"kyllä nuo lauseet sittenkin koskevat Jumalan olemassaoloa. Eihän mitään tuollaisia ajatuksia tai ongelmia voisi syntyä, jos Jumalaa ei ensin olisi olemassa. Tarvitseeko ihminen Jumalaa maailmansa selittämiseen?" ... "Nuo kysymykset syntyvät vain siitä, että kuvattu asia on ensin olemassa, ja sitten me pohdimme omaa suhdettamme siihen. Jos asiaa ei olisi olemassa, koko ajatus olisi täysin turha ja järjetön. Jumalan kieltäminen tai väittäminen tarpeettomaksi vahvimpia todisteita Jumalan puolesta. Jumala on niin vahvasti olemassa, että ihmisen täytyy jopa kapinoida vastaan."
(Eero Ojanen, "Mitä Aristoteles on minulle opettanut", sivut 80-81)
Otin yllä olevan lainauksen esille, koska se on melko yleinen. Ja se on itse asiassa liitoksissa ihan mielenkiintoisiin asioihin.
Keskeisin on tietysti loogisen lauseen suhde todellisuuteen. Sekä kuviteltavissa olevan ja aidon välinen ero. Se, että jokin on loogisesti hyväksyttävä, eli totuusarvolta pätevä päättely, on myös muistettava totuusehtojen mahdollisuus. Jumalan olemassaolo on siis olemassa mahdollisuutena loogisessa mielessä. Ja tämä ei välttämättä ole sama asia kuin oleminen myös muutoin. Määritelmän olemassaolo ei viittaa aktuaaliseen olemassaoloon - ja tämän vuoksi meidän ei tarvitse pelätä kentaureja matkallamme kotiin. Mielikuvan totuusarvo ja todellisuuden totuusehto ovat eri asioita. Jokainen tunnistaa tämän eron ja siksi Daniil Harmsin novellissa "Tarinoita Himmelkumovista" tuntuu tapahtuvan epälooginen asia: "Piipputupakka loppui eikä Himmelkumovilla ollut mitään poltettavaa. Hän imeskeli tyhjää piippua, mutta se vain lisäsi tuskaa. Näin kului parisen tuntia. Sitten piipputupakka ilmestyi." Mielessä oleva määrittely omassa piipussa olevasta tupakasta on sama kuin aito tupakka.
On tärkeää muistaa että meillä on kahdenlaista suhdetta asioihin. Molemmat niistä ovat relevantteja: Mietimme olemassa olevaa ja suhdettamme siihen. Ja mietimme mitä ei ole, ja suhdettamme siihen.
Tästä saa mielenkiintoisen huomion "Matrixista". Siinähän "There is no spoon" -huomio oli tärkeä. Moni mystikko on iloinnut siitä että tässä on takana syvä totuus. Heistä elokuva muistutti että henkisempi ja aidompi ja todellisempi totuus oli bittien ulkopuolella. Harva kuitenkaan esitti että lusikan kieltäminen jotenkin varmistaisi lusikan olemassaolon. Se osoitti että lusikka on vain illuusio. Suhde tämän mietintään oli hyvin tärkeä, ainakin juonen etenemisen kannalta. On mielenkiintoista että lusikoiden kyseenalaistamiseen suhtaudutaan kevyemmin ja sallivammin kuin Jumalan kyseenalaistamiseen.
Tämä kertoo jotain olennaista takana olevista asenteista.
Syy on se, että itse "kielto vahvistaa" -argumentti ei itse asiassa rakenteensa vuoksi vakuuta ketään. Se hyväksytään jos ja vain jos sinulla on asiaan liittyvä sokea piste. Eli hyväksyt asian muutenkin, ja puolustat sitä niin puupäisesti että mikä tahansa pönkkä kelpaa. Oman identiteetin suhde olemassaoloon on mietitty ja siihen vahvasti sidottu. Maailmankuva ei kestäisi muutosta tässä asiassa. Siksi se tuntuu vakuuttavalta vasta kun Jumalan olemassaolo on itsestäänselvyys jota ei voi eikä saa kyseenalaistaa.
Asiantila on helppo huomata esimerkiksi siinä miten argumentteja ei käytetä samankaltaisissa tilanteissa: Tämänlaatuista argumentaatiota ei oikeastaan sovelleta mihinkään muuhun kuin Jumalakysymykseen. Esimerkiksi tästä voisi ottaa jutun jossa kerroin Ryösön reagoinnista "darwinkala -puskuritarraan" Hän vastustaa evolutionismia, koska ei usko evoluutioon. On siis jokin evoluutio jolla on totuusarvo ja totuusehto. Olisi toki tavattoman helppoa muistuttaa että tosiasiassa reagoinnin tarve johtuisi psykologisesta tunteesta. Siitä että tietää että on väärässä. Tämä olisi kuitenkin nihilointia. Tällä tavalla voidaan aina rakentaa kritiikki -immuniteetti, kun vastustus vain tukee itse asiaa. Tosiasiassa Ryösö vastustaa evoluutiota koska ei usko että evoluutiota on muuna kuin ideologisena konstruktiona. Ja koska hän näkee että evolutionismi vaikuttaa maailmassa. Hän on ehkä epäonnistunut evoluution totuusehdon arvioinnissa, mutta muuta osin hänen toiminnassaan ei ole mitään irrationaalista.
En näe että Ryösö kokisi että "evoluutio on niin vahvasti olemassa että sitä vastaan täytyy ihan kapinoida." - Ei vaikka taikasana "alitajuinen" iskettäisiin mukaan ad hoc -selityksenä sille miksi Ryösön kokemukset lienevät erilaisia.
Itse asiassa tähän liittyy jännittävä yhteys. Yhteys saadaan nihilismin kautta. Ateisteihin liitetään usein sana "nihilismi". Vihainen nihilistihän olisi eräänlainen oksymoroni. Jos ateisti ei siis reagoi ja kiellä aktiivisesti, hänet katsotaan nihilistiksi. Ja tätä taas pidetään pahana asiana jo sellaisenaan. Jos hän on aktiivi, hän kapinoi ja Jumalalla on tässä mahtava valta. Tässäkin kohden on kyseessä se, että rakennetaan tilanne jossa pelin henki on "Kruuna - minä voitan, klaava - sinä häviät". Lakitermien : Epäilty on automaattisesti jo tuomittu. Systeemin merkitys on vain löytää miten hän on syyllinen. Syyttömyysmahdollisuutta ei sallita.
Kuitenkin vastustamisen intoon täytyy olla syy. Jostain syystä olemassaolottomuus on ateisteille kovin merkittävä asia. Tätä näkemystä puolustetaan kovasti. Ateisti ei siis ole nihilisti, vaan kokee että tällä asiantilalla on merkitystä. Tätä kautta päästään kätevästi siihen kapinointien syyhyn.
Ideologia ja ideologian kannattajien vaikutusvalta ja heidän uskomustensa totuusarvo eivät ole sama asia. Kiistäminen ei välttämättä olekaan tukea. Syy on hyvin yksinkertainen : Ihmisen ei tarvitse uskoa evoluutioon uskoakseen evoluutikoihin. Ihmisen ei tarvitse uskoa Jumalaan uskoakseen uskontojen olemassaoloon. Jos nykyään kiistää Isiksen, ei tästä saa aikaan kovin suurta tunnekuohua, koska kaikki ovat samanmielisiä asiasta. Tämä Jumala on jäänyt historian lehdille. Tämä ei siksi vaadi mitään kapinointia. Jos kuitenkin perustaisin Isiskultin, joka saisi suosiota, ja joka alkaisi pitämään aamunavauksia kouluissa, kieltämään lastenvaippojen myyntiä ja ostoa, komentaisi kaikki vuosittaiseen Isiksen palveluun ja pistäisi balsamoinnin kouluaineeksi, se alkaisi saamaan vastareaktiota. Isiksen totuusarvo ei muutu mihinkään. Mutta suhde hänen seuraajiinsa on pohdittava sitäkin tarkemmin. Suuri syy on siinä että Isiksen seuraajat käyttäisivät tässä yllä mainitussa tilanteessa valtaa. He olisivat sen verran ylimielisiä että määrittäisivät oman arvonsa myös muille: He vaikuttavat esimerkissä sen verran paljon että käytännössä sitä ei voi välttää. Kaikkien olisi pakko ottaa heihin kantaa, koska instituutioon törmää lähes yhtä varmasti kuin gravitaatioon.
Jumalan olemassaolokysymys herättää tunteita siksi että se ei ole tyhjiössä oleva totuusarvoväite. Siihen on liitetty ideologiaa, toimintaa, arvoja, normeja ja käskyjä. Uskonto on ideologia joka hallitsee. Uskontokysymys on ennen ollut hegemonia, eli itsestäänselvyys, jota ei saa kritisoida. Ja tätä kautta sen ei ole aikaisemmin tarvinnut puolustaa itseään mitenkään. Ilman erimielistä ei ole diskurssia, ja taisteluun tarvitaan toinen osapuoli, vihollinen. Erimielisyyden vuoksi sen kannattajista osa kuitenkin puolustautuu raivokkaasti ja kohtaa vastaraivokkuutta. Kyseessä ei enää ole hegemonia -asemasta. Kaipuu hegemonia -aikoihin kertoo siitä että eri vaihtoehtojen punnitseminen on heistä automaattisesti huono asia. Toki eri vaihtoehtojen punnitsemisessa on erimielisyys, kina ja konfliktin ja jännitteen paikka. Ja kaikkien yksimielisyyteen panostamisessa on helpommin harmonisuutta ja ykseyttä. Se ei silti ole filosofiassa tai tieteessä kovin rakentavaa.
Kun puhutaan olemassaolosta, voi olla loogista sanoa että Jumala on olemassa määriteltynä kappaleena. (Toki transsendentin ystävät ovat tästä varmasti erimielisiä.) Tämä ei tarkoita että sillä olisi vaikutusta kehenkään. Jumala voi olla ideologian kautta vaikuttava määritelty normisto. Tämä ei tarkoita että normien takana oleva yliluonnollinen olisi konkreettisesti olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti