"Ihmiset kuuntelevat musiikkia levyltä. Mutta keikoille he menevät katsomaan bändiä."
(Rauno Välimäki, 29. kesäkuuta 2009)
Tänään töissä - paitsi harrastin hevosenleikkiä ison natsin kanssa - juttelin myös Rauno Välimäen kanssa musiikin esittämisestä. Tämä oli melko luonteva aihe, koska hän on hyvä rumpali ja itselläni on takana pitkä ja suhteellisen epäonnistunut ura harrastelijakitaranrämpyttelijänä.
Pukeutumiseen kun on muutamia tapoja:
1: Ensimmäinen on se, että se on vain pintaa. Että keikalla musiikin pitäisi ratkaista. Tämän näkemyksen kannattaja voi sitten mennä keikalle miettimättä pukeutumista. Kun pukeutuminen on irrelevanttia, ei mikään pukeutuminen haittaa.
2: Pukeutuminen on yleinen normi, jonka vuoksi bändien on pukeuduttava tietyllä tavalla, koska se on yleinen tapa. Tämä viittaa etikettiin, ja vihjaa että vaikka etiketti olisi mielivaltainen sääntö, sen kehittäminen tekee toisenlaisesta toiminnasta epäkunnioittavaa ja epäkohteliasta. Myös tässä pukeutuminen on tätä kautta pintaa. Mutta sen mukaan tällä pinnalla on väliä.
3: Pukeutumisella on tehostettava yhtyeen henkeä ja imagoa.Tämä tarkoittaa sitä että punkbändi jonka pukeutuminen ei heijastele punk -henkeä, on pukeutunut väärin. Tämä ei tarkoita että heidän olisi pukeuduttava mustaan nahkaan koska muut punkbändit tekevät niin. Päin vastoin, heidän on suunniteltava mikä sopii juuri heidän bändiinsä. Tätä kautta punkbändi voi pukeutua oikein vaikka sen päällä olisi pinkit tutuhameet. Jos se tukee sitä sävyä joka bändillä on. Tätä kautta esimerkiksi voidaan ottaa taikurit. Heillä on yleensä siisti pitkä takki. Kuitenkin joku voi ruveta rikkomaan konventioita ja olla vaikka Tatu Tynin tapaan "alaston taikuri". Kaikesta kun näkee sen, että Tyni on harkinnut pukeutumattomuutensa, ja vaikka puku tuokin hienostunutta eleganssia ja tätä kautta mystisyyttä, alaston taikuri poistaa yleisimmät ajatukset siitä mistä kohde ilmestyy: Ei ole hihoja, salataskuja. Tämä lisää mystisyyttä. Sama toimii musiikin kanssa. Samoin joku Michael "Mike" Monroe eli Matti Fagerholm1, on pukeutumiseltaan suunnilleen yhtä tyylikäs kuin minä. Eikä esiintymisasu eroa arkiasusta. Mutta sekin on mietitty ja osa "bändin brändiä". Jos niin on luvallista sanoa.
Välimäki käännytti oman "Pukeutuminen = EVVK" asenteeni ympäri näpsäkkäästi pääasiassa kahdella argumentilla.
1: Pukeutuminen auttaa bändiä pääsemään jutun henkeen. Tätä kautta puku on ikään kuin larppaajan puku. Proppaus auttaa heitä myös rooliin eläytymisessä. Itselleni tämä on tuttua vartijanpuvun kautta. Jo se yksinään muuttaa asennoitumista. Kun bändi on eläytynyt rooliinsa, se ottaa homman vakavammin ja on tätä kautta huolellisempi ja tarkempi. Tätä kautta itse musiikkikin auttaa.
2: Pukeutuminen nostattaa tunnelmaa. Tosiasiassa kukaan livekeikoilla käynyt tuskin esittää että tunnelmalla ei olisi isoa merkitystä. Festaritunnelmassa musiikki ei ole yhtä fiiniä kuin levyllä, virheitäkin tulee enemmän. Ja kuuluvuus on huonompi. Silti festarit eivät ole vain tekosyy juopotteluun. Sillä vaikka toki festareilla moni nuori tyttö ja poika menettää "arvokkaimman aarteensa"2, mutta niissä on erityistä tunnelmaa. Ja tämä fiilis on sen arvoinen, että vaikka kotona on levy, menee keikalle joka maksaa enemmän kuin levy. Vaikka levyn voi kuunnella monta kertaa. Bändin tärkein tehtävä on viihdyttää. Ja tätä kautta alkuspiikkien hauskuuskin olisi tärkeää. Se, että joku nousee normivaatteissa lavalle kysymään "Mitä Helsinki!" kertoo että bändi ei ole hirveästi keskittynyt tunnelman luomiseen. Tästä voi herätä jopa kysymyksiä siitä, että onko keskittyminen musiikissakaan suurempi? Tietenkin voi. Tunnelman kohdalla puitekohta on kuitenkin "syöty". Tässä kohden on muistettava tietysti puitteetkin. Jos jokin toimii lähibaarin karaoke -illassa, ei siinä puvussa vielä välttämättä kannata vielä mennä Tavastialle.
Tästä voisi soveltaa stand-up komiikkaan. Siinähän on paitsi kirjoitettu vitsi, myös esitys. Pelkkä hyvä juttu sinällään ei toimi. Tämä tuli selvästi esiin kun kävin kokeilemassa stand-uppaamista sellaisessa paikassa, jossa sitä voi kokeilla ikään kuin "karaoke -hengessä". Juttuni oli ihan OK, mutta se ei vetänyt, koska olen surkea esiintyjä. Tätä esitystä voisi tietysti hioa, mutta selvää oli että tarvitaan tunnelmanrakentamista. Ei pelkkää vitsin opettelua. Kenties tämän vuoksi monet stand-up vitsit ovat kirjoitettuina melko tylsiä. Mutta esitettyinä ne toimivat, koska mukana on ne puitteet.
1 Jonka lisänimellä on lisänimi. Tai vähemmän outouksia hakien taiteilijanimellä/alter egolla on kutsumanimi.
2 Eli iPodinsa, tietenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti