Onko "itsetuntoni" paskiainen?

Kirjoitin aikaisemmin 2 eurolla ostamastani harjoitusmiekasta. Se esiintyy myös ylläolevassa kuvassa. Joka taas liittyi kirjoitelmaani miekanhuoltoprojektistani. Ylläolevassa kuvassa se on rinta rinnan hyvin tavanomaisten pitkien miekkojen kanssa. Selvää on, että se on hyvin samankokoinen. Erityisesti sen terä on käytännössä täysin saman mittainen kuin pitkässä miekassa. Sen kahva on kuitenkin massiivisempi. Ja siinä on väistinrenkaat jotka muista esillä olevista pitkistä miekoista puuttuvat.

Muutenkin harjoitusmiekka on hyvin massiivinen. Tästä päästään ikiaikaiseen kysymykseen siitä mikä on ns. "bastard sword". Tässä mielikuvan saamista voi auttaa se, että laitan sen rinnakkain vakaasti kahdella kädellä käytettävän miekan kanssa. Se ei toki ole kahdenkädenmiekka sieltä aivan kaikista isoimmasta päästä. Mutta se on miekka jota ei käytännössä voi käyttää yhdellä kädellä. (Sekin on kokoonsa nähden aavistuksen verran tarpeettoman massiivinen itse asiassa.) Molemmissa on väistinrenkaat. Niiden koossa ei ole mainittavaa eroa.

On ajatuksiaherättävää, että kahdenkäden miekka on itse asiassa terältään vain viitisen senttimetriä pidempi. Se kuitenkin painaa kaksi sataa grammaa vähemmän kuin tuo minun uusi ostokseni. Tämä onkin hyvin oleellinen massiivisten miekkojen ongelma. Itsetuntoni on melko paksu. Mutta jos haluaa voimalla lyötävän aseen niin on aivan kannattavaa muotoilla terää pidemmäksi niin että ulottuvuus ja iskun tehokkuus kasvavat. "Itsetunnostani" saisi rakenteen kestävyyttä oleellisesti uhraamatta kenties jopa 20 senttiä pidemmän. (Mutta ei kyllä yhtään pidemmäksi ilman painonlisää, ei edes hyvällä tahdolla ja itkemällä.) Se painaakin saman verran kuin täysikokoinen aivan käytettävä kahdenkädenmiekka. Se on kuitenkin aika hyvin painotettu joten sillä periaatteessa pystyy tekemään vielä yhden käden tekniikkaa.

Haasteena onkin se yllä esittämäni kysymys siitä että onko tämä "bastard sword". Selvästi jonkinlainen erottelu on ollut. Esimerkiksi tiedetään että englannissa joissain turnajaisissa miekkailuotteluita on luokiteltu niin että pitkä miekka ja bastard sword olivat eri sarjoissa. Joten niissä on jotain eroja. Mutta siitä mitä tämä ero on tarkalleen ottaen ollut ei olla aivan varmoja.

Itse asiassa on esitetty jopa teoriaa siitä että tärkeimpänä erona on ollut miekkailutyyli. Eli ei edes se minkälainen ase on kyseessä. Onkin aivan mahdollista että "bastard sword" ja "longsword" ovat synonyymejä. Ja monissa lähteissä niitä käytetäänkin synonyymeinä.

Toisaalta taas monet erottelevat sen aivan omaksi kategoriakseen miekkoja. Tämä ei toki ole sinänsä yllättävää. Miekoissa ei ole mitään yhtenäistä standardia. Tosiasiassa terän pituus vaihtelee ja kahvan pituus vaihtelee. Väistin leveys vaihtelee. Miekka taas on näiden kombinaatio. Kysymys on hyvinkin rajanvetokysymyksistä. Tässä kohden "bastard sword" näyttää saaneen pääsääntöisesti kolme erilaista määritelmää:
1: Ensimmäinen on se, että se on pitkänmiekan synonyymi. (Ja ero on kenties alueellinen tai taistelutyyliin liittyvä.) Tässä määritteissä oma miekkani varmasti menee "bastard swordiksi". Se on pitkän miekan pituinen ja sitä voidaan käyttää yhdellä tai kahdella kädellä.
2: Toinen on se, että se on yhden käden miekan terä kahden käden tai puolentoista käden miekassa. Tai se on muuten välimuoto yhdenkäden miekan ja pitkän miekan välillä. Eli helposti hyvin kahvapainotteinen miekka yllättävän lyhyellä terällä joka on hybridi yhdenkädenmiekan ja pitkän miekan välillä. Tai jopa yhdenkäden miekan terän ja kahdenkädenmiekan kahvan yhdistelmä. Minun miekkani ei ole tämän määritelmän mukaan "bastard" vaan selvästi ihan tavallinen pitkämiekka hieman tavallista varustetummalla väistiosalla.
3: Kolmas on se, että on pitkän miekan terä selvästi kahdenkäden kahvalla. Tai se on muuten välimuoto pitkän miekan ja kahdenkädenmiekan välillä. Tässä tapauksessa oma "itsetuntoni" itse asiassa on hyvinkin tyypillinen ja leimallinen bastard. Sen kahva väistinrenkaineen on massiivinen. (Ja tärkeä osa painotusta jolla massiivinen miekka saadaan painotettua niin että se vielä juuri ja juuri taipuu yhdenkäden tekniikoihin. Itse asiassa tavalla jossa yhdenkäden tekniikoihin rajoittaessa tulee aivan hirveää höyryjyrämeininkiä. Näin massiivisen aseen torjunta yhdellä kädellä on hyvin haastavaa. Tätä kovemmaksi ei impaktit mene muuttamatta systeemiä kokonaan kahden käden tekniikaksi.)

Pieniä huomioita smallswordin pitelystä (muutakin kuin että teen sen väärin)

Oikeanlainen
ote olisi "jotain tämänlaista".

Pidän "puoskarinmiekallani" leikkimisestä. Se on kevyt ja lyhyt joten sitä voi melko huoletta käyttää jopa sisätiloissa. Tähän liittyen käytän sitä kuitenkin monien mielestä väärin. Tarkalleen ottaen käytän sitä kuin sapelia. Vielä tarkalleen otettavammin käytän sitä kuin pitkää miekkaa yhden käden tekniikoissa. Tämä on riittävän toiminnallista. "Tämä pää sisään" -tilanne toteutuu tavalla joka on itsepuolustuksellisestikin tyylikästä. (Se on suora ja siinä on terä : sillä voi lyödä.) Kuitenkin aivan oikeaoppinen, ja historiallisesti perusteltu, ote ja tapa käyttää sitä olisi toisenlainen.

On tavallaan kiinnostavaa miettiä sitä miksi smallswordia käytetään eri tavalla kuin pitkää miekkaa. Ja miksi sitä käytetään eri tavalla kuin rapiiria. On kenties helpompaa aloittaa rapierista. Se on klassinen muskettisotureiden pitkä pistoase. Se on pidempi ja raskaampi ase kuin smallsword. Siinä on myös korikahva. Tai kasa renkaita jotka de facto muodostavat jonkinlaisen korikahvan. Tämä kokonaisuus on kehittynyt siitä että miekassa etusormea on alettu pitää väistin yli eikä sen suojassa. (Esimerkiksi Achille Marozzolla.) Tätä sormea varten on aluksi rakennettu suojaava rengas. Ja sitten näitä on lisätty. Ja sitten asetta voi pitää paremmin koko ajan edessä. Etusormi muuttaa asennon pistoille sopivammaksi. Rapierissa pistosta tulee voimakas koska kärki on linjassa käden luihin ja on hyvin tuettu.

Smallswordissa on kyseessä myös melko vahvasti pistoase mutta siinä ei ole etusormea joka menisi väistin yli. Sen sijaan siinä haetaan linja käden kanssa toisella tavalla. Pitämällä peukaloa erikoisesti "yllä". Eli uusi asento haetaan etusormen asennon sijaan peukalon asentoa muuttamalla. Tämän vuoksi smallswordissa ei olekaan mutkikasta korikavaa vaan pelkkä pyöreä levy. (Levy joka joidenkin mieleen tuo katanamiekat.)

Se, miksi näin on tapahtunut on hankala. Eräs syy on miettiä sitä miksi esimerkiksi smallswordin opettajilla kuten Angelolla on paljon aseenpoistotekniikoita (disarm). Koska ase on lyhyempi kuin rapier on astetta fyysisempi toisen käteen tarttuminen ja muu disarmia auttava mahdollista useammin. Ja tämän tilanteen koittaessa rapiertyylinen koppa on itse asiassa vankila kädelle. On hyvin vaikeaa vain irrottaa ote. Etusormi jää helposti vangiksi kädensijaan. Joka tarkoittaa sitä että rapiertyylisellä kahvalla etusormi murtuu helposti. Ja disarmeissa on aina jonkinlaista vääntöä joten sormen murtuminen olisi yleistä ja odotettavaa. (Toisaalta ylivertaisuus koppaa vasten voi olla syy harjoitella juuri näitä disarmtekniikoita.) Tämän vuoksi pistoon sopivan lijan ja otteen hakeminen toisella tavalla on erityisen toivottavaa. Ja näin kädensija on yksinkertaistunut levyksi ja D -kaareksi.

Tämä toisaalta voi olla taustasyynä sille miksi pidän "puoskarinmiekalla" leikkimisestä. Se ei ole korikahva. Jos ei puhuta rapierista vaan siitä että yhden käden viiltelyaseeseen liitetään korikahva, pidän kahvaa rajoittavana. Pitkän miekan kanssa ranteen asento vaihtelee monella tavalla ja tämä on siinä hyvin tärkeää. Ne vaatisivat siksi rajoitetumpaa määrää "tuttuja tekniikoita". (Minulle tuttuja.) Smallsword kuitenkin on vähän kuin liian lyhyt pitkämiekka jolla voi tehdä yhden käden tekniikoita melko vapaasti. Vaikka se ei ole tehokas viiltoase sitä kuitenkin voi käyttää hieman myös siihen.

Että kaikki ei menisi käsille

Olen muutaman kerran kokeillut rapieria, ja en ole pitänyt siitä. Tähän on karkeasti ottaen yksi syy. Se, että se vaatii aivan liikaa. Syy ei tavallaan ole siinä että se olisi jotenkin "homoa", vaan koska minussa ei ole "riittävästi miestä" siihen. (Mikä on tärkeä huomautus.) Jos pitkällä miekalla harjoittelu on raskasta ja väsyttävää, rapierin kanssa kyseessä on, ainakin minun kohdallani, aivan puhtaasta kivunsiedosta. (Tosin minulla on säännöllisesti särkyjä joka tapauksessa ja tämä voi olla liitoksissa niihin.) Pitkän miekan ergonomia on minulle paljon parempi.

Olinkin hieman yllättynyt kun eräs hyvä miekkailija korosti että hänestä pitkämiekka on nuorten miesten laji. Hän korosti että siinä räjähtävästä voimasta on erityisen paljon hyötyä. Sen sijaan hänestä rapierilla pystyy hoitamaan asioita paremmin vanhanakin. Tämä tuntuu omituiselta ja huonosti yhteensopivalta tuon "ergonomiakäsitykseni" kanssa. Ja itse koen tämän "ergonomiakysymyksen" melko lailla koeteltuna ilmiselvyytenä.

Mutta kenties näiden kahden välillä onkin jonkinlainen yhteys.

Jos mietitään rapieria, se ei paina enempää kuin pitkämiekka. Ne ovat suunnilleen samanpainoisia. Oleellisin ero on siinä miten niitä pidetään ja käytetään. Rapierin kanssa asetta pidetään paljon ojossa suoraan edessä. Tämä on se kivun lähde. Kun pitää kättä suorana edessään puolitoista tuntia, tietää pitäneensä.

Pitkässä miekassa on sen sijaan paljon asentoja joissa kädet ovat lähellä ruumista. Etenkin italialaisessa miekkailussa tämänlaiset asennot ovat enemmänkin pääsääntö kuin poikkeus. Posta di Fenestrassa kädet ovat pään vierellä, Posta di Donnassa lähes olalla. Porta di Ferro on hyvin levollinen. Näissä asennoissa käsiä voi pitää paljon kauemmin ilman että huomaa pitäneensä. Oikeastaan ainoastaan Posta Longassa kädet ovat suoraan eteenpäin.

Oleellinen kysymys on "miksi". Ja nähdäkseni tärkein yksittäinen syy on väistin rakenne. Rapiirin kohdalla pistomiekan pisto-ominaisuus voisi viedä mielikuvat siihen että pistoasetta pidettäisiin eri tavalla kuin viiltoasetta. Mutta nähdäkseni tämä ei ole tässä se tärkein elementti. Sillä jos katsotaan erilaisten sapeleiden käyttöä, voidaan huomata että niissä osassa käytetään varsin ojossa olevia perusasentoja. Ja vaikka schiavonnien tai muiden korikahvallisten miekkojen (basket hilted sword) käyttöä katsellessa voi huomata että niissäkin on iso annos sitä minkä minä koen "epäergonomisuudeksi".

Nähdäkseni syynä on se, että vaikka pitkän miekan väisti on tavallaan hyvä ja suojaa melko hyvin, niin se ei kuitenkaan tarjoa kovin totaalista suojaa kädelle. Käsi joka on suoraan ojossa on helppo maali. Siksi Posta Longan ideana on se, että sitä käytetään tilanteissa joissa miekan terä suojaa kättä niin että vastustaja joutuu jotenkin menemään sen ulottuville (tai jos on ovela, kiertämään sitä) päästäkseen käsille.

Kun miekka on vaarallinen heti kun olet iskemisen ulottuvilla, on selvää että pitkällä miekalla on nimenomaan järkevää pitää käsiä kaukana vastustajan aseesta ja iskeä täältä hyökkäyksiä. Kädet ovat maalina hyvin hyvin vähän aikaa. Ja tässä vahvasta räjähtävyydestä on taatusti hyötyä.

Sen sijaan rapiirissa on käden ympärillä paljon suojaa. Silloin on järkevää pitää sitä edessä. Tästä asennosta pääsee tekemään salamannopeita hyökkäyksiä ja ase on koko ajan valmiina suojaamaan erilaisia linjoja. Nyrkkisääntönä onkin se, että mitä useampi suojakaari miekassa on, sitä todennäköisemmin senlaisen käyttöön keskittyvä tyyli pitää asetta ojossa. (Pelkkä väistipalkki tai nyrkin yli menevä kaari ei tässä vielä paina paljoa, mutta tästä enemmän on enemmän.)

Kysymys on tavallaan vähän samasta kuin bucklerin kanssa. Siinäkin pikkukilpeä pidetään usein ojossa hyvin raskaalla (ja minulle kivuliaalla) tavalla koska siten se suojaa hyvin. Koska siinä käsi ei ole maali vaan kilpi jonka taakse voi mennä itse suojaan.

Pieni ajatus miekan muodosta ja käytöstä : Väisti ja itserankaisu.

Kun katsoo kuvia samuraisotureista, he pitävät aika usein miekkaa siten että kädet ovat pään päällä ja miekan terä osoittaa taakse (ja jopa alaviistoon). Tämä on tavallaan hyvä asento. Yksi hyvin toimiva torjunta perustuu siihen että toinen lyö, hänen miekkansa liukuu miekkaa pitkin taakse. Ja toinen on lyönyt iskun loppuun, kun taas käsiään ylhäällä pitävä pääsee suoraan lyömään. Näin torjunnassa on ajoitushyöty.

Eurooppalaisessa miekkailussa tämänlaista ei nähdä. Syy on osittain siinä, että japanilainen miekka on kaareva. Kuitenkin vielä suurempi syy on siinä että eurooppalaisissa miekoissa on väistit. Kun kahvaan lisätään piikkimäinen muoto -osa, ei pään päällä pitäminen ole kovin järkevää. Samuraisoturin asento nimittäin tarjoaa riemukkaan mahdollisuuden lyödä itseään väistimellä niskaan. Asiaa ei auta se, että esimerkiksi Vadin miekkailumanuaali kehoittaa ja neuvoo ihmisiä teroittamaan miekan väistit jotta näin rakennetuilla piikeillä saa kätevästi lyötyä vihollista.

Väisti tuo mukanaan tiettyjä turvallisuuselementtejä. Fiore dei Liberin perusiskuissa ei ole yhtään suoraan ylhäältä alas tulevaa iskua. Iskut tulevat yläviistosta (ja alaviistosta), sekä vaakatasossa. Syyksi tälle on ehdotettu sitä, että Fiorella hartiat ja jalat ovat "yhdessä". Eli jos jaloissa oikea jalka on edellä ja vasen takana, on hartioiden järjestys sama. ~ Vasen jalka ja oikea hartia eivät ole edessä samanaikaiseesti (jne). Tämä maksimoi miekan turvallisuuden käyttäjälle. Ylhäältä alas iskiessä on teoriassa mahdollista lyödä itseään pommelilla (miekan perällä) kulkusille (katso määritelmä googlesta).

Tässä korostuu se, miten miekan idea on lyödä ja vahingoittaa toisia, mutta ei itseään. Idea on tietysti tavallaan ilmiselvä. Mutta toisaalta sitä tulee harvemmin mietittyä. Koska intuitiivisesti itseään aseistaessa ihminen ei mieti sitä, millä tavoilla hän voi sillä vahingoittaa taistelussa itseään. Sen sijaan vihollisen moukarointi tulee hyvinkin kevyesti ajatuksiin.

Ylikultturisoiminen.

Sosiologian avulla voidaan tehdä paljon "hyviä juttuja". Joskus sitä kuitenkin käytetään huolimattomasti. Annan tästä muutaman esimerkin.

Eräänä päivänä kohtasin ihmisen, joka selitti että eurooppalaisen miekan muoto johtuu pelkästään uskonnosta. Hän oli selvästi innoissaan siitä että japanilaisessa miekassa on vain pieni suojarengas. Samoin kiinalaisissa miekoissa on melko pieni väisti. Gladiaattorien miekoissa väistittömyys pistää silmään. Sapeleissa taas on käyrä terä, mutta ei eurooppalaisen miekan isoa väistiä. Tästä hän päätteli että selitys ei voi olla sattumaa. Takana on se, että kristityille risti on tärkeä asia. Asia muuttui hieman huvittavaksi, kun hän selitti aivan tosissaan että väistien ainut tarkoitus on estää miekkakättä liukumasta terälle. Hieman myöhemmin hän selitti että japanilaisten ja kiinalaisten miekkojen pienet väistit ovat riittäviä tekemään kaiken. Hän ei ilmeisesti ollut koskaan koskenutkaan miekkaan ja nähnyt sellaisen käyttöä pelkästään televisiossa. Eurooppalaisessa miekkailussa on paljon collection -tekniikoita, joissa pidempi väisti on keskeinen elementti. Väistillä voidaan myös lyödä ja saada aikaan erilaisia hyökkäystapoja, jotka sopivat eurooppalaiseen taisteluperinteeseen. Japanissahan esimerkiksi miekoissa on kahvat mutta sillä lyömistä pidettiin häpeällisenä. Euroopassa "se mikä toimii, toimii" ja manuaaleissa on paljonkin pommelilla naamaan lyömiseen keskittyviä tekniikoita.

Funktion puute ei ainakaan ole kovin uskottava selitys, ja se kertoi lähinnä kertojan omasta tietämättömyydestä. Henkilön osaaminen heiluttelusta muistutti pikkupoikien taistelumietintöjä, joita sotkevat erilaiset epäolennaiset lillukanvarret, kuten se ampuuko hämähäkkimies laseria vai ei.

Syynä väistien eroon on se, että pitkämiekka on pidempi. Kiinalaiset miekat ovat pitkää miekkaa pienempiä, selkeästi yhden käden aseita. On hyvä huomata että eurooppalaisissakin aseissa armong sword, langes swert ja muut vastaavat puhtaasti yhden käden miekat ovat rakenteeltaan erilaisia. Väistit ovat lyhyitä, ja ne on usein korvattu kättä suojaavalla kuvulla. Pidempien miekkojen vuoksi euroopassa keskityttiin siksi siihen että "miekka on myös kilpi". Toinen käsihän on "sidotummin mukana", joten siihen ei voida laittaa kilpeä.

Tätä kautta ristin muoto on vain korkeintaan spekulaatio siitä mistä muoto on tullut keksijän mieleen, ei syy yleistymiseen ja säilymiseen. Tässä ongelmana on se, että hypoteesinmuodostuksen rakenteen miettiminen on tässä tapauksessa yksilötasolle vietyä, jolloin siinä tehdään eräänlainen ajatuksenlukuteoria jossa käsitellään yhden ihmisen yhden hetken subjektiivista ajatteluprosessia. Tälläinen perustelu ei ole kovin hedelmällinen.

Toki tähän saadaan yhteensopimaan sapelin levinneisyysalue. Käyrän miekan voisi sanoa olevan viittaus islaminuskon puolikuuhun. Ongelmana tässä on se, että valtaosa uskonnoista ei rakenna uskonnon symbolin näköisiä aseita. Juutalaiset eivät käytä heittotähtiä, ja japanilainen katana ei näytä buddhalaisilta symboleilta. Tätä kautta teoria ei ole kovin yleistettäväkään. Yhteensopivuus on sen verran harvinaista, että voidaan kysyä vakavasti onko sen takana mitään muuta kuin sattuma.

Vaihdan aihetta.

Hieman vastaava asia on nimittäin evoluution kohdalla. Tämä vain on mutkikkaampi. Evoluutiota sanotaan usein aikansa kuvaksi, sen synty on ymmärrettävissä kulttuurinsa kautta. Se onkin totta, eikä liene sattumaa että Darwin ja Wallace päätyivät samankaltaisiin ajatuksiin toisistaan riippumatta. Se on syntynyt vahvasti sen ajan talousteorioiden innoittamana. Esimerkiksi muutama ihan fiksukin feministi esittää että evoluutio on tämän, sinällään hyväksyttävän ja hyvän näkemyksen, vuoksi vain ja ainoastaan aikansa heteromiesnarraatio, ja siksi epäuskottava ja väärä. Evoluution kohdalla on syytä muistaa ainakin seuraavat asiat:
1: Innoite näkemykseen voi tulla ajasta, mutta tosiasiassa empiriassa testin lopputulos ei ole kulttuurisidonnaista. Se että jokin kulttuuri innoittaa johonkin teorian testaamiseen tai näkökulmaan ei tarkoita sitä että se olisi väärä. Hypoteesinmuodostusta ei pidä sekoittaa testaamiseen, eli teoriat testataan kokeilla eikä asioita osoiteta vääräksi "keksijän habituksella", ad hominem ei siis riitä. Vaikka idea tulisi huumeissa shamanistisessa sessiossa, niin so what jos se kestää testit? Eikä tämä onnistuminen tekisi siitä "shamanistista huumeteoriaa".

Suurempi ongelma tässä on kuitenkin yleistettävyys. Sillä evoluution naiskuvaa vastustettiin. Eli se, että sen talousteoriasta nostettu kilpailu sopi aikaan ei tarkoittanut että teorian joka ikinen yksityiskohta sopi aikansa henkeen. Vastustusta syntyi seksuaalivalinnan käsitteen kautta. Nimittäin se asettikin naiset valinnan rooliin. Mies, jonka piirteitä on uhoaminen ja seksuaalinen halukkuus, jota varten naisen odotettiin toimivan siveästi, oli kuin riikinkukko pyrstöineen tai urosgorilla lihaksineen. Tässä mies on näyttelijä ja juuri uhoaminen pistää hänet valinnan kohteeksi. Seksuaalivalinnassa valta oli naisella. Tätä kautta evoluution kautta syntyi ajatuksia naiskuvasta jotka eivät olleet kovinkaan perinteisiä.
1: Tosin minun on puolustettava feministejä sillä että syynä on yleiset harhakäsitykset evoluutioteoriasta. On aika hankalaa kommentoida alaa jota ei ole opetellut jos siitä pyörii erilaisia legendoja. Tämä nousi esiin, kun "Pingviinien matka" -nimisestä elokuvasta syntyi puhetta. Sitä nimittäin käytettiin perinteisen perhemallin tukijana, osoituksena siitä että perinteinen miesten ja naisten roolienjako oli luonnollista. Evoluutiossahan erilaiset tilanteet pistävät eri strategiat kannattaviksi, jolloin lajista toiseen yleistäminen ei oikein tule kysymykseen tällä tavalla. Evoluutioteorian termejä lainaavaakin keskustelua kuitenkin käytettiin asian ahkerasti. Siksi ei ole ihme jos tälläisiä käsityksiä syntyy.

Tekniikka ja strategia.

"Markiisi de Perz-Cärpäinen joutui nuoruudessaan paljon tappeluihin, lähinnä siksi että hänen nimensä oli markiisi de Perz-Cärpäinen, ja kirjoitti sääntökirjan jota hän kutsui 'nyrkkitappelun jaloksi taidoksi'. Kirja oli lähinnä luettelo siitä mihin toiset eivät saaneet lyödä häntä. Hänen teoksensa teki vaikutuksen moniin myöhempien aikojen ihmisiin, jotka asettuivat seisomaan rinta uljaasti esiin työnnettynä ja nyrkit koholla käydäkseen miehekkäästi sellaisia ihmisiä vastaan, jotka eivät olleet lukeneet markiisin hengentuotetta, mutta tiesivät sitäkin paremmin kuinka vastustaja kolkataan tuolilla. Hämmästyttävän monien ihmisten viimeiset sanat olivat 'Se markiisi de Perz-Cärpäinen saa painua hevon-"
(Terry Pratchett, "Maanalainen elefantti", sivu 254)

Miekkailussa ja muussakin itsepuolustuksessa on paha tapa muuttua tekniikkapohjaiseksi. Toisin sanoen systeemi muuttuu siihen suuntaan että osaat vain kappaleita yksittäisiä tekniikoita. Syy on osittain kontrolloidussa tilanteessa: Kun olet harjoittelemassa salilla, tekniikan osaaminen katoaa helposti sulavan soveltamisen alta. Toisaalta tämä sopii, jos harjoitellaan saliolosuhteissa. Niissä pelisilmä kehittyy aivan erilaiseksi, kuin mitä se olisi "oikeassa maailmassa". Tässä suhteessa käy juuri kuten Pratchett ehdotti. Samasta asiasta voi huomauttaa myös toisella tavoin : Jos harjoittelet vuosia säännöillä että toista ei potkita haaruksiin, sen mahdollisuuden huomiotta jäämisestä tulee automaatio. Tämähän taas tarkoittaa sitä että muut tietävät mihin "niitä hippaajia" "kannattaa kenkiä".

Kuitenkin jotain strategistakin ajattelua kehittyy tietenkin salillakin.

Strategisen ajattelun tasoa voidaan itse asiassa melko helposti mitata. Se on ikään kuin ympäristön ja muiden toimijoiden huomioimista. Tätä kautta esimerkiksi vaikka avoimessa maastossa miekka on edukas veistä vastaan, tilanne jossa istutaan baaritiskillä ja molemmilla on ase vyöllä, on tikarimiehellä tietysti melko iso etu: Miekkamies tuskin ehtii edes ottaa itselleen asetta esiin tilannetta ratkaisemaan. Tästä saadaan aikaan ainakin seuraava sääntö:
1: Tikari on miekkaa parempi lähietäisyydellä.
2: Tikari on miekkaa parempi jos tilaa on erityisen vähän.
3: Tikari on parempi jos ase täytyy saada nopeasti käyttöön.
4: Lisäksi voitaisiin esittää että jos aseet on kielletty, tikari on helpompi piilottaa.

Jos aseet ovat esillä ja tilaa on paljon, eikä kyseessä ole mikään painitilanne, miekka tietysti saa etunsa suhteessa tikariin. Samoin jos tikarimies lähtee vetämään omaa miekkaansa esiin, olisi typerää tyytyä siihen "nopeasti saatavaan" tikariin. Ja toisaalta jos tikarimiehellä onkin miekka jo valmiiksi esillä, kannattaa vaihtaa tikarilinjalle "nopean toiminnan vuoksi". Toisen toiminta muuttaa tilanteen tässä kohden täysin, eikä vastustajan asevalinta ole yhtä keskeinen kuin tämän aktio.

Itse asiassa minua itseäni ihmetytti pitkään se, miksi miekkamiehillä oli usein tikari, ohjeissa sen kaivamista esitetään muutamissa manuaaleissa. Lisäksi tikaria käytetään erikoisella "jääpiikkiasennolla", joka on erilainen kuin miekan käyttö. Periaatteessa voisi kuvitella että olisi helpompi soveltaa miekan joitain tekniikoita veitselle. Syy oli strateginen ajattelu. Tikari ei ollut vasemman käden ase. Sitä pidettiin selän takana. Itse asiassa jos tikarimies on liian lähellä - karkeasti sanoen etäisyys on noin 7 metriä, et ehdi vetää miekkaasi esiin ennen kuin hän ehtii lyödä sinua. Tästä seuraa se, että jos sinut yllätetään ja alat vetämään miekkaasi, tikarimies ehtii todennäköisesti estää aseen vedon ; Miekkaahan vedetään käytännön syistä eteen päin. Mutta sen sijaan jos astut taaksepäin, ja veitsi on selän takana, sen saa sieltä kätevästi. Ja varmin ote tässä kohden on mukavasti juuri "rystyote". (Tätä voi kokeilla vaikka kotona. Jos "terä on peukun suuntaan" rannetta joutuu vääntämään, joka vie hieman enemmän aikaa ja on epämukavampi ja hieman epävakaampi.) Syy valintaan on siis se, että kyseessä ei ollut reilu kaksintaistelutilanne, tai edes tilanne joka lähtee uhkailusta johon valmistautua. Tämäkin on tilanne, jossa on tila ja toimijat.

Itse asiassa on hyvä huomata, että japanissa on vahva miekkailutaitoperinne, iaido, joka keskittyy miltei pelkkään miekan esiin vetämiseen: Liikkeestä tulee sulava ja siinä jo miekan esiin vetäminen on ensimmäinen isku tai jopa vastahyökkäys. Se on vaikea ja tyylikäs taito. Eurooppalaisessa miekkailussa tähän ei sen sijaan hirveästi keskitytä. Japanissahan oltiin tarkkoja aseiden oikeasta käyttötavasta. Eurooppalaiset taas ajattelivat että jos on pakko nykiä jotain nopeasti, ni otetaha puukkoo.

Karkeimmillaan strategia on kykyä lukea tilaa ja soveltaa tekniikoiden valinta siihen. Tämä tietysti vaatii sitä että niitä tekniikoita osataan, muutenhan ei ole mistä valita.

Strategisen toiminnan ajattelu vaatii yleensä monia asioita:
1: Ensinnäkin voidaan olla erilaisissa ympäristöissä. Tasainen asfaltti on oma suosimani peruspohja, koska se on saatavilla, vakaa ja siihen saa hyvin jalansijan - mikä taas innostaa liian leveisiin asentoihin esimerkiksi metsän, joka on epätasainen, liukas jne. Erilainen ympäristö vaikuttaa moniin noinkin keskeisiin elementteihin.
2: Toisekseen tilassa voi olla erilaisia esteitä. Esimerkiksi puuta tai mäkeä voi käyttää hyväkseen. Yksi on tietenkin se, että puu on sinun ja kohteen välissä. (Toki tässä strategia muuttuu aika erikoiseksikin.) Yleensä karkea sääntö on että ylämäessä on hyvä olla.
3: Myös erilaiset valaistukset on hyvä ottaa huomioon. Aurinko toisen silmiin on tietenkin optimitilanne.
4: Myös erilaiset aseyhdistelmät on hyvä hallita. Useinhan
5: Samoin joukkoajattelua voi kehittää: Jos olet "usean voimin pieksemässä" ei kannata rynnistää päälle samalta suunnalta, koska silloin yksi torjuntalinja vuo suojata kaikilta ja olette toisienne tiellä. Piiritystilanne on optimaalinen. Jos taas olet "usea sinua vastaan", on hyvä yrittää estää piiritetyksi joutumista ja miettiä kaikin keinoin tapoja, jolla muutat tilanteen "sarjaksi kaksintaisteluja". Karkeasti paras tapa tässä on niinkin yllättävä kuin juosta niin perkuleesti ja ennalta -arvaamattomasti.

Tietenkin tätä voidaan yhdistää ja muitakin systeemeitä on. Asiaa voi mutkistaa esimerkiksi varustuksilla. Joka ei ole aina etu. Esimerkiksi vaikeassa maastossa se voi jopa haitata, vaikka haarniskat ovat vähemmän kamalia kuljettaa kuin yleensä luullaan. Niiden kanssa voi jopa kieriä ja niin edes päin.

Strategisessa harjoittelussa pelisilmä kehittyy, lähinnä toimiessa. Yleensä sen ohjeet ovat karkeampia nyrkkisääntöjä kuin tekniikoiden kohdalla, joissa voidaan olla millintarkkojakin. Lisäksi se on itseensä vaikuttava, eli aloittelijaan on sovellettava aivan erilaista strategiaa kuin muihin: Koska kun strategia on tietty, siihen sopeudutaan. Joku aloittelijoihin miltei aina toimiva temppu on luultavasti osaavaa vastaan huono valinta, koska se on juuri se, mitä hän odottaa. Eli vastustajan taito ja reagointi on otettava tässäkin huomioon ja systeemi ei ole edes mahdollista rakentaa sellaiseksi että se ei eläisi. Ja juuri siksi se on vaikea taito. Sen osaajia ei voi kuin kunnioittaa.

Yleisesti voidaan sanoa että strateginen ajattelu näkyy siinä että henkilö pystyy nopeasti tekemään oikeita ratkaisuja, ja se näkyy käytännössä:
1: Kykynä valita oikea ase oikeaan tilanteeseen.
2: Soveltaa tyyli ympäristöön sopivaksi.
3: Kyky hallita tilaa ja etäisyyttä liikkumalla ympäristössä sopivasti.
4: Erikoisuudesta huolimatta valittu tekniikka on yhä tekniikka eikä sen karkea irvikuva. Tämä on itse asiassa todella vaikeaa. Yleisin tunne siihen jos joku kertoo miten olisi voinit toimia on "olisin osannut tuon tekniikan". In facto tämä on irrelevanttia koska tekniikka joka ei tule esiin oikeaan aikaan ja oikeassa tilanteessa ei ole "osattu". Se suoritetaan, vaan ei tehdä.
5: Se on myös ensisijaisesti kyky soveltaa etua esiin myös silloin, kun ollaan häviöllä. Huonosta tilanteesta onnistutaan pääsemään joko pois tai peräti voitolle.

Ja kun strateginen ajattelu otetaan huomioon, eurooppalainen miekkailukin muuttuu "katutoimivaksi". Tietenkään kukaan ei kuljeskele miekka ja tikari vyöllä kadulla. Minä tosin menisin aina ja avoimesti ellei se olisi laitonta. Mutta periaatteessa sovelluksia on löydettävissä. Toki tietenkin jos haluaa "katutappelijaksi" tai "tilanneitsepuolustusta oppimaan", kannattaa varmaan valita jokin toinen laji. Sellainen johon ei liity "niin hurjasti lukemista" ja kadulla irrelevanttia miekan väistimen hyväksikäyttöä. (Joka on tietysti pirun keskeistä.) Vaikka moni miekkatekniikka voidaan soveltaa vaikka suoralla puukepillä, niissä harvemmin on väisti käytössä. Ja sen tikun poimiminenkin tietysti vaikuttaa valtavasti siihen miten poliisi katsoo tilannetta.

Tältä kannalta voi olla tarpeen kysyä, miksi olla innoissaan strategisesta keskiaikaisen soturin taidosta, jolle ei löydy juurikaan käyttöä, kun salilla tilanteet ovat helposti "kaksintaistelua" vakioympäristössä, samanlaisin asein ja ilman yllätysmomenttia. En voi sanoa muuta kuin Because!

---

Ylempi kuva on "Gladiatoriasta", 1500 -luvulta.
Alempi kuva taas on anonyymistä manuaalista joka kulkee tylsällä nimellä "Manuscript I.33". Se on 1300 -luvulta. Siinä on harvinaisen kaunis kuvitus ja se on muutenkin aivan ihq! Valitsin juuri tuon kuvauksen, koska siinä paha häviötila, sidontatilanne, muutetaan eduksi niinkin erikoisella tavalla kuin miekan ja kilven jättämisellä - joka on kieroa kyllä juuri se asia, jota tuossa tilanteessa hyökkääjä on hakenutkin. Harvoin yksittäiseen tekniikkaan onnistutaan tiivistämään yhtä hyvin vihjeitä toimintakontekstista ja strategisesta ajattelutavasta.