"Kaikki mystikot ovat sitä mieltä, ettei ihmisen luonnostaan tuntema minä ole hänen todellinen minänsä, joka paljastuu vasta mystiikassa."
(Riitta Teinonen, "Keskustelua mystiikasta".)
Mystiikka on ihmiskunnassa yleistä. Idän uskonnoissa harjoitetaan mystiikkaa, mutta sitä löytyy myös kristinuskon piiristä. Yhteistä kaikessa mystiikassa tiivistyy eräänlainen paradoksi: On mysteeri joka tunnetaan ja ymmärretään ilman että se selitetään ja se lakkaa olemasta mysteeri.
Yleisesti mystikoita yhdistää minän etsintä. Se on äärimmäistä individualismia, koska:
1: Siinä korostetusti etsitään asiaa omasta sisältä, omaa kautta, jolloin tutkimuskohde ei ole ulkopuolinen maailma vaan oma itse.
2: Tätä korostetaan ulkopuolisen havaintomaailman yli, jolloin se on subjektiivista objektiivisen yli. Tässä kohdalla minulla oli aikanani mielenkiintoinen keskustelu erään hallusinoivia sieniä käyttäneen shamanismista kiinnostuneen henkilön kanssa. (Oi ihana armeija!) Hänestä näyt olivat todellisia havaintoja ja ne tuntuivat aidommilta kuin normaalit havainnot. Niinpä hänellä oli havaintoja toisesta todellisuudesta. Skeptikot ovat tietysti kammottavan rajoittuneita, ja pelkureita kun eivät maistele-polttele pieniä metsän luonnollisia voimanantajia ja sitten kertovat että eivät näe mitään. Häneltä unohtui että näyt ovat subjektiivisia näkyjä, joita ei voida napata esimerkiksi kaukoputkella tai kameralla. Näköaistien kanssa näin voidaan tehdä - ja itse asiassa röntgenkamerasta lähtien teknologia on tuonut "näkyviin sellaista näkymätöntä jota ihminen ei näe". Se ei tosin ole ollut ihan sellaista mitä mystikot ovat kaivanneet. Mutta kuitenkin. Hänellä oli kuitenkin luultavasti voimakkaita subjektiivisia havaintoja ja hän luotti itseensä enemmän kuin mittaustuloksia vaativiin epäilijöihin.
3: Siinä etsitään omaa syvintä itseä. Maiju Lehmijoki-Gardnerin kirja "Kristillinen mystiikka" sanoo peräti että "kaikkien mystikkojen mukaan" tässä identiteetin etsinnässä on kyse "jatkuvasta valheminän ja todellisen minän välisestä kamppailusta".
Tätä kautta mystinen realismi tarkoittaa mystikkojen näkemystä siitä että kaikki havaitsemamme on vain varjoa jumalallisesta heijastuksesta. Tähän liittyy usein sellainen ajatus, että mystikot ovat erityisiä, ja esimerkiksi skeptikot ovat kapeakatseisia ja tämän vuoksi typeriä, koska he eivät voi saada minkäänlaista tuntumaa tästä ulkopuolisesta todellisuudesta.
Tänne mystiikan alueelle hakeudutaan jollain metodilla. Tätä kautta tilanne muuttuu ja mystiikan harjoittaminen on maailmankuvan lisäksi tiedonhakumetodi. Mystiikassa tämä sidotaan yleensä jonkinlaiseen meditaatioon. Karkeasti meditaatiomenetelmät voidaan jakaa esimerkiksi (1) aktiivisuuteen perustuviin joissa esimerkiksi riehutaan kunnes saavutetaan mielentila, (2) toistoon, jossa taidon - joka voi olla miltei mitä vain teeseremoniasta miekkailuharjoitteeseen - tai teon tai hokeman toistamisella saadaan efektejä, (3) hallusinaatioita käyttäviin ja (3) rauhoittaviin, jossa tilanne korostaa rauhoittumista ja keskittymistä.
Olennaista on huomata että nämä asiat ovat yleisiä kaikissa uskonnoissa. Tässä jutussa en keskity siihen onko meditaatio vain keino jolla sotketaan pää - joko huumeilla tai ilman ja onko erolla väliä - vai todellinen kyky nähdä "toiselle puolelle". Selvää on kuitenkin se, että tämä on "lajinmukainen toiminta". Meditaatio todellakin vaikuttaa psyykeen ja muuttaa tapaamme nähdä ja kokea maailmaa tavalla, joka ei ole satunnaista ja jota voidaan tätä kautta myös harjoitella ja tehostaa. Se, mitä tämä sitten tarkoittaa on tietysti aina ollut valtavan väännön kohde.
Meditaatio -sana itsessään on mielenkiintoinen, koska se juontaa sanasta medium, välissä oleva asia. Tässä ajatellaan että on jotain joka laitetaan henkimaailman ja kokijan väliin, ja tämä värittää koko meditaation luonteen. Se voi olla Koraanin suura, Raamatun jae, hindujen mantra tai taijikan iskuharjoite. Tämä välikäsi sävyttää yksityiskohdat. Tästä seuraa sellainen hauska yksityiskohta, että esimerkiksi kristityt mystikot muistuttavat helposti nykyään siitä kuinka yleismaailmallista meditaatio on, ja unohtavat että vaikka he ehkä saavat kovasti kristillissävytteisiä tunteita meditaatiosta, tämä meditaatiokokemusten kristillisyys ei ole yleismaailmallista. Tässä suhteessa ylimaailmallinen ei ilmene ihmisille samalla tavalla kaikille ihmisille. Monia ihmetyttääkin miksi mystikot saavat niin erilaisia tuloksia; Normaalimaailmassahan jonkun asian näkeminen tuottaa vain pienen variaation. Helpoin tulos on tietysti sanoa että "muut tekevät sen väärin", tai "he ovat vasta jäljillä mutta eivät perillä". Siksi kaikki lainaavatkin tätä selitystä.
Tärkein huomio tässä ei ole pilkka vaan se, että mediumin valinta värittää mystiikan. Seuraavaksi lainaan Maiju Lehmijoki-Gardnerin käännöstä "Concise Oxford Dictionary of the Christian Churchin" tarjoamasta mystiikan L-G:n mielestä "modernin napakasta" määritelmästä.
"Henkilökohtaisen uskonnollisen kokemuksen välityksellä tässä maailmassa saavutettua välitöntä tietoa Jumalasta. Se on pohjimmiltaan rukousta ja sellaisena siinä on eri asteita, lyhyistä ja harvoin koetuista Pyhän kosketuksista aina niin kutsuttuun mystiseen kihlautumiseen eli pysyvään liittoon Jumalan kanssa."
Miltei kaikki keskittyvät ulkomaisiin meditaatioihin, mutta euroopassa on ihan samaa perinnettä. Meditaatiota sinällään ei oikeastaan tarvitse hakea ulkopuolelta. Siksi minusta on hyvä muistuttaa eurooppalaisesta luostariperinteestä. Tämän piirissä, kuten monen muunkin meditaatioon liittyvän asian kohdalla, normaaleja ihmissuhteita vapaaehtoisesti rajoitetaan. Luostarissa eristyttiin maailmasta ja sen velvollisuuksista, ja vaihdettiin ne toisenlaisiin. Samoin selibaatissa elo rajoittaa kiistämättä kanssakäymistä. Luostarit tarjosivat usein mystiikkapohjaista toimintaa. Benediktiiniluostareissa korostettiin seuraavalaista systeemiä:
1: Lectio on yhteisöllinen tilaisuus jossa kaikki yhdessä luettiin Raamattua. Tämä on mystiikan kannalta mediumin jako. Tyypillistä oli se, että tavaraa ei annettu kovin paljoa kerralla.
2: Oratio taas jatkoi tästä saadusta. Se oli mekaanista toistoa ilman että mietitään sanan sisätöä. Eli yleisenä keinona on ruminaatio, asian toistaminen. Tässä jaettua mediumia "märehditään" eli toistetaan. Tässä oli näkemys siitä että mitä enemmän sitä toistaa, "sitä mehukkaammalta se maistuu". Tämä muuttuu vähitellen jatkuvaksi rukoukseksi, joka ei taukoa.
3: Meditatio taas oli sydämen rukous, jossa oli vapaa muoto.
4: Contemplatio, jossa alettiin kokemaan mystisiä kokemuksia, muun muassa yhteyttä maailman kanssa.
Yllämainitun metodin ja siihen liittyvien psyykkisten toimintojen lisäksi ajateltiin että mystikon tie olisi erilaisissa asteissa. Toisin sanoen mystikoilla oli myös valtahierarkia. Tämä hierarkia meni seuraavasti: (1) purgatorio, puhdistautuminen vanhasta, (2) illuminaatio, joka oli hengellä täyttyminen sekä (3) unio, eli yhteys Jumalaan.
Saavutuksiin liitettiin myös ulkoisia merkkejä. Niiden keskeisyys on tosin vaihdellut paljonkin. Osa pitää niitä erittäin tärkeinä ja joistakuista ne eivät ole kovin merkittäviä. Tätä kautta saamme nostaa esiin yhden kristillisen mystikismin termin: kharismata, oli erityinen armolahja. Niitä olivat Apostolien teoissa (2:1-21) mainitut näkyjen näkeminen, profetiat, kielillä puhumiset ja hengelliset humaltumiset. Kristinusko tulkitsi nämä Jumalan voimaksi yksilöiden kautta. Kuitenkin niiden kautta ja niitä teeskentelemällä on saavutettu myös valta -asemaa. Mikä ei tarkoita sitä että kaikki olisivat mystiikassa mukana vain tämän vallan saamisen vuoksi. Myöhemmin, keskiajalla, mukaan astuivat hieman groteskimmat ilmiöt, kuten levitaatio eli ihmisen leijuminen ja stigmatisaatio, jossa henkilöön syntyy samanlaisia jälkiä kuin Jeesukselle ajateltiin ristillä tulleen.
On hyvä huomata, että usein meditaatioon liitetään uskonnollisuus sekä epä -älyllisyys, kun puhutaan siitä kriittisesti. Sen kannattajat taas viittaavat ulkopuolisille vieraisiin kokemuksiinsa, sekä kertovat että kyseessä ei ole tunne, koska se saavutetaan harjoittelulla. Tässä mukaan astuu tietysti se, mitä intuitio ja tunne sekä näiden suhde pohjimmiltaan on. Jos se on harjaannutettua tunnetta, se on taito ilman että se lakkaa olemasta tunnetta. Lisäksi se, mitä vaikuttaminen sitten tarkoittaa, onkin isomman väännön aihe. Tätä kautta voidaan sanoa että mystikoiden metodin vaikutukset tunnetaan, mutta sen suhde mystikoiden maailmankuvan todistamiseen on sitten toinen, aivan oma ja erillinen, lukunsa.
"Eskimoiden keskuudessa tunnetaan ns. "kajakkitauti", jota esiintyy pitkillä, monotonisilla kajakkimatkoilla halki hiljaisen ja yksitoikkoisen maiseman. Mystikkojen tapa vetäytyä erämaihin, vuoristoon tai syrjäisiin saariin pois ihmisten ilmoilta on havaittu kautta aikojen otolliseksi muuntuneiden tajunnantilojen syntymiseen eristyneissä oloissa. Päinvastaisessa tilanteessa voimakkaat ja tunnepitoiset ärsykkeet synnyttävät hurmoksellisen transsin. Tämä voi esiintyä yhtä hyvin jalkapallo-ottelussa kuin uskonnollisessa herätyskokouksessakin. Esimerkiksi tunteelliset laulut, pään ravistelu, tanssiminen, suitsukkeen savun hengitys ja erityisesti useita eri rytmejä samanaikaisesti sisältävä rummutus auttavat irti arjesta. Transsiin kuuluu myös erillisen minätunteen heikkeneminen ja tunne sulautumisesta suurempaan kokonaisuuteen."
("Uskontojen Uhrien Tuki RY", "Muuntuneet tajunnantilat".)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti