Paholaisen Asianajaja nosti esiin sensuuriasiat. Takana on seuraava: Australiassa suhtaudutaan vakavasti pedofiliaan. Tämän vuoksi monenlaisia asioita halutaan sensuroida. Näissä aiheissa rajanveto on yleisesti ottaen vaikeaa. Siksi Australiassa syntyi ehkä erikoisin pornosensuurin rakenne. "pienrintaiset naiset luokitellaan sopimattomaksi materiaaliksi. Pienet tissit luovat vaikutelman lapsipornosta." Myös Tommi Paalanen on kirjoittanut tästä aiheesta.
Mielenkiintoiseksi asian tekee tietysti se, että täysi -ikäisiä on sensuroitu sen vuoksi että heidän sanotaan näyttävän joltakin. Lapsiporno ei enää olekaan alaikäiseen sekaantumista, tai edes tietyssä seksuaalisessa vaiheessa oleva. Se on tietynlaiselta näyttävään sekaantumista. Joku voisi sanoa että tässä mennään hieman yli.
Tässä on tietysti melko paljon ironiaa. Sillä pornoteollisuutta syytetään usein siitä että se lietsoo tietynlaista naiskuvaa jossa odotetaan tiettyä varustusta. Suuririntaisuuden esittäminen on siis paha asia, mutta pienirintaisuus tulee kieltää. Tämä viittaa siihen että oikeasti kysymyksessä ei ole se, onko pornografia hyväksyttävää. On jo päätetty että se ei ole hyväksyttävää - päälle liimataan vain tilannekohtaisesti vaihtuvat perustelut sille miksi näin on. Tämä on toki OK, kun tämä sanottaan suoraan. Tällöin yksilön kanta on selvä ja syy ilmiöön on kaikkien julkisesti tuntema. Mutta yllättävän usein asia halutaan "kätkeä mutkan taakse". Koko perimmäisen tavoitteen olemassaolo vaietaan. Se vain vaikuttaa argumenttivalintoihin. Tämä on vähemmän OK.
Takana on tietysti se että pedofilia on vakava ongelma. Sen vastustamisessa onkin siksi paneuduttava tehokkuus mielessä. Näin voimavarat saadaan mahdollisimman hyvin käytettyä. Toki joka ikinen tapaus on liikaa. Mutta kun realismin pitää mielessä on selvää että vain täysi totalitarismi mahdollistaisi nollatoleranssin - ja silloinkin jos ja vain jos "vartijoiden vartijoiden ... vartija" -ongelma vain onnistuttaisiin vielä ratkaisemaan. Siksi on oltava mahdollisimman tehokkaita.
Olennainen asia on siinä että epäolennaiset keinot kohdistavat voimavaroja väärään suuntaan. Jos ne kohdistetaan epäolennaisiin asioihin - kuten laillisesti ja julkisesti esitettävään pornografiaan joka on tunnetusti hoitanut tähtiensä tunnistamisen - sen sijaan että muistettaisiin että pedofiilit pyörivät ei_niin_julkisessa "underground -pornossa". Valvonnan kohdentaminen ei siis ole kovin kustannustehokasta.
Lisäksi tämä kohdistaa huomioita väärin. Tästä mallista Hankamäki on näyttänyt prosessimallisen systeemin. Keskustelu siirtyy helposti metakeskustelutasolle, jossa ensin voidaan lähteä pedofiliasta ja pian keskustelussa pedofiilit mellastelevat vapaasti ja keskustellaankin pienistä rinnoista. Hankamäki käyttää tässä taidemaailmassa ollutta tapausta valaisevana esimerkkinä. Se on liian herkullinen jätettäväksi linkin taakse: "Olipa kerran Luigi, joka valmisti ja levitti lapsipornoa. Eräs lapsipornon kriitikko nappasi Luigin kuvat internetistä ja teki niistä taidenäyttelyn osoittaakseen, mitä netistä löytyy. Taidenäyttelyyn tuli sitten lapsipornokriitikon kateellinen kollega, joka oli ammatiltaan kriitikko, sillä hän oli epäonnistunut omassa taiteellisessa tehtävässään näyttää toisille, millainen maailma on. Niinpä lapsipornokriitikon kriitikko antoi lapsipornokriitikon ilmi poliisille, joka ryhtyi asian ylikriitikoksi, vei taidenäyttelyn pois ja tukki lapsipornokriitikon sekä lapsipornokriitikon kriitikon suut opettamalla, kuinka asiasta X (sensuroitu) ollaan oikeaoppisesti hiljaa. Tämän kaiken tapahtuessa Luigi levitti lapsipornoa valonnopeudella maailman ympäri."
Kun keskustelu ajautuu tällä tavalla pois uriltaan, voimavaroja tuhlataan irrelevanttiin sepeämiseen. Samanaikaisesti itse asia, joka vaatisi ratkaisua, jää hoitamatta. Pseudotieteiden kohdalla tämä tarkoittaa usein sitä että keskustelu siirtyy avaruusolentojen todistamisesta siihen miten hallitus voi piilotella asioita, ja mitä tieteenfilosofisia todistamisasioita siihen liittyy.
Strategiana tämä on tietysti red herring, jossa asian perustelusta aletaan selittämään miksi hyväksyttäviä perusteluja ei ole. Ja tietysti joskus tämä on ihan aiheellistakin. Se kuitenkin harhaannuttaa helposti keskustelun johonkin aivan muuhun.
Tämän sepeämisen sallin, ja osallistun kinaamiseen ilolla. Koska uskon että avaruusolennot ovat itse asiassa melko irrelevantti asia ratkaistavaksi. UFO -jen kannataminen ei ole mielessäni priorisoitunut kovin korkealle tuhoamisen ansaitsevana juttuna. Se on harmitonta höpöä, joten sen ympärillä voidaan harmittomasti höpöillä.
Mutta oikeasti vakaviin ja ratkaistaviin asioihin on minusta suhtauduttava välineellisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti