Modernismin tärkein muutos oli Milan Kunderan mukaan siinä, että moderni maailma on sietämättömän kevyttä - kun taas esimoderni elämä oli "raskasta", kun ihmiset oli kahlehdittu osaansa ja ulkopuoliseen vastuuseensa. Samalla esimoderni maailma oli tietysti täynnä "merkitystä", sillä roolin täyttämisen vaatimus ja sen vahvuus liittyy helposti siihen että ihminen kokee olemassaolonsa tärkeäksi. Tätä kautta esimerkiksi tuttuni Tuija Aalto esitti lapsen saatuaan että hänen ei enää tarvinnut miettiä tärkeyttään. Tärkeydestä tuli ilmiselvää, äidin roolin kautta.1: Tämä on tavallaan esimodernin ytimessä, ja muistuttaa että modernismin hyväksi tuomitseminen on samaa kuin väittäisi että uusi olisi aina hyvää, ja että muutos uudenlaiseen on aina kehitystä parempaan.
Esimoderni sankari on valittu.
Sartren eksistentiaalinen tuska, angst, tuo tähän keveyteen uusia puolia. Se on yksilöllisyyttä. Hänestä ihminen syntyy vapaana mutta hän on kaikkialla kahleissa. Jokainen valintatilanne sitoo henkilön vastuuseen. Siksi Sartren mukaan modernikin elämä on raskasta. Sartren mukaan tässäkin on mukana vahva annos merkitystä. Hänestä jokainen valinta on tehtävä siten että uskaltaa sitoutua siihen. Tavallaan päätös liittyä vaikka kommunistiseen puolueeseen on kannanotto siitä että kyseisen henkilön mielestä joka ikisen ihmisen olisi liityttävä kommunistiseen puolueeseen. Päätös olisi tehtävä yhtä vahvasti. Ja valitsematta jättäminenkin on valinta.
Moderni sankari on valitsija.
Eräänlainen, itseäni kovastikin miellyttävä, näkemys aihepiirin sisällä liittyy humanismiin. Humanismiin liittyy ihmisen arvo itsessään. tällöin tärkeää on se, että ihmisen tulee tulla siksi mitä on. Tässä ihmisen potentiaaliset kyvyt, mieltymykset ja monet muut asiat ohjaavat sitä, mitä ihminen on ja miksi hänen pitäisi tulla. Eero Ojasen mukaan onnistuminen itseksi tulemisessa ei kuitenkaan ole automaattista, koska muuten mikä tahansa toiminta olisi onnistumista ja tätä kautta katoaisi merkitys. Hän sitoo tämän ihmisen luontoon. Ojasen mukaan kaikissa kulttuureissa arvoistetaan oikeudenmukaisuutta, itsensä kunnioittamista ja myötätuntoa. Ja että näissä on kulttuurisidonnaisia erimielisyyksiä, mutta vain yksityiskohdissa ja priorisointijärjestyksissä. On kuitenkin ihanne jota yritetään tavoitella idean lisäksi todellisuudessa, yksilötasolla.
Tässä ytimessä on, että ihmisellä on tietty rooli, jossa hän on luonnollinen. Tässä on vain muistettava että takana on oletus siitä että ihmisen luonto on samaa kuin miksi ihmisen pitää tulla. Tämä on ideologinen sitoumus, johon kaikkien pakottaminen on vaikea tilanne. Sartrelaisittain se kuitenkin tulisi valita asenteella jossa haluaisi kaikkien sitoutuvan siihen. Ojasen mukaan humanismissa ei ole kysymysperinteisesti ajatellusta ideologiasta, se kun ei sisällä normeja ja dogmia samaan tapaan kuin perinteiset ideologiat. Sen sijaan se on asenne, jossa ollaan samanaikaisesti avomielisiä muita kohtaan että ylpeitä omasta itsestä. Se ei siis ulkopuolelta komenna, mitä ihmisyyden kehittäminen tarkoittaa, mutta se kertoo minkälainen asenne siihen liittyy.
Ojanen kannustaa että esimerkiksi kansainvälisyysajattelussa meidän tulisi olla enemmän kansallisesti ylpeitä. Hänestä kansainvälistymisen paineita oli niihinkin aikoihin kuin suomikuvaa hiottiin ja kehityttiin. Taustalla on vahva ajatus vastavuoroisuudesta: Kun ulkomailta saadaan tarjolle jotain arvokasta ja omintakeista, on hyvä että olisi jotain omintakeista ja arvokasta jota tarjota tilalle. Tätä kautta humanismin suvaitsevaisuus ei tarkoita nöyristelyä muiden edessä, ja sitä että ottaa vastaan kaiken mitä tarjotaan. Se ei tarkoita relativismia, jossa kaikki kelpaa. Se ei tarkoita myöskään monissa dogmaattisissa ideologioissa harrastettua sietämistä, jossa "väärää mieltä olevia" kestetäään säälillä, samalla kun ollaan ylpeitä omasta ideologisesta oikeassaoloylemmyydestä.
Jos minun olisi tiivistettävä moderni humanismi, lainaisin kuuluisien filosofien sijasta Markus Kajoa. Sillä hän ei tarjoa korulauseita ja pehmeää idealismia ja termipuuroa, vaan jotain varsin ymmärrettävää ja konkreettista: Hän kirjoittaa "Kettusen paluu:Ihmisen käsikirjassa" seuraavasti:
"Jokainen ihmisyksilö on maailmankaikkeudessa ainoalaatuinen, mistä seuraa, että jokainen ihmisyksilö on kaikki elämänsä päivät loppujen lopuksi yksin; samanlaista kaveria ei löydy mistään. Yksinäisin ihminen on aamuyöllä.
Tämän ihmisyyteen kuuluvan yksinäisyyden hyväksyy kun tajuaa, että jokaisella ihmisellä on tukenaan sisin, ydin, joka on loppujen lopuksi ainakin itseä kohtaan kiltti ja hyvää tarkoittava. Kun yksinäisyytensä, ytimensä on kohdannut, turha elämän tarkoituksen etsiminen loppuu.
Näin syntyy aiempaa mutkattomampi suhde olemiseen ja kaikkeuteen ja aikaa jää muuhunkin, esim. pyörälä ajeluun tai siihen, että sanoo pimeässä makuuhuoneessa äkkiä, ilman mitään syytä tai asiayhteyttä, sängyssä jo melkein nukahtaneelle puolisolleen reippaasti: Turtle-wax!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti