Voidaan sanoa että luontosuhde on yksi olennainen osa ihmiskuvaa. Luonto on tavallaan niin tärkeä että se on ikään kuin väkisin jollain tavalla otettava huomioon. Tämä vain on tehtävissä monella tavalla. Siksi ei ole ihme että kansanperinteet sisältävät tarinoita luontosuhteesta.1: "Raamatussa" mainitaan "Eedenin puutarha", jossa ihminen saavutti tietonsa hyvästä ja pahasta. Hän sai sen luonnosta, puulta. Saatana viekoitteli käärmeen muodossa haukkaa-haukkaamaan hedelmää, joka oli jotain muutakin kuin omenaa ja päärynää. Eli kiellettyä hedelmää hyvän ja pahan tiedon puusta. Paikka ei siis ollut metsä, luonnollinen manipuloimaton joukko puuta, vaan puutarha, johon aina liittyy masteroinnin, manipuloinnin ja älyllisen hoivaamisen fiilis. Puutarha oli ensin, koska ihminen sai sieltä häädön heti opittuaan asiat. Puutarhuri on tässä tietysti Jumala. Maan muokkaaminen on siis tavallaan Jumalan imitoimista, joka on opittu Saatanan viekottelun syystä/ansiosta. Uskonnollisen historian sivistyskäsityksessä on korostettu bildningiä. Tämän takana on saksan kuvaa tarkoittava sana bildung. Ihanteena tässä pyritään toteuttamaan sitä että ihminen olisi se Jumalan kuva, joksi Jumala hänet "Raamatun" mukaan muovasi maasta.
2: Ihmis-luontosuhteessa mietinnässä auttaa myös toinen tarinakirja. "Kalevalassa" on iso tammi, joka kasvaa suureksi, peittäen auringon ja kuun. Niin tulee pimeä. Tätä vastaan hyökkää vaskeen pukeutunut kääpiö, joka kasvaa koko ajan kulkiessaan puuta kohden, ja hänestä tulee jättiläinen joka tuhoaa puun. Näin maailmassa voitiin elellä ja tehdä kaikenlaisia asioita. Kaikkea luontoa ei kuitenkaan tuhottu. Näin oli jotain jossa voitiin tehdä kaikenlaisia asioita
Tätä kautta voidaan huomata että luontoon nähdään helposti hallintasuhdetta. Luonnolla on voimia jotka voivat tuhota ihmisen, mutta ihminen voi manipuloida ja päihittää luonnon.
1: Raamatussa ihmisen katsotaan komentavan eläimiä ja taivaan lintuja. Maanviljelykulttuureissa ihmisen hallinta -alue karsi villin ihmisen kontrolloimattoman luonnon kauemmas. Tätä teemaa ovat kannattaneet myös esimerkiksi renessanssiajan ihmiset. Aurinkokuninkaan hovi halusi puutarhansakin geometrisen tarkasti - käsityksenä oli että järki hallitsee luontoa äärimmilleen ja tämä järki on äärimmäisen kaunista. Tässä on taustalla toki hieman sitä henkeä, että luonto on "mahtava vihollinen", jonka päihittämisestä ja muovaamisesta on luvassa kunniaa koska se on haaste. Äärimmillään tämä näkyi teollisen ajan ihmisistä, joille luonto tiivistyi resurssinhakusuhteeksi.
2: Toisaalta tälle on vastavoimaakin. Suomen kansanperinteessä luonto oli jopa pelottava, sitä lepyteltiin. Luonnon nähtiin hallitsevan - pelosta ei tosin valitettavasti ole pitkä matka vihaan. Ja Romantiikan aikana oli muodikasta että pihaan annettiin syntyä villejä pensaita.
3: Nykyisessä urbaanissa maailmassa ihmisen rooliksi voidaan nähdä jopa luonnon suojelu. Tässä luontoa masteroidaan yrittämällä voimistaa sitä. Tässä ihmiskuvassa luonto on suurilta osiltaan heikko ja ihmisen välineellistämisen alla, ja siksi luonto vaatii ihmisen suojelua, se ei omillaan tule toimeen.
4: Näiden lisäksi, jos pitää tasapainosta ja harmoniasta, taas voi hakea vaikka japanilaisesta puutarhataiteesta. Jos puutarhassa on bonsaipuu, on se harmonisesti sekä luontoa että ihmistä. Puu vaatii tarkkaa manipulaatiota, tietynlaista hoitoa - esimerkiksi yksi tuttavani sai häälahjaksi bonsaipuun ja tämä onnistui jokapäiväisellä työllä ja vaivalla muuttamaan tämän parissa kuukaudessa kuolleeksi tikuksi. Japanilaiset voivat pitää puutarhoissaan luonnollisia kiviä, joita ympäröi ja haravalla haravoitu hiekka.
Ylläolevaan olennaisesti liittyykin seuraava:
Kulttuuri -sanan etymologia on latinan sanassa colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä. Esimerkiksi Cicero puhui anima culturasta, hengen viljelystä. Tätä kautta kulttuuri liittyy maanviljelyyn. Sen sijaan toinen tuttu sana, sivistys ja sivilisaatio juontuvat latinan sanaan civilis, kaupunkilainen. Tätä kautta sana sydämen sivistys saa uutta merkitystä.
1: Tietenkin etymologiassa on haettu sanaa joka heijastaa määritelmäaikansa maailmankuvaa tai jotain muuta asiaa. Se ei siis ole mikään "absoluuttisen luotettava määritelmäpumppu". Onhan esimerkiksi sähkön etymologia kreikan sanassa elektron, höyhen. Syy on se, että Thales onnistui meripihkaan hierotulla staattisella sähköllä saamaan höyheniin liikettä. Elias Lönnroot taas ehdotti sähkölle nimeä lieke. Sähkö ei ole kuitenkaan tulta, happeen yhtymistä. Eikä se liity lintuihinkaan - vaikka kuinka Kokko ilmanlinnuista ja ukkoslinnuista onkin legendoja.
___1.1: Mutta tässä kohden etymologia kuitenkin tuo esiin jotain joka on "määritelmällisesti relevanttia". Unohdan tässä kuitenkin sen että "kulttuuri" esittää määritelmänä että metsästäjä-keräilijöillä ei olisi kulttuuria. Joka tiivistyy vielä "sivistyksessä" sitä että landekaan ei voi olla kunnolla sivistynyt. En ole juuri mistään enemmän erimielinen.
Tätä kautta ihmiskunnan ihmeelliset toimet voidaan yhdistää maanviljelyyn ja kaupunkilaisuuteen. Sävyeroina voidaan sanoa että yleisen "ihminen-luonto" -kahtiajaon mukaan maamies elää maasta, kun taas kaupunkilainen, citizen, elää omassa maailmassan, enemmän luonnosta erossa. Nykyisin maalaiset elävät luonnosta, kun taas kaupunkilaiset vieraantuvat luonnosta. Esimerkiksi tuotemerkkejä osataan paremmin kuin esimerkiksi eläinlajeja.
1: Minulla on tavallaan jalka kummassakin laarissa, kun olen kaupungista peräisin oleva agrologi. Sääli vain, että suhdetta molempiin luonnehtii eräänlainen irrallisuus ja ulkopuolisuus. Että se siitä monisivistyneisyydestä sitten.
Toisaalta voidaan nähdä että ero näiden määritelmien välillä on vain aste -ero. Että maalainen muokkaa ympäristöään vähän, ja kaupunkilainen elää hyvin suurelta osin tekemässään maailmassa, jossa luonto on ajettu teknologialla syrjään.
Tämä on tietysti vain yksi luonnon määritelmä. Sellainen jossa ihmisen kulttuuri olisi jotenkin olennaisesti luonnosta poikkeavaa. Mutta jos ihminen onkin aina maasta elävä - eli kaupunkilainen vain delegoi ravinnonhankintansa maanviljelijöille ja rakentelee korvaukseksi maalaisille internetliittymiä. Tällöin sekä maalainen muokkaa maata, että kaupunkilainen rakentelee maasta - esimerkiksi piistä ja muusta aineksesta - uusia asioita. Tätä kautta saadaan rikottua dikotomian välttämättömyys. Ei ole syytä erottaa ihmisen aikaanssaamaa ja luontoa toisistaan. Jos ihminen on eläin, on hän tavallaan osa luontoa siinä missä jokin puukin. On toki hyvä että ei sekoita myyrien ja ihmisten tai taivaan pilvien toimia toisiinsa, mutta tämä tarkoittaa vain sitä että luonnossa on keskenään hyvinkin erilaisia ilmiöitä.
Tässä määritelmässä maalainen ja kaupunkilainen elää tavallaan aivan yhtä paljon luonnossa kuin metsästäjä -keräilijä neandertalilainen luolamies. Voidaankin sanoa että ihmisellä voi olla muukin kuin välineellinen suhde luontoon. Ihminen voi olla paitsi suhteessa luontoon, myös osa luontoa.
Yksi tapa on tietysti ajatella että ihmisen suhde vaikka puihin on sama kuin lepakon suhde yökkösiin. Toinen vaihtoehto onkin sitten esittää että ihmisen suhde luontoon on hieman kuten ihmisen suhde itseensä, ja ihminen joka kaataa puun, ikään kuin esittää että ihmisenkin voi kaataa. Jostain syystä tämä tuntuu olevan historiallisesti jollain tasolla toimiva yleistys. Esimerkiksi aikana, jolloin luontoa käsiteltiin resurssina, jota voi vaan ottaa ja hakea välineeksi, myös työväkeä pidettiin halpana resurssina. Minä, kaikkea haluavan minäminä -sukupolven kasvatti haluan kaikkea enemmän. En haluaisi luopua nettiyhteydestä vaikka internet muuttaakin valtavasti luonnonvaroja "ihmisen koskemaksi". Silti haluaisin samanaikaisesti että sitä "ihmisen koskematonta" luontoakin olisi enemmän.
Kuva on isäni, Erkki Hämäläisen, minusta ottama. Siinä katsotaan ilmeisesti muurahaisia, jotka nekin muokkaavat maata. Ovat tältä osin pieniä ihmisen kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti