kiinni kun tekevät rikoksia. Ja korrelaatiot näyttävät varsin erikoisia. Alueet joissa kuolemantuomio on jätetty pois rangaistuslistalta ovat kaunistuneet rikostilastoiltaan, toisin kuin ne alueet joilla kuolemantuomiota on vielä jatkopidetty.
* Ja jos moraali on "mielipideasia" niin kaiken lisäksi ihmiset ovat huonoja päättelyssä. Eivätkä he osaa selittää arkistenkaan asioiden toimintaperiaatteita. Kun näitä taitoja ei ole, ja tämän lisäksi ihmisiä voi harhauttaa erilaisilla illuusioilla, on vaikeaa kuvitella miten järki voisi ohjata ihmisten elämää.
* Dan Sperber and Hugo Mercier ovat jopa esittäneet että järkeilytaitomme ovat suurimmaksi osaksi sosiaalisen manipuloinnin taitoja. Emme perustele siksi että argumentit heijastaisivat totuutta, vaan jotta voisimme toimia ryhmässä ; Argumenteilla osoitetaan omaa valta-asema, ja toisaalta oikeilla mielipiteillä ja vakuuttumisilla paljastetaan että kuulutaan johonkin tiettyyn tiimiin jopa silloin kun meillä ei ole mitään auktoriteettiasemaa.

Skeptikkojen ponnettomista ponnisteluista.

Tämänlainen ajatus on surullinen skeptikoille. Sillä monet skeptikot kannattavat avointa keskustelua. Henkenä on että voidaan opettaa väärässäolevat ja oikaista heidän virheensä. Tämä ajaa tiukasti valistushenkiseen toimintaan. Siksi osa on lähtenyt popularisoimaan tiedettä jotta siitä tulisi kiinnostavaa. Samoin Forbes on kuvannut kampanjoista joiden henkenä on se, miten pseudotieteiden kritiikkiä tulisi opettaa kouluissa. Moni on siis optimistinen ihmisten järkevyydestä. Että opettamalla opitaan. Osa on pessimistejä. (Esimerkiksi minä olen.) "New Scientist" -lehdessä oli kuitenkin tähän liittyen hieman surullinen uutinen. On havaittu että sekään ei valista. And as for the young-Earth creationists? We all cheered when Bill Nye the Science Guy demolished their arguments in a televised debate, but we know that none of them changed their minds." Onkin tiedettyä että denialismi on jotain josta ei vaihdeta. Mikään todiste ei vakuuta. Koska he itse pitävät omaa kantaansa järkevänä ja perusteltuna. Siksi että heillä on niitä rationalisointeja.

Itse asiassa tieteestä on tehty jotain jota kyllä "rakastetaan" julkisesti ja jota "arvostetaan" jopa omassa elämässä, mutta josta ei kuitenkaan sitten "pidetä". Ja ennen kaikkea sen harjoittamista pidetään "vaikeana" ja "tylsänä", joten sillä ei haluta vaivata päätä. Ja tätä ei nähdä edes tavoittelemisen arvoisena. Sillä kuten jokainen skeptikko tietää ; Sitä pidetään rajoittuneena ja puutteellisena elämän ohjaajana. Ja tämä huomautus tieteen puutteista on tärkeä. Nämä asenteelliset ja ehdottomasti ei avomieliset huomautukset ovat lähimpänä rehellisyyttä jota tässä aihepiirissä oikeastaan voidaan törmätä. Näin uskon vakaasti.

Tämä muistuttaakin siitä, että monet avomielisyyttä korostavat pseudotiede -ideologiat ovat itse asiassa hyvin sulkusilmäisiä ja vaativat lähinnä tilaa heidän oman asian levittämiselle. Kysymys on siis enemmän mainostilan hankkimisesta ja erimielisten haukkumisessta, kuin siitä että todella mentäisiin omalle epämukavuusalueelle. (Sitä mennään lähinnä muiden epämukavuusalueelle.) Itse asiassa skeptikoilla onkin nähtävä hyvin laajaa avomielisyyttä joka erottaa sen kritiikkinsä kohteista. Usein vaihtoehtoiset näkemykset pitävät dogmia joita he rationalisoivat. Skeptikoille avomielisyys taas tarkoittaa sitä että asiaa tutkitaan, eli kritiikin esittäminen on jo jonkinlainen tunnustus siitä että moitteen kohde on käsittelyn arvoinen. Fringerintama taas lähinnä esittää asiansa, ja jos joku on erimielinen, heitä ei kiinnosta "sinulla on lupa mielipiteeseesi" on heillä lähinnä sitä että he eivät halua mennä epämukavuusalueelleen harkitsemaan vaihtoehtoja ja sitä että kenties heidän lempidogmansa ovatkin väärässä. Ja tämä on helppo, vaivaton ja sivistyneenkuuloinen tapa hoitaa asia.

Limbossa Matti Leisolan kanssa

Ja tämä tekee minusta erikoisen hengenheimolaisen Matti Leisolan kanssa. Hänen kirjansa "Evoluutiouskon ihmemaassa" on siitä erikoinen kirja, että siinä tulee kaupantekijäiseksi asenne. Monissa kirjoissa on jonkinlainen perussävy. Esimerkiksi Esko Valtaojalla rivien välistä kumpuaa kiinnostus ja ilo tekemisestä. Kari Enqvist on kiukkuinen. Matti Leisolan kirjoista, jopa niistä asiatekstipätkistä joissa ei ole suoraan viittauksia ideologioihin ja niihin liittyviin arvostuksiin, paistaa syvä kyynistyminen ja pettymys. Kykenen samastumaan täysin tämän miehen mielenmaisemaan. Josta liiallinen keskustelu erimielisten kanssa on imenyt aivan kaiken ilon.

Tämä on mielestäni hauska rinnastus nuorempaan Tapio Puolimatkaan, joka kannattaa hyvin lujasti pluralistista keskustelua ja ajatusten törmäyttämistä. Puolimatkalla tekstejä kuvaa optimismi ihmisten rationaalisuuteen ja kyvykkyyteen. (Hän on Plantinga Warrantin kanssa liikkeellä yhtä optimistisesti kuin Valtaoja tekno-optimismissaan uskoessaan tekonolgian kykyihin tehdä ties mitä ihmeitä.) Hänelläkin on toki tapana repäistä marttyyrikorttia, itse asiassa hän on tehnyt tästä "tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirjan. Kirjan joka on käytännössä voi vainotun kyynel -teos. Mutta tässä päällimmäinen sävy ei ole kyyninen elämän ja ilon kuolema vaan jonkinlainen, Tapio Puolimatkalle hyvin tyypillisenoloinen, narsismi.

Minä uskonkin että jokainen joka uskoo että täysin avomielinen keskustelu jossa mennään omalle epämukavuusalueelle ja kuunnellaan kaikkia mahdollisia erilaisia alakulttuureita on sinänsä oikeassa. Ihmisen pitää kyetä prosessoimaan eri asioita jos hän tavoittelee Totuutta tai edes viisautta - tai edes maailmassa toimivaa vaikutussuhteistoa ja siihen liittyvää käytännöllistä mekaniikkaa. Me emme kuitenkaan ole kovin hyviä tässä. Ja sen vuoksi tämä avomielisyyden tie ei tule tarjoamaan kenellekään iloa. Jokainen joka puhuu avomielisyydestä on todennäköisesti lähinnä innokas oman ideologiansa julistaja, ja siis päätöksensä loppuunlyönyt. Ja vaikka ei olisikaan, niin missään tapauksessa hän ei ole kokeillut tätä tietä kovin kauaa.

Minäkin muistan toki ajan jolloin ajattelin positiivisesti, että keskustelu on kätevä ja ilmainen tie oppimiseen. Ja että erimielisetkin olisivat tässä apuna. Sitten tiedostin varsin konkreettisesti, että suurin osa keskusteluista on tehokkaammin opeteltavissa kirjoista. Ja että vaikka tyhmyyden voisi antaa anteeksi, niin siinä asennevammaistojen ilmapiirissä ei auta muuta kuin olla metsikön pahin peto. Kerettiläisiä ei polteta roviolla, heidän lyttäämisensä itsemurhaan asti onkin monille niin paljon mielekkäämpää, ja siinä säästyy pesulalaskuakin, puhumattakaan teloittajien palkkioista. Olen karun kautta oppinut että on syytä lähteä liikkeelle sillä asenteella että vastaan ei voi tulla mitään itseään pelottavampaa.

---

Kyynikko on pettynyt optimisti, sanovat. Oikeansuuntainen oivallus. Ei kuitenkaan ole oivallettu riittävän pitkälle.