Eri tasoista.

"When people thought te Earth was flat, they were wrong. When people thought the earth was sperical, they were wrong. But if you think that thinking the Earth is sperical is just as wrong as thinking the Earth is flat, then your wiev is wronger than both of them put together."
(Isaac Asimov)

"Eksaktin elämän utopiassa" on kirjoitus ilmastonmuutoksen vastustamisesta. Esiin nostetaan se, että melko usein kriitikko esittää että takana on "vihervasemmistolainen ideologia". Eli koska vihervasemistolaisilla on intressi, ja teoria sopii siihen, on koko teoria poliittinen sätkynukke. Tälläistä lähestymistapaa voidaan varsin hyvin boostata sosiologisiin neroihin viittaamalla. Esimerkiksi Foucaultin valtanäkemyksessä korostetaan sitä että tieteenteossa erilaiset kamppailevat tahot kirjoittavat todellisuutta, eivätkä selvitä perimmäistä todellisuutta.

Kuitenkin kaikki on valtapeliä. Tämän vuoksi ilmastonmuutoksen kannattaminenkin on tietysti valtapeliä. Samoin kuin sen vastustaminen. Itse asiassa tietyt oikeistopoliittiset toimijat ovat ideologisesti sitoutuneet ilmastonmuutoksen vastustamiseen toisenlaisten intressien vuoksi: Ilmastonmuutoksesta huolestuneet kun ovat tehneet vaatimuksia siitä miten toimintaa ja elämää tulisi muuttaa. Autoihin pitää laittaa härpäkkeitä ja energiankulutusta vähentää. Oikeistolainen näkemys taas korostaa kuluttamista yhteiskunnassa keskeisenä hyvinvointia tekevänä voimana - esimerkiksi tihkumisteoriassa tämä on äärimmilleen esitettynä: On hyvä että on megarikkaita koska he tuhlailevat ja ympärille syntyy rahan kiertoa eli hyvinvointia. Tältä tasolta käytynä keskustelu on tietyssä mielessä järjetöntä. Kumpikin puoli viittaa että "teillä on intressi, joten olette väärässä".

Jos valtapelien tarkastelu on oleellista, olisi "vihervasemistolaisten" ja "oikeistokapitalistilahtarien" pakko ottaa intressisyytökset vakavasti, eikä sen sijaan ohittaa sitä sanomalla että se on ad hominem jossa kritisoidaan sanansaattajaa viestin sijasta. Eli ei tarkisteta miten asia on, vaan katsotaan "onko se sanoja [poliittisesti] samaa leiriä vai vastustaja." Tämä ei näytä hyvältä. Asian ratkaisuksi nousisi toimijan persoona. Totuusarvo ei tulekaan asioiden tiloista, vaan siitä "kuka tykkää mistäkin".

Mutta sosiologinen näkökanta ei ole "täysin perseestä".

Sosiologiassahan tutkitaan ihmisiä ja ideologioita ja motivaatioita. Ne toimivat ihan hyvin tieteentutkimuksessakin. Kiistämättä tiede vaikuttaa yhteiskunnassamme valtavasti. Sillä perustellaan paljon valtakäytänteitä - esimerkiksi talot täytyy rakentaa sellaisiksi että ne tieteen mukaan kestävät. Joku toinen kulttuuri vaatii pastorin siunauksen talolle. Ja kolmas rakentaa talot Feng Shuin mukaan. Näissä kaikissa on mukana poliittisen vallan elementti. Näkökanta jossa on mukana politiikka, valta ja intressit ei siis suinkaan ole väärä.

Itse asiassa tiedepolitiikassa annetaan rahoitusta tieteentekoon. Tässä on taatusti mukana valtapeliä. Raha on yhdenlaisen vallan mittari, se edustaa samalla tavalla valtaa kuin jonkun toisen kulttuurin simpukat. Sillä saa ihmiset tekemään asioita koska sen takana on sopimus, joka sitoo toimintaa. Siinä on valtaa. Myös tutkijoilla on rakkaita omia teorioita joita he mielessään hellivät, kaikki. Ja jokainen tutkija on erehtyväinen ja mahdollisesti sokea suosikkinsa heikkouksista. Tätä kautta ideologiat ja valta ovat mukana tutkijankammioissakin. Ja vertaisarvioinnissakin on mukana toinen tyyppi jolla on omia suosikkeja. Valtapeli on tässäkin ehdottomasti mukana.

Valtapeli on yllä mainittua mutkikkaampaa.

Siinä on muutakin kuin kannatuslukuja ja rahavirtoja. Niissä on yleensä normit. Tässä mukaan tulee ideologian määrittelykysymykset. Valtapeliä voidaan katsoa siltä kannalta että valtapeliliittoutumaa tarkastellaan sitä kautta että on kirjattu normisto. Ja jos joku nimellisesti liittyy valtapeliliittoumaan mutta ei seuraa näitä, ei ole aidosti mukana. Toinen, aivan yhtä hyvä mutta erilainen tapa, on katsoa valtapeliliittoutumaa sitä kautta mitä sen nimiin toimivat tekevät. Näiden välille saadaan aikaan eräänlainen "tekopyhyyssilta", joka on vaihtelevan suuruinen. Osassa ideologioissa sääntöjä seurataan tarkemmin kuin toisissa taas ei.

Valtapelin luonnetta auttaa kuvaamaan Luther. "Sceptics Unitedissa" mainittiin Lutherin näkemykset. Lutherhan oli tunnetusti ärhäkkä. Hän vastusti aurinkokeskistä maailmannäkemystä. (Ja kannatti litteää maata) Hänestä maakeskisyydestä luopuminen (tai pyöreän maan olettaminen) olisi Jumalanpilkkaa. Luther vetosi oikeaoppisuuteen. Raamattu oli hänen auktoriteettinsa. Nykyisin lähes jokainen kristitty muistuttaa että vuori joka näkyy kaikkialle maan päälle - joka ei pyöreässä pinnassa olisi mahdollista koska jokin osa olisi "pallon toisella puolella" - on symbolinen. Tätä tulkintatapaa ja kohtaa ei siis pidetä kynnyksenä. Kuitenkin usein muistutus on mallia "Usea uskovainen uskoo pyöreään maahan eikä näe sen olevan ongelma uskolleen."

Itse asiassa samantyyppistä argumentaatiota käytetään melko paljon. Tästä esimerkkinä on "Paholaisen Asianajajan" muistuttama kannatuslista, "Clergy Letter". Siinä on pastoreita ja teologeja jotka kannattavat evoluutiota eivätkä näe tätä ongelmana uskolleen. Kreationisteilla on tässä kohden kuitenkin "vääräuskoisuus" -kortti. Olen kuullut muutamaan otteeseen siitä miten "evoluution vastustaminen on välttämätön mutta ei riittävä ehto olla uskossa". Heillä on tässä mukana Lutherin tapainen "puhdasoppisuustaso". Kreationistien puolustus ei ole itse asiassa huono - katsoipa sitä analyyttisen filosofian tai sosiologian kautta. Sillä kuten me kaikki tiedämme, katolinen kirkko ei hyväksy pedofiliaa, ja selibaatissakin pitäisi elää. Kuitenkin sen parissa tiedetään majailleen pedofiilipappeja, jotka ovat olleet kaikkea muuta kuin selibaatissa. Tämä ei kuitenkaan yleensä tarkoita sitä että pedofilius olisi yhteensopivaa katolisuuden kanssa. Itse asiassa lähes jokainen varmasti myöntyy siihen että nämä papit ovat toimineet ideologiaansa vastaan.

Tästä tietysti päästään siihen että usea uskovainen selittää että uskonto ja tiede ovat yhteensopivia koska usea uskovainen ei näe näiden välissä kuilua - ja että kahtiajako on varsin lyhytaikainen ja uusi ilmiö. Että uskonnon ja tieteen on pitkän aikaa nähty enemmänkin tukevan toisiaan. Toki näkemys voi olla oikein, mutta tämä on kuitekin helppoa. Se on laiskan filosofin ja kriitikon tapa.

Toinen taso.

Intresseihin vetoaminen ja kannattajamäärän jakaumiin vetoaminen on todella yleinen tapa. Käytännössä sitä tekevät kaikki, jossain määrin. Kuitenkin tästä "laiskuudesta" kannattaisi hakeutua pois. Esimerkiksi vaihtoehtolääketieteessä kritisoidaan apteekkilääkkeitä siitä että sen takana on teollisuutta joka tienaa. Teolliset tahot taas moittivat vaihtoehtohoitoja siitä että nämä eivät tuota tieteellisesti todistetusti toimivia tuotteita. Lääketiede kehittyy, se diagnosoi uusia sairauksia. Ja todistetusti siinä missä ennen rutto tappoi, nykyään antibiootti tappaa ruton. Ja missä luontaislääkkeissä kaikki nivelsäryt parannettiin kasveilla jotka auttoivat vain kihtiin, eli vain osaan nivelsäryistä, on nykyään useita erilaisia lääkkeitä, ja ne osataan kohdentaa tarkemmin. Sekä luottamusväli, että diagnoosien yhdenmukaisuus kasvavat. Tätä kautta voidaan taatusti sanoa että lääketiede paranee. Edistyvissä tieteissä paradigmat vaihtuvat, ja ihmisten sitoutuminen omiin lempiteorioihin johtaa vain siihen että vanhan paradigman kannattajat siirtyvät eläkkeelle ja nuoret kaappaavat uuden tilalle. Puhtaasti valtapeliin sitoutuneilla tilanteen kuvaukseen sopii sen sijaan muotivirtauksiin käytetyt elinkaarianalyysit. Ne eivät tarkennu, vaan muuttuvat valtapelin vuoksi.

Ja tässä onkin sen eron näkyvä ero: Vain toinen puoli kritisoi toista puolta ideologiaan, traditioon tai vastemielisyyteen, vedoten ja toinen puoli sen sijaan käyttää tutkimustuloksiin sidottua asiaa keskeisempänä. Toinen tapa, jossa tämä voi näkyä on "tutkimusteho". Eli jos jokin taho kirjoittaa kirjoja maallikoille ja tekee vetoomuksia poliittis-lakituvallisiin asioihin paljon, ja tutkimusten määrä on pieni, se kertoo siitä että asiaa on viisaampi tarkastella nimen omaan sosiologisena ilmiönä. Jos sen sijaan tutkimuksia syntyy paljon, on hyvä katsoa sitä tieteellisenä ilmiönä.

Tätä kautta on selvää tehdä erotus toimijapiireissä. Esimerkiksi olen itse sitä mieltä että kulttuurissa vaikuttaa evolutionistien joukko jotka ovat poliittisia ja ateistisia. Heillä on symboli, esimerkiksi darwikala. Olen keskustellut usean tälläisen kanssa, ja osa heistä ei selvästi hallitse itse evoluutioteorian sisältöä : Heillä voi esimerkiksi olla harhaluulo hierarkisesta kehityksen portaista, tai luulo siitä että kelpoisuus tarkoittaa voimaa ja kokoa, ja sitä että kelposiin sortaa muita. (Osa heistä osaa teorian kuitenkin ihan hyvinkin) Toisin sanoen tieteilijöillä olevan teorian koettelu kannattaa erottaa tästä sidosryhmästä.
1: Olenhan minä toki törmännyt sellaisiin kreationisteihin, jotka eivät tunne käyttämiensä termien selityksiä niin että joudut samalla heidän omaan kirjallisuuteensa viitaten näyttämään että he ovat esittäneet kreationistien teorian aivan väärin. Sama koskee myös heitä.

En menisi myöskään suoraan sanomaan että koska darwinistit on ideologisteja he ovat väärässä. Tämä on yhtä väärin kuin sanoa että kreationistit ovat väärässä koska heillä on uskonto ja Raamattu. Jos aiheena on tiede, oikea vastaus tähän on "So What?". Teorioiden hyvyyttä ei saada sillä että taistellaan koululautakunnista ja vedotaan uskontoon (tavalla tai toisella). Tiede pyrkii ideologiavapauteen. Ja se ei tarkoita sitä että mihin tahansa ideologioihin saisi sitoutua ihan niin paljon kuin mahdollista. Se sanoo vain että ideologialla ei kannattaisi olla minkäänlaista painoaarvoa argumenttina. Ideologisuus ei siis tarkoita että ollaan väärässä. Tai oikeassa. Siihen vetoaminen on ehkä koko ajan mukana vaikkapa mieltymysten mukana. Mutta se ei tarkoita että se olisi sallittava ja bueno juttu.

Ydin on se, että tieteessä on mukana ei-ideologinen moottori. Ja se on tutkimustuloksissa olevat mittaukset. Ihmiset voivat tulkita samat tulokset eri tavoilla, ja havainnot ovat aina teoriapitoisia joten havainnon merkityskin voi olla eri tulkitsijoilla hyvin erikoinen. Mutta kuitenkin kun minä menen Pisan torniin tiputtelemaan kiviä, kivi putoaa tietyllä tahdilla kiihtyen riippumatta siitä mikä on minun intressini asian suhteen.

Dawkins onkin vinoinnut intressi-valtapelinäkemyksestä "River out of Eden" -kirjassaan. Ihmiset eivät hyppää lentokoneesta ilman laskuvarjoa koska he luottavat että tiede toimii. He eivät suostu hyppäämään vahasiivillä tai lentävällä matolla koska he eivät luota siihen. Haluaisin tosin tähän kohtaan vielä todeta, että jos ihminen todella luottaisi Intialaisen matonkutojan kykyihin, hän todella voisi hypätä lentokoneesta tämän maton kanssa. Mutta tämä vakaumus ei saisi häntä ehjänä maahan. Jos hän epäluottaisi teknikkoihin ja pitäisi laskuvarjonrakennusta länsimaisena harhaoppina ja vääränä uskontona, hänet jouduttaisiin työntämään ulos väkisin. Mutta hän päätyisi maan päälle ehjänä.

Eli kyse ei ole siitä että tiede olisi ideologiavapaata, melko vakuuttavasti voidaan sanoa että näin ei missään tapauksessa ole. Kyse ei ole edes oikeaoppisuudesta, tai kannattajien määrästä. Se kaikista olennainen ero on "siinä miten siinä laskuvarjohypyssä käy".

Tiiviistäen:

Voidaan sanoa että hyvin monella teorialla on sekä ideologinen kannattajapiiri, sidosjoukko. Tämä on eitieteellinen vaikuttajajoukko. Teorialla on myös "akateeminen kammioluonne", jossa tehdään tutkimuksia. Intressit eivät ole viimeksimainitun kannalta läheskään samassa asemassa. Sidosrymissä se sen sijaan painaa hyvinkin paljon. Ongelma on itse asiassa siinä että Foucault näkee aivan oikein että tieteenteko ei ole koskaan "puhdasta". Tämä ei ole mikään tekosyy pistää läskiksi. Tämä on itse asiassa sama, kuin jos huomattaisiin että jokainen työntekijä tekee töitä vajaalla teholla, se tarkoittaisi että joko (1) kaikille pitäisi antaa potkut tai (2) kaikkien pitäisi saada lonnia työpaikalla palkkaa vastaan ihan miten paljon tahansa.

Mitä seuraisi siitä jos sidorsryhmän tutkintaan sopivan aineiston sallii aiheellisena kritiikkinä - eli toisin sanoen asian tilasta ja perusteltavuudesta hypätäänkin keskustelemaan siitä minkälaisia ajatuksen kannattajat ovat - seuraa melko erikoisia asioita. Kaikki on valtapeliä joten tilanne muuttuu yksityisyrittämiseksi jossa on vain intressejä. Esimerkiksi Myers näyttää mihin tämä voi huvittavimmillaan johtaa: Kun "Crank magnetism" iskee denialistiin, on tuloksena melkoista tekstiä. Kun saadaan tehdä omia tulkintoja täysin vapaasti ilman logiikan tai tieteen kriteerejen orjuuttavaa mahtia, ja sallitaan oma päättelytapa, voidaan varsin hyvin yhdistellä mitä ihmeellisempiä asioita, ja sen tuloksena syntyy melko erikoisia juttuja.