Otsikossa on kaksi sanaa, joita molempia pidetään samaan liitettävinä. Tai tarkemmin että suvaitsevaisuus on moraalisuutta.
Asia on tietysti mutkikkaampi kuin voisi ensialkuun luulla. Otan avukseni vanhan kunnon "Pahan ongelman" ja sen ratkaisemisen:
Tällä hyökätään Jumalan eettisyyttä vastaan. Tässä Jumalaa ei varsinaisesti kumota vaan pyritään tekemään tästä "kusipää joka ei ansaitse palvontaamme". Peruskeinona on sanoa että maailmassa tapahtuu niin paljon ikäviä asioita. Se, että Jumala sallii ne, on todiste Hänen pahuudestaan. (Tai sitten hän on vain inkompetentti.)
Tähän yksi keino on viitata vapaaseen tahtoon. Että vapaa tahto on niin hyvä asia että sen vuoksi paha ei ole turhaa. Tässä vapaa tahto on eräänlainen piilotettu suvaitsevaisuuskortti. Eli Jumala onkin itse asiassa hyvä koska suvaitsevaisuus on niin tärkeä asia, että ihmisille täytyy sallia huonojakin valintoja.
Jos et suvaitse huonoja valintoja, olet moralisti ja silloin vapaa tahto ei ole tärkeä, vaan oikeat ratkaisut.
Tässä oikeastaan onkin asian ydin. Moralisti on aina jollain tavalla tiukkapipoinen. Esimerkiksi minä olen varsin tiukkapipoinen ja suvaitsematon siinä asiassa että minulla on mielipide, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo itsessään. Tämän kannan on tuonut esiin myös esimerkiksi suomalainen filosofi Ojanen kirjassa "Mitä Aristoteles on minulle opettanut". Tästä syntyy perustelupohja sille, että käytännössä moraalisuus, joka on suhteessa siihen että voidaan tehdä hyvää ja pahaa tai enemmän eettisiä ja vähemmän eettisiä asioita, on aina jollain tavalla suvaitsematonta. Jotain halutaan kieltää ja sensuroida. Ihmisarvo on tavallaan dogmi, eikä sitä muuta epädogmaattiseksi se että kaikki jakavat sen. Se voi tehdä siitä jopa enemmän dogmaattisen, sehän tekee siitä kyseenalaistamattoman hegemonian! Moraalisuus on tätä kautta sidottavissa suvaitsemattomuuteenkin.
Tätä kautta onkin jännittävää, miten fundamentalistit, jotka ovat innokkaasti pahan ongelman ratkaisemisen parissa, ovat tunnetusti moralisteja. Eli heillä on hyvinkin tiukat ja tarkat normit siitä miten pitää toimia ja miten ei. Ne ovat niin tiukat, että ne tuntuvat ulkopuolisesta helposti sellaisilta että ne eivät tule mieleen. tähän jännitteeseen tottuneelta on varmasti automaattista olettaa että ulkopuolinen ei voi varmasti tietää esimerkiksi sitä, onko Bach saatanallista musiikkia vai ei.
Tätä kautta viittaus vapaaseen tahtoon on hieman erikoinen. Sillä huonojen valintojen olemassaoloon kannustaminen on itse asiassa nimen omaan sitä "synnin rakastamista", ja se on täysin ristiriidassa esimerkiksi sen kanssa miten fundamentalistit ovat Suomessakin polvirukoilleet että maahan ei saataisi homoseksuaalisuutta sallivia lakeja. Heidänhän pitäisi päin vastoin korostaa miten homoutta rajoittavat lait estävät homousratkaisut, ja tätä kautta valinta puuttuu ja heteroudesta katoaa etiikka Että ei se Jumalakaan mitään aitoja ja esteitä laittanut hyvän ja pahan tiedon puuhun, koska vain jos puu on keskellä puistikkoa, siitä syömättä jääminen on konkreettinen valinta.
Kuitenkin argumentti esitetään ateisteille, jotka ovat hyvin usein liberaaleja humanisteja. Heille etiikka taas on ensisijassa valinnanvapauden kautta ilmenevää. Argumenttina "Pahan ongelma" on kuitenkin ensisijassa moralistinen. Siinähän tietyt asiat haluttaisiin sensuroida. Maanvieremät, tulvat, kulkutaudit, nälänhädät, murhat ja monet muut pahat asiat halutaan kieltää eikä niihin haluta kannustaa.
Tosiasiassa syynä taitaa olla se, että juuri kukaan ei elä niin mustavalkoisessa maailmassa, kuin mitä esittää. Tekstimuodossa ja mielipidekirjoituksissa on helpohkoa rakentaa eheän näköinen looginen järjestelmä jossa ratkaisut ovat yhtenäisiä. Kuitenkin tosielämässä me valitsemme erilaisia juttuja eri tilanteissa. Etiikka ei ilmene maailmassa mustavalkoisena hyvänä ja pahana, vaan harmaan sävyinä. Ei kristityillä, ei ateisteilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti