Kun olin nuori, osa kulttuurikritiikistä sidottiin saatananpalvontaan. Siihen aikaan konservatiivit eivät käyttäneet nykyään tuttuja sanoja, kuten "suvakki" tai "kulttuurimarksisti". Asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä ja oikeilla uskomuksilla eikä kätketty. Kätkemiseen ei ollut tarvetta sillä elimme siihen aikaan tavallaan hyvin konformistisessa yhteiskunnassa. Tässä mielessä nykyajan konservatiivien puhe poliittisesta epäkorrektiudestakin on osaltaan osa oleellista muutosta.
Siihen aikaan saatananpalvonta oli ilmiö jota nähtiin ties missä. Rockmusiikista roolipeleihin. Nuorison epätavalliset tai oudot asiat päätyivät listoille siinä missä asiat jotka rikkoivat vaikka seksualietiikkaa vastaan. Tässä mielessä nykyään elämme jo astetta vapaammassa maailmassa kuin silloin. Sittemmin tämä muotivirtaus katosi. Saatananpalvonta ei ollutkaan tuhoamassa länsimaista kulttuuria ja levittämässä terrorismia läpi maan ihan kohta pian.
1: Ne vanhoilliset itseään konservatiivisiksi kutsuvat jälkijätöt usein sanovat että konservatiivit ovat pitkässä tähtäimessä oikeassa. He tuntuvat kuitenkin aina panikoivan nykyhetkessä ja ovat tekemässä paniikinomaisia profetioita lähitulevaisuudesta ja nämä eivät koskaan toteudu. Eikä tästä epäonnistumisetsa välitetä koska melumystö on päätynyt paniikkikohkaamaan jostain uudesta aiheesta joka on se ainut relevantti asia maailmassa. Ja siksi tätä yhtä asiaa pitää lähestyä lampipolyypin ajattelullisella hienostuneisuudella.. (En siis sano että aiheesta ei voisi kohkautua ratioaalisesti, mukana on aina jokunen terävämpi tapaus itse asiassa. Mutta suurin osa tekee tätä järkyttävän huonolla tasolla.)
Sitä jopa näyttää siltä että saatanapaniikki olisi tullut ja mennyt. Mutta tosiasiassa se on tavallaan vain piilossa. Suomen mesomoistolla näyttää olevan tilaa vain yhdelle lempiaiheelle kerrallaan. Ja uskonkin että kun maahanmuuttokeskustelu poistuu - joka tapahtuu jos ja kun muuttoliikkeet lakkaavat vähäksi aikaa - tilalle tulee jotain muuta.
1: Ja kyllä. Uskon vahvasti että maahanmuuttoasia on merkittävä keskustelunaihe vain niin kauan kuin ihmisiä tulee maahan. En usko että maassa olevat herättävät keskustelua vaikka katastrofipaniikin pitäisi tietenkin koskea sitä asiantilaa joka syntyy sitten kun ihmiset ovat paitsi tulossa maahan niin myös elävät siinä. Tämä olkoot ennustus tulevaisuuteen ; Maahantulijoiden määrän laskun jälkeen ei jäädä maassaolijakeskusteluksi. (Ainut poikkeustila tähän olisi se että ryhdyttäisiin jotenkin tuhoamaan näitä ihmisiä - ja rehellisesti sanoen tämä on hyvin epätodennäköinen kulkusuunta asioille.)
Tässä mielessä itselleni oli kiehtovaa tutustua taas Pohjanmaalaisten kiihkokristittyjen internettoimintaan.
Se on nykyään hyvin kiinnostavaa. Siellä puhutaan paljon illuminatista. Illuminatiteema näyttää nousseen varsin suosituksi. Ja tämä muutos on tapahtunut kohtuu lyhyessä ajassa. Illuminatiteoriat kun ovat yleensä liittyneet melko liberaaliin ja ei-kristilliseen salaliittoteoriahörhöilysiipeen. Siihen jossa esimerkiksi puhutaan avaruusolennoista ja reptiliaaneista.
Kuitenkin kytköksiä on. "Entisinä saatananpalvojina" kunnostautuneet kristilliset julistajat, kuten Mike Warnke ja John Todd ovat selvä linkki saatanapaniikin salaliittoteorioiden ja Illuminatisalaliittoteorioiden välillä.
Ja tätä pohjavirettä on hämmentävänkin paljon. Tästä hyvä esimerkki näkyy niissä sivukommenteissa joita kerrotaan vaikkapa tuoreesta Venäläisestä tapahtumasta. Venäjällä poliisi oli surmannut useita ihmisiä rituaalinomaisesti ja yrittänyt herättää heitä henkiin zombiearmeijaksi. Ja hartaissa kristityissä - jotka monet ymmärsivät kertoa VOK -polttopulloiskujen aikana sitä miten mielenvikaisesta yksittäistapauksesta ei saa yleistää - ovat nyt näkemässä tarinan taakse hyvinkin paljon. Siellä esimerkiksi kehutaan Venäjää mallilla "Venäjä on ottanut asian vakavasti. Muun muassa RIA Novosti muistaa, kuinka Venäjän sisäministeriön asiantuntijat totesivat vuonna 2008, että saatananpalvonta on suurempi uhka maan kansalliselle turvallisuudelle kuin islamilainen radikalismi." Sama kommentaattori osaa kertoa myös, että "Luulin jo, että tämä aihe on valtamediassa kiellettyjen listalla, kun Trumpin hallinto on pidättänyt yli 1500 pedoa ja ihmiskauppiasta kuukaudessa, ja lehdistömme on yhäkin hiljaa... No nyt löytyi Venäjältä 1 satanistimurhaaja otsikoihin. – Hyvä Erkkomedia! Se satanistien puhdistus on käynnissä USA:nkin hallinnossa. Niitä uutisia odotellessa."
Tässä oli paljon asiaa jotka kontekstoivat lausuntoja erinomaisen hyvin. Takana on ajatuksia saatananpalvonnasta ja massapedofiliasta. Tätä kautta materiaali linkittyy käytännössä laajaan määrään itselleni saatanapaniikin lieveilmiöistä tuttuja kauhisteluja. Pedofiliaskandaali esimerkiksi liityy Jan Guilloun "Noitien asianajajassa" mainittuihin kauhisteluihin kuvitelluista saatananpalvojien tekemistä lastenraiskauksista. Jotka tietenkin on todistettu sillä että on perusteltu miksi niistä ei ole todisteita. Valtamedia tai hallituksen tekemä sensuuri ja informaationkätkentä luo hyvin Fox Mulderin makuisen kikkakakkosen joka kelpaa Fox Newsille ja suurelle määrälle ihmisiä nykyaikana saatanapaniikkiaiheen ulkopuolelta.
Itse asiassa salaliittoteorian ydinsisältö on tuttu Jouko Piholta. Monet meistä muistelevat huvittuneisuudella aikaa jolloin Piho yritti päästä politiikkaan. Hän mm. joutui kahnauksiin sen vuoksi että hän oli liian äärimmäinen kristitty kristillisdemokraatteihin. (Saavutus sinänsä.) Tässä yhteydessä hänestä on jäänyt talteen mielenkiintoisia ruudunkaappauksia. Niissä lasten hyväksikäyttö ja uhraaminen sidotaan joksikin jota tapahtuu "Illuminaatit uhraavat lapsia rituaalisissa menoissaan kahdeksan kertaa vuodessa. Esim. syyspäiväntasauksen päivänä 21.9.2008 kymmeniätuhansia lapsia tapettiin ja uhrattiin Saatanalle, jotta uhraajat, maailman elitistiset johtajat, saisivat sen kautta Saatanalta lisää voimaa. Usein lasten sydän revittiin irti ja syötiin sen vielä lyödessä. Ennen lasten tappamista heitä käytettiin monin tavoin seksuaalisesti hyväksi." Erityisen kiinnostava on kytkös saatananpalvonnan ja Illuminatin välillä. "Illuminaatit ovat homoseksuaalisuuden edistämisen, AIDSin ja seksuaalisen vallanlumouksen takana. Illuminaatit edistävät kaikkea, mikä on kapinaa kristittyjen Jumalaa vastaan. Ihmiskunta on menossa väärään suuntaan. Kun asiat tästä vielä pahenevat, on ainoa toivomme siinä, että kansanjoukot raivostuvat ja alkavat vaatia aitoa muutosta."
Tässä kohden on toki vaikeaa tietää sitä että mitä tämä tarkoittaa ; Taakse voidaan nähdä kaksi pääteoriaa.
1: Ensimmäisessä ytimessä on se, että ihmiset eivät muuta mielipiteitään. Eli toisin sanoen saatanapaniikki ei koskaan kadonnut, sen ajaneet ihmiset eivät mitenkään lopullisesti monetkaan hylännyt mielipiteitään. Heidän huomionsa keskittyi muihin asioihin tai he kokivat että asian esilletuominen haittaa oman ideologian uskottavuutta.
2: Toinen taas on se, että kyseessä on perinne. Illuminati -twistiä olisi siis tullut kun nuoremmat hurmoskristityt ovat ottaneet netissä näkemäänsä kuulemiinsa saatanapanikointeihin. Eli tämä on uuden sukupolven tai avoimen vanhoilliston asia.
Se kuitenkin tiedetään että kohkauttaminen tähän suuntaan on helppoa. Tästä hyvänä todisteena on melko vähän aikaa sitten tapahtunut kohkaantuminen. Vuonna 2015 moni kauhisteli hyvinkin laajasti pari päivää Leppävaaran kirkkoa. Sen yhtä taideteosta nähtiin Illuminatimerkkinä. (Siitä huolimatta että kolmiosymboli on itse asiassa kristillinen pyhän kolminaisuuden symboli. Jotain johon totuin seurakuntanuorena Järenpään seurakuntatalolla. Seurakunnan saatanapanikoitunut vallanpitäjätyyppi ei kammoksunut rakennuksen lasimaalausta. Hän sentään oli tässä määrin tolkullinen) Tämä kaikki on tietenkin mielenkiintoista.
Siitä huolimatta että paperijälkeä ei ole, ei ole mitään todistetta että olisi ihmisiä jotka olisivat kadonneet. Illuminatia nähdään ties missä kolmioissa ja symboliikassa ilman että rahaa ja valtaa seurattaisiin ja todistettaisiin asioita. Illuminati on toisin sanoen jotain jota lähestytään lähinnä sellaisilla menetelmillä joilla uskovaiset ovat tavoitelleet yliluonnollista Jumalaa. Saarnaajien kertomukset illuminatin tekemistä lapsensurmista ovat samanlaisia "näin mitä näin etkä voi vaatia minulta todisteita" -tarinoita kuin silminnäkijöiden kertomukset Taivaassa vierailusta. Asiat ovat totta koska joku selvästi omaan kulttuuripiiriin kuuluva pseudonyymi niin on sanonut internetissä. Jopa Pikku Kakkonen osaa lähdekritiikkiasian paremmin.
Uskonkin että saatanapaniikki tulee takaisin jossain muodossa kunhan maahanmuuttokauhisteluun kyllästytään kristittyjen parissa. (He kyllästyvät siihen samoihin aikoihin kuin maallisemmat maahanmuutosta kauhistelijat. Eli sitten kun maahan ei muuteta vaan ollaan maassa-asujia.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saatananpalvonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. helmikuuta 2017
perjantai 19. elokuuta 2016
Se ei ollut "keskustelu" joka epäonnistui, se oli "kristikunta" joka epäonnistui.
Sami Koponen on kristitty roolipelaaja. Hän on kirjoittanut kommentaaria vanhaan "Lauantaivekkariin". Kirjoitus on mielestäni tarpeellinen, vaikka osassa kohdissa olen hyvin erimielinen tai "twistaan" samanmielisyyden muotoon joka ärsyttänee Koposta itseään. Ja siihen kommentoinnin kautta nostan esiin jotain joka mielestäni koskee myös tätä päivää, kenties vahvemmin kuin voisi ajatella. Rinnastan asiaa maahanmuuttokeskusteluun. Molemmissa on kysymys "huolestuneiden kansalaisten" luomasta ilmapiiristä jossa sitten toimii mielenkiintoisia yksittäistapauksia.
Aluksi Koponen kuvaa ytimekkäästi pätkän. Ja syyn miksi kirjoittaa siitä nyt. "Rooliskenessä on viime aikoina linkitetty paljon Ylen Elävän arkiston pätkää vuoden 1997 Lauantaivekkarista. Siinä toimittaja Susanne Päivärinta, Larppaaja-lehden päätoimittaja Esko Vesala ja huolestunut äiti Anna Lintunen keskustelevat roolipelaamisen vaaroista." Tartun tässä lähinnä konseptiin josta laajennan ihmisryhmän "huolestunut kansalainen".
"...on todettava että 1990-luvulla moni roolipeliharrastaja koki olevansa ahtaalla. Painostus ulkopuolisten taholta oli tuntuvaa ja jotkut roolipeliyhdistykset järjestivät jopa ohjeistusta siitä, miten roolipelaamisesta pitäisi puhua ei-harrastajien kanssa. Päätellen siitä, miten paljon kyseinen Lauantaivekkarin liki 20 vuoden takainen pätkä on saanut huomiota skenessä, aihe on edelleen herkkä. Lienee liioiteltua puhua traumasta, mutta kyllä aikakausi silti jätti jälkensä moneen harrastajaan. Luulen, että iso osa ropeskenen kristinuskovastaisuudesta kumpuaa juuri näistä kokemuksista." Tämä on mielestäni oleellinen huomio. Kun roolipelaaja suhtautuu kristittyihin negatiivisesti kannattaa pitää perusoletuksena että syynä ei ole liian vähäinen kristittyjen kohtaaminen vaan liiallinen "kristittyjen" kohtaaminen. Aivan varmasti suuren osan roolipelaajista suhde kristinuskoon tulee siitä miten kristityt heitä kohtelevat. Yllätys. Toki en ymmärrä miten ilmiö-valtakuntatasolla voitaisiin olla oikeasti traumatisoituneita. Yksilötasolla vihjaan että Koponen puhukoot vain omasta puolestaan. Roolipelivainot ovat olleet juonteena lähipiiriini osuneessa itsemurhatapauksessa. Ja sillä on tätä kautta jonkinlainen vaikutus myös omaan suisidaalisuuden sävyttämään vuosituhannen alkupuoliskooni. Kysymys ei ollut vain keskustelusta vaan siitä että ihmiset tekivät erilaisia asioita "suojellakseen" ja "suojautuakseen".
"1990-luvulla nimittäin Suomessa pelättiin saatananpalvonnan ja siitä aiheutuvien hirmutekojen yleistyvän (ks. Titus Hjelmin ansiokkaan väitöskirjan tiivistelmä) ja roolipelit erheellisesti niputettiin samaan syssyyn. Saatananpalvojia eivät pelänneet vain herätyskristilliset saarnamiehet, mutta varsinkin jälkikäteen juuri heitä on pidetty pahimpina syyllisinä." Tämä on hyvin oleellinen. Olen huomannut että saatanapaniikkia kohdellaan hyvin usein strategialla "fragmentoi ja denialisoi". Ilmiön relevanttius halutaan kyseenalaistaa. Joskus viattomalla ihmettelyllä ja toisinaan siitä että tämä kyseinen fragmentti on pieni. Näin esimerkiksi Rockmusiikkia koskenut saatanapaniikki irrotetaan fantasiakirjallisuutta koskeneesta saatanapaniikista ja tätä pidettiin ihan eri asiana kuin roolipelaajien kohtaama. Joka oli eri asia kuin päiväkotilasten turvallisuuteen keskittynyt pelko saatananpalvontarituaaleista ja lapsikaappauksista. Joka taas oli aivan eri asia kuin se yleinen huolestuneisuus saatananpalvonnasta.
Kysymys oli kuitenkin laajasta ilmiöstä. Tässä ilmiössä mukana on niin saatananpalvonnasta uskonnollisesti kohkaantunut Ahorinta, kuin Lintusen tapaiset "äitylit". Toisaalta aikakausi tuli tutuksi siitä että entisiä saatananpalvojia oli jopa enemmän kuin oikeita saatananpalvojia. Kaikenmaailman Päivi Niemet ja Anni Pönnit kertoivat. Ja kirkko otti osaa "Saatana kutsuu minua" -videolla. Asiaa on käsiteltävä nimenomaan yhdessä. Omiin silmiin fragmentoiminen onkin oleellinen osa vastuunpakoilun ilmapiiriä. Fundamentalisteista ei laajassa mitassa tykätä joten heihin on kätevää sysätä syyllisyyttä. Ilmiö ei kuitenkaan koske vain heitä. Mielestäni myös maltilliset kohkautujat tulisi saattaa vastuuseen. (Tai häpeään, se riittäisi minulle. Jos oikeus ei toteudu niin kosto/kostautuminen on melkein yhtä maukas asia.) Fragmentoiminen on irrationaalista ja se vain saa ilmiöt näyttämään pieniltä ja harmittomilta. Jos samaa tehtäisiin nykyaikana selitettäisiin että "matu tappaa" ja "mamu raiskaa" -argumentit olisivat ihan eri genreä joilla ei olisi mitään tekemistä keskenään.
"Roolipeliharrastuksen edustajat puolestaan eivät tuntuneet ymmärtävän kasvattajien huolta lapsista. Sen sijaan, että huoli olisi kohdattu vakavasti ja asiaa olisi käsitelty, tyypillinen puolustuspuheenvuoro korosti roolipelaamisen ihmistä kehittäviä ominaisuuksia. Harrastajat siis erehtyivät puhumaan roolipelaamisesta sinänsä, kun vastapuoli puhui yksittäisistä harrastajista." Ja pukinkasvoisen Baphometin kellit. Tässä nousee esiin huoli ties mistä asioista. Nähdäkseni tässä Koponen tekee oleellisen virheen. Roolipelaajat ymmärsivät, jopa minä ymmärsin, että pelottelupuheet johtuvat siitä että ihmiset pelkäävät. Tämä ei ollut relevanttia tai tärkeää huolta. Ja siihen tarttumisesta ei edes tule mitään. Sillä tosiasiassa tässä on kysymys hyvin samanlaisesta asiasta joka on tapahtunut maahanmuuttokeskustelussa. On nimenomaan virhe luulla että yksittäistapauksia pidetään yksittäistapauksina. Kun ihminen huolestuu hän puhuu yksittäistapauksista mutta laajentaa tämän kokonaisiin ihmisryhmiin. Itse pidän yksittäistapauksiin tarttumista huolestuttavana ja se viittaa enemmänkin että tässä ei ole asia josta huolestunutta pitää kuunnella vaan että tässä on riski yhteiskunnan turvallisuudelle joka pitää kontrolloida. Muutos on tärkeä. Sillä uhkapuheella on yhteys siihen että tulee "yksittäistapauksia". Tämä demonstroituu erikoisessa kreationismin ja tappouhkailun välisessä yhteydessä, josta kirjoitin uuden suomen teksteihini taannoin.
"Äitylin" tunnekohkaus on ymmärrettävissä, ja sen voi ymmärtää ainoastaan oikein. Saman oikean kokemuksen saa aina kun perhearvoista höyryävä irrelevantti ja arvoton lajitoveri iskee pöytään "eikö kukaan ajattele lapsia" -kortin. Se synnyttää automaattireaktiona kaksi asiaa (1) huomio tunteisiinvetoavuudesta joka herättää kysymyksiä siitä voinko minä alkaa käyttämään vaikka natsikorttia asiallisena tervehdyksenä ja huomiona järkevässä keskustelussa menettämättä kunnioitustani ja (2) syvä huoli siitä onko tämä "lapsien ajatteleminen" sitä stereotypioivaa pedofiilianmakuista. Koska ilmeisesti muutkin saavat tämänlaisia stereotypioita vedellä tunnepohjalta niin sen täytyy olla asiallista ja järkevää. Ja loppuaika onkin keskusteltava siitä huolesta onko tämä "lapsikortin" vetänyt suulla varustettu limbinen järjestelmä henkilökohtaisesti yksittäistapaus josta ei muka saa yleistää. (Koska arvostan vastavuoroisuutta jne. Ja oletan että keskustelija määrittää omilla sanomisillaan asiallisen kielipelin ja sen rajat harjoittamalla keskustelua. Ja nämä koskevat heitä itseään.)
Sillä esimerkiksi itse jaan maahanmuuttokriitikot kahtia. On sellaisia joihin suhtaudun jonkinlaisella ymmärryksellä. Ja sitten on niitä jotka näen aivan suoraan saatanapaniikin, sen jälkeisen ateismivastaisuuden jatkumoksi. Ennen maahanmuuttajia maassamme haettiin "sisäisiä vihollisia". Jotka kohtasivat suunnilleen samaa uhkailua ja painostusta kuin maahahmuuttajat ja maahanmuuttomyönteiset nykyään. (On tavallaan irvokasta että saatanapaniikki iski vahviten nimenomaan "nuorisokulttuuriin" sen monissa muodoissa ja vieraannutti monia ihmisiä kristinuskosta. Ja sitten kun nämä ahdistetut olivat uskonnottomia ja ateisteja niin sitten heistä luotiin se seuraava vihollinen. En ihmettele niitä ateisteja jotka ovat iloisia maahanmuuttokritiikin tuomasta rauhasta. Että on edes joku muu kuin he itse kohteena taas. Itsekästä mutta ymmärrettävää.)
1: Halla-aholainen maahanmuuttokriittisyys puhui ilmiöistä. Siinä viitattiin tilastoihin ja yli- ja aliedustuksiin. Tämä on sellaista että vaikka sen kanssa olisi erimielinenkin niin voi kuitenkin jotenkin ymmärtää huolta. Siksi esimerkiksi "Roba" -sarjaan voitiin laittaa Halla-aholaisia ajatuksia puhunut poliisi ja että tämä ei muuttunut suoraan vihulaiseksi. Pystyn kunnioittamaan tätä ihmisryhmää.
2: MV -lehtityylinen maahanmuuttokriittisyys taas on huolestuneiden kansalaisten huolipuhetta joka viittaa yksittäistapauksiin jotka joko ovat todella tapahtuneita tai eivät. Näistä syntyy demonstroivia tarinoita joista synnytetään assosiaatioita koko ilmiötä kohtaan. Tässä yhteydessä voi syntyä jopa ajatuksia "hyvästä väkivallasta" ja tilanteista joiden kohdalla "ei ole mitään syytä uskoa että näin ei voisi käydä". Kuten käy esimerkiksi mahdollisesti jalkansa satuttaneen koiran tapauksessa. Koska alueella on Matuja, partikulaari kaljapullo on islamistimatujen heittelemä ja tämän vuoksi voidaan rynnätä maahanmuuttokeskukseen tönimään ensimmäisiä vastaantulevia maahantunkeutujia. Tätä pinnan palamista ja sen toteuttamista pidetään arvostettaana. (Tosin, oikeasti. Ei tuota kuvattua hyökkäystä ole tapahtunut. Siitä olisi saatu poliisijuttuja ja maahanmuuttomyönteiset olisivat revitelleet sitä demonstraationa mielivallasta jossa tunnistetaan syylliset ja yleistetään tämä tekijästä ihmisryhmään.) Kun yksittäistapaukset nousevat esiin ei oikein mitään voi tehdä. Tarinoiden kumoaminen on vaikeampaa kuin niiden keksiminen. Valheeksi paljastunut tarina ei haittaa koska se kuvaa henkeä joka on tosi koska on jokin muukin vastaava kertomus jota ei ole kumottu. Ei voi vedota yksittäistapaukseen siitä miten itse on asiallinen ja edustaa tätä ryhmää koska puhutaan lieveilmiöistä. Ja kuten Koponen huomauttaa, ilmiötasolle meneminenkin nähdään ohipuhumisena. Tässä ei voi onnistua keskustelussa. Virhe on aloittaa keskustelu in first place. Sama koskee tätä "huolestunutta äityliä".
Roolipeli liittyi saatanapaniikkiin koska saatananpalvonnan vaaroja pidettin todellisina ja relevantteina. Se oli se asia jonka nähtiin uhkaavan yhteiskuntarauhaa. Saatananpalvonnan kiistäminen tai sen merkityksen vähättely oli näille ihmisille "terveen järjen vastaista". Vaikka tosiasiassa ainut epäterve järki oli näillä saatanapanikoituneilla ihmisillä
Ilmeisesti Koponen ei huomaa näitä. Joka johtunee siitä että hän ei ole saanut kokea kunnollista painostusta elämässään. Sellaista voi toki maassamme tapahtua, joss sattuu olemaan kristitty. Itse ennustankin että muutaman vuoden kuluttua maahanmuuttokeskustelu on maassamme lopahtanut. Ja siinä vaiheessa postuumisti marginalisoidaan ilmiötä. Se muuttunee prosessissa pelkäksi äärioikeistolaisten mellastukseksi. Ei puhuta tavallisista ihmisistä ja "huolestuneista äityleistä" jotka ovat luoneet ilmapiiriä. Huomion saa vain joku "Suomen vastarintaliike" ja VOK -polttopullottelu. Huvittavinta asiassa on tietenkin se, että tällä hetkellä maahanmuuttokriittiset korostavat miten se on tavallista normaalien "huolestuneiden kansalaisten ja muiden äityleiden" hommaa. (Joka on se totuus joka unohtuu sitten kun sitä on postuumisti itselle noloa ja inhottavaa katsoa.) Kun taas maahanmuuttokriittisyyskriittiset ovat tällä hetkellä korostamassa ääriliikehdintäyhteyttä tarpeettoman kovasti niin että he luovat sitä (epätotta) kuvausta asioista josta tulee vallitseva mielikuva tapahtumienkulusta tulevaisuudessa... Relevanttia on tajuta että saatanapaniikki oli yleistä ja tästä pitää syyttää laajaa kristikuntaa. Heidän ainoa roolinsa prosessissa on kompensoida aiheuttamansa vahinko, pyytää ja anella armoa. Jota tuskin ainakaan minulta saavat, koska minä kohtelen kuten minua on kohdeltu.
Tässä mielessä onkin hyvä nähdä miten Koposella on kristittynä hieman hankalaa ymmärtää roolipelaajien kokemuksia. Hänellä on liian suuri kiire valkopestä historiaa. Hän lopettaa tekstin tavalla joka on tuttu monien uskonnollisten tekstien pehmennyksestä.
"Roolipelaajiin kohdistuneita syytöksiä käsiteltäessä pitää muistaa tutkia myös roolipelikulttuuria itseään. 1990-luvulla kotimaisessa roolipeliskenessä oli kaksi suosittua peliä: Cyberpunk 2020 ja Vampire: the Masquerade. Molemmissa peleissä pelihahmot tapasivat olla anarkistisia maailmantuskan sotureita, joilla ei ollut mitään selkeää kiinnekohtaa elämässään. Hahmojen väliset suhteet perustuivat enemmän vallankäyttöön kuin rakkauteen. Väkivalta tai vähintään sen jatkuva uhka kuului näihin peleihin. 30-vuotiaat roolipelaajat puhuivat siitä, miten roolipelaaminen kehittää empatiaa eläydyttäessä erilaisten ihmisten elämään ja miten hahmojen väliset ihmissuhteet ovat keskeistä pelisisältöä. Tämä varmaan kuvasi heidän omia kampanjoitaan, mutta veikkaan, että nuorempien kundien peleissä väkivalta, irtosuhteet, angstailu ja yleinen sekoilu oli paljon yleisempää. Tämä on ikäkausikysymys: samalla tavalla kirjallisuus- tai leffamakukin tapaa muuttua elämänkokemuksen karttuessa."
Kysymys on ; Miksi tämä on relevanttia? Miten tämä liittyy aiheeseen? Itse tunnustan että omat teiniroolipelini olivat enimmäkseen random encountereita vastaan taistelua. Ei niissä mitään kovin jaloa ollut. Pelimekaniikkaa ja sen realisointia mietittiin enemmän kuin hahmoihin samastumista. Yksi ryhmämme roolipelaajista oli tunnettu ruleslawyer joka nillitti siitä että kaikki meni viimeisen päälle peliteknisesti oikein ja tarinankerronta sai mennä jos se oli sääntöjen vastaista. Toinen ryhmän jäsen taas osti kirjan, sulkeutui laskimensa kanssa kammioonsa ja selvitti kaikki sisään solahtaneet epäreilut epätasapainot ja porsaanreiät pelissä jotta voisi munchata maksimaalisesti. Puolisoni taas pelasi "Vampire: the Masqueradea". Oliko tämä Saatananpalvontaa? No ei. Joten se tuskin puuttuu siihen että onko roolipelaaminen saatananpalvontakytkettyä tai ei. Joten en ymmärrä miksi tämä lopetus on haluttu tekstiin laittaa.
Tai tavallaan ymmärrän. Retorisena ratkaisuna jossa tasapuolisuutta luodaan rakentamalla pehmennys jonka kautta saatanapaniikki oli ymmärrettävää ja vikaa olisi nimenomaan roolipelaajien puolella. Valitettavasti näissä panikointiasioissa viat ovat olemassaollessaankin irrelevantteja ; Toki tv:stä väkivaltaviihdettä katsovia voisi syyllistää samoista teemoista kuin roolipelaajia. Sama väkivaltaisuus yhdistettynä uhrifantasiointiin ja itsemarttyrisointiin koskee muuten myös "Raamattu" -aiheisia elokuvia. Mutta tämä unohtuu koska anstaavissa nuorissa on jotain joka tekee uhasta uskottavaa ja relevanttia. (Toki saatanapaniikki on jollain tavalla psykologisesti ymmärrettävä. Koska se tapahtui. Tämä selitys tuskin vaan on sellainen joka viehättää. Massakohkailun psykologia on ymmärrettävää ja inhimillistä. Mutta se on myös perseestä. Ja ideologia joka ei suojele sellaisilta vaan massatuottaa niitä yhden toisensa jälkeen on jotain jota ei halua yhteiskunnan ytimeen. Paitsi jos se on omien pahimpien vihollisten yhteiskunta jossa ei elä itse. Ja sattuu olemaan tunteeton sosiopaatti itse kaupan päälle, jotta voi toivoa tälläistä pahimmille vihollisilleen.)
Itselleni se luo lähinnä mieliyhteyksiä Keijo Ahorinnan "Saatananpalvonnan monet kasvot" -teoksen. Hänellä oli siinä luettelo epäilyttävistä piirteistä, joihin esimerkiksi Jouni Vilkka on tarttunut. Ja angstaaminen ja vastaavat asenteet olivat tässä luettelossa mainitut. Ehkä Koposella on kristillisen yhteyden kautta aika vahva näkemys siitä että roolipelaamista olisi hyvää ja huonoa. Ja että tämä olisi ideologiasidottua niin että hyvää roolipeliä on samastumista ja kristillisiä arvoja korostavat pelit. Ja siinä muussa voi sitten olla jotain epäilyttävää. Joka vihjaa siitä että arvomaailma jolla saatananpalvonta liitettiin roolipeleihin ei ole kuollut, todellakaan. Ja että jos on kristitty voi sellaista harrastaa vaikka on itse ollut viiteryhmässä joka on aiemmin kohdannut tätä mielivaltaa. Tämä vihjaa että jos samastumiskykyä mitataan niin Koponen ei kykene samastumaan edes oman viiteryhmänsä sisällä oleviin ihmisiin jos heillä on uskonnollinen erimielisyys. Ja minä kykenen samastamaan roolipelaajat, ateistit ja maahanmuuttajat yhdeksi ryhmäksi jotka kohtaavat ja kokevat samantapaisia asioita. Mutta minä olenkin se tunnetusti mihin tahansa kykenevä tunteeton sosiopaatti. Tai näin minulle usein kerrotaan.
Olen laittanut alkuun "Last of Us" -musiikkia koska tämä aihe vaatii minua käärimään sen ympärille kauniita asioita jotta voin sen kestää. Toisaalta siinä selvitään ihmisille vihamielisten zombieiden täyttämässä maailmassa. Tulkitsija saa miettiä ovatko nämä zombiet representaationa sille miten saatananpalvojien uhkaa nähtiin jonain joka kääntää tavallisia ihmisiä vihollisiksi. Vai ovatko nämä zombiet niitä kristittyjä jotka ovat oman ajattelukykynsä menettäneitä limbisiä järjestelmiä jotka ovat nyt ja aina hyökänneet niitä vähiä ei-zombie -ihmisiä vastaan pyrkien tartuttamaan/käännyttämään heidät.
Tunnisteet:
Ahorinta,
Hjelm,
keskustelu,
Koponen,
Lintunen,
maahanmuutto,
Päivärinta,
riski,
roolipeli,
saatananpalvonta,
saatanapaniikki,
samastuminen,
uhkailu,
Vesala,
Vilkka
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Hieman vääränlainen pääsiäiskokko ; Eli miten kirkonpoltto synnyttää erikoista flamea
Pohjanmaalla on tavattu polttaa pääsiäiskokkoja. Tapa ei ole kaikkialla Suomessa yhtä yleinen. Tällä kertaa pääsiäisroihu oli kuitenkin hyvin poikkeuksellinen. Ylivieskan kirkko on poltettu. Teko on tiettävästi ollut tahallinen ja siitä on otettu yksi tekijä kiinnikin. (Myös Pattijoella on palanut kirkollisesti pääsiäisenä. Ylivieska ei siis ole yksittäistapaus.)
Koska tietoa ei vielä ole, on hyvä katsoa pinnallisesti aiheesta sanottuja pikateoriointeja.
Itseäni kiinnostaa se, että teoriat ilman tietoa ovat käytännössä väistämättä huonoja ja vääriä. Ne ovat kenties totuudenmukaisia sitten kun tietoa on saatu lisää. Mutta ne ovat silti oikeassa enimmäkseen tuurilla. Pikateoriat kertovat kuitenkin asenteista ja sanojansa maailmankuvasta melkoisen paljon. Siksi tämä onkin kenties hauskin hetki penkoa tätä aihetta.
Ensimmäinen ajatukseni oli hyvin perinteinen. Eli teon takana voisi olla jokin ateistinen tai saatananpalvonnallinen taho. Symbolismi ja ikonoklasmi olisikin vahvana kun palo tapahtui nimenomaan pääsiäisenä. Saatananpalvonnallinen kirkonpoltto on kuitenkin kenties "niin 1990" -lukua. (Tosin edes Tyrvään kirkonpolton ja Porvoon tuomiokirkonpolton takana ei tiettävästi ollut oikeasti saatananpalvontaa. Joten onkohan 90 -lukuakaan.. Em. paloihin verrattuna Ylivieskan tuhon dramaattisuutta lisää tietenkin se, että kirkko on puukirkko. Sen korjaaminenkin tulee tarkoittamaan "alusta uudelleen rakentamista".
Mutta olen vanhanaikainen. Ajan henki on muuttunut. Syyllisiä ja syyttävää sormea ei enää heilutella niillä tavoilla jotka olivat "ilmiselviä" vielä 10 vuotta sitten. Silloin olisi syyllisiä haettu hevirockmusiikin ystävistä, roolipelaajista, saatananpalvojista ja ateisteista. Nykyään selitystä haetaan sieltä missä syyttävä sormi osoittaa muutenkin. Ja sormen suunta on vaihtunut. (Ilman että sormenosoittelijat tunnustavat virheitään menneisyydessä ja tunnustavat epäonnistumisensa aiemmin. Sormi syyttää, entisiin virheisiin ei palata.) Siksi nyt humalaista punkkaria todennäköisempi tekijä on Ylivieskaan soluttautunut ISIS -soturi. Nykyaikana kaikki tietenkin menee maahanmuuttokeskusteluun. (Kansan elämän koulun käyneiden syvien rivien yhteinen vihollinen ei enää olekaan ateisti vaan maahanmuuttaja tai "suvakki".)
Toki teko olisi voinut olla periaatteessa terrorismiakin. Itse asiassa Turkki lähettikin maailmanlaajuisen varoituksen. Tässä hengessä wikipediaankin tupsahti vähäksi aikaa sittemmin deletoitu uutinen jossa kerrottiin että muslimit olivat polttaneet kirkon ja että tästä alkaa uskontojen välinen sota. Samassa hengessä on ajateltu että kyseessä voisi olla kirkon sisäinen salaliitto. Rajat kiinni! -ryhmässä teoretisoitiin että palaneen kirkon tilalle rakennetaan moskeija ja siksi se poltettiin. Polttaminen olisi halvempi ratkaisu kuin purkaminen. Ja pian islamilaisten "joikha" kuuluisi ympäri kylän.
Mutta koska kiinnijääneestä on paljastettu suunnilleen ainoastaan se, että hän on kantasuomalainen, on nähtävissä että on ihmisryhmä joka imitoi terroristeja hämmästyttävän hyvin. (Ja jonka jäsenet ovat heitelleet palavia esineitä Ylivieskassa aiemminkin...) Itse asiassa aiemmin samana päivänä "Rajat kiinni" -ryhmässä otettiin kantaa arkkipiispan monikulttuurisuusnäkemysten vuoksi. (Ja iskulle löytyy myös puolestapuhumista. On ihmisiä jotka ovat iloisia tapahtumasta. Henkenä on esimerkiksi se, että kirkko ei kunnioita omia rahoittajiaan. Ja on pettänyt Suomen.) Puheissa oli myös vähintään vertauskuvallista kirkonpolttoa. Näin ollen pahojen maahanmuuttajien pahuuden todistava teko ei voikaan olla tehokas yksittäistapaus joka todistaa jotain geneeristä ihmisryhmästä. Tosin esiin on noussut näkemyksiä siitä että teko on suvakkien false flag. Eli "suvakki" on lavastanut maahanmuuttokriittiset pahoiksi. Kyse ei siis ole sittenkään perinteinen yksittäistapaus.
Blogisti rakastaa ikonoklasmia, mutta vastustaa kirkonpolttoa, jos ei muuten niin siksi että polttaja ei omista tuhoamaansa esinettä. Toisaalta huomiotaherättävää on se, että niin "suvakit" kuin "kriittisetkin" ovat intoutuneet keskustelemaan kirkon palamisesta paljon. Tekoa tuomitaan ja siihen kommentoidaan ja siitä ollaan järkytytty. Kuitenkaan tässä ei ole kenenkään koti palanut ja sisällä ei ole ollut eläviä ihmisiä. VOK -keskuksiin heitettyjen polttopullojen kohdalla tilanne ei ole ollut tämä. Miksi niistä ollaan järkytytty huomattavasti laimeammin?
Tunnisteet:
ikonoklasmi,
islam,
maahanmuutto,
pääsiäinen,
saatananpalvonta,
terrorismi,
valtionkirkko
torstai 1. tammikuuta 2015
Oravan ritarit
Pelasin "Tales of Symphonia: Dawn of the New World" -pelin läpi. Tämä on tietyssä määrin saavutus, sillä peli on sangen ärsyttävä. Tai oikeastaan peli on pelinä toimintavarma, hauska ja kiinnostava. Mutta sen keskushahmot ovat varsin kammottavia.
![]() |
| Pelin ärsyttävin hahmo on ruskeatukkainen yliriippuvainen välittömästi elämää syvemmän rakkaussuhteen haikailija, Marta. Jonka pitäisi näyttää tältä tunnetulta meemiltä. |
Saatana kutsuu sinuakin.
Koska kyseessä on pelisarjan ties kuinka mones osa, ei tietenkään voida ajatella että peli olisi tyhjiössä. Tai että se olisi yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Peli on juonellisesti jatkoa aiemmalle pelille ja siinä on mukana myös kaikki vanhat klassikkohahmot. Edellisestä pelistä on syytä muistaa lähinnä se, että pidän sitä tematiikaltaan eräänä antiteistisimpänä koskaan tehtynä pelinä. Ja tosiasiassa samaa henkeä on tässäkin pelissä melko runsaasti tarjolla. Jos pelin voisi tiivistää lyhyesti, pinnallisemalla tasolla kyseessä on peli saatananpalvonnasta. Ja kyseessä ei ole se tulkintatapa jolla fundamentalistikristityt löytävät saatanallista sisältöä vaikkapa "Harry Potterista".
* Juonen aluksi Emil on ystävätön mutta läheisriippuvainen heikko nössö joka pyytää pulassaan apua henkivoimilta. Hän saa avukseen Tenebrae -nimisen pimeyden elementaalin joka antaa hänelle voimia ja kykyjä joiden avulla päihittää hirviöitä. Tenebrae taas on suora viittaus kristilliseen perinteeseen. Se on toki liitoksissa latinankieliseen varjo -sanaan. Mutta nimi viittaa pääsiäisen aikaan. Sitä vietetään kiirastorstain, pitkäperjantain ja lankalauantain iltoina ja niiden aikana sammutetaan kynttilöitä.
* Välittömästi selviää että kaikkia maallisia elementtejä johtava ratatosk on hirviöiden herra. Näin ollen tämä on melko vahvasti 2. korinttilaiskirjan 4 luvun mukainen maan herra. Myöhemmin selviää että ratatosk haluaa tuhota ihmiskunnan. Ja että ratatosk -moodi ei tosiasiassa olekaan Emilin hallinnassa. Pelin edetessä tämä moodi on pinnassa yhä enemmän ja enemmän ja ilmoilla on vahvasti sellainen henki että Emil ei hallitse itseään. Myöhemmin selviää että ratatosk on Emilin perimmäinen itse ja Emil on vain maagisesti luotu fabrikaatio.
Syvällisemmällä tasolla asia ei toki ole näin yksinkertainen. Peli loppuu demonien maailman ja ihmisten normaalin maailman välimaastossa, Ginnungagapissa. Täällä juoni tarjoaa mahdollisuuksia useisiin erilaisiin lopetuksiin. (Jotka voi kaikki käydä iteratiivisesti läpi pienellä taktisella tallenna-lataa -prosessoinnilla.)
1: Ratatosk -identiteetti voi voittaa ja tällöin maallinen Emil paljastuu pelkäksi ratatoskin huijaukseksi. Tämä tarina voi olla varoitus siitä miten käy kun leikkii saatananpalvonnalla
2: Vaihtoehtoisesti Emilin maallinen persoona voittaa jolloin ratatosk oppii ihmisenä ollessaan ihmisenä olemista ja uhrautuu Ginnungagapissa jotta ihmiskunta saa elää. Emil on tässä tilanteessa alleviivatusti Jeesus -hahmo jonka lempeys ei olekaan heikkoutta.
3: Tai sitten Emilin persoona jakautuu ja ratatosk -persoona uhrautuu ihmiskunnan puolesta ja maallinen Emil pääsee harrastamaan romantiikkaa yliriippuvaisen Martan kanssa.
Kaiken kaikkiaan tämä peli on itse asiassa vähemmän antiteistinen kuin ensimmäinen osa. Mutta asia selviää ja varmistuu vasta melko myöhään. Ja ensimmäiset tunteet pelistä olivatkin sellaiset että jos alkuperäinen peli oli antiteistinen, ja tässä pelin viholliseksi esitellään ja alustetaan edellisen pelin Lloyd, niin miten asenteet esimerkiksi Martelin kirkkoa kohtaan ovat entistäkin antiteistisempiä. Kun edelliset antiteistisen pelin sankarit ovat vihollisia, on ällistyttävää että kokonaisuus olisi vielä uskontovihamielisempi. Mutta asia korjautuu lopuksi. Ensimmäinen peli vaikutti aluksi rasistiselta mutta tämä olikin itsetarkoituksellista, peli on antirastistinen ja sävyt olivat mukana jotta pelaaja voi kyseenalaistaa heti alussa. Tässä asiat tehtiin hieman samalla tavalla.
Mutta toki tämän voi arvata. Kun pelissä viljellään Ratatoskia ja Ginningagapia ja korostetaan että demonit asuvat Niflheimissä, on selvää että tämä peli nojautuu viikinkimytologiaan. Maailmanjärjestys onkin "hyvin viikinkihenkinen". On tavallaan hauskaa tiedostaa että ratatosk on laitettu ylimmäksi muiden elementtien ja maan petojen hallitsijaksi, sillä tämä oravajumala on periaatteessa viestinviejä. Oravan valinta ylijumalaksi osoittaa minusta ovelaa mieltä ja on estettisesti erittäin vahvasti perusteltu.
Juonesta voi kaikesta huolimatta saada yhden hyvän ajatuksen;
Edellisen pelin jälkeen kristilliset teemat ovat jääneet syrjään syystä. Kun edellisessä pelissä uskonmarttyyri Colette altistui Cruxis -kristallien (ei ollenkaan vihjaava nimi) voimalle ja uhkasi menettää itsensä, on tässä Martelin kirkon uskoon liittyvät voimat jo voitettuja. Kirkko esiintyykin instituutiona jolla on perinteet mutta ei taivaallisen maailmanjärjestyksen mukanaan tuomaa voimaa. Ja siksi se ei Tales -maailman logiikan mukaan voi edustaa riittävää uhkaa. (Koska siinä ei ole ihmiskuntaa suurempia yliluonnollisia voimia.)
Itse asiassa kirkon taantumisesta keskustellaan muutamassa pelissä avattavassa pikkukeskustelussa. Niistä saa melko rakentavan ajatuksen. Kun probleemana on ajatus siitä että miten ihmiset voivat toimia vastuullisesti jos heillä ei ole ylhäältä valvovaa ja mahtavaa tahoa, on pelissä ajateltu että tämä ei johda nihilismiin vaan niinsanotusti pakottaa kasvamaan aikuisuuteen. Henkenä on se, että vain lapset tarvitsevat valvojaa. ; Tämä luo hieman erilaista kulmaa ajatukseen lapsenuskosta. Siitä ihailtavasta asiasta jonka kaltaisten on Jumalan valtakunta.
Tunnisteet:
identiteetti,
saatananpalvonta,
tietokonepeli,
uskonto,
YouTube
tiistai 2. joulukuuta 2014
Kirkon fundamentalistikonservatiivieroputki
Tasa-arvoisen avioliittolain mentyä läpi kirkosta on eronnut paljon ihmisiä. Yhtenä syynä on tiettävästi arkkipiispa Kari Mäen sanomiset. Toisena on se, että valtiosta ei voi erota. "Takkiraudassa" tätä pidettiin hieman yllättävänä. "Homoavioliittokeskustelu on merkinnyt myös toista yllättävää lopputulemaa: evankelisluterilaisesta kirkosta on eronnut yli 8000 jäsentä." Väliaikatulokset ovat tuosta luonnollisesti vain kasvaneet. Kirkon kannalta asia toki onkin juuri niin että tekeepä se miten vain, niin asiat ovat "väärinpäin". Mitään yllättävää tässä ei tosin ole. Blogisti maalaa uhkakuvia "viikonlopun aikana eronneista noin 8000 ihmisestä hyvin suuri osa on hakeutunut juurikin helluntaiherätyksen piiriin. Mitä tästä on seurauksena? Ainkin uskontokentän valtava pirstoutuminen. Mutta samalla myös sen polarisoituminen toisaalta kiihkoeikkiksiin ja kiihkouskiksiin - siinä, missä luterilaisessa kirkossa on ollut seinät leveällä ja katto korkealla, uususkonnoissa ahtaudutaan samaan ilmestysmajaan ja siellä pipo on tiukka ja toverikuri kovaa. Tämä puolestaan ei lupaa hyvää."
Olen "Takkirauta" -blogistin kanssa hieman eri kannoilla. Uskontokenttä ei tosiasiassa pirstoudu yhtään mihinkään. Se on jo pirstoutunut. Valtionkirkko on ollut käsittääkseni jo vuosia tilassa jossa sisällä valtaa ovat pitäneet pääasiassa (a) fundamentalistit jotka yrittävät muuttaa asioita vanhoilliseksi (b) leppoisto joka yrittää tehdä töitä tavalla jossa huominen on suunnilleen samanlainen kuin nykyinen ja jossa korostetaan että pitää suvaita fundamentalisteja. (c) Muut ovat sitten jotain joiden kohdalla on toivottu että he lähinnä osallistuvat rituaaleihin ja maksavat jäsenmaksunsa. Jos tästä tulee meteliä, sitä pitää hiljentää korostamalla että erilaisuus on rikkautta - jos on leppoistoa. Tai sitten sitä pitää vastustaa jos on "fundamentalisti".
Syy miksi kirkossa on paljon fundamentalisteja näyttää liittyvän enemmänkin siihen että siellä on ollut tarjolla resursseja. Tämä tuli itselleni hieman yllättäen konkretiaksi aivan liian nuorena. Saatanapaniikkiin liittyvä metelöinti piti sisällään esikaikuja globalisoituvasta maailmasta. Tämä ilmiö oli toki reaktio paikallisiin tapahtumiin - esimerkiksi Hyvinkään paloittelusurmaan. Mutta sisältö tähän oli jo yllättävän globaalia, se oli lainaa ulkomailla tehdyistä kulttuurisodista jotka koskivat esimerkiksi sellaisia asioitia kuin liberaalipellejen roolipelaamista, tuota toimintaa jossa USA:n ihmemaassa nähtiin okkultismia ja saatananpalvontaa.
Sittemmin tämä on internetin myötä vain tehostunut. Osan näyttää olevan vaikeaa tiedostaa tätä. Sitä että kun uskonmies pullauttaa jotain suustaan, niin se voidaan levittää sosiaalisessa mediassa sikalaajalle heti pian - ellei nopeammin.
Osa ajattelee todella että valtionkirkon suvaitseva rakenne suojelee äärimmäisyyksiltä. Samat ihmiset kuitenkin tiedostavat kohtuu usein miten islam on uhka juuri siksi että kristinusko on niin lempeä. Tämä onkin se toinen järkevä huomio asiasta. Itse näkisin että valtionkirkko ei suojaa jos uskontoa koskeva informaatio ja toimintamallit haetaan muualta.
Kansankirkon ongelmana on ollut se, että se on löpissyt jargonia. Joka ei ole sitten pitänyt sisällä mitään merkitystä jota jakaa ihmisten kanssa. Hyvin moni eroaa kirkosta lähinnä siksi että he ovat vieraantuneet yhteisöstä. Lähes mikä tahansa kimmoke, kuten mikä tahansa uskonnon näkymienn katukuvassa, on muistutus siitä miten vieraantuneita kirkosta ollaan. Kirkosta eroaminen ei siis oikeastaan muuta yhteiskunnallisella tasolla mitään. Muutos on tapahtunut aikaisemmin. Kirkosta eroaminen taas tapahtuu viiveellä. Kun kirkollisvero napsahtaa huomaamattomasti ja pitäisi ikään kuin aktivoitua muistamaan joku kirkostaeroamissivu, asia helposti unohtuu tai "sillai jää roikkuun".
Kreationismi ; Hyvä esimerkki.
Samoin on hyvä huomata että kreationismia pidetään kalvinistisen USA:n ilmiönä. Minun nuoruudessani sitä ei ajateltu oikein edes olevan Suomessa. Se oli toki joskus hämärästi jossain yhteydessä mainittu. Mutta kirkolla sävy oli vahvasti se, että tämä on jotain jolta uskonnon kouluopetus suojaa. Eli kun meillä opetetaan koulussa uskontoa ei ole syytä yrittää tunkea sitä biologianluokkaan. Kun Kirkon tutkimuslaitokselle tässä ilmapiirissä esitti kysymyksen siitä että kannattaisiko kartoittaa paljonko kreationisteja Suomessa oli, ei asiaa pidetty relevanttina. Oletus oli että kenties Suomessa ei olisi ainuttakaan nuoren maan kreationistia. Eli tutkimustulos tiedettiin ennen seulontaa.
Ajatus ei itse asiassa ole sosiologisesti huono ; Itsekin kannatan jonkinlaista uskonnon kouluopetusta osittain juuri siksi että ilman sitä ihmiset oppivat uskontonsa lähinnä kotoa. Mutta sen tehokkuus oli jossain määrin yliarvioitu. Itse muistutan että Matti Leisolan "evolutionismi - sattuman uskonto" on vuodelta 1977. Se on ilmiselvä "Ameriikan Tuliainen". Ja kuten Kari Tikkanen muistuttaa, on Pekka Reinikaisen "Unohdettu Genesis" siitä mielenkiintoinen että se on hyvin vahvasti jotain joka on lähinnä käännettu USA:lainen kreationistien perusteos, Morris&Parkerin "What is Creation Science". Täysi plagiaatti teos ei toki ole, sillä Reinikainen on lisännyt teokseen suoria lainauksia Raamatusta. Eli siinä on vahvempi suoran julistavan kristillisyyden sävy kuin siinä alkuperäisteoksessa.
Ja tässä siirtoprosessissa on siirtynyt mukana aika paljon kalvinismia. Olen ollut hieman hämmästynyt siitä miten tätä yhteyttä tiedostetaan niinkin harvoin kuin mitä sitä tehdään. Hyvin moni näkee että fundamentalistit olisivat jotenkin loukkaantuneet uusateisteista. Eli Dawkinsin jengi on mainoksillaan kiivastuttanut ihmisiä. Tosielämä on kuitenkin hieman toinen. Omakohtaisesti tuskin olisin välittänyt koko fundamentalistiaiheesta ilman erinäköisiä omakohtaisia ja lähelle osuneita kohtaamisia sellaisten asioiden kanssa jotka selvästi olivat peräisin - elleivät peräti suoraa copy-pastea - jostain jossa tämä kaksinapainen asenne "kulttuurisotaan" oli olemassa.
Uskoisin että moni nieli "Jumalharhan" sellaisenaan siksi että se vastasi juuri sitä kokemusta mitä keskivertoisesta uskonnosta puhuvasta apologeetikosta saa. Ymmärrän että akateemiseen ja sivistyneeseen keskusteluun tottuneet luterilaisen kulttuurin kasvatit pitävät tätä teosta varsin omituisena. Sen sopivuus Suomen olosuhteisiin tuntuu heistä hirmu omituiselta. Itse suosittelisin että nämä ihmiset lopettaisivat vakaumustaan koskevan butthurtin tavalla jolla se onnistuu helpoiten. Eli ottamalla sen oman pään sieltä omasta perseestä. Olen hyvin pahoillani mutta käytännön uskonelämä ei tapahdu useimmille missään sivistyneessä akateemisessa kahvilakeskustelussa. Se on jotain vähän muuta. Uusateismi on monin paikoin nimenomaan reaktio.
Kirkko ei ole suoja fundamentalisteilta vaan fundamentalistien yksi tärkeä resurssi
Kouluopetus ei suojaa jos oppi haetaan internetissä kiivaassa väittelyssä. Kirkon avomielisyys ei ratkaise jos oma seurakunta keskustelee kiivaasti siitä että onko kirkko menettänyt arvonsa ja pääsevätkö "ateistit alttarille" kuten Timo Eskola kuvasi liberaaliteologien kohdalla. Kirkko onkin näille piireille lässytyksessään hölmö paikka. Joka on kuitenkin tarjonnut jotain oleellista. Nimittäin valtaa. Ei ole mikään salaisuus että kirkon sisäisessä toiminnassa fundamentalistit ovat äänestäneet hyvin paljon aktiivisemmin kuin muut. He ovat osanneet ottaa itselleen kirkollisverojen kautta saatavia resursseja.
Tätä on tehty melko häikäilemättömästikin.
1: Pirkko Jalovaara jäi ihmeparannusteemojensa kanssa "MOT" -ohjelmassa kiinni keskellä liberaaleinta Kalliota. Alueella joka on vähiten konservatiivista suunnilleen koko Suomessa. Kirkossa jota johtaa avomielisenä liberaalina tunnettu TV -stä tuttu modernisti hauska pappi Teemu Laajasalo. Syy oli varmasti se, että toiminnan sisältö oli kuvattu hieman epäselvästi.
2: Samoin muistan että Hyrylän Seurakunnassa pidetty kreationistien iso tapahtuma "Luomisen lauantai" pidettiin seurakunnalta varatuissa tiloissa. Matti Leisola, Pekka Reinikainen ja moni muu modernin kreationismin tunnettu nimi esitelmöivät ID -tieteen ihmeitä. Seurakunnan johtoporras ja työntekijät - joista osan tunsin henkilökohtaisesti - olivat jälkikäteen pahastuneet sekä minulle kavokkain että paikallislehdissä. Koska toiminnan tarkoitusta ei oltu kerrottu. Toimitilanvuokrat ovat kalliita. Kirkossa ollaan oltu koska sieltä voidaan lypsää rahaa jokaiselta kirkollisveroa maksaneelta. Näitä säästöjä on vaikeaa järjestää muulla tavalla.
Muutos?
Kirkon nyt heijastama muutos ei ole mitään joka muuttaa yhtään mitään. Ne jotka pelkäävät keskustelukulttuurin kaksinapaistumista joutunevat yllättymään siitä että keskustelu on ollut hyvin aggressiivista jo 1990 -luvulta lähtien. USA:n kalvinistinen ja "kulttuurisotakeskeinen" kulttuuri on jo ollut täällä internetin alusta lähtien kasvavassa määrin. Ja kotimaamme uskovaiset eivät ole joutuneet piilottelemaan uskonnollisuuttaan yhtä vahvasti kuin USA:n kreationistit jotka joutuvat poliittisista syistä enemmän kikkailemaan sen kanssa että he ovat todella tiedettä ilman uskontoa. (Mitä mainitsemani Reinikaisen kirja heijastelee erinomaisesti.)
Itse asiassa Suomen kreationistikanta tuntuu aina olleen monta astetta enemmän batshit insane kuin USA:n toverinsa. Osa selittyy tietysti siitä että intoa lisää se että uskonnon voi esittää avoimemmin suoraan Pyhän Kirjan kautta. Osa selittyy sillä että vastustajia ei ole ollut kun tasainen ja harmaa valtionkirkko on ollut ainut merkittävä kilpailija. (Ja se on ollut kilpailija joka ei edes yritä kilpailla.) Osa selittyy myös seurauksien puutteella.
USA:ssa nimittäin syntyy joskus paheksunta-aaltoja kun paljastuu esimerkiksi sellaisia asioita kuin lasten kuolemia rukousihmepiireissä. Sellaisia kuin aivan tuoreesti Idahossa, jossa uskonnollinen piiri on rukoillen parantanut tauteja niin innolla että 12 lasta on kuollut. Suomessa on vahvasti etatistinen kulttuuri. Joka tarkoittaa sitä että lapsia otetaan huostaan tai pakkohoitoon. En nyt kehtaa mainita nimiä -lähinnä sen takia että heidän googlaamisensa on varsin helppoa ja sen takia että heidän reaktionsa tälläisten maininnasta lainausten kanssa ovat sen verran kiihkomielisiä että en halua mistään metalliputkitunkista päähäni - mutta Etelä-Suomesta löytyy erinäisiä uskonsaarnaajia jotka ovat pahastuneita siitä miten valtio monottaa heidän uskonnollisia vakaumuksiaan ja miten hyysärit ottavat heiltä lapset pois. Kun seurauksia ei tule, voivat asenteiden jyrkkyyttä koskevat puolet vahvemmin kasvaa.
Eräs ulkomailta Suomeen muuttanut onkin ihmetellyt minulle sitä miten hänen maassaan on yleisesti verevämpää debattihenkeä uskonnoista, mutta sitten toisaalta meidän maassa pahimmat uskovaiset ovat keskimäärin paljon vahvemmin "batshit insane". Näkisin että syy on juuri tässä. Kirkko ei ole pitänyt valtaa tai antanut merkitystä. Se on ollut vain rahakukkaro. Perussävy kulttuurissa on ollut lempeä ja tähän liittyy myös sosiaaliturva. Tässä pehmikkeessä kaikenmaailman ihmeellinen mekastus on saanut kasvaa melko vahvasti.
Loppukaneetti
Eli kaiken kaikkiaan homojen avioon pääsy ei muuttanut mitään. Tämä eropiikki ei mullista yleisen uskontokeskusteluasenteen tai maamme uskonnollisen suuntauksen tai fundamentalismitason kannalta mitään. Kaikki on tapahtunut jo aiemmin. Se mikä on minusta ollut vuosia ilmiselvää aukeni nyt vain aika monille. Monille sellaisille jotka nyt sitten ovat yllättyneet. ; Heille minulla ei ole ole oikein muuta sanottavaa kuin että leppoisa kirkko on tähän asti lähinnä suojellut ja rahoittanut noita äärisuuntauksia. Ja että nyt nämä "villit kortit" joutuvat sitten yhä vahvemmin ja enemmissä määrin ns. ansaitsemaan omat rahansa toimintaansa. Joka toki johtaa varmasti ylilyönteihin ja kulttimaisiin rahanansaintajärjestelmiin.
Uskonnottomien suojaa muutos luultavasti parantaa. Mekastajat joutuvat ansaitsemaan joka pennin itse. Uskontoihin kuulumiseen sen sijaan saattaa tulla mukaan tarpeettomia ylimääräisiä riskejä.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
formaatti (ilman uudistumista)
"Montako minuuttia pitää katsoa jotain kanavaa, että sinut määritellään katsojaksi? Että voivat sanoa olevan tämän ja tämän verran katsojia tällä ohjelmalla.
Ja montako minuuttia pitää olla katsoja, ennenkuin määrittelee itsensä henkisesti kuolleeksi."
(CMX, kysy-vastaa)
Älkää ymmärtäkö tätä väärin. Televisiosta tulee hyvin paljon roskaa. Elokuviin tulee hyvin paljon roskaa. Valtaosa tuotetusta kirjallisuudesta on roskaa, ja suurin osa sarkakuvista on roskaa. Eikä mitä tahansa roskaa. Vaan sellaista roskaa, joka ei tavoita edes campin sävyjä. Sellainen todellakin vain näivettää. Tämä tarkoittaa sitä, että jhos haluaa nähdä roskaa, sitä on helppo löytää mistä tahansa formaatista. Ja tästä on helppo vetää hyvinkin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.
Itse asiassa se, minkä olen oppinut, on se, että melko usein mediakriittisyys ei koske mediasisältöjä. Eli tuotoksia ei analysoida yksittäisten teosten tai joidenkin aiheiden kautta. Sen sijaan tuomitaan vaikkapa tietokonepelit. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuoreimmassa "Niin&näin" -lehdessä läpikäyty ajatus 3D -elokuvista. Toki itsekin olen sitä mieltä että formaatti vaikuttaa siihen mitä voidaan sanoa ja miten sanotaan. Mutta en näe että "Tämä on yksi pehmeän totalitarismin nerokkaista tempuista: ihmiset saadaan itse orjuuttamaan havaintotapansa ja haluamaan sitä. Tekniikassa ei ole kauheaa se, että se voisi pettää, vaan että se toimii kitkatta." Itse asiassa affektiivisuus ja immersio ovat tarinankerronnan välineitä. Pinnallisuus kulttuureissa johtuu muusta, kuten siitä että valtaosa kaikesta on tätä.
Itse asiassa näitä formaattimoittimisia tuntuu vaivaavan kaksi ongelmaa. (a) Jos formaattiin ei ole tutustuttu, niin se on helposti lähinnä syytös. Asiasta ei pidetä ja siksi esimerkiksi tietokonepelejä voidaan tuomita ilman, että on pelattu yhtään sellaista. (b) Ja sitten kun niihin on tutustuttu, niin lopputulos voi olla sitä että asiaa mietitään hyvinkin tarkasti ja kritiikkiin kykeneväisesti, kuten esimerkiksi "Niin&Näin" -lehdessä tehtiin.
Ensimmäinen kertoo ennakkoluuloista ja jälkimmäinen muistuttaa siitä että ihmiset eivät ole pelkästään jonkun mielenhallinnan kohteita, joitain johon ikään kuin kaadetaan yläpuolelta jokin sanoma joka sitten aivopesee lapset johonkin. Jos formaatti todella tuhoaa ajattelun, niin miten kriitikko sitten onnistuu tekemään viestistä ja sen sisällöstä ja levittämistavasta oivalluksia? Tämä vaikuttaa enemmän kriitikon ylpeydestä, vihjeestä siitä että vaatii erikoisälyä tajuta tämä asia ja että joku muu, se "tavallinen ei kriitikon tavoin erikoisnero massa" on sitten "uhrina" jota neron täytyy tietysti puolustaa koska vain hän siihen sankarillisesti kykenee.
Tässä mielessä "tietty ilmaisemisen muoto on lähtökohtaisesti huonoa taidetta tai kapitalismia" on asenteena hyvin omituinen. Se muistuttaa 1990 -luvun saatanapaniikkia. Tai 2010 -luvun "Frozen" -kohua jossa uskonoppinut pastori korosti että tämä lastenelokuva olisi lapsia homosteluun käännyttävää homopropagandaa esimerkiksi siksi että siinä korostuu sisarusten välinen rakkaus ja elokuvassa varsin petollinen "prinssi-ihanne" torjutaan.... Molempia yhdistää juuri ajatus siitä että tiedostava tulkinta paljastaa aivopesun joka turruttaa tavallisia ihmisiä. Ja että tästä varoittaminen on sitten ikään kuin syy luoda jonkinlainen tuomitseva viholliskuva.
Ja en siis todellakaan väitä että valtaosa elokuvista - tai mistä tahansa muusta taidemuodosta- ei olisi roskaa jonka kutsuminen paskaksi halventaisi rehellistä ruskeaa tuotosta.
* En väitä että valtaosa viihteestä ei olisi pinnallista tavalla joka yltää korkeintaan asennevammaiseen ideologistiseen ja moralistiseen sormenheristelyyn. En väitä, että ne eivät välittäisi arvoja ja maailmankuvaa ; Usein syvällisyys yltää korkeintaan alleviivattuihin allegorioihin. Ja taatusti taakse voidaan nähdä tietty ideologia ja sen arvojen opettaminen. "Mythopoeia" -blogissa tarkasteltu C. S. Lewisin "Narnian" suhde Jeesusallegorioihin on tästä hyvä muistutus.
* Ja en todellakaan väitä että jopa tämä taso on syvällistä verrattuna suureen määrään viihdettä joka latistuu pelkiksi erikoistehosteiksi. Näissä ei tavallaan ole enää edes juonta vaan juonenkäänteitä ja tapahtumia ja kohtauksia. Kohtausten visuaalisuus valikoituu cool -efekteillä, eli sillä samalla voimalla jonka varaan hahmot on rakennettu. Ja että osa ei yllä edes tähän. Tuotetaan jopa jahkaleita joiden katsoja totaalisesti kuolee sisältä, turtuu korkeintaan tuijottajaksi.
* En väitä että ihmisien arvomaailmaa ei voisi ohjailla. Tai että ihmiset olisivat tiedostavia ja kykenisivät tunnistamaan aivopesun kun se kohdistuu heihin. ; Itse asiassa he huomaavat asiat jotka eivät mukaile heidän tämän hetkistä maailmankuvaansa.
Sen sijaan muistutan että asiat eivät ole niin pahasti kuin voisi luulla.
* Väitän että ei ole syytä pitää vaikuttamisen ja viestinnän ongelmana kitkaa ja riitaa, jotain jossa joku käännyttää johonkin. Vaan ongelmana onkin juurikin myötäily jossa tyynnytetään hiljaiseen turtumiseen jossa ei herää edes raivoa sitä kohtaan että elokuvassa on omaan mieleen liikaa homostelua. Ja että tämä turruttaminen on primaaristi teoksen ja vain sekundaarisesti formaatin ominaisuus.
* Ja lisäksi väitän, että ihmisiä ei voi aivopestä ja ohjailla medialla niin paljoa kuin monet esittävät. (Katsoja ei ole vain passiivinen kohde.) Sillä vaikutusta ei tapahdu jos ei tapahdu tiedostamista. Ja jos tapahtuu tiedostamista tapahtuu kritiikkiä. Käännytys, akkomodaation kautta tapahtuva ristiriidan kokemuksen synnyttäminen ei ole tehokasta. Oman jo olemassaolevan maailmankuvan syventäminen, assimilaation kautta, sen sijaan onnistuu helpostikin. ; Syventäminen ja kuoren vahvistaminen onnistuvat passiivisesti ja tiedostamatta. (Indoktrinaation tunnistaakin siitä että se on ulkoaohjattua "oman maailmankuvan syventämistä" jossa kulttuuri opetetaan ja sitä syvennetään ohjausvetoisesti.) Ja että tämä ohjailu on jotain jonka relevanssi on aina sidottava ns. teokseen - sekä tarkasteltava sen yleisöä - eikä kiinnittää päähuomiota siihen ilmaisumuotoon.
* Ja ennen kaikkea väitän, että formaatin vastustaminen on epätiedostavaa, laiskaa ja helppoa. Se on helppoa koska siitä puuttuu tiedostamisen ja "vaivannäön tie". Itse asiassa laiskuus johtaa ennakkoluulojen vahvistumiseen stereotyypeiksi (assimiloimalla) ja tämä luo oman viestinsä, viestin jonka voi itsessään nähdä propagandistisena ja "pehmeän totalitaarisena" tietyn arvomaailman omaavan yleisön hallintana. Esimerkiksi tietokonepeliformaatin tai 3D -formaatin voi varsin helposti niputtaa "taide-elitistien" valtapeliksi jossa ikään kuin valitaan sankarit joita palvotaan ja auktoriteetit joiden kautta syntyy kulttuuria. Erimieliset tuottavat sitten roskaa, koska tekijöillä on sovelluksenaan väärä formaatti ja väärä nimi. Tälläisen voisi sanoa olevan anaalista.

maanantai 13. tammikuuta 2014
Uskontotieto ; Linkki menneisyyteen
Olen kirjoittanut filosofisia tulkintoja Zelda -pelisarjan peleistä. Kuitenkin "The Legend of Zelda:Link to the Past" on esiintynyt muissa yhteyksissä kuin tässä. Yksi syy on siinä, että se on filosofialtaan yksioikoinen ja yksinkertainen. Kuitenkin se on, joten on kenties hyvä kuvata sitä lyhyesti.
1: Karkeasti ottaen tämä peli kuvaa, ensimmäisenä pelinä joka tämän tekee, pelisarjan teologian. Ytimessä on triforce. Tämä on saanut innoitusta kristinuskon kolminaisuusopista. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen symboleina ovat hyveet ; "Power", "Wisdom" ja "Courage". Isä on voima. Poika on rohkeus ja Pyhä Henki viisaus.
2: Ganondorf on selitetty erikoisesti ; Hän on saanut joksikin aikaa käyttöönsä triforcen voimat, mutta hänen ahneutensa on lähinnä vääristänyt asioita. Ganondorf, kuten muutkin triforcelle altistuneet alkavat jostain syystä myös heijastamaan sisäistä luontoaan ulkoisesti. Siksi Ganondorf on ulkonäöltään inhottava.
3: Peli ei kuitenkaan ole loppuun asti kristillinen. Peli heijastelee myös jing-jang -voimien tasapainoa. Tämä näkyy vahvasti siinä, kuinka "light world" ja "dark world" on kuvattu. Ne eivät edusta kristillistä hyvä-paha -jaottelua ja Link seikkailee molemmissa maissa siten, että toisessa maailmassa tehdyillä asioilla on vaikutusta myös toisessa maailmassa. Suhde on siis dynaaminen eikä dikotominen.
3.1: Zelda -pelisarjaa on joissain kritiikeissä tulkittu rasistiseksi, koska siinä esiintyy sellaisia hahmoja kuin Dark Link. On ajateltu että musta tarkoittaisi neekeriä. Se kuitenkin kuvastaa varjoja ja pimeyttä. Ja tämäkään ei pelisarjassa ole suinkaan hyvä-paha -dikotominen. Tämänkaltaisten kritiikkejen käyttäjät eivät kanna oikein minkäänlaisia ansioita. Eivät tunne peliä ja muutenkin täytyy olla jokin vika jos ei kykene erottamaan pimeydestä rakentunutta hahmoa tummaihoisesta ihmisestä. "Yön Timo" on ilmaisu jota voisi odottaa lähinnä pahimmilta rasisteilta, mutta selvästi antirasistisilta pelikriitikoilta tämäntasoinen yhdistely näyttää sujuvan kuin luonnostaan.
3.2: Pelin maailmojen rakennetta voidaankin kuvata siten, että ne ovat yksi todellisuus jolla on kaksi puolta. Ja "light world" on maailma jossa on aluksi järjestys mutta ei voimaa. Siksi Ganon pääsee harjoittamaan siellä metkujaan. Rauhanomainen maa ei kykene puolustamaan itseään. "Dark world" taas on maailma jossa on voima mutta ei järjestystä. ; Tätä filosofiaa sitten tuetaan esimerkiksi sillä, että "dark worldissä" ollaan pyramidin huipulla, mutta pyramidissa ei ole aivan sen huippua "light worldissa" samassa kohdassa ei ole lainkaan pyramidia, vaan silmä. Silmä, joka viittaa Jumalan kaikennäkevään silmään.
Ylläoleva analyysi vaati uskontotietoutta. Pelikulttuurissa tämänlaiseen saa tottua. Voidaan jopa sanoa, että sekä itämaisen että länsimaisen kulttuurin tuntemusta tarvitaan usein jopa alleviivaamimmissa ja lyhykäisimmissä pelifilosofioissa. Kulttuurien tuntemus tuo peleihin syvyyttä, ja tekee niiden käsittelystä sivistynyttä.
Otan tämän esille statementtina ja alustuksena.
Jolla otan kantaa koultuskeskusteluun. Aloitetaan Erkki Tuomiojasta. Hän väläytti ajatusta siitä, että uskonnonopetus lopetettaisiin lukiossa, ainakin pakollisena. Tilalle tulisi laittaa historiaa. Häntä huoletti historiattomuus, joka ei tarkoittanut sitä että historiaan ei vedottaisi, vaan sitä että historiaa ei tunneta. "Olen jo pitkään ollut huolissani aikamme historiattomuudesta, täsmällisemmin sanottuna historiantuntemuksen vähäisyydestä ja rajoittuneisuudesta." Kotimaan blogeissa Risto Voipio sitten otti kantaa siihen miten pienellä sananvaihdolla Tuomiojan historianpuolustus muuttuu uskonnonpuolustamiseksi. Rehellisesti sanoen pidän Voipion strategiasta ; On ihan oikeasti hyvä tapa varmistaa päättelyn toimivuus siten että yhtä tosia premissejä vaihtaa tilalle. Jos kysymys on maailmankuvasta, luottamus katoaa kerettiläisyyden kohdalla vaikka perustelurakenne olisi muutoin sama ja premissit yhtä uskottavia.
Kuitenkin siinä tehdään suuria kategoriavirheitä siinä mitä Tuomioja nimenomaan ymmärsi. (Ja jonka alustinkin, eli sen mitä historiattomuus tarkoittaa.) "Olen jo pitkään ollut huolissani aikamme uskonnottomuudesta, täsmällisemmin sanottuna uskonnon tuntemuksen vähäisyydestä ja rajoittuneisuudesta. Se joka ei tunne keskeisiä maailmanuskontoja ja miten ne ovat muovanneet ja muovaavat käsitystämme siitä, mistä olemme siihen tulleet, missä tänään olemme, ei voi myöskään nähdä tulevaisuuteen ja ottaa sitä haltuunsa. Tämä vahvistaa ajallemme ominaista näköalattomuutta, lyhytjänteisyyttä ja hetkessä elämistä." Tässä ytimessä on ekvivokaatio. Uskonnottomuus on vakiintunut ilmaus joka liitetään tiettyihin ihmisiin. Se ei tarkoita sitä että ei osaisi uskontoa.
Voipio siis heijastelee yleistä asennetta jossa uskonnottomuuden syynä on vain ja ainoastaan uskonnontuntemuksen puute. Valitettavasti tämä ei ole kovin kohtelias, ja vielä vähemmän tosi, väite.
Esimerkiksi minä olen uskonnoton. Ja väitän aivan vakavalla naamalla, että se on täynnä uskontotietoa, uskontotietoutta. Ja jopa varsin syväluotaavaa teologiaa aiheista jotka ovat vieraita monille ammattipapeillekin. (Jotka eivät jostain syystä osaa spontaanisti debatoida vaikka unesta herätettäessä reformoidusta teologiasta.) En toki väitä olevani huipputeologi, mutta väitän sen sijaan että valtaosa kristityistä ja uskovaisista on liikenteessä uskontotiedoltaan murto-osalla. Heille kymmenen käskyäkään eivät tule kuin tykin suusta.
Voipion muistuttamiseksi voi olla hyvä ottaa esiin "raivoava Mikko Alatalo". Hän nimittäin tokaisi, että "Miten ymmärrät esimerkiksi Juice Leskisen rock-lyriikkaa, Waltarin klassikoita, Monty Pythonin elokuvia tai muuta kulttuuria, jos olet pihalla uskonnoista?" Mielestäni pointti on hyvä. Sillä Juice Leskinen ja "Monty Python" ovat usein hyvinkin uskontokriittisiä. Itse asiassa voidaan sanoa että he edustavat tasoa joka rienaa. Rienaus taas vaatii aina tuntemista. Uskontoa rienaavaa materiaalia on vaikeaa tehdä ilman tietoa. Sekulaari rauhaan jättäminen taas pärjää vähemmälläkin taustatiedolla.
Siksi onkin huomattavaa, että moni onkin ajamassa uskonnonopetuksen uudistusta. Sellaista jossa on kysymys uskontotiedosta. Siinä ei tarvisisi jakaa kristittyjä ja muunuskoisia erikseen, koska se ei olisi "omaan identiteettiin fiksoitunutta". Tämä asenne on nykyään ilmiselvä historiassa, joka on oppiaineena sellainen että "punaisille" ja "valkoisille" ei ole omaa identiteettiä tukevaa erilliskurssitusta. Uskonnolliset ihmiset ovat olleet suoraan sanoen hyvin vahvasti tätä uskontotietousajatusta vastaan. ; Uskonnonopetus on kuitenkin hyvin epäreilu, nimenomaan tunnetuilta käytänteiltään. Ei siinä lapselta ja nuorelta kysytä mikä hänen vakaumuksensa on, se päätetään ylhäältä. Paitsi jos olet uskonnoton, jolloin sinut yritetään maanitella kristillisen koulutuksen joukkoon.
Voisin lisäksi korostaa sitä, että uskovaiset tiedostavat kyllä uskonnottomien olemassaolon, mutta eivät oikein ole oppineet kohtaamaan heitä. Peruslauselmina on halveksunta ja jokin joka osoittaa, että vastapuolen argumentaatiota ei tunneta. Olkiukot ja asennevammat viuhuvat. Voisi kysyä että miten he voivat ymmärtää uskonnottomia jos he eivät tutustu tähän aineistoon. Ja elämäntapakin jää yhtä vieraaksi "pinnallista" -heittojen tasolle jääväksi jos ei ymmärrä taustoja. Jos uskonnottomien elämänasenteita haluaa kuvata ja haukkua, niin ilman uskonnottomien argumenttien syvää hallintaa tilanne on täsmälleen sama kuin jos yrittäisi tulkita Monty Pythoneiden "Life of Briania" ilman mitään tietoa kristinuskosta.
Kriittistä uskontotietoutta ei opeteta. Itse asiassa olen huvittunut siitä miten yleistä on että uskontokritiikki on pinnallista ja huonoa. Silti kun minä kirjoitan siististi premissoitua ja logiikalla ja tieteellä varustettua materiaalia, niiden eheyttä ei olla kritisoimassa, edes kun asiaa hierotaan naamaan. Jos se on pinnallista ja huonoa, kritiikinesittämisen pitäisi olla helppoa, että suitsait. Epätosia väitteitä, tiedevirheitä, loogisia virheitä ja vastaavia. Kun minä moitin uskontoa blogissani tätä tahtia, ja uskonto on vaikeaa ja syvällistä, niin uskonnottomuuskritiikin pitää olla vähintään yhtä hyvää ja syntyä nopeammin kun se on pinnallista, laadutonta ja ilmiselvästi huonoa.
Josta päästäänkin siihen, että oman vakaumuksen opetus ei oikeastaan pidä sisällä mitään uskontotietoutta.
On kenties parasta miettiä miten uskonto ja uskontotieto suhtautuvat toisiinsa. Tästä Monty Pythonit ovat esimerkki joka on kenties parasta mitä voi tehdä sitä. "Brianin elämä" aikaansai aikanaan paheksuntaa. Allaoleva haastattelu kertoo, että Monty Pythonien tapaa tehdä huumoria kristinuskosta oli syvästi paheksuttavaa. Uskontotietous oli turhalla tilalla koska huolta koetaan siitä että mitä tapahtuu jos joku ei tiedä ja tunne kristinuskoa. Ignorantti näkemässä elokuvan on pelonaihe, ei se mitä se tekee kristinuskoa tunteville ihmisille.
Nämä ihmiset eivät ansaitse muuta kuin Monty Python -parodian mainitusta keskustelusta.
Kuitenkin samanaikaisesti uskonnot eivät ole suhtautuneet samalla suvaitsevaisuudella jota itselleen vaativat. Koulutusmaailmaan on solahtanut kaikenlaista varsin mielenkiintoista saatanapaniikkiin liittyvää. Ville Valo ja provinssirokki liitettiin aikanaan tavalla joka osoittaa että kulttuurin kunnioittamisessa on uskovaisille hyvin marginaalista. Muuta ei pidetä edes kulttuurina. Aikanaan tehty poliisi-tv näyttää miten naurettavaa touhua liioittelu on ollut. Kirkkojenpolttamishuhuja leviteltiin pelotteluina. Aikaa ei ole kovin kauaa, tämä tapahtui vuonna 1998. Tämä asenne oli jotain jolla on kylvetty epäilyjä, jotka ovat kohdistuneet sivutulensa esimerkiksi kaltaisiini ihmisiin. Henkenä on rakentavimmillaan se, että kristityn ei pidä pelata roolipelejä, mutta vähiten rakentavimmillaan se on juuri sitä että jos lapsi roolipelaa, on otettava riski siitä että hän tekee itsemurhan tai polttaa kirkon.
1: Nimeltä mainiten ; Keijo Ahorinta on mies, jonka hengentuotoksiin olen törmännyt ja tutustunut, ja joka on auttamishalussaan kenties auttanut yksilöitä, mutta iskenyt ongelmia massoihin. Seuraava ei ole kohteliasta, eikä kovin humaania tai ylevää. Mutta alhainen sieluni on siinä kuitenkin rehellinen ; Kun luin aikanani hänen opettaja -lehdestä hänen terveysvaikeuksistaan, olin iloinen. Se oli lähimpänä maailman oikeudenmukaisuutta ja karman kostoa kuin mitä olen eläissäni kohdannut. Hän on ihmisiä, jotka mikäli heillä olisi hyvyyttä, olisivat aikaa sitten juoneet varfariinia. Hän on niitä ihmisiä joiden haudan kanssa minun virtsallani on treffit varattuna.
Ja jos pelikulttuurissa uskontotietämystä on käytetty runsaasti, niin pelikulttuuri kohtaa toistuvasti erilaisia kristillisiä vastustuksia. Niissä ytimessä ei ole pelikulttuurin tunteminen, sillä valitettavasti kristityt vaativat että heidän asiansa tunnetaan mutta he eivät halua tuntea muiden vastaavia. (Tosin ei nämä ignoramukset omaa uskontoakaan osaa, joten on tässä jotain konsistenssia havaittavissa.) Siksi kohuja herätellään "Pokemoneista" "Harry Potteriin" - tavoilla joissa kirjaroviotkaan eivät ole tuntemattomia. Siksi pelikulttuuria tuomitaan epäkristillisenä ja uskonnonvastaisena heti jos peleissä on vaikka itämaisia vaikutteita.
1: Itse asiassa pelikulttuuria vastustavat eniten kaksi tahoa : Kristilliset fundamentalistit jotka paheksuvat ties mitä. Ja liberaalit jotka kunnioittavat kulttuuria niin kulttuurirelativistisesti, että näkevät rasismia kaikkialla, kuten Zelda -pelisarjan Varjo-Linkissä ja haluavat siksi sensuroida ison määrän kulttuuria. "Sattumalta" nämä samat tahot tuntuvat vastustavan skeptikoitakin. Ilmeisesti siksi että he vaativat muilta ymmärrystä ja vaativat uskontojen opettelua, mutta he itse ovat lähinnä kieltämässä vain aivan kaiken. Ja tekevät tätä prosessia tavoilla joissa vainoparanoija, pelottelu ja yleinen inhimillinen paskamaisuus ovat suosittuja välineitä.
2: Kun kirkkoa pidetään nuorien ja heikkojen ystävänä, en voi olla muistamatta sitä mikä edelsi ystäväni itsemurhaa, eli vuonna 1999. Kun opettajan ja papin kaksoisroolilla toimiva ihminen ei erota goottia saatananpalvojasta ja yrittää erottaa tämän jokaisesta tämän ystävästä soittelemalla varoituspuheluja näiden ystävien vanhemmille - jotka ovat iältään ylittäneet sen rajan että tälläisiä puheluja saisi opettajan roolissa tehdä - ja varoittaa olemasta missään tekemisissä. Saatananpalvontakytkös saatiin siitä mitä kirjoja hän oli lainannut kirjastosta. Kirjojen sisältöä voisi kuvata sanalla "hyvin monikulttuurinen uskontotieto". Eli siitä että on kiinnostusta eri asioihin päädytään viemään tukalassa tilanteessa olevalta tuki juuri silloin kun sitä eniten tarvitsisi. Itsemurhan jälkeen vuosien jälkeen saadaan puserrettua tunnustus jossa "joku on ehkä tehnyt jonkin ylilyönnin". Jossa puuttuu sellainen osa kuin oman osuuden tunnustaminen ja anteeksipyytäminen millään tasolla. Ja jota seuraa pitkällinen hiljaisuus jossa asioista keskustelu torjutaan yrityksistä huolimatta. Hän kaivoi melkein kaksi hautaa. Ja toisin kuin kostossa, toinen ei ollut hänen. Toinen olisi ollut minun ; Ei toki ainoana elementtinä, mutta hän oli hyvin oleellisessa osassa prosessia.
Loppukaneetti
Uskontotieto on tärkeää, jopa olennaisen tärkeää. On kuitenkin totaalisen väärin olettaa, että uskonnottomuus tarkoittaisi huonoa uskontotietoutta tai että uskonnolliset ihmiset olisivat hyviä uskonnoista tietämisestä. On itse asiassa väärin olettaa edes että nykyinen "omaan maailmankuvaan" keskittyvä uskonnonopetusmalli edustaisi uskontotietoisuutta. Itse asiassa näyttää että uskovaista kristinuskotietoisuutta vaivaa hyvin syvä ignoranssi aivan alkeellisillakin tasoilla niin että heitä on hyvin vaikea nähdä minkäänlaisen relevantin uskontotietoisuuden edustajina.
Itse asiassa uskontotietoisuus vaatisi kriittistä kulmaa. Nykyään keskitytään "oman maailmankuvan" kehumiseen, ongelmakohtia siistitään ja tehdään ikään kuin lapsiystävällisiksi. Siksi luterilainen kulttuuri opettaa että Luther vastusti anekauppaa, mutta ei sitä että luterilainen kulttuuri tappoi väkilukuun nähden enemmän noitia kuin pahamainen katolinen kirkko josta irtautumista luterilaiset ovat halunneet oikeuttaa. Samoin ei kerrota mitä Luther opetti "Juutalaisista ja heidän valheistaan" -tuotoksessa. Sen sijaan ei ole ollenkaan tavatonta kuulla sosiaalidarwinismin ja natsien juutalaisvainojen yhteydestä. Vaikka Hitlerin omista tuotannoista evoluutioviittauksia ei ole, mutta Luther mainitaan yhdeksi oppi -isäksi. Tämänlainen siistitty versio on valikoitua totuutta, joka on enemmän valehtelun keino kuin valistamista.
Kun jotkut puhuvat siitä, miten kirkon pitäisi joko pyytää anteeksi vuoden 1918 kirkon toiminnassa olleita tapahtumia kansalaissodan ajalta - tai kuten linkissä, siitä miten nimenomaan ei pidä pyytää anteeksi - niin olen pahastuneesti huvittunut. Kirkon ei minusta tarvitse hävetä "muinaishistoriaa". Sen sijaan kirkon pitäisi hävetä ja pyytää anteeksi nykyajan touhujaan. Heidän ei pidä pyytää anteeksi joltain muinoin kuolleelta. Heidän on pyydettävä julkisesti, nöyrästi ja vakavasti anteeksi esimerkiksi minulta ja kaikilta kaltaisiltani. Ja mahdollisesti rangaista vaikka viranmenetyksin joka ikistä arvon pappismiestä joka on tämänlaiseen toimintaan osallistunut. Ja jokainen jonka mielestä kiusaajat sopivat kirkon moniarvoisuuteen saisivat tehdä heille seuraa. Mutta toisaalta kun tämä sikamainen asenne on yhtenä vaikuttavana syynä kirkon jäsenkatoon ja ihmisten etääntymiseen heistä, on maailma kenties palauttamassa ansioita kullekin ansaitsemansa mukaan.
Suoraan sanoen ; olemassaoloaan. Suoraan sanoen paras syy tukea uskontotietoutta on se, että paras tapa rakentaa hyveellisestä ihmisestä uskonnoton, on luetuttaa hänelle Pyhiä Kirjoja ja kertoa miten moni ihminen kokee että tuo on hyvyyttä, ihan oikeasti.; Nyrkkisääntönä voisikin olla se, että aina kun uskontotietoisuus kasvaa, niin tuhat ihmistä eroaa kirkosta.

Alatalo,
historia,
ikonoklasmi,
Jang,
Jing,
kolminaisuus,
koulutus,
kunnioitus,
rohkeus,
saatananpalvonta,
saatanapaniikki,
teologia,
tietokonepeli,
Tuomioja,
uskonto,
Valo,
viisaus,
Voipio,
YouTube
torstai 5. joulukuuta 2013
Saatananpalvojat kutsuvat meitä
Roolipeliin liittynyt saatananpalvontarinnastus on itselleni kenties läheisin aihe. Se on kuitenkin liitoksissa laajempaan ilmiöön, saatanapaniikkiin. Ja tässä aiheessa tunnetuin ja näkyvin aineisto on koskenut rockmusiikkia.; Merkittävää onkin se, miten saatananpalvonnan vastustamisesta puhuminen tarkoittaa lähes aina jonkin muun asian kritisoimista. Isketään johonkin nuorisokulttuurin elementtiin josta ei pidetä ja se liitetään kammottavaan saatananpalvontaan ad hoc.
Kahdeksankymmentäluvulla tätä asiaa toivat esille esimerkiksi Leo Meller, Jyrki Isohella ja vastaavat fundamentalistiset vouhottajat. Ilmiö laajeni pikku hiljaa. 90 -luvulla fundamentalistit keksivät lehdistön, median ja kouluissa kiertämisen välineellistämisen tälle asialle. Keijo Ahorinta, Päivi Niemi ja Riku Rinne levittivät viestiään pahan kosmisesta kamppailusta.
Ja vaikka jo edellä mainitut henkilöt ovat tulleet tutuiksi kouluilla, niin ilmiö ei jäänyt minkään marginaalin puuhasteluksi. Väitän, että miltei jokainen ironisen 80 -luvun kasvatti joka on käynyt evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen on nähnyt koulussa tietyn valistuselokuvan. Marja-Liisa Mattila(ent. Huhta) ohjasi teoksen "Saatana kutsuu minua" (1994). Sen tilaaja ei ollut mikään fundamentalistilahko, vaan Kirkon tiedotuskeskus.; Valistavan "dokumentin" nimi ei kenties ole tuttu, mutta videon sisältö on jotain joka on sitten paljon helpompaa muistaa. Aluksi kovikset kiusaavat hyveellisenoloista vaaleaa tyttöä. Rockhenkinen tyttö pelastaa tämän kiusaajilta, tulee väliin auttamaan. Tästä seuraa ystävystyminen joka johtaa rappioon koska mukana tulee seura ja alakulttuuri. Rajua musiikkia, tupakointia, nahkarotseja ja lesboilua. Paljastuu että jengiä johtaa itse Saatana. Ja jengissä halu on kuolla, ja toisaalta ainut tapa lähteä jengistä on itsemurha! Dokumentti opettaa, että saatananpalvonta eroaa mielenterveysongelmista. Ja vahvin tunnusmerkki oli se, että jos kysytään uskooko Jeesuksen pelastusuhriin, niin toinen närkästyy, loukkaantuu ja "tulee silmille". Tai no, asian voi katsoa itse.
On kornia, että kyseessä ei ole ironinen kauhuelokuva. Sillä siinä olisi potentiaalia tämänlaiseen. Esimerkiksi Titus Hjelm on tutkinut saatananpalvontaa, ja se oli hyvinkin marginaalinen ilmiö. Muu vandalismi sitten vain leimattiin siihen mukaan. Koska saatanapaniikissa oli pääosin kysymys muusta kuin saatananpalvonnasta ; Mielikuva saatananpalvonnasta oli oleellisempaa.
Nykyään dokumentin "löyhä mutta huomiohuoraava suhde tosiasioihin" näyttää huvittavalta. On vaikeaa nähdä miten se aikanaan otettiin vakavasti.
1: On ironista, että se paljastaa maailman jossa kiusaamiselta pelastaminen liitetään saatananpalvontaan. ; On nimittäin havaittu se, että kristinusko on laumahenkistä, kiusaaminen kohdistuu helposti outoihin, ja että tavalliset pelkäävät kiusaamista tasolla jossa ainut joka viitsii vaivautua on käytännössä jokin toinen outo. Tämä kertoo osaltaan siitä miten kristityiltä ei saa apua kiusaamiseen. Kiusaamiseen väliinmenijät ovatkin epäilyttäviä.
2: Toisaalta hyvin huvittavaa on kuunnella kuinka "kauniisti" dokumentissa viitataan ihmisiin joilla ei ole kykyä rakentaa omaa identiteettiä, ja jotka ovat siksi "lauma ääliöitä jotka eivät osaa elää omaa elämäänsä." Sillä tässä on jo jonkinlaista projisoinnin makua siinä määrin että se miltei kuulostaa tunnustukselta. Tämä lausuma kun kuvaa käytännössä jokaikistä kirkon yhteisöllisyyttä ja apologetiikan merkitystä korostavaa ihmistä. (Olkaa hyvät.)
Mutta kauhistelun sijasta otin asian esiin siksi, että tämä on nähtävä osana kirkon peittelemää lähihistoriaa. Saatanapaniikki on ilmiö, jota ei tunneta, tunnusteta eikä sen varsinkaan myönnetä mitenkään liittyneen kirkon toimintaan. Kuitenkin se on laajuutensa vuoksi, sekä sen vuoksi että se iski nuorisokulttuurin monien alakulttuurien muotivirtauksiin, loukannut hyvin monia nuoria. Viesti rockmusiikista onkin ollut kaikkea muuta kuin lähentävä. Jos joku sanoo että nuoren alakulttuurin asiat liitetään saatananpalvontaan ja suoraan persoonalliseen pahuuteen, ei ihminen joka ei näe teoissaan mitään pahaa koe tarvetta muuttaa tapojaan, vaan sen sijaan sanoo enemmänkin jotain "pitäkää tunkkinne" -henkistä. ; Siksi sanonkin ihan suoraan, että kirkon ei pidä ihmetellä jos nuoret aikuiset eivät koe sitä omakseen, kun se on itse tarkoituksella koulutuksessaan vittuillut ja haukkunut näitä ihmisiä. Ainakin omalta osaltani tällä on ollut suuri vaikutus.
Uskontojournalismi -blogi iskeekin kirkon viestinnän ymmärtämisen kannalta oleellisen kirjoituksen. Kirkko harrastaa viestintää. Tässä on kuitenkin kaksi keskenään kilpailevaa näkökulmaa jotka ovat usein keskenään ristiriidassa. Kirkko harrastaa uskontojournalismia, "jossa kerrotaan paitsi kirkon asioista myös mm. rauhantyön, arvojen ja muiden uskontojen asioista kuten missä tahansa muussa journalistisesti tuotetussa ohjelmassa." Toisaalla sen viestit muistuttavat yrityksen viestintää kun "medioissa voi samaan aikaan olla myös täysin epäkriittistä journalistista sisältöä, jolloin se muistuttaa yritysviestintää (journalistisin muodoin ja höystein toki): viesti on julkaisijan strategioiden mukainen ja vahvistaa sen ydinsanomaa."
"Saatana kutsuu meitä" on viestintää jossa yhdistetään kirkon vanhakantainen suhde siihen että se on kaikkien uskontojen asiantuntija. Toisaalta se on vahvasti viestintää jossa yleisö oletetaan lampaiksi joita voidaan ohjailla haluttuun suuntaan. Tämän vuoksi en ole yhtä pahoillani kuin uskontojournalismiblogi, joka ei pidä siitä että kirkko on nyt virallisesti päättänyt muuttaa viestintäasennettaan. "Kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmasta (2014-2016) äänestettiin pois viittaus muiden uskontojen esillä pitämisestä." Tätä pidetään huonona koska "Kirkolla ja sitä lähellä olevalla medialla on tällä hetkellä parhaat mahdollisuudet ja resurssit tehdä monipuolista journalistista sisältöä uskonnoista. Tämä voi toteutua uskontojournalistisesti tai apologeettisesti eli omaa uskontoa puolustaen. Kirkolliskokouksen päätöksen voi tulkita liikahduksena apologian suuntaan, mikä puolestaan heijastaa kirkon itseymmärrystä muuttuvien taloudellisten ja henkisten realiteettien maailmassa." Ymmärrän toki, että tämä johtaa helposti julistukselliseen lähestymiseen. Mutta kun katsoo esimerkiksi sitä miten kirkon parissa on pyöritelty uusateismia, ei voi kuin huomata miten vaikeaa toisen uskonnon viitekehyksestä on lähestyä toista aihetta. Olkiukkoargumentaatio on ollut aivan piispatasoisten viisaiden teksteissä hyvin omituiseksi mutiloitua. Kun muiden maailmankuvien ymmärtäminen on tätä, on parasta vain jättää se pois. Tässä komppaankin Sammeli Juntusta, joka on esittänyt että "Ei kirkon strategiassa puhuta muista uskonnoista ja niiden esille nostamisesta, vain meidän omasta uskonnostamme. Ei kirkko voi mieltää itseään kaikkien uskojen asiantuntijaksi. Meillä on sanoma kolmiyhteisestä Jumalasta, emme ole uskontojen suhteen puolueettomia"; Kirkko ei ole instituutiona moniarvoinen, tietävä, osaavat, uskonnonvapauden asialla tai puolueeton edes parhaansa yrittäessään. Se on kuitenkin myynyt itseään tällä asenteella ja hengellä.

apologetiikka,
Hjelm,
ironia,
Isohella,
journalismi,
Juntunen,
kauhu,
kiusaaminen,
koulutus,
Mattila,
Meller,
musiikki,
Niemi.P,
Rinne,
roolipeli,
saatananpalvonta,
saatanapaniikki,
valtionkirkko,
YouTube
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Riivaajarauta ; Penaalin tylsin kansankynttilä
Suomen PISA - tulokset olivat heikentyneet. Olimme toki tuloksellisesti yhä hyviä, mutta ykkössijalta romahtaminen tuntui iskevän moniin. Esiin tuli ainakin se, että Suomi ei osannut käyttää aiempaa menestystään ; Opetusinnovaatioita ei muutettu konsulttubisneksen kaltaiseksi arvotuotteeksi ulkomaalaisille, ja sen sijaan opit jaettiin ilmaiseksi. Lisäksi voittajafiilis nähtiin luvaksi lopettaa kehitystyö. Ajateltiin että pärjätään ilmankin. Etumatka menetettiin ja enemmän.
Kuitenkin minulle lirahti PISAt housuun vasta kun luin otsikoita siitä miten Suomen opetus on ajastaan jälkeenjäänyt. Ja vierailin sen jälkeen Skepsiksen puolella, jossa nostettiin esiin kasvatustieteen ProGradu -tutkielmia.
Ensimmäinen Pro gradu -tutkielma, Kevät 1999, Opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto, "Taistelu saatananpalvontaa vastaan : - auttamisen ja ennaltaehkäisyn tueksi kasvattajille". Se pitää sisällään seuraavaa pedagogista viisautta: "Tiesitkö, ettei meillä ole taistelu vain lihaa ja verta vastaan, vaan myös henkimaailman pahoja olentoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan? Nuoristamme käydään todellista taistelua" ... "On pystyttävä erottamaan mielenterveyden ongelmat ja häiriöt demonien aiheuttamista ilmiöistä." ... "Paha henki voi vaikuttaa ihmisen elämään ulkoa käsin tehden häiriötä. Tällöin on kyse poltergeist-ilmiöstä, joihin liittyy kaikkea käsittämätöntä. Riivaaja/demoni/paha henki voi myös asettua ihmiseen, jolloin puhutaan tilariivauksesta." ... "Nuoriso-ohjaaja Mane Juvonen on joutunut rippikoulunuorten kanssa tilanteisiin, joissa on jouduttu ajamaan ulos riivaajia."
Toinen Pro gradu -tutkimus, Kevät 2002, Jyväskylän yliopisto, Erityispedagogiikan laitos, "Saatananpalvontaan suhtautuminen : ehkäiseviä ja auttavia suhtautumis- ja toimintatapoja saatananpalvontaan etsimässä" jossa kansankynttilän pätevyys ansaittiin esimerkiksi seuraavilla ansioituneilla tiedoilla. "Riivaajien ulosajaminen: Ensin on hyvä ymmärtää, mitä demonit ovat. Ne ovat älykkäitä henkiä, jotka aikaisemmin olivat Jumalan enkeleitä. Saatana, heidän johtajansa, oli eräs arkkienkeleistä. "Hän on eräs voimallisimmista ja älykkäimmistä Jumalan luomuksista." Jokainen demoni on paha ja petollinen. Heillä on monia nimiä, kykyjä ja voimia ja heidät voi voittaa ainoastaan Jeesuksen vallalla ja voimalla." ... "Yökahvilan työntekijä asettaa kyseenalaiseksi sen, onko saatanan palvonnasta irtipäässyt monien vuosien terapiankaan jälkeen todella vapaa, jos tämä ei ole tullut uskoon. - "Mutta mä uskon, jos siihen ei ole saanut apua, tarkoitan uskoon tuloa, niin vaikka kaikki ulkoiset merkit jäisivätkin pois, niin uskon, että hän on silti saatanan kahleissa vielä vanhempanakin." ... "Usko Jeesukseen ja Pyhä Henki estävät saastaisten henkien palaamisen takaisin. Pelkkä ihmisen oma päätös lopettaa saatanan palvonta ei Raamatun ja kokemusten mukaan riitä lopulliseen vapautumiseen."
On selvää, että nämä gradut liittyvät alakulttuuriin. Itse asiassa se liittyy myös saatanapaniikkiin. Tämä on melko oleellista, sillä kirkon puolella saattaa törmätä tutkijoihin, joiden mielestä ilmiötä ei olisi olemassakaan. Ne vertautuvat lähinnä siihen hämmennykseen joka kirkossa vallitsi myös kreationistien suhteen. Kreationismin tutkiminen suomessa oli jotain jota ei pidetty relevanttina. Ei uskottu että suomessa olisi ainuttakaan nuoren maan kreationistia. Kuitenkin uuden maan kreationisteilla oli markkinat jopa kirjanmyynnille. Saatanapaniikkiin liitoksissa olleita roolipelivainoja on vasta viime aikoina alettu hyväksymään suomessa todella tapahtuneena ilmiönä. Ajallisesti pro gradut on tehty tämän jälkimainingeissa. (Edes minä en ole tarpeeksi paranoidi uskoakseni saatanapaniikin olevan relevantti asia nykypäivänä.)
Mutta tosiasiassa tässä ei mennä viime vuosituhannen loppuun. Tässä gradustossa ollaan ainakin 1000 vuotta ajasta jäljessä. (Harvoin tätä pääsee sanomaan muutoin kuin metaforana. Nyt pääsee!) Tämä edustaa toki myös tuoreempia tuulahduksia, tarkalleen ottaen 1500 -luvun henkeä. "Tieteen Kuvalehti Historia 18/2013" kertoi tuon ajan kasvatuksen hengestä. Silloin lapset pistettiin varhain töihin. Piiskaaminen nähtiin hyvänä, sillä perisynnin alaiset lapset haluttiin puhdistaa. Liika piiskaaminen nähtiin jonain, jossa ei tapahdu kauheaa vahinkoa, koska se kuitenkin teki lapsen kuuliaiseksi ja auliimmaksi Jumalalle ja kuuliaisuudelle.
Tuon ajan henkeen voitaisiin toki yrittää tehdä pedagogian erikoistumisalagraduja. Varhaiskasvatukseen erikoistuneet voisivat esimerkiksi ottaa opiksi 1500 -luvulla laajasti uskottuun vaihdokas -ilmiön tuntemiseen. Virallisesti kristinusko pelkäsi lasten puolesta ja hätäkasteella oli suuri arvo ja merkitys. Kuitenkin samalla pappi saattoi kieltäytyä kastamasta lasta, jota hän epäili vaihdokkaaksi. Peikko oli laittanut oman lapsensa tilalle jotta tätä hoidettaisiin hyvin. (Peikko oli vähän kuin ihmisten käki.) Vaihdokkaita ei hoidettu ja heidät saatettiin laittaa tunkiolle. Odotuksena oli, että peikko pettyisi kun hoitoa ei tule ja hakisi pentunsa pois. Merkittävää on, että kuvaukset vaihdokkaista näyttävät viittaavan vammaisiin, etenkin Downin syndroomaisiin ja autisteihin. Tuskin maltan odottaa mitä Jyväskylän yliopisto sanoisi jos kirjoittaisin vakavalla naamalla gradua joka esittäisi, että "on pystyttävä erottamaan vammaiset vaihdokkaista". Josta sitten rakennettaisiin, ikään kuin Pirkko Jalovaaran hengessä, puolustuksia joissa kiistetään se, että tälläisessä asenteessa olisi mitään ongelmallista, koska eihän tässä halveksita vammaisia tai yritetä estää heidän kasvattamista ja elämäänsä. (Kysehän on vain niistä muutamasta vaihdokkaasta.)
Ja tätä ei pidä tulkita väärin. En ole kieltämässä aihetta, vaan tekemisen tavan. Kirjallisuustieteessä ja kulttuurintutkimuksessa tehdään jatkuvasti tiedettä asioista jotka ovat fiktionaalisia. Huolellisesti muotoillen voitaisiin vaikka tehdä tutkimusta ihmisten näkemyksistä aiheesta. Hyvä gradun voisi vaikka verrata historiallisia lähteitä nykyajan riivaajien karkottajien näkemyksiin. Vaikka pahan olemuksesta ja ihmiskuvista. Näin selviäisi vaikka se, miten aihepiirin käsittely kenties on muuttunut ja sitä kautta mistä näkökulmasta sitä ehkä tulisi lähestyä kasvatuksellisesti. Se voisi vaikkapa käsitellä puolueettomasti saatananpalvojien ynnä muiden uskontojen sekoittamien henkilöiden kohtaamiseen ja hoitamiseen. On ihan mahdollista tehdä täysin asiallista tiedettä esimerkiksi nuorten näkemyksistä tai kokemuksista saatananpalvonnasta tai vastaavista, mutta käytännön ohjeita mm. demonien karkottamisesta kasvatustieteessä ei ole tätä.
On huomioitava, että pedagogiikka ei ole teologiaa. Teologisen puolen dogmatiikan laitokselta syntynyt pro gradu voisi sopia aiheeseen paremmin. Toki tällöinkin näkökulmaa olisi ollut hyvä muuttaa rajummin. Kuitenkin kasvatustieteen kohdalla ongelmana on se, että se on monin paikoin "musta laatikko". Tämä ei ole sama kuin loukkaus pedagogiikkaa vastaan. Kasvatustieteissä tehdään paljon laadukasta ja tutkimuslähtökohtaista työtä. Mutta jos sinulla on jotain aivan sikahulluja ideoita jotka eivät kelpaa "Suomen Teologiselle Instituutillekaan" niin kasvatustiede tarjoaa mahdollisuuden saada ne läpi, ehkä.
Tällaisenaan gradu on mahdollinen käytännössä vain, jos tekijät ; työn ohjaaja, työn tarkastaja ja kirjoittaja ovat jokainen vakaumuksensa mukaisesti toimivia ja kaikkien vakaumus on sama. Muuten ei ole käsitettävissä miten gradut on hyvääksytty vaikka niissä paistaa läpi kirjoittajien henkilökohtaiset uskomukset, jotka tässä yhteydessä näyttäisivät täysin vievät kyvyn aiheen tieteelliseen, rationaaliseen ja objektiiviseen ajatteluun. Jotain on lähtökohtaisestikin pahasti pielessä, jos tieteellisessä tekstissä kirjoittaja puhu pahoista hengistä todellisina olentoina. Etenkin kun toisessa gradussa viitataan erääseen lähteeseen entisenä noitana. ; 1999 ilmestynyt Gradu hankkii uskottavan asiantuntijan ja rakentaa tälle osaamisen aihepiiriin selittämällä että "Doreen Irvine, englantilainen nainen, joka on entinen noita". On varsin vaikeaa ymmärtää miten tämänlaisella lähtökohdin saadaan osoitettua että ihmisellä on oppineisuus ja asiantuntemus lasten opettamiseen. Luulisi, että tämänlainen materiaali päinvastoin kertoisi siitä, että kyseisen ihmisen ei pitäisi koskaan ikinä missään olla yhdenkään lapsen lähellä kasvattamisen ammattilaisena.
1: Oman hupaisan lisänsä asiaan tuo tietysti se, että juridisestikin gradut ovat kyseenalaisia. Saatananpalvonta ei ole millään tavalla laitonta Suomessa ja siihenkin voidaan soveltaa uskonnonvapauslainsäädäntöä. Jos minä tästä lähtisin tekemään omaa agendaani vastaavalla tavalla ja tekisin (kuvitteellisesti) kasvatustieteellisen maisterintyöni otsikolla "Taistelu viidesläisyyttä vastaan: - auttamisen ja ennaltaehkäisyn tueksi kasvattajille" Gradun tarkastaja katsoisi otsikkoa ja sanoisi että tämänlainen tuskin täyttää uskonnonvapauslakien pykäliä.
Asenteeni voi tiivistyä analogiseksi "Raivon ensyklopedian" lausuntoon islamilaisesta uskonoppineetasuursmurffista: "Onko ko. urpo jotenkin henkisesti jälkeenjäänyt? Siksikö hän on erikoistunut islamilaiseen lakiin näin perkeleen tarkasti? (En keksi muita syitä näin äkkiseltään.) Olen sitä mieltä, että jollekulle pitäisi kyllä oikeasti maksaa siitä, että hän käyttää kaiken aikansa Koraanin, hadithien tms. tutkimiseen ja erilaisten vastaantulevien ilmiöiden kommentointiin ja tuomitsemiseen pelkästään niiden kautta – mutta ei kenenkään pitäisi ottaa sitä vakavasti. Äijä olisi hyvä viihdyttäjä, sillä ei kukaan täysipäinen ikinä ajattele sellaisia asioita kuin hän. Mutta on ihan perseestä, että kukaan suhtautuu tällaiseen absurdiin horinaan vakavasti millään tasolla."

Asenteeni voi tiivistyä analogiseksi "Raivon ensyklopedian" lausuntoon islamilaisesta uskonoppineeta
Tunnisteet:
eksorsismi,
historia,
Irvine,
Jalovaara,
kaste,
kasvatus,
koulutus,
kristinusko,
lapsuus,
mielenterveys,
noitavainot,
noituus,
saatananpalvonta,
saatanapaniikki,
vammaisuus,
vitsa
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Peijakkaan peijaiset : Synkronisiteettiä prosessissa
Lontoon "Natural History Museum" pitää näyttelyssään ylläolevaa kiveä. Se näyttää maalaukselta ja kaupungin silhuetilta, jonka yllä on taivas. Se on kuitenkin ns. designoid. Se on syntynyt täysin luonnon prosessien kautta, eikä ihmiskäsi ole siihen koskenut. Tässä mielessä kivi on kuriositeetti. Sitä ei oikeastaan voi sanoa edes yhteensattumaksi, sillä itse muovautumisprosessissa ei edes ole mitään poikkeuksellista.
Se, mikä tässä on tietysti ihmeellistä on yhteensopivuus maisemaan, jonka vasta ihminen näkee ja kokee. Tämä kokemus on kuitenkin vahva, sillä (a) Natural History Museum on laittanut sen esille (b) minäkin oikein valokuvaan ja blogaan siitä. Itse asiassa kivi onkin tätä kautta ihmisjärjen valitsema. Maailmassa on pirusti eri näköisiä kiviä, mutta ohitamme ne. Kuriositeetti kiinnittää huomiomme ja otamme sen. Emme siis katso satunnaisesti valikoitunutta kiveä vaan satunnaisesti muovautunutta kiveä. Psykologia ja intentio todellakin kuuluu oleellisena osana designoidin selitykseen, mutta ei rakentamisen, vaan huomaamisen kautta.
Kun Natural History Museumiin - saati sinne tavaraa lähettäville geologeille ja muille ihmisille - on kuitenkin tullut kiveä jos jonkinlaista vastaan, on selvää että mukaan tulee tälläisiä sattumuksia. Jos jonkun mahdollisuus on 1/1 000 000 niin jos ottaa miljoonan otoksen, voi jo odottaa että tälläinen epätodennäköisyys tapahtuu. Maailmassa on paljon tapahtumia ja valtaosa niistä unohdetaan. Kuriositeetit kiinnittävät huomiota.
"Esoteerinen Maantiede" -blogi käsittelee tätä Jungin psykoanalyysin kautta. Hän ottaa esille tarinan kirkkoraamatusta johon natsien kirves oli tehnyt loven niin että kirves oli pysähtynyt tietyn sivun kohdalle ja tämä sivu sattui olemaan kuvainnollisesti tulkittavissa juuri natseihin ja tuohon tilanteeseen sopivaksi. "Tässä ei ole tarkoitus ottaa kantaa Raamatun ominaisuuksiin ”voimakirjana”, vaan nostaa esille ilmiötä, jota Jung kutsui synkronisiteetiksi. Kun SS:n kirves iskeytyy kirkkoraamattuun ja terä pysähtyy kaikista mahdollisista sivuista yllä toistetun tekstin kohdalle ja kulmakarvamme siitä kohoavat, ei kyse ole loogisesta syys-seuraus-suhteesta (kuten olisi jousiampujan tähdätessä ja osuessa napakymppiin), vaan havainnoitsijan kannalta ”merkityksellisestä sattumasta”. Muonion uskovaiset ovat ehkä kutsuneet sitä ”armon väliintuloksi”, kun ovat aikoinaan kirkkoaan siivonneet ja huomanneet kirkkoraamatun haavasta pulppuavat sanat - ehdan vanhatestamentilliset uhkaukset." Kokemus tarkoituksellisuudesta ovat tietysti ymmärrettäviä. Ja näistä syntyykin ns. ihmekertomuksia. Itse asiassa voidaan sanoa että olipa kysymys sitten hengellisetä tai materiaalisesta selittämisestä, aiheesta tai näkökulmasta tahansa, niin post hoc ergo propter hoc (sen jälkeen-sen vuoksi) virhepäätelmä on psykologisesti vakuuttavan tuntuinen vaikka se on argumentatiivisesti roskaa juuri siksi että siihen liittyy synkronisiteettistä ajattelua. - Ja tälläiset yhteensattumat vain vetoavat mieleen niin vahvasti että järki unohtuu.
Tämänlaiset yhteensattumat ovat tietysti hyvää lähdettä vaikkapa huumorille. Voidaan ottaa vaikkapa sinänsä taatusti suunniteltu kohde. Ja nähdä siinä synkronisiteetin kautta jokin ylimääräinenkin viesti.
Otetaan vaikkapa Suomessa oleva paikka nimeltä Kuhmo. Sen vaakunassa on mustalla pohjalla kolme kuusipuuta. Joku voisi ajatella että tässä on syvä yhteys sanaleikin kautta ; Kuusi on klassinen ja jopa lattea sanaleikki koska se on samanaikaisesti numero että puu. Kun Kunmon vaakunan puut numerisoidaan tämän sanaleikkilogiikan perusteella, huomataan että Kuhmo on saatanasta. "666", se tunnettu Pedon Luku. Tässä on erikoista se, että vaikka vaakuna on selvästi myös syntytavaltaan ihmisen intentionaaliseen toimintaan sidottavissa, on tämä selitys silti "kaukaa haettu". (Siitä huolimatta että pahat kielet ja paikalliset voisivat sanoa että tämä yhteys selittäisi monta asiaa Kuhmosta. Ja Kuuskuuskuuskajaskarista.) Ihmisillä voi olla vaakunaa tehdessään useita intentioita ja osa niistä voi todellakin olla pahanenteisiä ja jopa saatananpalvonnallisia. Mutta he myös eivät mieti joka ikistä mahdollista kielivitsiä kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Aina livahtaa jotain. Pikkupoikien (ja minun, mutta nythän minä jo toistan itseäni) taipumus etsiä kaksimielisyyksiä likimain aivan kaikesta - ja ennen kaikkea taipumus myös löytää niitä hyvin usein - johtuvat juuri siitä että kukaan ei pysty niin multidimensionaaliseen ja kaikenkattavaan tarkkailuun että jotain ei livahtaisi läpi.
Nähdäkseni juuri roolipelien liittäminen saatanapaniikkiin johtui juuri siitä että siihen astui mukaan panikoijia joilla synkronisiteetti oli jonkinlainen elämäntavan ydin ja keskiakseli. Esimerkiksi saatanapaniikissa nuorten kiusaajana ansioitunut "pro-nuoriso" -mies Keijo Ahorinta on tietysti tullut myöhemminkin julkisuuteen juuri siten että hän synkronistisoi tatuoinnin ja liitti sen saatananpalvontaan varsin ontoin perustein.
Tämä on kuitenkin alustus "peijaiskulttuurille" ja siihen liittyvälle "vakavalle vitsille" joka olisi hauska jos se naurattaisi.
Arhi Kuittinen on korostanut sitä että karhu on liittynyt vahvasti muinaiseen suomalaiseen uskomusperinteeseen. Hän näkee esimerkiksi petovihassa jäänteitä siitä että karhunpalvonta on ollut luterilaisen kirkon uskonsodassa oleellisen vahva vihollinen. Tämä on itse asiassa totta ; Suomen kulttuurihistoriaa opetellessa oppii suunnilleen sen, että luterilaiset ovat olleet aina kovia vastustamaan harhaoppia ja puhditsamaan uskoaan pakanavaikutteista. Luther halusi puhdistaa alkuseurakunnan vakiotilaksi, kun taas katoliset olivat raakuudessaan halukkaita yhdistämään pakanauskomuksia omaan pyhimysperinteeseensä. (Jota luterialiset vastustivat vahvasti osittain juuri yllämainittujen pakanayhteyksien vuoksi.)
Voisimme tästä lähtökohdasta spekuloida. Vaikkapa siten että kun karhupeijaisten - ja muiden itämerensuomalaisten muinaisuskon rituaalejen - tärkein juoma oli olut. Olut maistuu pahalta, mutta suomalaiset juovat sitä nykyään niin kuin menneisyydessäkin. Jospa ajatellaan että Karhu -olut olisi kulttuurihistoriallista kaipausta ja muistamista. Ja jospa jopa kristittyjen halu kieltää oluen myynti kaupassa liittyisi juuri siiehen että kyseessä on pakanarituaalijuoma joka on halveksuttavaa koska se yrittää päihittää Aidon Pyhän Juoman eli ehtoollisviinin. (Tämä on tietysti synkronisiteettiä. Mutta silti hauska "heittona".)
Voisimme tästä spekuloida siitä että Helsingissä on karhupuisto. "Mesikämmen" -blogissa kirjoitettiin miten tämä pentagrammin muotoinen puisto on tulvillaan saatanallista symboliikkaa. ; Puisto näyttää suorastaan samalta miltä Harry Potter näyttää saatananpalvontaa yhä tänäkin päivänä pelkäävien fundamentalitikristittyjen tulkinnoissa. Mesikämmen -blogin mukaan tällä on kytköksiä minuun henkilökohtaisesti. (Olen illuminatin jäsen. Oikeasti. Jäsen järjestössä jonka nimi on "illuminati". En kuseta. Tai tarkalleen ottaen kusetan ja trollaan useinkin, myös ja etenkin tässä blogissa jossa suuri osa teksteistä sanoo jotain mitä en ajattele tai kannata. Mutta juuri tässä kohdassa en kuseta. Tällä jäsenyydellä on vain valitettavan vähän tekemistä maailmanvalloituksen ja mediakontrollin ja aivopesun kanssa. Haluaisin että olisi enemmän. Sillä kaikki ne ei-illuminatien puheet siitä mitä illuminatit tekevät ajavat mieltäni aina siihen suuntaan, että sen täytyy olla vallan mainio järjestö, jolla on vain huonot -ja ilmeisen tehottomat keinot. Kun laajakaan valta ei auta vaientamisessa ja oman agendan ajamisessa ja tietoturvakin on perin kehno kun kaikki ovat kuulleet illuminatista ja kylähullukin voi nähdä kaikki ne salaiset symbolit ja viestinnän, joka pitäisi tehdä salaisesti - keinot näiden saavuttamiseksi, emme voi päätellä muuta kuin että illuminati koostuu kädettömistä amatööreistä. No, olenhan minä siellä jäsenenä so I rest my case.) "Tähän väliin kannattaa muistaa pari seikkaa Illuminatista Suomessa. Helsingissä toimi Walhalla-seura (1781-1786) ja Turussa Aurora-seura (1770-1779). Näistä jälkimmäisen tiedetään pitäneen symbolinaan pentagrammia. Varmana voidaan pitää, että myös Helsingin seura on pitänyt pentagrammia tärkeänä symbolinaan, kuten Illuminatissa maailmanlaajuisesti muutenkin tehdään. Miten karhu sitten eläimenä sopii tähän perkeleelliseen kuvioon? Karhuahan monet pitävät yksikantaan vain mainiona kansalliseläimenä. Karhu on valittu pentagrammin sisälle tietysti siksi, että karhu ja Suomalaisten harjoittama karhunpalvonta edusti kristinuskolle itse sielunvihollista."
Tämä muistaen Kallion oluen sävyttämä kulttuuri voidaan nähdä peijaisina. Jokaviikonloppuisena rituaalina jolla on hengelliset kytkökset Suomen Aitoon historiaan että Saatananpalvontaan. (Me illuminatit tosin palvaamme korkeintaan kinkkua. Saatanan liha on niin kovin sitkasta.) Näin Mikko Aholan humoristinen teksti siitä miten muslimit uhkaavat lasten kevätjuhlaperinnettä eli ryyppäämistä näyttääkin "hengentieteen esoteerisessa valossa" merkittävältä kysymykseltä. Toki tämä merkitys on vain synkronisiteettinen. Mutta kaikkeen synkronisiteettiseen tuntuu liittyvän sellainen omituinen sääntö, että jos tarina ei olekaan totuudenmukainen, niin se on kuitenkin parempi kuin tosi. Se on vähintään hyvä tarina, kenties jopa parempi kuin Totuus.
Se, mikä tässä on tietysti ihmeellistä on yhteensopivuus maisemaan, jonka vasta ihminen näkee ja kokee. Tämä kokemus on kuitenkin vahva, sillä (a) Natural History Museum on laittanut sen esille (b) minäkin oikein valokuvaan ja blogaan siitä. Itse asiassa kivi onkin tätä kautta ihmisjärjen valitsema. Maailmassa on pirusti eri näköisiä kiviä, mutta ohitamme ne. Kuriositeetti kiinnittää huomiomme ja otamme sen. Emme siis katso satunnaisesti valikoitunutta kiveä vaan satunnaisesti muovautunutta kiveä. Psykologia ja intentio todellakin kuuluu oleellisena osana designoidin selitykseen, mutta ei rakentamisen, vaan huomaamisen kautta.
Kun Natural History Museumiin - saati sinne tavaraa lähettäville geologeille ja muille ihmisille - on kuitenkin tullut kiveä jos jonkinlaista vastaan, on selvää että mukaan tulee tälläisiä sattumuksia. Jos jonkun mahdollisuus on 1/1 000 000 niin jos ottaa miljoonan otoksen, voi jo odottaa että tälläinen epätodennäköisyys tapahtuu. Maailmassa on paljon tapahtumia ja valtaosa niistä unohdetaan. Kuriositeetit kiinnittävät huomiota.
"Esoteerinen Maantiede" -blogi käsittelee tätä Jungin psykoanalyysin kautta. Hän ottaa esille tarinan kirkkoraamatusta johon natsien kirves oli tehnyt loven niin että kirves oli pysähtynyt tietyn sivun kohdalle ja tämä sivu sattui olemaan kuvainnollisesti tulkittavissa juuri natseihin ja tuohon tilanteeseen sopivaksi. "Tässä ei ole tarkoitus ottaa kantaa Raamatun ominaisuuksiin ”voimakirjana”, vaan nostaa esille ilmiötä, jota Jung kutsui synkronisiteetiksi. Kun SS:n kirves iskeytyy kirkkoraamattuun ja terä pysähtyy kaikista mahdollisista sivuista yllä toistetun tekstin kohdalle ja kulmakarvamme siitä kohoavat, ei kyse ole loogisesta syys-seuraus-suhteesta (kuten olisi jousiampujan tähdätessä ja osuessa napakymppiin), vaan havainnoitsijan kannalta ”merkityksellisestä sattumasta”. Muonion uskovaiset ovat ehkä kutsuneet sitä ”armon väliintuloksi”, kun ovat aikoinaan kirkkoaan siivonneet ja huomanneet kirkkoraamatun haavasta pulppuavat sanat - ehdan vanhatestamentilliset uhkaukset." Kokemus tarkoituksellisuudesta ovat tietysti ymmärrettäviä. Ja näistä syntyykin ns. ihmekertomuksia. Itse asiassa voidaan sanoa että olipa kysymys sitten hengellisetä tai materiaalisesta selittämisestä, aiheesta tai näkökulmasta tahansa, niin post hoc ergo propter hoc (sen jälkeen-sen vuoksi) virhepäätelmä on psykologisesti vakuuttavan tuntuinen vaikka se on argumentatiivisesti roskaa juuri siksi että siihen liittyy synkronisiteettistä ajattelua. - Ja tälläiset yhteensattumat vain vetoavat mieleen niin vahvasti että järki unohtuu.
Tämänlaiset yhteensattumat ovat tietysti hyvää lähdettä vaikkapa huumorille. Voidaan ottaa vaikkapa sinänsä taatusti suunniteltu kohde. Ja nähdä siinä synkronisiteetin kautta jokin ylimääräinenkin viesti.
| Tuonen lehto, öinen lehto... Sinnepä lapseni, Satan. |
Nähdäkseni juuri roolipelien liittäminen saatanapaniikkiin johtui juuri siitä että siihen astui mukaan panikoijia joilla synkronisiteetti oli jonkinlainen elämäntavan ydin ja keskiakseli. Esimerkiksi saatanapaniikissa nuorten kiusaajana ansioitunut "pro-nuoriso" -mies Keijo Ahorinta on tietysti tullut myöhemminkin julkisuuteen juuri siten että hän synkronistisoi tatuoinnin ja liitti sen saatananpalvontaan varsin ontoin perustein.
Tämä on kuitenkin alustus "peijaiskulttuurille" ja siihen liittyvälle "vakavalle vitsille" joka olisi hauska jos se naurattaisi.
Arhi Kuittinen on korostanut sitä että karhu on liittynyt vahvasti muinaiseen suomalaiseen uskomusperinteeseen. Hän näkee esimerkiksi petovihassa jäänteitä siitä että karhunpalvonta on ollut luterilaisen kirkon uskonsodassa oleellisen vahva vihollinen. Tämä on itse asiassa totta ; Suomen kulttuurihistoriaa opetellessa oppii suunnilleen sen, että luterilaiset ovat olleet aina kovia vastustamaan harhaoppia ja puhditsamaan uskoaan pakanavaikutteista. Luther halusi puhdistaa alkuseurakunnan vakiotilaksi, kun taas katoliset olivat raakuudessaan halukkaita yhdistämään pakanauskomuksia omaan pyhimysperinteeseensä. (Jota luterialiset vastustivat vahvasti osittain juuri yllämainittujen pakanayhteyksien vuoksi.)
Voisimme tästä lähtökohdasta spekuloida. Vaikkapa siten että kun karhupeijaisten - ja muiden itämerensuomalaisten muinaisuskon rituaalejen - tärkein juoma oli olut. Olut maistuu pahalta, mutta suomalaiset juovat sitä nykyään niin kuin menneisyydessäkin. Jospa ajatellaan että Karhu -olut olisi kulttuurihistoriallista kaipausta ja muistamista. Ja jospa jopa kristittyjen halu kieltää oluen myynti kaupassa liittyisi juuri siiehen että kyseessä on pakanarituaalijuoma joka on halveksuttavaa koska se yrittää päihittää Aidon Pyhän Juoman eli ehtoollisviinin. (Tämä on tietysti synkronisiteettiä. Mutta silti hauska "heittona".)
Voisimme tästä spekuloida siitä että Helsingissä on karhupuisto. "Mesikämmen" -blogissa kirjoitettiin miten tämä pentagrammin muotoinen puisto on tulvillaan saatanallista symboliikkaa. ; Puisto näyttää suorastaan samalta miltä Harry Potter näyttää saatananpalvontaa yhä tänäkin päivänä pelkäävien fundamentalitikristittyjen tulkinnoissa. Mesikämmen -blogin mukaan tällä on kytköksiä minuun henkilökohtaisesti. (Olen illuminatin jäsen. Oikeasti. Jäsen järjestössä jonka nimi on "illuminati". En kuseta. Tai tarkalleen ottaen kusetan ja trollaan useinkin, myös ja etenkin tässä blogissa jossa suuri osa teksteistä sanoo jotain mitä en ajattele tai kannata. Mutta juuri tässä kohdassa en kuseta. Tällä jäsenyydellä on vain valitettavan vähän tekemistä maailmanvalloituksen ja mediakontrollin ja aivopesun kanssa. Haluaisin että olisi enemmän. Sillä kaikki ne ei-illuminatien puheet siitä mitä illuminatit tekevät ajavat mieltäni aina siihen suuntaan, että sen täytyy olla vallan mainio järjestö, jolla on vain huonot -ja ilmeisen tehottomat keinot. Kun laajakaan valta ei auta vaientamisessa ja oman agendan ajamisessa ja tietoturvakin on perin kehno kun kaikki ovat kuulleet illuminatista ja kylähullukin voi nähdä kaikki ne salaiset symbolit ja viestinnän, joka pitäisi tehdä salaisesti - keinot näiden saavuttamiseksi, emme voi päätellä muuta kuin että illuminati koostuu kädettömistä amatööreistä. No, olenhan minä siellä jäsenenä so I rest my case.) "Tähän väliin kannattaa muistaa pari seikkaa Illuminatista Suomessa. Helsingissä toimi Walhalla-seura (1781-1786) ja Turussa Aurora-seura (1770-1779). Näistä jälkimmäisen tiedetään pitäneen symbolinaan pentagrammia. Varmana voidaan pitää, että myös Helsingin seura on pitänyt pentagrammia tärkeänä symbolinaan, kuten Illuminatissa maailmanlaajuisesti muutenkin tehdään. Miten karhu sitten eläimenä sopii tähän perkeleelliseen kuvioon? Karhuahan monet pitävät yksikantaan vain mainiona kansalliseläimenä. Karhu on valittu pentagrammin sisälle tietysti siksi, että karhu ja Suomalaisten harjoittama karhunpalvonta edusti kristinuskolle itse sielunvihollista."
Tämä muistaen Kallion oluen sävyttämä kulttuuri voidaan nähdä peijaisina. Jokaviikonloppuisena rituaalina jolla on hengelliset kytkökset Suomen Aitoon historiaan että Saatananpalvontaan. (Me illuminatit tosin palvaamme korkeintaan kinkkua. Saatanan liha on niin kovin sitkasta.) Näin Mikko Aholan humoristinen teksti siitä miten muslimit uhkaavat lasten kevätjuhlaperinnettä eli ryyppäämistä näyttääkin "hengentieteen esoteerisessa valossa" merkittävältä kysymykseltä. Toki tämä merkitys on vain synkronisiteettinen. Mutta kaikkeen synkronisiteettiseen tuntuu liittyvän sellainen omituinen sääntö, että jos tarina ei olekaan totuudenmukainen, niin se on kuitenkin parempi kuin tosi. Se on vähintään hyvä tarina, kenties jopa parempi kuin Totuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)