Olen ottanut osaa oleellista oleellisempaan onnellisuushaasteeseen. John F. Kennedyä mukaillen en tee tätä siksi että se on helppoa vaan siksi, että se on vaikeaa. Mitä on onnellisuus? Sen ehkä tunnistaa vasta kun se osuu kohdalle. Ja useimmien arvostaa vasta kun se ei enää osu.
1. Aloitin päiväni hakemalla oikein tietoisesti positiivisia asioita. Aloitin kuolinilmoituksista. Kukaan tietämän ihminen jonka kuolemasta ilostuisin ei ole vaipunut vaineeseen. Eikä lohtua tilanteeseen tuo edes tilastomatematiikka. Tilastollisesti kuolinilmoitusten ihmisissä täytyy olla joku joka on ollut merkittävän hankala ja kenkku, enemmän kuin keskihajonnan (σ) verran keskiarvosta siihen negatiiviseen suuntaan. Tai muuten sellainen ajatus kuin hyvyys, hyöty, ja vastaava ei merkitse mitään. Mutta ei tästä ajatuksesta tullut mieleen muuta kuin se, että jos tekee tämänlaisia laskelmia lienee itse vähintään keskihajonnan (σ) verran keskiarvosta väärään suuntaan.
1. Paula oli tehnyt ruokaa, ihan yksin minua varten. Sellaisia chili-juustoyllätyksen pitäviä pihvejä joiden reseptin saimme eräästä "Man vs. food" -ohjelman jaksosta. (Se on hyvä lähtökohta chiliruuassa. Että ihminen vastaan ruoka.) Kotitöiden välttäminen on aina erityisen hienoa, ruoka on lihaa ja aulius jossa tekee toisen puolesta jotain saamatta itse hyötyä on yleensä kaunista. Ainut huoleni on se, että huomenna WC -käynti tehdään Johnny Cashin tahdissa. ("Ring of fire", se jossa on lisäksi aluksi tarjolla torvisoittoa.)
2. Luin, Alain de Bottonin kirjoittamana, Arthur Schopenhauerin elämästä. Ja siitä tuli hyvä mieli. Schopenhauer oli kaikesta negatiivisuudestaan huolimatta yrittänyt romanttisesti iskeä nuorempaa neitiä. Filosofin oma kuvaus toiminnastaan oli romanttinen. Mielenkiintoiseksi asia muuttui kun kyseisestä tapahtumasta on tietoa myös tämän lähentelyn kohteen päiväkirjassa. Ei ollut niin diskreetti ja ihanteenmukainen tilanne kuin mitä Schopenhauer ajatteli, vaan limainen. Tästä tuli jotenkin ihan käsittämättömän hauska olo. Ei sellaisella vahingoniloisella tavalla. (Vaikka vahingonilo onkin ainut oikea todellinen syvä ilo, ja sellaisena ehdottomasti laskettaisiin onnellisuushaasteisiin.) Kun pessimisti epäonnistuu hetkenä kun unohtaa olla pessimisti, mutta ei tajua epäonnistuneensa. Siinä on viisautta. Siinä unohtamisessa ja ignoranssissa. Mutta jos siinä ei kävisi lopulta huonosti niin se ei olisi ZEN.
3. Omat ajatukseni osaavat huvittaa minua itseäni tänään. Tajusin että "frustraatio" ja "humpuuki" ovat negatiivisten tunteiden sävyttämiä sanoja. Mutta jos niitä kuuntelee pelkästään sanoina, siis siltä miltä ne kuulostavat, ne kuulostavat joltain tosi hauskalta ja mukavalta. Sellaisilta että niiden hokemisesta tulee hyvä mieli. Jos ei tietäisi sanojen sisältöä voisi arvailla että ne olisivat kenties jotain jonka voisi antaa lahjaksi (humpuuki) tai joka voisi olla hauska syödä (frustraatio). Tämänlaisen keksimisestä tulee erikoinen olo. Sellainen joka saa sanomaan lähimmäisilleen hyviä asioita ja mukavia juttuja. Kuten sanoja "frustroivaa" ja "humpuukia". (Ei auttane tämä hokeminen heille kyllä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti