Tulen hyvin toimeen naapurien koirien kanssa. Osa oikein hämmästelee asiaa, koska heidän koiransa ovat yleensä ottaen ihmiskammoisia. Syy on oikeastaan varsin yksinkertainen. Koirat, toisin kuin ihmiset, ovat helposti luettavissa. Niillä on tiettyjä eleitä ja ilmeitä joiden lukeminen on helppoa. (Ihmiset ovat sen sijaan vaikeita.) Tärkeintä on se, että menen koiran ehdoilla. Jos näen että koira ei halua tupata lähelle, annan sille tilaa. ; Koirat pitävät ja arvostavat sitä että niiden annetaan olla rauhassa. (Tai ainakaan ne eivät pidä uhkaavana ja opi että tämä uhka on sellaista joka tunkee päin. Joka on hyvä ensimmäinen askel.)
Mielestäni tässä on tiettyä analogisuutta myös ihmisten kanssa olemiseen. Ihmisissäkin moni sekoittaa sosiaalisuuden ja puheliaisuuden. ; Itsekin teen tämän tyylisiä virheitä. Jos viihdyn jossain seurassa, puhun paljon ja tästä tulee ahdistava kokemus. Sen sijaan ihmiset jotka eivät kiinnosta minua johtavat siihen että olen kohtelias ja hiljaa. Ja näin ihmiset tuppaavat muuttumaan yllättävän puheliaiksi ja avoimiksi. (Aikanani ihmettelin miksi olen pultsarimagneetti ja miksi tuntemattomat tulevat minulle kertomaan intiimejä tai vaikeita ja raskaita asioita. Sitten luin vakoilumenetelmistä ja tajusin että tapani olla eikiinnostunut ihmisistä on äärimmäisen vahvoja informaationvuodoksia aikaansaavaa.)
Koirien kanssa suurin ongelma monilla onkin se, että he olettavat että he ovat koiraihmisiä ja hyviä eläinten kanssa. Ja he menevät rohkeasti suoraa päätä paijailemaan. (Mikä sopii ystävällisille koirille, mutta nämä ovat helppoja ja kilttejä kaikille. Taito "olla hyvä koirien kanssa" on sitä että kykenee tulemaan toimeen muidenkin kuin tälläisten kanssa.) Minä taas suoraan sanoen oletan että koira on lähtökohtaisesti puremassa ja riski. (Ja samaa oletan ihmistenkin kanssa. Kun eräs kitarankantaja-rokkari tässä päivänä parina heilautti minulle ja pyysi pysähtymään, oletin perustana, että hän haluaa vetää minua turpaan. Hän halusi kehua hattuani.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti