"Markiisi de Perz-Cärpäinen joutui nuoruudessaan paljon tappeluihin, lähinnä siksi että hänen nimensä oli markiisi de Perz-Cärpäinen, ja kirjoitti sääntökirjan jota hän kutsui 'nyrkkitappelun jaloksi taidoksi'. Kirja oli lähinnä luettelo siitä mihin toiset eivät saaneet lyödä häntä. Hänen teoksensa teki vaikutuksen moniin myöhempien aikojen ihmisiin, jotka asettuivat seisomaan rinta uljaasti esiin työnnettynä ja nyrkit koholla käydäkseen miehekkäästi sellaisia ihmisiä vastaan, jotka eivät olleet lukeneet markiisin hengentuotetta, mutta tiesivät sitäkin paremmin kuinka vastustaja kolkataan tuolilla. Hämmästyttävän monien ihmisten viimeiset sanat olivat 'Se markiisi de Perz-Cärpäinen saa painua hevon-"
(Terry Pratchett, "Maanalainen elefantti", sivu 254)
Miekkailussa ja muussakin itsepuolustuksessa on paha tapa muuttua tekniikkapohjaiseksi. Toisin sanoen systeemi muuttuu siihen suuntaan että osaat vain kappaleita yksittäisiä tekniikoita. Syy on osittain kontrolloidussa tilanteessa: Kun olet harjoittelemassa salilla, tekniikan osaaminen katoaa helposti sulavan soveltamisen alta. Toisaalta tämä sopii, jos harjoitellaan saliolosuhteissa. Niissä pelisilmä kehittyy aivan erilaiseksi, kuin mitä se olisi "oikeassa maailmassa". Tässä suhteessa käy juuri kuten Pratchett ehdotti. Samasta asiasta voi huomauttaa myös toisella tavoin : Jos harjoittelet vuosia säännöillä että toista ei potkita haaruksiin, sen mahdollisuuden huomiotta jäämisestä tulee automaatio. Tämähän taas tarkoittaa sitä että muut tietävät mihin "niitä hippaajia" "kannattaa kenkiä".
Kuitenkin jotain strategistakin ajattelua kehittyy tietenkin salillakin.
Strategisen ajattelun tasoa voidaan itse asiassa melko helposti mitata. Se on ikään kuin ympäristön ja muiden toimijoiden huomioimista. Tätä kautta esimerkiksi vaikka avoimessa maastossa miekka on edukas veistä vastaan, tilanne jossa istutaan baaritiskillä ja molemmilla on ase vyöllä, on tikarimiehellä tietysti melko iso etu: Miekkamies tuskin ehtii edes ottaa itselleen asetta esiin tilannetta ratkaisemaan. Tästä saadaan aikaan ainakin seuraava sääntö:
1: Tikari on miekkaa parempi lähietäisyydellä.
2: Tikari on miekkaa parempi jos tilaa on erityisen vähän.
3: Tikari on parempi jos ase täytyy saada nopeasti käyttöön.
4: Lisäksi voitaisiin esittää että jos aseet on kielletty, tikari on helpompi piilottaa.
Jos aseet ovat esillä ja tilaa on paljon, eikä kyseessä ole mikään painitilanne, miekka tietysti saa etunsa suhteessa tikariin. Samoin jos tikarimies lähtee vetämään omaa miekkaansa esiin, olisi typerää tyytyä siihen "nopeasti saatavaan" tikariin. Ja toisaalta jos tikarimiehellä onkin miekka jo valmiiksi esillä, kannattaa vaihtaa tikarilinjalle "nopean toiminnan vuoksi". Toisen toiminta muuttaa tilanteen tässä kohden täysin, eikä vastustajan asevalinta ole yhtä keskeinen kuin tämän aktio.
Itse asiassa minua itseäni ihmetytti pitkään se, miksi miekkamiehillä oli usein tikari, ohjeissa sen kaivamista esitetään muutamissa manuaaleissa. Lisäksi tikaria käytetään erikoisella "jääpiikkiasennolla", joka on erilainen kuin miekan käyttö. Periaatteessa voisi kuvitella että olisi helpompi soveltaa miekan joitain tekniikoita veitselle. Syy oli strateginen ajattelu. Tikari ei ollut vasemman käden ase. Sitä pidettiin selän takana. Itse asiassa jos tikarimies on liian lähellä - karkeasti sanoen etäisyys on noin 7 metriä, et ehdi vetää miekkaasi esiin ennen kuin hän ehtii lyödä sinua. Tästä seuraa se, että jos sinut yllätetään ja alat vetämään miekkaasi, tikarimies ehtii todennäköisesti estää aseen vedon ; Miekkaahan vedetään käytännön syistä eteen päin. Mutta sen sijaan jos astut taaksepäin, ja veitsi on selän takana, sen saa sieltä kätevästi. Ja varmin ote tässä kohden on mukavasti juuri "rystyote". (Tätä voi kokeilla vaikka kotona. Jos "terä on peukun suuntaan" rannetta joutuu vääntämään, joka vie hieman enemmän aikaa ja on epämukavampi ja hieman epävakaampi.) Syy valintaan on siis se, että kyseessä ei ollut reilu kaksintaistelutilanne, tai edes tilanne joka lähtee uhkailusta johon valmistautua. Tämäkin on tilanne, jossa on tila ja toimijat.
Itse asiassa on hyvä huomata, että japanissa on vahva miekkailutaitoperinne, iaido, joka keskittyy miltei pelkkään miekan esiin vetämiseen: Liikkeestä tulee sulava ja siinä jo miekan esiin vetäminen on ensimmäinen isku tai jopa vastahyökkäys. Se on vaikea ja tyylikäs taito. Eurooppalaisessa miekkailussa tähän ei sen sijaan hirveästi keskitytä. Japanissahan oltiin tarkkoja aseiden oikeasta käyttötavasta. Eurooppalaiset taas ajattelivat että jos on pakko nykiä jotain nopeasti, ni otetaha puukkoo.
Karkeimmillaan strategia on kykyä lukea tilaa ja soveltaa tekniikoiden valinta siihen. Tämä tietysti vaatii sitä että niitä tekniikoita osataan, muutenhan ei ole mistä valita.
Strategisen toiminnan ajattelu vaatii yleensä monia asioita:
1: Ensinnäkin voidaan olla erilaisissa ympäristöissä. Tasainen asfaltti on oma suosimani peruspohja, koska se on saatavilla, vakaa ja siihen saa hyvin jalansijan - mikä taas innostaa liian leveisiin asentoihin esimerkiksi metsän, joka on epätasainen, liukas jne. Erilainen ympäristö vaikuttaa moniin noinkin keskeisiin elementteihin.
2: Toisekseen tilassa voi olla erilaisia esteitä. Esimerkiksi puuta tai mäkeä voi käyttää hyväkseen. Yksi on tietenkin se, että puu on sinun ja kohteen välissä. (Toki tässä strategia muuttuu aika erikoiseksikin.) Yleensä karkea sääntö on että ylämäessä on hyvä olla.
3: Myös erilaiset valaistukset on hyvä ottaa huomioon. Aurinko toisen silmiin on tietenkin optimitilanne.
4: Myös erilaiset aseyhdistelmät on hyvä hallita. Useinhan
5: Samoin joukkoajattelua voi kehittää: Jos olet "usean voimin pieksemässä" ei kannata rynnistää päälle samalta suunnalta, koska silloin yksi torjuntalinja vuo suojata kaikilta ja olette toisienne tiellä. Piiritystilanne on optimaalinen. Jos taas olet "usea sinua vastaan", on hyvä yrittää estää piiritetyksi joutumista ja miettiä kaikin keinoin tapoja, jolla muutat tilanteen "sarjaksi kaksintaisteluja". Karkeasti paras tapa tässä on niinkin yllättävä kuin juosta niin perkuleesti ja ennalta -arvaamattomasti.
Tietenkin tätä voidaan yhdistää ja muitakin systeemeitä on. Asiaa voi mutkistaa esimerkiksi varustuksilla. Joka ei ole aina etu. Esimerkiksi vaikeassa maastossa se voi jopa haitata, vaikka haarniskat ovat vähemmän kamalia kuljettaa kuin yleensä luullaan. Niiden kanssa voi jopa kieriä ja niin edes päin.
Strategisessa harjoittelussa pelisilmä kehittyy, lähinnä toimiessa. Yleensä sen ohjeet ovat karkeampia nyrkkisääntöjä kuin tekniikoiden kohdalla, joissa voidaan olla millintarkkojakin. Lisäksi se on itseensä vaikuttava, eli aloittelijaan on sovellettava aivan erilaista strategiaa kuin muihin: Koska kun strategia on tietty, siihen sopeudutaan. Joku aloittelijoihin miltei aina toimiva temppu on luultavasti osaavaa vastaan huono valinta, koska se on juuri se, mitä hän odottaa. Eli vastustajan taito ja reagointi on otettava tässäkin huomioon ja systeemi ei ole edes mahdollista rakentaa sellaiseksi että se ei eläisi. Ja juuri siksi se on vaikea taito. Sen osaajia ei voi kuin kunnioittaa.
Yleisesti voidaan sanoa että strateginen ajattelu näkyy siinä että henkilö pystyy nopeasti tekemään oikeita ratkaisuja, ja se näkyy käytännössä:
1: Kykynä valita oikea ase oikeaan tilanteeseen.
2: Soveltaa tyyli ympäristöön sopivaksi.
3: Kyky hallita tilaa ja etäisyyttä liikkumalla ympäristössä sopivasti.
4: Erikoisuudesta huolimatta valittu tekniikka on yhä tekniikka eikä sen karkea irvikuva. Tämä on itse asiassa todella vaikeaa. Yleisin tunne siihen jos joku kertoo miten olisi voinit toimia on "olisin osannut tuon tekniikan". In facto tämä on irrelevanttia koska tekniikka joka ei tule esiin oikeaan aikaan ja oikeassa tilanteessa ei ole "osattu". Se suoritetaan, vaan ei tehdä.
5: Se on myös ensisijaisesti kyky soveltaa etua esiin myös silloin, kun ollaan häviöllä. Huonosta tilanteesta onnistutaan pääsemään joko pois tai peräti voitolle.
Ja kun strateginen ajattelu otetaan huomioon, eurooppalainen miekkailukin muuttuu "katutoimivaksi". Tietenkään kukaan ei kuljeskele miekka ja tikari vyöllä kadulla. Minä tosin menisin aina ja avoimesti ellei se olisi laitonta. Mutta periaatteessa sovelluksia on löydettävissä. Toki tietenkin jos haluaa "katutappelijaksi" tai "tilanneitsepuolustusta oppimaan", kannattaa varmaan valita jokin toinen laji. Sellainen johon ei liity "niin hurjasti lukemista" ja kadulla irrelevanttia miekan väistimen hyväksikäyttöä. (Joka on tietysti pirun keskeistä.) Vaikka moni miekkatekniikka voidaan soveltaa vaikka suoralla puukepillä, niissä harvemmin on väisti käytössä. Ja sen tikun poimiminenkin tietysti vaikuttaa valtavasti siihen miten poliisi katsoo tilannetta.
Tältä kannalta voi olla tarpeen kysyä, miksi olla innoissaan strategisesta keskiaikaisen soturin taidosta, jolle ei löydy juurikaan käyttöä, kun salilla tilanteet ovat helposti "kaksintaistelua" vakioympäristössä, samanlaisin asein ja ilman yllätysmomenttia. En voi sanoa muuta kuin Because!
Ylempi kuva on "Gladiatoriasta", 1500 -luvulta.
Alempi kuva taas on anonyymistä manuaalista joka kulkee tylsällä nimellä "Manuscript I.33". Se on 1300 -luvulta. Siinä on harvinaisen kaunis kuvitus ja se on muutenkin aivan ihq! Valitsin juuri tuon kuvauksen, koska siinä paha häviötila, sidontatilanne, muutetaan eduksi niinkin erikoisella tavalla kuin miekan ja kilven jättämisellä - joka on kieroa kyllä juuri se asia, jota tuossa tilanteessa hyökkääjä on hakenutkin. Harvoin yksittäiseen tekniikkaan onnistutaan tiivistämään yhtä hyvin vihjeitä toimintakontekstista ja strategisesta ajattelutavasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti