Isosisareni blogaus nosti esiin hyvin arkipäiväiseltä tuntuvan ongelman. Siinä on työpaikan vaihtamisen teema. Jaksaminen, itsensä toteuttaminen ja määräkysymykset ovat mukana.
Työ: Oman identiteetin ilmentymä vs. ulkoa ohjattu identiteetti.
Työpaikka on monelle nykyaikana(kin) olennainen osa identiteettiä. Toki ennen seppä oli aina seppä, kun taas nykyään paikka usein vaihtuu. Ja työpaikka on käytännön elämän selviämisen kannalta tärkeä, käytännöllinen, olla. Nämä eivät välttämättä toimi yhdessä. Työ ei aina sovikaan identiteettiin.
Nykyään, ehkä juuri sen vuoksi että työpaikan voi vaihtaa, identiteetin kautta työssä kasvaminen ja työssä viihtyminen ovat nousseet keskeisen tärkeiksi asioiksi. (Toki myös palkka on tärkeää.) Tätä kautta työ alkaa muistuttamaan harrastusta. Itse olen määritellyt hyvän työn ja harrastuksen välin siten että "jos systeemi ei tuota, se on harrastus." Toisin sanoen työssä on mukana taloudellinen edunsaanti, kun harrastuksesta maksetaan. Prioriteettina on tässä viihtyminen. Tämä on melko moderni tapa määritellä työntekoa. Ihannetyön rooli on tavallaan tiivistettävissä Guy Windsorin, miekkailunopettajan, "Duellist's companion" -sitaattiin: Paras syy miekkailla on "It adds years to my life and life to my years". Windsorin työ on monelle harrastus. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset vaativat työltään muutakin kuin palkkaa.
Kuitenkin ulkokohtaista työtä on ollut. Ja itse asiassa moderni aika toi mukanaan äärimmäisen version tästä. Siinä missä käsityöläinen voi kehittyä ammatissaan, liukuhihnatyöntekijä muuttuu koneen jatkeeksi. On hyvä muistaa miten varhaisteollistuneessa konehalleissa työ oli tympeää, ja työ oli ensisijassa ulkoisten ehtojen suorittamista. Se oli tavallaan normi, eikä työläisellä mitään valinnanvaraa ollut kovinkaan paljoa. Systeemi oli ulkoa ohjattu.
Työ: Schopenhauer vs. Nietzsche. Kasvu vai turvallisuus.
Toinen tärkeä elementti on haasteiden määrä. Tässä avuksi saadaan hyvin vastakkaiset hahmot. Pessimismin vuoksi paranoiaan asti varovainen Schopenhauer ja Raivopäisyyden vuoksi aggressiivisuuteen asti riehakas Nietzsche.
Tätä voisi kuvata kuilulla tavoitetilan ja toteutuneen välillä.
1: Varovainen Schopenhauer esitti että kuilusta pitäisi tehdä kapea. Tämän tapaiseen asenteeseen liittyy helposti asketismia, jota on löydettävä esimerkiksi buddhalaisuudesta. Kun odotukset eivät ole kummoiset on helpompaa olla tyytyväinen. Tällä asenteella ei toisaalta saavuta mitään. Schopenhauerin maailma ei ole onnellisuutta maksimoiva vaan tuskaa minimoiva.
___1.1: Schopenhauerin unelmatyöpaikka olisi haasteetonta, helppoa ja riskitöntä. Tätä kuvaisi sana "turvatyöpaikka". Se olisi helppo ja kohtuullisesti palkattu työ jonka tietäisi kestävän kauan. Palkka ei olisi liian hyvä, jotta sille pyrkisi kilpailijoita. Työ ei olisi niin mielenkiintoinen että sille pyrisi kilpailijoita. Nämä olisivat uhkia. Tästä seuraisi kaiken kaikkiaan se, että työ olisi vaatimatonta sekä taitojen että vaatimuksien kohdalla. Tästä seuraa käytännössä työn tylsyys. Usein tämä tarkoittaa sitä että joku toinen tekee vaikeat päätökset puolesta, joten tuloksena on helposti jonkun alaisena toimiminen.
2: Nietzscheläinen taas tekisi kuilusta mielikuvien kautta suuren ja pyrkisi toimillaan pienentämään sitä. Tämänkaltaisen kautta syntyy aikaansaavia ihmisiä. Tässä on tietysti riskinä epäonnistumista ja loppuun palamista. Nietzscheläisen tavan mukaan tälle epäonnistumisen tuomalle tunteelle ei saisi antaa periksi ja lannistua. Tämä on kuitenkin helposti hyvin vaikeaa. Sarjaepäonnistujan työpanos heikkenee helposti entisestään. Tällöin työteho on jopa huonompi kuin Schopenhauerilaisella.
___2.1: Nietzscheläinen työ taas olisi hektistä ja dynaamista. Työ voisi olla sellaista että et tietäisi onko työ seuraavana päivänä olemassakaan. Se olisi itsellistä, haasteellista ja nopeatempoista. Palkka voisi olla hyväkin. Tälläinen haasteellinen ja itsellinen työ sisältää mukanaan paljon riskejä. Burn Out ja epäonnistuminen tuovat huonoa mieltä. Epävarmuus voi jäytää.
Ehkä kauhein työ on kuitenkin näiden yhdistelmän kautta löydettävissä. Epävarma ja tylsä työ, jossa ei voi toteuttaa itseään, eikä voi laskea työn varaan. Eikä saa siitä palkkaakaan. Ja paras olisi tietysti turvatyöpaikka, jossa saa toteuttaa itseään ilman pelkoa että mahtipalkkashekki jostain syystä jäisi tulematta.
Tiivistäen:
Työssä on mukana itselle sopimista. Monia töitä, kuten sairaanhoitajien, perustellaan sillä että niihin pitää mennä kutsumuksen vuoksi. Kuitenkin moniarvoisessa ympäristössä on vaikeaa sanoa mikä työpaikka on kenellekin kutsumus. Minä ajattelin yhdessä vaiheessa hakea papiksi, ja ura oli vaihtoehtolistalla vielä siinä vaiheessa kun se ei ollut vakaumuksenmukaista. Samoin sairaanhoitajaksi voi hakea koska pitää ihmisistä, tai siksi että alalla riittää töitä. Joku harvinainen yksilö voi saada kutsumuksensa puhelinmyyjänä. Yksi voi nauttia opettamisesta, mutta toinen ajatella että "taas kasa tampioita jotka ei välitä ja jotka tekee samat tylsät ja toistuvat perusmogat". Ja moni kyllästyy kutsumustyöhönsä kun sitä tekee vuosia ja taas vuosia.
Osa kuitenkin onnistuu elämään tekemällä itselle antoisaa työtä. Heitä on vähän. Heille on helppo olla kateellinen. Kateuteen liittyy vahvasti kuvitelmat siitä mitä toisilla on. Toisen työpaikan unelma voi liittyä tämän tapaisiin asioihin. Tällöin unelmaa ruokkii kateus ja tämä lisää tyytymättömyyttä omaa työtä kohtaan, joka taas entisestään kasvattaa kuilua kateuden kohteen ja oman tilan välille. Maailma on sellainen miten sen ottaa.
1: Kateus voi kuitenkin auttaakin : Tylsistynyt Schopenhauerlainen voi hakea dynaamisempaa työtä ja saada vaihtelua. Ja loppuun palanut Nietzscheläinen taas voi pistäytyä suojatyöpaikassa lataamassa akkuja. Kunnes mieli hakee vaihtelua. Tätä voi jatkaa ikuisesti. "Eteenpäin elävän mieli", kuten FPS:sän johtaja minulle sanoi vartijaurastani jutellessaan.
Työpaikan vaihtamista kannattaa miettiä. Sillä luultavasti kukaan ei ole puhtaasti Schopenhauerilainen tai Nietzscheläinen. Ja harva toteuttaa täysin omaa tai ulkoista identiteettiä. Alalle on päätynyt aina vähän oman itsen ja oman toimeliaisuuden tai toimettomuuden kautta. Ja aina siellä jotain ehtoja on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti