perjantai 5. kesäkuuta 2009

Kielileikkien tuomat yhteydet.

"E. N. Setälä, joka vapaussodan jälkeen enimmäkseen on harrastanut poliittista nappipeliä, ei ole koskaan joutanut syventymään Egyptologiaan, kuitenkin on hän jo monta vuotta sitten sanonut minun vanhalle ystävälleni professori Jean Sibeliuks'elle: "Voihan olla mahdollista, että Aspa on sikäli oikeassa, että muinaisegyptiläiset ovat olleet kosketuksissa jonkun suomalais-ugrilaisen kansan kanssa." Mutta kuten tästä kirjasta selvenee ovat molempien kansojen kielet, maailman katsantokannat ja jumaltarustot niin syvästi juurtuneet toisiinsa, että tämä yhteenkuuluvaisuus ei millään tavoin voi olla jonkun satunnaisen kosketuksen tulos."
(Georg Sigurd Wettenhovi-Aspa, "Kalevala ja Egypti")

Sain ilon ja riemun sattuman kautta käsiini vähäksi aikaa elämäntapataiteilija Georg Sigurd Wettenhovi-Aspan eli Wettenhof-Aspin kirjallista tuotantoa. Tarkasti sanoen kirjan "Kalevala ja Egypti" Se oli yhtä ylenpalttinen kuin mainitun elämäntapataiteiljan puuhat muutenkin. Kirjat ovat omintakeisia ja niistä ei rohkeutta puutu. Uskottavuutta tosin puuttuu sitäkin enemmän, mutta se ei reissua haittaa.

Hänen omalaatuinen historian tulkintatapansa on siitä erikoinen, että vaikka hän ei osannut suomen kieltä kovin hyvin, hän oli innokas fennomaani. Hän kehitti omia kielitieteellisiä teorioita, joiden mukaan kaikki sivistys oli lähtöisin Suomesta. Siksi hän kehitti esimerkiksi fennoegyptologian, jossa etsittiin yhteyksiä egyptin ja suomen välille. Näillä yhteyksillä hän koki osoittavansa sen että suomi on vanhin korkeakulttuuri. Kirjoissaan hän etsii yhteyksiä muihin kulttuureihin suomen kielestä ja kulttuuriilmiöistä, ja kun yhteyksiä löytyy paljon, se ei tarkoita vain kauppasuhteiden kautta levinneitä satunnaisia juttuja, vaan juuri siitä miten asiat ovat peräisin toisistaan. Tärkein työväline hänelle on kielen analysointi hänen omakehittämällään menetelmällä, jossa kieltä muokattiin. Näitä hän kutsui intuitiivisiksi permutaatioksi1. Esimerkkinä tämän toiminnasta käytännössä toimii esimerkiksi "Kalevala ja Egypti" -kirjan sivulla 101 esittämä sääntö joka todistaa että Herkules on aivan sama hahmo kuin Kullervo. Siksi kreikkalaiset ovat velkaa tämän tarinansa suomalaisille. Sääntö menee seuraavasti: "Herkules" muutetaan muotoon "Herkul". Kun tästä vaihdetaan tavut saadaan "Kul-her", joka tietysti kuulostaa ääneen lausuttuna tosi paljon "Kullervolta". Valtaosa kirjan sisällöstä koostuu käytännössä juuri tämänkaltaisten yhteyksien löytämiselle. Opimme muun muassa että Egyptissä maailmanluomistarussa leijui SU vetten päällä. Suomessa se viittaa sumuun ja sumiaan. Egyptin vettenhenki SU-MI on tietysti suomalainen sumuhaltija ja samaan viittaa myös japanilaisten tuulen jumala susano. Tai että muumio = muu mies, seepra = seurahepo, Ratas-mies = Rada'més, faaraon ajuri ... Wettenhovi-Aspa rakentaa näkemyksen puhtaasti määrään. Kun tämänkaltaisia ideoita koostetaan paljon yhteen, ne tuntuvat vakuuttavammilta.

Eihän ne kaikki voisi olla sattumaa, kun niitä on määrällisesti niin paljon.

Se, mihin tämä sanojen sekoittaminen perustuu, on itse asiassa melko paljon käytetty. Ja se on todellakin temppu, joka saa uskottavuutensa metodin sijasta siitä että ihminen sekä hakee automaattisesti yhteyksiä että näkee niitä siellä missä niitä ei ole ja lisäksi vakuuttuu määrästä laadun sijasta. Sanamuutosten kautta syntyvät muutokset johtuvat siitä että kun sanojen kirjaimia muuttaa, saadaan uusia merkkiyhdistelmiä, joista osa voi olla sanoja. Tämän jälkeen tarvitaan vain paljon vääntämistä ja kun vain löydetyt yhteydet lasketaan saadaan työllä esiin vaikka miten paljon yhteyksiä.*

Intuitiivisuus prosessissa on hyödyllinen, koska se auttaa läpikäymään vähemmän "huonoja arvauksia"; Kun muutamme sanoja satunnaisesti ei välttämättä saada niitä joissa on järkeä. Näin se pieni osa muutoksista, jotka tuottavat järkeviä yhdistelmiä löytyvät. Samalla yritykset jäävät vähemmiksi kun "sellaisia juttuja joista tuskin löytyy sanalta kuulostavia juttuja ei kokeilla". Tämä johtaa siihen että aineiston otos vääristyy: Vain osumat lasketaan ja epäonnistumisia ei huomata, tai niistä ei välitetä. Lisäksi kullervoesimerkistä nostetut "kuulostaa" -kohdat lisäävät joustavuutta, kun monet järjettömät yhdistelmät on "lähellä jotain joka kuulostaa fiksulta". Tuskin kukaan väittää että "kun muokkasin sanoja satunnaisesti ei tullut fiksua sanaa" ei tarkoita että yhteyksiä ei voitaisi löytää muunlaisella muutoksella.

Osittain kirjansekoittelun tehokkuuden ja järjettömyyden ideaa voi valottuu siististi raamattukoodin kautta: Michael Drosnin julkaisi vuonna 1997 kirjan "The Bible Code", johon törmäsin tuoreeltaan internetissä. Hän esitti että raamatun teksti sisälsi piiloviestejä, jotka löytyvät etsimällä tekstistä tasavälisiä kirjainsarjoja ja etsimällä niiden joukosta sanoja. Tästä konstista huvittuneena Lee Graham - jonka kanssa minulla on ollut onni olla jopa sähköpostiyhteydessä - on tuottanut "Origins Coden", jossa raamattukoodin kaltaisia ennusteita löydetään Darwinin "Lajien synnystä". Toki jo ihmettely siitä, miten raamattukoodi toimii vaikka Raamattu on vaihtanut kieltäkin, eli miten kääntäjä on onnistunut kääntämään kielen lisäksi nämä piilosanat, olisi riittänyt lisäämään ihmettelyn melko kovalle tasolle. Mutta ihminen ei ymmärrä tilastomatematiikkaa vaan he päin vastoin pyrkivät näkemään yhteyden. Lajien synty toimii yhtä hyvin, mutta joku voisi tietysti ajatella että "molemmat ovat hengen kyllästämiä". Tämä ei kuitenkaan ole kovin tarpeellinen oletus koska:
1: Ideana on tietysti se, että tasavälisiä kirjainsarjoja on useita ja tilastollisesti niiden joukosta löytyy uusia sanoja. Tyypillisesti jos sanat väritetään, läheskään koko sivu ei ole "löydettyjen sanojen kirjomaa". Mutta vain osumat lasketaan, ja ne lukemattomat epäsanat vain jätetään huomiotta koska ne "eivät ole kiinnostavia".
2: Lisäksi vaikka joku tasavälisysteemi tuottaisikin joltain sivulta harvinaisen paljon osumia, se ei riitä koska tasavälisiä kirjainsarjojakin voidaan tehdä todella monella tavalla. Jos otetaan joka kolmas, joka toinen, joka viidestoista... jokainen synnyttää kasan yrityksiä, ja tilastollisesti niistä joka toinen tuottaa sanoja keskimääräistä useammin ja joka tuhannes sisältää jo 1 promillen epätodennäköisen täynnä tekstiä olevan sivun.
3: Tätä tietenkin tehostaa se, että kun jossain kielessä on paljon jotain kirjaimia (suomessa vaikka "a") ja vähän toisia (suomessa vaikka "q"), ne painottuvat kätevästi juuri oikein ja sanoja syntyy paljon useammin kuin jos kirjaimia arvottaisiin: Niitä joita sanoissa on paljon on paljon tarjolla ja niitä joita tarvitaan vähän, ei ole mukana "häiritsemässä".
3: Lisäksi kun huomiotta jätetään "eikieltä olevat sanat" ja huomioidaan vaan "osumat" saadaan tietysti kasattua osumia.

Tämän vuoksi suuri osa pseudotieteistä rakentaa hommansa analogioiden varaan. Samankaltaisuus muuttuu todisteeksi, etenkin kun niitä kasataan vain "osumat" huomioiden ja muiden siirtäminen "merkityksettömien" joukkoon.
1 Itse asiassa systeemi muistuttaa erittäin paljon joitakin elämäntapataiteilija Matti Eevert Simonahon kieligenetiikaksi kutsumiaa hengentuotoksia "suomalaiset.org":issa. Itse asiassa temppuilu on identtistä, ja ideakin on miltei sama. Simonaho tosin on negatiivisempi joitain tahoja kohtaan, eli esittää mukana myös yhteiskuntakritiikkiä..
* On hyvä huomata että Wettenhovi-Aspa selittää myös kansojen ulkonäköä ja viittaa siinä analogioihin tavalla joka ei "ihan tieteen määritelmiä täytä". Sivulla 140 hän nimittäin kirjoittaa: "Erittäin mielenkiintoinen kysymys, jota antropologit eivät tietääkseni liene vielä riittävässä määrässä ottaneet huomioon, on ravintoaineiden vaikutus ihmisten ulkomuotoon ja rotukehitykseen vuosituhansien aikana. Esitettäköön tässä vain eräitä esimerkkejä. Eikö eskimo, joka yli tuhat vuotta on käyttänyt ravintonaan raakaa hylkeenihraa ja -lihaa, ole lopulta saanut päätä ja kasvonilmeitä, jotka muistuttavat hyljettä? Eivätkö kalmukit ja kaukaasialaiset, jotka useita tuhansia vuosia ovat juoneet tammanmaitoa ja syöneet hevosenlihaa, ole saaneet hevosmaisen pitkää kaulaa ja pitkiä kasvoja? Eikö villava tukka ja juutalainen nenä ole uskollinen jäljennös villavanaamaisesta uhrilampaasta, jota juutalaiset ovat teurastaneet kolmen vuosituhannen ajan?" Ja suomalaisten monipuolinen ravinto on tietysti tehnyt meistä hienoja ihmisiä. Valitettavasti ruoka ei tiettävästi vaikuta genetiikkaamme tällä esitetyllä tavalla. Mutta se kertoo täydellisen hyvin miten vapaamielisesti ja avoimin mielin Wettenhovi-Aspa etsi yhteyksiä kaikkialta. Tämä näyttää sen, miten analogia ja nähdyt yhteydet eivät sinällään ole kovin vakuuttavia todistusaineistossa, vaikka esitetyt yhteydet olisivat lukumäärältään musertavia.

Ei kommentteja: