Me kaikki koemme ajattelevamme "omilla aivoillamme". Koemme että sosialiset kohtaamiset vaikuttavat vain sitä kautta miten niistä haluamme itse oppia.
Hollantilaisen sosiaalipsykologi A. Dijksterhuis viittaa työssään "Why we are social animals: the high road to imitation as social glue" hieman toiseen suuntaan. Imitaatio onkin tässä jotain muutakin kuin korkein ja rehellisin suosionosoitus. Se on jotain, jota käy helposti. Hän teki tutkimusta siten, että otti koeryhmän, jolle hän esitti kysymyksiä. Näiden vastaukset liittyivät johonkin stereotyyppiseen hahmoon. Näillä vastauksilla oli vahva yhteys samaan "hahmoon".
Vastaukset voivat virittää ihmisen ajattelemaan vaikkapa vanhuksia. Dijksterhuisille tämä ei riittänyt, vaan hän itse asiassa koetteli eri ryhmiä ja sai selville että ihminen otti itseensä ominaisuuksia joita yleisesti liitettiin tähän stereotypiaan, johon hänet oltiin viritetty.
Vanhusstereotypiaan viritetty kävelee hitaammin ja vastaa kysymyksiin hitaammin kuin verrokit (joita ei ole viritetty). Myös heidän vastauksensa ova useammin vanhoillisempia. Virittämiseen liittyikin tätä kautta hyvin erilaisia vaikutuksia. Näin ihmisestä voi tulla väliaikaisesti hitaampi vain sillä että häneen leimataan vanhus.
Tämänlainen taipumus taatusti lisää ihmisen ryhmään sopeutumista, koska ihminen mukautuu kohti sitä käsitystä joka hänellä on ympäröivistä ihmisistä. Imitaatiohan ei tehnyt ihmisistä niinkään enemmän kohti vanhuksia vaan enemmän kohti "näkemystä joka vanhuksista on".
Tätä kautta voidaan myös miettiä, olisiko vaikkapa televisioviihteellä samanlaisia, joskin tämän tapaan lyhytaikaisia, vaikutuksia ihmisten käytökseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti