keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Paneelit

Olin tänään pienimuotoisessa paneelikeskustelussa. En ole hyvä esiintyjä ja tilanne jännitti minua ennalta, vaikka keskustelu ei ollut edes mediassa. Hermoilin asian vuoksi eilen. Tässä yhteydessä juttelin kaverin kanssa joka on nähnyt minut muutamassakin paneelissa.

Hän muistutti minua tilaisuudesta jossa olin ottanut kantaa eläinten oikeuksista ja eläinkokeista. Itse pidin kyseistä tilaisuutta kannaltani hyvin epäonnistuneena. Mutta hän muisti että oli ollut hauskaa kun muiden ihmisten kommentit olivat selvästi saaneet minut empimään ja muuttamaan mielipiteitäni kesken paneelin. Tämänlaista olisi kuulemma hauskaa nähdä enemmänkin.

Olin aiemmin pitänyt tätä paneelia lähinnä epäonnistumisena ja oli hieman omituista että hermostusta vähennetään tuomalla esiin "traumaattinen kokemus". Ehkä siinä kuitenkin oppii sen verran että vaikka tilanne epäonnistuisi miten pahasti, niin siitä ei voi seurata mitään kovin pahaa. Ja vähintään joku näkee epäonnistumisessakin onnistumisen.

1 kommentti:

Tom Kärnä kirjoitti...

Minua ei missään paneelissa voisi näkyäkään. Ellei sitten ristiinnaulittuna.