Pääsin hieman leikkimään dongaa. (Leikkimään, koska kyseessä ei ollut mikään lajin mestari-opettaja vaan kyseessä oli vähän erilaisen materiaalin kokeileminen amatöörivoimin.) Kyseessä on Etelä-Afrikan alueella harjoitettu kamppailulaji jota harrastetaan usein leikkimielisesti. Kyseinen laji liitetään Zuluihin. Siinä on vasemmassa kädessä pitkä sauva. Tällä suojataan itseä. Se on usein pystysuorassa melko lähellä itseä. Oikeassa kädessä on sitten nuija tai muu astalo jolla sitten lyödään. Sauvaa käyttävä käsi on edessä. Koska sauvaa pitävä käsi olisi sellaisenaan houkutteleva maali, se on suojattu pienellä kilvellä.
Periaatteessa jotkut ajatuksista ovat hyvinkin tuttuja. Pieni kilpi on kuin buckler. Lajin jännittävä piirre onkin se, miten hyvin sauvalla saa suojattua itseä. Etenkin kun vastapuolella ei lyödä kahden käden aseella, läpi lyöminen on hyvin vaikeaa. Hyvin pienellä liikkeellä voidaan suojata itseä hyvin tehokkaasti.
Siksi lajin elementit pyrkivätkin joko avaamaan itselle linjan siten että vastapuoli lähtee torjumaan jotain muuta, joka johtaa siihen että erilaiset miekkailussakin tutut harhautukset (feint) ovat tavallisia. Ja toisaalta suojausta yritetään kiertää siten, että käytetään hyväksi sitä että ase kääntyy eri suuntiin rannetta kääntämällä (angulation).
Minulle tämä oli vierasta ja outoa, koska laji on hirveän vahvasti vasen edellä menevä. Olen tottunut italialaiseen kykyyn kulkea kumpi vain jalka edellä. Ja toisaalta jossain itselle vähemmän vieraissakin on epäsymmetriaa mutta toisin päin ; Niissä yleensä oikea jalka edellä koska on yhden käden ase joka on oikeassa kädessä. (Bucklerin kohdalla I.33 ei spesifioi ja usein ei voida sanoa kumpi jalka edellä pitää mennä.)
Hämäävintä oli kuitenkin käden käyttö. Olen tottunut siihen että sormet ja ranne "aloittavat liikkeen". Syynä on se, että jos astuu ennen kuin lyö, työntää ruumiinsa toisen miekan ulottuville. Ja jos liikuttaa ruumista myöhään mutta sitouttaa ranteen hyvin myöhään niin sitten tämä on esillä. Siksi täytyy aloittaa sormilla ja mennä ranteella koska tällä tavalla oma miekka suojaa itseä parhaiten. Ja täsmälleen sama on nuijien kanssa. Itse asiassa vielä pahemmin koska niissä ei ole väistiä. Ja nuijaa dongassa käytetään.
Mutta siinä kuitenkin sitoutetaan ranne hyvin myöhäisessä vaiheessa iskuun. Tällä saadaan hirveän nopeita iskunmuutoksia aivan viime hetkellä. Joku voisi ajatella että tässä olisi pakosti tilaisuus lyödä ranteeseen. Mikä pitäisi paikkaansa jos vastustajan ranteen ja itsen edessä ei suurimman osan ajasta olisi hirveän suuri mekaaninen este. Ja koska iskussa joka tapauksessa on tultava "takaa" koska lyövä ase on kaukana eikä vihollista päin, on isku suojassa yllättävän kauan.
Minä en tietenkään pitänyt tästä (koska tuollainen lyöminen on "väärin, väärin, väärin" vaikka koko ajan toinen onnistuukin lyömään häntä itseään) ja siksi hoidin asiaa kuten Fiore opettaa. (En tosin tiedä onko tämä kulttuuri-imperialismia jossa itse asiassa symbolisesti valkoinen roskasakkilainen yrittää "hakata mutiaisia", riippumatta siitä mitä rotua kumpikin osallistujista edustaa. Tämä tulkinta on joka tapauksessa väärä. Jokainen tietää että sauvat ja nuijat ovat fallossymboleita!)
1: Sauva on pitkä joten sen toisen pään voi painaa maahan. Sitten sauvalla siivoat hyökkäyslinjan johon lyöt. Eli vastustajan suojauksen läpi voi sittenkin vain mennä.
2: Toisaalta suojaavalla sauvalla on tehtävä sitä mitä sauvalla minusta on tehtävä. Käytettävä sen ulottuvuutta hyväkseen hyökkäämisessä sen sijaan että se olisi jokin erikoinen kilpi joka on aina hyvin lähellä itseä ja jonka suojaus maksimoidaan sillä että se on pystysuora kovaa ainetta oleva parru. Koska dongassa suojaava sauva on hyvin pienessä liikkeessä, ja sauvaa pidetään pystysuorassa lähes koko ajan, sillä ei lyödä kauas. Kuitenkin koska ihmisellä on kaksi kättä ja kilven ja sauvan pitäminen onnistuu samaan tapaan kuin nuijan ja sauvankin, voi sauvan yläosasta ottaa tukea nuijakädellä ja suojata itseä kilvellä samalla kun lyö vihollista jalkoihin.
En tiedä afrikkalaisten juonista juuri mitään, mutta tiedän että alueella on muotoilultaan erikoisia miekkoja joiden kärki taipuu voimakkaasti eteenpäin. Eikä esimerkiksi kuten sapelilla "taaksepäin". Ne ovat kevyitä viiltelyaseita jotka on tarkoitettu aseettomia vastaan taisteluun. Tämänlaisessa sauvalla suojaavassa kontekstissa ne ovat varmasti tehokkaampia hyökkäysaseita kuin suorat nuijat Niillä pääsee varmasti hyvin kiertämään suojauksen ympäri. En vain tiedä onko niitä käytetty näin ja onko tämä se syy miksi niillä on tälläinen eksoottinen muoto.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauva. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
lauantai 25. huhtikuuta 2015
Joitain ajatuksia eri aseilla leikkimisestä
Kävimme miekkailutunneilla melko epätyypillistä asiaa ; Sitä, miten kamppaillaan tilanteissa joissa vastustajalla on erilaiset aseet. Fiorella oli asiaan useitakin paikkoja joita kävimme sellaisenaan. Ja hieman soveltaenkin. Tämä oppitunti oikein alleviivasi joitain asioita jotka minulla oli aiemminkin. Ja joka tuntuu olevan monille HEMA:n ulkopuolella hitusen epäselvä.
Esimerkiksi kuulin miten larppaajat olivat halunneet erästä miekkakoululaistamme opettajakseen. He halusivat - paitsi tunteja kerran kuussa, pihalla koska heillä ei ollut varaa vuokrata tiloja ja ilmaiseksi - että oppia olisi monista eri aseista. He halusivat eri kerroilla eri aseita jotta voisivat hyvin pärjätä niihin liittyvissä tilanteissa.
Päämotiivina noissa piireissä näyttääkin olevan se, että erilaisia leluja on ostettu - usein tietämättä niiden taistelukelpoisuudestakaan - ja näillä halutaan leikkiä. Pelkkä pitkä miekka tai mikä tahansa muu vastaava nähdään liian monotonisena. Pitää saada paljon variaatiota aseissa. Ja halutaan monipuoliseksi taistelijaksi ilman sen vaatimaa työtä.
Tai sitten ajatellaan että aseissa on aivan erilaiset taidot ja siksi pitää kokeilla erilaisia aseyhdistelmiä jotta voisi olla hyvä. Monissa roolipeleissä on vahva henki jossa on erikseen taito "kirveelle" ja "miekalle". Ja etenkin larppaajilla näyttää olevan tämänlainen ajatus tosielämäänkin. Mutta maailma näyttää todellakin olevan yllättävän vahvasti klassinen ADD, jotain jossa on yleinen (siinä pelissä levelin) määrittämä taistelutaso jota lähinnä koristellaan "proficiencyillä".
Kun nyt sitten käytimme variaatiota tunnilla, opin sen että jos siinä on suora kova varsi ja etäisyys, kaikki loppu on soveltamista. Väitänkin että jokainen joka on vähänkin pidempään harrastanut HEMAa osaa taistella paremmin millä tahansa aseyhdistelmällä kuin kerran kuukaudessa nurtsilla leikittelevä larppari vuosienkaan monipuolistelun jälkeen.
Esimerkiksi kun aluksi käytin kahta nuijaa ja tikaria keihästä vastaan, minun oli vaikeaa torjua nuijalla koska siinä ei ole kädensijaa joka suojaisi. (torjunta meni usein sormille.) Mutta varsin pienellä kokeilulla ja varioinnilla opin, että voin käyttää niitä toisenlaisia torjuntoja. (Tämä ei vaatinut suurta määrää työtä, toisin kuin miekalla vastaavien juttujen tekeminen.) Samoin hilparia on turhaa pysäyttää miekalla taistelemalla impaktia vastaan. Mutta sen voi kuitenkin torjua sivuun, aivan kuten miekkaakin vastaan. Tikarilla ja miekalla tikarimiehen kannattaa houkutella miekkamies sitoutumaan hyökkäykseen ja sitten reagoida tähän. Tässä voidaan tarvita puoliaskeleita tai muuta epätyypillistä. Mutta ne ovat kuitenkin kuriositeetteja jotka tehdään siksi että aseiden ulottuvuuksissa on eroja.
Toisaalta tässä syntyi hieman sellainenkin ajatus että kaikilla aseilla on jokin heikkous. Ja niillä on etäisyys jolla ne ovat erityisen käteviä. Tältä pohjalta kehitin jopa pienen demonstraation. Se koskee sauvoja;
* Sauva on tunnetusti oivallinen väline. Miekkamiehet tietävät kammota sitä. Se on nopea ja siinä on hyvä ulottuvuus. Se on jossain määrin ultimaattinen turpiinvetoväline.
* Kuitenkin se on itse asiassa varsin heikko siltä osin että se ei ole kovinkaan letaali ase. Sillä voi tappaa lyömällä toista päähän. Mutta muutoin se ei ole niin vaarallinen. (Sillä voi aikaansaada murhaavaa sisäistä verenvuotoa, mutta HEMA -kontekstissa se, että vastustajasi kuolee viikon kuluttua tuskallisen kuoleman ei auta siihen että hän on halkaisemassa päätäsi seuraavien sekuntien aikana.)
* Ja kas näin, voimme miettiä miten teemme sauvasta kovan. Laitamme siihen pistävän teräosan ja kutsumme sitä keihääksi. Se on kuin sauva jossa on metallia. (Keihäästä tulee pistely mieleen, mutta sillä voi lyödä tylsää puuta naamaan aivan kuten sauvallakin.) Pisto on vaarallinen. Sauva on nopea ja siinä on hirveä ulottuvuus. Mutta toisaalta kärjellä ei sitten voikaan iskeä kovin vaarallisesti. Monesti olisi kätevää lisätä leikkaavia teriä tai muita vastaavia osia.
* Ja jos teemme aseesta hilparin tai muun vastaavan vempeleen, syntyy monikäyttöinen ase joka on vaarallinen. Siinä on pistoa, viiltoa ja sillä voi tehdä edelleen samanlaisia tekniikoita kuin sauvan kanssa. ongelmana on se, että kärkiosaan tulee painoa. Tämä tekee aseesta joko hitaan tai sitten asia korjataan lyhentämällä pituutta. (Yleensä on tehty jälkimmäinen. Hilparit ovat yleensä lyhyempiä kuin keihäät ja sauva.)
Aseilla on nopeus, ulottuvuus ja vahingon vaarallisuus. Nämä kaikki ovat ominaisuuksia jotka vaikuttavat hyvinkin mutkikkaasti toisiinsa. Ja usein ne hankitut edut syövät jotain. Kokonaisuus on jossain määrin kompromissi. Ja erikoistuminen tai monikäyttöistäminen vaikuttaa siihen mitä tekniikkavalikoimaa yleensä käytetään. (Ja tämän vuoksi niillä on erilaiset edut. Hilpari on hyvin ylivoimainen tikaria vastaan kaksintaisteluareenalla, mutta tilanne on oleellisesti erilainen jos taistelu käydään puhelinkopissa.)
Mutta perusongelmat ovat sitten universaaleja. ; Ja siksi jos olet miekkaillut, tiedät että miten toimit kun sinulla on kova suora esine ja vastapuolella on kova suora esine. Vaikka se olisi hahmolomakkeessa "keihäs".
Esimerkiksi kuulin miten larppaajat olivat halunneet erästä miekkakoululaistamme opettajakseen. He halusivat - paitsi tunteja kerran kuussa, pihalla koska heillä ei ollut varaa vuokrata tiloja ja ilmaiseksi - että oppia olisi monista eri aseista. He halusivat eri kerroilla eri aseita jotta voisivat hyvin pärjätä niihin liittyvissä tilanteissa.
Päämotiivina noissa piireissä näyttääkin olevan se, että erilaisia leluja on ostettu - usein tietämättä niiden taistelukelpoisuudestakaan - ja näillä halutaan leikkiä. Pelkkä pitkä miekka tai mikä tahansa muu vastaava nähdään liian monotonisena. Pitää saada paljon variaatiota aseissa. Ja halutaan monipuoliseksi taistelijaksi ilman sen vaatimaa työtä.
Tai sitten ajatellaan että aseissa on aivan erilaiset taidot ja siksi pitää kokeilla erilaisia aseyhdistelmiä jotta voisi olla hyvä. Monissa roolipeleissä on vahva henki jossa on erikseen taito "kirveelle" ja "miekalle". Ja etenkin larppaajilla näyttää olevan tämänlainen ajatus tosielämäänkin. Mutta maailma näyttää todellakin olevan yllättävän vahvasti klassinen ADD, jotain jossa on yleinen (siinä pelissä levelin) määrittämä taistelutaso jota lähinnä koristellaan "proficiencyillä".
Kun nyt sitten käytimme variaatiota tunnilla, opin sen että jos siinä on suora kova varsi ja etäisyys, kaikki loppu on soveltamista. Väitänkin että jokainen joka on vähänkin pidempään harrastanut HEMAa osaa taistella paremmin millä tahansa aseyhdistelmällä kuin kerran kuukaudessa nurtsilla leikittelevä larppari vuosienkaan monipuolistelun jälkeen.
Esimerkiksi kun aluksi käytin kahta nuijaa ja tikaria keihästä vastaan, minun oli vaikeaa torjua nuijalla koska siinä ei ole kädensijaa joka suojaisi. (torjunta meni usein sormille.) Mutta varsin pienellä kokeilulla ja varioinnilla opin, että voin käyttää niitä toisenlaisia torjuntoja. (Tämä ei vaatinut suurta määrää työtä, toisin kuin miekalla vastaavien juttujen tekeminen.) Samoin hilparia on turhaa pysäyttää miekalla taistelemalla impaktia vastaan. Mutta sen voi kuitenkin torjua sivuun, aivan kuten miekkaakin vastaan. Tikarilla ja miekalla tikarimiehen kannattaa houkutella miekkamies sitoutumaan hyökkäykseen ja sitten reagoida tähän. Tässä voidaan tarvita puoliaskeleita tai muuta epätyypillistä. Mutta ne ovat kuitenkin kuriositeetteja jotka tehdään siksi että aseiden ulottuvuuksissa on eroja.
Toisaalta tässä syntyi hieman sellainenkin ajatus että kaikilla aseilla on jokin heikkous. Ja niillä on etäisyys jolla ne ovat erityisen käteviä. Tältä pohjalta kehitin jopa pienen demonstraation. Se koskee sauvoja;
* Sauva on tunnetusti oivallinen väline. Miekkamiehet tietävät kammota sitä. Se on nopea ja siinä on hyvä ulottuvuus. Se on jossain määrin ultimaattinen turpiinvetoväline.
* Kuitenkin se on itse asiassa varsin heikko siltä osin että se ei ole kovinkaan letaali ase. Sillä voi tappaa lyömällä toista päähän. Mutta muutoin se ei ole niin vaarallinen. (Sillä voi aikaansaada murhaavaa sisäistä verenvuotoa, mutta HEMA -kontekstissa se, että vastustajasi kuolee viikon kuluttua tuskallisen kuoleman ei auta siihen että hän on halkaisemassa päätäsi seuraavien sekuntien aikana.)
* Ja kas näin, voimme miettiä miten teemme sauvasta kovan. Laitamme siihen pistävän teräosan ja kutsumme sitä keihääksi. Se on kuin sauva jossa on metallia. (Keihäästä tulee pistely mieleen, mutta sillä voi lyödä tylsää puuta naamaan aivan kuten sauvallakin.) Pisto on vaarallinen. Sauva on nopea ja siinä on hirveä ulottuvuus. Mutta toisaalta kärjellä ei sitten voikaan iskeä kovin vaarallisesti. Monesti olisi kätevää lisätä leikkaavia teriä tai muita vastaavia osia.
* Ja jos teemme aseesta hilparin tai muun vastaavan vempeleen, syntyy monikäyttöinen ase joka on vaarallinen. Siinä on pistoa, viiltoa ja sillä voi tehdä edelleen samanlaisia tekniikoita kuin sauvan kanssa. ongelmana on se, että kärkiosaan tulee painoa. Tämä tekee aseesta joko hitaan tai sitten asia korjataan lyhentämällä pituutta. (Yleensä on tehty jälkimmäinen. Hilparit ovat yleensä lyhyempiä kuin keihäät ja sauva.)
Aseilla on nopeus, ulottuvuus ja vahingon vaarallisuus. Nämä kaikki ovat ominaisuuksia jotka vaikuttavat hyvinkin mutkikkaasti toisiinsa. Ja usein ne hankitut edut syövät jotain. Kokonaisuus on jossain määrin kompromissi. Ja erikoistuminen tai monikäyttöistäminen vaikuttaa siihen mitä tekniikkavalikoimaa yleensä käytetään. (Ja tämän vuoksi niillä on erilaiset edut. Hilpari on hyvin ylivoimainen tikaria vastaan kaksintaisteluareenalla, mutta tilanne on oleellisesti erilainen jos taistelu käydään puhelinkopissa.)
Mutta perusongelmat ovat sitten universaaleja. ; Ja siksi jos olet miekkaillut, tiedät että miten toimit kun sinulla on kova suora esine ja vastapuolella on kova suora esine. Vaikka se olisi hahmolomakkeessa "keihäs".
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Onko miekkamestaruudessa jotain erityistä?
Miekkamestareilla on myyttinen status elokuvissa. Taustalla tuntuu usein olevan sellainen ajatus jossa yhdistyy kaksi asiaa (a) miekka eroaa jotenkin oleellisesti kaikista muista aseista (b) miekan käyttö on jotenki
n erityisen hienoa, vaikeaa ja taitoa vaativaa mutta kuitenkin supertehokasta. Nämä ajatukset tietenkin miellyttävät minua.
Paitsi siltä osalta että tämä on oikeastaan hevonkukkua.
Satuin käymään keskustelun, jossa ihminen oli hyvin tyytymätön siihen että koulullamme ei harjoitella miekka vs. kirves -taistelua. Ideana tuntuu olevan suunnilleen sama mikä on useissa roolipeleissä. Näissä kirves on jotenkin aivan oma aselajinsa kuin miekka. Ja jos taistelet pelkästään miekkoja vastaan, et voi osata kirveiden käsittelyä. Koska kirveet ovat aivan eri asia.
En kuitenkaan näe tässä niin oleellisen suurta eroa. Siksi miekat eivät tarvitse oleellisesti erilaista eikä enempää harjoittelua kuin muunkaan sorttiset aseet. Itse asiassa miekka on metallista tehty metallinpala joka on teroitettu. Jos torjut vaikka kävelykepillä tai miekalla, mekaniikka on sama. Aseilla voidaan iskeä ja pistää. Näillä linjat ovat kaikilla suunnilleen samanlaisia. Eroavaisuudet ovat enemmän siinä minkälaista vahinkoa ase tekee perillä.
Suora ase on periaatteessa kädenjatke. Anna minulle kirves niin käytän sitä. Siinä on toki eroja siinä että niiden painopite on kauempana. Ja tämä hidastaa kirvestä mutta antaa siihen voimaa. Ja usein tätä hidastumista kompensoidaan lyhentämällä asetta hieman. Samantyyppiset muutokset toimivat sitten sotavasaroihin, sotanuijiin ja muihin suoriin tai kohtuu suoriin aseisiin. Erot ovat olemassa ja ne tehoavat eri tavoin panssaroituihin vihollisiin. Mutta muutoin erot ovat helposti "vain detaljeja". Tekniikoita ei tarvitse aivan syvällisesti muuttaa täysin erilaisiksi. Tämä aseiden erottamattomuus korostuu jos harjoittelee vaikka Talhofferin manuaaleista. Hänellä kun oli ajatuksena että hyvinkin erilaisia aseita voidaan käyttää samantyylisillä tekniikoilla.
Itse asiassa merkittävämpiä eroja tuleekin sitten siitä onko toinen käsi aseeton, onko siinä tikari, kilpi tai jotain muuta. Esimerkiksi bucklerin kanssa asento on kannattavaa muuttaa kumarammaksi. Se tekee siis enemmän tekniikkaeroa kuin se että miekan vaihtaa kirveeksi. Salaisuus onkin että pamppumainen erimittainen puutikku toimii varsin pienin modifioinnein harjoitusvälineenä eri aseiden ""vaarattomana" "analogina"".
Toki laittaisin tähän pienen lisävaroituksen.
Sillä on aseita jotka selvästi eivät kovin hyvin toimi analogisena miekan kanssa. Näitä ovat suoraan sanoen (a) ruoska (b) ketjukuulat ja vastaavat varsta -aseet (c) viikate (d) kaukaa heitettävät aseet (e) jouset (f) tuliaseet. Ja siinä suunnilleen oli listan loppu. Sen relevanteissa mielissä. Nämä ovat myös epäintuitiivisempia aseita koska ne eivät toimi samalla tavalla kädenjatkeena kuin edellämainitut.
Toinen asia on tietenkin se, että esimerkiksi tikarit ovat usein sen verran lyhyitä että niillä torjuminen on vaikeaa ja taisteluetäisyys on lyhyt joten kaikkia miekan vaatimia tekniikoita ei tarvitse käyttää. Näin ollen voisin jopa sanoa että pitkämiekka on jossain määrin monipuolisempi kuin aivan lyhyet aseet - ja toisaalta pelkästään kahdella kädellä käytettävät aseet. Ihan sen vuoksi että sitä voidaan käyttää sekä yhdellä että kahdella kädellä. Tämä näkökulma tosin tekee sauvasta vielä pitkää miekkaakin monipuolisemman.
Ja kolmanneksi voisi huomauttaa että rapiirin kaltaiset aseet tuntuvat olevan niin vahvasti spesialistiaseita että niiden kanssa joudutaan viilaamaan detaljeja niin paljon että niistä tulee oma taiteenlajinsa tämän vuoksi. Ja jos käyttää vain yhtä detaljia sen soveltaminen tämän osaamisalueen ulkopuolelle toisiin aseisiin voi olla heikentynyttä. Tosin terävällä tikulla voi pistää aivan kuten rapiirillakin. Ja tylsälläkin, ero on vain vahingossa.
Kuitenkin nyrkkisääntönä on se, että aseiden eroja tunnutaan liioittelevan. Luultavasti tämä tulee roolipeleistä ja elokuvista joissa tietyt aseet ovat ikään kuin persoonallisuuden jatkeita. Tikarimiehet käyttäytyvät niissä tietyllä tavalla, samoin miekkamiehet. Kahden käden kirveen kanssa taisteleva on mielikuvissa aivan omanluonteisensa. Tosimaailmassa nämä erot eivät ole niin ylitsepursuavan suuria.
Tietenkin haluaisin että miekkamestaruudessa olisi jotain spesiaalia, että siinä vaaditaan jotain superneroutta ja taituruutta joka yhdistyy taistelulliseen ylivoimaisuuteen. Mutta valitettavasti tämä todellisuus ei ole se missä elämme.
keskiviikko 5. elokuuta 2009
Puulla päähän.
Yleinen kinastelunaihe on se, onko sauva vai miekka parempi.
Tähän aiheeseen liittyy melko paljon bullshidoa, eli itsepuolustusta koskevia harhaanjohtavia luuloja ja taikauskoja. Yritän kahlata niissä ja vastailla sen mitä minun taidoillani voi. Ehkä yleisimmät harhaluulot ovat:
1: Usea on sitä mieltä että sauva ei ole miekkaan verrattava vaarallisuudessaan, koska miekka on terävä ja sauva on vain kasa puuta. Tosiasiassa sauva on erittäin vaarallinen ase: Jos joku lyö toista pesäpallomailalla, tietää että se on vaarallista. Sauva on kuitenkin pidempi kuin pesäpallomaila, ja usein vähintään samanpainoinen. Toisin sanoen: Sen isku on vaarallisempi kuin pesäpallomailalla lyöminen. Tätä kautta kaikki puheet siitä kuinka "sauvamiehellä menisi kauemman aikaa miekkamiestä piestessä" on harhaluulo, jonka kannattajia pitäisi kenties demonstroida jotenkin näistä "pesäpallomailan vaaroista".
2: Toinen harha on tietysti se, että miekalla voitaisiin vain lyödä sauva poikki. Tämä on melko uskomaton saavutus. Sillä jos otat sauvan, ja kiinnität sen molemmista päistä vaikka ruuvipenkkiin tai muuhun, ja sitten yrität maksimaalisen lujaa lyödä siihen miekalla, saat sen toki hakattua melko nopeasti poikki. Mutta tosiasiassa tämä tilanne ei vastaa "oikeaa elämää". Sauva menee miekaniskusta poikki käytännössä vain animesarjakuvissa ja macho bullshit -kungfuelokuvissa. Sille, joka onnistuu siinä live -elämässä hyvin tehdylle sauvalle, saa minulta taatusti kaljat - tämä on taattua, koska hän on yksinkertaisesti niin kova että en uskalla olla pettämättä diiliä tuon uroteon jälkeen.
Eli sauva on vaarallinen ase, jota ei voi vaan pilkkoa pois tieltä. Miekka on tietysti tosi siisti ja kaikilla on siihen emotionaalisia sidoksia ja kunnioitusta. Näiden ei vain saisi antaa astua todellisuuden tielle.
Melkein kaikki tietävät että japanilainen kensei Musashi hävisi ainoastaan sauvamiehelle. Hän on tietysti vain yksittäistapaus. Mutta kuitenkin hänen tilanteensa on tärkeä. Sillä jos puhutaan avoimessa maastossa taistelusta, sauva on etuasemassa. Se on nopea, se kattaa pitkän etäisyyden. Lisäksi se on tietysti halpa. Sen sijaan vaikka ahtaassa baarissa tai jo tiheä metsä riittää siihen, että sitä ei mahdu heiluttamaan esteettä, joten sen etu häviää suurelta osin.
Mutta se avoin maasto..
Vanhan manuaalin sauvojen käytöstä kirjoittanut Silver oli sitä mieltä että sauvanpitäjällä "has advantage against two sword and daggers, or two rapiers, poniards and gauntlets"... "the distance appertaining to the staff man, either to keep or break, stands upon the moving of one large space always at the most, both for his offense or safety"..."the other two have always four paces at the least; therein they fall too great in number with their feet, and too short in distance to offend the staff man."
Eli toisin sanoen sauva on nopea ase, jolla on hyvä ulottuvuus. Miekkamies joutuu olemaan tilassa, jossa sauvamies voi lyödä häntä mutta hän ei voi lyödä sauvamiestä. Lisäksi sauvaa voi käyttää lähitaistelussakin. Ja siinä on kaksi päätä. Kauempaa voi toki olla ulottuvuutta vain yhdellä puolella koska sauvaa ei pidetä keskeltä kiinni, mutta kun etäisyys muuttuu pienemmäksi, tilanne muuttuu radikaalisti. Sauva on tietyllä tavalla hyvin samantapainen erilaisten varsiaseiden, kuten hilparin, kanssa. Mutta ne ovat melko painavia, ja tätä kautta hitaampia. Sauva on melkoisen ketterä ase.
Otan avukseni eurooppalaisen sauvasankarin, Richard Peeken. Hän oli englantilainen merimies, joka suoritti melkoisia mainetekoja sauvan kansa. Hän tuli kuuluisaksi siitä että hän pieksi kerralla kolme espanjalaista miekkamiestä joilla oli rapier ja tikari : Taustalla oli se, että Peeke jäi vangiksi, hän uskalsi olla rohkea. Kun hänet pistettiin taistelemaan, häneltä kysyttiin montako haastajaa hän halusi. "Any number under six." oli vastaus. Hän sai kolme. Peeke löi yhtä miekkamiesta päähän sauvansa metallivahvikkeisella päällä, ja muutamaa iskua myöhemmin hän oli disarmannut kaksi miekkamiestä. (Ja kun kamppailun aiheena on sauva vs. aseeton, ei tässä ole edes nettipalstoilla mitään kovin valtavaa erimielisyyttä tai debattia siitä kenet katsotaan voittajaksi.) Peeke palkittiin urheudestaan ja taidostaan vapaudella.
Itselläni on (onneksi) melko vähän kokemuksia sauvan kanssa mittelöstä. Ja kun minä käytän lelua, se on vain pidennetty puinen kahdenkädenmiekka ilman väistintä, ja jossa käytetään half-swording -tekniikoita. Eli minulla ei varmasti olisi toivoakaan Peeken menestyksestä. Kuitenkin tärkein opetus on se, että sauva on vaikuttava ase, jota ei voi vain ohittaa huolimattomasti.
Tietenkään mihinkään pakopaniikkiin ei ole aina syytä: "jotain voidaan tehdä". Tärkeintä on tietysti pyrkiä lähelle. Jos sauvamies osaa pitää etäisyyden, se on todella ikävää, toivottoman tuntuista.
1: Erilaisia liu-utuksua, joissa torjutaan ja astutaan on esitelty, mutta itselläni ne eivät (kenties harjoittelun puutteen vuoksi) ole toimineet. Näissä ideana on torjua, astua lähemmäs, ja torjua uudestaan niin monta kertaa kuin on tarve. (Ongelmana on se, että sauvamieskin osaa liikkua. Olisi paljon kivempaa jos vastustajat pysyisivät vain paikallaan tekemättä mitään.)
2: Sen sijaan suosin enemmän karkeaa tarttumisstrategiaa. Jos hänen sauvansa ei liiku, ei etäisyydellä ole väliä. Siispä sauva täytyy ensin torjua ja pysäyttää ja ottaa sitten kiinni kädellä. (Ei toisin päin tai sattuu.) Tämän jälkeen se joko kiedotaan kainaloon ja pyritään kiertävillä askelilla lähemmäs siitä kiinni pitäen (vaikka vuorokainaloilla).
3: Toinen tarttumiseen keskittyvä keino on se, että ollaan suoraan kaukana, toisen sauva painetaan päästään maahan torjunnan jälkeen. Tämä tehdään joko miekalla tai jalalla. Tämän jälkeen tämä on tukipiste, jonka suhteen otetaan jokin kohta sauvasta, ja painetaan joko jalalla tai peräti istumalla sen päällä se maahan. Tällöin sauva on lopputilassa maassa. on tärkeää katsoa että se ei ole selän takana, vaan "persien alla", koska muuten painon alas rojauttaminen voi satuttaa pahasti selkää. Lisäksi on syytä katsoa että sormet eivät ole kietoutuneet sauvan ympäri, koska kun rojahdus tulee, sauva pamahtaa maahan lattaalle, jolloin istut sormien päälle omalla painollasi niin että sauva, joka on kuitenkin kovaa puuta, jakaa painosi vain sormien alueelle. Jos nämä yksityiskohdat otetaan huomioon, sauva käytännössä irtoaa toisen otteesta. Ja miekka vastaan aseeton ei myöskään ole kovin ristiriitoja ja kinoja herättävä tilanne. So you Hit him!
4: Lisäksi half -swordingia voi soveltaa erilaisiin aseistariisumistekniikoihin ja muihin vastaaviin, mihin sitä käytetään.
Tosin on myönnettävä että ilman kilpeä ketjuaseet ovat ikäviä. Sellaista on vaikeaa torjua, saati vastahyökätä. Tästä minulla on muistutuksena vasemmassa kädessä arpiakin. Toinen, suorastaan hämmentäviä kokemuksia tarjonnut ainutkertainen kokemus minulla on kuitenkin viikatteesta. Siihen en ole vielä keksinyt toimivaa strategiaa: Kun torjuu, voi viikatemies lyödä ranteenkäännöllä käteen, ja jos tulee lähemmäs, niin seuraa joko kamppaus terällä taaksepäin tai sitten terän vienti niskan takaa. Aukko tulisi ilmeisesti jotenkin hakea viikatteen hitaudesta ja sitten "tallata se maahan" jotenkin?
Tähän aiheeseen liittyy melko paljon bullshidoa, eli itsepuolustusta koskevia harhaanjohtavia luuloja ja taikauskoja. Yritän kahlata niissä ja vastailla sen mitä minun taidoillani voi. Ehkä yleisimmät harhaluulot ovat:
1: Usea on sitä mieltä että sauva ei ole miekkaan verrattava vaarallisuudessaan, koska miekka on terävä ja sauva on vain kasa puuta. Tosiasiassa sauva on erittäin vaarallinen ase: Jos joku lyö toista pesäpallomailalla, tietää että se on vaarallista. Sauva on kuitenkin pidempi kuin pesäpallomaila, ja usein vähintään samanpainoinen. Toisin sanoen: Sen isku on vaarallisempi kuin pesäpallomailalla lyöminen. Tätä kautta kaikki puheet siitä kuinka "sauvamiehellä menisi kauemman aikaa miekkamiestä piestessä" on harhaluulo, jonka kannattajia pitäisi kenties demonstroida jotenkin näistä "pesäpallomailan vaaroista".
2: Toinen harha on tietysti se, että miekalla voitaisiin vain lyödä sauva poikki. Tämä on melko uskomaton saavutus. Sillä jos otat sauvan, ja kiinnität sen molemmista päistä vaikka ruuvipenkkiin tai muuhun, ja sitten yrität maksimaalisen lujaa lyödä siihen miekalla, saat sen toki hakattua melko nopeasti poikki. Mutta tosiasiassa tämä tilanne ei vastaa "oikeaa elämää". Sauva menee miekaniskusta poikki käytännössä vain animesarjakuvissa ja macho bullshit -kungfuelokuvissa. Sille, joka onnistuu siinä live -elämässä hyvin tehdylle sauvalle, saa minulta taatusti kaljat - tämä on taattua, koska hän on yksinkertaisesti niin kova että en uskalla olla pettämättä diiliä tuon uroteon jälkeen.
Eli sauva on vaarallinen ase, jota ei voi vaan pilkkoa pois tieltä. Miekka on tietysti tosi siisti ja kaikilla on siihen emotionaalisia sidoksia ja kunnioitusta. Näiden ei vain saisi antaa astua todellisuuden tielle.
Melkein kaikki tietävät että japanilainen kensei Musashi hävisi ainoastaan sauvamiehelle. Hän on tietysti vain yksittäistapaus. Mutta kuitenkin hänen tilanteensa on tärkeä. Sillä jos puhutaan avoimessa maastossa taistelusta, sauva on etuasemassa. Se on nopea, se kattaa pitkän etäisyyden. Lisäksi se on tietysti halpa. Sen sijaan vaikka ahtaassa baarissa tai jo tiheä metsä riittää siihen, että sitä ei mahdu heiluttamaan esteettä, joten sen etu häviää suurelta osin.
Mutta se avoin maasto..
Vanhan manuaalin sauvojen käytöstä kirjoittanut Silver oli sitä mieltä että sauvanpitäjällä "has advantage against two sword and daggers, or two rapiers, poniards and gauntlets"... "the distance appertaining to the staff man, either to keep or break, stands upon the moving of one large space always at the most, both for his offense or safety"..."the other two have always four paces at the least; therein they fall too great in number with their feet, and too short in distance to offend the staff man."
Eli toisin sanoen sauva on nopea ase, jolla on hyvä ulottuvuus. Miekkamies joutuu olemaan tilassa, jossa sauvamies voi lyödä häntä mutta hän ei voi lyödä sauvamiestä. Lisäksi sauvaa voi käyttää lähitaistelussakin. Ja siinä on kaksi päätä. Kauempaa voi toki olla ulottuvuutta vain yhdellä puolella koska sauvaa ei pidetä keskeltä kiinni, mutta kun etäisyys muuttuu pienemmäksi, tilanne muuttuu radikaalisti. Sauva on tietyllä tavalla hyvin samantapainen erilaisten varsiaseiden, kuten hilparin, kanssa. Mutta ne ovat melko painavia, ja tätä kautta hitaampia. Sauva on melkoisen ketterä ase.
Otan avukseni eurooppalaisen sauvasankarin, Richard Peeken. Hän oli englantilainen merimies, joka suoritti melkoisia mainetekoja sauvan kansa. Hän tuli kuuluisaksi siitä että hän pieksi kerralla kolme espanjalaista miekkamiestä joilla oli rapier ja tikari : Taustalla oli se, että Peeke jäi vangiksi, hän uskalsi olla rohkea. Kun hänet pistettiin taistelemaan, häneltä kysyttiin montako haastajaa hän halusi. "Any number under six." oli vastaus. Hän sai kolme. Peeke löi yhtä miekkamiesta päähän sauvansa metallivahvikkeisella päällä, ja muutamaa iskua myöhemmin hän oli disarmannut kaksi miekkamiestä. (Ja kun kamppailun aiheena on sauva vs. aseeton, ei tässä ole edes nettipalstoilla mitään kovin valtavaa erimielisyyttä tai debattia siitä kenet katsotaan voittajaksi.) Peeke palkittiin urheudestaan ja taidostaan vapaudella.
Itselläni on (onneksi) melko vähän kokemuksia sauvan kanssa mittelöstä. Ja kun minä käytän lelua, se on vain pidennetty puinen kahdenkädenmiekka ilman väistintä, ja jossa käytetään half-swording -tekniikoita. Eli minulla ei varmasti olisi toivoakaan Peeken menestyksestä. Kuitenkin tärkein opetus on se, että sauva on vaikuttava ase, jota ei voi vain ohittaa huolimattomasti.
Tietenkään mihinkään pakopaniikkiin ei ole aina syytä: "jotain voidaan tehdä". Tärkeintä on tietysti pyrkiä lähelle. Jos sauvamies osaa pitää etäisyyden, se on todella ikävää, toivottoman tuntuista.
1: Erilaisia liu-utuksua, joissa torjutaan ja astutaan on esitelty, mutta itselläni ne eivät (kenties harjoittelun puutteen vuoksi) ole toimineet. Näissä ideana on torjua, astua lähemmäs, ja torjua uudestaan niin monta kertaa kuin on tarve. (Ongelmana on se, että sauvamieskin osaa liikkua. Olisi paljon kivempaa jos vastustajat pysyisivät vain paikallaan tekemättä mitään.)
2: Sen sijaan suosin enemmän karkeaa tarttumisstrategiaa. Jos hänen sauvansa ei liiku, ei etäisyydellä ole väliä. Siispä sauva täytyy ensin torjua ja pysäyttää ja ottaa sitten kiinni kädellä. (Ei toisin päin tai sattuu.) Tämän jälkeen se joko kiedotaan kainaloon ja pyritään kiertävillä askelilla lähemmäs siitä kiinni pitäen (vaikka vuorokainaloilla).
3: Toinen tarttumiseen keskittyvä keino on se, että ollaan suoraan kaukana, toisen sauva painetaan päästään maahan torjunnan jälkeen. Tämä tehdään joko miekalla tai jalalla. Tämän jälkeen tämä on tukipiste, jonka suhteen otetaan jokin kohta sauvasta, ja painetaan joko jalalla tai peräti istumalla sen päällä se maahan. Tällöin sauva on lopputilassa maassa. on tärkeää katsoa että se ei ole selän takana, vaan "persien alla", koska muuten painon alas rojauttaminen voi satuttaa pahasti selkää. Lisäksi on syytä katsoa että sormet eivät ole kietoutuneet sauvan ympäri, koska kun rojahdus tulee, sauva pamahtaa maahan lattaalle, jolloin istut sormien päälle omalla painollasi niin että sauva, joka on kuitenkin kovaa puuta, jakaa painosi vain sormien alueelle. Jos nämä yksityiskohdat otetaan huomioon, sauva käytännössä irtoaa toisen otteesta. Ja miekka vastaan aseeton ei myöskään ole kovin ristiriitoja ja kinoja herättävä tilanne. So you Hit him!
4: Lisäksi half -swordingia voi soveltaa erilaisiin aseistariisumistekniikoihin ja muihin vastaaviin, mihin sitä käytetään.
Tosin on myönnettävä että ilman kilpeä ketjuaseet ovat ikäviä. Sellaista on vaikeaa torjua, saati vastahyökätä. Tästä minulla on muistutuksena vasemmassa kädessä arpiakin. Toinen, suorastaan hämmentäviä kokemuksia tarjonnut ainutkertainen kokemus minulla on kuitenkin viikatteesta. Siihen en ole vielä keksinyt toimivaa strategiaa: Kun torjuu, voi viikatemies lyödä ranteenkäännöllä käteen, ja jos tulee lähemmäs, niin seuraa joko kamppaus terällä taaksepäin tai sitten terän vienti niskan takaa. Aukko tulisi ilmeisesti jotenkin hakea viikatteen hitaudesta ja sitten "tallata se maahan" jotenkin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)