sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Biljardia, pianoa ja sukupuuttoja.

"Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan ihminen on sitä, mitä hän syö; tiikerin silmät parantavat näköä, tiikerin peniksestä tehty keitto parantaa mieskuntoa ja karhun tassut antavat voimaa. Herkkuna pidetyn muurahaiskävyn suomujen uskotaan puolestaan auttavan naisia vauvojensa imetyksessä. Seurauksena muurahaiskäpy on hävitetty Kiinasta ja lähimaista, ja sen metsästäjät siirtyvät yhä kauemmas etelään, sen viimeisille esiintymisalueille Javalle, Sumatraan ja Malesian niemimaalle. Samoin tiikeri on ajettu sukupuuton partaalle, ja tilanne on sama lukemattomien lajien suhteen."
(Pasi Toiviainen, "Ruokalistalla tiikeriä, haukkaa ja muurahaiskäpyä)

Vaihtoehtohoitoja pidetään lempeinä ja humaaneina, pehmeinä ja kokonaisvaltaisina. Länsimainen skientismi taas nähdään ylpeänä, korskeana, kylmänä ja julmana. Syynä tähän on tietysti kokeellisuus, objektiivisuus, joka pyrkii poistamaan subjektiivisuuden. Moni näkee että tässä yritetään poistaa yksilöllisyys. Minun on vaikeaa nähdä että tässä prosessissa poistuisi muuta kuin huijaaminen. Yksilöllisyys joka toimii sillä tavalla että sitä voi tarjota toisille ihmisille näkyy ja toimii länsimaisessakin tieteessä. Länsimaiden julmuudesta kertoo tietysti kaupallisuus sekä eläinkokeet. Tietenkin vaihtoehtotuotteillakin on miljoonaliikevaihdot ja ne pelaavat markkinatalouden sääntöjen mukaan. Ja jos eläinkokeista tulisi yleistää, tässä on ajattelemisen aihetta.

Otan puhtaasti eläinsuojelullisen näkökannan. Osittain siksi että olen tänään Luonnonystävä ja dissaan epätoimivaa teknologiaa, tarkemmin tietokonettani, joka toimii jostain syystä vain vaivoin. Ja osittain siksi että saisin haastetta. Laajempi lupa lainailuun olisi liian helppoa.

Länsimainen kylmyys parantavana voimana.

Euroopassa on perinteisesti ollut pianoja ja pelattu biljardia. Niitä tehtiin norsunluusta, jota taas saatiin tappamalla norsuja. Norsut eivät pitäneet tästä luonnonmukaisesta tavasta tuottaa koskettimia. Sittemmin Hyattin menetelmällä alettiin tuottaa 1869 lähtien kylmän keinotekoista ja ehdottoman luonnotonta selluloidia, josta voitiin tehdä vaikka biljardipalloja. Selluloidi oli muovia. Norsut tykkäsivät. Nykyisin biljardipalloja tehdään muusta muoveista. Pianonkoskettimetkin on yleensä muovisia. Tämä teki kaksi hyvää asiaa (1) Ensinnäkin eläinten ei tarvinnut kuolla huvituksiin (2) Pianojen ja biljardipallojen hinnat laskivat niin että nykyisin tavallinenkin ihminen voi nauttia niiden tarjoamasta musiikillisista ja pelillisistä iloista.

Vaihtoehtohoidot tuhoavana voimana.

Suurin ongelma on siinä että kiinalainen lääketiede sisältää paljon jotain jota ei voi tarkan ja poliittisesti korrektinkaan analyysin jälkeen sanoa muuksi kuin "uskonnolliseksi analogiasatuiluksi, yhteyksien taikomista tyhjästä ja niiden oikeuttamista hengelliseen ideologiaan vedoten". (Eli juuri sitä pahinta sorttia.) Tässä tapauksessa uskomuksessa ajatellaan että on tarkalleen ottaen ja pitkälle viedysti juuri sitä mitä syö : Eli jos tiikerillä on tarkka näkö ja syöt tiikerin silmiä, saat itse tarkan näkökyvyn. Länsimaissa tämä väite tulisi ensin todistaa testein, mutta kiinassa tämä samanlaisuus on jo "riittävä todiste". Tämä ei ole aina riskitöntä, kuten elohopeaesimerkkini näyttää. Joskus ihminen uskoo parantaviin sääntöihin, jotka eivät ole niitä jotka täsmäävät itse luonnon kanssa. (Mielestäni on juuri ja nimen omaan nöyrää joustaa luonnon edessä, eikä luottaa ideologiaan tai uskontoon joka on sosiaalinen konstruktio, ihmisen näkemys.)

Tiikeri ei ole ainut. Ajankohtainen kakkonen näytti raportin, jossa katsottiin miten kiinalaisessa perinteisessä hoidossa pidetään huonosti. Ihon läpi oltiin viety elävään ja tuntevaan eläimeen kateti joka imi sappea. Liikkuminen oltiin estetty jotta sapen valuminen olisi helpompaa. Kyseessä on rahakas bisnes. Ja karhujen salametsästykseen liittyy ympäri maailman se, että karhuilta viedään sappi. Ei siksi että itse uskottaisiin, vaan sen vuoksi että niille on uskovien kautta markkinat. Ja vaikka mitä kaunista sanotaan siitä että jos tarjontaa ei ole, kysynnällä ei ole merkitystä. Sillä jos kysyntää on riittävästi, joku keksii laittoman keinon täyttää se. Tätä kautta syy on suoraan ideologian.

Muutenkin erektio näyttää olevan kiinalaisen lääketieteen pahuuden ytimessä. Nimittäin myös sarvikuonon sarvea käytetään potenssinkohottajana. Karkeasti voidaan sanoa että sildenafiilin (Jonka Pfitserin tuotemerkki on Viagra) tärkeimmät vaihtoehtohoitojen kilpailijat ovat sarvikuonon sarvi, karhun penis ja tiikerin sisäelimet. Sekä poronsarvijauhe, joka ei ole yhtä ongelmallista kuin muut yllä mainitut. (Tässä minua ihmetyttää se, että miten länsimainen lääketiede on asiakasta huomioimattomampaa, jos molemmissa tungetaan pilleripurkki käteen ja sanotaan että "syöpä tuota".)

Tietenkin itse en ole sitä mieltä että voidaan yleistää. Kauneus yhdessä kohdassa ei tee kokonaisuudesta rumaa. Eikä yksi ruma saastaa koko pesää. Yrttejä tuskin kidutetaan kiinalaisessakaan lääketieteessä.

Voidaan kuitenkin sanoa että jumuutta on molemmilla puolilla. Erikoista on se, että miten toisista asioista yritetään vaientaa. Esimerkiksi jos nostaa kiinalaisen lääketieteen vaikutukset tiikereiden sukupuuttoon, saa muistutuksen siitä miten länsimainen tiede tappaa ja kiduttaa eläimiä. Kysyn: So what? Eikö tuo selittely kuulosta kovasti siltä, että jos poliisi nappaa jonkun ylinopeutta ajaneen ja tämä muistuttaa että olisi tärkeämpiäkin asioita: Pankkiryöstöjä ja murhia ja tähän vedoten esittää että hänet tulisi vapauttaa sakoista? (Kuoleeko ylinopeudessa enemmän ihmisiä kuin pankkiryöstöissä? Miten se tärkeys ja keskeisyys itse asiassa olikaan?) Eikö tämä kuulosta siltä vartijantyössä vastaan tulevata hyvätuloiselta karrikatyyriltä, joka ensin jää kiinni myymälävarkaudesta ja seuraavaksi närkästyneenä selittää vartijalle, että tämä on tehnyt surkeaa työtä, kun ei vahdi niitä "juoppoja ja mustalaisia" jotka "on niitä jotka varastelee". Ei näille voi muuta kuin tarjoat kahvia takahuoneessa ja yrittää myydä heille kynsileikkuria. Sillä vakavasti näitä esityksiä ei voi tietenkään ottaa. Vaikka niitä vakavalla naamalla esitetäänkin. Tässä on selvää että kiinalainen lääketiede on iso bisnes: Sen tuoman rahan vuoksi tiikereitä ja sarvikuonoja ja karhuja salametsästetään rikollisesti. Molemmissa kohdellaan eläimiä julmasti : Tosin sillä erotuksella että länsimaiset koe -eläinlaitokset ovat mainettaan vähemmän julmia, ja joutuvat täyttämään luvat julmempiin kokeisiin. Ja niitä valvotaan. Kiinalaista karhuntarhausta ei valvo kukaan - ja siksi niiden väärinkäytöksistä kuullaan vähemmän. Ja lisäksi länsimainen tiede ei ole vetämässä rottia sukupuuttoon. Kiinalainen lääketiede taas kunnostautuu tässä tuhorintamassa oikein kunnolla. Puhumattakaan lieveilmiöistä: Länsimaisessa koe -eläintutkimuksessa ei ole samanlaisia liitoksia laittomaan toimintaan ja niiden verkostoihin. Tämä herättää tiettyjä eettisiä kysymyksiä. Tai ainakin pitäisi.

Siksi pitäisi miettiä sitä mikä on oikein. Eikä puolustaa oman näkemyksen isojakin virheitä kun samalla kaivelee toisesta kaiken pahan väkisin. Sillä eikö tämä ole ideologiaa? Mielestäni juuri nämä ideologiat ovat sitä tavaraa, joka tekee ihmisistä julmia, korskeita, itsensä korottajia, muiden alentajia, ja kyvykkäitä tekemään isoja pahuuksia koska "niistä tulee jotain ideologialle hyvää"?

Ei kommentteja: