Luonto herttakuningattarena.

"Certainty of death, small chance of success - what are we waiting for?"
(Gimli)

Sain geenimanipulointijuttuuni ihan hyvän kommentin. Tästä nousi esiin ikään kuin kimmokkeena yhteys erääseen melko yleiseen katsantotapaan. Siinä huomataan että ihmisen toiminta, esimerkiksi torjunta -aineiden käyttö, johtaa resistentteihin kantoihin ja isoihin ongelmiin. Tämän katsotaan olevan luonnon kosto siitä että sen toimintaa peukaloidaan.

Tässä on kuitenkin takana evolutiivinen ajatus, joka liittyy olennaisesti kilpavarusteluun. Siinä esimerkiksi sekä pedot että niiden saaliseläimet molemmat kehittyvät ajan mittaan nopeammiksi ja nopeammiksi. Hitaimmat kuolevat. Tästä kehittymisestä ei kuitenkaan seuraa mitään ylivaltaisuutta, vaan itse asiassa evolutiivinen kilpajuoksu johtuu siihen että populaatiot pysyvät vakaina. Nopeampien gasellejen kanssa tarvitaan nopeampia gebardeja. Hitaampien gasellien kassa pärjäsivät vähän hitaammatkin gebardit..
1: Tilannetta on joskus Lewis Carrollin "Liisa Ihmemaan" tilanteeseen jossa Liisa juoksee verenhimoista kuningatarta pakoon. Liisa joutuu juoksemaan yhä nopeammin vain pysyäkseen paikoillaan.

Kun ihminen on esimerkiksi lähtenyt myrkyttämään rottia jollain tietyillä antikoagulanteilla, ovat rottakannat muuttuneet sille resistenteiksi. Tämän jälkeen rotat leviävät eivätkä välitä myrkytetäänkö niitä tällä koagulantilla vai vedellä. Kannat leviävät. Resistentit rotat tulevat ja näyttää että "kemiallinen interventio" on johtanut rottakannan räjähdysmäiseen yleistymiseen. Siksi rotanmyrkkyjen tehoaineita itse asiassa vaihdetaankin säännöllisesti. Näin rottakannat saadaan pidettyä kurissa.

Sama tapahtuu lääketieteessä. Kun meillä on sairaus, parannamme sitä antibiooteilla. Sitten tule esimerkiksi sairaaloissa olevia sairaalabakteereita jotka kestävät antibiootteja. Niitä syntyy ajan mittaan, mutta ihminen voi tietysti nopeuttaa prosessia ylikäyttämällä pientä määrää antibiootteja ja käyttämällä vajaita kuureja. Näin evoluutio synnyttää tehostetusti resistenttejä kantoja. Oikein käytettynä kysymys on evoluutiosta ja väärinkäyttäen kyseessä on itse asiassa sama kuin bakteerien jalostaminen.
1: Jalostuksen pointtihan on tavallaan juuri siinä että evoluutiota saadaan boostattua tuotantoeläimissä.

On selvää että tässä on ihmisen toiminnan ja kehittyvien piirteiden välillä tietty suhde. Mutta se, mikä helposti jää huomaamatta, on se, että resistentin kannan syntymisen jälkeen ei synny superpetoa, vaan itse asiassa tilanne jatkuu siten kuin tätä resistenssin aiheuttajaa ei olisi laitettu. Me pääsemme tavallaan kurkistamaan siihen, mitä olisi tapahtunut jo aikaiemmin jos antibiootteja tai muita vastaavia ei oltaisi käytetty aikanaan. Resistentit bakteerit näyttävät, miten voimatonta bakteerien kanssa painiminen oli ennen antibiootteja. Tämä näyttää että antibioottien käyttö on varsin tehokas ja perusteltu lääketieteellinen toimintatapa. Se ei siis suinkaan näytä että antibioottien käyttö olisi jotain josta luonto kostaa.

Asiaa voisi katsoa vaikkapa perunoiden kautta.

"Po-Ta-Toes! Boil em', mash em', stick em' in a stew!"
(Samwise Gamgee)

Peruna oli tärkeä viljelykasvi. Esimerkiksi pienen jääkauden aikana sen erinomaisuus paljastui ja sitä kautta pelastui valtavan monta ihmistä. Irlantilaiset alkoivat viljelemään paljon perunaa. Luomuperunanviljely ilman ruiskutuksia johti monokulttuurin vuoksi siihen, että kun perunarutto tuli maahan, se iski valtaosaan sadosta. Kun viljeltiin vain perunaa, se levisi perunapellosta toiseen kuin nuhakuume lastentarhassa lapsesta toiseen. Irlannissa oli vuosina 1845-1849 valtava perunaruttoepidemia, jonka seurauksena syntyi valtava nälänhätä. Noin miljoona ihmistä kuoli nälkään ja kaksi miljoonaa lähti Amerikkoihin.

Amerikoissa perunoilla oli vitsaus nimeltä koloradonkuoriainen. Tämä oli vakava ongelma, joka aikaansai vaikeuksia - hieman kuten perunaruttokin. Tätä vastaan haluttiin tietysti taistella. Koloradonkuoriaisella on kuitenkin "mielenkiintoinen lisääntymispotentiaali", ja se onkin hyvin mukautuva otus. Koloradonkuoriainen onkin kehittänyt resistenssin ainakin 44 eri torjunta -aineelle. Kuitenkin resistenssin syntyminen näyttää aina vain sen, missä oltaisiin jos näitä torjunta -aineita ei oltaisi aikaisemmin käytetty.

Siksi sitä voisikin sanoa että ei itse asiassa ole mitään sellaista vakaata "sairaustilaa" tai "tuhohyönteistilaa" joka ei eläisi jollakin tavalla. Evoluution vaikutuksesta koko luonto ei olekaan mikään "konservatiivi", vaan kokoaikaisessa muutoksessa. Tämän vuoksi maanviljelyssä, lääketieteessä ja tuholaistorjunnassa on kysymys siitä että on osattava juosta, ja tajuttava että yksittäisten ratkaisujen perusteltavuus perustuu lyhytaikaisuuteen.

Kyseessä on kilpavarustelutilanne, ja tämän välttäminen on melko vaikeaa. Sillä oikeasti kun katsoo vaikkapa perunaa, ihmistä ja koloradonkuoriaista, kysymys on nollasummapelistä. Se mikä on plussaa koloradonkuoriaiselle on ihmiseltä pois -ja päinvastoin. Koloradonkuoriaiset, rotat, ja taudinaiheuttajat tietysti juoksevat kilpavarustelussa mukana nekin. Ne kuitenkaan tuskin esittävät ajatusketjuja joissa heidän resistentinkehittämisensä johtaisi siihen että ihmiset keksivät uusia lääkkeitä ja päättelisivät tästä että resistenssien kehittely on typerää kun se johtaa vain ihmisten vastakostoon.
1: Resistenteistä kannoista tuntuu olevan kuva kuin luonto ikään kuin "antaisi sorretuille aseet kouraan". Tosiasiassa resistenssin synty on kuitenkin sama, kuin "luonnon ihmiselle tekemä aseistariisunta". "Vastakosto" olisi se, minkä luonto tekisi jo aikaisemmin ilman että sitä vastaan oltaisiin "aseistauduttu" : Jos antibiootti olisi miekka, ei antibioottiresistenssi ole keihäs vaan enemmänkin disarmtekniikka, jolla vihollinen ottaa miekan pois.

Geenimanipuloinnillahan kasveihin usein liitetään taudinaiheuttajien kestoa tuottavia geenejä. Luontoa ei oikeasti kiinnosta, onko tämä resistenssi evoluution kehittämää "luonnollista taudinsietoa" vai siirrettyä. Kun sitä esiintyy, sille kehittyy resistenssi. Este kierretään. Evoluutioteorian kannalta este on este ja sen torjuminen on aina jonkinlaisen adaptaation paikka. Lyhyen tähtäimen kannalta koloradonkuoriaisen tuhoaminen on hyödyllistä ja pitkän matkan juoksussa tarvitaan koko ajan uusia kikkoja ja tämä vaatii tutkimusta, uusien tekniikoiden ja yksityiskohtien käyttöä. Tätä kautta erilaiset teknologiat, kuten GM ovat vain yksi tapa yrittää juosta nopeammin kuin vastapuoli. Pitkässä tähtäimessä that's the whole point in using them.
1: Tosin asiassa on toinenkin puoli. Lyhyellä tähtäimellä kuolevat ihmiset ovat vittumainen asia nekin. BigPharmaa ja maatalousteknologioita vastustavat tahot eivät ole kohdanneet tautiepidemioita ja nälänhätiä omakohtaisesti, joten ne tuntuvat kaukaisilta, abstrakteilta ja vähemmän pelottavilta kuin "tuntematon uhka" joka heidän mielissään liittyy "eiluonnolliseen tekniikkaan".

Luonnon kannalta onkin kenties hyvä huomata, että luontoäiti on paikoitellen aikamoinen narttu. Sitä kuvaa paremmin kaaoottinen ja ennalta -arvaamaton herttakuningatar joka huutaa "pää poikki", kuin se mielikuva rauhallisesta, pysyvästä ja pastoraalisesta luontoäidistä, joka koristaa esimerkiksi New Age -kuvastoja.

---

Kuva on blogaajan kreikkakorttipakasta, joissa on kaikenlaisia mielenkiintoisia viestejä. Pitää kuitenkin olla varovainen, sillä herttaisesta pinnasta huolimatta herttakuningattaren piilossa olevassa kädessä on luultavasti jokin teräase.

Liian pitkälle ilman tieteellisiä perusteita.

Helsingin Sanomissa oli kerrottu miten laaja joukko tiedemiehiä oli allekirjoittanut vetoomuksen koskien geenimanipulointia ja siihen liittyviä rajoitteita. Innokkeena oli tuore rajoite jossa viljelyssä olisi pidettävä isoja turvarajoja.

Yleisesti ottaen geenimuunteluun liittyy paljon tavallisten ihmisten pelkoja. Suurin vasta -argumenttikritiikki perustuikin siihen miten tieteilijät ovat "kiinnostuneita uudesta", jonka "riskejä ei tiedetä". Tässä muutosvastarintaisessa näkemyksessä korostuvat etenkin "tuntemattomat riskit", joiden kohdalla ei riitä että kerrotaan että ei tiedetä mitään joka tuottaisi riskejä vaan että niitä ei voi olla eikä voi tulla ollenkaan. "kaipaisin yksiselitteisiä todisteita siitä, että missään olosuhteissa geenimuuntelu ei aiheuta mitään ongelmia." ... "laittaa aukottomat todisteet jonnekin näytille. Siis sellaiset todisteet, jotka pätevät vielä sadan vuodenkin kuluttua."

Tosiasiassa tälläistä ei tietysti voi tehdä. Itse asiassa meillä ei ole mitään "aukottomia todisteita" edes normaalista viljelystä. Jokainen tieteenfilosofian perusteet lukenut tietää että aina voi olla tuntematon riski.

Kenties perinteinen viljanviljely kombinoituna johonkin muuhun aikaansaa katastrofin. Näitä on itse asiassa käynyt historian varrella. Peruna oli hyvä viljelytuote. Sitä viljeltiin Irlannissa paljon ja sitten iskikin perunarutto, joka tuhosi sadot. Irlannissa asian vuoksi kuoltiin isosti nälkään. Siihen aikaan ei ollut tietoa asioista samaan tapaan kuin nyt. Tämänlainen "voi olla" katastrofiskenaarioiden rakentelu tuettuna siihen että vastapuolelta vaaditaan "aukottomia todisteita" ei yksinkertaisesti tunnu mitenkään hyvältä tai järkevältä vaatimukselta.

Eitiedetyn ja tiedetyn suhteen käytettiin myös ns. cherry-pickingiä - kuten "Tällekin väitteelle olisi hyvä saada tieteellinen perustelu. (Sellaiseksi ei kelpaa muun muassa torjunta-aineiden käyttömäärien vertailu.)" Eli vaaditaan jotain ja tiettyjä asiaa ja sen todistamista, ja kun niitä onkin tiedossa, todisteita vain pidetään irrelevantteina. Tämä on toki yleinen "pakkomielteisen mogaajan strategia". Ideana on se, että ideologisti kehittyy ajan mittaan. Hän oppii yhä enemmän ja enemmän oman näkemyksensä vastaisia tosiasioita, jotka eivät hänestä kuitenkaan ole riittävän hyviä. Tästä seuraa ns. "maalin siirtelyä", eli vaatimuksia siirretään aina sen mukaan miten vastapuoli onnistuu, jotta se saadaan näyttämään epäonnistuneelta. Moving the goalposts -strategiassa sanotaan vain että "not good enough."

Keskustelusta löytyi myös kummallinen dikotomia. Toisaalta vedottiin tutkimusten puutteeseen ja riittämättömyyteen. Tässä tietoja ei voitaisi saada, joten riskejä voisi toteutuakin mutta niistä ei saataisi tietoa. Syynä on se, että tutkimukset ovat liikesalaisuuksia, tai viljelyä tehdään kehitysmaissa joissa asioita ei valvota ja tutkita. Eli riskeistä ei voida tietää koska yritykset tekevät tutkimuksia puutteellisesti rahanhimo silmissä. Toisaalta vedottiin GM -viljelyissä saatuihin tuloksiin. lisäksi viitattiin asioihin joihin GM -viljely on oikeasti johtanut. Siis juuri niihin joita ei voitaisi saada.
1: Esimerkiksi tuhoeläinten kohdalla on käynyt niin että kun puuvillasta kehitettiin sen päätuholaiselle resistenttiä kantaa ja tätä alettiin viljelemään, pääloinen harvinaistui ja "sekundaariset ongelmat" yleistyivät. Näin ruiskutuksia pitikin paradoksaalisesti lisätä vaikka tavoitteena oli alunperin juurikin tämän vähentäminen. Lajien monipuolisuus laajeni viljelijälle epämiellyttävällä tavalla.

Tämänlaiset näyttävät kuitenkin siihen että tosiasiassa näiden paljonpuhuttujen puutteellisten kokeiden lisäksi GM -viljelystä on jo itse asiassa aika paljon kokemuksia. Kyseessä ei ole mikään "uusin uus". GM -viljelyssä onkin monta kertaa Suomen maapinta -alan verran. Toisin sanoen asiaa on jo kokeiltu ja niitä pelättyjä tuntemattomia katastrofeja ei ole puhjennut. Itse asiassa leviämisen pelkokin on ollut aika aiheeton. Suomessa ei viljatkaan ole kovin yleisiksi levinneet luontoon.
1: En jaksa tässä vatvoa sitä miten GM -tutkimuksiakin on vastustettu. Ilmiö on ollut aika voimakas ja GM -tutkimusten aineistoa on käyty mm. tuhoamassa. Kun asioissa on tuntematon riski, sitä ei olisi saanut edes tutkia. Syynä on itse asiassa taikauskoinen näkemys jonka mukaan "luonnollisuus on hyvää" ja kaikki ihmisteknologinen on pahaa jonka "luonto automaattisesti ja aina kostaa". Tämä jos mikä on vailla todistusaineistoa.

Tämä ei tietysti ole yllätys. Sillä tosiasiassa luonnossa tapahtuu geenimuunteluun rinnastettavia asioita ilman ihmistäkin. Erilaiset eliöt ihan siirtävät DNA:ta lajista ja genomista toiseen. Tätä kautta ihminen korkeintaan voimistaa luonnossa jo muutenkin olevaa. Luonnossa vanhoista ominaisuuksista tulee uusia ja niitä siirtyy lajista toiseen. That's called evolution. You actually may have heard of that one. Ilmiö voisi teoriassa aikaansaada katastrofeja, mutta selvästi ne ovat kovasti harvinaisia.

Poliitikkojen tehtävänä on tietysti hutkia ja tiedemiesten tutkia. Mutta poliitikkojen kannattaisi vedota tietoon eikä olemattomiin. Vetoomuksen ydin olikin myös se, että poliittisen päätöksenteon pitäisi populististen paranoijien sijasta olla tieteellisesti perusteltua. Turhista peloista ei tarvitsisi välittää.

Tässä kohden minä olen kuitenkin tieteestä ymmärtämättömien paranoidien idioottien puolella. Sillä me elämme demokratiassa emmekä teknokratiassa. Se taas tarkoittaa sitä että yleinen mielipide ratkaisee.

Tutkijoiden kannattaisikin panostaa poliitikkoihin vaikuttamisen sijasta tieteen popularisointiin tässä aiheessa. Sillä GM -pelko ei ole syntynyt tyhjästä. Sitä aktiivisesti lietsotaan PR -sodankäynnillä, joka perustuu mielikuviin, huhupuheisiin, henkimaailmanjutuilta haiskahtavaan tuntemattomalla pelotteluun... Ja oikeasti ; jos meillä on "557 ihmistä. Heistä tohtoreita oli 312 ja vähintään dosentteja 210. Joukossa on 140 professoria, kolme tutkimusjohtajaa, seitsemän yliopiston dekaania, yhdeksän tutkimuslaitosjohtajaa, 12 yliopiston rehtoria, kaksi yliopiston kansleria sekä tieteen akateemikko." niin luulisi heiltä syntyvän valaisevaa tekstiä, vaikkapa kirjan verran, tähän aiheeseen.
1: Näiltä osin GM on helppo yhdistää ydinvoimaloihin. Ne ovat varsinkin nykyisin varsin turvallisia. Mutta "tuntematon uhka" tekee niistäkin pelottavia. Tosin GM:än kohdalla ei tiedetä radioaktiivisuuden kaltaisia ominaisuuksia. Eikä räjähdysriskiä tai kallioon haudattavan 10 000 vuoden ajan vaarallisena pysyvää jätettä.
2: Toinen vertailtava kohde on sähköallergia. Sille että sähkölinjat ja matkapuhelimet todella aikaansaisivat tätä vaivaa ei ole todistettu. Tilaa voidaan pitää luulotautina. Se voidaan kuitenkin tätä kautta yhdistää siihen miten pelot ja ennakkoluulot kohtaavat suggestiivisen mielen. Tälläisten ihmisten huomioon ottamattomuus johtaa taatusti "sähköallergian" yleistymiseen. Ehkä tälläisiä voisi miettiä. Ei sitä kautta että siinä olisi aito sairaudenaiheuttaja, vaan se että joku luulee näin ja tällä on nosebovaikutus.
3: Itse muistan nuoruudessani miten mikroaaltouuneja pelättiin tietyissä piireissä. Säteily oli se joka niissä pelotti. Asia hoitui kun tavarankäyttö yleistyi. Nykyisin matkapuhelintenkaan "tuntemattomat riskit" eivät enää pelota. Vaikka asiaa ei ole hirvittävästi tutkittu, suhtaudutaan "aivonkärryytin" -sanaan huumorilla eikä pelolla. Kenties avoimempi GM -tuotteiden viljely ja esillepano voisi muuttaa asenteita, ajan kanssa.

Maalta sinä olet tullut, maalaiseksi olet jälleen tuleva.

Kirjoitin aika kauan aikaa sitten sivistyksestä. Kulttuuri rinnastui maanviljelyyn ja kaupunkilaisuuteen. "Lehtokotilo" taas katsoi maalais-kaupunkilaisjaottelua asumisen kautta. Sukuisista syistä otsikkomme olivat itse asiassa samankaltaiset.

Esiin nousi se, miten kaupungissa ja maalla asuminen sisältävät monia paradokseja. Sellaisia paradokseja, joita on esimerkiksi luolassa elävillä askeetikoilla. Sillä heitä pidetään mystikkoina ja guruina. Kuitenkin he joutuvat kuluttamaan aikaa maailman välineellistämiseen. He joutuvat miettimään elossapysymistä. Ruuanvalmistus ja hankinta vievät askeetikolta runsaasti aikaa. Hän joutuu kamppailemaan elämästä. Sen sijaan kaupungin vuokra -asunnoissa mikroaterioiden ympäröimänä tämänlaiset asiat muuttuvat kaukaisemmiksi. Tätä kautta mahdollistuu periaatteessa se, että voitaisiin ajatella syvällisiä asioita kun ei olla sitouduttu pakkopuuhaamiseen. Kuitenkin käytännössä hyvin usein kaupunkiasunnossa aktivoituu vain television kaukosäädin.

Esimerkiksi maalla ollaan lähellä luontoa. Tämä tuntuu monesti samalta kuin luonnonläheisyys ja ekologisuus. Kuitenkin kaupungeissa asuva voi kävellä. Autoa ei tarvita. Toiminta on keskitetympää. Kaupungissa asuminen onkin siis monella tavoin mahdollista rakentaa ekologisemmaksi.

Samoin kaupunkeihin liitetään epäsosiaalisuus ja maaseutuun yhteisöllisyys. Kuitenkin kaupungissa on hyvin paljon ihmisiä. ; Ihmisvilinän määrä muuttaa kuitenkin helposti toiset ihmiset kasvottomaksi massaksi, joksikin jota välineellistetään. "Hän on asiakaspalvelija" kieltää omaan töykeään kohtelun vastaamisen. Kaupungissa on ihmisiä, mutta ei yhteisöä. Kaupunki kuitenkin tarjoaa periaattessa mahdollisuuden todella dynaamiseen sosiaalisuuteen. Seurassa on enemmän "mustia joutsenia".

Tästä malliesimerkkinä olkoon keskiviikkopäiväni, jolloin lähdin spontaanisti työkaverin kanssa musiikkiliikkeeseen. Päädyimme muun muassa soittelemaan. Kohtasimme tuntemattoman tyypin, jonka kanssa oli puhetta erinäköisistä musiikki -aiheista. Ei meistä tietysti ylimpiä ystäviä tullut, mutta tämänlainen kohtaaminen on maalaisolosuhteissa hyvin vaikeaa. Omalta kohdaltani suurin osa sosiaalisesta kanssakäymisestäni kuitenkin rakentuu juuri tämänlaiselle "vaikutteille altistumiselle". Se on ideointimoottorinikin ydin. Tyyppi yksi sanoo asian ja tyyppi kaksi sanoo toisen. Minun vaatimattomaksi roolikseni jää vain yhdistää nämä kaksi mahdollisesti muutoin toisiinsa liittymätöntä asiaa yhteen.

Minulle kaupunki on dynaamisempi ja sosiaalisempi. Maaseutu taas on sisäänpäinlämpiävämpi paikka. Sellainen, jossa on vähän henkeä joka sanoo "joku ulkopuolinen byrokraatti kaupunkipojanjolppi tulee neuvomaan vaikka ei sitä millään paperilla viljellä. Aina on viljelty ohraa."

Luonnollisen ihanat kulta -ajat.

"Doktriini sitovien ja kiinteiden tavoitteiden tärkeydestä ei ainoastaan siirrä huomiotamme pois toimintamme seuraamuksista ja sen päämäärien järkevästä asettamisesta, vaan se johtaa myös piittaamattomuuteen toiminnan olemassa olevien ehtojen tutkimisessa (...) Tavoite, joka ei perustu niiden vallitsevien ehtojen tutkimiseen, joita meidän tulisi käyttää sen saavuttamisen välineenä, sysää meidät yksinkertaisesti takaisin vanhoihin toimintatapoihimme. Niinpä emme lopulta teekään sitä mitä meidän oli tarkoitus tehdä, vaan sen mitä olemme tehneet ennenkin, taikka sitten huidomme ympärillemme sokeasti ja tehottomasti. Tuloksena on epäonnistuminen."
(Hannu Simolan käännös John Deweyn "Human nature and conduct":ista)

Science Based Medicine blogissa muistutetaan jännittävästä asiasta. Se vihjaa siihen miten paljon elämäntapamme ovat muuttuneet. Nykyisin ylipaino ja liikunnan vähyys ovat pahimpia terveysriskejä. Ennen oli asiat toisin. "There once was a time when all food was organic and no pesticides were used. Health problems were treated with folk wisdom and natural remedies. There was no obesity, and people got lots of exercise. And in that time gone by, the average life expectancy was ... 35!". Eli luonnonmukainen ruoka, terveyden hoitaminen kansanperinteellä, ylipainoisten vähyys ja runsas liikunta olivat läsnä, ei elämä ollut pitkä. Nykyisin elämäntapamme mahdollistaa modernin lääketieteen avulla pisimmän elinkaaren mitä todistetusti on. Vain tarinoissa on esiintynyt todistamattomia myyttisiä pitkäikäisiä metusalemeja.

Blogaus käsittelee toki pääasiassa sitä miten vaihtoehtohoitojen ystävillä on epärealistinen ja romantisoitu kuva menneistä ajoista. Se on olennaisesti nostalgiaa aikaa kohtaan jota ei ole koskaan tapahtunut ja jota ei ole koskaan elänyt. Kultakausien kaipaaminen on kaikkialla tunnettua. Jopa Suomen kansanperinne tuntee sen: "Ennen oli kyrvätkin kuin hanhilla kaulat, / nyt ne ovat kuivuneet kuin pärekattonaulat. / ennen oli vitutkin kuin pataässäkortit, / nyt ne ovat levinneet kuin jerusalemin portit."

Olennaista tässä on tietysti se, että liikalihavuuteen ja liikkumattomuuteen on syy. Se on se, että ei tarvitse raataa. Elinolosuhteet ovat paljon kevyemmät ja vähemmän vaativat. Tässä mielessä elämme nyt kulta -aikaa. Elintasosairaudet vaativat elintasoa.

Lannoitusmenettelyt toimivat niin että ei kuolla nälkään samaan tapaan kuin ennen. Ja lääketiede toimii niin hyvin että kulkutaudit eivät kaada hautaan. Nykyisin ei pidetä minään automaattisena luonnonlakina että puolet lapsista kuolee ennen täysi -ikäisyyttä. Aina ei ole ollut näin.

Itse asiassa ne toimivat niin paljon paremmin kuin kansanperinne, että nykyajan liikkumattomat ihmiset elintasosairauksineen elävät kauemmin kuin "kaivatun luonnollisen kulta -ajan ihmiset" elivat ilman elintasosairauksia ja kansanperinnehoitojen avulla. Tämä on melkoisen selkeä mittari siitä, mikä terveydenhoito toimii ja mikä ei, itse asiassa nykyinen systeemi toimii niin hyvin että se päihittää vanhan vaikka sen haasteena onkin elintasosairaudet.

Tältä kannalta vaihtoehtohoitojen ystävät torjuvat tosiasiat, tai ovat vähintään "science stoppereita"; He toki voivat sanoa että vaihtoehtojen kieltäminen on rajoittamista. Mutta pääongelma in siinä, että he tietävät asiat jo valmiiksi. Jos tiede on heitä vastaan, tiede on väärin. Jos tiede on oikein, se vain vahvistaa sen mitä jo tiedettiin.
1: Kun lopputulos tiedetään tällä tavalla, on tutkiminenkin - etenkin omasta näkemyksestä poikkeavien näkökulmien tutkiminen - tietysti ajanhukkaa. Tutkimus voi korkeintaan kerätä tukea sille mikä jo tiedettiin, jolloin se ei kehitä tietämystä. Tai sitten se on väärää ja huonoa joka tuottaa vääriä mielipiteitä. Tämä asenne toimii ideologioissa ja uskonnoissa.

Mutta se ei toimi tieteessä, eikä silloin kun kyseessä on välineellinen tavoite. Esimerkiksi kun tavoitteena on hoitaa sairauksia niin että potilas oikeasti myös paranee.

Toisaalta kun lääketiede toimii, on hyvä panostaa myös omaan toimintaan. Ajatus elintasosairauksien torjunnasta perinteisin menetelmin on tältä osin houkutteleva. Tosin tämä koskee liikuntaa ja ruokavaliota. Mutta moni tietysti ajattelee että on helpompaa ostaa kaupasta pilleri, joka lupaa luonnollisuutta ilman hikeä ja vaivaa. Tämä ratkaisu on helppo, mutta ei kovin toimiva. Siinä yhdistyy modernin ajan huonous liikunnan vähyyden ja menneen ajan nykyistä paikoin vähän ja paikon paljon kehnommat parantamismenetelmät. (Tai pahimmillaan 1800 -luvulla rakennetun spiritismin pohjalle joka ei ole perinteistä eikä toimi edes siinä mielessä missä kansanperinteen tuntema pajunkuori on pahanmakuista ja vaihtelevan tehoista että pienitehoisempaa aspiriinia. Mutta joka sentään toimii.)

Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri.

Voidaan sanoa että luontosuhde on yksi olennainen osa ihmiskuvaa. Luonto on tavallaan niin tärkeä että se on ikään kuin väkisin jollain tavalla otettava huomioon. Tämä vain on tehtävissä monella tavalla. Siksi ei ole ihme että kansanperinteet sisältävät tarinoita luontosuhteesta.
1: "Raamatussa" mainitaan "Eedenin puutarha", jossa ihminen saavutti tietonsa hyvästä ja pahasta. Hän sai sen luonnosta, puulta. Saatana viekoitteli käärmeen muodossa haukkaa-haukkaamaan hedelmää, joka oli jotain muutakin kuin omenaa ja päärynää. Eli kiellettyä hedelmää hyvän ja pahan tiedon puusta. Paikka ei siis ollut metsä, luonnollinen manipuloimaton joukko puuta, vaan puutarha, johon aina liittyy masteroinnin, manipuloinnin ja älyllisen hoivaamisen fiilis. Puutarha oli ensin, koska ihminen sai sieltä häädön heti opittuaan asiat. Puutarhuri on tässä tietysti Jumala. Maan muokkaaminen on siis tavallaan Jumalan imitoimista, joka on opittu Saatanan viekottelun syystä/ansiosta. Uskonnollisen historian sivistyskäsityksessä on korostettu bildningiä. Tämän takana on saksan kuvaa tarkoittava sana bildung. Ihanteena tässä pyritään toteuttamaan sitä että ihminen olisi se Jumalan kuva, joksi Jumala hänet "Raamatun" mukaan muovasi maasta.
2: Ihmis-luontosuhteessa mietinnässä auttaa myös toinen tarinakirja. "Kalevalassa" on iso tammi, joka kasvaa suureksi, peittäen auringon ja kuun. Niin tulee pimeä. Tätä vastaan hyökkää vaskeen pukeutunut kääpiö, joka kasvaa koko ajan kulkiessaan puuta kohden, ja hänestä tulee jättiläinen joka tuhoaa puun. Näin maailmassa voitiin elellä ja tehdä kaikenlaisia asioita. Kaikkea luontoa ei kuitenkaan tuhottu. Näin oli jotain jossa voitiin tehdä kaikenlaisia asioita

Tätä kautta voidaan huomata että luontoon nähdään helposti hallintasuhdetta. Luonnolla on voimia jotka voivat tuhota ihmisen, mutta ihminen voi manipuloida ja päihittää luonnon.
1: Raamatussa ihmisen katsotaan komentavan eläimiä ja taivaan lintuja. Maanviljelykulttuureissa ihmisen hallinta -alue karsi villin ihmisen kontrolloimattoman luonnon kauemmas. Tätä teemaa ovat kannattaneet myös esimerkiksi renessanssiajan ihmiset. Aurinkokuninkaan hovi halusi puutarhansakin geometrisen tarkasti - käsityksenä oli että järki hallitsee luontoa äärimmilleen ja tämä järki on äärimmäisen kaunista. Tässä on taustalla toki hieman sitä henkeä, että luonto on "mahtava vihollinen", jonka päihittämisestä ja muovaamisesta on luvassa kunniaa koska se on haaste. Äärimmillään tämä näkyi teollisen ajan ihmisistä, joille luonto tiivistyi resurssinhakusuhteeksi.
2: Toisaalta tälle on vastavoimaakin. Suomen kansanperinteessä luonto oli jopa pelottava, sitä lepyteltiin. Luonnon nähtiin hallitsevan - pelosta ei tosin valitettavasti ole pitkä matka vihaan. Ja Romantiikan aikana oli muodikasta että pihaan annettiin syntyä villejä pensaita.
3: Nykyisessä urbaanissa maailmassa ihmisen rooliksi voidaan nähdä jopa luonnon suojelu. Tässä luontoa masteroidaan yrittämällä voimistaa sitä. Tässä ihmiskuvassa luonto on suurilta osiltaan heikko ja ihmisen välineellistämisen alla, ja siksi luonto vaatii ihmisen suojelua, se ei omillaan tule toimeen.
4: Näiden lisäksi, jos pitää tasapainosta ja harmoniasta, taas voi hakea vaikka japanilaisesta puutarhataiteesta. Jos puutarhassa on bonsaipuu, on se harmonisesti sekä luontoa että ihmistä. Puu vaatii tarkkaa manipulaatiota, tietynlaista hoitoa - esimerkiksi yksi tuttavani sai häälahjaksi bonsaipuun ja tämä onnistui jokapäiväisellä työllä ja vaivalla muuttamaan tämän parissa kuukaudessa kuolleeksi tikuksi. Japanilaiset voivat pitää puutarhoissaan luonnollisia kiviä, joita ympäröi ja haravalla haravoitu hiekka.

Ylläolevaan olennaisesti liittyykin seuraava:

Kulttuuri -sanan etymologia on latinan sanassa colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä. Esimerkiksi Cicero puhui anima culturasta, hengen viljelystä. Tätä kautta kulttuuri liittyy maanviljelyyn. Sen sijaan toinen tuttu sana, sivistys ja sivilisaatio juontuvat latinan sanaan civilis, kaupunkilainen. Tätä kautta sana sydämen sivistys saa uutta merkitystä.
1: Tietenkin etymologiassa on haettu sanaa joka heijastaa määritelmäaikansa maailmankuvaa tai jotain muuta asiaa. Se ei siis ole mikään "absoluuttisen luotettava määritelmäpumppu". Onhan esimerkiksi sähkön etymologia kreikan sanassa elektron, höyhen. Syy on se, että Thales onnistui meripihkaan hierotulla staattisella sähköllä saamaan höyheniin liikettä. Elias Lönnroot taas ehdotti sähkölle nimeä lieke. Sähkö ei ole kuitenkaan tulta, happeen yhtymistä. Eikä se liity lintuihinkaan - vaikka kuinka Kokko ilmanlinnuista ja ukkoslinnuista onkin legendoja.
___1.1: Mutta tässä kohden etymologia kuitenkin tuo esiin jotain joka on "määritelmällisesti relevanttia". Unohdan tässä kuitenkin sen että "kulttuuri" esittää määritelmänä että metsästäjä-keräilijöillä ei olisi kulttuuria. Joka tiivistyy vielä "sivistyksessä" sitä että landekaan ei voi olla kunnolla sivistynyt. En ole juuri mistään enemmän erimielinen.

Tätä kautta ihmiskunnan ihmeelliset toimet voidaan yhdistää maanviljelyyn ja kaupunkilaisuuteen. Sävyeroina voidaan sanoa että yleisen "ihminen-luonto" -kahtiajaon mukaan maamies elää maasta, kun taas kaupunkilainen, citizen, elää omassa maailmassan, enemmän luonnosta erossa. Nykyisin maalaiset elävät luonnosta, kun taas kaupunkilaiset vieraantuvat luonnosta. Esimerkiksi tuotemerkkejä osataan paremmin kuin esimerkiksi eläinlajeja.
1: Minulla on tavallaan jalka kummassakin laarissa, kun olen kaupungista peräisin oleva agrologi. Sääli vain, että suhdetta molempiin luonnehtii eräänlainen irrallisuus ja ulkopuolisuus. Että se siitä monisivistyneisyydestä sitten.

Toisaalta voidaan nähdä että ero näiden määritelmien välillä on vain aste -ero. Että maalainen muokkaa ympäristöään vähän, ja kaupunkilainen elää hyvin suurelta osin tekemässään maailmassa, jossa luonto on ajettu teknologialla syrjään.

Tämä on tietysti vain yksi luonnon määritelmä. Sellainen jossa ihmisen kulttuuri olisi jotenkin olennaisesti luonnosta poikkeavaa. Mutta jos ihminen onkin aina maasta elävä - eli kaupunkilainen vain delegoi ravinnonhankintansa maanviljelijöille ja rakentelee korvaukseksi maalaisille internetliittymiä. Tällöin sekä maalainen muokkaa maata, että kaupunkilainen rakentelee maasta - esimerkiksi piistä ja muusta aineksesta - uusia asioita. Tätä kautta saadaan rikottua dikotomian välttämättömyys. Ei ole syytä erottaa ihmisen aikaanssaamaa ja luontoa toisistaan. Jos ihminen on eläin, on hän tavallaan osa luontoa siinä missä jokin puukin. On toki hyvä että ei sekoita myyrien ja ihmisten tai taivaan pilvien toimia toisiinsa, mutta tämä tarkoittaa vain sitä että luonnossa on keskenään hyvinkin erilaisia ilmiöitä.

Tässä määritelmässä maalainen ja kaupunkilainen elää tavallaan aivan yhtä paljon luonnossa kuin metsästäjä -keräilijä neandertalilainen luolamies. Voidaankin sanoa että ihmisellä voi olla muukin kuin välineellinen suhde luontoon. Ihminen voi olla paitsi suhteessa luontoon, myös osa luontoa.

Yksi tapa on tietysti ajatella että ihmisen suhde vaikka puihin on sama kuin lepakon suhde yökkösiin. Toinen vaihtoehto onkin sitten esittää että ihmisen suhde luontoon on hieman kuten ihmisen suhde itseensä, ja ihminen joka kaataa puun, ikään kuin esittää että ihmisenkin voi kaataa. Jostain syystä tämä tuntuu olevan historiallisesti jollain tasolla toimiva yleistys. Esimerkiksi aikana, jolloin luontoa käsiteltiin resurssina, jota voi vaan ottaa ja hakea välineeksi, myös työväkeä pidettiin halpana resurssina. Minä, kaikkea haluavan minäminä -sukupolven kasvatti haluan kaikkea enemmän. En haluaisi luopua nettiyhteydestä vaikka internet muuttaakin valtavasti luonnonvaroja "ihmisen koskemaksi". Silti haluaisin samanaikaisesti että sitä "ihmisen koskematonta" luontoakin olisi enemmän.

---

Kuva on isäni, Erkki Hämäläisen, minusta ottama. Siinä katsotaan ilmeisesti muurahaisia, jotka nekin muokkaavat maata. Ovat tältä osin pieniä ihmisen kuvia.