Kuinka voin palvella? (Miten olisi menemällä pois?)

Hyvin usein ihmiset ajattelevat intuitiivisesti että valikoima lisää vapautta joten valinnan määrä on mukava asia. Kuitenkin käytännössä tunnetaan vaihtoehtojen paradoksi ; Iso valintojen määrä tuottaa ihmisille stressiä. Samoin sitä on tavattu ajatella että asiakaspalvelussa hyvällä asiakaspalvelijalla on matala avun tarjoamiskynnys.

"Research World 29 September 2011" kertookin tähän paradoksiparista kaupankäynnin kannalta. Siinä ihmisiin on laitettu erilaisia laitteita joilla on tarkkailtu heidän toimiaan. Siinä on havaittu että kaupassa asioinnissa on mahdollista saada "ostajan stressiä" ja että tämä liittyy vahvasti harkitsemisaikaan ja harkitsevan tietoisuuden mukanaoloon. Ostaminen käy siis työstä ja on itse asiassa jopa raskasta. Syynä on tietoisuuden osuus ; Jos tietoisuus on suuresti mukana, on kaupankäynti samantapaista analyysiahertamista kuin esimerkiksi veroilmoituksen tekeminen.

Siksi kaupassa "shoppailu" voidaankin jakaa karkeasti kahteen osaan : On etsimistä ("browsing") ja valitsemista ("consideration"), jotka voidaan tarpeen mukaan jakaa erilaisiin alaosiinkin ; Näistä jokainen voi olla tietoista etsimistä tai emotionaalista selaamista. Tietoinen ostaminen johtaa useammin siihen että tavara ei päädy ostoskoriin asti. Ja lisäksi yleisesti ottaen mukavassa shoppailussa pikavilkaistaan yllättävänkin isoa määrää tuotteita - keskimäärin kokeissa on saatu 116 kohdetta, jotka ohitetaan tietoisuudesta hieman kuten internetmainokset - ja vasta otetaan tietoisuus mukaan. Tarkasteluvaiheessa tietoisuuden mukanaolo tuntuu kohtuu hyvältä - ilmeisesti siksi että tässä on mukana onnistumisen mahdollisuutta huomattavasti enemmän kuin "intuitiolla selaillessa". Intuitiolla selailu on jopa hauskaa.
1: Näin ollen voidaan kenties selittää se vanha ongelma miksi stereotypioissa (ja kenties tosielämässäkin) naiset nauttivat vaateostoksilla käymisestä ja aviomiehet eivät, vaikka naiset ravaavat ja miehet saavat vain katsella ja arvostella puolisonsa naiskauneutta. - Shoppailijanainen on emotionaalinen tarkastelija ja ostajan stressi delegoituu miehelle. (Jonkun pitäisi tosiaankin kertoa että vaatekaupoissa ei ole kivaa, siellä on tylsää!)

Kaupankäynnin kannalta onkin olennaista huomata, että keskimäärin kauppiaan läsnäolo tekee ostajasta "tietoisen". Hän analysoi eikä koe. Tämä johtaa siihen että ostajan stressi kasvaa. Siksi kauppiaan ei kannatakaan hirvittävän kovalla innolla olla rynnistämässä apuun. Sen sijaan pitää keskittyä siihen että auttaa niitä jotka haluavat jo valmiiksi jotain tiettyä asiaa tai jotka erityisesti tarvitsevat apua ostoksissa. Muille kauppiaan kannattaa olla vain poissa tieltä ja ystävällinen.

---

Kirjoittaja ei tiedä onko tämä (a) "nollatutkimus" joka on yllättävä vain siksi että ihmiset ovat haastattelututkimuksissa ja asiakaspalautteissa ystävällisiä tai haluavat antaa itsestään sosiaalisemman kuvan vai (b) merkki siitä että hän on todella omituinen. Sillä juuri tämän mukaiselta olo on aina tuntunut. Kauppias joka kysyy avuntarpeesta on ikään kuin häiriö ja hakemisen hidaste. Mutta hyvä olla silloin kun sitä haluttua asiaa ei löydy.

Pieni ajatus ihmisen perimmäisestä luonteesta.

"Pyhä henki on pelkkä huorinteon selitys. Eroakirkosta.fi"
(Mainosteksti autossa)

Ihmisillä on tapana ajatella että he jotenkin valitsevat toimintansa. Näin on syntynyt karkeasti sanoen kahta päätyyppiä olevaa ihmisyyskuvaa:
1: Jalo villi, jossa ihminen on luonnostaan hyvä ja kulttuuri vääristää hänen toimintansa. Tässä esimerkiksi ahneus, omistamisen haaliminen, nähdään kulttuurisena konstruktiona. Tässä on perää sen verran että omistusoikeus itse asiassa on kulttuurillinen sopimus. Omistusoikeutta ei päätä luonnonlaki vaan juridiikka.
2: Aggressiivinen ihminen. Tätä edustaa esimerkiksi perisyntiä korostava näkemys sekä jotkut evolutionistissävytteiset machokulttuurit. Ihminen on luonnostaan eläimellinen tai syntinen. Kulttuuria tarvitaan suojelemaan tältä eläimeltä. Ihmisen aggressio on luonnollista ja sen kontrolloiminen vaatii harjoittelua, jota saadaan esimerkiksi kasvatuksessa.

Kuitenkaan minun on lähes mahdotonta tehdä eroa siitä, kumpi tila tässä oikeasti vallitsee. Voidaan nimittäin katsoa asiaa yksinkertaisen esimerkin kautta : On pelko ja on aggressio ja sotatila.
1: Sotatilassa pelko voi ottaa vallan. Kontrolloimme tätä pelkuruutta aggressiivisuudella ja kutsumme tätä rohkeudeksi.
2: Sotatilassa raivo voi ottaa vallan. Kontrolloimme tätä raivohulluutta pelolla ja kutsumme tätä harkinnaksi.

Näyttää pikemminkin siltä, että ihmisissä on samanaikaisesti molempia tunnetiloja. Ja kontrolliksi kutsutaan sitä joka
1: Päätyy vallitsevaksi toiminnaksi päätöksenteossa. Toisin sanoen se, mitä päätetään lopulta tehdä, kutsutaan valinnaksi. Vaihtoehdon olemassaoloa kutsutaan impulssiksi, jonka voittamiseksi harkintaa on tarvittu. On kuitenkin hyvin helppoa ajatella että tosiasiassa tunteet ovat samat ja vain eri tilanteissa erilaisia, ja toteutuneen tilaan vain liimataan jälkikäteten keinotekoinen lappu jonka otsikossa lukee "vapaa valinta päätti näin".
2: On ympäröivässä yhteisössä / kasvukulttuurissa/ elämän kulttuuripiirissä ollut "se hyväksyttävä tapa". Tällöin pahaksi kutsutaan niitä asioita jotka eivät mukaile yhteiskunnan arvomaailmaa. Se voi sitten olla joko eläimellinen ihminen tai kulttuurin harhautuma, riippuen siitä kumpaa mallia ("jalo villi" vai "aggressiivinen ihminen") kannatetaan. Yhteisön tahtoa seuraava saa ylleen jälkikäteen liitetyn keinotekoisen lapun "vapaa valinta päätti näin".

Väitän siis, että molemmat yllä olevista ihmisyysmalleista ovat puutteellisia. Ihminen on ristiriitaisten halujen ja pyrkimysten kokonaisuus. (Ja niissä on takana sekä opittua kulttuuria että olevaa perimää että niiden yhteisvaikutusta.) Valinta on hyvin usein ristikkäisten halujen taistelun tulos. Tätä ei kuitenkaan kannata muuttaa kuvitelmaksi "monesta minästä", jotka jotenkin olisivat sodassa ja konfliktissa ja joista vain yksi tyyppi olisi "oikea minä". Kenties on yksi minä jolla on ristikkäisiä haluja, jotka kaikki ovat osa omaa itseä.

le chevalier sans peur et sans reproche (eli filosofin asenne III)

Tämä on osa komboa, josta on ilmestynyt jo osa II & osa II. Koska tässä blogissa "filosofiaa tehdään miekalla", on ihan luonnollista ottaa mukaan juuri asenne, jota juuri miekkamiestaidossa odotetaan. (Nakuttelen esimerkiksi näitä tekstejä ihan tietokoneella.)

Fiore dei Liberin miekkamiestaidon ymmärtämisessä on tärkeitä symboleja. Perusta löytyy sivulta, joka tunnetaan nimellä "Seven swords". Listaan ominaisuuden, symbolin ja mitä tämä edustaa.
1: Prudentia : Pään päällä oleva ilves pitää kompasseja, ja tämä edusti Fioren aikana harkitsevaisuutta, jopa tiedelaitoksia on aikanaan nimetty ilveksen mukaan. Hyvän miekkamiehen tulee olla tarkkaavainen ja pitää huolta geometriasta ja strategiasta. Tästä seuraa se, että voittamiseen tarvitaan etäisyyden, ajoituksen ja strategian tajua. Ei ole sattumaa että eläin on pään päällä, jonne ajattelu oli yhdistetty.
2: Celeritas : Vasemmalla puolella nuolta pitävä tiikeri symbolisoi Fioren aikana nopeutta. On osattava toimia nopeasti. Tämä nopeus ei ole pelkkää kykyä riehua isoilla nopeuksilla, vaan enemmänkin kykyä toimia nopeasti siten että tarkkuus ei kärsi. Tätä kautta tähän nopeuteen liittyy sekä vauhti että tarkkuus. Koska tämä on katsojaa kohti katsovan miekkamiehen kuvan vasemmalla puolella, tämä vihjaa että miekkamiehen oikea käsi on tämän tiikeri. Eli miekkakäden nopeus on tässä kohden ratkaiseva tekijä.
3: Audatia : Oikealla puolella oleva leijona jonka käsi on sydämellä symbolisoi rohkeutta. Leijona on pitkän aikaa yhdistetty rohkeaan ritarillisuuteen. Fiore korostaa tässä sitä, että on oltava rohkea. Miekan kanssa tämä on tärkeää, koska rohkeuden puute johtaa pelkkään torjumiseen. On siis voitettava normaali pelko ja uskallettava toimia.
4: Fortitudo : Jalkojen alla oleva elefantti jolla on torni selässään symbolisoi voimaa, kestävyyttä ja tasapainoa. Fioren aikana uskottiin että elefantti joka kaatuu ei pääse ylös. Ei ole sattumaa että norsu on laitettu jalkojen kohdalle.

Takkirauta korostaa tässä aiheessa tyypittelyjä strategianvalinnan kriteerinä. Mutta Fiorella oli takanaan syvempi teema.

Guy Windsorin "Swordsman's Companion" nimittäin kertoo sivulla 23, kuinka Fiore korosti sitä miten hyvällä miekkamiehellä nämä ovat tasapainossa. "The message here, as in most philosophies, is that balance is all. The virtues symbolized by these animals are useless on their own. Prudence is nothing without the Boldness to fight, the Swiftness to fight well and the Strength to make your actions work. Take away any of these qualities, and you will lose. Exaggerate any one beyond reason, and you will lose. Achieve a harmonious blend of all four and you will overcome."

Tämä asenne soveltuu myös filosofian tekemiseen. Moni tyypittelee itsensä helposti tiettyyn lokeroon, ja lopputuloksena on helposti tunnistettavia arkkityyppisiä hahmoja. Taistelijoiden kohdalla niitä on helppo löytää erilaisista tappelupeleistä: On iso ja hidas kaappi painija, ja nopea ja heikko ninja... Selvästi nämä hahmot toimivat ainakin viihteessä. Ja eri lajit korostavat niiden tärkeysjärjestyksiä korostamalla jotain. Ja persoona valitsee samoin.

But this is not how swordsmanship works.

Tasapainoa ei tässä kohden saa sekoittaa harmoniaan. Sillä tyypittely itsessään on juuri se, joka kuvaa kaikkia systeemeitä jotka korostavat harmoniaa. On ymmärrettävä ja tasapainoinen järjestelmä. Iso kaappi tappelijana on "helppo ymmärtää", ja sen rakenne on hyvin simppeli. Se on säännönmukainen, selkeä ja sisällöltään koherentti. Tämä on yksi syy sille, miksi totalitarioissa korostetaan usein yhtenäisyyttä ja rakennetaan tätä kautta oman tyyppistä harmonisuutta. Harmonian haku korostaa selkeyttä. Ja selkeys kutsuu luokseen simppeliä ja säännönmukaista rakennetta. Luonnon monimutkaisuus täytyy yksinkertaistaa vaikka Jingiin ja Jangiin.

Sen sijaan siellä missä on tasapainoa, on aina riitaa. Sillä ihminen synnyttää helposti sisäpiirejä ja leirejä. On ikään kuin kaksi vaihetta: "Kuuluuko kirjoittaja meihin vai niihin", ja vasta tämän tiedon värityksen jälkeen käsitellään se itse juttu. Tasapainotilaa hakeva on konfliktialueella, eikä häntä katsota leiriin kuuluvaksi. Tätä kautta hänellä on kaksi roolia (1) vihollisen ja (2) käännytettävän. Tätä kautta juuri tämä positio on kaikista raskain. Siinä oleminen vaatii eniten rohkeutta ja se vaatii kykyä olla yksin. Tasapuolinen joka ei ota askelta "meidän" tai "niiden" puolelle on helposti ihmisille kammotus.

Toisin sanoen tasapuolisuus edustaa varsin helposti rauhan ja tasapainon ja yksimielisyyden sijasta maksimaalista konfliktia. This is right place to be a fighter.

Tasapuolisuutta korostavassa filosofin asenteessa filosofin ei tarvitse kuulua korostetusti mihinkään pelkän kuulumisen vuoksi. On vain arvioitava kohdattuja erilaisia argumentteja, iskettävä oikeaan aikaan näppärällä vasta -argumentilla ja hyväksyä tai hylätä niitä prosessin mukana. On kuitenkin uskallettava ottaa kokeilevia positioita ja oltava niissä vahvasti. Tämä ei siis tarkoita mitään relativismia tai ignoraatiota jossa ei suostuta olemaan mitään mieltä. Filosofiaa pitää vain tehdä hyvin - aivan kuten soturikin voi olla taitava soturi, vaikka olisikin ostettava mies joka on vuorotellen sodan toisella ja toisella puolella. Hänen taitonsa on harmonista suhteessa sotataitoon samalla tavalla kuin tätä näkemystä korostavan filosofian harmonisuus on taitoa käyttää filosofian työkaluja. Sosiaalisella tasolla tälläinen herättää tietysti isosti konflikteja. Ostosoturi on helposti kaikissa sodissa, yhteen maahan sitoutunut vain omaa maata koskevissa.

Siinä missä vastavuoroisessa keskustelussa ja kinassa odotetaan että on jokin lähtökohta jota puolustetaan, ja jossa pysytään, korostaa tämä myös mielen muuttamisen mahdollisuutta. Onhan miekkailussakin toisen ominaisuudet ja omat ominaisuudet tunnettava ja sovitettava tasapaino juuri sen mukaan.

Tämä on tietysti hyvin vaikeaa, ja vaatii harjoittelua. Ehkä siksi niitä yhteen asiaan keskittyviä on paljon enemmän.

---

Patsas esittää Pierre de Bayardia, joka oli hyvin kova miekkamies, hän pärjäsi yksin satoja espanjalaisia vastaan Marignanon taistelussa. Häntä on kuvattu otsikon tekstillä, joka kääntyy likimain muotoon "Ritari joka on ilman pelkoa sekä arvostelun yläpuolella."

Harkitsemista ja luomista

"Mitä oikeutta minulla on kirjoittaa harkitsevuudesta, jota minulla on vähän ja sekin vain laadultaan kielteistä? Minun harkitsevuuteni merkitsee, että kartan ja jään vaille, ei että keksisin keinoja ja menetelmiä, ohjaisin asioita ja korjaisin niitä sievästi."
(Ralph W. Emerson, "Esseitä" ; luku "Harkitsevuus")

Voisin sanoa samat sanat. Kuitenkin nostin tämän kaksijaon esiin, jotta voisin hieman tutustua tähän ominaisuuteen. Heikotkin ihmiset voivat tunnistaa vahvuudet, ainakin joskus.

Emerson nostaa esiin mielenkiintoisen seikan. Harkinta voi olla luonteeltaan kahdenlaista:
1: Aktiivista harkintaa, jossa mietitään asioita. Tällöin luodaan vaihtoehtoja. Yritetään miettiä mitä eri tapoja asioissa voi olla. Tämä taas voi olla luonteeltaan sekä analyyttisen pilkkovaa, jolloin harkinta tarkoittaa sitä että eritellään yksityiskohtia ja toisaalta se voi olla synteesejä luovaa, jolloin ennen irrallaan oleville systeemeille rakennetaan yhteys.
2: Passiivista harkintaa, jossa keksittyjä ideoita kritisoidaan. Huonojen karsinta johtaa siihen että vaikka keksisi miten impulsiivisen tai erikoisen ratkaisun, sitä ei vain suin päin lähde seuraamaan tätä.

Tämä on itse asiassa melkoisen tärkeä asia. Tässäkin kohden joudun lainaamaan tuodakseni koko idean selville: Se sisältää prosessinkuvauksen, toimintaohjeen:

"Anna mielesi vaeltaa järjestelmässä. Esitä mielenkiintoinen järjestelmää koskeva kysymys. Hajota kysymys osiin ja visualisoi osia ja niihin liittyviä kysymyksiä. Pohdi mahdollisia vaihtoehtoisia vastauksia. Muotoile ne siten, että kohtuullisilla todisteilla voidaan tehdä selkeitä valintoja. Peräänny jos kohtaat liian monia käsitteellisiä vaikeuksia. Etsi toinen kysymys. Kun vihdoin löydät pehmeän kohdan, etsi mallijärjestelmä - hiukkasfysiikassa esimerkiksi säännönmukainen emissio tai genetiikassa nopeasti lisääntyvä eliö - jolla ratkaiseva koe on helppo tehdä. Tutustu järjestelmään perusteellisesti - tai pikemmin tee siitä pakkomielteesi. Rakasta yksityiskohtia, niiden kaikkien tuntua niiden itsensä takia. Suunnittele koe siten, että olipa tulos mikä hyvänsä, kysymyksen vastaus on vakuuttava. Käytä tulosta uusiin kysymyksiin, uusiin järjestelmiin siirtymisiin. Riippuen siitä, miten pitkälle muut ovat tässä ketjussa edenneet (ja pidä mielessä, että heitä tulee kunnioittaa), ketjuun voi liittyä missä vaiheessa tahansa."
(Edward O. Wilson, "Konsilienssi", luku "luonnontieteet")

Tässä on siis ideana se, että systeemin kautta voidaan etsiä ratkaistavia kysymyksiä, joita sitten lähestytään kokeellisesti. Ongelmien ja kysymysten tunteminen auttaa prosessin suuntaamisessa. Tämän kautta, vaikka hypoteesien keksimiselle ei olekaan mitään systemaattista tapaa, on hyvä huomata että hypoteesien löytymisen teho ei suinkaan ole teoriasta riippumattomia. Tämän vuoksi esimerkiksi Lakatos korostaa sitä että hyvällä teorialla on suuri heuristinen potentiaali. Eli että sen sisällä syntyy hedelmällisiä tutkimusohjelmia. Tämä tarkoittaa sekä (1) paljon kysymyksiä, että ennen kaikkea (2) paljon kysymyksiä joiden (2a)lähestyminen on helppoa ja (2b) jotka voidaan jopa ratkaista.

Esimerkin kautta voitaisiin nostaa esiin Albert Einstein, joka ratkaisi tuohon aikaan tutkimuksia häirinneen ristiriidan sähkömagnetismin ja suhteellisuusperiaatteen välillä: Ristiriita katosi hänen teoriansa myötä. Hän ei suinkaan saanut kaavaansa ilman kovaa työtä - päin vastoin, hän kulutti paljon aikaa sen kehittelemiseen. Toisin sanoen hyvä teoria ei vain tipahtanut ilmaiseksi hänelle, vaan hän lähestyi sitä melkoisen systemaattisesti.

Voidaan sanoa että luovuus sinällään ja karsiminen sinällään ei ollut hänen salaisin aseensa, vaan se että hänellä oli kummankin sorttista harkintaa.

Tosin alustuksestani huolimatta voisin sanoa että minulla on jonkin verran harkintaa. Tätä korostaa se, että arkiminäni tavalleet ovat luultavasti huomanneet, että minulta tulee heittotasolla melko outojakin yhteyksiä. Esimerkiksi televisioviihde ja jokin toinen asia vaan rinnastetaan. Yleensä tulee jotain joka voisi olla vitsi - jos se vaan naurattaisi. Suurin osa järjettömyyksistä jää pois. Sillä kuten tunnettua, vapaassa assosiaatiossa valtaosa ideoista on todella surkeita. Osa niistä tosin voi olla sekä yllättäviä että hyviä. Minun on aina ollut melko helppo pitää ideoita "testipalloina" ja "hupsutteluna", joten voin niitä hylätä melko vapaasti. Aina välistä käteen jää jotakin ideoita. Toistaiseksi niistä yksikään ei tosin ole ollut erityisen nerokas. Mutta kun niitä vertaa siihen luotujen ideoiden hautausmaahan "siinä vieressä" tajuaa miten sekä aktiivinen että passiivinen harkitseminen ovat yhdessä luoneet jotakin.

Ehkä tämä korostaa sitä että olisi oltava sekä ideoiden ja ajatusten vapaus että vapaus kritisoida niitä erityisen ankarasti. Kuitenkin näyttää että yksilötasolla moni pesiytyy vain toiseen laatikkoon. Eli ihmisen harkinta ikään kuin keskittyisi jompaan kumpaan harkinnan tyyppiin.

Ehkä yhteistyön kautta tätäkin voi paikata, ilman että ihmisen tarvitsisi yksilönä hirveästi muuttua?

A(u)vomieli

Kun kaksi ihmistä keskustelee, he eivät aina ole samaa mieltä asioista. Jos he ovat, he tukevat toistensa näkemystä. Tässä ei tietenkään ole mitään pahaa. Mutta siinä vaiheessa kun erimielisyys astuu mukaan kuvioihin, tärkeälle sijalle liittyy myös avomielisyys. Valitettavasti tässä on hieman eri näkemyksiä. Pengon niitä pinnallisesti.

Avomielisyys voi tarkoittaa
1: Relativismia, eli valmiutta hyväksyä mitä tahansa. Tässä avomielisyys tarkoittaa sitä että ei suhtaudu kriittisesti mihinkään.
2: Valta -asemaa vastaan suhtautuminen, jossa hyväksytään vähemmistöjen näkemyksiä. Tässä avomielisyyttä ei voida kohdistaa siihen mikä on yleisesti vallassa. Tässä avomielisyys tarkoittaa yksinkertaisesti "häviäjän puolelle menemistä". Tämä on yleistä esimerkiksi politiikassa: Jos perustat homobaarin, jonne haluat homoasiakkaita tai ulkomaalaisbaarin, jonne halutaan vain ulkomaalaisia asiakkaita. sinua pidetään suvaitsevaisena, mutta jos perustat heterobaarin tai suomalaisbaarin samoilla ehdoilla, sinua jostain syystä pidetään suvaitsemattomana.
3: Suvaitsevaisuutta, joka tarkoittaa sitä että vaikka on itse jotain tiettyä mieltä, hyväksyy että muut eivät myönny samaan. Tällöin voi itse olla vaikka miten jääräpäisesti jotain tiettyä mieltä tosiasioita vastaan.
4: Yksinkertaisesti kykyä harkita eri vaihtoehtoja. Kuitenkaan tämä ei tarkoita että kaikki tulisi hyväksyä. Se on pikemminkin valmius ottaa erilaisia näkemyksiä harkintaan. Tämä malli on etenkin filosofeille tärkeä, eikä se ole ristiriidassa kriittisyyden tai skeptisyyden kanssa. Päin vastoin, voidaan jopa sanoa että tässä avomielisyydessä myös kriittisyys on olennaisen tärkeää. Kun etsitään totuutta, tai rakastetaan sitä, se tarkoittaa myös sitä että vihataan tai vältetään epätotuutta yhtä paljon. Kaiken harkitseminen ei tarkoita kaiken hyväksymistä.

Melko usein avomielisyys kuitenkin ilmenee siinä muodossa että henkilö voi esimerkiksi uskoa Jumalaan mutta ei sielunvaellukseen ja toinen toisin päin. Molemmat edustavat vähemmistöä, ja ovat valmiita kritisoimaan sitä toista näkemystä mutta vaativat omalta puoleltaan toiselta hyväksyntää. Tällöin avomielisyys tarkoittaa yksinkertaisesti vain sitä että "on samaa mieltä kuin minä". Näissä tapauksissa tyypilistä on että vaatimukset vaihtuvat. Kriittisyyttä erimielisiä kohtaan pidetään hyveenä, ja itseä kohtaan pahana.

Avomielisyys on keskustelussa tärkeää, ja erilaisissa tilanteissa tarvitaan erilaista avomielisyyttä. Nostan kuitenkin esiin kohdan 4. avomielisyyden, koska sitä tarvitaan argumenttejen arvioinnissa. Yritän selvittää mitä se tarkoittaa ja miksi se on tärkeää: Aloitetaan argumentista. Jotta argumentti voitaisiin hyväksyä, se joutuu kulkemaan monikohtaisen filtterin läpi. Tässä en keskity tarkempaan järjestelyperusteluun, vaan esitän sen, minkä läpi se kulkee. Eri ihmisillä on voimakkuuseroja eri kohdissa. Ja tosiasiassa myös aihe vaikuttaa niin että yksilöllä ei useinkaan ole mitään vakaata systeemiä joka käsittelisi samoja aiheita yhtä reilusti. (Se olisi tietenkin tavoitteena.)

Otetaan argumenttiparka. Se joutuu kohtaamaan muutamia välivaiheita. Alla karkea kaavio, jota täydennän ja johon lisäilen siihen vaikuttavia merkityksiä. Se on karkea, mutta pääasiat nousevat siitä kuitenkin esiin:1: Ensin sen on kuljettava "kiinnostumisfiltterin" läpi, eli katsotaanko asiaa edes reagoinnin arvoiseksi. Tässä vartijana on ennen kaikkea intuitio. Siihen taas vaikuttavat esimerkiksi tunteet, maailmankatsomus ja monet muut asiat. Tässä kohdassa asia joko tuntuu vakuuttavalta tai ei tunnu vakuuttavalta. Tämä voi olla tosi tai epätosi. Ratkaisevaa on se, että riippumatta totuusarvosta argumentti menee mietintään vasta tämän jälkeen.
___1.1: Tämä tarkoittaa sitä että sitä ei välttämättä huomata. Ignoraatiossa asiaa ei huomata, jolloin sitä ei mietitä tarkemmin. Tällöin henkilö ei mieti miten asia menee. Ignoranttia voidaan tuskin pitää avomielisenä, vaikka hän ei oikeastaan kritisoi mitään asiaa.
___1.2: Ei pidetä tärkeänä. Tämä tarkoittaa sitä että se ei päädy syvempään harkintaan. Tällöin asia ei ole hänestä mielenkiintoinen. Turhiin asioihin tuskin voidaan suhtautua kovin avomielisesti, niitä ei mietitä tarkemmin.
___1.3: Asiaa pidetään maailmankuvallisesti suoraan vääränä. Tällöin asiaan vaikuttaa assimilaatio, eli totuutta käsitellään jo tiedetyn kautta. Jos se vaikuttaa tässä kohdassa, se tarkoittaa sitä että henkilöstä asia on niin epätodennäköinen että sitä ei tarvitse miettiä, tai sitten tuo vaihtoehto on liian pelottava ja maailmankuvan murskaava, että sen miettiminen torjutaan.
2: Toinen porras on se, otetaanko se tarkempaan käsittelyyn. Tässä portinvartijana on logiikka, järkeily, empiria ja muut menetelmät. Tällöin tehdään kriittinen arvio. Tässä kohdassa argumentti voi mennä jatkotutkimukseen vaikka se epäonnistuisikin. Jos ihminen olisi objektiivinen olento, vain tämä kohta olisi tärkeä. Silloin kaikkia asioita käsiteltäisiin tätä kautta, ja ihminen olisi avomielinen, koska kaikki asiat kulkisivat kriittisen harkinnan läpi, jossa niitä ei kohdeltaisi eriarvoisesti. Kuitenkin tarvitaan lisää kohtia, koska ihmiset sekä erehtyvät että jättävät järkeilyn tuloksia hyväksymättä.

Tässä korostuu se, että assimilaatio vaikuttaa myös tulosten hyväksymisessä: Vaikka argumentissa ei nähdä vikaa, siinä uskotaan olevan jokin vika, jota ei vain löydetä. Tämä johtaa siihen, että vaikka asiat tulevat harkintaan ja niitä mietitäänkin, aito avomielisyys ei niiden kohdalla toteudu. Mitä voimakkaampi assimilaatio on, sitä enemmän maailmankuva ja valmiit näkemykset sävyttävät analyysiä, ja tämän seurauksena käy niin että henkilö ei keksi mitään millä hän voisi muuttaa näkemystään. Tällöin hän ei tässä määrittein ole avomielinen, vaan hyvinkin sitä vastaan; Henkilö on vain hyvä selittelemään ja torjumaan sitä miksi mikään ongelma ei olekaan ongelma. Hän kenties käyttää krittistä järkeä puheessa, mutta ei noudata sen tuloksia. Tämä on luultavasti niin kaukana avomielisestä, mitä se on ylipäätään mahdollista.

Tässä kohden on hyvä huomata, että vaikka assimilaatio on tässä vain "ongelmakohdissa", se ei tarkoita sitä että henkilö olisi aina lähtökohtaisesti väärässä, eli ennakkoasenteet olisivat aina väärässä. Tässä käy silloin vain niin, että jos argumentti tukee maailmankuvaa, assimilaatio ei muuta tilannetta. Argumentti hyväksytään siksi että se on hyvä. Sen sijaan näkemys voi vääristää asioita silloin kun ne eivät ole itselle mieluisia. Me harvoin jätämme hyväksymättä kriittisen analyysin tuloksen siksi että sen tulokset olisivat meille mieluisia ja maailmankuvaamme hiveleviä.

Miksi avomielisyys sitten on tärkeää? Jos meillä on kasa mielipiteitä, ne voivat olla hyviä tai huonoja, oikeassa tai väärässä. Niiden korjaaminen, eli uusien hyvien ja perusteltujen uskomusten erottaminen muunlaisista uskomuksista johtaa siihen että virheitä voidaan korjata. Näin aito oppiminen on mahdollista. Vaikka filtteri toimisi vain hieman, se kuitenkin painottaisi niin että ajan mittaan hieman useampi väärä mielipide poistuu kuin tulee lisää ja hieman useampi perusteltu asia menee läpi kuin menee ulos. Ja tätähän oppiminen tarkoittaa. Oppiminen taas on aina tärkeää, paitsi jos uskoo olevansa kaikkitietävä joka on löytänyt ja selvittänyt lopullisen totuuden.

Tämänlainen taas on arroganssia, ylpeyttä. Toki näitä ominaisuuksia ei tarvita, jos kerran on erehtymätön, oikeassa ja tietää kaiken. Itse en usko että tälläistä ihmistä on, tai tulee.