keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Analogia kontekstissa

Analogiat eli samanlaisuuksen ympärille rakennetut argumentit ovat oikein käytettynä hyviä, mutta monesti niiden tulkitseminen vaatii taitoa. Ne nimittäin riippuv at kontekstissa ja jopa siitä, mitä asioita vertaillaan.
1: Ensinnä on tietysti samanlaisten ominaisuuksien määrä. Karkeasti voi sanoa että jos samanlaisia ominaisuuksia on monta, se vahvistaa analogisuutta.
2: Toisekseen samanlaisten ominaisuuksien laatu ratkaisee. Eli jos argumentin tai vertailun kannalta olennaiset piirteet ovat samanlaisia, ei haittaa vaikka epäanalogisuuksia löydettäisiin jossain eitärkeässä.
3: Kolmannekseen on tietysti se, että analogiaa voidaan käyttää eri tavoin: Esimerkissä samanlaisuuksissa voi olla joustoa, kunhan itse idea "ei säry". Tätä kautta on tarkasteltava myös sitä, mitä ollaan argumentoimassa ja onko kyseessä vertaus vai laajempi asia.

Sitten on tietysti se, mitä vertaillaan. Ja se on tämän päivän aihe.

Nimittäin jos vertailen itseäni johonkin toiseen, voivat eromme korostua koska tarkastellaan suppeaa ryhmää ja tarkastellaan "ihmisinä". Meillä on erilaiset vaatteet, ja ruumiinrakenteessakin ja pituudessa voi olla eroja. Ihmisinä voimme olla aika erilaisia. Tätä kautta voidaan rakentaa epäanalogioita ja sosiologin kannattaa keskittyä näihin yksilöiden välisiin eroihin, kun hän vaikka selvittää käytös ja toimintaerojen taustoja ja suuruuksia. Mutta sitten kun mennään eläintarhaan ja katsotaan simpansseja, alamme erilaisuudestamme huolimatta näyttää samanlaisilta. Ja sitten kun puskista kaivetaan mäyrä ja laitetaan se simpanssin, toisen ihmisen ja minun porukkaan, simpanssi näyttää olevan lähempänä minua kuin mäyrä ja äskeinen epäanalogia alkaakin näyttämään analogialta tässä vertailukontekstissa. Ja kun koko porukkaa verrataan kasaan eri kasveja, mäyräkin vaikuttaa kovin samanlaiselta. Laajemmin kun vertailuun otetaan kivet ja kalliot, kasveissakin alkaa löytymään analogisuutta solutason toimintojen kautta, joka yhdistää minut ja pietaryrtin mutta ei yhdistä minua ja graniitinpalasta tai taskukelloa.

Karkeasti voi sanoa että analogisuus ja epäanalogisuus viittaavat ihmisen haluun vetää kahtiajakoja. Melko usein me haluamme tietää "ovatko samanlaisia" ja "ovatko erilaisia". Kuitenkin usein se on jotain näiden väliltä ja silloin tarkastelutapa määrittää sen, mikä erottelu ja yhdistely on "järkevää tehdä". Aihe, taustateoria, ja se mitä ollaan todistamassa tai selittämässä, määrää tarkastelun laajuuden ja sen kautta syntyy vertailuavaruus, ja tämä taas määrittelee sen onko argumentti järkevä vai tyhmä.

Siksi analogioiden käyttö on vaikeaa ja siihen liittyvä pelisilmä suorastaan "taidetta". Silti sitä käytetään paljon ja huolimattomasti. Pääasiassa siksi koska se vetoaa ihmisten tunteisiin ja normaaliin tapaan ymmärtää asioita tarinoiden, ei asioiden, kautta.

Kysymys on rajanvedosta.

Ei kommentteja: