Tikarit olivat kuitenkin myös muunlaisia taistelu -aseita. Ne olivat tilanteissa joissa ei ollut tilaa käyttää miekkaa tai muuta asetta. Tai valmistautumisaikaa ei ollut, eikä siksi ollut aikaa vetää miekkaa esille.
Kamppailusa tikarit olivat pääasiassa pistoon tarkoitettuja aseita, toki niissä oli usein myös leikkaava terä, mutta viiltäminen ei ollut niiden pääfunktio. Niiden kanssa käydyt taistelut olivat erityisen nopeita ja vaarallisia. Niiden seurauksena oli erityisen usein kaksi kuollutta. Tämän vuoksi Hans Talhoffer aloitti "Fechtbuchin" tikariosuuden sanoilla "Hier fangt an der Degen. Gott der wolle unser aller pflegen." Siinä pyydetään Jumalan suojelusta.
Tikareilla oli kaksi tapaa käyttää. Ne erosivat toisistaan melko paljon.
Ensimmäinen päätyyppi on käyttää tikaria pääaseena. Tällöin tikaria pidettiin "rystyasennossa" kädessä. Piikki ei tullutkaan miekan tapaan "peukalon puolelta" vaan "pikkusormen puolelta". Tähän erityisen tarkasti suunniteltiin tikarityyppi nimeltä rondel. Se oli jääpiikin muotoinen ja sen ideana oli se että sillä voitiin pistää haarniskan aukoista läpi.Koska tikari on paljon lyhyempi kuin miekka, on muistettava että "etäisyyspeli" muuttuu. Koska tikari on sen verran lyhyt että jos yllät torjumaan sen omalla tikarillasi, olet niin lähellä että kyseessä on ranne -otteen mahdollistava etäisyys. Veitsillä etäisyys on myös pienempi.
Lyhyen kamppailuetäisyyden vuoksi erilaiset paininkaltaiset otteet ovat tikarin käytössä tärkeitä. Toki tikaritaistelussakin oli eräänlainen vastaiskuun rakentuvia tekniikoita, joissa "väistetään ja lyödään niin että se osuu samaan aikaan kuin toinen saisi iskunsa loppuun". Mutta usein neuvottiin että toisen ase täytyy saada pois pelistä, joko poistamalla se tai yksinkertaisesti tekemään se vaarattomaksi erilaisilla lukkotekniikoilla, jotka voitiin viedä jopa nivelen sijoiltaan vääntämiseen tai murtamiseen asti. Sekä olkapää, kyynärpää että ranne toimivat tässä yhteydessä. Moni tekniikka onkin itse asiassa tutunoloinen esimerkiksi itämaisen jiu-jitsun tai aikidon ystäville. Toki tikarilla tehtiin muutakin: esimerkiksi vasemmalla olevassa kuvassa ylhäältä tuleva isku torjutaan käsiotteella ja tikarilla tehdään piston sijasta kamppi. Fiore dei Liberin mukaan tikaria vastaan tuli keskittyä siihen että (1) tekee disarmin ja lyö heti perään (2) murtaa käsi (3) tehdä lukkoja tai (4) vastalukkoja ja (5) heittää vastustaja maahan.Toinen merkittävä asia on se, että suurin osa tikaritekniikoista "lainattiin". Ne tulevat muiden aseiden kautta. Siksi moni aseettoman kamppailun tekniikka on veitsien kanssa melko samanlainen, ne tehdään vain veitsen kanssa. Tässä asiassa se muistuttaa paljon kali-escriman ajattelutapaa, jossa ideana on se, että samat liikkeet toimivat sekä aseen kanssa että ilman niitä. Koska miekkaa ei pidetä rystyasennossa, tikariin "miekan puolelta lainatut" tekniikat ovat tietenkin miekan pommelilla tehtäviä tekniikoita. Tosin kun nämä miekkailussa ovat "valmistelevia hyökkäyksiä", eli niillä horjutetaan toisen toiminnan eheys jotta ehditään tekemään varsinainen "lopettava isku", tikarin kanssa ne ovat tietenkin lopullisempia. Miekan perä naamassa tai kaulassa ei vielä lopeta kamppailua, mutta veitsi samassa paikassa tekee juuri sen.
Tietenkin tikaria käytettiin myös hevosen selästä, esimerkiksi Talhofferilla oli kuvia joissa tikaria käytettiin hevosen selästä siten että tartutaan toista hevosmiestä kädellä kaulan alueelta samalla kun tätä lyödään tikarilla.
Toinen, ajaltaan paljon edellistä tuoreempi, perinne taas on käyttää tikaria "apukäden" aseena. Tällöin sitä käytettiin kuin miekkaa, eli se ei ollut rystyasennossa. Tähän tarkoitukseen tikarit muotoiltiin uudestaan, ja niitä oli useinta malleja. Näiden päänimi oli main gauche. Ne ovat merirosvoelokuvien ystäville tuttuja. Tosin "merkkarit" tuppaavat pitämään näitä myös oikean käden aseina. Mutta roistot voivat tietysti säätää yksityiskohdista. Puukkoo kun puukkoo sanois pohojaalaanen. Että "tämä pää sisään" on riittävä ohje.
Vasemman käden perinteessä miekkaa ja tikaria käytettiin parina siten että miekka, tavallisesti rapiiri, oli oikeassa kädessä ja vasemmassa kädessä oli tikari. Tässä tikarissa oli usein väistiä paljonkin, toisin kuin esimerkiksi rondellissa, jonka väisti oli pieni tai olematon. Tämän vuoksi leveäväistimistä veistä kutsutaan torjutatikariksi, parrying dagger. Tikarin käyttö vasemman käden aseena on kuitenkin yllättävän nuori perinne, ja se voidaan nähdä bucklerperinteen korvaavana perinteenä. Buckelrperinne jatkui 1536 asti, jolloin Marozzo niminen miekkailumestari kirjoitti oppaan, jossa oli ohjeita tälle parille. Tikari vasemman käden aseena taas yleistyi vasta 1500 -luvun alusta. Yhteys ilmestymis-katoamiseen ei ole selvästikään sattumaa: Esimerkiksi Eduard Wagnerin koostama "Swords and Daggers - an illustrated handbook" esitteleekin tässä kohdassa vertailun jossa on helppo huomata että torjuntatikari oli väistimen leveydeltään hyvin lähellä bucklerin leveyttä. Se suojasi suunnilleen yhtä hyvin, mutta sillä oli se etu että jos miekka tiputettiin, tikarilla voi lyödä. Kilvellä lyömällä yhtä suuri teho oli vaikeasti saavutettavissa.
Tätä tikaria käytettiin siten, että:
1: Joko sillä torjuttiin ja siirrettiin syrjään toisen miekka jotta samanaikaisesti saatiin oma miekka lyötyä sisään. Tämän idea on luonteva tajuta, koska miekalla on pidempi etäisyys, joten sinun ei tarvitse olla yhtä lähellä osuaksesi ja toisaalta toinen tuo miekan terän tikarisi ulottuville. Tosin sama koskee tietysti myös toisin päin. Tilanne on tätä kautta vain "tavoitetila ja lopputulos".
2: Toinen vaihtoehto oli että toisen miekka siirrettiin syrjään omalla miekalla ja aukosta lyötiin tikarilla, joka vaatii helposti lisäaskeleen lähemmäs. Ongelmana on tietysti se, että toisellakin on tässä tilanteessa tikari vapaana, joten se on otettava huomioon.
Misericord oli tietynlainen tikari. Tämän nimi juontuu yllättävästä latinan sanasta misericordia, laupeus. Esimerkiksi Hyvän Paimenen sunnuntain latinalainen nimi on "misericordia Domini", eli vapaasti kääntäen "Herran laupeus". Tikarien kohdalla armeliaisuuteen viitataan sen takia, että haavoittunut vastustaja saatettiin lopettaa tikarilla kun taistelu oli ohi. Tämä nähtiin erityisen säälin osoituksena. Tämän vuoksi esimerkiksi Talhofferilla on kuva, jossa vastustajan kaulaa suojaava teräs otetaan pois ja tähän pistetään tikarilla coup de grâce. Tässä on takana tavallaan vinha perä, koska haavoittunut vihollinen säästettiin turhilta tuskilta ja kyseenalaisesti toimivilta välskärien parannustoiminnoilta. Eutanasia kuului kristilliseen ritariperinteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti