"When I was young it seemed that life was so wonderful. / A miracle. / Oh it was beautiful. / Magical. / And all the birds in the trees. / They could sing so happily. / So joyfully. / Oh playfully watching me. / Come on! / Love, peace and unity / Siberia the place to be. / The K The L The F and ideology. / Hallelujah! / One, two... one, two, three, yeah! / Rough!"
(Scooter, "The logical song")
Kun katsotaan valtauskontoja ja yhteiskuntia, tyypillinen idea on tasaavan voiman rakentaminen. Se tekee kompensaatiota. Tätä kautta esimerkiksi lakiin kirjatut rangaistukset ovat ikään kuin vastinetta siitä mitä toinen on tehnyt. Jing ja Jang ovat tasapainossa, korostetaan maailman harmonisuutta. Karmassa tämän elämän pahat teot kostautuvat tulevassa. Kristinuskossa Helvetti kompensoi tämän elämän synnit. Toisaalta kompensaatioajattelu tulee esiin myös siinä että tuska automaattisesti kehittäisi ja jalostaisi ihmistä. Nietzsche korosti ressentimenttiä, eli sitä että uskonnoissa tuonpuoleisessa kostetaan tämän elämän tuskat ja että kristityt haluavat ja hakevat tätä koska ovat pidättäytyneet kivoista asioista. Kuitenkaan hänenkään oppinsa ei ollut vapaa kompensaatiosta, koska hänen mukaansa tuska ja nautinto olivat yhteensidottuja, jos halusit toista, sait mukana myös toista. Karkeasti voidaan sanoa että:
1: Negatiivinen kompensaatio on aina jonkinlainen kosto. Sen muut nimet, kuten rangaistus, tasaus, sovittaminen ja muut ovat tietenkin positiivisemman sävyisiä. Mutta tosiasiassa jopa positiivisin sana "sovittamisen" viittaa siihen että sitä ei voida tehdä kuin koston kautta. On annettava samalla mitalla, jotta teko voitaisiin antaa anteeksi.
2: Positiivinen kompensaatio taas on vastavuoroisuutta, karkeasti sanoen palkkio tai ansio.
Melko usein ihminen keskittyy tuonpuoleiseen, koska tämä elämä ei itse asiassa näytä kovinkaan reilulta. Pahanteosta ei aina saakaan rangaistusta. Toki monesti, etenkin yhteiskunnan tasolla, käy niin että jos kiristät veroja kohtuuttomaksi, moni tekee pimeää työtä. Jos annat liian kovia rangaistuksia, kukaan ei halua tuomita, ja jos tästä huolimatta tuomitaan, alkaa tulla kapinointia ja vallanpitäjä voi vaikka menettää päänsä. Edes Silvio Berlusconi ei selviä siitä että hän mainitsee negatiiviseen sävyyn puukirkkojen ulkonäöstä.
Kuitenkin kompensaatio on hieman, kuten luonto muutenkin. Moni asia toimii vain "yhteen suuntaan." Esimerkiksi voidaan sanoa että voiman ja vastavoiman laki on eräänlaista kompensaatiota. Toinen analogia voisi olla se, että "minkä voimassa voitetaan, se matkassa menetetään" ja muut säännöt. Mutta kuitenkin kun pallo heitetään ylös, se tulee alas, ja jos se laitetaan alas, se ei tule ylös.
Tein tämän alustuksen, koko työn, vain koska halusin viitata Arhi Kuittisen tekstiin koskien koulukiusaamista. Siinä nostetaan esiin se, miten lapsi on poikkeus. Koulukiusaamisen uhri on kompensaation ulkopuolella.
Siinä toki korostetaan kuinka uhrin työ on marttyyriys. Se on tärkeä rooli. Nostan kuitenkin esiin sen, miten se viittaa siihen kuinka yhteiskuntamme todella uskoo että lapsi kestää ja joustaa. Kuittisen sanoin: "Aikuisilla on ainakin yksi yhteinen fantasia uhreista. Että väkivaltaa kokeneet lapset ovat onneksi vain lapsia, jotka "kestävät mitä vain". Lapsi joustaa, aika korjaa. Tämä outo pakkomielteinen ja "lohduttava" mielikuva toistuu jatkuvasti lehtijutuissa. Lapsi on tässä diskurssissa hyvä uhri - josta ei hoidu samanlaisia hankaluuksia kuin jos aikuisen vastassa olisi toinen aikuinen. Lapseltahan voi pyytää anteeksi suuren emotionaalisen purskahduksen vallassa lapsen hämmennyksen lisäämiseksi ja asia on hoidettu." Sillä näinhän se on.
Itselleni anteeksipyyntö on edelleen tunteen tasolla täysin vieras ilmiö. Osaan sen määritelmät, mutta tunnetasolla se on "vääränlainen".
Itse asiassa koulukiusattu on todella erilainen, kun kaikki muut. Mutta kompensaation kannalta väärään suuntaan. Sillä hän on lapsi.
Matteusvaikutus on tunnettu psykologinen ilmiö, joka käsittää kasvavia lapsia. Se on ihmislajin luontainen "epäkompensaatio", sillä se kostaa uhrille. Se nimittäin on ilmiö, jonka mukaan kehityksessä lapsi kohtaa erilaisia tilanteita, ja edellisiä tarvitaan jatkossa. Joten jos jossain vaiheessa tulee ongelmia, vaikeudet ovat vastassa myös seuraavalla tasolla: Tämän vuoksi ongelmilla on tapana kertautua yksilön kohdalla, ja ne heijastuvat muille elämänalueille. Esimerkiksi jos jollain on vaikeuksia oppia jokin asia, ja siihen ei puututa, tämä vaikuttaa yksilön kuvaan itsestään. Jos hän "tietää olevansa huono oppija", hän on entistäkin huonompi oppija, eikä taatusti innostunut tekemään sitä missä on huono. Onnistumisten kohdalla tilanne on tietysti toisin päin. Kuitenkin korostetusti: "Kun lapsi menee alas, hän ei aina nouse ylös".
Ja joskus olisi syytä jäädä nousemattakin.
Tästä päästään aiheeseen, joka on minullekin tuttua. Kostofantasiat ymmärrän, tietyssä määrin. Tämä itse asiassa korostaa sitä että jos koulusurmat olivat kiusaamiskostoja, ne eivät olleet kovin ideologisia. Minä en koe kostofantasiaa minkään yli -ihmiskuvitelmien kautta, vaikka niillä argumenttitasolla perustelisinkin asioita itselleen. Sillä ihmisen tunnemaailma rakentaa ja argumentit kasaa argumentit "jälkeenpäin päälle". Ihmisillä on vain fantasia omasta rationaalisuudestaan ja he ajattelevat että ideologia ohjaa ihmisiä. Ideologiat taas menestyvät ja saavat jalansijaa ja voivat ohjata toimintaa, jos ne vain osaavat "vetää sopivista emotionaalisista naruista". Siinä on iso aste -ero.
Ja tähän liittyen haluan nostaa Kuittiselta esiin myös uuden koulukiusatun demonisoidun version. "Koulukiusattu leimattiin koulusurmaajaksi." Syynä on tosin mielestäni, paitsi loukkaantuminen uhrin roolin rikkomisesta, nimen omaan ihmisen halu hakea kompensaatiota, ja kyky nähdä tämä muissakin. Ihmiset ajattelevat tietyllä tavalla että kosto on, paitsi "ymmärrettävää", myös "hyväksyttävää jollain tavalla". Näiden kahden välissä on minusta kuitenkin eroa. Eikö henkisellä mielenhäiriöllä sanota että "hän on tavallista ihmistä todennäköisemmin aggressiivinen"? Sitä kuitenkin pidetään "lieventävänä asianhaarana". Koska kyse ei ole yhteisön aidosta suojelusta: Siinähän rikollinen laitetaan linnaan jotta hän ei pääsisi toistamaan tekojaan. Näiden kohdallahan ajatus "onko ihmisen menneisyys tae tulevaisuudesta" on vähemmän kyseenalainen kuin muilla. Kompensaatiossa on kuitenkin kyse intentiosta, jolloin pahasta tahdosta menneisyydessä kostetaan. Minusta tämä on OK, kunhan se tunnustetaan. Mutta tätä ei tunnusteta.
Tämä taas näkyy koulukiusaamisessa selvästi : Kun tekijä on lapsi, hänen ajatellaan olevan syyntakeeton. Siksi tästä ei tarjota mitään kompensaatiota. "Anteeksi" on lyhyt sana, siinä ei ole edes isoa määrää konsonantteja eikä sen muistaminen ole edes vaikeaa. Eikä sitä muutenkaan voi kovin pahana rangaistuksena pitää. Ihmisen mielessä on kuitenkin vahva halu siihen. Näin ei ehkä pitäisi olla, mutta niin kuitenkin on. Tätä voi jossain määrin kiertää vahvalla persoonalla. Mutta harvalla aikuisellakaan on riittävän joustava mieli tähän. Ja toisekseen kun on kohdannut väkivaltaa, ei välttämättä ole psyykkisesti vahvimmillaan. Toisin sanoen tässä uhrilta vaaditaan eniten siellä, missä olisi vähemmän tarjota. Meillä päin taas kulki sanonta "Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia" -tosin tämä viittasi usein siihen että minulle annettiin anteeksi typeryyksiä siihen vedoten että olisin jotenkin "älyllisesti vajaa".
Tässä nousee se, että tässä kouluampujapaniikissa kuitenkin pahennetaan kiusattujen ongelmaa. Nyt heiltä viedään kokonaan kompensaatio. He eivät ole enää edes marttyyreitä, vaan sen sijaan heidät demonisoidaan uudestaan. Nyt heillä on kostostigma. He ovat paitsi väkivallan kohteita, myös "potentiaalisesti väkivaltaisia, yhteisölle vaarallisia, kostajia". Valitettavasti kun ihmisen mieli hakee kompensaatiota, tässä voi sitä myös tulla. Jos kiusaaminen on/olisi/kuvitellaan että on todella kouluampumisen syy, niin silloin tämä demonisointi voi jopa lisätä alttiutta.
Sitten tästä muodikkaasta "laajennetusta itsemurhasta" siihen "yksilöllisempään suoritteeseen".
Kun lähiyhteisö, eli koulumaailma jossa vietetään merkittävä osa ajasta, eletään toiseutettuna. Eli kohdellaan joko suoraan aggressiivisesti - tai vielä pahempaa, katsotaan passiivisesti sivusta kuin pelkuri. Tällöin toiseuttaminen tapahtuu kahta tietä: (1) Suora lyöminen ja herjaaminen, jossa on muistettava se, että henkinen väkivalta ei ole aina fyysistä väkivaltaa, mutta fyysinen väkivalta on aina myös henkistä väkivaltaa. (2) säälin kautta itseä alemmaksi ja huonommaksi asettaminen. Sillä vaikka sääliin liitetään hyviä ominaisuuksia, siihen liittyy myös asetelma siitä miten "itsellä on parempi". Kun sääli on passiivista, joka ei muuta tilannetta tai pyri muuttamaan sitä, siltä puuttuvat ne sen hyvät ominaisuudet. Ja tästä ei tietenkään puhuta missään koulujen etiikassa. Tai ainakaan minun koulussa ei.
Itsemurha on helppo tie. Kuten Kuittinen sanoi "Kun minusta ei elävänä pidetty niin ehkä kuolleena muistelette." Tämäkin vaan on valitettavasti samaa, suorastaan uskonnollissävytteistä tai ainakin vahvasti tunneperäistä, kompensaatiota, kuin se jossa kuoleman jälkeen hyvät teot palkitaan ja huonoista rangaistetaan. Tämä kompensaatio on sinänsä ongelmallinen, että vaikka kuviteltaisiin että se toteutuisi, se kohdistuu vääriin ihmisiin. Lisäksi tilanne on kuitenkin pitkässä tähtäimessä juuri kuten huippusarjakuva "Aarne Ankka" sanoo. "Pian olet kuollut eikä kukaan sinua kaipaa."
Muussa tapauksessa taas pitäisi antaa armon käydä oikeudesta. Oikean armon, ei kompensaation. Se on kuin ehdottoman rakkauden ja tottelevaisuusrakkauden ero. Ensimmäisessä sinua rakastetaan olit mitä tahansa. Jälkimmäisessä saat palkkion "kun olet kiltti poika/tyttö" ja jos olet tuhma, saat piiskaa/tulisia hiiliä persuksiin. On hyvä miettiä sitäkin vaihtoehtoa että entä jos joskus kompensaatio ei tarjoakaan mitään muuta kuin lakia, kun sen pitäisi tarjota oikeutta.
Tämä on vaikeaa: Asioista pitäisi luopua kun on vielä itsellä "miinusta kassassa" ja niitä "saamisia haluaisi kovasti velkoa". Mutta kuka ylipäätään väitti että maailma olisi tasapuolinen kaikille - tai että oikea tapa etsiä oikeutta olisi kompensaatio? Erityisen vaikeaksi sen tekee se, että yhteisöllä ei ole tarjota kovin paljoa mitään. Heidän säälillä ulkoistamisensa on muistutus saatavista, se kannustaa muistamaan ongelmaa. Heillä on tarjota marttyyriyteen liittyvää hyväksyntää, joka on melko laimea tapa sanoa että "niele tilasi". Tämä taas ei itse asiassa mitenkään motivoi pyyhkimään ongelmaa pois. Sillä se ehkä saadaan kivasti lakaistua maton alle. Siksi syy pitäisi löytää itsestä. Mutta kun ihminen on sosiaalinen eläin, ei toiseutettu kovinkaan helposti pysty löytämään sitä itsestään.
Traumainen ihminen ehkä hakee kompensaatiota, mutta jos traumaa oppii sietämään, ei kompensaatiota tarvita. Eikä kompensaatio tuota välttämättä läheskään samanlaista intoa kuin se kuvitelmissa on tarjunnut. "Jos ongelmaan ei ole ratkaisua, se ei ole ongelma vaan olotila." Silloin sen kanssa on vain osattava elää.
Otsikko tarkoittaa karkeasti sanoen "Asiat eivät siedä, että niitä hoidetaan huonosti."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti