"A flatterer is a friend who is your inferior, or pretends to be so."
(Aristoteles)
Ystävänpäivä on melko uusi juhlapäivä, jota kai pitäisi joskus jotenkin käsitellä. Minun tapani käsitellä voisi olla vaikka kertoilu "Saint Valentine's day massacresta", jossa 1920 -luvulla, kieltolain aikaan, ammuttiin seitsemän ihmisiä. Kyseessä oli ilmeisesti se että mafiamiehet ampuivat kilpailevia mafiamiehiä. Syylliset eivät jääneet kiinni, ja yksi kuuluisimmista epäillyistä, Capone, ihan sattumalta sattui olemaan juuri silloin todistettavasti ihan muualla. Olisi tietysti kovasti tapaistani - ja varsin makaaberia - pistää ystävyys ja mafia yhteen.
Siksi ajattelin yllättää kaikki ja tehdä jotain muuta. Voisin rupatella keveästi hieman ystävyydestä.
Ystävyys -sanan ydintä on vaikeaa tavoitella. Otan sen ytimeksi "perinteisentylsän ja klassisen" kreikkalaisen filian. Tätä "Ystävyydeksi" käännettyä filia -termiä Aristoteles kuvaa "Retoriikassaan" seuraavasti: "Ystävyyttä aiheuttavat kiltit teot ja niiden tekeminen pyytämättä ja julistamatta että ne on tehty." Tämä on siis tuskin kovin huono lähtökohta.
Tässä muodossa filia tuntuu nykyaikana tutulta. Ja ystävyyttä voi pitää kaikille ihmisille tärkeänä kulttuuriuniversaalina.
Mutta vaikka ihmisen sisin olisi sama, hän voi katsoa asioita eri perspektiiveistä. Tätä kautta on hyvä huomata että klassinen filian määritelmä on hieman erilainen kuin nykyään oleva ystävyyden määritelmä:
1: Nykyisin pidämme ystävyyttä yksityisenä asiana, joka kohdistuu yksilöiden välille. Mielenkiintoista on se, että kreikkalaisten näkemys filiasta on laajempi. Se oli sympatian tunteiden lisäksi uskollisuutta perheelle - ja paikalliselle yhteisölle, polikselle.
2: Nykyisin myös erotiikka, parisuhderakkaus ja sukupuolellinen ja parisuhteeseen liittyvä rakkaus liitetään ystävänpäivään. Kreikkalaiset sen sijaan erottivat eroksen vahvasti. - Ehkä syynä on se, että edes minä en ole niin kieroutunut että panisin kaikkia mikropoliksessani. Erikoista kyllä eros oli kreikkalaisista sitä että rakasti toisessa olevaa kauneuden ideaa ; Kohde siis heijasti jotain ominaisuutta, joka oli itse asiassa kaikkea muuta kuin katsojansa silmässä. Eroksessa et siis oikeastaan välittänyt tästä ihmisestä suoraan.
Aristoteles liitti ystävyyteen haluamisen. Meillä on sellaisia ystäviä joiden kanssa haluamme ystäviä. Tämä tarkoittaa vapaaehtoisuutta. Ystäviä ei voi määrätä. Tämä ei varmasti ole yllätys kenellekään joka (1) on ollut teini (2) on ollut lapsia jotka ovat teinejä tai (3) muuten vaan on ollut perheessä teinejä.
Aristoteleen ystävyyden ytimessä oli samanlaisuus. Hänestä halusimme itsellemme sellaisia ystäviä joita olimme itse. Tässä hän nosti keskeiseksi samanarvoisuuden.
1: Tavoitteiden on oltava samansuuntaisia. Jos haluaa elämältä aivan erilaisia asioita, on hyvin vaikeaa saada yhteyttä. Jos joku haluaa tuhota niitä asioita joita me haluamme tuottaa mahdollisimman paljon, ei ystävyys voi sujua kovin hyvin.
2: Sosiaalisen, taloudellisen ja muun vastaavan aseman on oltava suunnilleen samalla tasolla. Jos toinen on liikaa alapuolella, tai yläpuolella, kyseessä on ystävyyttä vaikeuttava seikka. Jos toinen loisii toista enemmän kuin toinen loisii takaisin, vastavuoroisuus särkyy.
3: Aristoteleen samanarvoisuus on samanlaisuutta ja identtisyyttä joustavampaa, koska se keskittyy sympatiaan, kykyyn ajatella itsensä toisen asemaan ja ajatella toisesta samanaikaisesti hyväntahtoisesti. (Mitä itse pidän usein lähes mahdottomuutena, monesti tuntuu että on valittava vain toinen yllä olevista.) Tätä kautta ystävä voi samanaikaisesti toisessa tilanteessa antaa anteeksi ja toisessa puhua suunsa puhtaaksi. Tätä kautta ystävien ei tarvinnut olla kaikessa samanlaisia ja yhtä hyviä. Riitti että toinen ihailee toista saman verran kuin toinen ihailee takaisin. Samanaikaisesti kuitenkin Aristoteles torjuu siipeilijät. He voivat olla mielinkielin, mutta he eivät ole samanarvoisia, joten heidän ystävyytensä on valjumpaa.
Ystävällä piti lisäksi olla jotain muitakin ominaisuuksia. Olimmepa itse minkälaisia tahansa, arvostamme ja haluamme ystäviimme sellaisia ominaisuuksia kuin reiluus, luotettavuus sekä tyyneys. Näiden takana on tietysti se, että jos ystävä suuttuu helposti, siitä syntyy helposti riitoja jotka vaikeuttavat ystävyyttä. Emme halua ystävää joka levittää salaisuutemme kaikille, ja joka kohtelee meitä epäreilusti.
Aristoteleen mukaan kaikki eivät voi kokea yhtä hyvää ystävyyttä. Hänestä parhaat ihmiset kokevat parasta ystävyyttä. ~ Kun ystävät ovat samanlaisia, on hyvillä ihmisillä on hyvät ystävät. Etiikkaa ja ystävyyttä ei voi erottaa toisistaan. (Mikä on tietysti valtava uutinen teineille, joskaan ei heidän vanhemmilleen.) Aristoteles kuitenkin muistutti että ystävyyttä on alempilaatuistakin. Tämä on usein välineellistä ystävyyttä. Eli voimme esimerkiksi ottaa baarireissulle mukaan anteliaan tyypin josta emme muuten pidä. Ja jos joku on kuuluisa, voit hengata hänen seurassaan jotta saat tästä jotain. Ja jollekulle voidaan soittaa sitten kun muut kaverit ovat pettäneet ja vaihtoehtona on yksinäisyys. Näissä ystävyyksissä on tietty loisimisen maku. Mutta kun muistetaan että nämä ystävät ovat sellaisia että näille voidaan tehdä näin - se kertoo että hekään eivät ole kovin hyviä. Yksi on baarissa tuhlaileva ja hillitön, toinen kaipaa ympärilleen pinnallisia ylistäjiä, ja kolmas on sellainen luuseri että sallii että on "viimeinen oljenkorsi".
Ja tietysti oudot friikit saavat vaikeasti ystäviä. He ovat harvinaisia joten samanlaisia on hyvin vähän. Ehkä tätä kautta ystävyyteen saadaan ero suhteessa entiseen aikaan. Aristoteles näki että ihmisen tahtotila oli luontoa ja luonto oli hyvä. Joku voisi kuitenkin sanoa että tässä määritelmässä on rippunen suvaitsemattomuutta : Jos ystävyys rakentuu samanlaisuudelle, on selvää että erilaisuus ei sovi kovin hyvin ystävyyteen. Tätä kautta erilaiset olisivat Aristoteleen maailmassa ystäviä eroistaan huolimatta. Eikä sen takia että tämä erilaisuus kiehtoisi heitä.
1: Itse olen oppinut pitämään eroista ja kummallisuuksista. Kenties pakon edessä kun "kanssani samanlaisia" ei ole juurikaan pyörinyt missään, tietty "irrallisuus" kuvaa itseäni paljonkin. Tunne irrallisuudesta, kuulumattomuudesta, kuitenkin minustakin ystävyyden kanssa vahvasti erossa. Ystävyys on tietyllä tavalla "kaksisuuntaista lähelle tulemista ja lähelle päästämistä". Mielestäni Aristoteles siis sekoittaa tietyllä tavalla "yleisyyden" ja "helppouden". Itse näkisin että on olemassa myös "harvinaista ja vaikeaa ystävyyttä", joskin vähän.
Ystävyys kuitenkin kaikesta huolimatta sopii tietyllä tavalla mafiaankin. He tasan tarkkaan huolehtivat poliksestaan. Heillä on normit joita he seuraavat tasapuolisesti, nämä eivät ehkä ole kaikilta määrin eettiset, mutta ne ovat kuitenkin edes kaikille suunnilleen samat. Mafiosoilla on tietty yhdistävä sosiaalinen ja taloudellinen taso, ja he ajavat samoja asioita. Ongelmana vain on se, että heillä on samanlaisia ystäviä. Ja vielä suurempi ongelma on se, että osa heidän vihollisistaankin ovat samanlaisia kuin he itse. Ne voisivat olla heidän ystäviään, mutta eivät ole. Vähemmästäkin syntyy skismaa. Etenkin kun viinapullot pyörivät mukana kuvioissa.
Kirjoittaja on ollut aikanaan pitkiä aikoja riidoissa ystävänsä kanssa eräiden naisasioiden vuoksi. Erosjännitteet rikkoivat filian, tässä kohden samanlaisuus kohteessa ei ollut mikään ystävyyttä helpottava asia. Mutta ehkä Aristoteles silti olisi osannut ennustaa tämän. Sittemmin anteeksianto on tehnyt filiasta vahvemman. Eros sen sijaan on ehkä ikuista, mutta sen kohteet vaihtuvat. Näin skisma on kadonnut, ja nostalgiaankin on jäänyt kysyvä sävy : Mihin ihminen muka tarvitsee sitä tiettyä naista, kun hänellä on ystävä ja jaossa yhteinen näkemys kauneuden ideasta. Ja absinttia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti