Riskinotto, kehitys ja varma toimeentulo.

Töissä Rauno Välimäki kertoi kaveristaan, joka asuu britanniassa. Hän on siellä työttömänä, ja kuluttaa aikaansa haravoimalla metallinpaljastimen kanssa Thamesin rantoja. Siitä kuulemme tulee hieman tuloja, kun romumetallia voi myydä ja aina välistä saa lisää palkkaa kun löytää jotain historiallisia esineitä. Teoriassa hommassa voisi löytää aarteen, jolloin tuntiansiot tulisi millä tahansa mittarilla niin korkeiksi että mikään ansioitunut kenkäseppä ei voisi niin isoja rahoja saada.

Eroja kengäntekijän ja aarteenetsijän välillä voisi kuvata seuraavalla kuvaajalla:

Kengäntekijä elää käytännössä siten että hän voi ahkeruudella tuottaa hieman useampia kenkiä, mutta hän ei voi tuhatkertaistaa tulojaan. Toisaalta laiskottelu laskee tehoa jonkin verran, mutta käytännössä henkilöt tekevät töitä ja nollapalkkalaiset kengäntekijät ovat vähissä. Samoin kuin megapaljon palkkaa saavat. He edustavat normaalijakaumaa, mustaa viivaa.

Sen sijaan aarteenetsijät ovat riskissä. Voi olla että he eivät saa mitään päivän työstä. Itse asiassa suurin osa aarteenetsijöistä on tyhjätaskuja, ja vain todella harva on todella rikastunut. Työhön innostaakin se minimaalisen harva onnistuja. Ja kun aarteenetsijöistä puhutaan, puhutaan usein juuri niistä jotka ovat onnistuneet. Epäonnistujat jäävät uutispimentoon, he pääsevät ehkä loppukevennykseksi hauskana kylähulluna. Aarteenetsijät ovat kuvassa asymptoottinen suora, punainen viiva.

Tämä on tietysti vain alkua. Voidaan sanoa että esimerkiksi miekkailunopettaja voi olla kumpaa tahansa käyrää: Jos hän pitää tunteja, hän on tuntiopettaja ja saa jotain keskiarvoista palkkaa. Sen sijaan jos hän tekee miekkailuopetusvideoita, voi olla että hän ei saa ainuttakaan kaupaksi eikä mainetta ja silloin hän jää tyhjätaskuksi. Kuitenkin videot voivat teoriassa myydä aivan älyttömästi, jolloin hänestä tulee tosi rikas miekkailunopettaja. Tietenkin näitä voidaan kompensoida ja olla molempia, mutta silloin tuntiopetus vie aikaa videon teolta. Toisaalta jos video on jo valmis, ei ole mitään syytä jäädä pois opettamisesta. Tällöin palkkakäyrä on tietysti hieman erilaisen näköinen.

Itse asiassa "punainen käyrä" on modernille ajalla yllättävän yleinen. Esimerkiksi "Idols" -kisat ovat juuri sitä. Valtava massa pyöritetään formaatin läpi, ja lukuisat häviäjät yrittävät koska he voivat voittaa käsittämättömän paljon. Siwan kassana ei tienaa samalla tavalla, ajatteli varmasti se ensimmäisessä Idols -kisassa pärjännyt, Antti Tuisku. (Monen muun jäädessä tuntemattomuuteen, edes ensimmäisen jakson kevennyksiin eivät päässeet.)

Tästä päästäänkin varsinaiseen aiheeseen, nimittäin tieteen edistymiseen ja innovaatioihin. Tämä aihe nousi esille, kun nousi esiin että innovaatiohuippuja eivät yleensä edustakaan maat, joissa on isot tuloerot. Punaisen käyrän malliin isot tuloerot sen sijaan syntyvät ikään kuin automaattisesti. Likimain: Jos kaikki pelaavat Idolsia, on valtava määrä pennittömiä ja muutama supermiljonääri. Sen sijaan maat, joissa on vahva sosiaaliturva, tuottavat innovaatioita. Kuitenkin myös USA, jossa sosiaaliturva on paikoin retuperällä, on innovaatioita paljon tuottava maa. Tästä tiedosta vedin seuraavia johtopäätöksiä toimivista strategioista:
1: USA menestyy koska siellä yrittämisestä on tehty helppoa. Siksi erehdyksestä nouseminen onnistuu helpommin. Toisin sanoen yrittäminen ei johda siihen että ajat itsesi nurkkaan. Tämä on hyvin Idols -henkistä, koska siinäkin riskin ottaminen on minimaalinen. Yrittäjiltä ei vaadita edes yritysmaksua. Antti Tuiskukin olisi häviön jälkeen voinut palata Siwaan töihin tai yrittää jotain muuta.
2: Vahvan sosiaaliturvan maat menestyvät, koska täällä uskalletaan yrittää koska epäonnistuminen ei vie elämän mahdollisuuksia. Yritys ei ole riskisijoitus jossa pitkä mutta kapea leipä vaihdetaan "miljonääri tai keppikerjäläinen" -arpajaisiin. Olennaista on ymmärtää että jos vaihtoehtona on tuho, ei tule edes yrityksiä, ja tätä kautta ei voida saada niitä onnistumisiakaan.

Toki tässä on hyvä huomata, että jos yrittäminen on kaikki, käy helposti niin että tuloerot kasvavat joka tapauksessa, ja tämä johtaa aggressiiviseen toimintaan. Tästä on paljon esimerkkejä. Toisaalta taas vahvassa sosiaaliturvassa on sohvaperunoitumisriski, kun varma toimeentulo ei tuo mukanaan sitä epätoivoa, joka voi vetää monet yrittämään. Jos ei ole sosiaaliturvaa, on superhäviäjiä, jotka ovat epätoivoisia ja yrittävät vaikka mitä. Valitettavasti tämä on usein väkivaltaa, rikollisuutta ja muuta vastaavaa. Sosiaaliturvan varassa taas riskinä on se, että katsotaan televisiota eikä visioida uutta liikeyritystä kovinkaan innolla.

Innovaatioihin tämä liittyy tietenkin siten, että in facto suurin osa uusista ideoista on "aivan paskoja". Siksi vaaditaan paljon massaa jotta varmasti saadaan onnistumisia. Tässä suhteessa innovaatiot ovat erilaisia kuin Idols -voitto; Niitä on jaossa vain yksi olipa yrittäjiä kymmenen kappaletta tai miljardi kappaletta. Innovaatioista vain harva osoittautuu menestykseksi. Siksi "jokaista väärin ymmärrettyä neroa kohden on tuhansia aivan oikein ymmärrettyjä sekopäitä." Tässä suhteessa yrittäjiä tarvitaan paljon, jotta tiede ja innovaatiot saataisiin rullaamaan eteenpäin.

Hypoteesinmuodostuksessa käy niin että heitetään paljon ideoita, jotka sitten asetetaan kriittiseen arviointiin. Lopputulos on tehokkaampi jos ideoita on laajemmassa skaalassa ja jos niitä myös "ammutaan alas" helposti. Tällöin isommasta vaihtoehtoavaruudesta napsitaan yllättäviltäkin alueilta, mutta tarkasti. Toisin sanoen tällä maksimoidaan informaation kerääminen. (Jos informaatio määritellään sen mukaan "miten tarkan/epätodennäköisen alueen se rajaa jostakin isommasta kohteesta jonkun ehdon mukaan"..)

Tätä tukee se, että kaikki eivät menesty kouluttautumisen jälkeenkään. Meillä on töissä filosofian maistereita, joilla ei ole mitään työelämän tarvetta, ja joiden "ideat ei ole kantaneetkaan". Alalle pääsee ilman koulutuksiakin. Kuitenkin filosofiassakina on supermenestyjiä, jotka eivät soittele tutkimushaastatteluja vaan ovat arvostettuja tiedeyhteisön jäseniä ja jotka tämän päälle jopa tienaavat "sangen riittävästi". Nämä ovat harvassa ja tohtoreistakin suuri osa on "tusinatohtoreita". Tätä kautta syy eri maiden menestymiseen innovaatioissa johtuu tietenkin siitä, miten paljon riskisijoittamiseen se voi asettaa. Jos maa on sellainen että valtaosa tarvitaan tuottamaan ruokaa ja muuta, riskisijoittamiseen ei voida laittaa paljoa väkeä, koska muuten sitä kuollaan nälkään. Tarvitaan elintasoa. Tässä suhteessa ravinto on eräänlainen perusta. Tarvitaan maajusseja, jotka kykenevät tuottamaan viljaa kylälliselle filosofisia paarustelijoita jotta saadaan kuolematon ja supermenestynyt filosofian supertähti.

Tältä pohjalta vedän päätelmän että vain maa jossa voidaan hävitä ilman että joudutaan samalla tuhoamaan oma elämä, voi kunnolla edistää tiedettä tai tuottaa innovaatioita. Tämä tarkoittaa samalla maata jossa peruselintaso on kunnossa, sillä ilman sitä tämä pääehto ei toteudu.