Ikaros ja Atlas

"You lied, Leonardo. You promised me wonders. You said we'd fly. You said we'd burn like the sun. But there's no sun in your world. There's only coldness and shadows. You're so smart, so beautiful. But we're just toys to you, aren't we?"
("Da Vinci's Demons", "Strange behaviour")

Olen katsellut "Da Vinci's demons" sarjaa. Sarjan toinen tuotantokausi on yhdistänyt esoteerisen maailmankuvansa pömpöösiyteen ja mahtipontisuuteen, joka on hieman huvittavaa, mutta etenkin sarjan ensimmäinen kausi ilahduttaa mieltäni. Sillä siinä vielä osataan katsoa myös detaljeja. Ensimmäisessä jaksossa katsotaan häkistä vapautuvien lintujen lentoa jotta saadaan valmistettua robotti. Granaattiomenan siemenet ratkaisevat pakkausongelman (räjähteissä).

Ensimmäisen kauden kenties kaikista "maallisin" jakso kertoo nunnaluostarin kirouksesta. Yliluonnolliselta vaikuttava demoninen riivaus johtuukin siitä että ihmeitätekevän pyhimyspatsaan varpaat oli myrkytetty. Leonardo on ainut joka ymmärtää kysyä miksi hurskaita ihmisiä rangaistaan eikä syntisiä. Jakson tämän blogauksen kannalta merkittävin lainaus on kuitenkin alussa. Ennen ensimmäistä jaksoa (eli ulkosarjallinen asia joka kerrotaan tapahtuneeksi) Leonardo on viekoitellut nunnan pois luostarista. Ihmeiden sijasta hän on tarjonnut pettymyksiä.

We will fly and burn like Ikaros.
Not like sun. Like wax.

Sarja korostaa muutoinkin esoteerisuutta ja henkisyyttä tavalla jota liitetään lentometaforaan. Tämä on suora viittaus Ikarokseen, joka loi lentokykyiset siivet, lensi liian lähelle aurinkoa niin että tämän siivet sulivat.

Tämä muistuttaa sitä huolta jota kohtaan melko usein. Minulla on facebookystävinä ihmisiä joiden suhtautuminen elämäntaparatkaisuuni muistuttaa tämän entisen nunnan ajatusta. Kaikessa positiivisuudessa ja moitteessaan. He vähintään ajattelevat, että se johtaa jotenkin onttoon elämään josta puuttuu syvyys ja ilo. Ja että jos ei uskonto niin ainakin hengellisyys ratkaisisi tämän ongelman.

Jossain mielessä tämä on ymmärrettävää. En ole niitä positiivisimpia hahmoja. Mutta sitten toisaalta näitä kehottajia kuvaa yleensä se, että he eivät ole seuranneet minua mihinkään. Ja minun onkin yllättävän helppoa palauttaa nunnan pettymys. Sen voi itse asiassa palauttaa sanasta sanaan.

Sitä voidaan jopa sanoa että kenties nämä moittijat eivät ymmärrä aurinkoa. Sillä epäonnistumisen tiedostaminen on minun maailmassani hyvin tärkeää. Ja Ikaroksen siivet kuvaavat tätä hyvin. Tässä on tavallaan turha puhua hybriksestä jossa liika luottamus omaan asiaan olisi asian ytimessä. Se on enemmän tekemistä tuhoutumisriskistä huolimatta. Sen sijaan uskonnoissa ja hengellisyydessä koko perusidea rakentuu siihen että tarvittaisiin jotain ehdotonta, kestävää, pysyvää ja varmaa. Ajatuksena on että hengelliset fundamentit tarjoavat meille varmuutta ja pysyvyyttä, joiden varaan rakentaa haurasta elämäämme. Nämä tutut, turvalliset ja maailman viimoja tyynnyttävät varmuudet ovat eksistentiaalisesti keskeisiä. Mutta nähdäkseni juuri nämä ovat liikaluottamista ja ehdottomuutta, hybristä. Tämä maailma vertautuu enemmän Atlakseen, joka kantaa selässään koko maailmaa. Maan varjossa pysymistä he sitten pitävät tavoittelemisenarvoisena. Ei ihme jos tässä lähtökohdassa valo järkyttää.