perjantai 26. helmikuuta 2010

Kuin naiset kuivalla maalla.

Melko usein tasa -arvosta esitetään de Beauvoirin tyyppistä mallia. Tässä tasa -arvo tarkoittaa sukupuolten identtisyyttä. Että naiset tekevät ja saavat tehdä ihan samoja asioita kuin miehetkin. Tässä epätasa -arvo osoitetaan siten että löydetään erilaisuuksia sukupuolten roolien väliltä. Jos naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia ja miehet ovat prosentuaalisesti useammin johtajia, on kyseessä epätasa -arvoinen tilanne. Toki arvotukset eivät ole yksiselitteisiä: Onhan miehillä pakotettu armeija, jota naisilla ei ole. Epätasa -arvon suunta, eli onko miehillä vai naisilla parempi on tässä helposti kiistan alla. On sama sanoa että naiset pakotetaan hellan ja nyrkin väliin hoitamaan kakaroita, kuin että miehet ajetaan väkipakolla suorittamaan työelämään.

Tämä tasa -arvonäkemys ei ole ainut. Toisen ymmärtäminen on tämän jutun "main point".

Esimerkiksi Luce Irigarayn mukaan nainen ja mies ovat perusluonteeltaan erilaisia. Tätä kautta epätasa -arvoisuus ei tarkoita identtisyyttä. Identtisessä tilanteessa voidaan olla hyvinkin epäreiluja, kun erilainen tapa kielletään ja pakotetaan elämään tietyllä tavalla. Nainen josta pakotetaan mies on sorrettu.

Otan esimerkiksi merenneidot ja seireenit. Käyttelen näitä taruolentoja melko huolettomasti, koska tarkoituksenani ei ole niinkään toimia mytologiaeläinten bestiaarina, kuin esittää taustalla oleva tasa -arvonäkemys.

Tässä tarinassa voidaan ottaa avuksi tulkinta Hans Christian Andersenin "Pienestä merenneidosta". Sadussa kuvataan merenalaista maailmaa, jossa merenneito on kotonaan. Maailma on eräänlainen toisinto maanpäällisestä maailmasta, ja merenneito elää siellä sujuvasti. Kun merenneito rakastuu prinssiin, tämä hankkii taikakeinoin itselleen kyvyn kävellä maan päällä. Kävely on tuskaisaa. Ja samalla merenneito menettää äänensä.

Tämä kuvastaa tilannetta, jossa naisen on nähty elävän patriarkaalisessa maailmassa. Nykyäänkin esimerkiksi jotkin tahot Suomessakin korostavat että naisen seksuaalisuus on vakava asia, jota täytyy hillitä jotta miehet eivät mene yli. Jostain syystä nämä tahot eivät halua rajoittaa ja kontrolloida miehien vapautta, vaan miehen toimintaa katsotaan ennaltaehkäistävän epäsuorasti naisen toimintaa rajoittamalla.

Näin nainen ikään kuin pakotetaan elämään miesten maailmassa miesten ehdoin, jossa nainen ei ole "kotonaan", vaan hänelle epäluonteenomaisten kahleiden alla. Jos mies sen sijaan uhkaa hukkua naisen merimaailmaan, sadun prinssin tavoin, naisen roolina on pelastaa mies miehen maailmaan. Ei siis ihme että "Pieni merenneito" muuttui maalla mykäksi, ja taikakeinoin saatu kävelykin tuntui tuskalliselta. Naisen ääni vaiennetaan, sen on oltava miehen ääni. Eikä systeemit tällöin tietenkään toimi.

Merenneitojen äänet ovat miehelle tietysti kovakin haaste. Odysseuksen Seireenien laulun kuuntelu oli vaarallista ja temppujen takana. Äänet pakottivat miehet ajamaan laivojaan karille äänten perässä, ja siksi Odysseus piti sitoa mastoon samalla kun kaikki muut tukkivat korvansa vahalla. Naisen ääni on siis pelottava ja haastava - ja tässä yhteydessä tarina kertoo jostain muustakin kuin syvän musiikkifaniuden riskeistä. Naisen kuuntelussa on riski, mies joutuukin elämään naisen maailmassa joka on hänelle yhtä vieras ja tuhoisa kuin Andesenin merenneidon elämä maan päällä - tämäkin tarina päättyy merenneidon kuolemaan.

Teema toistuu esimerkiksi Giuseppe di Lampedusan tarinassa "The Professor and the Siren". Tässä Professori esittää että sireenit eivät tuhoa miehiä. Että se on niin ihanaa että miehet eivät halua poistua, ja jos he yrittäisivät eivät sireenit aikaansaisi tuhoa. Professori kohtaa Lighea -merenneidon, ja viettää tämän kanssa aikaa. Ja aivan kuten DD -roolipelin korkean tason kokkaussuoritus johtaa siihen että muu ruoka sen jälkeen maistuu tuhkalta, käy tässäkin niin että professori ei enää kykene saamaan tavallisista naisista mitään. Tarina loppuu siihen että professori palaa Lighea luo ja hukkuu.

Tasa -arvon kannalta "miesmerenneidoksi" voidaan kaivaa "Naisen kanssa" -sarjakuva. Sehän sisältää paljon parisuhdetta käsitteleviä asioita, joita ei mies kehtaa lukea "naisen kanssa". Teema on yleinen, kun nainen astuu miehen elämään, miehen elämän on mukauduttava naisen järjestykseen, joka käsittelee pienetkin asiat, esimerkiksi kaapin paikan ja muun sisutuksen. Tätä kuvataan yhdessä stripissä siten, että kun parisuhde alkaa, joku voisi luulla että tilanne on siinä. Tämä on kuitenkin virhe, koska deittailu on vasta työhaastattelu. Nainen on työnantaja ja mies työnhakija. Siksi parisuhteen alettua nainen "vahtii kellokorttia". Nainen on deittailussa saavuttanut asemansa. Mies on ilmaissut että hän haluaa olla tässä työssä. Miehen on sopeuduttava siihen että hänelle haastattelu ei tarkoita kovinkaan paljoa - kaikki työthän on vielä tekemättä. Tätä kautta sarjakuvan maailmassa kodissa on järjestys, jota sekä mies että nainen ylläpitää. Järjestys on vain naisen järjestys. Ja siksi tiskaava mieskin voi olla seksikäs - hänhän ylläpitää naisen järjestystä. Naisesta tämä on suhteen syvenemistä, ja tämäkin järjestys tulee naiselta. Tätä kautta miehiin kohdistetaan sarjakuvassa samanlaiseksi muuntavaa epätasa -arvoa.

Tämänkaltainen tarinaperinne vihjaa siihen suuntaan että siinä missä naisia pakotetaan kävelemään kuivalla maalla, miehiä ollaan innolla opettamassa uimaan. Tässä vaiheessa on tietysti vaikeaa sanoa, mikä edustaa muuttavaa voimaa ja mikä on muutosvastarintaa. Tasa -arvo, feminismi ja sovinismi ovat kaikki melko yleisiä ilmiöitä, joten kenties se on irrelevanttiakin.
Merenneitoja on toki usein liitetty seksuaalisuuteen, ja yllä olevasta olevia poikkeavia näkemyksiä on esitetty. Esimerkiksi Alfred Bennetin mukaan merenneito kuvaa jotain jota miehet arvostavat, mutta jonka kanssa heillä ei ole seksuaalisia toimintoja. Magritten taiteesta voidaan hakea esiin "Collective Invention", jossa taas on esitetty moderni uudistus, jossa lihallisuus korostuu. Merenneito on kalan yläruumis ja naisen alaruumis. Ei puhu, mutta panee. Margaret Atwood taas on esittänyt että nainen haluaisi itse asiassa irtautua seireenin kuvasta. Tässä on teemana se, että pinnanpalvonta on ikään kuin naamioitu mystiseksi. Naisen ulkonäköön ja kauneuteen sekä seksuaaliseen viehätysvoimaan tuijottamalla arvot ovat pinnalliset, mutta mytologiahahmossa se on ikään kuin naamioitu myyttiseksi ja ihmeelliseksi. Todellinen naiseus jää ikään kuin tämän taakse.