Jon Elster on kehittänyt termin nimeltä minuuden alkemia. Tässä käsitteessä taustalla on samantapainen käsite kuin normaalissakin alkemiassa. Alkemistit yrittivät muuttaa halpoja metalleja kullaksi. Minuuden alkemiassa taas teet tai jätät jotain tekemättä sen takia että sinulla on alhaisia vaistoja, jotka naamioit ylhäisillä tekosyillä. Elsterin mukaan ihminen uskoo omia valheitaan ja tätä kautta ylhäiset syyt korvaavat alhaiset käsitykset.
Tästä on tietysti helppo keksiä esimerkkejä. Esimerkiksi voit peräytyä tappelusta pelkuruudesta ja naamioida tämän sivistykseksi ja hyvätapaisuudeksi. Fiksut eivät ratkaise asioitaan noin. Samoin vanhemmat voivat kieltää lapsiltaan jonkin harrastuksen, koska eivät pidä siitä ja kutsua tätä suojeluksi. Tai puoliso on mustasukkainen eikä halua että puoliso tapaa muita ihmisiä, joten hän perustelee asiaa perhekeskeisyydellä. Tämä on eräänlaista jaloa itsepetosta, koska alun saasta muuttuu kauniiksi.
Tämä on tavallaan hyvin samantapainen asia kuin Nietzschen sublimaatio, joka on yli -ihmisen merkittävin piirre. Sublimaatiossa vietit ja halut ohjataan ja niistä kasvatetaan jotain kaunista. Nietzsche olisi kuitenin todennäköisesti moittinut minuuden alkemiaa jyrkästi. Sillä Nietzschen sublimaatio on luonteeltaan aivan erilaista. Sen luonne on ehkä helpoin ja ymmärrettävin kuvata sitä kautta miten se liittyy moniin muihin käsitteisiin.
1: Sublimaatio ei ole halujen suoraa ja välitöntä toteuttamista. Epikurolaisuudessa esimerkiksi nälkä voidaan tyydyttää heti, ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Näin esimerkiksi juusto ja halpa olut ovat parempia kuin kalliit viinit, koska niitä on helppo saada.
___1.1: Toki yhteiskunnan normit ovat joitain näitä helppoja asioita vastaan. Ja yli -ihminen noudattaa yhteiskunnan normeja vain jos näkee ne itselleen sopiviksi. Mutta niiden tyydyttäminen helposti ei ole yli -ihmisyyttä. Sillä vaikka raapii persettä kun kutittaa, ei tästä synny mitään kehittymistä. Joku voisi kutsua tätä aitoudeksi, mutta Nietzscheläisittäin tämä ei johda mihinkään.
2: Sublimaatio ei ole tunteiden kieltämistä. Tämän vuoksi esimerkiksi kristinusko kohtasi Nietzschen suorastaan ilkeämielisiä sanoja. Sillä näissä keskitytään kieltämiseen, kurittomat himot kahlitaan. Nietzschen mukaan emme voi kieltää tunteiden voimaa, joten ne kääytisivät ihmistä vastaan. Tämä on itse asiassa hyvin lähellä sitä, mitä Freud kutsui neuroottisuudeksi. Nietzsche tosin korosti kaunaa, ressentimenttiä. Tämä kauna selittää miksi uskovainen hekumoi Helvetistä. (Taivashekumat tietysti tulevat ahneudesta.)
___2.1: Tähän voidaan liittää ajatus askeesista. Uskonnossa yritetään hillitä asioita, joten kysessä on samantapainen asia kuin askeesissa olevassa kieltäytymisessä. Siinä missä askeetikko syö vain halpaa leipää ja paastoaa ja elää selibaatissa, kieltäytyy uskovainen jostain muusta. Olennainen ero ei siis ole luonteessa vaan määrässä. Askeesia on kritisoitu siitä että se on eräällä tavalla pelkurimaista: Selibaatti poistaa toisen ihmisen kieltäytymisen pettymyksen. Selibaatikko ei siis pakene himoa vaan torjutuksi tulemista. Eroa näiden kahden välillä on hyvin vaikeaa erottaa, on kyseenalaista kykeneekö tähän ulkopuolinen lainkaan. Eikä se välttämättä itsellekään mitenkään helppoa olisi.
Tätä kautta voidaan sanoa että sublimaatiossa kanavoidaan energia vaikeasti. Tunteita ei hillitä, vaan niitä päin vastoin ruokitaan. Tätä energiaa ei kahlita vaan ohjataan muualle. Tätä kautta yli -ihmisen perusluonne on rauhaton, hän on ikään kuin vetämässä tiikeriä hännästä. Jos hän onnistuu kanavoimaan viettinsä helposti, hänen on ruokittava viettejään. Jos hänen viettinsä purkautuvat ilman kanavoimista, hän keskittyy kanavoimaan niitä paremmin. Yli -ihminen siis koko ajan lähes epäonnistuu kanavoimisensa. Ja saatu ilo on sitä, että tuntee voimiensa kasvavan.
Elsterin tapa taas johtaa paljon helpommin hyvään itsetuntoon. Siinä ihminen assimiloi omat heikkoutensa. Hän tyydyttää viettinsä helposti, mutta teeskentelee itselleen että tämä oli yli -ihmisen sublimaatioakti.
1: Nietzsche olisi yhdistänyt tämän varmasti uskontoon. Sillä hänelle uskonto oli heikkoutta joka näytteli vahvuutta: Esimerkiksi kuolemanpelko lapioidaan piiloon ajatuksilla paratiisista. Näin kuolema kielletään, ja uskosta luopuminen pakottaisi käsittelemään kuoleman. Uskonnossa pysyminen on tätä kautta varsinainen maksimaalinen ali-ihmisaktio. (Vastaavia olisi hyvinkin helppo keksiä.) Eli uskonto ei sublimoi vaan vain nimeää huonot asiat uudestaan, kätkee heikkoudet ja heittää päälle hienon ylevän tekosyyn. Tämä on vahvaa minuuden alkemiaa, mutta erittäin vähän sublimaatiota. Siitä voidaan olla hyvinkin erimielisiä miten hyvin tämä sopii oikeaan uskontoon. Nietzshe oli tässä kohden aikamoinen raivopää, joten hänen kantansa asiaan olisi hyvinkin selvä.
Se, mikä tästä kaikesta seuraa, on se että minuuden alkemia muuttaa meidät omissa silmissämme erityisen hyviksi. Ja toisaalta "vastustajamme" näyttävät huonommilta. Ei ihme että Lake Wobegon effect yhdistää ihmiset. Ja etenkin optimisteja se vaivaa. - Esimerkiksi puhelinmyyjiä tutkittaessa on huomattu että optimistit myivät enemmän mutta he kokivat myyvänsä paremmin kuin myivät. Pessimistit taas tiesivät oman tulostasonsa erityisen hyvin, ja tämä sai heidät tekemään vähemmän töitä. - On osittain ironista, huvittavaa ja surullista että pessimistit ovat realisteja, mutta epärealistiset saavat enemmän aikaan. Oikeassaolo ei tuokaan onnellisuutta.
En tiedä muuttuuko ihmismielen lyijy kullaksi. Aktuaalinen alkemia epäonnistui. Minulla on pieniä kyynisiä epäilyjä asian suhteen. Mutta toisaalta. Onko sillä oikeastaan niin hitonkaan väliä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti