Muuttumisleikki

Televisiosta tuli tänään "Muotojen merkitys" ("The shape of things"). Karkeasti voisi sanoa että elokuva ei ollut "erityisen mieleeni", mutta se oli kuitenkin sen verran kiinnostava että jaksoin katsoa sen alusta loppuun, vaikka aloitinkin sen katsomisen spontaanisti. Elokuva siis piti yllä koko matkan jollakin tavalla.

Ja sitä paitsi tätä elokuvaa voi "käyttää astinlautana" moneen herkulliseen asiaan. Otan sen avukseni kun käsittelen identiteettiä ja parisuhteen vallankäyttöä. Ainut asia mistä sitä voisi moittia, on se, että identiteetti ja stereotypia eräällä tavalla sekoittuvat elokuvassa samantapaiseksi asiaksi. En pidä tätä välttämättömänä. Mutta toisaalta tämä hahmoihin liitettävissä oleva stereotyyppisyys tarkoittaa myös sitä että asiat on helpompi esittää. Ne perustuvat ikään kuin kaikille tuttuihin perushahmoihin.

Tätä elokuvaa ei voi käsitellä tekemättä siitä juonireferaattia. Tämä on elokuvan lähestymistapa, joka on yleinen ala -asteen elokuvista ja kirjoista kirjoitettaessa. En yleensä pidä tästä tavasta. Mutta tällä kertaa se on aivan pakko tehdä:

Juonireferaatti.

Elokuvan juoni voidaan tiivistää seuraavasti. Olipa kerran tyylitajuton, ylipainoinen ja nörtti Adam, joka kohtaa museonvartijana toimiessaan anarkistisen taiteilijan Evelynin, joka uhkaa sutata spraymaalilla erään patsaan koska siinä on sukuelimet peitetty kipsillä. Itse asiassa tämä sensuuriaktio on patsaan muuttamista ja lisäksi se on tehty melko huonosti. Vandalismia tapahtuu vaikka sitä ei näytetäkään.

Olennaista on että nörtti saa takkiinsa maalattuna puhelinnumeron. Alkaa suhde, jossa Evelyn muokkaa nörttiä. Saa hänet liikkumaan, mikä tekee hänestä hoikemman ja parempikuntoisen. Saa tämän menemään parturiin. Vuosia käytössä ollut takki lähtee ja tilalle tulee uusi look. Nörtti ottaa tatuoinnin. Menee jopa kauneusleikkaukseen.

Samanaikaisesti tapahtuu tietysti muutakin. Nörtti saa itseluottamusta, hänestä tulee "komea". Ihmiset osoittavat hänelle huomiota ja arvostusta. Hänestä tulee itsevarmempi. Hän flirttailee leikillisesti tarjoilijoille. Tämä huipentuu siihen että hän pussailee ystävänsä tyttöystävän kanssa, koska "niin vain tapahtuu".

Hän luopuu myös ystävistään joista Evelyn ei pidä koska he ovat "pinnallisia". Tätä on ehdoteltu pitkin matkaa, mutta vasta syyllisyyden ja hyvittelyn tunne ovat se "kynnys", joka saa hänet ottamaan tämän askeleen.

Lopulta valtavan muodonmuutoksen käynyt "metroseksuaali adonis" eli "entinen plösö nörtti" kosii tyttöä, ja saa kuulla taidenäyttelyn paljastustilaisuudessa, että koko suhde on ollut näytelmää. Taiteilija -anarkisti on muokannut hänen ulkokuortaan ja identiteettiään. "Ennen" ja "jälkeen" -kuvat yhdistetään luonneanalyysiin. Alun yliystävällinen hahmo, jossa ei näy moraalista häilyntää, alkaa käytöksessään heijastaa moraalista ailahtelevaisuutta samalla kun ulkonäkö muuttuu. Kuitenkin samalla kuvissa pistää silmiin se, että nörttimies ei hymyile ja on asentokieleltään varovainen ja sulkeutunut. Kun taas adonismies on hymyilevä ja elekieli on jopa nenäkkään avoin ja sosiaalinen.

Koko aikana ei ole tehty ainuttakaan komennusta. On vain ehdoteltu. Samalla on tarjottu näyteltyä kiintymystä ja seksiä. Muuntelukeinona on ollut manipulaatio, ei käskytys. Muotoilun seurauksena saatiin komeampi, lihaksikkaampi, terveempi, itsevarmempi ... mies, joka oli sellainen jota muoti pitää hyvänä. Monet muutokset ovat sellaisia että moni voisi sanoa että miehestä olisi tullut "parempi". Samalla nainen kyseenalaisti tämän ja vihjasi että miehestä olikin ehkä tullut "huonompi".

End of story.

Juoni nosti esiin paljon erilaisia kysymyksiä. Ehkä tärkein asia on tietysti siinä että se näyttää miten mutkikasta valtapelin ja identiteetin suhde ovat. Miehen käytös muuttui - itse asiassa se muuttui stereotypiasta toiseen. Arka ja kiltti nörtti muuttui hieman huikentelevaksi ja röyhkeäksi metroseksuaaliksi.
1: On vaikeaa tietää oliko nössö itse asiassa yhtä moraaliton kuin sama ihminen metroseksuaalina. Koska nörtillä oli ennen kaikkea vähemmän mahdollisuuksia. Voi siis olla että kaikki tämä moraalittomuus oli olennaisesti hänessä jo silloin kun hän raahusti museon käytävillä ja odotti työvuoronsa loppumista.
2: Toisaalta muutos saattaa johtua siitä että nörtti odottaa tietynlaisilta hahmoilta tietynlaisia asioita. Tätä kautta hänen mielessään on peruskuva siitä mitä "tuon näköinen voi tehdä" ja mitä "on odotettavissa tehdä" ja jopa "mitä pitää tehdä". Tätä kautta syntyy itsellä oleva kuva. Tässä voi olla myös se mitä odottaa muiden odotuksista tuon näköistä kohtaan.
3: Voidaan ajatella että käytös voi johtua aidosta ympäristön aiheuttamasta persoonanmuutoksesta. Tällöin ympäristö on tukenut tiettyä käytöstä nörtiltä ja tiettyä metroseksuaalilta. Jos nörtti on läski ja tyylitajuton, hänen flirttailunsa voitaisiin kokea kiusana. Se olisi ns. "häiritsevää". Kun komea adonis tekee saman, se on tietysti ns. "imartelevaa ja leikkimielistä", johon ostallistuminen taas kuvaa jopa sitä että komea mies on "niin itsekeskeinen että ei huumoria ja leikkimieltä..." Tätä kautta "nössö" kohtaa identiteettipaineita ja "adonis" toisenlaisia. On vaikeaa sanoa mitä valtapeliä kehenkin kohdistetaan. Ja itse asiassa tätä kautta koko ajatus siitä että yksilö olisi oman identiteettinsä herra muuttuu kyseenalaiseksi. Jospa me kaikki muovaamme toisia ja itseämme samalla kun muut muovaavat meitä ja itseään.
4: Ehkä järisyttävintä on tietysti se, että nörtin ja adoniksen hyväksymisen tarpeet ovat elokuvassa koko ajan vahvasti mukana. Se on oikeastaan sen kantava teema. Se "punainen lanka" joka jatkuu elokuvan alusta loppuun. Onkin jännittävää että manipulaatio oli hyvin tehokasta ja vaikuttavaa, koska se oli "vapaaehtoista pakkoa", jossa syöttinä oli rakastetuksi tuleminen. Kuitenkin näyttelypuheessa mies kuvataan pahoin sanoin. Taiteilijan tekemänä "moraalinen kyseenalaisuus" - joka miehen kohdalla oli merkki jostain jota oli hyvä kritisoida - oli taiteilijan tekemänä itseilmaisua ja rohkeaa vapautumista. Manipulaatio oli siis luova aktio. Taustalla voi miltei kuulla se, miten näyttelyä pitävä Eve kertoisi sen olevan emansipationarinen valinta.

Toinen teema mikä tästä tuli esiin on tietysti se, että naisen ohjaava käytös on itse asiassa jotain hyvin tuttua. On ihan tavallista että juuri naiset pistävät poikaystäviensä vaatekaappia ja ulkoasua uusiksi. Elokuva herätti kysymystä siitä, miten paljon tälläistä manipulaatiota itse asiassa tehdäänkään. Jokainen nainen varmasti haluaa muuttaa jotain asioita puolisossaan - ja itse asiassa saa jopa jotain muutoksia aikaiseksi. Kysymys on tässä tietysti määrällinen. Mutta myös laatu mietityttää: Elokuvassa suhteen valheellisuus tuntui tekevän manipuloinnisa erityisen pahan. Siinähän vain välineellisesti kokeiltiin mitä oltiin valmiita tekemään milloinkin - ja miten pitkälle asia voidaan viedä pikku hiljaa edeten. Toisaalta ulkoisen teon taustalla olevien sisäisten vaikuttimien rooli teossa ei muuta itse tekoa.

Kuitenkin elokuvan pintarakenteen takana voi olla myös kostoteema. Minä näen kostoteemoja tietysti aivan joka ikisessä asiassa, mutta tässä elokuvassa se tuntuu mahdolliselta tulkinnalta. Sillä tilanne huipentuu kuitenkin vasta sen jälkeen kun Adam on pussaillut kaverinsa tyttöystävän kanssa. Kysymys on oikeastaan siitä, valehteleeko taiteilija silloin kun näyttelee olevansa suhteessa, jolloin hän tekee parisuhdetta simuloivan valheellisen ja illusionaarisen performanssin. Vai valehteleeko hän näyttelysalissa kun esittää että koko juttu oli farssia. Parisuhteen luonne on hänen sanansa varassa.
1: Tosin elokuva korostaa myös sitä että parisuhde oli metroseksuaaliksi muutettavalle nörtille aitoa, koska hän koki sen matkan varrella sellaisena. Hänen silmissään se muutti luonnettaan myöhemmin, mutta ennen sitä se oli hänelle aitoa. Se, mitä se oli taiteilijalle, ja muuttuiko sen kuva hänen mielessään, jää arvoitukseksi. Elokuvassa mies on se elementti joka tunnetaan ja nainen taas on arvoitus. Tämä on tietyllä tavalla tuttu ajatus. Perinteisesti naista on pidetty arvoituksena. Ja postmodernissa maailmassakin se on suosittu: Luce Irigaraynhan mukaan länsimainen tiede on maskuliinista, koska mies haluaa ymmärtää, rakentaa, ja ottaa haltuun. Mies tutkii virtauksia ja rakentaa siltoja ja vesivoimaloita. Nainen sen sijaan ihmettelee. Joki jää virtaamaan, eikä minnekään ilmesty tylsiä kaavoja. Tässä mielessä elokuvassa nainen ja mies ikään kuin heijastavat sitä olemassaolon tapaa, joka mielelle ja naiselle "yleisesti ottaen" nähdään.
___1.1: Hyvin perinteinen näkökulmanlisäys tähän kohden on tietysti myös se, että vallankäyttöä on monenlaista. Ja niihin liitetään tiettyjä sukupuoliodotuksia. Elokuva mukailee tätä kaavaa laittamalla manipuloijaksi naisen. Sillä voidaan sanoa että perinteinen mieskuva antaa miehisiksi vallankäytön keinoiksi käskyttämisen, aggression ja väkivallan. Ja naisellisille keinoille jäävä tila taas on se että käytetään seksuaalisia pihtejä ja sosiaalista pelikenttää välineenä.

Onko kyseessä performanssi vai mustasukkainen kosto, on vaikeaa tehdä. Tulkintaa itse asiassa vaikeuttaa se, että
1: Seinällä on sekä sitaatti siitä miten "moralistien paikka ei ole taidenäyttelyssä". Se voi suojata miestä, eli se muistuttaa että muokattu mies ansaitsee tilaa. Toisaalta se voi kertoa siitä että moni voi pitää manipulointia, eli itse taiteentekotapaa, halveksittavana. Tällöin hän ikään kuin joko (1) ennakolta puolustautuu tähän vasta -argumenttiin tehden siitä heikomman tai (2) jossain määrin nostaa esiin sen että taiteilija jotenkin häpeää tekonsa etiikkaa, mutta pitää etiikanrikkomista taiteenteon yhtenä tärkeänä elementtinä. Tässä tulkinnassa moralisoiva argumentti voi jopa vahvistua. "Miksi se pitäisi muuten ääneen sanoa, jos siinä ei olisi jotain pahaa."
2: Että se, että siellä on neonvaloputki "She loves me not", jossa viimeinen sana vilkkuu. (1) Vilkunta voi kuvata epävarmuutta, jolla mies on saatu tekemään itselleen ja käytökselleen isoja muutoksia. Silloin se on taiteilijan esittämä motiivi muutokselle. Mies on valmis uhraamaan hyvän ja vanhan identiteettinsä pinnalliseen ja huonoon koska hänelle vihjataan että ehkä se "rakkaus ei olisikaan ikuista". (2) Toisaalta se voi kuvata oikeaa asiantilaa. Eli onkin vaikeaa sanoa onko taiteilijanaisella sittenkin ollut tunteita mukana pelissä vai onko tilanne sittenkin vain näytelmä. (3) Vai oliko teksti vain se muutos missä ennen paljastusta mies koki rakkautta ja jälkeen ei.

Tässä mustasukkaisuus - kosto tulkinnassa tämä elokuva käsittelisi sitä miten nainen voi käyttää valtaa mieheen varsin arkisilla keinoilla, ja tehdä hyvinkin äärimmäisiä asioita. Ilman että se olisi mitenkään ilmiselvää ennen kuin taidenäyttelyn alussa asia kerrotaan kaikille sanallisesti. Sitä ennen se oli "hegemoninen hiljaisuus", asiantila joka "on siten kuin on ja pitää olla" niin itsestäänselvästi että vaihtoehdot eivät edes tule mieleen.

Ennen kaikkea tässä jäi auki, pilkkaisiko tälläinen performanssi kritiikkiä miehille ja heidän stereotypioilleen. Vai olisiko se kritiikki naisille sallitulle vallankäyttöpatteristolle.