sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Hieman vääränlainen pääsiäiskokko ; Eli miten kirkonpoltto synnyttää erikoista flamea


Pohjanmaalla on tavattu polttaa pääsiäiskokkoja. Tapa ei ole kaikkialla Suomessa yhtä yleinen. Tällä kertaa pääsiäisroihu oli kuitenkin hyvin poikkeuksellinen. Ylivieskan kirkko on poltettu. Teko on tiettävästi ollut tahallinen ja siitä on otettu yksi tekijä kiinnikin. (Myös Pattijoella on palanut kirkollisesti pääsiäisenä. Ylivieska ei siis ole yksittäistapaus.)

Koska tietoa ei vielä ole, on hyvä katsoa pinnallisesti aiheesta sanottuja pikateoriointeja.

Itseäni kiinnostaa se, että teoriat ilman tietoa ovat käytännössä väistämättä huonoja ja vääriä. Ne ovat kenties totuudenmukaisia sitten kun tietoa on saatu lisää. Mutta ne ovat silti oikeassa enimmäkseen tuurilla. Pikateoriat kertovat kuitenkin asenteista ja sanojansa maailmankuvasta melkoisen paljon. Siksi tämä onkin kenties hauskin hetki penkoa tätä aihetta.

Ensimmäinen ajatukseni oli hyvin perinteinen. Eli teon takana voisi olla jokin ateistinen tai saatananpalvonnallinen taho. Symbolismi ja ikonoklasmi olisikin vahvana kun palo tapahtui nimenomaan pääsiäisenä. Saatananpalvonnallinen kirkonpoltto on kuitenkin kenties "niin 1990" -lukua. (Tosin edes Tyrvään kirkonpolton ja Porvoon tuomiokirkonpolton takana ei tiettävästi ollut oikeasti saatananpalvontaa. Joten onkohan 90 -lukuakaan.. Em. paloihin verrattuna Ylivieskan tuhon dramaattisuutta lisää tietenkin se, että kirkko on puukirkko. Sen korjaaminenkin tulee tarkoittamaan "alusta uudelleen rakentamista".

Mutta olen vanhanaikainen. Ajan henki on muuttunut. Syyllisiä ja syyttävää sormea ei enää heilutella niillä tavoilla jotka olivat "ilmiselviä" vielä 10 vuotta sitten. Silloin olisi syyllisiä haettu hevirockmusiikin ystävistä, roolipelaajista, saatananpalvojista ja ateisteista. Nykyään selitystä haetaan sieltä missä syyttävä sormi osoittaa muutenkin. Ja sormen suunta on vaihtunut. (Ilman että sormenosoittelijat tunnustavat virheitään menneisyydessä ja tunnustavat epäonnistumisensa aiemmin. Sormi syyttää, entisiin virheisiin ei palata.) Siksi nyt humalaista punkkaria todennäköisempi tekijä on Ylivieskaan soluttautunut ISIS -soturi. Nykyaikana kaikki tietenkin menee maahanmuuttokeskusteluun. (Kansan elämän koulun käyneiden syvien rivien yhteinen vihollinen ei enää olekaan ateisti vaan maahanmuuttaja tai "suvakki".)

Toki teko olisi voinut olla periaatteessa terrorismiakin. Itse asiassa Turkki lähettikin maailmanlaajuisen varoituksen. Tässä hengessä wikipediaankin tupsahti vähäksi aikaa sittemmin deletoitu uutinen jossa kerrottiin että muslimit olivat polttaneet kirkon ja että tästä alkaa uskontojen välinen sota. Samassa hengessä on ajateltu että kyseessä voisi olla kirkon sisäinen salaliitto. Rajat kiinni! -ryhmässä teoretisoitiin että palaneen kirkon tilalle rakennetaan moskeija ja siksi se poltettiin. Polttaminen olisi halvempi ratkaisu kuin purkaminen. Ja pian islamilaisten "joikha" kuuluisi ympäri kylän.


Mutta koska kiinnijääneestä on paljastettu suunnilleen ainoastaan se, että hän on kantasuomalainen, on nähtävissä että on ihmisryhmä joka imitoi terroristeja hämmästyttävän hyvin. (Ja jonka jäsenet ovat heitelleet palavia esineitä Ylivieskassa aiemminkin...) Itse asiassa aiemmin samana päivänä "Rajat kiinni" -ryhmässä otettiin kantaa arkkipiispan monikulttuurisuusnäkemysten vuoksi. (Ja iskulle löytyy myös puolestapuhumista. On ihmisiä jotka ovat iloisia tapahtumasta. Henkenä on esimerkiksi se, että kirkko ei kunnioita omia rahoittajiaan. Ja on pettänyt Suomen.) Puheissa oli myös vähintään vertauskuvallista kirkonpolttoa. Näin ollen pahojen maahanmuuttajien pahuuden todistava teko ei voikaan olla tehokas yksittäistapaus joka todistaa jotain geneeristä ihmisryhmästä. Tosin esiin on noussut näkemyksiä siitä että teko on suvakkien false flag. Eli "suvakki" on lavastanut maahanmuuttokriittiset pahoiksi. Kyse ei siis ole sittenkään perinteinen yksittäistapaus.

Blogisti rakastaa ikonoklasmia, mutta vastustaa kirkonpolttoa, jos ei muuten niin siksi että polttaja ei omista tuhoamaansa esinettä. Toisaalta huomiotaherättävää on se, että niin "suvakit" kuin "kriittisetkin" ovat intoutuneet keskustelemaan kirkon palamisesta paljon. Tekoa tuomitaan ja siihen kommentoidaan ja siitä ollaan järkytytty. Kuitenkaan tässä ei ole kenenkään koti palanut ja sisällä ei ole ollut eläviä ihmisiä. VOK -keskuksiin heitettyjen polttopullojen kohdalla tilanne ei ole ollut tämä. Miksi niistä ollaan järkytytty huomattavasti laimeammin?

Ei kommentteja: